Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien sekä yksäriomistajien kirjoittamat hoito- ja tapahtumatarinat. 

Ekstratehtävät: Joka perjantaina _noin_ klo 20.00 tänne hoitokirjaan ilmestyy pieni ekstratehtävä, jonka suorittamisesta saa lisärahaa 30v€ tai joskus suurin piirtein saman arvoinen tarvike varustekaupastamme. Ekstratehtäviä saa siis suorittaa niin hoitajat kuin yksärien omistajatkin! Ekstratehtävän suorittamiseen on aikaa seuraavan tehtävän ilmestymiseen saakka. Ekstratehtävien suorittamiset merkitään aina hoitajien kaappeihin, ja lisäksi tehtävien ahkera tekijä voi ansaita jopa tittelin! Ekstratehtävistä kirjoitetaan lyhyt tarina, jossa voi mennä ns. suoraan asiaan. 

 

Mukavia hoitohetkiä!

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lullu

14.01.2018 14:37
|| 12.01.2018 || Kyllä minä runoilla osaan! ||

Täällä kova puhuri puhaltaa, kas sillä on runoilijan huulet mukanaan.

Se hevosen korvia kutittelee, harjajouhia leijuttelee.
Se häntäjouhia kihartaa, vuohiskarvoja tuulettaa.

Kun Siina ympyrällä laukkaa,
Ravaa, kävelee, pukittaa.
Ja juoksutusraippa ilmassa heilahtaa, nousee pystyyn hirnuva tamma.

Kas, vaihtuu Siinan suunta, ja niin myös puhurin kulkureitti.
Näin katselen kun tammani tuulen kanssa kilpailee,
Enkä arvaakkaan, kumpi kisan tulee voittamaan.

Vastaus:

Oi, olipas aivan ihana runo, ihanaa kun vähän erilaistakin hoitokuittausta taas! ♥ Pystyin tosi hyvin kuvittelemaan nuo runon tilanteet, tuo tuulinen ilma sopi tähän runoon kyllä tosi hyvin :).

Palkaksi saat tästä nyt 28v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

11.01.2018 17:16
Valmennustunti 14.1.2018

Olin hyvilläni siitä, että kerrankin tunti, valmennus tai muu vastaava oli valoisan aikaan, kun tunnit olivat yleensä vasta, kun pimeys oli laskeutunut.
Kävellessä tuli lämmin ja pian astelin tuttua tallin hiekkatietä pitkin tallirakennuksia kohti. Tyynen ääni kuului maneesista, hän oli pitämässä tämän päivän ensimmäistä valmennustuntia, itsehän olin Skyn kanssa vasta jälkimmäisessä.
Tyynen ääni kuului hyvin selvästi, tällä hetkellä hän kuulosti iloiselta, sillä hän juuri kehui jotakin ratsukkoa onnistuneesta tehtävästä.

Kävelin talliin hakien Skyn riimun ja narun ja kävin samantien hakemassa tamman jo talliin. Sky lähti mukaani reippaasti. Vähän se pälyili ympärilleen ja olin valppaana, jos tamma yrittäisi riuhtoa itsensä irti.
Onneksi ei kuitenkaan, vaan pääsimme nätisti talliin, jossa päästin tamman vapaaksi karsinaan. Lähdin vasta sitten vaihtamaan kenkiä, jonka jälkeen palasin tamman karsinalle.
Aukaisin loimen eturemmit ja mahalenkit ja vedin loimen pois. Taittelin sen ja tungin loimitelineeseen. Aloitin harjaamisen pölyharjalla, jolla harjasin vain kevyesti. Siirryin pehmeään harjaan ja puhdistamaan kavioita. Tapansa mukaan tamma yritti kiskoa kaviota pois kädestäni, mutta pidin siitä tiukasti kiinni ja puhdistin kaviot yksi kerrallaan. Laitoin hienot suojat tammalle etusiin ja lähdin kuskaamaan harjoja satulahuoneeseen.
Palasin hyvin pian takaisin ja aloin satuloida ja suitsia Skyta. Kuolaimet tietysti lämmitin, vaikka omille käsilleni tuli melko kylmä.
Jotenkin olin ilmeisesti ollut täysin omissa ajatuksissani, sillä en ollut huomannut muiden valmennustuntilaisten Ossianin ja Lindan olevan myös tallissa laittamassa omia ratsujaan. Toki tervehdin heitä sitten, kun heidät huomasin ja Ossian kyseli jo, joko olemme valmiita. Minä ja Linda nyökkäsimme ja lähdimme kaikki kolme ratsujemme kanssa maneesia kohti. Kello oli vasta noin seitsemää vailla, mutta oli hyvä olla ajoissa. Tyyne tuskin silittelisi päitämme, jos olisimme myöhässä.

Tyyne selitti hirveästi jollekin ratsulle jotain asiaa, en vain kuullut mitä. Tai olisin varmaan kuullut, mutta olin omissa ajatuksissani. Pian huomasin ratsastajien jo jalkautuvan ja maneesin ovet aukesivat. Saimme mennä ensiksi ratsujemme kanssa maneesiin ja sen jälkeen edelliset ratsukot poistuivat maneesista Tyynen sulkiessa isot ovet.

Tyyne opasti, että heti alkuun hevosille piti saada hyvä, reipas käynti. Jo pian hevosia alettaisiin lämmittelemään ravissa volttien avulla, koko maneesia käyttäen.
Kaikki siirtyivät raviin ja aloin ratsastaa Skyn kanssa paljon voltteja sekä ratsastimme radan poikki. Sky tuntui reippaalta, mutta jotta tamma oli oikeasti kuulolla, aloimme tehdä tamman kanssa maneesin keskelle pysähdyksen suoraan ravista, muutaman askeleen peruutus ja heti takaisin raviin. Sky teki tämän mukisematta ja raviin siirtyessä tamma siirtyi oikeasti suoraan raviin ilman käyntiaskeleita. Teimme tämän vielä pari kertaa ja vaihdoimme välillä suunnan. Tyyne kommentoi tätä tekemäämme tehtävää hyväksi saada hevonen kuulolle.
Tyyne kertoi seuraavaksi tehtäväksi alkaa tulemaan kavaletteja ja väliin kolme laukkaa. Saimme aloittaa Skyn kanssa ja hienostihan se meni. Seuraavaksi oli Ossianin ja Trollin vuoro ja sitten vielä Lindan ja Henkan kanssa. Tätä tultiin kolmella laukalla muutama kerta, jonka jälkeen tehtävänä oli tulla väli neljällä laukalla ja askeleet piti laskea. Hevosen askelta täytyi siis lyhentää ja lähdin Skyn kanssa tehtävään. Nostimme laukan ja ohjasin tamman kavaleteille. Aloin lyhentää askelta ja laskea heti ensimmäisen kavaletin jälkeen:
-Yksi, kaksi, kolme, neljä ja hyppy toisen kavaletin yli.
-Hyvä, hienosti meni.
Ossian laski seuraavana askeleita ja hänelläkin meni hyvin kuin myös Lindalla ja Henkalla. Tehtävä tultiin toisen kerran ja silloinkin tehtävä onnistui. Tämän jälkeen väli piti tulla viidellä laukalla ja tiesin, että se ei tulisi onnistumaan. Lähdin kuitenkin tehtävään avoimin mielin ja aloin laskea ja parhaani mukaan lyhentää Skyn askelta.
-Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi. Emme ihan mahtuneet viidellä laukalla väliin, vaan viidennellä askeleella Sky epäröi, otti ihme askeleita, pomppasi tasajalkaa kavaletin yli ja se putosi.
-Okei, ensi kerralla paremmin, Tyyne kommentoi ja kävi nostamassa puomin kannattimille.
Ossianilla ja Trollilla meni ainakin paljon paremmin kuin meillä, Lindan suoritukseen en kiinnittänyt huomiota.
Seuraavalla kerralla menimme välin neljällä laukalla, mikä ei ollut tarkoitus. Ilahduin, kun saimme mennä välin taas kolmella askeleella, mutta sitten pitikin vähentää kahteen. Yritin sitä kovasti Skyn kanssa, mutta aina tuli kolme askelta.
Tehtävä vaihtui hieman, kaareva linja oli seuraava tehtävä. Väli oli melko jyrkkä, mutta sopihan sitä kokeilla. Meidän vuoromme olikin taas ensimmäisenä. Nostimme laukan ja käänsin Skyn kulmasta pystylle. Pystyn jälkeen piti kaartaa takaisin urallepäin, melko jyrkästi, mutta se meni ihan ok. Aina voisi parantaa, mutta ei se nyt ainakaan niin huonostikaan mennyt. Viimeisenä mentiin vielä kolmoissarjaa niin pitkään, että se sujui kuin vettä vaan. Meillä Skyn kanssa se sujui hyvin, mutta Tyyne käski Ossianin ja Trollin tulla vielä pari kertaa. Ihan viimeinen tehtävä oli hypätä koko rata, esteiden korkeuden sai päättää itse. Halusin esteet 60 cm ja lähdimme tehtävään. Tehtävä alkoi kaarevan linjan esteillä ja jatkui vasempaan kierrokseen ja äskeiselle pystylle. Suunnan muutoksen jälkeen oikeassa kierroksessa kolmoissarjalle ja viimeisenä vielä kavaletit. Rata meni hyvin ja sain siitä positiivista palautetta Tyyneltä. Muut menivät välissä ja menimme Skyn kanssa radan vielä toisen kerran ja sitten riitti meille. Olin todella tyytyväinen tammaan, se oli mennyt hienosti koko ajan.
Kun muillekin ratsukoille riitti, jäimme käyntiin ja lähdimme talliin.

Riisuin Skylta varusteet vieden ne satulahuoneeseen. Heitin harjakassin olalle ja pilkoin Skylle omenan neljään osaan ja niiden kanssa palasin sitten karsinalle.
Aloin harjaamaan tammaa pehmeällä harjalla, poistettuani suojat ensin, ja pudotin omenanpalat kuppiin. Sky alkoi mussuttaa omenaa. Sain harjattua tamman, loimitin hevosen ja talutin tarhaan.
-Olehan sitten nätisti, tulen seuraavan kerran tänne vasta ensi viikolla. Tällä viikolla en kerkeä enää, mutta ensi viikolla tulen varmasti.
Suukotin tammaa turvalle ja päästin Skyn vapaaksi. Kaikessa hiljaisuudessa kävelin talliin vaihtamaan kenkiä ja lähdin hipsimään kotiin levollisena.

Vastaus:

Tosi mukava valmennustarina, jossa kuvailit kivasti ja kerroit hyvin tunnista tarpeelliset asiat! Ratsastuksesta olisit voinut ehkäpä kertoa hiukan "tunteellisemmin" eli Skyn liikkeistä yksityiskohtaisemmin ja sulavammin, mutta muuten teksti oli kyllä oikein miellyttävää ja hyvin kirjoitettua :). Kirjoitusvirheitä ei löytynyt ja tarinaa olikin oikein helppo lukea.

Palkaksi saat jälleen 56v€! :)

• Tyyne

Nimi: Eliza

10.01.2018 19:29
Seuraavaksi minulla oli vuorossa hypätä esteitä Skyn kanssa. Muistinkin juuri, että olin ilmoittautunut Skyn kanssa myös valmennustunnille ja kaiken lisäksi vieläpä esteille. Siitäkin tulisi harjoittelua kisoja varten, jotka lähestyivät päivä päivältä.
Sky ravasi tarhassa ja se taisi kisailla Helinän kanssa. Mennessäni tarhaan Sky tuli kuitenkin luokseni ja pujotin riimun tammalle. Skyn kisailukaveri Helinä olisi mieluusti lähtenyt myös ja jouduin hätistelemään sitä pois. Helinä oli melkein väkisin tulossa, mutta usutin sen kauemmaksi ja talutin reippaasti Skyn pois tarhasta ja laitoin nopeasti ylimmän langan kiinni ja sitten vielä kaksi alinta lankaa.
Laitoinpa tamman tällä kertaa tallin käytävällä. Harjasin tamman läpi nyt vain yhdellä harjalla ja puhdistin tietenkin kaviot. Myös Skylle olin ostanut teddyvuorelliset suojat, punaiset Skylle. Laitoin ne tammalle etusiin ja lähdin hakemaan muita varusteita.
Olin ostanut myös sen oman romaanin Skylle ja tällä hetkellä satulassa oli vielä Keijiksen lainaromaani. Kiskoin sen satulan alta ja kävin ihan pikapikaa viemässä sen toisen tallin satulahuoneeseen ja palasin yhtä nopeasti Skyn luokse ellen nopeamminkin, kuin olin sieltä lähtenyt.
Nostin huovan tamman selälle, romaani päälle ja vielä satula. Sky meinasi purra minua, mutta ei sittenkään tehnyt sitä. Varmastikin romaani satulan ja huovan välissä auttoi. Lämmitin kuolaimia hetken ja laitoin suitset Skylle, vaikka se ei olisi halunnutkaan kuolaimia. Painoin kypärän päähäni, vedin hanskat käteen ja lähdimme maneesiin.
Skyn kanssa hyppäsimme samoja esteitä, mitä olin Seran kanssa hypännyt. Olin niin tylsä ja laiska, etten muuttanut esteitä.
Olimme vasemmassa kierroksessa ja aloitin Skyn kanssa tekemällä pysähdyksiä joka toisen kirjaimen kohdalle. Tamma pysähtyi kovin töksähtävästi heti, kun aloin edes valmistella pysähdystä. Tamma teki kuitenkin muutaman pehmeämmänkin pysähdyksen ja se riitti minulle. Tamma oli jotenkin vähän jännittyneen oloinen ja aloin taivutella tammaa volteilla. Tamma oli niskasta edelleen jäykkä, mutta siirryimme raviin. Tamma sai jonkun päähänpiston ja päätti karauttaa pukkilaukkaan. Valahdin tamman kaulalle ja lähestulkoon putosin. Liu’uin hitaasti tamman toisella puolella, enkä saanut mistään kunnolla kiinni. Putoamista ei vain voinut välttää, ei sitten mitenkään.
Yleensä sitä putosi hetkessä, nyt roikuin tamman oikealla puolella, toistaiseksi vielä siis olin periaatteessa selässä, mutten kuitenkaan. Kaiken lisäksi olin menossa pää edellä maneesin hiekkaan, mutta en tahtonut ihan niin käyvän, ja jotenkin onnistuin kääntämään itseäni alas tullessa, että tulin käsi ja kylki edellä alas.
Sky ei lähtenyt mihinkään vaan seisoi paikallaan. Nousin ylös vaatteitani puistellen ja ratsauduin uudelleen. Keräsin ohjat kunnolla tuntumalle ja olin täysin valppaana, mikäli näin kävisi uudestaan.
Siirryimme heti raviin ja kutittelin tammaa suupielistä. Minulla ei ollut mitään hajua, mikä päähänpisto tammalle oli äsken tullut. Sky oli ainakin ollut kovin jäykkä niskastaan, nyt ehkä aavistuksen rennompi.
Päätin alkaa hyppäämään ihan nyt samoiten tein jo Skyn kanssa. Emme hypänneet alkuun edes kavalettia yksittäisenä, vaan siirryimme pääty-ympyrälle ja hyppäämään ensimmäisenä sitä 60 cm pystyä. Jotenkin se tuotti nyt myös Skylle hieman ongelmia, mutta sitten taas innari ei. Jätimme tuon pystyn pois ja innarin jälkeen jatkoimme kaarevalle tielle. Sky meni sinne minne vain tamman ohjasin, eikä Sky edes meinannut mennä kaarevan linjan okserin ohi. Jatkoimme siitä suoraan kavaletille ja okserille.
Skyta ei vesieste tai törpöt esteen alla pelottaneet, kuten ei yleensä muulloinkaan, vaan tamma paineli este toisensa jälkeen radan läpi. Tamma sovitti askeleensa melko hyvin ihan itse ja vauhtia oli aivan tarpeeksi, minun piti ohjata tamma seuraavalle esteelle ja pysyä itse kyydissä.
Skyn kanssa menimme rataa muutaman onnistuneen kerran ja vaihdoimme suunnan. Jäimme käyntiin, mutta pidin ohjat hyvin tuntumalla ja olin itse hereillä, enkä vain matkustanut kyydissä. Siitä voisi seurata katasrofi.
Jatkoimme ravissa volteilla lähestulkoon koko ajan. Katsomopäädyn ympyrällä ei ollut esteitä, joten mahduimme vielä laukkaamaan siinä, ennen kuin lopettelimme.
Nostin satulan tamman selästä ja koukkasin suitset mukaan. Varusteet vein satulahuoneeseen, mukanani toin harjakassin. Harjasin Skyn hyvin ratsastuksen jälkeen ja harjasin suojat sisäpuolelta puhtaaksi, niin olisi mukavampi käyttää niitä seuraavalla kerralla. Sky sai jäädä jo talliin, loimitin tamman punaisella loimella ja suljin karsinan oven.
Kävin heittämässä harjakassin vielä satulahuoneeseen ja lähdin maneesiin siivoamaan omat jälkeni.

Vastaus:

Tosi kiva tarina, ja mukavaa kun treenailit vielä Skynkin kanssa samoja esteitä kuin Serallakin :). Oli muuten hyvä idea tuo pieni tippuminen, vähän toimintaa ratsastukseen x). Mutta, kuvailit tässä oikein kivasti ja tekstiä oli miellyttävä lukea! Pituutta oli tarinalla taas sopivasti ja sisältöä oli tarpeeksi, mutta kappalejaot voisivat olla vähän isommat :'D.

Saat tästäkin tarinasta palkaksi 56v€.

• Tyyne

Nimi: Maisa

10.01.2018 13:45
Jatkoa...
-Hei poju, kuiskasin hevoselle joka seisoi karsinan nurkassa. Ori höristi korviaan ja kääntyi luokseni. Silitin hevosen turpaa joka oli silkkinen. Karsinan ikkunasta heijastui auringon säteitä jotka saivat pölyn näyttämään kultaiselta. Kaivoin taskustani nahistuneen porkkanan ja annoin sen Trollille. Hain harjapussin ja hyppelin karsinalle. Muita hoitajia ei näkynyt vielä. Olihan kello vasta puoli kymmenen. Kaivoin pinkistä harjapussista pinkin pölyharjan ja astuin sisään. Trolli näytti puhtaalta, vaikka pieni turvekerros oli karvalla. Harjasin pitkin vedoin orin karvaa. Trolli lerputti alahuultaan.

Laskin satulan hevosen selkään, ja suoristin huovan. Nappasin satulavyön ja aloin kiinnittämään sitä. Ori ei reagoinut siihen mitenkään. Otin käteeni mustanahkaiset suitset ja aloin lämmittämään kuolaimia. Lämmitin niitä noin kolme minuuttia, kunnes tarjosin niitä Trollin suuhun. Vedin niskahihnan korvien taakse.

Kuulin jonkun tulevan sisään talliin, se joku käveli Trollin karsinalle ja pysähtyi siihen. Jatkoin solkien kiinnittelyä ihan kuin en huomaisi. Lopulta vilkaisin kuka seisoi ovella.
-Moi Maisa, taisit olla keskittynyt hommaan, Ossian naurahti.
-Joo, sanoin ja tunsin kuinka nolostuin. Annoin Trollin ohjat pojalle, joka kiinnitti kypärän hihnaa. Poika hymyili ja otti ohjat. Maiskutin hiljaa jotta Trolli liikkuisi. Poika ja hevonen lähtivät maneesia kohti.

Katsoin maneesin laidalta parin työskentelyä.
Trolli laukkasi juuri pääty-ympyrällä. "Joku päivä minäkin istun tuolla" ajattelin vaivuin haaveisiini. Loppu!!!

Vastaus:

Kokonaisuudessaan oikein hyvä aloitustarina! :) Yksityiskohtia oli tarinassa tosi kivasti ja tekstiä oli mukava lukea, mutta olisit voinut ehkä hieman enemmän kuvailla Trollin luonteenpiirteitä ja muutenkin yrittää saada tarinasta vielä sujuvamman ;). Tykkään kuitenkin sun kirjoitustyylistä ja tarina oli tosi kiva!

Saat tästä palkaksi nyt 36v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

10.01.2018 13:28
Nyt oli sitten tullut pakkanen ja tänään sitä oli noin kahdeksan astetta. Tuumin tovin jos toisenkin, että mitä ihmettä sitä päällensä laittaisi, kun ulos menisi. Se nyt oli aivan varma, että tallille laittaisin ratsastushousujen alle välihousut ja villasukat jalkaan, mutta kysymys kuului, pärjäisinkö hupparilla, laittaisinko hupparin alle pitkähihaisen vai laittaisinko takin. Päädyin sitten loppujen lopuksi laittamaan hupparin ja sen alle ainoastaan lyhythihaisen paidan. Minulle nyt tuli kuitenkin edelleen kävellessä helposti lämmin tai jopa kuuma. Jos meinaisi tulla kylmä, niin pitäisi vain kävellä ripeämmin, eihän siinä muuta. Päähäni laitoin kuitenkin jo fleecepannan ja käsiini laitoin tavalliset sormikkaat. Oli minulla jo muutama vuosi sitten ostetut kolmisormihanskat, mutta en vielä laittanut niitä.
Tallille saapuessani minulla oli lämmin, ei onneksi ihan kuolettavan kuuma. Oikeastaan missään vaiheessa minulla ei ollut ollut kylmä, muuta kuin naamalla. Naama oli se, mikä aina jäätyi.
Hevoset ravailivat tai möllöttivät tarhoissaan. Sera näkyi kuuluvan tähän möllöttävien ryhmään kun taas Sky veteli menemään pukkilaukkaa ympäri tarhaa. En voinut kuin hymyillä Skyn touhuille. Seraa ei ainakaan näkynyt kovin naurattavan, poni oli juuri sen näköinen, kuin olisi miettinyt että milloin täältä pääsee pois. Ihan pian poni pääsisi töihin, sillä liikuttaisin ponin ensiksi.
Kävelin talliin, jossa oli hiljaista. Vain Tyyne oli tallin käytävällä suunnittelemassa seuraavien tuntien osallistujille ratsuja.
-Ai hei Eliza. Mitä kuuluu?
-Hei Tyyne. Ihan hyvää, ajattelin tulla liikuttamaan Seran ja Skyn. Ilmoitin meidät parin viikon päästä oleviin kisoihin niin täytyy vähän harjoitella. Kun ne uudenvuoden kisat eivät menneet kovin hyvin ja emme oikein kerenneet harjoitella, niin nyt sitten.
-Hyvähän se on harjoitella. Niin kumman kanssa menetkään kisoihin?
-Molempien kanssa kaksi luokkaa.
-Eikun onnea harjoituksiin.
-Kiitos, sanoin ja Tyyne jäi selvästi pohtimaan, minkä ratsun kenellekin laittaisi. Lähdin vaihtamaan kenkiä ja ainoa ääni mikä tallissa kuului, oli omat askeleeni.
Olin tuonut mukanani jo talviratsastuskengät, niihin mahtui villasukka, mutta lyhkänen varsi oli sen verran paksu, että chapsit eivät enää menneet päälle. No, yleensä sitten ratsastinkin talvella ilman chapseja. Käsineet vaihdoin ratsastushanskoihin ja poimin vielä kypärän ja raipan mukaani. Raippaa voisin tarvita Seran kanssa. Seuraavaksi lähdinkin hakemaan ponia talliin.
Pehmustettua riimua nyt ei ollut, vaan ihan tavallinen. Se oli ollut kuitenkin tallissa, joten riimu ei olisi ihan jäässä, kun sen ponin päähän pujottaisin.
Poni oli heti portilla odottelemassa ja sain tamman helposti kiinni. Poni oikein änkesi syliini ja tunki mukaani. Seralla oli jopa vähän kiirekin talliin, sen verran reippaasti poni liikkui vierelläni, että vähän jo piti toppuutella.
Päästin ponin hetkeksi irti karsinaan, siksi aikaa, kunnes kävisin hakemassa harjalaukun. Poni alkoi heti juomaan ja sitten pissille.
Palasin pian takaisin ja aloitin harjaamisen pölyharjalla. Tapani mukaan siirryin seuraavaksi pehmeään harjaan ja kavioiden puhdistukseen. Tästä hommasta olimme Seran kanssa eri mieltä, mutta periksi en antanut. Olin ostanut Seralle ruskeat teddyvuorelliset suojat, joten laitoin ne ponille ja lähdin maneesiin rakentamaan esteitä.
Olin ilmoittanut Seran ja Skyn 60-70 cm ja 70-80 cm esteluokkiin, joten tänään harjoiteltaisiin 60-70 cm esteitä.
Rakensin ikään kuin keskiympyrän keskelle innarin, joka koostui kahdesta 60 cm pystystä ja yhdestä 70 cm pystystä. Pääty-ympyrälle rakensin 60 cm pystyn ja toisen pitkän sivun viereen kaarevalle linjalle 60 cm pystyn ja 70 cm okserin. Tämän pystyn alle laitoin vesimaton ja toiselle pitkälle sivulle rakensin kavaletin sekä 70 cm okserin ja ikään kuin pelokkeeksi okserin alle laitoin törppöjä. Eiköhän siinä olisi tälle päivää hypättävää. Lähdin sitten varustamaan Seraa.
Karsinalle päästyäni poni makasi oljissa niin mukavan näköisesti.
-No niin, nousehan ylös, sanoin ja maiskutin ponille. Poni ei tehnyt elettäkään noustaaksen ylös.
Tuuppasin ponia takalistoon ja poni vain makoili karsinassa. Tuuppasin ponia ihan kunnolla persiille ja Sera alkoi nousta hitaasti ylös. Poni seisoi nyt karsinassa ja huokaisi.
-Ei se nyt niin kamalaa taas ole joutua töihin. Parin viikon päästä on kisat ja meidän täytyy harjoitella, että selkis.
Nostin satulan käsivarsilleni. Kävelin karsinaan ja poni yritti näykkiä minua minkä ehti. Loppua sille ei näkynyt, mutta kävelin vain reippaasti ponin vierelle ja nostin satulan selkään. Kiersin toiselle puolelle laskemaan vyön ja taas toiselle laittamaan vyön kiinni. Koska oli pakkasta, niin lämmitin kuolaimia käsissäni. Olisi paljon mukavampi hevoselle ottaa lämpimät kuolaimet suuhun. Sitä paitsi jos lykkäisin kylmät kuolaimet ponin suuhun, niin poni ihan varmasti suuttuisi ja jatkossa suitsien laittamisesta ei tulisi mitään. Sera kun osasi jo muutenkin olla vähän jäärä.
Poni oli hidas, mutta kosketin raipalla ponin takalistoa ja seuraava vaihde löytyi. Kehuin ponia äänellä ja aloimme ratsastaa joka kulmaan voltin. Poni liikkui nyt reippaasti ja teki hyvät voltit vaatiessani sitä, poni ei yrittänyt edes oikoa. Vaihdoimme suunnan ja jatkoimme vielä hetken käynnissä. Pohkeilla ja äänellä poni siirtyi raviin, teimme yhä kulmiin voltit. Sera ravasi reippaasti, eikä minun tarvinnut muistuttaa vauhdista. Ratsastin ponin kavaletille ja ylitimme sen oikein hienosti ja käänsin Seran uralle, koska ihan vielä emme hypänneet okseria. Vaihdoimme vielä suunnan vasempaan kierrokseen, painoavuilla siirsin ponin käyntiin ja annoin ponille jopa hieman pidempää ohjaa. Sera oli mennyt hienosti ja se oli ansainnut pienen levähdystauon.
Otin ohjat takaisin tuntumalle, nostimme laukan ja aloimme hypätä päädyn esteitä. Ratsastimme ensin voltilla ja Sera tuntui hidastavan. Painoin voimakkaasti pohkeilla ponin eteenpäin ja ohjasin Seran pystylle. Lisäsin vielä vauhtia ja ylitimme kyllä pystyn, mutta vielä voisi parantaa.
Jostakin syystä yksittäinen pysty nyt ei mennyt ihan toivotulla tavalla ja pystyn jälkeen jatkoimme ympyrää ja aloimme hypätä innaria. Se taas sujui oikeastaan kuin vettä vaan, no problem. Otimme mukaan loputkin esteet ja aloitimme yksittäisestä pystystä. Jotenkin Sera aina vain hidasti sille, vaikka kuinka käskin liikkua. Ehkäpä yksittäinen isompi este ympyrällä oli vain hankala Seralle, koska innari sujui moitteetta. Seuraavana oli kaarevan tien esteet. Poni meinasi juosta okserin ohi, mutta selvittiin kuitenkin esteen yli ja viimeisille kavaletille ja okserille. Kavaletin olin laittanut vain helpottamaan Seraa ja kavaletin jälkeen poni pidensikin askeltaan ja liidimme okserin yli lähestulkoon niin hyvin, kun se vain on mahdollista. Kehuin ponia ja menimme koko höskän vielä pari kertaa. Jäimme käyntiin ja vaihdoimme vielä kertaalleen suunnan. Vaadin ponilta vielä ravia ja kulmiin hyvät voltit, joiden jälkeen lopettelimme tältä kertaa.
Vein varusteet omille paikoilleen ja kuskasin harjakassin karsinalle. Irrotin suojat ensiksi ponin jaloista ja puhdistin vielä kaviot. Harjasin ponin pikaisesti pehmeällä harjalla ja selvittelin myös harjan ja hännän. Viskasin enkkuviltin ponin selälle ja poni sai vielä rapsutukset. Harjasin uudet suojat hyvin puhtaaksi, laitoin ne kassiin, jonka vein satulahuoneeseen ja lähdin yksityistalliin.

Vastaus:

Oikein mukava hoitotarina! Sera meni ilmeisesti ihan hyvin, onnea sitten kisoihin ;). Teksti oli tässä selkeää ja tarinasta ei kirjoitusvirheitäkään löytynyt, mutta joihinkin lauseisiin olisin kaivannut ehkä hiukan lisää sujuvuutta. Tykkäsin tästä tarinasta kuitenkin paljon, ja tätä oli kiva lukea! :)

Palkaksi saat 56v€.

• Tyyne

Nimi: Ulrika
Kotisivut: http://snag.gy/A4FedG.jpg/

03.01.2018 00:17
Psykologini sanoi, ettei minun tarvitsisi tehdä mitään, mihin en ole valmis. Äitini puolestaan oli tehnyt kaikkensa, saadakseen minut raapustamaan nimeni uutena vuotena järjestettävien estekilpailuiden osallistumislistaan, joka oli kummitellut taukotuvan ilmoitustaululla jo ties kuinka kauan. Osallistuminen ja takaisin normaaliin elämään paluu oli kuulemma hänen mielestään pelkästään hyvä asia, vaikka hän ei tuntenutkaan samoja kouristuksia, jotka velloivat vatsanpohjassani aina, kun kilpailut nousivat mieleeni.Öisin tunsin katsovani suoratoistolla aina vain epäonnistuvaa rataani, jossa vuoroin putosin, kuolin, tai muuten vain pelkäsin, kärsin ja nolasin itseni.
Olin hädin tuskin koskaan edes noussut enkelihevoseni selkään, lukuunottamatta kevyttä hölkkää ratsastuskentällä muutama päivä takaperin. Helinä oli tuntunut yhtä notkealta kuin isomummuni ja sen pomppuisat askeleet kentän epätasaisessa, nilkankorkuisessa lumihangessa heittivät minut ainakin puoli metriä irti satulasta kerta toisensa jälkeen. Minä olin yrittänyt nyplätä kuolainta sen suussa, mutta Helinä oli porhaltanut menemään pää pystyssä ja korvat hörössä, korkein askelin, oikein tassutellen etujaloillaan lapojensa alle niin, että lumipaakut lentelivät.

- Kääk, mä en kestä, sä meet Helinällä, Jenny kihisi innosta tallituvassa kilpailupäivän aamuna, kiillottaen noenmustia ratsastussaappaitaan, joiden kantoihin hän oli kiinnittänyt hopeana kimaltelevat kannukset.
- Jännittää, minä mutisin lyhyesti, nielaisten ilmaa kuivankarheasta suustani. Jenny katsoi minua kulmat kutrussa, suu tiukkana viivana, vähän kuin olisi jo tottunut kisajännitykseeni.
- Hyvin se menee, Helinähän on huippu! hän taputti minua olkapäälle ja painaisi kypärän innokkaasti vaaleiden hiustensa suojaksi, asetellen sitten vielä niskaan punottua nutturaa. - Mä meen sentään tämän ensimmäisen luokan Sillillä. Se kun näkee esteen niin oksat pois vaan, ja sitä paitsi se varmaan kyttää maneesin katsomoa. Se kyttää sitä aina.

Minä rahtasin Helinän varusteet tamman karsinan eteen, joka oli onneksi miltei varustehuonetta vastapäätä, sillä ruumiini tuntui niin hyytelömäiseltä, että olisin saattanut valahtaa painavan yleissatulan alle koska tahansa. Helinä tuli korvat hörössä tervehtimään minua, yhtä uteliaana kuin aina, ja kaivaessani harjapakista kumisukaa ja pölyharjaa, hevonen kurottautui hamuamaan nutturaani, jonka se melkein aukaisi hellyydentäyteisillä otteillaan. Se katseli minua viattomilla, tummilla silmillään, joissa minusta oli jotenkin tyhjä, mutta kiltti katse. Olisin mulkaissut Helinää ärtyneenä, mutta se oli niin suloinen, että tyydyin vain hieman mutristamaan huultani.
Helinä ei tiennyt jännittävistä kilpailuista mitään, vaikka tamma tuntuikin vähän ihmettelevän tallikäytävällä vallitsevaa sekasortoa, jota kilpailut, kiire ja jännitys tunnetusti aiheuttivat. Hepe valitteli Tompan rikkinäistä suojaa ja Noelle komensi kipakasti hamppuharjaista ratsuponiruunaa parin karsinan päässä. Sillin luota kuului Jennyn huoletonta hyräilyä ja Sukka letitti Callen pitkää, kiharaa harjaa tallikäytävällä, leperrellen hiljaisella äänellä ruunan pörrökorvaan omia salaisuuksiaan. Minä seisoin toivottomana Helinän karsinassa harjat molemmissa käsissäni, ja mittailin tamman kulmikasta profiilia, joka oli varmaankin piehtaroinnin jäljiltä aivan purussa. Muutama lettikin oli auennut, ja törrötti nyt räjähtäneen näköisenä lähes pystysuorana tallin kattoa kohti.

Lettien korjaaminen rauhoitti. Sillä välin, kun Helinä nuokkui turpaa ruokakipponsa reunaan nojaten, minä kieputtelin näppärästi uusia lettejä ja korjailin auenneita sykeröitä sen ohueen, liukkaaseen harjaan. Niistä tuli yllättävänkin symmetrisiä ja pyöreitä, ehkäpä pieni tauko hevosen harjan näpertelystä oli tehnyt hyvää. Otsaharjan jättäisin auki, sillä se näytti mielestäni hyvältä estehevosilla. Harmikseni olin unohtanut uuden, ostamani korvahupun kotiin, mutta onneksi sentään kultareunainen huopa oli tarttunut mukaan, ja roikkui koko pituuteensa levitettynä satulatelineellä, edellisenä päivänä kisakuntoon hinkatun satulan päällä.
- Milloin sä aioit lähteä verryttelemään? Jenny keskeytti haaveiluni, kurkistaen Helinän karsinan yli, saaden tamman höristämään korviaan. - Ne letit on jo ihan hyvät. Varmasti, hän hihitti. Minun olisi tehnyt mieli vastata, etten tulisi ehkä ollenkaan.
- Varmaan kohta. Paljonko kello edes on?
- Vartin yli. Rataan tutustuminen alkaa varttia vaille.

Yhtä matkaa me Jennyn kanssa lopulta talutimme hevoset ulos, ja seuraamme liittyivät myös Hepe ja Noelle. Sukka oli lähtenyt ratsastuskentälle hetkeä aikaisemmin, sillä hän ratsastaisi kuulemma luokan kärkijoukoissa.
- Mitenköhän kovaa me siellä radalla mennään, kun nyt jo tällainen meno? Noelle puuskahti, kun kultaturkkinen Nestori hyöri ja hirnui rauhattomasti tallipihalla tytön yrittäessä punnertaa itseään selkään. Minä ihailin ilmeettömänä Tompan virheettömästi letitettyä harjaa ja pyöreää pilkkupeppua, jota Hepe taputti hymyillen, kun ruuna vain seisoi säyseänä paikoillaan, vaikka Nestori oli miltei törmännyt sen takapuoleen. Voi, kunpa minäkin olisin saanut istua tuon pyöreäselkäisen luottoratsun selässä. Helinä seisoi ryhdikkäänä paikoillaan tuijottaen pää pystyssä maneesille päin, ja minusta se näytti siltä, että voisi vaikka säikähtää, ja pinkaista pää viidentenä jalkana vastakkaiseen suuntaan. Yritin silitellä rauhoittavasti sen kaulaa, mutta tunsin vain tamman ohuen turkin alla jännittyneiksi kiristyneet lihakset ja hermostuneen puhinan.

Kun oli aika siirtyä ratsastuskentälle verryttelemään, lauma perhosia vatsassani vain räjähti. Minun olisi tehnyt mieli alkaa itkemään, ja Helinä tietenkin huomasi horjuvan mielentilani. Tamma alkoi kävellä varpaillaan, tuijottaen kaula korkealla kaarella jokaisen kulman.
- Tämähän on jotenkin levoton, minä vinkaisin ohi kulkevalle Jennylle, jonka alla Silli käveli huomattavasti reippaammin, kuin kankeasti eteenpäin vaappuva Helinä.
- Se tykkää hypätä! Jenny virnisti ja näytti peukkua. - Hyvin se menee. Kyllä sä nyt jestas osaat, kun vaan alat ratsastaa.
Jenny oli varmaankin jo turhautunut ainaiseen ulinaani, ja siinä hetkessä aloin pohtimaan, miksi olin edes osallistunut kilpailuihin, nyt tai koskaan aiemminkaan. Ehkä siksi, että olin halunnut kaappini oveen edes yhden ruusukkeen, kuten muillakin tallilaisilla oli, parhaimmilla useampikin. Jennyn kaapin oven sekä sisä- että ulkopuolella oli ainakin tusina kauniisti kiiltäviä silkkirusetteja, useimmat tietenkin sinivalkoisia.

Helinä liikkui jäykästi ja hitaasti, mutta samaan aikaan se myös nosteli jalkojaan korkealle ja tuntui harppovan eteenpäin ihan omaa tahtiansa. Tiesin, että minun olisi hellitettävä ohjasta ja annettava tamman rentoutua ja venyttää turpaansa alas, kohti valkoisena hehkuvaa lumihankea, mutta sen sijaan aloin kerimään sitä hätääntyneenä yhä vain tiukempaan muottiin, yrittäen epätoivoisesti saada sitä taipumaan kaikkiin ilmansuuntiin yhtä aikaa. Hackamore-kuolain ei ollut ihan yhtä nopea ja terävä, kuin tavallinen kuolain, joten ainoa, mitä sain narujen päässä roikkumisella aikaiseksi, oli pitkänä, hitaana ja jäykkänä ravaava hevonen, joka ei kaiken kukkuraksi ollut ollenkaan kuulolla.
Muut aloittivat jo hyppäämään, joten minunkin oli pakko siirtää hevoseni laukkaan. Helinän laukka tuntui isolta ja matkaavoittavalta, ja tamman painaessa raskaana kädelle, en päässyt ollenkaan istumaan satulaan, joten tyydyin vain keikkumaan jalustimien varassa.
Mietin kauhistuneena, mitä radasta oikein tulisi, mutta ainakin verryttelyesteet Helinä ylitti rehellisesti, joskin hyppymme pienelle ristikolle ei ehkä ollut se kaikkein tyylipuhtain suoritus.

Pöly leijui kultaisena harsona maneesin yllä, sädehtien taianomaisesti katonrajassa olevien ikkunoiden siivilöimissä valonsäteissä. Minun jalkani tuntuivat makaronilta, enkä ollut varma, oliko se pöly vai jännitys, joka sumensi koko näkökenttäni.
- Menisköhän tämä sarja yhdellä, vai kahdella askeleella? Jenny pohti ääneen. Minusta oli käsittämätöntä, että rata alkoi sarjalla. Kuin Tyyne olisi halunnut erotella jyvät akanoista heti alkuun. - Jos Silli menee kovaa, niin sitten ainakin yhdellä.
- Me hypätään molempien yli samalla kertaa, Noelle virnisti ilkikurisesti.
En sanonut sanaakaan koko rataan tutustumisen aikana. Kävelin vain muiden perässä, häikäistyen räikeän väristä esteistä, jotka näyttivät minusta kamalan korkeilta, vaikka rata oli vain maahankaivettu kuusikymmensenttinen. Ylitettävänä oli kuitenkin vain viisi estettä, tai kuusi, mikäli sarjan molemmat osat laskettaisiin. Vain suora linja sarjalle, sitten kahdeksikko yksittäisten, lävistäjillä olevien pystyjen kautta, ja viimeinen, toisella pitkällä sivulla oleva pysty-okseri -linja. Rata oli oikeastaan naurettavan helppo sarjaa lukuunottamatta, ja pärjääminen näin pienillä esteillä olisi varmasti suhteellisen helppoa, jos yhteistyö hevosen kanssa toimisi vähääkään. Mutta kun ei välttämättä toiminut.

Minun olisi taas tehnyt mieli mennä vessaan ja sulkeutua sinne ikiajoiksi. Uida vaikka viemärin kautta omaan maailmaan, jossa pystyisin hengittämään veden alla ja ihailisin ympärillä sulavasti pyörähteleviä klovnikaloja ja värikkäitä koralliriuttoja hauraan tomun peittämien estepuomien sijaan. Helinä palautti minut takaisin tähän maailmaan töytäisemällä hellästi olkapäätäni. Minä en olisi halunnut enää nostaa ohjia kaulalta ja palata takaisin ratsastuskentälle. Tuijotin karsinan ovea vasten täriseviä käsiäni, ja yhtäkkiä minulla oli niin kylmä, etten kyennyt liikkumaan. Helinän hengityskin tuntui kylmältä viimalta kasvoillani, tamman painaessa ylähuulensa kypäräni lippaa vasten, paljastaen keltaiset hampaansa silmieni eteen. Edes se ei naurattanut.
- Pitää meidän mennä, sanoin värisevällä äänellä, pakottaen itseni tarttumaan Helinän ohjiin ja nykäisemään sen mukaani. Se lempeä ja avoin, karsinassa levollisena odotellut Helinä muuttui taas väkinäisesti minua seuraavaksi olennoksi, joka huojui kävellessään puolelta toiselle, edeten yhtä hitaasti ja vaivautuneesti, kuin taluttajansakin. Joku olisi ehkä voinut sanoa, että muistutimme toisiamme. Kainoja, pelokkaita haamuja, jotka turvattomuuden tunne ja itseluottamuksen puute olivat surmanneet.

Istuin Helinän selässä alahuuli väpättäen, katsellen ulkopuolisen rautiaan rataa, jonka maaliviiva lähestyi pelottavan nopeasti. Häntä tötteröllä punahohtoinen poni ylitti esteet pyöreillä hypyillä, oikoen ketterästi pieniä teitä esteiden välistä. Tuo olisi kyllä kuulunut suurempiin luokkiin, minä mietin, mutta tunsin samalla pienen omatunnon pistoksen. Olisihan Helinäkin ylittänyt roimasti suurempia esteitä, jos olisin vain itse ollut yhtään varmempi ratsastaja. Tammani seisoi järkähtämättömänä paikoillaan, kaula pitkällä, tutkaillen sekin edellisen ratsukon menoa. Meidät oli ahdistettu maneesin nurkkaan pieneen, puomeilla rajattuun neliöön, jonka reunalta tässä luokassa ovimiehenä toimiva Ossian oli hiipinyt rapsuttelemaan Helinän turpaa. Kaksikko nautti täysin siemauksin toistensa seurasta, mutta minä istuin tyhjänä kuorena satulan päällä, yrittäen edes hieman kasata ympäriinsä levinneitä paloja kasaan sekä itsestäni, että tulevasta radasta. Oliko varmasti niin, ettei tässä päädyssä ollutta pystyä hypätty lainkaan?

Minä yritin tsempata itseäni päättämällä, että toimisimme vähintään luokan altavastaajina, jos ei muuta, keventäessäni yliampuvasti Helinän suurta ravia kohti katsomopäätyä, jossa uteliaat silmäparit olivat naulinneet katseensa minuun. Tuomarintornista kuului maneesin seiniä pitkin nouseva kuulutus, jossa Tyynen ääni kertasi edellisen ratsukon suorituksen. Puhdas rata, huippuaika, tietenkin. Minä kohotin kättäni tornin lakea kohti, ja näin Tyynen nyökkäävän naarmuuntuneen ja likaisen ikkunalasin läpi. Kuului pillin kimeä vihellys, merkiksi aloittaa ratani. Minä keräsin ohjat tiukemmin käsiini ja patistin Helinän laukkaan vapisevin pohkein. Tamma pyöräytti hämmentyneenä päätään, mutta keinahti sitten pitkään laukkaansa, jota se jatkoi suoraan toista pitkää sivua, minun keikkuessa kevyessä istunnassa, tukeutuneena sen kaulaan. Kuulin vain oman sydämeni äänekkäät lyönnit ja Helinän kaviot, jotka jumputtivat melkein saamaan tahtiin lähestyessämme ensimmäistä sarjaa. Helinän ei tarvinnut ottaa kuin muutama askel, kun se oli jo maneesin toisessa päädyssä, ja minä yritin epätoivoisesti koota sitä hieman lyhempään laukkaan, jotta edes mahtuisimme sarjaväliin. Helinä painoi kädelle, mutta ei tuntunut lyhentävän laukkaansa senttiäkään, joten hieman ennen estettä jouduin luovuttamaan ja toivomaan parasta. Siirsin painoni jalustimille ja nojauduin hiukan eteen, valmiina ottamaan puolipidätteen heti maahan tullessamme. Kuten olin hieman pelännytkin, Helinä tuli sarjalle liian pitkänä ja löysänä, ja kun se oli ottamassa vielä toista askelta väliin, ajautuikin se aivan b-osan juureen. Minä töksähdin tamman kaulaa vasten, kun se yritti venyttää jäykkää selkäänsä vielä päästäkseen esteen yli. Luojan kiitos okseri oli pieni, joten Helinä pystyi pelastamaan meidät kiperästä tilanteesta, mutta etupuomin me otimme matkaamme, ja hevosen jaloissa se kulkeutuikin vielä pitkälle kulmaan, kopsahtaen lopulta maneesin puuseinään.

Sen yhden sarjan jälkeen, minä tunsin jo voittaneeni, vaikka hävisimmekin. Minun ei enää tarvinnut tehdä hyvää suoritusta, vain selvitä hengissä. Jäljellä oli enää yksittäisiä, pieniä esteitä, joiden yli uskoin pystyväni ratsastamaan. Paineet sijoituksista ja pärjäämisestä katosivat, ja ehkä aivan pieni helpotus saapui sisälleni, kun uskalsin hellittää puristavan otteeni ohjista ja johtaa Helinää laajoilla teillä esteeltä toiselle. Hiekka rahisi muovipuomeja vasten ja tammani pärski äänekkäästi, venyttäen itseään hieman innokkaampaan laukkaan. Mihinkään se ei kuitenkaan ollut lähdössä, pikemminkin nyt se saattoi edetä rennommassa tahdissa, ja vaikka laukkasikin edelleen pitkänä kuin tukkijuna, sen oli helppo valita omat ponnistuspaikkansa, kun seuraava este ei ollut ihan kulman takana.
Sitä mukaan, kun edelliset esteet jäivät taakse, minä etenin katseellani jo seuraavalle. Helinä tanssahteli hauskan tuntuisesti ja piiskasi häntäänsä vaihtaessaan laukkojaan aina kaarten mukaisesti. Etuosa hypähteli voimakkaana ja takaosa tuli hiukan jäljessä, pompauttaen minua irti satulasta, kuin pieni, eleetön pukki. Laakeilla loikilla Helinä ylitti esteet, ja minä saatoin jo hyvin kuvitella sen takajaloista lähtevän tarmon, mikäli esteet olisivat olleet vähääkään suurempia.
Maaliviivan häämöttäessä, minä melkein halusin lisää.

Taputin isosti Helinän kaulaa, jossa verisuonet olivat pullahtaneet näkyviin ja turkki kostunut hiestä. Tamma lutkutti mellavettä mustasta sankosta huuliaan nuoleskellen, ja minä näpräsin samanaikaisesti sen harjassa olevia lettejä auki. Sotkuiset kiharat laskeutuivat villeinä sen kaulalle, saaden Helinän muistuttamaan ihan oikeaa kisahevosta. Juuri sellaista, jotka kilpailivat Olympialaisissa, väänsivät piaffea ja passagea, ja hyppäsivät talon kokoisia esteitä hienoilla ratsastajilla. Sen kulmikkuus oli kadonnut, eikä se näyttänyt enää rumalta ankanpoikaselta joutsenparven keskellä. Se näytti melkein kauniilta kiiltäväksi puunatussa karvassaan, jonka kastanjanruskealla pohjalla kattovalon säteet leikkivät. Se näytti Helinä-keijulta.
- Sä olit hieno tyttö, minä sanoin kietoen käteni hevosen lihaksikkaan kaulan ympäri. - Mä vaan ratsastin tänään tosi huonosti.
Helinä maiskutteli tyytyväisenä huuliaan, joiden välistä putoili sysimustan mellaveden makeita pisaroita takaisin lystikkäästi lainehtivaan sankoon. Helinä katsahti minuun tummilla, lempeillä silmillään ja kiitti rapsutuksistani asettamalla lämpimän turpansa reittäni vasten. Valkoisiin kisahousuihin levittäytyi tietenkin märkä, likaisenruskea läntti, mutta minä päätin olla välittämättä. Helinä ei vihannut minua tämänpäiväisestä sählingistä huolimatta, vaan osoitti silti hellyyttään hamuamalla minua pehmeästi huulillaan ja antamalla minun painaa poskeni sen nihkeää, mutta vankkaa ja turvallisen tuntuista kaulaa vasten.

- No se ei mennyt ihan, kun Strömsössä! Näittekö te, miten se Silli katsoi jokaista estettä, kun jotain leijonaa, ja sinkosi sieltä katsomopäädystäkin kun katapultti jo heti kättelyssä? Jenny pyöritteli silmiään, mutta asetteli silti Livellä voittamansa rusetin jo ennestään kaappinsa ovessa roikkuvan jonon jatkoksi.
- Meille se ensimmäinen luokka oli vähän lämmittelyä. Tomppa käynnistyi vasta siihen kasikymppiin, ja oli muuten niiin hieno poika! Hepe ilakoi onnessaan, pyöritellen käsissään sinistä ruusuketta, jonka he olivat jälkimmäisestä luokastaan napanneet. Minä toivotin vilpittömästi onnea, mutta en voinut olla tuntematta pahaa mieltä, sillä meidän ensimmäiset estekilpailumme Tompan kanssa olivat päättyneet kahteen kieltoon ja hylkäykseen.
Purskelin hermostuneena huultani. Kaikki olivat tuntuneet saaneen jotain, paitsi Ossian, mutta Trollilla hengissä selviäminen on jo voitto sinänsä, ja sillä asenteella Ossian osasi kilpailuihin suhtautuakin. Hän ei tuntunut olevan pahoillaan, vaan puki tutun, leikkisän virneen kasvoilleen ja tokaisi:
- Joku kerta me Trollin kanssa otetaan ja viedään kaikki ruusukkeet. Sen hän sanoi rinta rottingilla jokaisen ratsastuskertansa jälkeen.

Minulle sen sijaan siunaantui aina tallin parhaimpia, yritteliäimpiä ja luotettavimpia hevosia, mutta onnistuin silti aina möhlimään kaiken. Vaikka toisaalta, olimme ensimmäisiksi kilpaluiksemme selvinneet ihan kunnialla, pudottaessamme vain yhden puomin. Suuret tiet olivat vain vieneet aikaa, sillä olin luovuttanut jo sen yhden pudotuksen jälkeen. Luovuttanut, niin. Silloin aloin taas vihata itseäni. Olisin voinut tehdä niin paljon paremmin, ratsastaa niin paljon paremmin, enkä luovuttaa. Kenties olisimme yltäneet edes luokan puolivälin yläpuolelle.
- Saithan säkin Tompan kanssa nuo. Tossakin te voititte, Sukka kuiskasi hymyillen, huomatessaan minun vetäytyvän vaitonaisena kaapilleni, kun oli aika kerrata Hepen ja Tompan toisen sijan poikinut rata. Vilkaisin harmaan oven sisäpuolella, arvioivilta katseilta piilossa roikkuvaa, ohuen pölykerroksen kuorruttamaa ruusukeparia Tomppa-ajoilta, yksi sinivalkoinen ja yksi sininen. Painovoiman riiputtamat silkkinauhat näyttivät surkeilta ja keskelle kiinnitetyt pahviympyrät merkkeineen näyttivät kalpeammilta, kuin koskaan. Sukka pyyhkäisi pienellä sormellaan sinivalkoisen ruusukkeen roomalaisen järjestysluvun näkyviin. Ensimmäinen. Värittömästä harmaasta paljastui kirkkaankeltainen ja musta alkoi kimaltaa, kuin uusi. Tomun alta paljastuisi kaunis ruusuke, jos sen puhdistaisi. Minä osasin kuvitella itseni ruusukkeeksi. Olin pölyyntynyt, yhtä harmaa ja kalpea, lukittu synkkään, pimeään kaappiin. Voisin päästä ulos värikkäänä ja arvokkaana, mutta olin tuomittu katsomaan maailmaa paksun utupilven läpi.

Vain hetki aiemmin olin osannut iloita suhteellisen onnistuneesta suorituksestamme, kun yhtäkkiä koko maailma olikin kääntynyt taas mustaksi ja pääni painui surullisena kohti tallin harmaata betonilattiaa. Harmaata. Tallikäytävä oli hiljentynyt kisapäivän jäljiltä, ja minä olin karannut sinne kuuntelemasta päivän onnistumisia, joista olisin niin halunnut olla iloinen myös toisten puolesta. Miksen minä osannut? Ruoskin itseni huonon kilpailijan lisäksi huonoksi häviäjäksikin. En ollut edes tehnyt emämunausta, mutta silti vertaus muiden kokonaisvaltaisiin suorituksiin toi taakan olkapäilleni. Karsinassa seisova Helinä, joka tervehti minua tallikäytävän toiselta puolelta huomionkipeällä päänheilautuksella, näytti taas puupökkelöltä, jonka kähärä harja oli oiennut likaisennäköisiksi rotanhänniksi ja kostea karva pörrötti ruman näköisenä.
Minä kaipasin niin hirmuisesti Tompan pehmeitä suupieliä ja turvallisen joustavia askeleita, jotka liimasivat minut tiukasti ruunan selkään niin, että saatoin ratsastaa sillä ollenkaan huojumatta vaikka ilman satulaa. Jokin oli liimannut meidät yhteen, ja osa minusta tuntui kipeältä ja sahalaitaiselta, kun se pala oli revitty liimoineen pois. Vilkaisin karsinassaan seisovaa, tummaa ruunaa. Halusin sen äänettömän olemuksen, joka tiesi, kun ei tarvinnut tehdä mitään. Vain kuunnella, olla siinä ja lohduttaa.

Vastaus:

Vau mikä tarina taas, ja toi piirroskin on ihan superhieno (ja kiiltävä)! Tässä oli kyllä niin hyvää, realistista kuvailua ja kisapäivän fiiliksetkin sait kyllä hyvin sisällytettyä tarinaan :). Helinä oli kyllä ihan Helinä tässäkin tarinassa, jotenkin myös välittyi sellaiset tunnelmat että Hellulla olisi superhauskaa tuolla radalla! :'D

Näistä saat palkaksi 60v€ :).

• Tyyne

Nimi: Hepe

02.01.2018 19:59
2.1.2018 Lumisukellusharjoitus

-Tompsukkelii, kailotan tarhan reunalta. Heiluttelen kädessäni ruskeaoranssia riimunnarua pienessä kaaressa, jotta ruuna huomaisi minut. Tarhassa Tomppa vain vilkaisee minua, ja kääntää sitten kauniin pilkullisen takamuksensa minua kohti. Minua alkaa naurattaa.

- Ei kai mun soidinhuuto noin kamala ollu, hihittelen samalla kun pujahdan tarhan aidan alitse. Astelen Tompan luo ja napsautan yhdellä pikaisella kädenliikkeellä riimunnarun sen päitsiin kiinni. Sen ruskeat silmät katsovat minuun, kuin nuori teinipoika äitiinsä, joka kertoilee noloja lapsuusmuistoja kaikille kiinnostuneille kuuntelijoille.

Talutan Tompan talliin. Pikapikaa harjailen sen mustan ja valkoisen karvapeitteen kertaalleen läpi sen jauhaessa tyynesti jotakin hampaankoloon jäänyttä ruohonkortta, ja käväisen sitten hakemassa sille suitset. Pujotan ne nopsasti pojan päähän, kiinnitän hihnat ja lätkäisen sitten omaan päähäni kypärän.

- Eiköhän mennä, hihkaisen pirteästi ja aukaisen karsinan oven kunnolla. Ehdin ottaa muutaman askeleen tallin oviaukkoa kohti kunnes matkani tökkää siihen. Käännyn katsomaan Tomppaa, joka on vain venyttänyt kaulaansa ohjien kiskoessä sitä eteenpäin, mutta ei liikahdakaan karsinastaan.
- No mikäs sulle nyt tuli? Ihmettelen kulmat kurtussa ja astun jälleen lähemmäs. Tomppa katsoo ensin minua, ja vilkaisee sitten tyhjää selkäänsä kysyvästi: unohtuikohan jotain?
- Ahaa, ihmettelet että missä satula on. No, ilouutinen: et joudu tänään pukemaan sitä pakkasessa natisevaa nahkakasaa selkääsi. Tänään mennään ilman satulaa!

Tomppa puuskahtaa, mutta lähtee sitten kulkemaan perässäni kun nykäisen kevyesti ohjista. Seisahdumme ulkona tallin seinän viereen, johon on jäänyt isohko musta ämpäri. Tomppa nuuhkaisee sitä, mutta ei muuten vaikuta kiinnittävän siihen mitään huomiota. Se vain seurailee pihalla harvakseltaan kulkevia ihmisiä. Käännän ämpärin varovasti ylösalaisin, ja käytän sitä jakkarana. Kiipeän Tompan selkään, valun kuin itsestään sopivalle paikalle ja suoristan sitten itseni kunnolla.

Maiskautan Tompalle samalla kun puristan kevyesti pohkeillani, ja se lähtee keinahtaen liikkeelle. Sen käynti on aluksi hidasta ja varovaista, kun minä keikun sen selässä sivulta toiselle, mutta löytäessäni tasapainoni kunnolla askel muuttuu varmemmaksi. Pidän varmuuden vuoksi sen harjan tyvestä kiinni ja annan sen kävellä kohtuullisen pitkillä ohjilla kohti maastoreittiä. Kun alan tottua ilman satulaa ratsastamiseen, kerään ohjat tuntumalle ja siirrän Tompan raviin. Yllätyn jälleen kerran sen ravin tasaisuudesta: minulle ei tuota enää suuriakaan ongelmia pysyä sen selässä.

Pieni pakkasilma ei vaikuta yhtään kylmältä, kun istuu lämpimän hevosen selässä. Tompasta huokuu lämpöä housujeni läpi nyt kun satula ei ole välissä eristämässä meitä toisistamme. Sen selässä on muutenkin miellyttävä istua, ja pohdiskelen miksi en ole aiemmin intoutunut käymään maastossa ilman satulaa. Minun tarvitsee tuskin ohjaillakaan sitä: se tuntuu tietävän reitin paremmin kuin minä.

Yhtäkkiä metsän hiljaisuuden rikkoo oksalta putoavan lumen ääni. Ääni on niin äkkinäinen, että Tomppa hypähtää sivulle päin, turpa suunnattuna metsään josta ääni tuli. Ja koska minä en ehdi reagoida Tompan harvinaisen nopeaan refleksiin, suistun sen selästä pää edellä lumihankeen. Harmikseni vielä ojaan, jossa on puoli metriä pehmeää, upottavaa lunta. Jähmetyn hetkeksi hankeen, kun minusta tuntuu että joka ikiseen hihaan ja lahkeeseen ja kaulukseen ja korvaan on mennyt jäätävän kylmää puuterilunta. Tunnetta ei voi kuvata mitenkään miellyttäväksi.

Sitten tunnen, kuinka joku nykii lumen pinnalle jäänyttä hanskaani, irrottaen sen lopulta kokonaan. Sormeni kohtaavat kylmän pakkasilman lähettäen pienet vilunväristykset kehoani pitkin. Kuuluu hörähdys, ja sitten tunnen lämpimän hengityksen sormiani vasten ja kuinka joku hamuaa takinhihaani. Pudistelen päätäni ja ähkäisten alan pyristellä itseäni pois hangesta. Olen yltä päältä lumen peitossa, ja Tomppa seisoo lumisen ojan vieressä turpa melkein naamassani kiinni. Nousen vaivalloisesti ylös, ja puistelen lumia päältäni. Tomppa yrittää selvästikin auttaa, sillä se hieroo päätänsä olkapäätäni vasten.

- Joo, eiköhän tämä lenkki ollut tässä, sanon hytisten kylmästä. Kuumalle iholle päätyessään lumi on alkanut sulaa vaatteideni sisällä, ja märkyys aiheuttaa palelemisen. Nappaan Tompan ohjista kiinni ja lähden taluttamaan sitä takaisin tallille. Se kulkee kiltisti pää melkein olkapäälläni, ja puhaltelee välillä lämmintä ilmaa kasvoilleni. Se tuntuu mukavalta. Lumisukelluksestani huolimatta olen hyvällä tuulella.

Riisun Tompalta suitset ja harjaan sen väristen. Joudun välillä lämmittelemään painautumalla sen kylkeä vasten, mutta Tomppaa se ei näytä vaivaavan. Se vain nuokkuu paikoillaan, silmät lupsahdellen ja hoidosta nauttien.
- Olipas siinäkin maastoreissu, totean ruunaa rapsutellen. Se tökkää minua olkapäähän, ja päätäni pudistellen annan sille pienen porkkanan.
- Sinulla varmaan ainakin oli hauskaa, huokaisen taputtaen sen kaulaa. Se tuijottaa minua suklaisilla silmillään ja nyökyttää sitten päätään niin että sen lyhyt harja heilahtelee hauskasti. Suukotan sen sametinpehmeää turpaa, ja lähden sitten vaihtamaan päälleni kuivia vaatteita.

Vastaus:

Olipas ihana maastoilutarina, tykkäsin kyllä kovasti tämän tunnelmasta ja realistisuudesta! :) Oli hauska idea tuo äkillinen tippuminen ja ihanasti toit Tompan lempeän luonteen esille tuossa kohdassa, kun ruuna oli jäänyt vierellesi hamuilemaan tippumisen jälkeen. Kuvailit muutenkin tosi hyvin, oikein mukavien yksityiskohtien kera!

Tästä tarinasta saat nyt palkaksi 56v€ :).

• Tyyne

Nimi: Maisa

02.01.2018 15:05
Uusi talli, uudet kujeet.

-Eii, ei. Vielä hetki, kirosin kun herätys alkoi piipittämään. Nappasin puhelimeni kääteen jä siristin silmiäni. Näytölle ponnahti muistutus, kyseessä oli tallille lähtö. Nousin nopeasti ylös sängystä, kylmälle parkkettilattialle. Kaivoin kaapista ratsastusvaatteeni. Beiget ratsastushousut ja kulahtanut paita. Hiivin alakertaan sillä muu perhe nukkui vielä. Keitin itselleni kupin teetä, ja istuin pöytään. Selasin instagramia kun puhelin värähti. Ossianilta oli tullut viesti:
"Moi! Laittaisitko Trollin kuntoon? Tuun puol yhdentoista aikoihin ratsastamaan.
-Ossian"
Vastasin pojalle mitä pikimmiten:
"Tottakai, lähenkin kohta menemään."
Tiskasin teekupin kaappiin ja kävelin peilin eteen. Harjasin hiukset ja pyöräytin nutturalle.

Avasin hiljaa ulko-oven ja katosin aamuhämärään. Ulkona oli viisitoista astetta pakkasta ja lunta oli ojanpenkoilla. Kävelin tallille päin, sillä kotoani ei ollut kuin kilometri tallille.

Liukastelin tallille johtavalla hiekkatiellä. Katto pilkisti puitten takaa. Tarhoissa ei ollut hevosia eikä pihalla näkynyt liikettä. Astuin talliin ja vedin oven perässäni kiinni.
-Huhuu, huhuilin hiljaa. Hevoset kääntyivät katsomaan ja osaa hörähti hiljaa.
-Huomenta! säikähdin tomeraa naisääntä.
-Oletkos sinä se uusi Trollin hoitaja? hän kysyi.
-Joo, olen Maisa. Sinä taidat olla Tyyne? kysyin. Nainen nyökkäsi ja hävisi Liven karsinaan. Tutkin karsinarivistöä ja löysin Trollin.
Jatkuu...

Vastaus:

Todella mukava ja lupaavalta kuulostava alku tarinalle, odottelen innolla jatko-osaa ja annan sitten vasta tarinalle kokonaisuudessaan palkan sekä pidemmän kommentin! :)

• Tyyne

Nimi: Ossian

30.12.2017 20:27
SNOWY WONDERLAND – 30.12.2017

Kaksikon henki huurusi raikkaassa pakkassäässä, kun connemaranponi rämpi lumikinoksien halki kohti peltoa. Trolli oli varsin innoissaan saadessaan rämpiä juurisataneilla, puhtailla hangilla, mutta Ossian tiesi, ettei iloa kauan jatkuisi. Nuorikolla kun ei ollut vielä kovinkaan hyvä kunto, vaikka se oli sitä paljon onnistunut jo kohottamaankin Nutsin kanssa riehumalla. Toisaalta lumesta iloitseminen oli helpottanut itse matkantekoa selvästi, kun arkajalka Peikkonen oli kiinnittänyt huomionsa toisaalle.
Pellolla Trolli kasvoi kuvainnollisesti kymmenen senttiä korkeudeltaan, sillä keskellä peltoa laidunsi peurapariskunta. Pellon reunaa kiesi useampikin peurapolku ja lounastava kaksikko nostivat päänsä ylös. Ilmeisesti villieläimet pelkäsivät villipeikkoa enemmän kuin Peikko heitä, sillä eläimet loikkivat pian matkoihinsa. Trolli jatkoi seudun tarkkailua ryhdikkäänä ja Ossian huokaisi. Poika antoi pojan tutkia alue muiden vaarojen varalta ja taputtikin ponia kaulalle. Käytös oli vain luonnollista ja ori oli ollut kaikesta huolimatta erityisen fiksusti.
Enää kaksikon ja peltotreenin välissä oli oja, sillä Ossian oli harhaillut orin kanssa pidempää, metsän kautta kulkevaa tietä pellolle. Poika ei vain ollut ottanut huomioon ojan mahdollisuutta, mutta hän oli varma, että he pystyisivät suorittamaan esteen kunnialla. Ja vaikka eivät pystyisi, hän ei silti katunut päätöstään kulkea lumisen metsän kautta, sillä se oli ollut sulaa mielenrauhaa molemmille ratsukon osapuolille. Trolli oli tosin myös päättänyt raikastaa henkeään kuusenoksalla. Epäilyistä huolimatta ojasta selvittiin puoliksi kunnialla ja puoliksi pikkuponihypyllä, jonka ansiosta ponin takajalat olivat luiskahtaa ojaan. Sitä Ossian ei halunnut, sillä viimeisin kerta maastossa ojanpohjalla ei ollut kovin miellyttävä.

Koska matka pellolle oli suoritettu melkein kokonaan vapain ohjin, alkoi Ossian heti työstää poniaan. Niin sanottu tavallinen kouluvääntö oli pojalle niin tuttua ja turvallista, pääsi Trolli pikkuhiljaa tekemään eriasteisia lämmittelyliikkeitä perus pysähdyksistä asetuksiin, taivutuksiin ja väistöihin. Kaksikko loi oikeastaan koko ajan uutta uraa hankeen, ja Trolli joutui työskennellä tosissaan lumen yltäessä sen polviin. Vaikka hankitreenit olivat lähellä Ossianin sydäntä, hän omalla tavallaan kaipasi kouluaitojen säännöllistä muotoja ja kirjainvälejä, sillä jos halusi mennä ehdasta kohdasta, ratsastusalueesta tuli varsin epämääräinen.
Ravissa Ossian jatkoi taivuttelulla ja asettelulla tehden aina välillä säännöllisen epäsäännöllisesti käyntisiirtymiä ja pieniä väistöpätkiä. Vaikka tarkoituksena oli kohottaa ponin kuntoa, treenin oli tarkoitus olla lyhyt ja hyödyllinen. Ja hirveän pitkään Trollin mielenkiinto kuitenkaan pysyisi, joten oli paljon järkevämpää tehdä lyhyt treeni ja tulla jonain päivänä uudestaan, jos lumet vain pysyisivät maassa. Urheasti Peikkonen nosteli hienosti jalkojaan ja Ossian jäi miettimään, mitä jos siitä tehtäisiin sittenkin kouluponi. Liikkeet olivat meinaten upeita, ainakin silloin kun ori pisti parastaan.
Ravailun jälkeen Ossian heitti Trollille pitkät ohjat ja taputti sen hieman hikeentyvää kaulaa. Onneksi mukaan oli tullut otettua väreihin – ja opiskelijabudjettiin – sopiva pinkki viltti, joka oli aseteltu ratsastusloimen tavoin kyytiin mukaan. Peikkonenkin pärski tyytyväisenä ja saadessaan itse valita reittinsä, se hakeutui jo sotketuille poluille. Koska Ossian oli vielä nuori ja oli eksynyt sosiaalisen median ihmeelliseen valtakuntaan, hän kaivoi puhelimen ohuen takkinsa taskusta ja napsautti mukaan vielä pari kuvaa. Kuvista tuli kerrankin onnistuneita, sillä pikkuhiljaa laskemaan alkava aurinko oli maalannut taivaan väriteemaan sopivaksi pinkiksi ja Trolli oli jo itsessään söpö ilmestys. Poika laittoi heti onnistuneimman kuvan Instagramiin ja vastasi sitten vielä pariin viestiin ennen ohjien keräämistä. Ponikaan ei heittänyt häntä ensimmäisen tilaisuuden tullessa alas, joten sekin oli itsessään positiivinen asia!

Trolli oli kyllä muutenkin erikoinen ilmestys söpöydenkin lisäksi, sillä välikäynneissä eläin oli näyttänyt kaikkensa antaneelta, mutta nyt kun ohjat kerättiin, se olikin täynnä virtaa. Ossian naurahti ponilleen ja taputti sen kaulaa. Ennen laukan nostamista, hän teki parit ravi-käynti-siirtymiset kontrollin varmistamiseksi. Samalla hän sai ratsastettua pois sotketulta hangelta takaisin ehjiin kinoksiin.
Ensimmäinen laukannosto oli kuin suoraa oppikirjasta, mutta Ossian sortui kiittämään siitä turhan aikaisin. Käynti- ja raviosuudet olivat menneet todella hyvin, mutta ilmeisesti hangessa laukkaaminen oli Peikolle liian uusi kokemus, sillä connemara otti ensimmäiset askeleet hienosti alkaen sitten pomppia eteenpäin kuin riivattu. Ossianin kehittynyt tasapaino ei tästä hirveämmin hätkähtänyt ja hän ratkaisi ongelman säätämällä laukkaa hieman pienemmäksi. Ensin mentäisiin hienosti ja fiksusti kuten isot ponit ja lopuksi vasta saisi irrotella, jos energiaa vaan riittää. Onneksi mukana oli estesatula, sillä Ossian ei hetkeäkään epäillyt poninsa innokkuutta vain juosta sydämensä kyllyydestä.
Laukkojen työstäminen hangessa onnistui Trollin kanssa yllättävän hyvin, sillä ilmeisesti hanget pakottivat ponin keskittymään ratsastajaan eikä vain villiin viipotukseen. Tosin estesatulassa istuva Ossian haaveili kovin koulusatulasta ja suunnitteli samalla itselleen säästösuunnitelmaa ja sitä, kuinka voisi Tyynen avustuksella kokeilla jotakin koulupenkkiä ponille, jossain vaiheessa ehkä jopa kankiakin. Ennen kuin poika ehti syventyä Trollin mielestä liikaa ajatuksiinsa, poni yritti lähteä viemään sivullepäin loikkaamalla. Ossian torui itseään ja pakotti itsensä keskittymään ratsuunsa ja tekemiseensä.

Vakavamman koulutuuppausosuuden jälkeen Trolli sai vielä kerran kävellä hetken vapain ohjin. Ilmeisesti se kuitenkin aavisti jotain tapahtuvan seuraavaksi, sillä ori vain puhkui ryhdikkäästi. Hiljaa hymähtäen poika ohjasi ratsunsa kävelemään reippaasti eteenpäin kohti pellon kauempaa laitaa. Vielä viimeinen spurtti ja sitten takaisin kohti tallia viimeisillä valoilla. Olihan Ossianilla toki heijastimia mukana, mutta Ossianin päällä oleva heijastinvaljassysteemi ei ollut yhtä hyvin valaiseva kuin esimerkiksi kunnollinen heijastinliivi, mutta oli ollut parempi päätös totuttaa Trolli pikkuhiljaa selässä heiluviin heijastimiin, sillä pienen ponin mielenterveyttä tuntui olevan varsin helppo järkyttää.
Pellon reunan kaksikko saavutti ravaten. Kun turpa oli uudelleen aukeaa peltoa kohden, poni alkoi heittää kunnolla kierroksia ja laukannosto oli oikeastikin vain lupa lähteä laukkaan. Trolli heitti innoissaan pari pientä pukkia, mutta muuten se vain keskittyi juoksemaan mahdollisimman kovaa. Kevyessä istunnassa matkustava Ossian nauroi ääneen vauhdin hurmasta ja siitä ilosta, jota sai poninsa kanssa kokea. Hän ei yksinkertaisesti kestäisi, jos Trolli vietäisiin häneltä. Saken poismeno oli ollut jo liikaa ja Ossian oli saanut Trolliin hyvän yhteyden ja luottamuksen lyhyessä ajassa. Ponista oli tullut tärkeämpi ja parempi ystävä kuin olisi aluksi uskonut. Tai uskoisi vieläkään.
Ossianilla oli selvästi huono tapa luottaa ratsuihinsa. Trolli oli käyttäytynyt esimerkillisen hyvin, mutta nyt se ilmeisesti sai riittää. Ketterästi poni veti täydestä vauhdista liinat kiinni ja lähti sitten painelemaan toiseen suuntaan tehden yhdeksänkymmenen asteen käännöksen kohti pellon tuntematonta laitaa. Alitajuisesti Ossian oli kuitenkin ilmeisesti varautunut tähän, sillä hän pysyi kyydissä ja sai napattua orin pään ylös. Peikkonen ei tästä vaan tykännyt ja protestoikin heittämällä pari varsin mojovaa kissanselkäpukkia. Ainakin tasapaino oli kehittynyt, sillä tällä kertaa ratsastaja pysyi selässä. Tämä tosin johti vain tappeluun siitä, kumpi oli homman pomo. Siinä ei tosin kestänyt kauaa ja Ossian heitti mielessään voitontanssia. Kaikesta huolimatta Trolli tuntui olevan aika väsähtänyt.

Kun kaksikko oli rauhoittunut ja tasoitellut spurttia parilla kevyellä ravipätkällä, alkoi matka takaisin kohti tallia. Ossian päätti kiertää tallille samaa metsäistä reittiä mitä pitkin oli tullutkin. Päätökseen osakseen vaikutti se, että metsäreitin kautta pitäisi kulkea vähemmän tiellä. Vaikka suurimman osan ajasta Ossian esitti muille rohkeaa, hän ei ollut vieläkään täysin yli maastoilupelostaan. Hän ei pelännyt itse ratsastamista, mutta hän jännittyi aina, kun hän kuuli auton lähestyvän jostakin suunnasta. Ja maastossa Saken poismenosta tulleet arvet tuntuivat aina aukeavan uudelleen jostain syystä. Viime aikoina Ossian oli vielä oikein kaatanut suolaa haavoilleen lisäämällä maastossa käyntiä normaaliin arkeen.
Metsässä kävellessä Trollikin piristyi uudelleen, mutta malttoi silti kävellä nätisti. Keijukummun maastot olivat ylivertaisen kauniita oikeastaan vuodenajasta välittämättä, mutta talvella vasta paikka olikin kaunis. Tai ainakin talvisin silloin kuin oli lunta eikä vain pelkkää kuraa. Metsä näytti ihanan seesteiseltä ja uniselta pilkistäessään paksujen lumikerrosten alta. Puut notkuivat lumen painosta ja siellä täällä risteili erikokoisia peurapolkuja. Yhdellä kädellä ohjaten Ossian sulki silmänsä ja luotti siihen, että Trolli ei karauta tiehensä. Poni ei tehnyt niin, mutta Ossian onnistui silti saamaan kasan lunta niskaansa.
Ratsukko ehti juuri viimeisillä valoilla tallin pihaan ja Ossian huokaisi helpotuksesta. Ei ollut liian pimeä eikä autoja. Poika heilautti itsensä alas hevosen selästä ja alkoi tavalliseen tapaansa nostaa jalustimia ja löysentämään satulavyötä. Paraikaa kokeilussa oleva estesatula oli vaikuttanut todella hyvältä, eikä Trolli ollut ainakaan ilmoittanut selkäkivuista millään tavalla. Juuri kun hän oli nostamassa vielä ohjia pois kaulalta, Tyyne tuli sivutallin ovelle.
– Sieltähän te tuuttekin, oisin just soittanut, että miten menee, nainen huikkasi, mutta ei astunut juuri alkaneeseen lumisateeseen.
– Joo, tultiin vähän pitempää reittiä takaisin, kun irroteltiin pellolla, vastasi Ossian, joka oli taluttanut poninsa jo lähemmäs ovea. Tyyne päästi kaksikon tallin suojiin jatkaen keskustelua vielä hieman, päästäen sitten kaksikon omiin touhuihinsa.

Karsinassa Ossian alkoi hoitaa kaikkensa antanutta ratsuaan. Pakkasesta huolimatta poni oli aivan hiessä pitkän karvansa alla, joten poika harjasi sen vain nopeasti läpi. Hän harjaisi ponin kuivuneena paremmin, mutta nyt hän tyytyi heittämään Trollille paksun kuivatusloimen selkään. Varusteita viedessä hän haki samalla Peikolle hieman kauraa kiitokseksi pääosin hyvästä käyttäytymisestä. Karsinassa Ossian katsoi miettivästi oria ja päätti, että se pitäisi ehkä klipata. Loimituksesta huolimatta karva oli päässyt melko pitkäksi ja kuivuminen oli varsin hidasta. Olkiaan kohauttaen poika lähti viemään vielä omat tavaransa pois.
Kaiken hoidettuaan hän päätti suunnata vielä taukotupaan katsomaan maailman – tai no lähinnä Keijukummun – menoa. Paikalla olikin melko paljon porukkaa ja oli ihana nähdä vanhoja, uusia ja takaisin palanneita kasvoja. Valitettavasti vain kaikki ruoka oli syöty, joten muiden kiusaksi Ossian heittäytyi muiden sekaan sohvalle.
– Rakastakaa mua, Trolli kiusaa, hän valitti dramaattisesti. Ilmeisesti myötätuntoa ei tullut, sillä ainakin Jenny ja Luna purskahtivat nauruun. Tyynekin tuli ties mistä sopivasti paikalle, joten hänestä tuli seuraava kohde.
– Tyynee, kaikki kiusaa, marmatti poika uudelleen ja tallinomistaja vain pyöräytti silmiään. Koska rakkautta ei tullut, Ossian päätti nousta keittämään kuumaa vettä tehdäkseen kaakaota.

Vastaus:

Tämähän oli ihan superihana tarina, jossa oli myös tosi hyvin pituutta! En kestä kuinka ihanalta Peikkonen tässä kuulostaa, kuvailit kyllä sitä tässä tarinassa tosi ihanasti. ♥ Kerroit koko peltoilureissustakin mukavan monipuolisesti ja realistisesti kivojen yksityiskohtien kera, ja teksti oli muutenkin tosi sujuvaa ja miellyttävää lukea :).

Palkaksi saat tästä täydet 60v€, selvästi panostit paljon tähän tarinaan!

• Tyyne

Nimi: Eliza

30.12.2017 18:57
Ekstratehtävä XXI, 29.12.2017

Olin vasta hetki sitten saapunut tallille ja olin kerennyt vain vaihtaa kengät, kun meinasin lähteä hakemaan ponin eli Seran tarhasta. Kävelin tietenkin ensin hoitajien huoneesta tallin käytävälle, jossa oli Tyyne Karan kanssa ja Tyyne pysäytti minut.
-Eliza, olisitko kiltti ja auttaisit minua hieman?
-Kerro toki mitä voin tehdä.
-Voisitko hoitaa ja varustaa Karan? Päätäni alkoi särkeä ja pönttönä en ole varannut toimistoon särkylääkettä. Kävisin kotona hakemassa särkylääkettä, niin kerkeisit sillä aikaa hoitaa Karan.
-Kyllä se käy.
-Mahtavaa, kiitos. Puhdistin jo Karan kaviot, mutta muuta en olekaan ehtinyt. Lähden tamman kanssa maastoon, joten laita myös suojat.
Sen sanottuaan Tyyne lähti hakemaan lääkettä ja jäin kahdestaan Karan kanssa, joka seisoi käytävällä.
-Hei Kara, olemme nyt toistaiseksi kahdestaan. Olethan nätisti, jooko? Annoin tamman haistaa kättäni ja aloin harjata Karaa pehmeällä harjalla. Tamma seisoi paikallaan nätisti, mutta se katseli uteliaasti ympärilleen ja hamusi huppariani. Rapsutin tammaa turvasta ja jatkoin harjaamista sekä laitoin tammalle suojat jalkoihin.
Tyyneä ei vieläkään näkynyt, joten vein vain harjat satulahuoneeseen ja palasin varusteiden kanssa.
Nostin satulan tamman selkään ja laitoin vyön löysästi kiinni. Kara ei asiasta välittänyt ollenkaan, koko satulointi hommasta. Ei satulasta tai vyön laitosta. Pujotin riimun tamman kaulalle ja pujotin suitset tammalle. Aloin laittaa hihnoja kiinni kun Tyyne käveli hymyillen talliin.
-Täällähän ollaankin jo valmiita, nainen sanoi hymyillen.
-Helpottiko? Olithan tuota pois melkein puoli tuntia.
-Helpotti kyllä. Ja kiitos kun laitoit Karan valmiiksi. Tulisitko vielä ulos auttamaan? Tyyne kysyi painaen kypärän päähänsä.
-Toki.
Kävelin Tyynen ja Karan perässä ulos. Tyyne kiristi Karan satulavyön ja roikuin toisessa jalustimessa Tyynen noustessa tamman selkään. Tyyne asetteli vielä jalustimia sopiviksi ja ratsukko lähti maastoon. Palasin talliin hakemaan riimua ja narua hakeakseni ponin tarhasta.

Vastaus:

Oikein hyvä ekstratehtävän suoritus! :) Kiva kun kirjoitit Karasta, niin saatiin kaikki yksärini mukaan tämän ekstran suorituksiin :D. Mutta, tässä oli kyllä hyvin keksitty idea ja toteutuskin todellakin toimi! Kuvailit kivasti ja teksti oli jälleen mukavan selkeää. Yhden pienen kirjoitusvirheen tosin löysin tekstin joukosta: 'satulointi hommasta' --> 'satulointihommasta'.

Palkaksi saat tietysti 30v€ :).

• Tyyne

Nimi: Ossian
Kotisivut: http://snag.gy/3MB9zF.jpg/

29.12.2017 19:01
MOMENT OF SILENCE – RAVIRATARALLITTELUT 7.11.2017

Ossian ei oikeasti tiennyt, miksi ihmeessä hän oli sitten ilmoittautunut raviratarallitteluihin Trollin kanssa. Toisaalta yhteinen retki oli ollut varsin hauska ja tehnyt niin ratsastajalle kuin ratsulle hyvää. Trolli oli viilettänyt minkä kintuistaan pääsi ja Ossian oli vain pysynyt kyydissä yrittäen paikkailla ponin tasapainoa omallaan. Sekä ilon ja kauhun kiljahduksia oli päässyt ihmisiltä, kun osa onnistui tippumaan. Peikko osasi kerrankin käyttäytyä, mutta toisaalta se sai kerrankin vain juosta. Pakahtumaisillaan onnesta Ossian nauroi ja antoi vielä ratsulleen vielä hieman tilaa venyttää askeltaan.
Siinä hetkessä, kun tuuli ujelsi korvissa niin että oli kuulo lähteä ja kirpeä pakkasilma sai kyyneleet kihoamaan silmiin, Ossian ei tiennyt kuinka voisi olla enää onnellisempi. Todellisuudessa murheita oli paljon, riidat perheen kanssa ja pelko Trollin menettämisestä, huolet opinnoista ja omasta asunnosta. Kaikesta huolimatta siinä parin sekunnin ajan, ystävien ja hevosten ympäröimänä, pystyi unohtamaan huolensa ja antaa vain mennä. Se hetki oli hiljainen arjen rumuudesta ja melusta.

//kuvaa ei kaappiin tack

Vastaus:

Erittäin ihana tarinanpätkä ja piirroskin on kerrassaan hurmaava, siinähän on ihan selvä Peikkonen! ♥ Teksti oli mielestäni tosi taitavasti kirjoitettu, se oli oikein realistista sekä hyvin kuvailtua, ja raviratarallitteluiden tunnelma tuli siinä kyllä hyvin esille :).

Palkaksi saat näistä 60v€, ihanaa kun säkin vähän piirtelit!

• Tyyne

Nimi: Jenny

29.12.2017 18:57
Ekstratehtävä XXI

Tyyne näytti hieman hätäiseltä pyöriessään tallikäytävällä kuin herhiläinen. Tietysti vähän ihmettelin, mikäs tallin omistajaa noin vaivasi, mutta kohautin vain olkapäitäni ja suuntasin kulkuni kohti oleskeluhuonetta.
"Hei Jenny!" kuului Tyynen huudahdus. Jaa, tallin omistajalla näköjään taisi olla minulle jotakin asiaa. Pyörähdin siis ympäri ja astelin rennosti tallin omistajan luo.
"No?" kysyin ja valmistauduin kuulemaan, mitä Tyyne oli jälleen kerran keksinyt pääni menoksi. Se saattoi kyllä olla jotain hauskaakin!
"Mulla on kiire, niin kuin ihan oikeasti tosi kova kiire", Tyyne selitti hysteerisenä. "Voitko sä mitenkään auttaa?"
"No riippuu asiasta", sanoin. Jos Tyynellä kerran oli niin kova kiire, miksei hän mennyt suoraan asiaan?
"Sun pitäis nyt kuule varustaa Rommi", Tyyne paljasti. Rommista olinkin tainnut jo kuulla, se oli joku Tyynen uusi yksäri. Lupauduin siis tekemään homman.
"Hyvä, mutta mun pitää nyt ihan oikeesti mennä, moro!" Tyyne sanoi ja häipyi. Mietin hetken aikaa, mihinköhän Tyynellä oli moinen kiire, mutta päätin sitten antaa asian olla ja lähteä yksäritalliin. Rommi odotti varustamista.

Ajattelin, että Tyyne olisi hakenut hevosensa jo sisälle, mutta ei ollutkaan. No, osasin minä onneksi hevosen tarhasta hakea. Otin riimun käteeni karsinan ovessa olevasta koukusta, mutta jäin vielä hetkeksi karsinalle. Seisoin hiljaa Rutun karsinan edessä, johon oli kylläkin jo vaihdettu Rommin nimikyltti. Oli omituista ajatella, että Ruttu oli nyt todellakn poissa eikä ihanan höpsöluonteinen arabialainen täysiverinen koskaan enää seisoskelisi karsinassa hörökorvineen.
Huokaisten käännyin kannoillani ja lähdin harppomaan kohti tarhoja. Ehkä Rommi auttaisi minua olemaan ajattelematta Ruttua, joka ei sinäänsä ollut minulle kovin tärkeä hevonen, mutta olihan se ollut osa Keijistä jo usean kuukauden ajan. Mietteissäni saavuinkin jo tarhoille ja huomasin kookkaan, pitkäharjaisen friisiläishevosorin seisoskelevan tarhassaan.
"Rommii, tuutko sä tänne?" kutsuin hevosta, joka uteliaana nosti päänsä heinäkasasta ja käänteli korviaan suloisesti. Avasin tarhan portin, jolloin tupsujalka lähti lähestymään minua, luultavasti herkkujen toivossa. En viitsinyt kuitenkaan ruokkia Tyynen hienoa yksäriä ilman lupaa, joten tyydyin vaan ujuttamaan riimun hevosen päähän ja lähtemään sen kanssa talliin.

Rommi asteli vierelläni pitkin askelin, päätään matalalla pitäen ja hengitys ihanasti huuruten. Käänsin hevosen talliin, ja sen karsina olikin heti vasemmalla. Taputin kilttiä friisiläistä pari kertaa lavoille, sen asettuessa nätisti seisomaan karsinaansa. Pujahdin karsinan oven raosta hakemaan harjoja hevosen harjaamista varten.
"Nooin, kiltti poika", sanoin saapuessani takaisin karsinalle. Isokokoinen musta ori tutki minua ja kädessä pitämääni harjaa uteliaana, mutta pian se jätti tutkimisen sikseen ja antoi minun harjata itsensä rauhassa. Vetelin pölyharjaa Rommin kauniin kiiltävää, silkkistä turkkia pitkin, hevosen seisoessa nätisti paikoillaan. Kehuin hevosta hiljaa ja sivelin sen pitkää, kiharaa harjaa.
"Oot sä kyllä komea", sanoin ja heitin sitten harjan pakkiinsa. Nappasin vuorostaan kaviokoukun käteeni ja asetuin Rommin vierelle niin, että pystyin puhdistamaan sen kaviot. Herra nosti kavionsa kuuliaisesti ja kaviot olikin sitten nopeasti puhdistettu. Hain pikaisesti Rommin suitset ja satulan ja aloin varustaa sitä reippaasti. Rommi vaikutti hieman levottomalta ja steppasi paikallaan, kun laitoin sille satulaa.
"Hei, olepas kunnolla nyt", sanoin napakasti ja asettelin satulaa kunnolla hevosen selkään. Rommin pieni steppailu ei onneksi haitannut varustamista sen enempää, joten satula olikin nopeasti orin selässä ja suitset päässä. Kehuin Rommia odotellessani Tyyneä saapuvaksi. Pian nainen pölähtikin paikalle ratsastusvermeet yllään.
"Kiitos tuhannesti avusta!" hän huikkasi tarratessaan ohjiin kiinni ja lähtiessä hevosensa kanssa kohti maastoja. Olihan se aina mukavaa olla avuksi!

Vastaus:

Taas superkiva ekstratehtävän suoritus sulta! Rommi on kyllä tosi ihana hevonen ja toit sen piirteet hyvin tässä tarinassa esille :). Kuvailit muutenkin kaiken tosi kivasti ja kerrassaan ihanien yksityiskohtien kera. Kirjoitusvirheitä ei tekstistä löytynyt lainkaan ja muutenkin tämä oli selvästi kirjoitettu huolellisesti!

Saat tästä palkaksi tietenkin 30v€ :).

• Tyyne

Nimi: Ossian

29.12.2017 17:54
READY TO GO – EKSTRATEHTÄVÄ XXI

Ossian oli ihan rauhassa nukkumassa kummallisen hiljaisen oleskeluhuoneen sohvalla, kun Tyyne päätti pölähtää sisään. Onneksi poika ei ollut ehtinyt vielä nukahtaa kunnolla ja oli heti valmis toimimaan, sillä Tyyne näytti panikoivan jollain asteella. Ossian ehti luulla, että naisella oli joku oikea hätä, kun Tyyne seisoi huoneen ovella.
– Ossian luojankiitos, mä olin ihan varma, etten löydä ketään, kun tarvitsen apua, Tyyne parahti ja Ossian oli noussut jo puolipaniikissa kiskomaan kenkiä jalkaansa. Tavalliset tennarit olivat vaihtuneet hieman paksumpiin talvimallisiin tennareihin. Tyyne jatkoi asiaansa jo rauhallisempaan sävyyn, eikä unenpöpperöinen Ossian ollut vielä saanut sanaa suustaan.
– Voitko sä millään laittaa mulle Brittiä valmiiksi? Mä unohdin että olin luvannut hoitaa yhden jutun ja mun on pakko ehtiä maastoonkin vielä valoisalla. Ja en suosittele täällä nukkumista, sillä kerran tytöt ja suunnitteli jotain permanenttitussi kädessä, selitti Tyyne yhteen hengenvetoon. Väsyneenä Ossianin aivot eivät rekisteröineet puoliakaan asioista, mutta ennen kuin hän heti tarkentaa työtään, Tyyne oli jo häipynyt. Makeasti haukotellen hän päätti sitten häipyä etsimään Rottaa.

Koska Ossianin tuurilla Britti oli vielä tarhassa, hän yritti hätistellä muita onnellisia sisään lähtijöitä portilla. Ensin Trolli loukkaantui, kun Ossian ei hakenutkaan sitä, mutta nyt Nuts ja Peikko yrittivät päästä portista ulos, Boris ja Silli kahakoivat jotain keskenään ja Britin jättimäinen naama oli tiellä. Onneksi paikalle ilmestyi Wenni, joka oli hakemassa viereisestä tarhasta Fetaa.
– Pelasta muutt, vinkui Ossian yrittäen tuupata Nutsia pois tieltään. Wenni pysähtyi katsomaan touhua nauraen, mutta päästi sitten pojan ja Rotan ilmeisesti säälistä pois tarhasta. Vuolaasti tyttöä kiitellen Ossian suuntasi askeleensa kohden sivutallia.

Rotta mutusti tyytyväisenä heiniään, kun Ossian harjasi sitä. Aina välillä se kääntyi uteliaasti katsomaan mitä tapahtuu, kun Ossian vaihtoi harjaa tai kaivoi taskustaan puhelinta. Satulaa laittaessa Ossian halusi vain kapsahtaa ruunan kaulaan, sillä Rotta vain seisoi paikallaan järjettömästä säätämisestä huolimatta. Itseasiassa Britti vain kääntyi katsomaan innoissaan, että tarvittaisiinkos hänen apuaan varustuksen tässä vaiheessa. Nauraen poika käänsi hevosen pään pois ja jatkoi varustamista.
Juuri kun Ossian oli saanut laitettua viimeisetkin heijastimet kiinni hevoseen, Tyyne ilmestyi paikalle täydessä sotavarustuksessa.
– Kiitos ihan tuhannesti, nyt mä tästä jo riennänkin, nainen ilmoitti ja nappasi ruunan ohjat. Jo toisen kerran päivän aikana, Tyyne ehti poistua paikalta ennen kuin Ossian ehti kommentoida asiaa.

Vastaus:

Olipas ihanasti kirjoitettu ekstratehtävä, joka oli myös tosi hauskaa luettavaa! ♥ Varsinkin tuo tarhakohta oli ihana, voin niin kuvitella tuon tilanteen :'D. Kuvailit tosi kivasti ja Britin utelias, mutta rauhallinen luonne tuli tässä hyvin esille :).

Ja palkaksihan saat 30v€!

• Tyyne

Nimi: Ossian

29.12.2017 16:48
ARROW – RATSASTUSJOUSIAMMUNTATUNTI 5.11.2017

Mä olin kai tullut omalla tavalla järkiini, vaikka olin ilmoittautunut ratsastusjousiammuntatunnille. Järkiintulemisella kuitenkin tarkoitin sitä, kun Tyynen kanssa käydyn syvällisen keskustelun jälkeen olin tullut siihen tulokseen, ettei mun Peikkoponista ollut tällaiseen lajiin. Koska kyseinen nainen oli selvästikin lahja joltain ylemmältä taholta, Tyyne kertoi mulle, että voin lainata sen Brittirottaa. Ja vähänkö olin onnellinen, että sain naisen superkiltin silmäterä kakkosen ratsukseni, sillä Rotta oli aivan toisesta maasta kuin Peikkonen. Rotta kun oli iso ja kiltti, eikä pieni ja pirullinen. Keskustelun päätteeksi mä olin raapustanut nimeni listaan, kun vielä ehdin mukaan. Keijukummun kaikki kurssit ja tunnit oli tosi suosittuja ja musta oli tullut aika haka mukaan ehtimisessä.

Kurssipäivänä mua jännitti ihan hiukkasen ja olin oikeesti onneni kukkuloilla mun ratsuvalinnasta. Kyllä mua meinaan pelotti pelkkä ajatus näin vaarallisesta toiminnasta Trollin kanssa, vaikka meidän yhteistyö oli edistynyt jo huimasti. Tällä kertaa tuntia meille piti Jaska, joka tarjosi kaikki varusteet. Teoriaosuus oli kerrankin oikeesti siedettävä ja sitten me jo päästiin ampumaan seinällä olevaa taulua. Koska ratsastuksen päätteeksi oli kisa, olin onnellinen etten päätynyt Saaran kanssa samaan ryhmään. Vaikka tärkeintä ei ollut voitto – vaan toisten häviö. Yllätyin hieman itsekin mun taidoista, vaikka olin melko varma, etteivät ne siirry hevosen selkään asti.
Rotan varustaminenkin oli jo ihan erilaista kuin Trollin kanssa, sillä jätti vain seisoi nätisti ja katseli rauhakseen ympärilleen. Kun käytävällä ei tapahtunutkaan mitään, Rotta yritti tunkea suuren turpansa mun taskuihin ja hamusi mun letitettyjä hiuksia uteliaasti. Naurahtaen työnsin sen samettisen turpavärkin pois mun naamalta ja jatkoin harjaamista. Kerrankin kun varustettava hevonen osasi käyttäytyä, ei kehdannut olla tunnilta myöhässä.

Kun Tyyne sitten pääsi punttaamaan mut sen oman jättikokoisen Rotan selkään, aloin epäilemään mun taitoja. Toisin kuin Pikku-Peikko, Rotta oli oikeasti isoliikkeinen ja melkein eteenpäin potkittava – tai siltä se ainakin tuntui Trollin kipityksen jälkeen.
– Pelastakaa mut sit jos lennän täältä, mutisin hiljaa, mikä sitten oli loppujen lopuksi huono päästös, sillä Tyynekin kuuli mun mutinat.
– Kyllä sä siellä pysyt, Britti on todella kiva! Ja oothan sä sillä mennyt, nauroi Tyyne ja mä sitten näytin sille kieltä. Ei mua oikeesti pelottanut, mutta kyllä se nyt oudokseltaan melko omituiselta tuntui. Tyyne nauroi mun lapselliselle käytökselle, joten mä käänsin mun ratsun ympäri ja lähdin toiselle sivulle uraa. Hah, siinä vasta todella aikuismaista käytöstä.
Alkukäynneistä asti mä sain raahata sitä jäätävän kokoista elukkaa eteenpäin, mutta kyllä sitten raveissa alkoi pikkuhiljaa hymyilyttään. Ilmeisesti olin tehnyt jotain oikein, sillä mun ei kovinkaan ponikokoinen ratsu vertyi tosi nopeesti ja alkoi kulkea omalla moottorillaan. Verkoissa Tyyne tosin sai vähän väliä valittaa mulle siitä, että en jahtaisi sitä hevosta kokoaikaa. Siitä ei kyllä ollut koko tunniksi huolta, koska piakkoin sitten solmittiinkin ohjat tukevasti kaulalle ja alettiin harjoittelemaan itse ampumista hevosen selästä.

Aluksi mä olin ihan hukassa sen jousen ja hevosen kanssa ja sitten joku jo mulle huusikin ettei saa osottaa ketään sillä jousella ja nuolella – tosin en mä edes huomannut että jonkun henki oli hetken vaakalaudalla. Pikkuhiljaa sain kuitenkin sormet ja varpaat oikeeseen järjestykseen, eikä se ollutkaan niin vaikeaa. Käynnissä sain oikeita osumia tauluun, vaikka olin tottunut paljon pienempään käyntiaskeleeseen. Ravissa vasta niitä oikeita ongelmia tulikin, kun hölskyin satulassa kuin mikäkin perunasäkki. Tai ehkä se ei näyttänyt ihan niin pahalta, mutta siltä se musta tuntui.
Laukassa se oli kuitenkin jostain syystä kaikkein helpointa, eikä mua periaatteellisena – ja Trollin ja Saken opettamana – rämäpäänä pelottanut heittää ohjiakaan pois. Lopuksi meillä oli vielä kisa, kuka osaa parhaiten. Sinänsä mua ei hirveesti kiinnostanut voitto, mutta toisaalta totta kai halusin voittaa. Kuitenkin tärkeintä ei ollut oma voitto vaan muiden häviö. Hyvältähän mun asemat näyttikin, mutta sitten Jenny vei voiton mun nenän edestä.
– Jenny eiiii, marmatin tytölle, jolla oli jonkinnäköinen voitontanssi menossa Roin selässä.
– Hahaa, ilakoi Jenny ja mä yritin näyttää sille jonkinlaisia eleitä että mun voitto. Onneksi Brittirottaa mun selässä hötkyäminen ei kiinnostanut.

Vastaus:

Tosi kiva tarina ratsastusjousiammuntatunnista! Kuvailit Brittiä jotenkin ihanan realistisesti, ja hyvinhän teillä kuitenkin lopulta meni vaikka voittoa ei tullutkaan :'D. Teksti oli sujuvaa sekä myös kirjoitusvirheetöntä, joten tarinaa oli oikein helppo lukea :).

Saat tästä tarinasta palkaksi 56v€!

• Tyyne

Nimi: Tyyne

29.12.2017 15:48
Ekstratehtävä XXI 29.12.-17: Tyyne pyytää sinua varustamaan hevosensa (joko Rommin, Britin tai Karan) maastolenkkiä varten sillä aikaa, kun nainen itse käy hoitamassa muita kiireellisiä asioita. Sujuuko yksärin varustus hyvin, vai ilmeneekö siinä kenties jotain ongelmia?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 5.1. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Lullu

29.12.2017 15:38
|| 29.12.2017 || Lunta, lunta, lunta...||

Keijukumpuun saapuessani huomasin, että eilinen lumimyrsky on jättänyt lunta kaikkialle. Yritän etsiä päätallin, jotta voisin liikuttaa Siinan, mutta oikeaan talliin osuin vasta toisella yrityksellä.
"Toinen kerta toden sanoo", mumisen oranssipunaraitaiseen kaulahuiviini. Hiukseni ovat ihan likomärät, koska ulkona sataa hieman märkää lunta. Oleskeluhuoneeseen jätän reppuni kaappiin ja moikkaan paikalla olijoita. En jaksa odottaa Siinan luo pääsyä, joten menen satulahuoneeseen hakemaan tamman harjapakkia, suitsia ja satulaa.

Kun olen saanut Siinan harjattua siirryn puhdistamaan tamman kavioita. Ne nousevat ihan hyvin ja saan putsattua kavioista ylimääräisen lanta- ja lumilian. Lasken tamman vasemman takajalan ja taputan sitä lautaselle. Vien mustan kaviokoukun vaaleanpunaiseen harjapakkiin ja nostan satulan Siinan selkään. Laitan satulavyön kiinni, ensimmäiseen reikään ja laitan suitset tässä välissä. Sitten kiristän satulavyötä.
"Ingh. Ähng. Engh!" ähisen kun Siina pullistelee kiristäessäni satulavyötä. Saan sen kuitenkin kiinni ja sitten menen hakemaan omia varusteitani tallituvasta.

Talutan Siinan tallipihalle. Ajatukseni on nimittäin pitkä ja luminen maastolenkki. Toivottavasti en eksy lumiseen maastoon, ajattelen kun mittaan jalustimia sopivan mittaisiksi. Siina kääntelee päätään ja hörisee tarhassa oleville lajitovereilleen. Taputan tammaa kaulalle ja annan pohkeita. Siina lähtee varovasti liikkeelle. Otan puolipitkät ohjat. Katselen eteenpäin ja käännän Siinan risteyksessä oikeaan. Siina kulkee varovasti, korvat hörössä. Hymyilen itsekseni. Saavumme taas risteykseen ja käännän tamman lumiselle metsätielle. Hymyni hyytyy, kun pääni yläpuolella olevasta oksasta tippuu lunta niskaani.
"Iik!" kiljaisen. Siina säikähtää huutoani ja hypähtää taaksepäin. Lennän tamman selästä eteenpäin. Onneksi Siina ei lähde karkuun, kun nousen ylös kiroten itseäni. Nousen takaisin Siinan selkään ja lähdemme taas eteenpäin. Otan ohjat tuntumalle ja annan pohkeita. Siina lähtee raviin ja minä kevennän tamman askelten tahdissa. Hidastan Siinan hetkeksi käyntiin ja käännyn leveälle metsätielle. Löysään hieman ohjia ja kuin aavistaen ajatukseni Siina pidentää askeltaan ja pyrähtää raviin. Istun alas satulaan.
"Laukka", kuiskaan ja Siina lähtee kuin ammuttu. En voi kuin nauraa ja nauttia tuulesta joka leikkii hiuksillani ja lennättää tamman lumista harjaa. Siinakin nauttii vauhdista ja tekee pari ilopukkia. Se hirnuu kuuluvasti, mutta iloisesti. Pidätän tamman raviin ja kevennän hetken. Sitten käännän tamman takaisin kohti tallia. Annan taas vapaampaa ohjaa. Potkin jalustimet jaloista ja kumarrun halaamaan höyryävää Siinaa selästä käsin.
"Sinä ja Isla olette parasta maailmassa", kuiskaan hiljaa hymyillen. Siina hirnahtaa. Kikatan. Se on samaa mieltä.

Vastaus:

Ihana tarina, kiva kun sultakin tuli pitkästä aikaa tekstiä! ♥ Kuvailit tässä kyllä tosi kivasti ja yksityiskohtiakin tarinasta löytyi oikein hyvin. Teksti oli ihan sujuvaa, mutta muutamat lauseet olisivat saaneet olla hitusen verran pidempiä, jotta tarinaa olisi ollut vieläkin miellyttävämpää lukea :). Kirjoitusvirheitä ei tekstin joukosta tainnut löytyä ollenkaan, hienoa!

Palkaksi saat 40v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

28.12.2017 23:55
:)

-Voi, kun sä olet söpö! lepertelin paksun pörröturkin kasvattaneelle Borikselle. Melko leudon sään ansiosta ruuna oli saanut tarhata koko päivän nakuna, sillä sille ei taatusti tulisi kylmä sen muhkeassa talvikarvassa. Päätin käydä liikuttamassa ruunan nopeasti vielä ennen iltatallia, joten nappasin sen tarhasta kiinni ja vein talliin.

Aloin harjaamaan harmaata ponia pölyharjalla. Boris oli täynnä puruja ja heinää, joten mä harjasin pölyharjan lisäksi sen myös vähän kovemmalla harjalla läpi. Jalkoja harjatessani mä huomasin oikean etujalan olevan vähän lämpimämpi kuin muut. Turvonnut se ei ollut, mutta lämpöeron mä huomasin kyllä selvästi.
-Onko sun jalka kipeä? kysyin hiljaa Borikselta, ihan kuin se olisi tajunnut mitä mä sille puhun saatika osannut vastata kysymykseen. Ei Boris muuten kipeältä vaikuttanut, ihan reipas oma itsensä se oli tarhassa ja nyt karsinassakin, enkä mä mitään ontumista ainakaan kävellessä huomannut. Päätin mennä maneesiin juoksuttamaan Borista ja katsomaan vähän miten se liikkuu, vai aristaako jalkaa ollenkaan.

Puin Borikselle mustat suitset timanttiotsapantoineen päälle ja kiinnitin kuolaimiin deltan, johon puolestaan kiinnitin juoksutusliinan. Jalkoihin laitoin jännesuojat. Vedin vielä paksut ja lämpimät talviratsastushanskat käteeni ja lähdin sitten taluttamaan Borista maneesiin. Jaloissani mulla oli kumpparit, mutta mä tuskin kovin kauaa maneesissa olisin, joten varpaat eivät luultavasti ehtisi jäätyä täysin siinä ajassa. Pitäisi hankkia kunnon lämpimät tallikengät talveksi!

Huhuilin taas maneesin ovella varoitukseksi oven aukeamisesta. Maneesissa oli muutama ratsukko - Sukka Tillillä, Jenny Roilla sekä Luna Siinalla. Suljin maneesin oven perässäni ja lähdin sitten kävelyttämään ruunaa maneesin keskelle, jotta mä en olis ratsukoiden tiellä. Mä yritin parhaani mukaan väistellä ratsastajia ja yhteentörmäyksiltä vältyttiin!

-Ja ravia!
Boris oli hieman vastahakoinen lähtemään raviin, joten mä nostin juoksutusraippaa vähän ilmaan. Kun ruuna sitten lähti raviin, se totta tosiaan aristi oikeanpuolimmaista etujalkaansa. Siirsin hevosen käyntiin.
-Hei näyttääkö Boris teidän mielestä aristavan jotain jalkaa? kysyin tytöiltä. He pysäyttivät ratsunsa ja kääntyivät katsomaan.
-Käynnissä se ainakin on puhdas, mutta ravissa ei mun mielestä, sanoin ja käskin Boriksen raviin.
-Joo ontuu, Jenny sanoi.
-Oikea etujalka on selvästi sillä kipeä, Sukkakin huomasi.
-Voi ei, sanoin hiljaa. -Noh, nyt sitten vain kylmätään jalka ja poni saa vapaapäivän.
Keräsin liinan lyhyeksi ja taputin ruunaa kaulalle.
-Voi sua.
Mä uskoin Boriksen loukanneen jalkansa tarhassa, siellä kun oli ollut villit menot jo monta päivää. Nuts ja Trolli leikkivät koko ajan ja oon nähnyt Boriksenkin ottavan osaa hippaleikkeihin.

Jätin Boriksen käytävälle ja kiinnitin sen siihen molemmin puolin riimunnaruilla. Otin suojat pois ja vaihdoin suitsien tilalle riimun. Hain pakkasesta yhden kylmäyssuojan, jonka mä kiinnitin Boriksen kipeän jalkaan. Poni seisoi koko ajan nätisti paikoillaan ja sain yleensä melko vaikeasti paikoilleen saatavan suojan heti hyvin jalkaan. Päätin pitää suojaa ruunan jalassa parisenkymmentä minuuttia ja sillä aikaa mä siivoaisin sen karsinan. Mä olin jättänyt Boriksen käytävälle sen oman karsinan kohdalle, joten mä pystyin vahtimaan sitä koko ajan samalla kun siivosin karsinaa.

-No niin, eiköhän kylmäily jo riitä!
Irrotin suojan ja talutin Boriksen riimusta karsinaan. Yöllä ei pitäisi pakastua, joten mä en pukenut sille mitään ylimääräisiä loimia nyt päälle. Pian Tyyne saapui talliin taluttaen uutta friisiläistään, upeaa Rommia.
-Hei Tyyne, huikkasin karsinasta.
-Joo?
-Boris ontu vähän sen etujalkaa ravissa, ja mä nyt kylmäsin sen. Viittisitkö kattoo sitä sit aamulla vielä? kysyin.
-Aijaa, tottakai! Pojilla ollut villit leikit ulkona, Tyyne irvisti. -Harmi juttu, että Borikselle kävi.
-Jep, mutta ei se ihan hirveän kipeältä vaikuttanut, vähän vain aristi ja käynnissä se oli ihan puhdas, selitin.
-Sitä täytyy nyt seurailla, Tyyne totesi ja meni ottamaan Rommilta loimea pois päältä.
-Jep. Tarttetko sä apua iltatallissa? kysyin ystävällisesti.
-Eeen, mee sä vaan kotiin! Kello on jo paljon, Tyyne sanoi hymyillen.
-Okei, heippa, sanoin naurahtaen ja suljin Boriksen karsinan oven.

Kävelin ulos tallista ja pihamaa oli aivan pilkkopimeä. Liiketunnistimella toimiva lamppu syttyi palamaan mun kävellessä siitä ohi, mutta ei senkään valo kovin pitkälle yltänyt. Mun piti ottaa puhelimen taskulamppu esille, että näkisin tallitiellä eteeni. Mietin Boriksen vointia, ei se onneks kovin vakavalta vaikuttanut. Kuten Tyyne sanoi, sitä täytyy nyt seurailla ja jos menee pahemmaksi, niin siitä tulee tietysti klinikkakäynti, jota mä en tietystikään toivonut.

Vastaus:

Tosi kiva tarina jälleen, säpäs ootkin ihan vauhdissa tän kirjoittamisen kanssa! :'D Tarina oli taas mukavan monipuolinen ja kerroit hyvin Boriksen jalan hoitamisestakin. Kuvailua oli hyvin ja teksti olikin sen ansiosta ihanan realistista :).

Saat tästä palkaksi 57v€!

• Tyyne

Nimi: Lyydia

28.12.2017 22:15
Ekstratehtävä XX

Olin iloisin mielin lähdössä ratsastamaan Pitsalla maneesiin, tarkoituksena oli mennä ihan kunnon koulutreeni! Mä olin käärinyt pintelit jo tamman jalkoihin ja nyt oli satulan vuoro. Painava koulusatula oli hieman hankala nostaa korkean hevosen selkään, mutta mä onnistuin siinä kuitenkin. Sivelin vielä satulan siiven alta, jos sinne olisi sattunut jäämään jotain likaa tai karvat olisivat menneet ruttuun, mutta huomasinkin satulan painavan hieman lavoille. Päätinkin etsiä Tyynen, joka saisi hieman ammattitaitoisempana tsekata Pitsan satulan tilanteen!

-Joo vähän leveältä tää satula kyllä vaikuttaa, Tyyne sanoi mietteliäänä. -Kokeilepa laittaa romaani väliin, jos olis sitten parempi!
Nyökkäsin ja lähdin hakemaan satulahuoneesta romaania. Palasin romaanin kanssa Pitsan karsinalle, jossa Tyyne mittaili satulaa.
-Noniin, sehän löytyi nopeasti!
Tyyne nosti satulan pois Pitsan selästä ja mä irrotin satulahuovan. Kiinnitin romaanin satulan alle.
-Kokeillaanpa nyt, Tyyne sanoi ja nosti satulan takaisin rautiaan selkään. Hän kokeili kädellään satulan alta lapojen sekä selän kohdalta.
-Kyllä tää nyt ainakin paljon parempi on, hän tuumi. -Sille toivottavasti saadaan lisää lihaksia nyt, joten voi olla, että pian tää menee ilman romaaniakin.
-Totta.
Tyyne taputti tammaa kaulalle ja lähti sitten takaisin omiin hommiinsa. Mä kiristin vielä satulavyötä karsinassa, mistä Pitsa ei tietystikään tykännyt ja esitteli mulle sen kellastunutta hammasrivistöään. Varustin neidin vielä loppuun ja sitten me päästiinkin jo lähtemään maneesiin. Oli hyvä juttu, että satulaongelma saatiin ainakin väliaikaisesti ratkaistua pelkällä romaanilla.

Vastaus:

Todella hyvä ekstratehtävän suoritus! Tässä oli kyllä oikein kiva idea, hyvä että ongelma saatiin ratkaistua pelkällä romaanilla ainakin toistaiseksi :). Teksti oli tosi kivalla tyylillä ja sujuvasti kirjoitettua, ja tämä olikin oikein helppolukuinen sekä selkeä ekstra!

Palkaksi saat tietysti 30v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

28.12.2017 21:21
Kisat 14.12.2017
Tänään oli kisapäivä! Mä olin osallistunut molemmilla poneillani kisatalli Galaxian järjestämiin Winter Gameseihin, jossa oli lajeina koulu-, este- ja laukkaratsastus! Ihan niin hurjapää mä en ollut, että laukkaratsastukseen olisin ottanut osaa, mutta mun nimi löytyi kuitenkin niin koulu- kuin esteratsastuksenkin lähtölistoissa.

Kisaviikko alkoi tänään kouluratsastuksella, jossa mä olin ilmoittautunut Elliellä luokkiin helppo C sekä helppo B. Ensimmäinen luokka alkoi jo kello 8, joten mun piti olla jo aikaisin aamulla tallilla järjestelemässä tavaroita ja pakkaamassa vielä viimeisetkin kamppeet autoon.
-Missä se mun raippa nyt on? Ja hanskat! Ne jäi nyt ihan varmana mulla kotiin, ei ne oo missään!
Heittelin tavaroita ympäriinsä etsien epätoivoisesti kisahanskojani.
-Ne oli taukohuoneen pöydällä viimeks, kun mä näin ne, Mimosa sanoi varovasti.
-Ah, ai niin! sanoin turhautuneena ja lompsin reippaasti taukohuoneeseen. Siellähän hanskani lojuivatkin pöydällä teekupposen vierellä.

-Ja nyt on varmasti kaikki pakattuna? Tyyne varmisti, kun ponikin oli jo lastattu kyytiin.
-Pitäisi olla, eiköhän lähdetä! sanoin ja hyppäsin Tyynen farmariauton etupenkille pelkääjän paikalle. Mimosa oli lupautunut tulla myöskin kisahoitajaksi ja ratsastajan psyykkaajaksi kisoihin mukaan. Hän istuutui takapenkille hirvittävän tavaravuoren viereen ja onnistui juuri ja juuri mahduttamaan jalkansa lattialle.

Kisapaikalla kuhisi ihmisiä ja hevosia, kun saavuimme Galaxian parkkipaikalle.
-Apua, miten mä voin ratsastaa kaikkien näiden ihmisten edessä?
-Hyvin se menee, keskityt vaan omaan suoritukseen etkä ajattele yleisöä ollenkaan, Mimosa rauhoitteli.
-Niin just, te ootte harjoitelleet niin paljon Ellien kanssa, että nyt et varmasti ala perumaan mitään! Tyynekin sanoi. Hyppäsin alas autosta ja menin avaamaan trailerin etuoven. Ellie hirnahti kuulostaen aivan joltain vinkulelulta. Sen kimeä ääni sai mut painamaan kädet korvilleni.
-Voisit sinä edes olla rauhassa, sanoin huokaisten. Nousin traileriin irrottamaan Ellien ja Tyyne ja Mimosa riensivät avaamaan lastaussillan. Ellie hörisi nähdessään etuovesta muita hevosia.

-Sehän näyttää ihan kouluponilta, Tyyne sanoi hymyillen, kun Mimosa oli ystävällisesti lupautunut tekemään Ellien harjaan sykeröt. Mä olin sillä aikaa käynyt ilmoittautumassa kansliassa sekä jäänyt katselemaan hieman muiden suorituksia, mutta pian mun piti jo palata takas ponin luokse, sillä meidän pitäisi päästä verryttelemään.
-Jep, koulusatula vaan puuttuu, vastasin. Tällä hetkellä Elliellä oli vain estesatula, joka oli käytössä niin sileällä, maastossa kuin esteilläkin. Nyt kun meistä on Ellien kanssa tulossa kunnon kouluratsukko, olisi koulusatula enemmän kuin hyödyllinen!

Verkassa Ellie oli todella jännittynyt ja kipitti menemään pää taivaissa. Ei se Tyynen ja Mimosan mukaan niin kamalalta onneksi näyttänyt, kuin miltä se selkään tuntui. Kun kaijuttimista kajahti lause "seuraavana ratsastaa Lyydia Kallio hevosella Lovedoor Ellie", mä huokaisin syvään ja käänsin Ellien valkoisten aitojen sisään.

Ellie tuntui radalla heti paljon paremmalta, kuin verkassa. Se oli selvästi rauhallisempi, johtui luultavasti siitä, ettei ympärillä ollut muita hevosia. Se kun jännittyy helposti, jos joku laukkaa esimerkiksi sen ohi. Ei se kuitenkaan täydelliseltä tuntunut, edelleen se oli vähän jännittynyt ja sen takia jäykkäkin, joten kaikki taivutukset eivät menneet aivan läpi. Rämmimme radan kuitenkin joten kuten läpi, en kuitenkaan odottanut prosenttien olevan päätähuimaavia enkä todellakaan uskonut, että sijoittuisimme.
-Sehän meni ihan kivasti, tosi hyvä tsemppaus ponilta, Mimosa kannusti.
-Se tuntuki paljon paremmalta kuin verkassa, mutta ei me kyllä sijoille päästä, sanoin.
-No mutta seuraavassa luokassa tsemppaat sitten itsekin paljon enemmän ja parannat suoritusta, Tyyne sanoi silmää iskien.

Prosentit ei tosiaan sijoille riittänyt, vaan lopullinen sijoituksemme oli 11 kaikista kahdestakymmenestäneljästä osallistujasta. Mä olin lopulta siihen ihan tyytyväinen, ainakin alle puolenvälin!
-Nyt älä väsytä sitä verkassa liikaa, vaan säästele energiaa radalle, Tyyne neuvoi. -Muuten se ei jaksa enää keskittyä.
Nyökkäsin. Keräsin ohjat käteen ja aloin käynnissä vähän taivuttelemaan Ellietä molempiin suuntiin ja tein siirtymisiä käynnistä laukkaan ja raviin. Ellie tuntui hyvällä tavalla sähäkältä ja siirtymistä tuli hyvin täsmällisiä, joten mä lähdin hyvin fiiliksin radalle!

Radalla Ellie oli aivan kuin eri poni, mitä edellisessä luokassa. Se oli niin kuuliainen ja liikkui energisesti, joten mun piti keskittyä enää vain teiden ratsastamiseen. Edellisessä luokassa suuri osa mun keskittymisestä meni ponin vauhdin säätelemiseen ja muuhun säätöön, mutta nyt pystyin keskittymään pelkästään radan ratsastamiseen. Lopputervehdykseen saapuessamme mä olin iloinen ja erittäin tyytyväinen, tämä oli luultavasti meidän kauden tasaisin rata!

Jäin rennoilla fiiliksillä odottelemaan palkintojenjakoa, vaikka totta puhuen en mä sijoituksia odottanut tälläkään kertaa. Jäin kuitenkin ponin selkään ja käveleskelin sillä kentällä.
-Lyydia, teidät kutsuttiin palkintojenjakoon! Mimosa kiljui maneesin ovelta. -Tuu jo!
Hämmentyneenä keräsin laiskottelevan ponin ohjat ja käskin sen raviin. Ravasin maneesin ovelle, jossa raikuivat aplodit. Yleisön seassa seisoi Tyyne, joka hymyili mulle. Ratsastin ylpeänä toiseksi sijoittuneen, ison kimon puoliverisen viereen. Luokan voitti joku connemara ja me Ellien kanssa oltiin siis kolmansia. Kun kaikki me kolme sijoittunutta seisottiin siinä rivissä ja mut käteltiin ja Ellie sai ruusukkeen otsapantaansa, oli kunniakierroksen vuoro. Ellie kävi aika kuumana ja otti mitä ihmeellisimpiä pomppuja kun nostin laukan puoliverisen perään, mutta rauhoittui sitten. Musiikki soi ja aplodit raikuivat.
-Hyvä Lyydia ja Ellie! kuului Mimosan ja Tyynen kannustushuudot katsomosta.

Tyyne taputti Ellietä kun mä riisuin ponilta satulaa pois.
-Siitä on kyllä tullut hieno poni.
-Joo onhan se kehittynyt kun Keijikseen tultiin, mutta on tässä vielä työtä, vastasin.
-Toki on, ainahan sitä, Tyyne sanoi.
Laitoin satulan Tyynen auton peräkonttiin ja otin sieltä tallitoppaloimen tilalle. Puin loimen ponille matkan ajaksi ja laitoin vielä kuljetussuojat jalkoihin.
-Voidaan lastata Ellie, ilmoitin, kun poni oli valmiina. Talutin sen lastaussillalle ja ruunikko käveli kiltisti suoraan koppiin.

Olin taluttamassa Ellietä sivutalliin, kun Wenni jo riensi kyselemään, kuinka meillä oli kisoissa sujunut.
-Miten meni? Wenni uteli.
-Helppo C aika huonosti mutta helposta B:stä kolmas sija! sanoin iloisesti.
-Oho, onnea! hän onnitteli.
-Kiitos! Oon itekin aika yllättynyt, kuinka hyvin meillä loppujen lopuksi meni, vastasin ja Wenni hymyili.
-Taukohuoneessa on pullaa ja keksiä, jos on nälkä, Wenni sanoi virnistäen ja lähti sitten takaisin talliin.

Riisuin Ellieltä kuljetussuojat ja vein ne kaappiini. Otin mukaani kumihanskan sekä linimentin, sillä mä halusin vähän kylmätä ponin jalkoja kuljetuksen jälkeen. Ei matka mikään pitkä ollut, mutta kaiken varalta mä kuitenkin sen tein. Sivelin viileää linimenttiä ponin jokaiseen jalkaan huolellisesti. Poni pysyi kiltisti paikoillaan mun hoitaessa sitä, koska sillä oli heinää, jota se sai samalla mutustella.

Puin Ellielle vielä lisää vaatetta päälle viilenevään pakkassäähän, sillä se sai mennä vielä loppupäiväksi ulkoilemaan. Se jäi tarhaan ponikavereidensa kanssa temmeltämään ja mä puolestani lähdin päätallin puolelle nauttimaan pullaa ja kahvia!

Vastaus:

Erittäin mukava, huolellisesti kirjoitettu tarina! :) Teksti olikin tosi sujuvaa ja selkeää, eikä kirjoitusvirheitäkään tästä tarinasta tainnut löytyä. Kerroit oikein monipuolisesti kisapäivästä ja kuvailit tarinassa kivalla tyylillä :).

Palkaksi saat 58v€!

• Tyyne

Nimi: Tilda

28.12.2017 16:38
Hei, en ole ihan varma oikeasta paikasta, mutta tässä hahmoni kuvaus.

Olen siis Tilda Falk (lockwoodmercy@gmail.com) ja Konnan omistaja. Minut löytää keskustasta nimellä Mercy-L. Minua näkee tallilla yleensä yömyöhään tai aamupäivisin, koska työskentelen "normaalituntien" ulkopuolella. Olen vannoutunut koiraharrastaja ja mukanani pyörivät mamman minionit eli koirani. Minun perässäni kipittää lähes aina belgianpaimenkoira groenendael Kiira ja joskus myös ketunpunainen käyttölinjainen labradorinnoutaja Nika. Iältäni olen 27-vuotias ja työskentelen eläinlääkärinä päivystyksessä, yleensä yövuorossa.

Energia ei minulta ihan heti lopu ja minut näkeekin yleensä työn touhussa. Luonteeltani olen sarkastinen viisastelija, joka ei osaa sulkea suutaan. Olen introvertti, joten minulla menee yleensä hetki rentoutua uuden ihmisen seurassa. Monet tulkitsevat sen tylyydeksi tai kokevat, etten haluaisi olla heidän kanssaan. Tästä ei ole kuitenkaan kyse, vaan haluan tutustua uusiin ihmisiin. Olen tiukka omien sotkujen siivoamisesta ja tietenkin Konnasta. Sanon herkästi, jos joltakulta jää karvat käytävälle tai kakat maneesiin. Osaan kuitenkin olla myös outo ja hauska, juttuni saattavat olla hieman outoja. Päästelen suustani välillä vahingossa pieniä sammakoita, joista ei kannata välittää. Nämä "sammakot" saattavat olla esimerkiksi kirosanoja, "dad jokes" -tyylisiä vitsejä tai muuten vai kummallisia juttuja. Usein minut yllätetään kiroamasta kuin merimies, mutta osaan kyllä käyttäytyä tilanteen niin vaatiessa. Päästelen suustani meemiviittauksia jatkuvalla syötöllä ja etenkin väsyneenä ja kofeiinihuuruissa saatan olla sietämättömän äänekästä seuraa. Olen spontaani ja boheemi nuori nainen, joka viihtyy myös kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa. Rakastan kuitenkin myös luontoa ja reissaan koirien kanssa vaellusreiteillä ja erilaisilla luonnonnähtävyyksillä ympäri maailmaa.

Olen hurjat 158 senttiä pitkä ja minulla on pähkinänruskeat silmät sekä kuparinpunaiset, lainehtivat hiukset. Pienikokoisena ihmisenä viihdyn paremmin ponin selässä, vaikka usein poneilla ratsastavia aikuisia katsotaankin vinoon. Ratsastaessa minulla on yleensä mustat ratsastushousut, mustat saappaat, tummanvihreä takki ja musta kevytkypärä. Jos on lämmin ilma, minut näkee yleensä pitkähihaisessa, tiukassa pitkähihaisessa tai topissa. Jos minulla ei ole suunnitelmissa ratsastaa, saatan ilmestyä tallille joko täydessä tällingissä tai likaisissa verkkareissa, riippuen päivän muista menoista. Pidän usein hiuksiani kahdella letillä tai korkealla ponnarilla ja meikki on huolellinen, mutta tumma. Vaatetukseni muistuttaa usein 80-luvun rokkaria, kun saapastelen paikalle maihareissa, mustissa farkuissa ja tummanvihreässä flanellissa. En toki aina ole flanelliin pukeutuneen pandan näköinen, vaan pukeudun monilla eri tyyleillä, sekoitelleen mukaan omaa twistiäni. Osaan kuitenkin myös hienostella, mutta sitä ei tapahdu kovin usein tallilla.

Vastaus:

Saanhan minä toki tämän täältäkin, lisäilen tekstin kaappiisi heti :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

28.12.2017 16:17
Kaarsimme Kasperin valkoisella bemarilla tallin pihaan. Mä olin houkutellut Kasperin tallille pitsan voimalla, mutta mä jätin kertomatta, mitä mä pitsalla oikeesti tarkotin. Tietysti kyseessä oli mun uus hoitohevoseni, tämä uljas oldenburg-tamma, joka oli varastanut mun sydämen jo täysin! Heti ensimmäisenä tallille saavuttuamme mä raahasin Kassun talliin, jossa mä siivoaisin Ellien ja Boriksen karsinat.

-Missä sitä pitsaa on? Maha kurnii jo, Kasperi valitti, kun mä olin saanut vasta ensimmäisen karsinan siivottua ja tyhjennettyä kottarit lantalaan.
-Ei täällä mitään pitsaa oo, mutta taukohuoneessa saattaa olla pullaa, vastasin.
-Mutta sähän sanoit...?
-Mä esittelen sulle nyt Pitsan.
-Lyydia, mitä sä sekoilet? poika ihmetteli, mutta tartuin vain päättäväisesti tämän hihasta kiinni ja talutin mukanani ulos tallista lauhaan pakkasilmaan.

-Kassu, tässä on Pitsa, sanoin ja viittasin tarhassa ulkoilmasta nauttivan rautiaan tamman suuntaan. -Ja Pitsa, tässä on Kasperi!
Kasperi työnsi kätensä Pitsan turvan alle ja antoi hevosen haistella sitä.
-Pitsa on siis tää heppa?
-Juu, näin on.
-Hei, sähän valehtelit mulle! Kasperi hymähti.
-No en suoranaisesti valehdellut, jätin vain kertomatta yhden pienen asian, puolustelin.
-Pitsa on kyllä ihan nätti kaveri, Kasperi kehaisi. -Meetkö sä ratsastamaan?
-Kyllä mä aattelin.
Vedin riimunnarun portista, johon se oli kiinnitetty vetosolmulla. Kaivoin taskustani kovan leivänpalasen ja ojensin sen Pitsalle. Tamma rouskutti herkun tyytyväisenä ja kiinnitin riimunnarun sillä välin sen riimuun.

-Ota sieltä kassista joku harja, sähän oot ennenkin harjannut hevosta, niin sä varmaan tiedätkin, ohjeistin Kasperia. Kasperi otti laukusta piikkisuan ja jäi sitten seisomaan käytävällä seisovan Pitsan viereen.
-En mä kyllä näin jumalattoman kokosta hevosta koskaan oo kammannut, Kassu ilmoitti ja aloitti sitten kuitenkin selvittämään Pitsan hieman takkuista harjaa. Mä hain satulahuoneesta Helosania, Tyyne kun oli ohjeistanut, että Pitsan suu olisi rasvattava sillä aina ennen ja jälkeen ratsastuksen.

Olin taluttanut Pitsan maneesiin, jonka keskellä se nyt seisoi Kassun pidellessä sen ohjista kiinni kun mä raahasin sinne jakkaraa, jolta nousta selkään. Pitsan jalkoja koristivat mustat pintelit sekä putsit ja päässä oli tummanvioletti korvahuppu.
-Se ei taida tykätä tosta hupusta, Kasperi aprikoi kun Pitsa hieroi päätään häneen. Hymyilin hieman ja ponnistin sitten satulaan. Pitsa lähti löntystelevään käyntiin vasta, kun mä olin hoputtanut sitä kaksi kertaa pohkeella liikkeelle.

Muutaman kierroksen pitkin ohjin käveltyäni keräsin ohjat ja käskin Pitsan raviin. Tammaa joutui käskemään useampaan otteeseen, aluksi se vain luimisteli kun annoin pohkeita, mutta lopulta se siirtyi kiltisti raviin. Mä keskityin aluksi ihan vain saamaan tamman liikkumaan reippaasti eteen ja reagoimaan apuihin herkemmin. Pitkillä sivuilla patistin sen niin reippaaseen raviin, kuin vain mahdollista ja lyhyillä sivuilla se sai kävellä. Käynnissäkin sen tuli kuitenkin liikkua eteen ja siirtyä sitten terävästi raviin.

Jo ravityöskentelyn jälkeen mulla oli niin kova hiki, että mun oli pakko riisua takki pois päältä. Tuntui, että Pitsaa sai puskea joka askeleella eteen ja jos lopetti ratsastamasta, se hyytyi heti ja yritti siirtyä käyntiin. Päätin ottaa lyhyiden välikäyntien jälkeen vähän laukkaa, jospa se piristäisi tammaa! Nostin laukan pitkän sivun keskeltä ja käänsin neidin keskiympyrälle. Laukka ei meinannut ensin nousta, vaan jouduin huomauttamaan raipalla, ja sitten laukka lopulta nousi pienen potkupukin saattelemana.
-Oho, sehän on hurja! Kasperi kauhisteli istuessaan keskellä maneesia selkäännousujakkaralla istuessaan.

Laukan jälkeen Pitsa oli totta tosiaan erittäin paljon parempi ratsastaa! Huomasin, että tamma on selvästi dieselmallinen hevonen, joka käynnistyy kunnolla vasta jonkun ajan päästä. Enhän mä itsekään vielä tällä hevosella osannut kunnolla ratsastaa, että varmasti osasyy alun kankeuteen oli myös mun ratsastus. Tein laukkatyöskentelyn jälkeen ravissa paljon pohkeenväistöjä, kun ne sujuivat nyt niin hyvin energisesti ja innokkaasti liikkuvalla hevosella!

Taputin Pitsaa kaulalle ratsastuksen päätteeksi. Tamma ei ollut edes hikinen, ilmeisesti sillä on erittäin hyvä kunto, mulla itselläni nimittäin oli todella kuuma. Puin maneesissa takin takaisin päälleni, etten mä vaan paleltuisi pihalla ja talutin vielä muutaman kierroksen loppukäyntejä.

-Noh, millon sä kokeilet ratsastusta? kysyin vitsilläni Kassulta nostaessani satulaa pois Pitsan selästä.
-Noooh, kattoo nyt... Kassu sanoi raaputtaen takaraivoaan.
-Sulle olis täällä sopivia hevosiakin. Calle, Herkku, Tapsa...
-Ehkä mä joskus mutta nyt on kyllä aivan liian kylmä! Kasperi sanoi topakasti.
-Joo joo, sanoin ja naurahdin. -Kesällä sitten!
-No ehkä...

Pitsa jäi vielä pihalle nauttimaan pikkupakkasesta ja me lähdimme Kasperin kanssa pois tallilta. Ystäväni valitti kylmyydestä kuin mikäkin vilukissa ja nälkäkin alkoi olla, joten suuntasimme suoraan Keijukummusta lähimpään pitseriaan!

Vastaus:

Apua kuinka ihana tarina! :'D Kassu vaikuttaa kyllä ihan huipputyypiltä ♥
Tarinaa oli tosi kiva lukea ja mielenkiinto tekstiin säilyikin koko tarinan ajan. Lisäksi mukana oli jälleen ihanan realistista kuvailua ja hyviä yksityiskohtia!

Palkaksi saat tästä taas 57v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

28.12.2017 13:25
Tänään mä päätin lähteä uhmaamaan uhkaavasti yltyvää lumisadetta ja lähteä Elliellä maastoon. Maneesissa oli ilmeisesti porukkaa ihan ruuhkaksi asti lumisateen takia, ja tähän aikaan yleensäkin Keijiksessä oli melko paljon porukkaa hevosia liikuttelemassa.
-No hei poni, sanoin ja pörrötin Ellien mustaa harjaa. Syötin ponille palan porkkanaa ja kiinnitin riimunnarun sen lumiseen riimuun. Avasin portin ja Ellie kääntyi tottuneesti tarhan ulkopuolella portille päin, jotta sain sen suljettua.

Ellien kevyet kaviot kopisivat sivutallin betonilattiaa vasten jättäen kavionmuotoiset lumipaakut jälkeensä. Kiinnitin ruunikon tapani mukaan käytävälle ja aloin riisumaan siltä loimea pois päältä. Ponin turpakarvat olivat jäässä ja se puhalsi lämmintä ilmaa mun käsiini, kun avasin sen loimen solkia edestä. Loimen sisäpinta oli fleecekangasta, joka oli sähköistynyt, joten mun nostaessa sitä pois selän päältä, Ellie säikähti hieman.
-Sooo, se on vaan tää loimi, rauhoittelin lievästi järkyttynyttä ponia. Se katsoi mua syyttävästi, aivan kuin mä olisin tahallani aiheuttanut loimen sähköistymisen.

Ellie oli vähän toista maata harjatessa, kuin esimerkiksi Pitsa. Pitsa kun oli nauttinut kovasti jokaisesta harjan liikkeestä, mutta Ellie vain kuopi lattiaa ja tutkisteli harjakassia sillä aikaa, kun harjasin sitä. Laitoin ripeästi suojat sen jokaiseen jalkaan, mutta heijastimet jätin tällä kertaa pois, aurinko kun ei laskisi vielä moneen tuntiin. Kipaisin satulahuoneessa pukemassa talviratsastussaappaat jalkaani ja kypärän päähän ja palasin intopiukean ponin luokse satula ja suitset mukanani. Satulointi oli niin helppoa ja vaivatonta, Ellie kun oli niin matalalla Pitsaan verrattuna eikä se pullistellut edes ollenkaan. Taputin kiltisti käyttäytynyttä ponia kaulalle.

Lumisade oli edelleen kova, kun istuin jo tukevasti Ellien satulassa valmiina lähtemään maastolenkille. Mä pidin silti pintani ja lähdimme päättäväisesti kohti lumista metsää, vaikka pakko myöntää, mä olisin paljon mieluummin treenannut tänään lämpimässä maneesissa, kastumatta. Ellie onneksi oli kuitenkin hyvin innoissaan, sitä ei rankat sääolosuhteet häirinnyt!

Käänsin Ellien puiden välistä paksuun lumihankeen. Tiesin hangen alla kulkevan pienen polun, jota pitkin me kesäisin kuljettiin lammelle hevosia uittamaan. Ajatuksissani mietin kesää, kuinka lämmin oli ollut, ja kuinka hauskaa oli käydä yhdessä maastolenkeillä muiden hoitajien kanssa. Varsinkin nyt, puista tippuvan lumen tunkeutuessa takin kauluksesta sisään, toivoin kesän tulevan enemmän kuin koskaan.

Saapuessamme pitkälle hiekkasuoralle annoin Ellien ravata. Tie oli tamppautunut tasaiseksi muiden hevosten kavioista, ja pohja siinä oli ihan hyvä ravaamiseen. Lumihiutaleet leijailivat vasten mun kasvojani saaden kasvoni kylmettymään ja lopulta mun poskeni oli niin jäässä, että hädin tuskin pystyin suutani avaamaan. Jatkoin kuitenkin ravia, jotta mä saisin intoa puhkuvan Ellien edes vähän rauhoittumaan. Se oli yllättävän energinen, vaikka sillä olikin melko rankka viikko takanaan.

Vasemmalle puolellemme avautui suuri pelto, jolla mä olin käynyt Pitsan kanssa juuri pari päivää sitten. Käännyin kuitenkin poispäin pellolta hiekkatielle, jossa otin ihan lyhyen ja hallitun pätkän laukkaa. Ellie toki olisi halunnut päästellä lujempaa, mutta ihan meidän molempien turvallisuuden vuoksi mä en sallinut sen mennä kovin lujaa. Mun näkökyky kun ei ollut ihan parhaimmillaan pyryttävän lumen takia ja enkä mä uskonut Ellien käyttäytyvän kovin siivosti, jos se nyt saisi päästellä. Hyvin se tyytyi tähän lyhyeenkin pätkään ja siirtyi ihan itse lopulta raviin, hangessa kun on raskasta liikkua, eikä Ellien kunto vieläkään kovin rautainen ole.

Ellie käveli loppumatkan tosi rauhallisesti, joten mä uskaltauduin päästämään ohjat aivan löysiksi. Istuin rennosti sen keinuvassa käynnissä ja katselin kauniita lumen kuorruttamia puita, joita oli paljon tien molemmin puolin. Kavioiden osuessa ohuen lumikerroksen peittämään soratiehen, kuului narskuva ääni. Lunta pyrytti edelleen ja mun ratsastushousut olivat aivan läpimärät.

Hypätessäni alas satulasta mun jäätyneet jalat tärähtivät maahan kipeästi. Nostin ohjat pois ponin kaulalta ja lähdin taluttamaan ruunikkoa kohti sivutallia. Vastaani juoksi innokas koirakaksikko ja perässä juoksi Tyyne, jonka posket punoittivat pakkasesta.
-Onpas kirpeä sää, nainen totesi. -Vaan tämä kaksikko se ei koskaan väsy!
-On kyllä melkoinen pakkassää, myötäilin. -Koirat tosiaan näyttää aika energisiltä, jatkoin naurahtaen.
-Just tultiin melkein tunnin metsälenkiltä, ja alkoi itselle tulla jo kylmä, joten piti lähteä takaisin kotiin, Tyyne kertoi.
Hymyilin.
-Hessu ja Hopo! Tyyne komensi koiriaan, jotka viilettivät menemään jo kaukana Tyynen talosta, jonne heidän oli tarkoitus mennä. -Perhanan koirat!
Naurahdin hieman, kun Tyyne lähti vikkelästi juoksemaan kauhukaksikkonsa perään. Jatkoin matkaani talliin, jossa vaihtaisin heti ponin hoitamisen jälkeen kuivat vaatteet päälleni!

Poni oli saanut päällensä toppaloimen ja se odotteli karsinassaan pihalle lähtöä. Se pukkasi karsinan oven auki turvallaan ja kurkki käytävälle.
-Anteeks, sä joudut nyt takas pihalle, pahoittelin ponille, vaikka sitä ei kastuminen paljoa näyttänytkään haittaavan. Poni asteli reippaasti vierelläni, sillä näytti olevan kova kiire ulos. Siellä sitä odottivatkin päiväheinät, niitähän se varmaan innolla oli odottanutkin!

Vastaus:

Olipas kyllä ihana maastoilutarina! Kuvailit jälleen tosi realistisesti ja kivoja yksityiskohtia käyttäen, tykkäsin siitä paljon :). Teksti oli taas kerrassaan ihanalla tyylillä kirjoitettua, eikä siitä mitään virheitäkään löytynyt.

Palkaksi saat tästä tarinasta 57v€ :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

27.12.2017 23:44
Jouluaatosta oli selvitty, ja lahjat avattu, mutta joulupäivähän se varsinainen juhlapäivä vasta oli, ainakin suuressa osassa maailmaa. Keijukummussa järjestettiin kyseisenä päivänä joulukatrilli, johon myös minä olin päättänyt ottaa osaa. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut osallistunut tapahtumaan Livellä, vaan olin luovuttanut tamman Sukan ratsastettavaksi. Minä puolestaan ratsastaisin Nestorilla. Nessunakin tunnettu poni oli melko temperamenttinen suomalainen ratsuponiruuna, jolla olin ratsastanut kerran tunnilla. Tietysti olimme Keijukummun katrilliin osallistujien kanssa harjoitelleet katrillia jo monta viikkoa ennen joulua, jotta osaisimme varmasti ratsastaa kaikki ohjelmaan sisältyvät kuviot.
"Katrillista tulee varmasti superhieno!" Sukka oli iloinnut viimeisten harjoitustemme päätteeksi, jotka olivat olleet pari päivää ennen joulua. Me muut olimme myötäilleet tyytyväisinä - olihan meillä mennyt harjoitukset hyvin, joten epäonnistumisesta ei ollut ainakaan suurta pelkoa. Ossian vaikutti olevan erityisen iloinen siitä, ettei ratsastanut katrillissa Trollilla, vaan sen sijaan Kermalla. Ehkä ihan hyvä niin, mutta katrillin jälkeen pääsisi Trollikin valokeilaan Ossianin ja Trollin tonttuvikellysesityksen merkeissä.

Katrilliesityksen alkuun oli enää noin tunti aikaa. Ulkona oli säkkipimeää, olihan aurinko laskenut jo kolmen aikoihin. Tällä hetkellä kello oli vähää vaille neljä, ja katrilliesitys alkaisi viideltä. Pieni jännitys kyti varmasti jokaisen katrilliin osallistujan mielessä, vaikka kovasti yritimmekin näyttää siltä, että tiesimme mitä olimme tekemässä.
"Pitäiskö meidän hakea hevoset sisälle?" sanoin ja nappasin jo Nestorin riimun sekä ketjuriimunnarun käteeni.
"Joo, haetaan vaan. Saadaanpahan sitten hoitaa ne rauhassa", Sukka sanoi ottaen Liven kauniin vaaleanpunaisen riimun käteensä. Lähdimme tytön kanssa kävelemään kohti tarhoja, ja mietimme samalla, meinasivatko muut ilmaantua ollenkaan paikalle.
"Tällä menolla me joudutaan esittämään se katrilli kahdestaan", vitsailin, vaikka todennäköisyys että niin tapahtuisi oikeasti, olikin minimalistinen.
"No, kyllä me varmaan kahdestaankin pärjättäis", Sukka naurahti. Siinä vaiheessa olimmekin jo tarhoilla, valmiina ottamaan katrilliratsumme sisälle. Live seisoskeli tuttuun tapaansa kutostarhassa, ja Nestori puolestaan majaili juuri sopivasti sitä vastapäätä olevassa tarhassa. Voikko ratsuponi antoi ottaa itsensä nätisti kiinni, vaikka luimistelikin ikävästi minun laittaessa riimua sen päähän.
"Hei, laitas ne korvat höröön nyt", sanoin ja rapsutin voikkoa ruunaa hieman. "Sun pitää olla tänään edustava semmoisessa ratsastusnäytöksessä, jonne tulee paljon yleisöä!"
Puhuin ponille kuin se olisi ollut joku pikkulapsi, jota täytyi opettaa käyttäytymään. Nestorihan oli oikeastaan vielä aika kakara, vasta 6-vuotias.
"Tuutko sä vai ajatteliko sä jäädä koko päiväksi sinne?" Sukka huuteli tarhan portilta, jossa hän seisoikin jo Live vierellään.
"Joo, mä tuun!" huikkasin ja nykäisin Nestorin ketjuriimunnarulla mukaani. Loimeensa vuorautuneen ponin kaviot painautuivat vastasataneeseen lumeen, ja sen hengitys huurusi kauniisti pakkasessa. Fiilis oli ihanan jouluinen, kun huomasin tummalle iltataivaalle syttyvän tähtiä.
"Täydellinen päivä katrillille", huokaisin Sukalle. Hän oli täysin samaa mieltä.

Muutkin katrillilaiset saapuivat vihdoin paikalle, kellon ollessa muutamaa minuuttia yli neljä. He hakivat pikaisesti ratsunsa tarhoista, minun ja Sukan alkaessa jo hoitamaan ponejamme viereisissä karsinoissa. Nestori vaikutti hieman äkäiseltä, joten päätin ihan vain varmuuden vuoksi laittaa sen kiinni hoitamisen ajaksi, vaikka tiesin että poni tuskin menisi uhkailua pitemmälle.
Nestori käyttäytyikin oikein asiallisesti hoitotoimenpiteiden aikana. Kyllähän se hieman näytti hapanta naamaa, etenkin satulan laitossa, mutta ruuna tyytyi kohtaloonsa eikä jaksanut alkaa sen enempää protestoimaan. Suitset se antoi laittaa itselleen muitta mukinoitta.
"Mitäs meidän katrillilaiset täällä?" Tyyne kyseli käytävältä ja kurkisteli karsinoihin. "Näyttäisitte kohta olevan valmiita lähtemään maneesiin!"
"Juu, ei kai tästä puutu enää kuin viimeiset silaukset!" sanoin hymyillen. Vilkaisin, miten Sukalla ja Livellä meni, ja hekin vaikuttivat olevan ihan pian valmiita. Parin karsinan päässä oleva Wennikin huikkasi, että olisi Aten kanssa kohta valmis.
"Hienoa, onnea esitykseen! Minäkin tulen sitten yleisöksi, mutta ei paineita", tallin omistaja nauroi ja katosi jonnekin, ennen kuin tulisi viideltä maneesiin seuraamaan esitystämme. Nestori pyöritteli korviaan ja katseli minua ilkikurisilla silmillään. Olihan poni suloinen, vaikka temperamenttia sillä olikin vaikka muille jakaa.
"Lähdetäänkö jo maneesiin?" kysyin Sukalta ja hän nyökkäsi. Myös muut hevosensa valmiiksi saaneet katrillilaiset, eli Ossian, Wenni ja Noelle lähtivät perässämme kohti maneesia. Linda saapui maneesiin yksityistallista, jossa hän oli varustanut hevosensa Henkan katrillia varten.

Teimme noin vartin mittaiset alkuverryttelyt käynnissä ja ravissa, ennen varsinaisen katrillin alkamista. Nestori tuntui ehkä vähän liiankin herkältä ja eteenpäinpyrkivältä ratsastaa. Minun täytyi todellakin pitää pintani, ettei poni alkanut sähläämään omiaan. Onneksi sain ponin alkuverryttelyissä paremmin avuilleni, ettei katrillista tulisi ihan täyttä katastrofia tottelemattoman ponin vuoksi.
Maneesiin alkoi pikkuhiljaa virrata porukkaa, meidän vielä verrytellessä hevosia. Tyyne tietysti oli eturivissä seuraamassa silmät tarkkoina tallilaistensa suorituksia. Ennen kuin huomasimmekaan, oli maneesin katsomo jo täyttynyt uteliaista silmäpareista, jotka odottivat pääsevänsä seuraamaan Keijukummun koreaa katrillia. Kyllä, olimme upean katrilliporukkamme kanssa päättäneet nimetä katrillimme kyseisellä nimellä, vaikka kovinkaan häkellyttävä ilmestys pieni ratsastusesityksemme tuskin olisi.
Musiikin alkaessa pääsimme vihdoin aloittamaan katrillin, jota varten oli harjoiteltu monia tunteja. Nestori lähti liikkeelle vähän liian vauhdikkaasti ja meinasi heti ensimetreillä törmätä edellämme kulkevaan Kermaan. Tamma ei kuitenkaan onneksi ollut moksiskaan vähän liian innokkaasta Nestorista, joten ainakaan vielä katastrofia ei syntynyt. Tanssahtelimme maneesissa kultaisten ratsujemme kera, täydellisessä harmoniassa. Erilaiset kuviot täyttivät maneesin, sankan katsojajoukon seuratessa menoamme suorastaan lumoutuneina. Itsekin yllätyin siitä, kuinka samanaikaisesti onnistuimme tekemään kuviot, sillä se ei ollut mikään itsestäänselvyys.

Katrillista selvittiin siis kunnialla ja saimme esityksen päätteeksi raikuvat aplodit. Siinä tunsi olonsa ihan suureksikin staraksi, kun seisoimme siistissä rivissä maneesin keskihalkaisijalla katrillin päätteeksi, aplodien vain voimistuessa. Kumarsimme yleisölle, joka oli selvästi vaikuttunut esityksestämme. Tyynenkin kasvoilta pystyi näkemään tyytyväisyyden. Jokaisen ratsastajan kasvoilla loisti leveä hymy, lähtiessämme maneesista pois hevostemme kanssa.
"Se oli mahtavaa!" Linda sanoi iloisesti ja taputti samalla pystyharjaista Henkkaa kaulalle.
"Jep! Tapsa oli ihan super", Noelle hihkui suurta torinhevosta taluttaessaan.
"Nestorikin meni tosi kivasti, vaikka vauhtia oli välillä vähän liikaa", naurahdin katsahtaen vieressäni kulkevaan poniin. Se oli jopa nostanut korvansa höröön ja asteli nätisti vierelläni. Ehkä osa sen loputtomasta energiasta oli kulunut katrillin aikana.
Hoidimme hevoset nopeasti ja lähdimme sitten takaisin maneesille, sillä pian oli alkamassa Ossianin ja Trollin tonttuvikellysesitys. Mietin, mitä poika oli esitykseensä oikein keksinyt, vai ajatteliko hän improvisoida koko esityksen alusta alkaen. Minä olin joka tapauksessa lupautunut juoksuttajaksi, vaikka esitys olisi minkälainen. Hieman kauhunsekaisin tuntein asetuin keskelle maneesia, liinan päässä kimo connemaranponi Trolli ja sen selässä tonttuasussa nököttävä Ossian. Näky oli kieltämättä huvittava, mutta yritin peittää huvittuneisuuteni.

Jälleen musiikki alkoi kuulua ympäri maneesia ja katsomo hiljeni seuraamaan tonttupoikien esitystä. Ensin Trolli käveli rauhallisessa käynnissä ympyrällä ja Ossian yritti parhaansa mukaan temppuilla selässä. Trolli oli selvästi hieman häkeltynyt, mutta käveli kuitenkin nätisti, vaikkei sillä ollut hajuakaan, mitä sen selässä tapahtui. Pian samaa jatkettiin ravissa. Jos Trollilta oltaisiin kysytty, se olisi varmasti laukannut koko ajan mojovia pukkeja heitellen, ja pari kertaa se meinasikin ryöstää laukalle ravista. Sain ponin kuitenkin pysymään aisoissa, ainakin hetken aikaa.
Kun Trolli vihdoin sai käskyn siirtyä laukkaan, ori päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja järjesti pientä show'ta tylsään vikellysesitykseen. Poni loikki omituisesti niin säännölliseen tahtiin, että se olisi voinut jopa olla osa esitystä. Lisäksi Ossian kävi Trollin kaulalla roikkumassa, joka olisi voinut olla jonkin sortin taiteellinen näkemys painovoimasta ja sen uhmaamisesta, tai jostain vastaavasta.
Tapahtumarikkaan esityksen jälkeen, yleisö alkoi jälleen taputtaa kiitokseksi hienosta esityksestä. Osa jopa kyseli Ossianilta, miten hän sai ponin loikkimaan sillä tavalla, mutta poika vain nauroi ja selitti jotain luontaisista taidoistaan. Kyseiset ihmiset eivät tainneet paljoa tietää hevosista, sillä ihan selvästihän kyseessä oli pukittelu. Selitimmekin näille hyväuskoisille ihmisille Ossianin kaulalle valahtamisen kuuluneen esitykseen, mutta Tyynelle moinen ei tainnut mennä läpi. Nainen kuitenkin piti suunsa kiinni ja niin tämä jäi meidän väliseksi salaisuudeksemme, eikä kukaan saisi koskaan tietää, että Trolli nyt vain oli luonteeltaan vähän... Erikoinen.

Vastaus:

Tosi kiva tarina joulupäivältä! Mielestäni kerroit kyllä erittäin hyvin katrillin kulusta sekä Ossianin ja Peikkosen tonttuvikellyksestä, ja teksti oli muutenkin mukavan sujuvaa :). Kirjoitusvirheitä ei tästä tarinasta löytynyt ollenkaan ja tarina olikin oikein helppolukuinen!

Saat palkaksi 60v€ :).

• Tyyne

Nimi: Ulrika
Kotisivut: http://https://snag.gy/U9ml0E.jpg/

27.12.2017 23:09
Minun olisi varmaankin pitänyt miettiä, mitä oikein elämältä halusin. Syvästi miettiä, mitä oikein olin tehnyt, kun olin jäänyt Tyynelle kiinni tontturetkestäni tallilla, ja saanut hauraaseen sydämeeni kipinän omaan hoitohevoseen, ties kuinka monennen tauon ja vastuuttoman katoamisen jälkeen.

- Ulle! Jenny rääkäisi, läväytettyään taukotuvan oven auki ja nähdessään minut seisomassa punastuneena Tyynen edessä, kuin olisin joutunut vakavaankin puhutteluun luvattoman vierailuni johdosta. Jenny kipitti suu leveässä virneessä halaamaan minua, ja tokaisi:
- Kyllä mä tiesin, että et sä jättäisi meitä ikuisiksi ajoiksi.
Jenny oli ainoa, johon olin pitänyt edes tavallaan yhteyttä sen jälkeen, kun lähdin Keijukummusta. Silloin tällöin Snapchatin kautta, tyttö oli valitellut, kuinka tallilaiset minua kaipasivatkaan, mutta en ollut oikeastaan ottanut sitä tosissaan. Minusta oli tuntunut jotenkin kiusalliselta, kun Tyyne oli toivottanut minulle hyvää joulua, ja kertonut ajattelevansa minua. Minäkin olin ajatellut häntä, ja Keijukumpua, ja Tomppaa, koko ajan. En oikein ollut tiennyt, kuinka vastata, mutta tyydyin lopulta vain lähettämään kasvottoman "Kiitos samoin!" hymiön kera.

Eniten minuun oli kuitenkin osunut Sukan ajatukset, jotka Jenny jakoi, oikeastaan Sukan tietämättä, suoraan minulle. Jenny kertoi heidän olleen eräänä päivänä taluttelemassa Tomppaa, jolloin tunnelma oli ollut varsin synkkä, heidän vieraillessaan suuren kastanjapuun luona, jossa minä ja Tomppa tapasimme aina kiireettöminä samoilla. Tomppa oli tietenkin tunnistanut paikan. Kun pieni hetki ennen lammen rantaa käännyttiin kapealle, tasaiseksi tamppaantuneelle hiekkapolulle, päädyttiin massavan, riippuoksaisen puun juurelle, joka ainakin kesällä oli osoittanut vahvuuttaan, kohoamalla paljon korkeammalle, kuin sen vierellä huojuvat kitukasvuiset koivut, jotka joutuivat tyytymään niihin harvoihin valonsäteisiin, jotka kiilautuivat kastanjapuun paksujen oksien välistä. Kastanjapuu kukoisti kauniimmin, kuin yksikään muu, ja sen paksuun runkoon olin joskus yrittänyt kaivertaa meidän nimiämme, minun ja Tompan. Maasta löytämälläni, tylpällä kivenaiheella se ei kuitenkaan ollut onnistunut, ja rungon kylkeen oli jäänyt vain sotkuisia rantuja, joita tuskin kirjaimiksi erotti. Se oli kuitenkin meidän lempipaikkamme.
- "Silti Keijiksestä oli pala poissa. Sydämistäme oli pala poissa. Edes ihanat, rakkaat ja höperöt hoitohevoset, edes hullunhauskat tallikaverit voineet täyttää sitä palaa. Sen palan paikalla olisi kuulunut olla Ulle", minun sydämeni oli sulanut Sukan sanoista. Kirjaimellisesti niin, että oikein rinnasta kouraisi. Sen nuoren tytön ilo ja vilpittömyys sai minut muutenkin aina niin tunteelliseksi, ja hänen ahkeruutensa ansaitsi minulta suuren hatunnoston. Voi, kunpa olisin voinut itsekin olla sellainen.

Siinä minä siis seisoin, nyt. Lumipyryssä tallin edustalla, pitäen kädessäni mustaa riimunarua, jonka olin kaivanut vanhasta kaapistani, jota Tyyne ei ollut edes raaskinut vielä tyhjentää ja antaa seuraavalle hoitajalle. Minun pölyiset, vanhat tallivermeeni, Tompan harmaa harjasetti ja kaapin pohjalla nuhjuuntunut, ainakin ennen niin kirkkaanvalkoinen kisahuopa, olivat lojuneet samoilla vanhoilla paikoillaan, hallitussa kaaoksessa lukitun oven takana. Ovessa ei lukenut enää nimeäni, mutta siellä nurkassa se seisoi, kuin pyhäinjäännös jostain tärkeästä, jota jokainen taukotuvassa vieraillut katsoi haikaillen, mikäli vain tiesi, mitä se piti sisällään.
Riimunarun päässä seisoi ruunikko, jotenkin rimppakintun näköinen tamma, joka yritti tökkiä minua kovakouraisesti turvallaan. Ei lainkaan, niin kuin Tomppa, joka oli vain painaissut silkinpehmeän sieraimensa kättäni vasten ja puhaltanut sille lämmintä ilmaa. Tämä hevonen melkein kaatoi minut, mutta ei näyttänyt ollenkaan pahaatahtovalta höristävine korvineen ja uteliaine katseineen.
- Se on Hassen varsa, Tyyne sanoi hiljaa, suu tiukkana viivana, taputtaen ruunikon ohutta kaulaa. Hänen sanansa hautautuivat tuulen vinkunaan, mutta minä kuulin ne. Vilkaisin tätä suu hämmennyksestä auki, ja riimunaru oli jo valahtaa käsistäni. Tyyne oli kyllä kertonut, että hän oli hankkinut hevosen ihan vain minulle, jos suinkin suostuisin tulemaan takaisin. Tai noh, olin saattanut sitä myös vähän anoa. Syy, miksi tämä hevonen tuntui vähän niinkuin omalta. Mutta että Hassen varsa? Hasse. Ehkä Tompan jälkeen rakkain ja merkitsevin hevoseni Keijukummussa, vaikken sillä päässytkään ratsastamaan, kuin muutaman kerran. Silti se jostain syystä oli painunut mieleeni ihan erityisellä tavalla, ja sen poismenosta oli tullut ensimmäinen, oikeasti psyykkisesti koetteleva harjaannus elämässäni. Siitä se alamäki alkoi.

Minä mittailin budjonnyitammaa katsellani, enkä olisi oikeastaan edes tunnistanut sitä budjonnyiksi. Ei metallinhohtoista, punasävyistä turkkia, eikä älykkäitä silmiä, jotka olin tottunut Hassella näkemään. Ja sitä katsettahan minä en muuten unohtaisi. Tämän hevosen nimi oli Helinä, ja se vaikutti ennemminkin kovakalloiselta ja tyhmältä, mutta Tyyne vakuutteli, että se olisi minun tyyppiäni. Sen kanssa minun olisi tultava toimeen, sillä Tomppa ei ollut enää vaihtoehto, vaikka puoliomistus siitäkin oli noussut esiin. Helinästä minun olisi kuitenkin pakko pitää. Se oli Hassen varsa, joten ihan vain rakkaan tamman muistoa kunnioittaen, olisi meidän tultava toimeen.

- Moi, kai sä pidät siitä? Tyyne ilmestyi karsinan ovelle kulmat kutrussa.
- Hmm, joo. Kai mä pidän, myötäilin pukien vienon hymyn kasvoilleni.
- Haluaisitko sä nähdä kuvan Hassesta? Tyyne kysyi varovasti, kuin peläten minun menevän rikki, mutta minä nyökkäsin. En menisi koskaan rikki muiden nähden.
Tyyne ojensi minulle rapistunutta, vanhaa valokuvaa, kuitenkin selkeästi 2000-luvun puolelta, jossa laidunsi pyöreävatsainen tamma, sekä varsa. Kuva oli varmaankin otettu filmikameralla, ja se oli niin tahriintunut ja haalistunut, että läpikuultavana kellertävältä paperilta ei juuri värejä erottanut. Tunnistin kuitenkin selkeästi Hassen, siitä en voinut erehtyä, ja pieni varsa sen rinnalla oli kai Helinä, tuo laatikkoa muistuttava, säälittävän näköinen olento, joka hamusi Hassen korvaa. Tamma vaikutti kärttyisältä: kääntänyt suipot korvansa luimuun ja vilkuili varsaa äreästi kulmiensa alta. Äitiys oli rankkaa.
- Saanko mä pitää tämän? vilkaisin Tyyneä niiskaisten. Kuva oli melkein saanut kyyneleet silmiini, mutta aloin olla jo melko taitava pidättelemään niitä.
- Pidä vain, nainen hymyili. - Se on sieltä Helinän, ja Hassenkin, entisestä kodista.
Minä nyökkäsin. Tätä kuvaa katsoisin, aina kun olisin Helinän suhteen epätoivoinen. Tulisin tarvitsemaan voimauttavaa objektia, vaikka sitten kuvaa, johon turvautua, niin sanoi psykologini.

Haroin pieniä sormiani läpi Helinän tasaiseksi leikatun, kiiltävän harjan, katsellen surumielisenä sen olematonta otsatukkaa, jota ei pystynyt edes pörröttämään. Tamma pyöritteli uteliaana korviaan ja nuuski minut päästä varpaisiin suloisesti tuhisten, jatkaen sitten tökkimistäni.
- Pidätkö sä keilailusta? minä virnistin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
- Timaios Tinkerbell, tunsin kaukaisesti filosofian tunneilta Platonin dialogin, jossa pohdittiin jotain luonnontieteistä, muistaakseni. Vaikka Helinä oli syntynyt jo vuosia sitten, en voinut olla yhdistämättä Timaiosta maailmankaikkeuteen, taivaaseen, josta mielikuvitukseni muodosti Helinästä itse enkelihevosen, Hassen, jälkeläisen. Tässä täytyi olla jotakin taikaa.

Vastaus:

Vau, ihan superihana tarina taas, ja todella hieno piirros! Mä niin rakastan sun tarinoiden tunnelmaa ja tuota ihanaa, realistista kuvailua, jonka ansiosta sun teksteihin jotenkin vaan uppoutuu. ♥ Musta tuntuu että susta ja Helinästä tulee kyllä vielä hyvä pari!

Palkaksi saat näistä ihanista tuotoksista jälleen 60v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

27.12.2017 23:04
-Jakaudutaan kahdelle isolle pääty-ympyrälle. Toiselle Monni ja Silli ja toiselle Nestori, Live ja Mimmi. Siirtykää hetkeksi kevyeen raviin ympyröillä ja yrittäkää pitää tasaiset välit.
Tyynen ääni kantautui maneesissa oikein hyvin joka nurkkaan, olihan tallin omistaja maneesin reunalla niin, että hän näki hyvin kaikki ratsukot ja hän antoi ohjeita lapsille, jotka olivat noin helppo c tasoisella tunnilla.
-Siirtykää käyntiin ja ponit valmistautuu nostamaan laukka ravista. Ja sitten laukannosto.
Nestori, Mimmi ja Live nosti kevyesti laukan ja ponit laukkasivat muutaman kierroksen ympyrällä. Tyyne neuvoi jos oli esimerkiksi ratsastajan asennoissa tai muussa neuvottavaa. Seuraavaksi ponien piti siirtyä raviin ja tehdä uusi laukannosto ja vielä kolmaskin.
-Ponit käyntiin ja sitten hevoset valmistautuvat nostamaan laukan. Silli nyt on oikeastaan poni, mutta se on nyt hevosympyrällä, Tyyne naurahti itsekseen maneesin reunalla.
-Ja hevoset nostaa laukan. Tyyne kommentoi taas mikäli oli jotain huomautettavaa.
Laukannostojen jälkeen ratsukot jäivät vielä kävelemään ja lähdin itsekin talliin, sillä pian alkaisi hoitajien tunti, jolla ei tosin ollut kuin muutama hoitaja.

Äsken tunnille olleet ihmiset taluttivat juuri ratsujaan talliin ja vasta nyt muutamat tunnille menevät hoitajat alkoivat laittaa hevosiaan kuntoon.
Kävelin Seran karsinalle ja aukaisin oven. Poni makasi karsinassa ja vaikka poni olikin tumma, niin näin selvästi, kun ponin kyljestä ja jalasta vuoti verta. Suljin karsinan ja kerroin asiasta Jennylle, joka seisoi miltei vieressäni. Jenny oli sitä mieltä, että jos voisimme viivästyttää tuntia hieman, jotta kerkiäisin laittaa itselleni jonkun muun ratsun ja niinpä lähdin etsimään Tyynen. Kysyin häneltä voisiko tunnin alkua siirtää vaikka 20 minuuttia.
-Mikähän tähän mahtaa olla syynä? Tallin omistaja kysyi tiukasti.
Selitin Seran tilanteen ja että ottaisin Skyn, niin pääsisimme aloittamaan tunnin.
-Okei, mutta kaikki ovat sitten maneesissa 20 minuutin kuluttua tai jo aiemmin, Tyyne sanoi topakasti ja lähti toimistoon.
Lähdin toiseen talliin ja pikavauhtia laitoin Skyn kuntoon ja minä ja muut ratsukot menimme maneesiin.

Ratsauduin reippaasti ja lähdin kävelemään Skyn kanssa uraa pitkin. Sitten tuli pimeys.
Ja heräsin. Olin hiestä märkä ja miehenikin heräsi vieressäni. Hän kertoi minun huutaneen. Hengitin kiivaasti ja etsin puhelimestani Tyynen numeron.
-Mmh. Eliza, mikä hätänä?
-Anteeksi nyt, kun herätin, mutta onko Sera kunnossa?
-Oli se ainakin illalla vielä.
-Voitko käydä katsomassa ponia?
-Hmph. No olkoon sitten.
Kuulin Tyynen vetävän takin ja kengät jalkaansa ja kuulin hänen askeleensa, kun hän meni talliin.
-Kyllä Sera on täällä omassa karsinassaan ja ihan kunnossa näyttää olevan.
-Poni ei vuoda verta eihän?
Tyyne hämmästeli hieman kysymystä, mutta vastasi kuitenkin ei.
-Hyvä. Kiitos ja anteeksi, kun herätin. Selitän myöhemmin. Hyvää yötä. Katkaisin puhelun ja menin keittiöön juomaan vettä. Toinen kissoista heräsi ja rapsuttelin kyynel silmässä kissaa hetken, se helpotti.
Onneksi se oli ollut vain unta. Sera oli toki Tyynen hevonen, mutta olin kovin kiintynyt poniin enkä kestäisi, jos sille sattuisi jotain. Tai Skylle.
Rauhoituin hetken, menin sängylle makaamaan ja vaivuin sikeään uneen.

Vastaus:

Olipas jännä ja erikoinen tarina, jossa oli tosi hyvä idea! Tykkäsin tästä kyllä paljon, kiva saada tällaista vähän erilaisempaa tarinaa väliin ;).
Mutta, teksti oli mukavan sujuvaa ja kuvailit kivasti. Kirjoitusvirheitä ei tainnut tästäkään tarinasta löytyä ollenkaan!

Saat palkaksi tästä 55v€ :).

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2018 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com