Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Joulukalenteri 2018

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien sekä yksäriomistajien kirjoittamat hoito- ja tapahtumatarinat. 

Ekstratehtävät ovat ainakin toistaiseksi nyt tauolla, ja niiden tilalle on tullut Tallilla tapahtuu -tehtäväpaja!

Mukavia hoitohetkiä!

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Woojin

11.12.2018 20:15
11.12.2018 – Woojin on...?

Mä en oo oikeestaan ikinä ollut mikään jouluihminen. Samat rallatukset ja kuusenkoristeet joka vuosi. Joulu sitä joulu tätä... Mutta en tiiä mistä oon mun vaatimattomuuden perinyt, koska porukat jaksaa joka vuosi pistää parastaan kaiken maailman valojen, kranssien ja glitternauhojen kera. Ite vaan haluisin olla omassa huoneessa, ja kuunnella sitä samaa musiikkia mitä kuuntelen ympäri vuoden. Mutta ei. Mariah Careyn ulvonta alkaa aina silloin joulukuun ensimmäinen päivä.

Koko “anti-joulu” mindsetini kuitenki käänty päälaelleen kun mä astuin päätalliin sisälle. Mirka sovitteli Staryn päähän somaa pientä tonttulakkia, samalla kun Jenny hihitti vieressä höyryävä muki käsissään. Ilmeeni oli valokuvan arvoinen, minkä Ossian oli näköjään hoksannut myös, sillä alta aikayksikön mun naama oli tallennettuna sen puhelimeen, ainakin kameran räpsähdysäänen perusteella. Ruunikon tamman karsinalla seisoskelleet tytötkin kääntyivät meiän suuntaan, ja kinusivat Ossianin luokseen näyttämään valokuvaa. Ja totta kai se niille näytti.
“Haha, miks toi ilme?” Mirka kysyi pidätellen nauruaan.
“Jos säkin haluut glögiä nii oisit heti sanonu, ei tarvii tolleen kuolata,” nauroi puolestaan Jenny, joka heilutteli puoliksi tyhjää glögimukia otteessaan. Enhän mä voi tykätä glögistä, enhän?

Oltiin kohta kaikki omassa tuvassamme glögimukit käsissä juttelemassa parhaista joululahjoista. En oikeen ite voinut osallistua keskusteluun, koska en joululahjoista välittänyt.
“Entä sä, Woojin?” kysyi Luna, jonka posket olivat vielä punaiset palattuaan ratsastamasta vasta kymmenisen minuuttia sitten.
“Eh?”
“Niin, onks teillä kotona tapana antaa lahjoja?” tyttö lisäsi, varmaan siksi kun ilmeeni näytti samalta kuin ajovaloihin eksyneen peuran.
“Ööh. Tykkään villasukista,” kerroin. Ei tullu mieleen muuta kun kaappini pärekorissa istuva villasukkavuori, joka omisti joka vuodelta omanlaiset ja -väriset sukat. Kaikki äidin tekemiä.
“Said no one ever!” Ossian nauroi. Mun vastaus ei ilmeisesti ollu kauheen tyydyttävä. “Kerros nyt ihan oikeesti.”
Jouduin oikeesti miettimään hetken. Joo, lahjakortteja ja videopelejä olin saanut ihan kiitettävästi, mutta mikään ei oikeen ollu mainitsemisen arvosta. Kunnes muistin:
“Ai nii, Lotto.”
“Häh?”
“En tainnukaa koskaa mainita että sain Loton aikoinaan synttärilahjaks,” selitin.
“Nyt puhuttiin joululahjoista,” Jenny korjasi pahoitteleva hymy kasvoillaan.
“No, joululahja, synttärilahja... sama asia,” päästin suustani ajattelematta lainkaan sitä, ettei kukaan varmaan tiennyt syntymäpäivääni. Hetki kesti, ennen kuin Mirka tajusi:
“Ooksä syntyny jouluna?!” Tajuttuaan Luna ja Jennykin päästivät samanaikaisesti suustaan oivalluksen “aaaa” äänteen.
“Tsiisus. Ettekste tajua?” Ossian kauhisteli laskien mukinsa sohvapöydälle. Pakko myöntää, etten mä itekään oikeen hoksannu mitä jätkä ajo takaa. Sen ilmeestä päätellen kyseessä oli joko suurin valtionsalaisuus... tai sit yks sen kuuluisista omakeksimistä vitseistä.

“Woojin on...”

“...ihan selvästi...”

“Jeesus.”

Kuulu kiva nasahdus kun läimäsin kämmenen mun otsaan. Ja siitähän vasta alkoki riemu tuvassa. Luna oli läikyttää glöginsä naurun ansiosta, mutta onnistui työntämään sen pöydälle turvaan naurunpurskalta. Olishan se pitäny arvata.
“No hei, ootteko ikinä nähny Jeesusta ja Woojinia samassa huoneessa? NiinPÄ,” heitti Ossian. Ja taas kaikki nauro. Kikatuskuoron kuitenkin keskeytti Tyyne, joka oli yht’äkkiä ilmestynyt tuvan ovelle.
“Onks sulla Woojin synttärit jouluaattona?” nainen kysyi ihmetellen. Mä hymyilin vaan vähän arasti, koska olihan se nyt aika outo fakta, ainakin nyt kun sen kuuli ääneen. Myönsin asian silti, eikä siitä oikein sen enempiä puhuttu. Jatkettiin vaan tuvassa rupattelua samaan vanhaan malliin.

Mutta vasta seuraavana päivänä mä huomasin, että tallikalenteriin jouluaaton kohdalle oli kirjoitettu, isoin ja vähän vinoin tikkukirjaimin: WOOJININ SYNTTÄRIT.

Nimi: Madde

10.12.2018 13:04
Avasin autoni oven, vedin avaimet taskuuni ja nousin autosta. Kävelin takakontille ja vaihdoin jalkaani tallikengät. Päälläni minulla oli siniset ratsastushousuni ja toppatakki, jonka alta paljastui ruskea huppu. Huppu kuului osaksi huppariani. Otin takakontista kypäräni ja sidepullit. Jos tänään muistaisin kokeilla niitä. Suljin takakontin ja lähdin tavallista hitaammin kävelemään tallia kohti.

Mieltäni painoi kovasti totuus siitä, että ukin omistuksessa oleva tila on joutunut huutokauppaan. Minun oli tarkoitus saada tuo tila perintönä. En osannut lakipykäliä, joten olin vain soittanut ukin lakimiehelle, Ismo-sedälle ja itkenyt puhelimeen. Ismo on perheeni lakimies mutta myös perheystävä. Ismon isä oli tuntenut ukin lapsuudesta asti ja näin kuulunut aina pöytäseurueeseen kun oli kyse joulusta tai pääsiäisestä. Ismo-setä oli minulle jo tuolloin setä, eikä hän muuksi muutu. ”Rauhoitu Madde, minä hoidan tämän” Ismo oli sanonut. ”Mutta kun enhän minä osaa mitään lakeja, sen piti kuulua minulle!” Vastasin itku kurkussa. Ismo oli rauhoitellut minua ja sanonut, ettei minun tarvitsisi huolehtia. Hän hoitaisi asian ja minun pitäisi vain tarvittaessa allekirjoittaa. Luotin setään ja toivoin parasta. Tiesin että olisin vain tiellä jos nyt yrittäisin mitään.

Hain satulahuoneesta harjat ja satulan ja vein ne pesuboksiin. Kävelin silmänurkkaani pyyhkien hakemaan Herkkua tarhasta. Jättiläinen oli varmasti kuullut autoni, sillä herra odotteli jo portin pielessä. Tervehdin poikaa ja avasin portin. Napsautin riimunnarun kiinni ja annoin hevoselle tilaa tulla ulos tarhasta. Hevonen tömisteli kulkiessaan ja kääntyi todella vaikean näköisesti. Laitoin portin kiinni ja lähdimme hevosen kanssa kulkemaan pesuboksiin päin. Annoin matkan ajaksi hevoselle pitkän narun ja kuljimme molemmat pää kumarassa.

Pesuboksissa Herkku kääntyi kuin käskystä ja kiinnitin sen molemmin puolin. Nostin harjakopasta harjan ja lähdin kulkemaan tuttuun tapaan kaulalta alaspäin. Hevosen pää nuokkui ja tämä sulki silmänsä. Minä annatin kaiken tulla ulos, jotta oloni helpottuisi. Etenin hännän selvitykseen ja kuulin askelia. Tai oikeastaan Herkku kuuli, sillä se nosti päänsä ja käänsi korvansa askelien suuntaan. Hevonen hirnahti nähdessään tulijan. Minä jatkoin hännän selvittelyä. ”Hei Madde, millai menee?” Kuulin tutun äänen kysyvän. Käännyin ja näin Ossianin seisovan siinä. ”No hei, kiitos ihan hyvin. En vain saanut viime yönä oikein unta” vastasin miehen alulle. ”No voi harmi. Minä nukuin hyvin” mies vastasi ivallinen sävy äänessä ja kiusoitteleva hymy kasvoilla. Käännyin niin, että sain pidettyä kontaktin mieheen mutta selvitettyä samalla häntää. ”Ai, kiitos kovasti” sanoin ja pakotin kasvoilleni hymyn. Tai ei se ollut pakottamista. Ossianin nähdessä oli helppo olla iloinen, olihan tuo syötävän söpö. En uskaltanut sanoa mitään ääneen, mutta päivä päivältä Ossi tuntui vain komeammalta ja komeammalta. Tuo hymy sai minut sulamaan eikä miehen tavasta flirttailla ollut apua.

Sain Herkun harjattua ja kävelin satulan luokse. ”Mitä sinä meinaat tehdä tänään?” Kysyin Ossianilta. Hän kertoi jo tehneensä tarvittavan, mutta voisi auttaa minua siivoomaan Herkun karsinan myöhemmin. ”Tai ainakin katsoa vierestä” mies sanoi kiusoittelevasti ja minä katsahdin Ossiin ilkikurisena. Heitin satulan selkään ja tiputin vyön alas. Herkku haisteli Ossianin kättä ja Ossi rapsutta hevosta kaulalta. Heitin kypärän päähäni mutta jätin sen auki. Kävelin hevosen ympäri ja nappasin sidepullit. Kerroin Ossille päiväni kulusta ja opiskelusta. Mutta voi että ajatukseni olivat ihan muualla. Tuo hymy ja silmät saivat minut sulamaan. Jos Ossian olisi nyt käskenyt hypätä kaivoon olisin varmasti tehnyt sen - olin ihan sulaa vahaa. Otin Herkun suitset pois tämän päästä ja pujotin sidepullit hevosen päähän. Laskin vielä riimun maahan odottamaan paluuta ja lähdimme astelemaan maneesiin päin.

”Todella ikävä sää, inhottaa kun sataa vettä vaikka pitäisi olla lunta!” Sanoin Ossianin seuratessa meitä. Ossian myötäili ja avasi maneesin oven. Kävelimme sisään Herkun kanssa ja Ossian sulki oven jääden itsekin sisäpuolelle. Mies käveli luoksemme ja piti vastaan kun hyppäsin selkään. Heitin jalkani satulan yli ja olin todella varovainen etten potkaisi Ossia päähän. Laskeuduin varovasti istumaan ja hain jalustinta jalallani. Ossian nappasi nilkastani kiinni ja ohjasi sen jalustimeen. Minä valahdin ihan varmasti tulipunaiseksi. Änisin kiitoksen ja Ossian katsahdi minua silmiin. ”Ole hyvä” hän sanoi ja hymyili leveästi. Ohjasin hevosen uralle ja yritin vältellä katsetta - miksi aina tarvitsee valahtaa paloauton väriseksi? Ossian ei ollut vähääkään kiusaantunut vaan heitti heipat ja lähti. Minä jäin pohtimaan, koskiko Ossian tahallaan ja mitä hän oli tällä tarkoittanut. Äh, senkin teini! Hän vain auttoi! Toruin itseäni ja yritin keskittyä alkukäynteihin.

Taivuttelin hevosta urilla ja kaarteilla. Herkku oli ihan ihmeissään kun ei tuntunutkaan suussa painetta. Lähdin ohjaamaan oikein korostetuin elein ympäri maneesia. Harjoittelimme pysähdyksiä ja haimme tuntumaa. Pidensin hevosen askelia ja lyhensin niitä aina pysähdykseen asti. Herkku ei ymmärtänyt aluksi yhtään mitään. Minä yritin rauhoitella itseäni ja aloin laulamaan rauhalliseen sävyyn. ”Last christmas, I fave you my heart. But the very next day, you gave it away. Thiiis year - to save me from tears....” Herkku heilutteli korviaan ja yritti kyllä ymmärtää apujani. Ja pikkuhiljaa jättiläinen ymmärsikin.

Hommat alkoi sujua käynnissä, joten nostin ravin. Tehostin käsieni apuja suurieleisesti istunnalla ja pyrin auttamaan Herkkua parhaani mukaan. Ensimmäinen pysähdys ravissa epäonnistui pahasti. Herkku pidensi askeltaan ja siirtyi sen jälkeen käyntiin. Nostin ravin uudestaan ja yritin uudestaan. Nyt meni jo paljon paremmin. Ravissa laskin mielessäni askelien tahtia ja pidensin hevosen askelta.

Muutaman onnistuneen pysähdyksen ja askelien pidennyksen jälkeen kokeilin väistöä. Herkku tuntui olevan todella jäykkänä, mutta jatkoin yritystä. Herkku tuntui kyllä yrittävän, mutta ei ollut tarpeeksi notkea hommaan. Rakastin sitä kun hevonen oikeasti yrittää parhaansa. Hain uudestaan tuntua hevoseen ja autoin väistöä pohkeillani. Herkku onnistui kohtalaisesti. Hevonen tuntui jäykistyvän koko ajan vain enemmän ja hermostui silmin nähden. En muista missä vaiheessa lopetin laulamisen. Aloitin sen uudestaan Lukas Grahamin kappaleella Love someone.

Nostin vielä parin pitkän sivun ajaksi laukan ja yritin lyhentää siinä askelta. Herkku vain siirtyi takaisin raviin. ”Noniin, yhden kerran kun onnistut olen todella tyytyväinen” sanoin pojalle ja kehotin uuteen laukkaan. Hevosella oli selvästi huono päivä.

Kun olin saanut askeleen lyhennyksen läpi, laskin ravin kautta käyntiin ja annoin hevoselle pitkät ohjat. Nostin itseni pystyyn ja laskin jalat jalustimista. Venyttelin nilkkojani ja nostin kädet ilmaan. Päässäni soi nyt Love someone biisin kertosäe ja hyräilin sitä ääneen. Kun Herkku ei enään puuskuttanut, käänsin hevosen keskelle ja hyppäsin alas selästä. Annoin ohjien levätä kaulalla ja nappasin huolettomasti niistä kiinni. Lähdin kävelemään ovea kohti. Aivan arvaamatta kuului kova jylinä - maneesin ovea avattiin. Sen takaa paljastui Lyydia ratsunsa kanssa. ”Ai hei! Olemme juuri tulossa pois” sanoin ja hymyilin. Herkku oli nostanut päätään melulle ja tervehti ratsukkoa hörähtäen. Lyydia moikkasi ja käveli sisään hevonen perässään. Kun tilaa oli tullut tarpeeksi kävelimme Herkun kanssa ulos ja suljin oven.

Tallissa mieleeni palasi jälleen tapaus Ossianin kanssa. Toivoin syvällä sielussani ettei Ossi tulisi paikalle ja nopeutin toimiani. Äkkiä satula selästä alas, nopea harjaus ja selvitin vielä vuohiset. Oi kamala - askelia. Nyt jo hätäisesti otin sidepullit pois ja laitoin tilalle riimun naruineen. Lähdin äkkiä viemään hevosta tarhaan. Askeleet pysähtyivät ja minä jatkoin matkaani kiireisin askelin. Herkku ihmetteli kamalasti kiirettäni ja yritti jarruttaa. Minä vain kehotin hevosta äkkiä perääni. Tarhan portilla avasin portin ja annoin hevoselle tilaa. Se tallusti sisään ja irroitin riimunnarun. Laitoin portin kiinni.

Matkalla pesuboksiin mietin tosissani vaihtoehtoja. Voisinko vain jättää kaiken siihen ja karata autolle? Ei, nyt et käyttäydy kuin teini. Nostin pääni pystyyn ja jatkoin matkaani. Pesuboksissa ei ollut ketään, joten keräsin kimpsut ja kampsut ja lähdin viemään niitä sisään. Oven avattuani Ossian hyppäsi karsinasta ulos. ”Hei naikkonen! Miten meni?” Hän kysyi ja minä keräsin itseni. ”Kokeiltiin ekaa kertaa sidepulleja ja Herkku oli kyllä aika hukassa - tajusi kyllä lopulta” vastasin ja jatkoin matkaani. Satulahuoneessa laitoin satulan ja harjat paikalleen. Päätin jättää myös sidepullit sinne, ei kai ne miksikään menisi. Paluumatkalla Ossian lyöttäytyi seuraani. Hän työnsi kottikärryjä joiden päällä makasi kasa lantaa ja talikko. ”Voit ihan hyvin käyttää näitä kun minä katson oven suusta” mies sano ilkikurisesti hymyillen. ”Sopii, kiitos kovasti. Varo vain etten osu sinua kikkareella” vastasin ja hymyilin takaisin.

Herkun karsina oli suht siisti. Kävelin sisään ja Ossian lukitsi minut sinne kottikärryillä. Mies ojensi talikkoa ja minä nappasin sen hymyillen. Jälleen jouduin keskittymään jotten muuttuisi tulipunaiseksi - se olisi pahinta juuri nyt. Keskustelimme Ossianin kanssa musiikista ja kerroin tykkääväni suomiräpistä ja -popista. ”Brädi on yksi lemppareistani. Kuuntelen minä ulkomaalaisiakin mutta Suomi kunniaan” sanoin painottaen kahta viimeistä sanaa. Karsina oli siivottu suht nopsaan joten lähdimme yhdessä viemään lantoja lantalaan.

Ossian kippasi lastin pois ja veimme yhtä matkaa vielä kärryt ja talikon pois. Sitten suuntasimme matkamme kohti autoja. ”Oletko muuten miettinyt sitä kysymystäni?” Kysäisin mieheltä ja tämä vastasi ympäri pyöreästi ”Mjaa.” Kiitin vielä autoilla avusta ja avasin oven. Hymyilin vielä miehelle ennenkuin istuin autooni. ”Nähdään taas” huikkasin ja en juuri kuullut Ossin vastausta. Löin auton oven kiinni ja löin pääni niskatukeen. ”Idiootti - et sinä ole teini” toruin itseäni ja käynnistin auton. Radio lähti päälle ja pääsin heti mukaan Vilma Alinan kappaleeseen Palasina.

Nimi: Reetta

05.12.2018 17:57
- Charmday Aristocat -

Seuraavana päivänä tulin taas Keijukumpuun. Istuin linja-autossa ja tuijottelin ikkunasta ulos sateista maisemaa. Seurailin ohi viliseviä peltoja ja asuinalueita, metsiä ja niittyä. Painoin stop-nappia ja linja-auto pysähtyi seuraavalle pysäkille. Kävelin pysäkiltä tallille, siitä ollut pitkä matka.
Ensimmäisenä suuntasin hoitajille suunnattuun oleskelutilaan. Nyt siellä ei ollut ketään hoitajia lisäkseni, mutta sohvan päällä makoili dalmatialainen. Kenties tallin oma koira tai sitten joku oli tuonut koiransa vierailulle. Dalmatialainen hyppäsi sohvalta luokseni ja rapsutin sitä korvan takaa.
Kaappirivistö reunusti yhtä sen neljästä seinästä. Huomasin heti, että yksi kaappi oli varattu minulle. Avain roikkui avaimenreiästä ja avasin kaapin. Pistin reppuni sinne, lukitsin kaapin oven ja laitoin avaimen taskuuni.
Lähdin pois huoneesta, rapsutin vielä kerran dalmatialaista ja suuntasin ulos tarhoille.

Eteeni aukeni kahdeksan lankkuaidoilla aidattua tarhaa. Etsiskelin missä tarhassa Risto oli. Löysin Riston yhdestä tarhasta. Connemara oli asettautunut makaamaan tarhan perälle ja katseli tarhassa neljää muita olevia lajitovereitaan kuin kuningas konsanaan. Lähimmäisenä Ristoa seisoi Tilli, rautias risteytysruuna, joka silmäili lempeästi ympäristöään. Irlannincobruuna Calle, sekä suurikokoinen shireherra Herkku hamusivat turvillaan maata hännät heiluen. Tarhan ainoa poni Atte, hätisteli tarhan etummaiseen oikeaan nurkkaan majoittuneita variksia pois.
Rakastin katsella hevosten käyttäytymistä ulkona. Mielestäni niiden oikea luonne tulee silloin esiin paremmin.
Mietin hetken mitä voisin tehdä. Mieleni teki ratsastaa Ristolla. Ehkä se voisi jopa onnistuakin...

Lähdin takaisin talliin. Siellä oli melko hiljaista, sillä kaikki hevoset olivat tarhoissa. Tyyne oli juttelemassa tallikäytävällä jonkun bruneten tytön kanssa. Saatuaan jutun loppuun, tyttö lähti ulos ja tervehti minua. Tervehdin takaisin ja kävelin Tyynen luo.
"Hei Reetta, mukavaa kun tulit", Tyyne hymyili.
"Moi! Ajattelin mennä ratsastamaan Ristolla, onko se ok? Ei me muuta kuin vain vähän ratsain tutustutaan ja ollaan tuossa kentällä."
"Totta kai on. Jos tarvitset sitten apua jossain, kerro. Muuten, Risto on ihan kiltti mutta joskus hieman säikky. Muistathan rasvata kaviot ennen ja jälkeen? Ja laita sille karvaromaani ja äläkä unohda hivutussuojia etujalkoihin! Ja pehmusteet niska- ja turparemmiin!"
"Totta kai", nyökkäsin. Hain Riston riimun ja suuntasin takaisin kentälle muistellen samalla Tyynen antamia ohjeita. Pujahdin portin alta tarhaan ja huidoin pois liian lähelle tulleen Aten. Huhuilin Ristoa ja ruuna tepasteli luokseni. Rasputin sitä korvan takaa. Sain hyvän otteen ja sain riimun Riston päähän. Lähdin viemään ruunaa talliin.

Vein Riston tallikäytävälle kiinnisidottavaksi. Ruuna vaikutti aluksi hieman äksyltä ja halusi puolustaa reviiriään kaikin keinoin. Pääsin kuitenkin vierailemaan arvon kuninkaan mailla ja pääsimme sopuun loppujen lopuksi ihan hyvin, kun annoin sille taskuni pohjalle jääneen makupalan. Riston nautiskellessa sitä tyytyväisenä, harjasin sen nopeasti.
En aluksi löytänyt Riston kaviorasvaa, joten kysyin Tyyneltä.
"Voi että, tämä onkin jo lopussa", tallinomistaja hymähti. "Noh, kyllä siitä vielä parille kerralle riittää!"
Rasvasin Riston kaviot ja varustin sen. Tähtihetki koitti, kun lähdin viemään ruunaa kentälle.
'Tekisin tänään vain ihan jotain perusjuttuja, tutustuisin vähän.' Sitä toistelin mielessäni, kun saavuin kentälle. Talutin Riston kaartoon, kiristin satulavyön ja mittasin jalustimet itselleni sopiviksi.
Kipusin Riston selkään onnistuneesti. Annoin Riston kulkea sekalaisesti ympäri kenttää. Ruuna otti kuitenkin tottuneesti matkan uralle. Annoin Riston kulkea pitkillä ohjilla. Tein samalla hieman alkuverryttelyitä; pyörittelin käsiä ja jalkoja.
Kokosin ohjat käteen ja annoin pohkeita Ristolle. Connemara lähti ravaamaan ja lähdin harjoitusravin kautta kevyeen raviin.
Ravi tuntui mukavalta ja siinä oli helppo istua.
Lähdin keventämään ravin tahtiin.

Aikaa oli kulunut jo jonkin aikaa, kun vein Riston takaisin talliin. Ristoa oli ollut tosi kiva ratsastaa ja olimme löytäneet aika heti yhteisen sävelen!
Hoidin Riston valmiiksi ja jäin vielä hetkeksi sen karsinaan. Silittelin ruunaa ja pyörittelin Riston harjaa sormieni ympäri.
"Oot ihana!" kuiskasin Riston korvaan. "Meille tulee olemaan vielä kivaa yhdessä! Kohta on myös joulu!"
En tuntenut ruunaa vielä erityisemmin hyvin, mutta halusin tutustua tähän vieläkin paremmin. Rakkaaseen Ristoon.

Nimi: Leevi Wireless

03.12.2018 20:42
Leevi wireless - joulu edition !

Joulu laulu kävi korvissa kun maleksin pitkin haleaa himaa - noh , itse kullansakin olisi peiliin katsomista. Tallin piha tiellä mourusi Ossian : vatta ihan tulessa , ränkyi Ossian ! Astuin sisään peili ketoon ja Donnari rääkäisi ihanteellisesti... Ossian perässä kammesimme talli vintin siimeksiin ja aloitimme sopuisan riitelyn. Onko glögi ,a) mustaa , b) ruskehtavaa , c) punaista ? Ossian vinkaisi : olet väärässä !

Ponkaisimme suoraan istuaaltaan ja varustimme pollet laukkaan , noh , talli piha tie pöllysi kun viiletimme ohi Jennyn suan sekä puron solinan. Mikä meno ? kysyi naisen nupukka. - en ehtinyt vastata , tai sitten vain Jenny puhui oma hyväisesti...

Eliza , missä Night Sky ? kysyi Ossian puron viereisellä kannolla. Tallissa , vastasi Eliza - ok ! Makkara tirskahteli leikkisästi tulen punaisen nuotion melskeessä. Ossian lipaisi huuliaan , nam! vonkaisten sihisi Elizan ääntä kohti . Eliza sihahti vihan liekeissä ja noh , olisihan tässä syytä sanoa molemmille osa puolille kirkuvat sanat .

Kiito laukka ennätti tulille , ja vireet olivat nousu diacrammissa ! Ossian rääkäisi : Leevi ! - Ossian ! Eliza ja Jenny olivat jo kuusten kähmeessä rutkuttamassa lumi ukolle pään määrää. Vain porkkana puuttui lumi ukon asetelmasta , mutta ehdin suinkin heittää sen Jennyn kitaan ! Naurun remekka valtasi kätmeen ja kuiski hiljaa korvaani : Hyvää joulua Keiju kumpu muistakaa railin rehmakkeet .. näin joulun aikaan monella on syytä peiliin kurkistaa lipaston ta'kaa !

Nimi: Madde

03.12.2018 18:37
Madde ja Herkku - koulureeniä

Sammutin Golfini, vedin avaimet virtalukosta ja nousin autosta. Hyräilin Kulkuset-biisiä kun aukaisin takaluukun ja vaihdoin tallikengät jalkaan. Nostin oman kassini ja Equestrian Pron shoppailukassin ulos autosta ja lukitsin ovet. Lähdin hyppelehtien kuin pikkutyttö kohti tallia. Puolessa välissä matkaa, kuulin tutun räkätyksen ja käännyin säikähtäen ympäri. Hyräily loppui siihen ja Ossian piteli mahaansa. Hyvä ettei mies kaatunut. "Ai jaha, nauretaanko siellä minun joulumielelleni?" Kysyin ja katsoin mukamas vihaisesti mieheen. Tämä vain yritti kerätä itsensä kävellessään minut kiinni.

Edelleen taukohuoneessa olin leikkisästi vihainen miehelle, vaikka tämä kuinka pyyteli anteeksi. Rojahdin sohvalle ja kaivoi Equestrian Pron kassista uudet kuolaimettomat. "Katso, eikö olekin hienot? Ajattelin kokeilla, jos Herkku tykkäisi" sanoin ja heiluttelin ylpeänä ostostani. Ossi kehui sidepulleja ja käänsimme juttelun hevosiin. Lähinnä Bertiin. "Saisinko kokeilla joku päivä Bertiä uudestaan? Herra taisi viedä sydämeni" Naurahdin. "Mä mietin asiaa!" Ossi sanoi pieni hymy kasvoillaan. "Ruuna on kyllä todella nätti. Ja varmasti on pärjännyt hyvin kilpailuissa!" jatkoin.

Juttelumme lopahti aika pian tuon jälkeen. Nostin kassini lattialta ja lähdin varustehuoneen kautta Herkun luokse. Hevonen nosti päätään ja hirnahti tervehdykseksi. Laskin käsissäni olevat tavarat karsinan oven viereen ja raotin ovea. "Hei komistus, mitä me tänään keksittäisiin?" kysyin, odottamatta vastausta. Solmin ruunan riimunnarulla löyhästi kiinni kaltereihin, jotta voisin avata oven kokonaan. Avasin harjakopan ja nappasin ensimmäisen harjan, joka osui käteen - pääharjan. Aloitin siis puhdistamalla ruunan pään vaikka tämä yrittikin väistellä harjaa nostamalla päätään. Suin etuhiukset sormillani suurin piirtein selviksi ja kumarruin nostamaan pitkäharjaksista harjaa. Harjaamisen aloitin kaulalta; heitin herran harjan toiselle puolelle ja jouduin kädelläni pitämään harjaa, jottei se valahtaisi tielleni. Siirtyessäni lapaan, huomasin pienen nirhauman. Herkku ei tuntunut aristavan sitä, mutta haavasta oli vuotanut vähän verta. Sen kummempaa huolestumatta, jatkoin harjausta. Kaivoin kumminkin puhelimeni esiin ja näppäilin Tyynelle viestin asiasta. "Herkulla on oikealla lavalla joku vastatullut haava. Oli vuotanut tosi vähän, eikä näyttänyt pahalta. Arpeutumassa" viesti sanoi. Jatkoin vielä toisen puolen harjauksen loppuun. Kumartuessani nostamaan kaviokoukkua, heitin harjan takaisin koppaan. Aloitin vasemmasta etusesta ja pyysin herraa nostamaan. Herkku jättii kyllä kaiken kannattelun täysin minulle vaikka kuinka maiskuttelin. Heitin siis oikean jalan kavion yli, niin että sain puristettua polvillani kaviota ja pitämään sen ilmassa. Toinen etunen samalla tavalla, takaset myös. Kun laskin viimeisen kavion maahan, pyyhin hikipisaran otsaltani ja puuskahdin hevoselle "senkin sika, laitat nyt pienen tytön noin kovasti hommiin". Heitin kaviokoukun pois ja otin kamman. Lähdin kampaamaan vuohiset ensin puhtaiksi takuista ja jatkoin harjan kautta häntään.

Olin saanut vihdoin hevosen harjattua putipuhtaaksi ja heitin kamman pois. Noukin karsinan ulkopuolelta satulan ja heitin sen hevosen selkään. Jätin satulavyön vielä kokonaan auki. Laitoin tässä välissä omat säpsini jalkoihin ja vaihdoin takin. Kaivoin Sidepullit kassista ja näytin niitä ruunalle. Ruuna vain katseli ihmeissään ja haisteli korvat ojossa. "Kokeillaan loppuverkat näitä, jos vaikka tykkäisit" sanoin hymyillen ja laitoin Sidepullit roikkumaan oveen. Kuolaimia lämmittelin käsissäni, ennen kuin ujutin ne päähän. Herkku otti kuuliaisen tottuneesti kuolaimet suuhunsa ja hörisi. Kävelin taas ulos karsinasta, vedin kuulokkeet taskusta ja kiinnitin ne puhelimeeni. Kuulokkeet korviin, kypärä päähän ja sidepullit vasempaan käteen roikkumaan. Pyysin Herkkua tulemaan perässä ja hevonen tuli pää alhaalla luokseni. Otin ohjaksista kiinni ja lähdimme yhdessä maneesiin.

Maneesin ovi aukesi kamalan meluisasti. Päästin hevosen sisäpuolelle, mutta jouduin päästämään ohjaksista irti, jotta saisin molemmat kädet työntämään oven takaisin kiinni. Herkku otti ilon irti ja riensi heti kakkanurkkaukseen haistelemaan päivän uutiset. "Höpsö, tule takasin!" huusin, ehkä vähän turhan lujaa. Kävelin kuitenkin itse viemään sidepullit katsomon laidalle. Kutsuessani hevosta nimellä, Herkku käänsi päänsä minuun päin. Toisen kerran kutsuessa, jättiläinen lähti laiskaakin laiskemmin tassuttelemaan luokseni. Saavutettuaan kosketusetäisyyden, hevonen pysähtyi ja taputin tätä kaulalle. Laitoin satulavyön kiinni ja laskin jalustimet alas. Heitin vielä kypäräni pikalukon kiinni, ennen kuin hyppäsin selkään. Myönnettäköön - jouduin laskemaan jalustinta todella alas että edes taivuin laittamaan jalkani siihen. Selässä kumminkin päästin ohjista kokonaan irti ja pyysin hevosta eteenpäin. Herkun lähtiessä kävelemään eteen päin, kaivoin taskustani puhelimen ja laitoin Spotifysta oman tsemppilistan pyörimään. Suunnilleen kahden kierroksen jälkeen, lähdin keräämään ohjia ja Herkku heitti samalla päänsä niin korkealle, kuin lihakset vain antoivat irti. Hevonen jännittyi patsaaksi ja minä kirosin koko päivän alimpaan... Hyräilin musiikin tahtiin ja lämmittelin hevosta tuttuun tapaan taivutuksin, voltein ja askelten pidennyksin.

Kun Herkku oli rauhoittunut ja relannut jonkin verran, siirsin hevosen raviin. Jatkoimme askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ja voltteja. Lähdin asettamaan hevosta ensin oikeassa kierroksessa, sillä luulen tämän olevan helpompi puoli. Asetuksen lisäksi yritin ajaa hevosta muotoon ja saada peräpään kunnolla mukaan töihin. Kierroksen jälkeen Herkun pää oli jo kohtuu muodossa, mutta peräpää laahasi pitkällä, joten hidastin käyntiin. Seuraavalla pitkällä sivulla lyhensin hevosen askelta ja pyysin Herkkua väistämään sisäuralle. Hevonen totteli parhaansa mukaan, mutta ei aivan onnistunut. Eikun hevonen suoraksi ja seuraavalla suoralla uudestaan. Ehkä viidennen kymmenen yrityksen jälkeen, sain mitä halusin. Herkku talsi nätisti etupää hieman sisempänä, pää kauniilla kaarella. Kiitin oikein kauniisti ja jatkoin matkaa suoraan. "Kokeillaan samaa ravissa, jooko?" minä kysyin. Nostin ravin ja Herkku tuntui unohtaneen kaiken samalla sekunnilla! Perse pitkällä, kaula jälleen pystyssä ja askeleet todella liian nopeat. Aloin todella kyllästymään jatkuvaan hevosen keräilyyn ja hermoni olivat todella lähellä palamista.

Saatuani Herkun sopivan pituiseksi, pään alas ja peräpään mukaan töihin, taputin hevosta kaulalle. Yritin muutaman kerran väistöä, mutta siitä ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Hevosella oli todella liikaa energiaa ja hän olisi halunnut vain mennä. Niimpä ihan extemporee hyppäsin alas selästä maneesin oven kohdalla ja avasin sen. Kiipesin jälleen selkään ja lähdin ulkoilmaan ratsastamaan. Kiitin mielessäni salaa Tyyneä, joka oli jo ennen ensimmäistä hoitokertaani neuvonut minulle helpoimmat maastoreitit. Muistin tarkasti pitkän hiekkasuoran ohjeet, joten käänsin Herkun pään sinne päin. Päästyämme tarpeeksi kauas, ettei tallia enään näkynyt nostin ravin. Jättiläinen tunsi tajuavan aikeeni ja lähtikin oikein reippaaseen raviin ja minun piti nousta kevyeseen istuntaa, en vain pysynyt enään mukana. Hidastin menoa pidättein ja onneksi Herkku kuunteli. Kuitenkin suoran alussa taisi hevonen tuntea paikan, sillä nosti itse laukan. Minä toruin ja siirsin takaisin raviin. Kun olin saanut rauhallisen ravin, annoin luvan laukata. Jälleen kevyeessä istunnassa myötäilin hevosen kaulan liikkeitä ja annoin Herkun purkaa tunteitaan ja iloaan. Matkan varrella taisi yksi pienen pieni ilopukkikin tulla.

Kun pääsimme metsän päätien toiselle puolelle ja risteykseen, en enään tiennyt kääntyäkö oikealle vai vasemmalle. "Noniin poika, nyt olisi tosi kiva jos kertoisit missä on koti" sanoin ja vain käskin hevosta eteenpäin. Tämä kääntyi oikealle ja päästelimme taas menemään. Viimeisen mutkan jälkeen pelästyin, mitä edessä näkyi. Maastoeste!! On jo liian myöhäistä jarruttaa - voi pask. Pelkäsin pahinta ja toivoin parasta, mutta annoin vain käskyn mennä yli. Sormet ristissä ja täysi luotto hevoseen. Taisin sulkea silmäni juuri ennen estettä ja avasin ne, kun luulin lentäväni. Mitä! Herkku oli päässyt esteen yli ongelmitta! "Jippii, hyvä poika!" huusin vauhdin hurmassa ja hidastin raviin. Taputin hevosta kovasti kaulalle. Teimme vielä lyhyen maastolenkin, jonka puolessa välissä laskin käyntiin. Molemmat hikisinä kävelimme suoraan talliin.

Vaihdoin karsinassa hevoselle riimun päähän, nostin satulan pois ja heitin fleeceloimen selkään. Vaikka astemittari näytti muutaman asteen plussaa, pelkäsin Herkun jäätyvän. Talutin jättiläisen pesuboksiin ja avasin suihkun. Otin hanan käteeni ja kylmäsin hevosen jalat. Kaivoin kassista ikivanhan ja ruman pyyhkeen ja kuivasin vuohiset parhaani mukaan. Arvoin hiljaa mielessäni, pitäisikö minun pestä hevonen vai ei. Hien perusteella kyllä, mutta kylmä ilma arvellutti. "Mm. Hevoset on ulkona vielä tunnin verran, mutta mitäs me tehdään. Jätän kyllä sinut anycase sisälle, mutta et kai sinä vilustu?" kysyin hevoselta mielipidettä. Käännyin mietteissäni ympäri ja seinällä oli korissa vanha sieni. Melkein kiljahdin ja nappasin sen käteeni. "Katso! Tämä!" Nostin fleeceloimen hevosen pepun päälle, kastelin sienen ja pyyhin hien pois kainaloista ja satulan alueelta. Puristin vielä sienen kuivaksi ja asetin takaisin koriin. Keräsin loimen takaisin hevosen päälle ja kiinnitin mahavyöt ja edessä olevat hakaset. Avasin taas ilkikurinen ilme naamallani karsinan oven ja päästin hevosen vapaaksi. "Mieti nyt kuinka kätevää se on. Minun kannaltani" sanoin hevoselle joka vain katseli ihmeissään. Annoin Herkulle vauhtia riimusta ja jättiläinen tajusi mitä halusin. Tai oli vain todella tyhmä. Annoin vielä hevoselle suukon turvan päähän ja suljin oven. Vein suitset ja satulan ja harjakopan paikoilleen. Keräsin vielä omat kimpsuni ja lähdin.

Kävelin autolleni, avasin takakontin ja heitin kassit sinne. Kassit? Hetkinen, nyt puuttuu jotain. Löin takaluukun kiinni ja avasin kuskin oven. "Sidepullit!" huudahdin ääneen ilosta - vain koska olin muistanut ne. Työnsin auton oven vielä kiinni ja hölkkäsin maneesiin - jonka ovi oli vieläkin auki. Irvistin, tästä tulisi varmasti sanomista. Kipitin hakemaan sidepullit ja suljin oven, toivoen ettei kukaan ikinä saisi tietää. Juostessani autolle yritin kovasti olla näkymätön.

Nimi: Mirka

03.12.2018 17:39
Lisää totuttelua

Saavuin tallille koulun jälkeen. Aurinko oli jo alkanut laskea ja maassa oli ohut kerros pakkaslunta. Olin varannut Starylle tälle päivälle kengityksen illalla. Päätin ratsastaa Staryn vielä ennen sitä.

Avasin tallin oven ja menin sisään lämpimään. Hain varustehuoneesta Staryn harjat ja varusteet valmiiksi sen karsinan luokse. Jalustimet olivat jääneet hiekkaisiksi viime kerrasta, joten harjasin ne kovalla harjalla puhtaaksi. Otin narun karsinan koukusta ja lähdin hakemaan hevostani. Tarhan portille saavuttuani Stary oli jo odottamassa hakemista. Kiinnitin lukon neidin riimuun ja kävelimme kohti tallia. Vein Staryn karsinaansa ja päästin sen sinne vapaaksi. Harjasin Staryn läpi pölyharjalla. Putsasin kaviot, jolloin huomasin toisessa takajalassa kiven kavion ja kengän välissä. Kaivoin sen kaviokoukulla pois. Kenkä ei onneksi ollut löystynyt. Harjasin Staryn harjaksen ja hännän. Väsäsin häntään letin, josta tulikin yllättäen aika soma. Otin karsinan edestä suojat ja harjasin ne läpi kovalla harjalla. Stary yritti kuopia suojia laittaessa, mutta parilla komennuksella jalka pysyi maassa. Nostin satulan huovan kanssa hevosen selkään ja laitoin vyön toiselta puolelta kiinni. Ihmettelin miksi vyö tuntui tavallista kireemmältä, kunnes tajusin millaisen talvikarvan Stary oli kasvattanut.
“Kuules nyt neitiseni. Tälläsen talvikarvan kasvattaminen ei ole sallittua!” totesin naurahtaen.
“Klippaan sut heti ku vaan voin!” mainitsin hevoselleni.
Kiinnitin vyön toiseltakin puolelta, mutta hieman löysemmälle kuin yleensä. Laitoin ohuen pinkin pannan korvieni päälle ja kypärän vielä päälle. Otin suitset karsinan koukusta ja laitoin ohjat ensin tamman kaulalle. Laitoin niskahihnan korvien taakse ja asetin turparemmin paikoilleen. Kiinnitin soljet ja taputin Starya kaulalle. Nostin hanskat karsinan edestä ja laitoin ne käteeni. Otin ohjista kiinni ja lähdimme kohti ulko-ovea.

Tultiin ovesta ulos, jolloin tallin katolta pyrähti parvi lintuja. Stary säikähti ja hypähti paikoiltaan niin, että sen jalat jäi haaralleen. Hevoseni näytti niin tyhmältä, että en pystynyt pidättämään naurua. Rupesin nauramaan ääneen ja en pystynyt lopettamaan. Yritin hengittää välillä.
“Mitä tääl tapahtuu?” kuului Lunan ääni.
En pystynyt sanomaan mitään, koska nauru piti minua vallassaan. Vedin ohjista, jotta Stary tulisi oven edestä pois. Otin itse pari askelta, mutta naurukohtauksen takia romahdin maahan polvilleni.
“Mirka, mitä ihmettä!” Luna kysyi ja rupesi nauramaan itsekin.
Yritin saada henkeä, jolloin kuulostin ihan porsaalta. Tuolloin koko pakka hajosi. Luna nauroi kurkkuaan myöten ja minä yritin saada edes happea välillä. Hevosemme alkoivat olla jo hyvin levottomia ja steppailivat edestakaisin.
“Nyt rauhottukaa vähä, ettei koht oo kaksi hevosta karkuteillä!” Tyyne huudahti kävellessään tarhoilta meitä kohti.
Rauhoituimme vielä yhden nauruvaltaisen minuutin jälkeen niin, että saimme henkeä ja pystyimme palaamaan maan päälle. Pyyhimme molemmat kyyneleistä märät kasvomme hihansuihin.
“Mikä sai teidät noin tolaltaan?” kysyi Tyyne huvittuneena.
“Umm. Stary säikähti”vastasin taas hieman naurahtaen.
Tyyne katsoi meitä “ootteko tosissanne”- ilmeellä, josta seurasi hetken hiljaisuus. Katsoimma Lunan kanssa toisiamme ja Tyyneä.
“Juuh, tuota noin”, Luna rikkoi hiljaisuuden.
“Saitte siis älyttömät naurukohtaukset siitä, kun Stary säikähti?” Tyyne vielä varmisti asian.
“Niin me taidettiin” vastasin.
“Okei. Selvä se” Tyyne vastasi nauraen ja jatkoi meidän ohi sisälle talliin.
Jatkoimme Lunan kanssa kohti maneesia ihmetellen että, mitä just tapahtu?

Saavuimme tyhjään maneesiin. Luna nousi jo Firren selkään ja minä menin hakemaan pari puomia pitkälle sivulle maneesia. Kannoin puomeja Stary minua seuraten. Laitoin puomit ravipuomeiksi. Siirryimme Staryn kanssa keskemmälle maneesia. Laitoin ohjat tamman kaulalle ja vedin jalustimet alas. Kiristin vyötä, mikä meninkin juuri ja juuri yhden reiän verran kireämmälle. Nostin jalkani jalustimeen ja nousin selkään. Taputin Starya kaulalle ja aloimme kävelemään alkukäyntejä. Ympyrältä tullessani minulle ja Lunalle tuli katsekontakti,joka toi äskeisen naurukohtaus episodin mieleen ja sai molemmat pidättelemään nauruaan.

Nostin ravin. Luna meni vastakkaiseen suuntaan kuin minä, joten siirryin hieman keskemmälle uralta. Keskityin pitämään Starya painamasta kädelle. Suoralla se alkoikin jo sujua lähes moitteetta. Pääty-ympyröillä taivuttaessa neiti alkoi taas painamaan. Annoin puolipidätteitä ja välillä pohkeita, jotta saisin sen liikkumaan hyvin ja kantamaan itseään. Ympyröillä se ei tuottanut tulosta. Vaihdoin suuntaa oikeaan ja yritin uudelleen. Oikeaan suuntaan Stary jopa kantoi itseään vähän paremmin, vaikka minulle oikea suunta on ollut aina hankalampi. Kehuin tammaa heti, kun se meni pienimmänkin pätkän kantaen itseään. Menin vielä pari ympyrää ja annoin kävellä. Katsoin vierestä, kun Luna meni Firrellä tosi hienosti. Ihalin orin askeleita.
“Stary, miks et sä voi mennä tuolleen?” kysyin vitsailen.
Kävelimme vielä pari kierrosta, jonka jälkeen nostin taas ravin. Aijoin mennä ravipuomit, joiden jälkeen pääty-ympyrän laukassa. Käänsin Staryn lyhyeltä sivulta kohti puomeja. Istuin alas ja pidin pohkeet kiinni. Puomeja ylittäessä ravi meni kivan pompottavasti, mutta sormissa kolotti hevosen pään paino. Annoin reippaat pohkeet, jottei Stary jäisi paikalleen ravaamaan ja käänsin sen lyhyelle sivulle. Siirsin jalkani laukka-avuille ja nostin laukan. Laukassa tuntui, että ohjien päässä olisi ollut murskauskuula. Tein puolipidätteitä ja annoin pohkeita. Stary hellitti onneksi vähän, mutta aika paljon jouduin silti kannattelemaan. Siirsin raviin ja tulin ravipuomit uudestaan samasta suunnasta. Maiskutin juuri ennen puomeja. Puomit menivät tällä kertaa jo paremmin. Saavuimme kulmaan, jossa annoin laukka-avut. Laukka nousi hyvin ja Stary ei oikeastaan painanut kädelle. Käänsin sen ympyrälle, jolloin se alkoi taas käymään painavaksi. Laukkasin ympyrän loppuun ja vaihdoin ravissa suunnan. Tulin ravipuomit vasempaan suuntaan. Puomit meni ihan hyvin ja Stary kantoi itseään paremmin. Nostin laukan, jolloin sama ongelma toistui.
“Tässä on meille työtä”, tuumasin hevoselleni.
“Mut mä oon varma, et saat sen viel kulkee hienosti”, Luna totesi.
“Toivotaan”, vastasin takaisin.
Ravailin löysillä ohjilla muutaman kierroksen, jonka jälkeen siirsin käyntiin. Tulin alas selästä ja kävin laittamassa puomit takaisin omalle paikalleen. Nousin takaisin selkään.
“Ootko sä missä vaiheessa?” kysyin Lunalta.
“Lopettelen tässä kohta”, hän vastasi.
“No, mennääkö loppukäynnit yhdessä maastoon?” ehdotin.
“No mennään vaan. Toivottavast tää poika pysyy aisoissa”, Luna vastasi hieman naurahtaen.
Kävelin vielä hetken maneesissa odottaen, että Luna sai ratsastuksensa loppuun.
“Nyt voidaan mennä”, Luna ilmoitti.
“Okei, hyvä”, vastasin ja käänsin Staryn kohti maneesin ovea.
“Firre oli täl kertaa tosi kiva ratsastaa”, Luna kertoi hymyillen.
“Kiva kuulla. On tuo hevoses vaa nii hieno!” vastasin.
Pujahdimme ulos maneesista kohti metsäpolkua. Ulkona oli jo pimeetä, joten kuljimme varovasti. Firre meni edellä ja Stary kulki perässä, mutta yritti päästä oriin lähelle koko ajan. Luna joutui aika paljon pidätellä poikaa, jotta se ei innostuisi liikaa tai ettei me jättäisi jälkeen. Mentiin metsän päätietä ensimmäiseen risteykseen saakka, jossa käännyimme ympäri kohti tallia. Kävelimme suht rauhallisesti, vaikka oltiin kotiin päin menossa. Äkkiä metsästä kuului rasahdus ja näin samaan aikaan sivusilmällä keltavalkoisen valonvälähdyksen. Stary säikähti ja kääntyi 180 astetta ympäri osuen pepullaan Firren takamukseen. Firre pukitti ja Luna heilahti vähän kaulalle. Hän onneksi pääsi heti takaisin kunnolla satulaan. Firre yritti päästä laukkaamaan, mutta Luna sai sen pidettyä kurissa.
“Kaikki ok?” kysyin.
“Joo, mut mikä tuo oli?” Luna vastasi ihmeissään.
“Mä en yhtään tiedä” vastasin samalla tuijottaen metsään päin.
“Mennää vaa takasi tallille”, Luna ehdotti.
“Joo, mennää vaa. Lie mikä tuo oli”, vastasin takaisin ja laitoin Staryn liikkelle jäykistyneestä asennostaan.
Loppumatka meni hyvin, huolimatta siitä miten varuillaan ja jäykkänä Stary oli.

Tallissa riisuin Starylta varusteet ja tarkistin sen takajalat hevosten pienen yhteen oton vuoksi. Harjasin neidin läpi ja laitoin sen kiinni käytävälle. Vein varusteet satulahuoneeseen. Takaisin tullessa huomasin, että kengittäjä olikin jo tullut. Annoin hänen tehdä työnsä rauhassa. Menin Firren karsinan luokse rupattelemaan Lunan kanssa. Hetken rupattelun ja kikattelun jälkeen palasin Staryn karsinalle harjaamaan hiekkaiset ja märät suojat. Harjauksen jälkeen laitoin suojat karsinan oven telineeseen kuivumaan. Järjestelin hevoseni harjakassin ja lakaisin käytävää.
“Noniin. Nyt on Stary kengitetty”, kengittäjä ilmoitti.
“Kiitoksia!” kiitin häntä hymyillen.
“Laitan laskun sähköpostilla”, kengittäjä sanoi.
“Juu. Heihei!” vastasin, kun kengittäjä oli lähdössä ovesta ulos.
Nostin Staryn etukavion ja katsoin puhdasta uutta hokkikenkää hokkeineen. Taputin tammaa kaulalle ja pussasin turvalle.
“Staryn ja Firren voi jättää sisälle, kun oon menossa hakemaan jo muita”, Tyyne ilmoitti tullessaan käytävän päästä pari narua kädessään.
“Juu!” vastasimme lähes yhteen ääneen Lunan kanssa.
Otin Staryn käytävältä irti ja talutin sen karsinaan. Otin päitset sen päästä pois ja annoin pari namia taskustani. Pussasin hevostani vielä kerran turvalle ja lähdin kohti tallin ovea. Avasin oven ja menin ulos.
“Hei älä viel sulje ovee. Mä tuun kans!” Luna huudahti, kun olin melkein jo sulkenut oven.
Naurahdin ja avasin oven kunnolla auki. Menimme alkumatkasta samaa matkaa, kunnes tiemme erkanivat pienessä risteyksessä.

Nimi: Madde
Kotisivut: http://https://imgur.com/gallery/myldwPt/

27.11.2018 17:49
Piirsin meistä kuvan ~.~ (:

Vastaus:

Niiin ihana piirros, tykkään tosi paljon! <3 Herkku näyttää tuossa ihanan valppaalta ja komealta, ja sait itsesikin piirrettyä niin hyvin sun kaapin kuvaan sopivasti! Halusitko tätä kuvan sun kaappiin ollenkaan?

Saat tästä palkaksi tietysti täydet 60v€, ihanaa kun jaksetaan panostaa piirtämiseenkin :).

• Tyyne

Nimi: Hertta

26.11.2018 18:51
Draamatehtävä 3 – operaatio Mango!

Olin käväissyt illalla nopeasti tallilla hoitamassa Ellan. Käväisin vielä nopeasti Tyynen luona kertomassa, että Ellan jalka on nyt paremmassa kunnossa kun voi olla. Olihan meillä ollut jo parit kisat viime aikoina!

-Hei, hoitaisitko huomenna aamutallin? Tyyne sanoi vielä. -Minulla on Britin kanssa huomenna kisat joihin pitääkin jo lähteä varttia vaille viideltä.

-Tottakai sopii! Olen kuudelta tallilla huomenna, lupasin.


Herätyskelloni soi vaatimattomasti yöpöydälläni. Ja vain parin sekunnin soitto riitti – olin jo samalla hetkellä ylös sängystä valmiina uuteen päivään. Kello oli 5.38 kun olin valmiina pyöräilemään tallille. Tungin itseni ovesta ulos ja kävin hakemassa joponi. Olin ottanut runsaasti heijastimia mukaan, ulkonahan oli aivan pelottavan pimeää. Hurautin pyörälläni pimeälle kadulle ja hyräilin jotain hyvää biisiä.

Käänsin Keijukummun tuttuun pihaan. Hiekanjyvät rapisivat pyöränrenkaiden alla. Sidoin pyörän kiinni pyörätelineeseen, joka oli tallin vieressä.

Kävelin normaaliin tapaani talliin. Aloin hakemaan ruokia, jotka Tyyne oli illalla laittanut turpoamaan. Hillan ja Nuudelin ruoat tein itse, kun niiden ei tänään tarvinnut turvota. Otin Hillan vaaleanpunaisen ja Nuudelin keltaisen ruokaämpärin ja kävelin tottuneesti rehuvarastoon, joka oli vielä hämärä. Samassa kuulin rapinaa nurkasta. Varmaankin hiiri.

Olin juuri ottamassa kauraa pussista, kun tunsin jotain karvaista käsissäni. Sain oikeastaan sydänkohtauksen. Äkkiä valot auki…

En voinut lähes uskoa silmiäni. Näin kaurapussin luona ruskean ja pörröisen shetlanninponin. MANGO! Ja paikat ihan kaaoksissa! Ei voi olla totta!

Tiputin Hillan ämpärin kädestäni ja ryntäsin hakemaan riimua. Otin ensimmäisen riimun jonka sain käteeni. Juoksin ponin luo ja laitoin riimun kiinni. Katsoin vasta nyt riimun koon: XFULL. Nättipä poni hauskalta se päässä! Tartuin riimusta kiinni ja napakkana vedin Mangon pois rehukasasta. Talutin sen suoraan karsinaan ja annoin tukun heinää sille.

Rehuvaraston siivoamisen oli pakko jäädä jollekin muulle. Minä sen sijaan aloin selvittämään, että kuka on nyt jättänyt Mangon oven, tai mitä ikinä muuta…

Tutkin ensin Mangon ovea. Oliko ponin karsina auki, kun talutin sen? Oli vissiin. Tutkin ovea. Vertasin sitä muiden hevosten oviin. Ensin en huomannut mitään tavallista poikkeavaa. Sitten huomasin, että Mangon oven lukko oli pudonnut maahan. Miten tuhma poni oli voinutkaan olla?


Aamutallin tehtyäni olin kuitenkin pääosin onnellinen. Olihan se Mangokin semmoinen vekkuliponi!

Vastaus:

Oikein kivasti kirjoitettu, tosi hauska tarina! :) Draamatehtävän suoritit siis oikein hyvin ja kivalla idealla. Tarinasta jotenkin oikein huokui se hätä, kun huomaa ponin olevan irti ja se pitäisi nopeasti saada takaisin karsinaan :D. Oikein hyvin kuvailtu tarina siis, jota oli huvittavaa lukea!

Saat tästä tarinasta palkaksi 47v€, sekä tietysti yhden draamamerkinnän.

• Tyyne

Nimi: Madde

26.11.2018 11:29
Madde ja Herkku - Maastakäsittelyä

Avasin autoni oven ja nappasin avaimet virtalukosta. Nousin autosta päälläni ruskea huppari, talvitakki ja lämpimämmät housut mitä omistan. Vaihdoin tuttuun tapaan takakontissa olleet tallikengät jalkaan. Avasin ratsastuskassini ja nappasin vyölaukun mukaani. Laitoin luukun kiinni ja suuntasin kulkuni kohti tallia. Kävellessäni napsautin laukun kiinni vyötäisilleni. Ruskea pieni pussukka, jossa oli helposti avattava läppä oli ostettu keskiaikamarkkinoilta joskus vuonna kivi. Pussukan sisälle olin paloitellut omenoita ja napsutin - tänään olisi tiedossa Herkun kanssa maastakäsittelyä. Unelmana olisi helppo hevonen, jonka kanssa voisi käydä metsässä kävelemässä vapaana. Ja noin uljas hevonen olisi myös hieno näky, jos Herkun saisi opetettua myös pystyynnousuun ja muotoon. Mielikuvitukseni lensi jo ties missä kilpailuissa. Ravistin ajatukseni pois ja siirryin vähän realistisempaan harjoitteluun.

Hain sisältä Herkun harjakopan, suitset ja lainasin tallin yleiseen käyttöön tarkoitettua juoksutusliinaa. Kävelin takaisin ulos pesuboksiin ja laskin tavarat käsistäni. Herkku oli onnekseni jo sisällä, joten minun tarvitsi vain avata ovi ja viedä hevonen boksiin. Silitin hevosta oikein urakalla ja kerroin kuinka Nasu olin syönyt lempivillasukkani. Saatuani hevosen kiinni, otin harjakopasta lyhytharjaksisen harjan ja lähdin kaulalta liikkeelle. "Sukat oli ostettu joltain käsityömarkkinoilta ja ukki oli ostanut ne minulle varmaan kymmenen vuotta sitten. Silloin ne oli toki liian isot, mutta käytin niitä silti jatkuvasti. Hienot ruskea-valkoiset. Ne oli todellä lämpimät!" kerroin hevoselle, joka roikotti alahuutaan. Tuskinpa Herkkua kiinnosti minun villasukkani, mutta mielestäni tärkeintä oli kontakti hevoseen. Harjasin vielä pään puhtaaksi ja selvitin hännän ennenkuin laitoin suitset päähän. "Haluisitko sinä suojat jalkaan?" kysyin Herkulta. Vastausta saamatta - toki en sitä kyllä odottanutkaan - päätin että ehkä me ei tarvita tänään. Irrotin ohjat hevosen suitsista ja kiinnitin riimunnarun kuolaimiin kiinni. Heitin vielä liinan vasemmalle olalleni ja lähdimme yhdessä kohti maneesia.

Olin erikseen aiemmin päivällä laittanut Tyynelle viestiä, että haluaisin varata maneesin käyttööni. Olin kertonut suunnitelmistani antaa hevosen olla vapaana ja Tyyne oli tuttuun tapaan innostunut ajatuksesta pystyynnousevasta jättiläisestä ja metsäretkistä. Siispä olin saanut luvan käyttää maneesia.

Avasin maneesin oven ja se piti kovaa jylinää siirtyessään. Kävelin sisään, käänsin hevosen ja laitoin oven kiinni. Kun olin vienyt liinan katsomon aidalle roikkumaan ja päässyt kentän keskelle, irroitin Herkun riimunnarusta ja annoin sen lähteä tutkimaan nurkkia. Herkulla kesti hetken aikaa tajuta, että oli irti ja että sai kulkea kauemmaskin kuin metrin päähän. Kun hevonen tajusi asian, se lähti käppäilemaan laiskoin askelin kohti kakkanurkkaa haistelemaan päivän uutiset. "Okei Herkkuseni, tänään kokeillaan erilaista juttua" sanoin ääneen ja maiskautin. Hevonen vain käänsi korvansa minuun. Kutsuin hevosta ääneen ja sain pään kääntymään. Jatkoin huutelua ja maiskuttelua, kunnes Herkku talsi luokseni. Heti kun hevonen lähti lähestymään, nappasin vyölaukusta omenan palan ja tarjosin sitä. Pehmeillä huulillaan Herkku nappasi sen ja rouskutti tyytyväisenä. Kävelin muutaman askeleen päähän ja pyysin Herkkua luokseni. Hevonen tuli, huulet törröllään ja kaipasi lisää omenaa. Minä annoin palasen. Seisoimme naama turpaa vasten, kun nostin käteni ja pyysin Herkkua olemaan paikallaan. Otin askeleen taakse. Herkku ei reagoinut, joten napsautin naksutinta ja ojensin omenan palaa. Kiitin myös ääneen hevosta. Jatkoimme tätä samaa paikallaan pysymistä, aina lisäten askeleen kun edellinen oli onnistunut viisi kertaa peräkkäin. Herkku oppi pian mistä oli kyse ja pääsin parhaillaan viiden askeleen päähän.

Annettuani omenan palan, päätin vaihtaa tehtävää. Nyt lähdimme harjoittelemaan etujalkojen ristiin laittoa. Minä otin hevosen kaviosta kiinni, siirsin sitä hieman ja taputin. Siirsin hevosen kavion toisen kavion viereen ja toistin harjoituksen. Varmaan viidennen kymmenennen kerran jälkeen, Herkku alkoi tajuamaan mitä haen. Käytin käskyä "balleriina" tempun yhteydessä ja näytin esimerkkiä omilla jaloillani. Seisoin hevosen vieressä, kerroin käskyn ja samaan aikaan tein itse liikkeen. Hetken aikaa mietittyään, Herkku risti kavionsa. Minä kiitin todella innostuen, naksautin ja annoin omenan palan. Jatkoimme harjoitusta reippaasti yli varttitunnin, mutta nopeampaa reaktiota en saanut. Rapsutin hevosta kaulalta. "Todella hienosti, hyvä poika" minä kehuin.

Koska omenan paloja oli vielä jäljellä, päätin kokeilla ensimmäistä opettelemaamme temppua - luokse tuloa. Kävelin muina miehinä maneesia hiukan kauemmas ja huusin Herkkua nimeltä. Herkku käveli - nyt jo reippaammin luokseni ja naksautin ja tarjosin omenan palan. Kävelimme vielä yhdessä katsomon aidalle ja otin liinan käteeni. "Nyt lähdetään kokeilemaan samaa ulos. Kun kerran olet noin kuuliainen herra" sanoin kiinnittäessäni liinaa. Vedin liinan ensin toisen kuolaimen läpi, sitten niskan takaa ja napsautin kiinni toisen puolen kuolaimeen. Kävelimme maneesin ovelle ja avasin sen. Ulkona annoin tarkoituksella pitkän liinan Herkulle, joka lähti jo hamuamaan viimeisiä vihreitä. Minä kutsuin hevosta, joka vain käänsi korvansa luimuun. Kutsuin uudestaan, nyt vähän nykien liinasta. Herkku nosti päänsä ja oikein korostetun laiskasti käveli luokseni. Naksautin ja annoin omenan. Jatkoimme tätä koko matkan pesuboksille asti.

Pesuboksissa otin suitset ja liinan pois, laitoin ne roikkumaan hanaan ja ujutin riimun herran päähän. Kiinnitin hevosen molemmin puolin riimunnaruilla ja kaivoin vielä viimeiset omenan palaset laukusta. Herkku hamuili niitä huulillaan ja rouskutti tyytyväisenä samalla kun itse harjasin hevosen jalkoja puhtaiksi. Ilma lähenteli nollaa, joten en uskaltanut pestä vuohisia puhtaaksi. Tyydyin siis vain selvittämään ne takuista. Nopeasti harjasin hevosen läpi. "Kokeillaanko jotain ihan uutta?" kysyin hevoselta, jonka korvat osoittivat minuun ja silmät tapittivat kysyvästi. Kävelin karsinan luokse ruunan kurkkiessa pesuboksista kummissaan ja avasin karsinan oven. Sen verran, että hevonen mahtuisi siitä kävelemään sisään. Takaisin pesuboksiin, riimunnarut irti ja hevonen vapaaksi. Mielikuvassani hevonen kävelisi pää alhaalla kuuliaisesti pilttuuseen ja jäisi vain katsomaan kun suljen oven. Herkku kumminkin kallisti päätään minulle ja ilme kertoi kaiken; "mitä hittoo sä haluut nainen?" "Mene vaan, tie on vapaa" kehotin ja Herkku otti varovaisen askeleen ulos boksista. Kauneimmalla äänelläni mihin ikinä taisin, kehotin hevosta liikkumaan. Herkku vain tuijotti minua kysyvästi ja huokaisin. "Ei tämä taida toimia niinkuin elokuvissa, eihän?" kysyin ja nappasin riimusta kiinni. Talutin hevosta muutaman askeleen verran kohti karsinaa ja päästin irti. Sen vihjeen herra ymmärsi ja käveli omin nokkineen karsinaansa, jättäen kumminkin peppunsa oven eteen. Minä maiskautin hymy kasvoilla ja työnsin tuota jättisuurta peppua. Hevonen huiskautti häntäänsä, ennenkuin otti askeleen sisälle. Minä suljin oven ja kiitin Herkkua päivästä. Nappasin pesuboksista tavarat ja kipitin äkkiä sisälle lämpimään.

Vein tavarat paikalleen ja puolijuoksin autolle. Sisälle kylmään autooni päästyäni, laitoin virrat päälle ja kaikki puhaltimet ja penkinlämmittimet täysille, ennenkuin hurautin pois pihasta kotia kohti.

Vastaus:

Ihan superkiva, mukavan rauhallinen tarina! Tarinassa oli oikein ihana, hyvänmielinen tunnelma ja kuvailit varsinkin Herkkua tosi kivasti <3. Tarina on kirjoitettu myös todella sujuvalla ja huolellisella tyylillä, joka tekee tarinasta helposti luettavan :).
Kiva kun tuli tällaista vähän erilaistakin tarinaa, maastakäsittely oman hoitohevosen kanssa on kyllä tärkeää etenkin tutustumisen kannalta!

Palkaksi saat tästä 57v€.

• Tyyne

Nimi: Luna

26.11.2018 02:43
26.11.2018 || Uusi hevonen, uudet kujeet ||

Seisoin Firren karsinan edessä katselemassa orin ruokailua. Vähän väliä uusi orheni katsahtaa minua kuin hassahtanutta ja pärskii nolona. Firre kuitenkin lumosi jo kaikki upealla kiharalla harjallaan, kiiltävällä karvallaan ja elegantilla askelluksellaan. Siis, kun minä ja Tyyne saavuimme Firren kera Saksasta, oli Jenny, Ossian ja Hertta ja tietty Justus meitä pihalla odottamassa. Kun astuin ulos autosta, olin intoa täynnä. Firre tarkasteli trailerista tapahtumia ja peruutti jännittyneenä ulos trailerista. Kuului pari ihastunutta huokaisia ja hymyilin tietäväisenä. Tässä narun päässä seisoo oma friisiläinen, minun sydämeni täysin täyttänyt Firre-kulta! Firre oli halussa hieman näyttänyt egoaan ja pörhistellyt, mutta asettunut sitten lopulta sinne yksäritalliin. Sattumalta orini oli pesarin ja tyhjän karsinan välissä, mutta se tuskin haittaa pomottelevaa mustaani. Nyt nojailin ajatuksissani karsinan kylmiin kaltereihin ja silitin tervehtimään tullutta Firreä hitaasti kaulalle. Suljin silmäni ja mietin mitä kaikkea hauskaa me yhdessä tekisimmekään. Odotin jo niin kovasti kaikenlaista, että unohdin kokonaan ajankulun. Kun aukaisin silmät ja katsoin kelloa, niin hupsista keikkaata se olikin jo kymmenen!
"Sori Firre, koti kutsuu ja veli on varmaan ragena. Nuku hyvin kulta, huomenna nähdään!" sanon heipat orille ja annan suukon sen turvalle. Riennän ulos tallista, mennessäni sammutan valot ja suljen oven. Juoksen päätalliin, jonka keltainen sävy on vain vaaleanharmaata usvaa loppuillasta. Aukaisen stressaantuneena oven ja silmäni leviävät lautasen kokoisiksi. Tyyne taluttaa juuri hienoa lipizzaruunaa karsinaan. Seuraan kaksikkoa ja nojaan karsinanoveen Tyynen sen suljettua.
"Kukas tämä herra on?" kysyn ja katson ympärilleen vilkuilevaa lipizzaruunaa.
"Se on Esko. Hän asui täällä aikaisemmin, mutta myytiin pois. Se kyllästyi nyt tässä kodissaan ja omistaja myi sen takaisin. Saapa nähdä mitä jekkuja meidän Esko keksii!" Tyyne naurahtaa ja suuntaa pois. Minä jään vielä katselemaan lipizzan touhuja. Iltahämärän ja tallin hämärässä valossa näen, kuinka ruuna nostaa valkean päänsä korkealle. Sen lempeät silmät tarkkailevat minua valkean otsatukan alta. Tämä hevonenhan on oikea unelmahevonen, mutta niinhän sitä sanotaan uusi hevonen, uudet kujeet!

Vastaus:

Oikein ihana minitarina! Tykkäsin paljon siitä, kuinka sujuvasti ja kauniisti tässä kuvailit, varsinkin tarinan loppu oli tosi hyvin kirjoitettu :). Teksti oli muutenkin selvästi huolellisesti kirjoitettua, ja tarinaa olikin oikein helppo sekä miellyttävä lukea.
Tuon tarinan lopun laitoin tosiaan jo Eskon sivuille, se oli niin ihanasti kuvailtu pätkä! <3

Tästä saat palkaksi 35v€.

• Tyyne

Nimi: Luna

26.11.2018 00:19
26.11.2018 || Jumalan lahja, osa 2/2 || Rakkauden kipinä

Minua oksetti ja pyörrytti. Ties kuinka monta kilometriä olimme ajaneet. Oli kulunut pari päivää lähdöstä. Olimme melkein perillä. Hevostila, jossa uusi hevoseni asusti tällä hetkellä oli juuri Saksan rajassa. Tyynekin näytti väsynerltä kääntyessään isolta moottoritieltä sivutielle ja kohta takaisin moottoritielle. Laitoin radion päälle. Sieltä tuli klassista musiikkis. Se tuuditti minut uneen. Näin unta mustasta friisiläisestä vaaleanpunaisissa balettitossuissa ja tutussa tanssimassa balettia...

"Luna! Nyt ollaan perillä!" Tyynen huudahdus herätti minut. Säpsähtäen katsoin naista kuin vähäaivoista. Missä? Ai niin, Saksassa siellä hevostilalla. Tyyne virnisti.
"Mennään", nainen sanoi. Nyökkäsin jännittyneenä ja aukaisin hieman kolhiintuneen auton oven. Tapani mukaan paiskasin auton oven kiinni. Juuri silloin sattui satamaan, mutta minä ja Tyyne venyttelimme nautinnollisesti pitkän matkan jälkeen. Hevostila oli hyvin iso. Talleja oli kolme. Avaraa, sateista laidunta näkyi hienojen kirkkaasti valaistujen tallien takana. Yhden pähkinäpuisen tallin vieressä oli koulukenttä, jonka valkoiset aidat kiilsivät märkyyttä, samoin keskimmäisen tallin takana oleva estekenttä. Oli kaksi jättimäistä maneesia ja kävelytyskone. Upeat maastoreitit. Huokaisin haaveilevasti ja vilkaisin Tyyneä jonka kulmat olivat rypistyneet.
"Rikas tyyppi. Mennään päätallille, siellä on ovet auki", nainen ryhdistäytyi. Kävelimme märän pyöreänmuotoisen nurmikkoalueen yli. Punamultainen, kivajalalla seisova vanhannäköinen upea talli oli kerrassaan upea. Huokaisin ihastuksesta. Kävelimme sisään talliin, joiden ovet olivat keskellä tallia. Siellä joku pitkä, tumma, viiksekäs mies puhui puhelua saksaksi. Kun hän näki meidät, loppui puhelu vikkelään.
"Mittelspitzel. Kopenhågen. Adios bueno ritas!" ja taittui espanjalaiseen hyvästelyyn. Mies sujautti puhelimensa kiiltelevän, tummansinisen tallitakin rinnustaskuun. Hän näytti siltä, kuin olisi menossa kilpailuihin. Miehellä oli valkoiset ratsastushousut ja hänen nahkaiset mustat saappaansa loistivat puhtautta.
"Tervetuloa minä hevostila! Täällä hulppea mahdollisuus ratsasta ja upea maastoreitti. On myös mahdollisuus kouluttaa sinä hevonen. Neiti ja rouva, mitä haluat?" mies sanoi murretulla suomella ja kätteli meitä rykäisin.
"Hei! Olen Luna Laakso. Ostin täältä sen friisiläisorin, Royal Fantasyn", kerroin.
"Ah, sinä olla hurmaava Laka Luunno! Mennä hakemaan Roayl Fantasy sinun luokse Suomi maa", mies jatkoi ja esittäytyi Arnoldiksi kävelessään käytävää pitkin. Seurasimme Arnoldia ja ryppy Tyynen otsassa syventyi. Tirskahdin jännittyneenä ja katselin uteliaina tuijottavia friisiläistammoja, ujona vilkuilevia mustia varsoja ja luimistelevia upeita oreja. Sitten saavuimme hulppealle karsinalle, jonka kultakiekuroin koristellussa puukyltissä luki kultaisella kaunolla Royal Fantasy. Astahdin lähemmäksi. Arnold ja Tyyne siirtyivät kauemmaksi. Katsoin upeaa mustaa oria. Sen pitkä, kihara friisiläisharja oli kiiltelevän suora. Orin tarkkaavaiset silmät tutkivat minua. Ojensin käteni orille ja Royal Fantasy hamusi sitä. Naurahdin.
"Minun rakkaani", henkäisin. Olin aivan myyty. Hymyilin Arnoldille ja Tyyne ojensi rahat. Arnold virnisti euron merkit silmissään ja työnsi syliini tummansinisen riimun karvapehmusteella ja tummansinisen, pehmeän riimunnarun. Astuin Royal Fantasyn karsinaan. Sujautin päitset friisiläisen päähän. Kummaksuen musta tupsujalka seuraa minua autolle asti. Sade on loppunut ja aurinko pilkistää ujosti pilvien takaa. Hymyilen. Ihan erilaista kuin Suomessa. Talutan Royal Fantasyn traileriin. Tarkistan että kaikki on hyvin. Hyvästeltyämme Arnoldin, monen tunnin kotimatka saattoi alkaa. Päässäni pyöri vain yksi ajatus. Royal Fantasy, minun uljas prinssini.

Vastaus:

Tosi kiva ja viihdyttävä tarina, kiva kun kakkososakin Firren ostotarinaan tuli noin pian! Kuvailit tässä oikein hyvin ja aidosti, ja tarinassa olikin ihana tunnelma :).
Tuo Arnold oli kyllä paras, enkä pystynyt olemaan kuvittelemaan sitä ihan donitsin näköisenä... :'D Mutta ihana Firre, on se kyllä erittäin hienon oloinen hevonen! <3

Palkaksi saat tästä tarinasta 48v€.

• Tyyne

Nimi: Luna

25.11.2018 23:35
25.11.2018 ||  Tallilla tapahtuu || Operaatio Donitsi

Piirrän sormellani huuruiseen auton ikkunaan sydämen. Kirjoitan sen sisälle Siinan nimen. Vilkaisen etupenkillä ajavaa Lukaa, joka kaartaa automme Keijukummun tiluksien pihaan. Moottori hyrrää, kun Luka hakee parkkipaikkaa.
"Oikeesti, mä oisin voini kyl kävellä!" aloitan valituksen. Luka sammuttaa auton ja huokaisee. Veli katsoo minua peruutuspeilin kautta.
"Kello kahdeksalta täällä", Luka sanoo tylsistyneen oloisena. Kiroan ja noustessani autosta pamautan oven voimalla kiinni. Dramaattisesti kävelen keltaiseen päärakennukseen ja katson omahyväisesti kun musta Volvo kaartaa pois. Sitten purskahdan nauruun ja kävelen talliin. Donitsin karsinalla huomaan vaisun tallimestari-Justuksen puhdistavan orin takakaviota.
"Hei Justus! Menetkö sinä ratsastamaan? Vai Tyyne? Vai kuka?" rupattelen. Justus nousee seisomaan ja heittää kaviokoukun Donitsin harjapakkiin. Mies puhdistaa liat housuistaan ja aukaisee karsinanoven.
"Varo blondi", mies tuhahtaa taluttaessaan Donitsin ulos karsinasta. Huomaan karsinanoven taitettavassa satulatelineessä olevan satulan sijasta valjaat. Justus nostaa ne ja alkaa valjastamaan tupsujalkaista mustaa. Sitten ymmärrän.
"Kyläajelu? Kärryajelu? Ihanaa, kyllä! Voinko tulla mukaan, voi Justus voinko?" pulputan ja katson Justusta anellen. Mies keskittyy Donitsin varustamiseen. Hän näyttää samanlaisen kiusaantuneelta kuin ensimmäisissä kisoissaan.
"Hyvä on jos rauhoitut!" mies puuskahtaa. Vinkaisen iloisesti ja ryntään viemään tallireppuni oleskeluhuoneen nyt hieman pölyyntyneeseen nurkkaan. Kun palaan talliin heilahtaa Donitsin häntä tallin ovilla. Seuraan kaksikkoa ja suljen päätallin ovet. Pihalle on ilmestyneet kahden hengen istuttavat puiset kärryt. Katson ihailen, kun nopeasti kädenkäänteessä Justus on valjastanut Donitsin kärryjen eteen. Tallimestari hyppää ajurin paikalle. Minä kapuan miehen viereen. Onneksemme penkille on levitetty viltti, sillä olisi aika ankea istua kylmällä puisella penkillä peppu jäässä. Donitsi lähtee leppoisaan käyntiin pää alhaalla Justuksen käskystä. Katselen kuuraista marraskuun maisemaa. Maassa on ohuenohut lumikerros. Puista ovat lähteneet lehdet ja korkeimmat oksat loistavat valkoisena kuurassa. Muutama pieni sinnikäs lintu laulaa Justuksen ohjatessa Donitsi kuuraisten puiden ja jäätyneiden lätäköiden ohi. Vedän syvään henkeä ja nautin raikkaasta pakkasilmasta. Marraskuu on ihanaa aikaa! Eikä edes tarvitse puhua.
"Hei Justus, pystytetäänkö tänä vuonna kylän keskustaan joulukuu... Huiih!" aloitan kysymyksen. Kesken lauseen, hieman epäkohteliaasti, Justus käskee Donitsin ravata. Joudun ottamaan toisella punaisen lapasen peittämällä kädellä pipostani ja toisella kärryjen reunasta kiinni. Tallimestari nyökkää ja kun katson miestä sivusta, tuon ahavoituneilla kasvoilla on pieni hymynpoikanen. Vaisu, mutta hymy silti. Katson eteenpäin itsekin hymyilen. Leveä hiekkatie vaihtuu kapeammaksi asvalttitieksi. Justus siirtää Donitsin taas käyntiin. Sitten tajuan olevamme kylällä! Vilkuilen innoissani ympärille. On pieni leipomo, kauppa, suutari, matkamuistoesineitä myyvä puoti, kukkakauppa, kioski. Olen haltioissani, enkä huomaa lastenkärryjä tien toisella puolella. Ei huomaa Justuskaan. Mutta tarkkaavainen Donitsi huomaa. Se säikähtää vaivan liehuvaa harsoa ja tekee nopean äkkikäännöksen. Kärryt kolahtavat viereisen rakennuksen seinään. Justus mennettää ohjat kun Donitsi ryntää laukkaan. Tunnen kuinka rengas irtoaa hitaasti. Donitsin perässä liehuvat pitkinä ohjat. Justus tippuu. Naama on kylmä. Rengas on irti. Donitsi vain jatkaa häntäjouhet hulmuten. Kärryt paiskautuvat uudelleen maahan ja lennän naamalleni jäiseen maahan. Panikoitunut Donitsi jatkaa, mutta kaartessa oriparka liukastuu. Kasvoja kirvelee, Justusta ei näy, talli on jossain takana. Juoksen Donitsin luo. Varovaisesti irrotan kärryt ja sotkeutuneet ohjat. Sitten Donitsi nousee itse ylös ja anteeksipyytävästi pukkaa minua syliin. Naurahdan. Eihän Donitsille voi olla kauan vihainen. Sitten vilkaisen viereeni ilmestynyttä Justusta, joka pitelee kättään irvistäen.
"Soita Tyynelle. Käsi on todennäköisesti nyrjähtänyt, mutta kärryt, Donitsi ja sinut on satava tallille", mies käskee. Nyökkään.

Yhdessä hujauksessa olen jälleen tallissa. Justuksen karjaisu kuuluu oleskeluhuoneesta. Piiloudun Donitsin selän taakse. Sain luvan kuivatella orin ja tarkistaa onko kaikki okei. Onhan se. Friisiläinen siis selvisi säikähdyksellä. Oma naamani on veressä, mutta Justuksen tilanne huolestuttaa. Sitten tallimestari ilmestyy Donitsin karsinalle.
"Kuule blondi... Kiitos", mies mumisee ja lähtee nolona pois. Jään iloisesti hymyillen rapsuttelemaan nuokkuvaa Donitsia.

Vastaus:

Tosi kiva tarina, joka oli kirjoitettu hyvällä tyylillä! Varsinkin tuo ihan tarinan alku oli ihana ja kekseliäs, en tiedä miten mutta heti ekasta lauseesta tuli tosi jouluinen pakkasfiilis :D. Kuvailet tarinassa oikein kivasti ja hauskasti, ja teksti oli myös tosi sujuvaa. Tykkäsin myös kovasti siitä, miten kuvailit kylää!

Justuksella oli ilmeisesti vähän huono päivä, mutta välillä saakin olla... :'D Hyvä kuitenkin ettei teille käynyt tuon pahemmin, tuo kärryttely saa kyllä pian loppua!

Tästä saat palkaksi 50v€.

• Tyyne

Nimi: Luna

25.11.2018 22:37
25.11.2018 || Jumalan lahja, osa 1/2 || Alkujännitystä

Jos elämänsä rakkauteen voi kirjaimellisesti törmätä ihan sattumalta, olen taivaassa. Tämä on kuitenkin tarina siitä, miten löysin ensirakkauteni. Aloitetaan ihan alusta, kylmästä ja pimeästä marraskuun aamusta.

Mutustan puisen keittiön pöydän ääressä palanutta paahtoleipää. Selaan samalla viime viikkoista hevoslehteä, jonka olen lukenut kokonaan läpi kolmesti. Naputan pöytää kynnelläni ja vilkaisen keittiön kelloa. Vartin yli kolme. Syön leivän loppuun ja huuhdon sen alas maidolla. Ajattelin tsekata tietokoneen työhakuilmoitukset ja mennä Keijukumpuun. Siellä en olekaan käynyt vähään aikaan. Niine ajatuksineni tömistelen yläkertaan turhan äänekkäästi. Tai niin ainakin isoveljeni Luka valitti. Hymähdän vain huvittuneena ja aukaisen ikivanhan läppärini. Kone lataa ainakin vartin, ennen kuin suostuu aukaisemaan Googlen. Jostain syystä en menekkään työpaikkoja.fi sivustolle vaan naputtelen Googlen hakukenttään sanan "myytäviä hevosia". Vastaan tulee monta linkkiä, mutta painan ensimmäistä. Tietokoneeseen aukeaa tuskallisen hitaasti ruutu täynnä myynti-ilmoituksia friisiläistä. Huokaisen ihastuksissani. Tuollaisen kiharaharjan haluaisin! Sitten äkkään mielenkiintoisen ilmoituksen. Myynnissä 8-vuotias koulupainotteinen friisiläisori, Royal Fantasy. Myydään tavoitteelliseen yksärikäyttöön ja kisaukseen. Päähäni lipuu houkutus lähettää ostotarjous. Päätän tehdä sen ja yritän koneella tuskailla Gmailin aukaisemista. Läppäri kaatuu joten mumisten halvatun koneelle näpyttelen puhelimeni sähköpostin auki. Tarjous on kutakuinkin tälläinen:
"Hei! Teillä oli myynnissä sivustollanne 8-vuotias friisiläisori, Royal Fantasy. Ihastuin oriin heti kuvien ja luonne-esittelyn perusteella. Jättäisin ostotarjouksen orista. Hän tulisi minulle Suomeen kisaamaan tavoitteellisesti kouluratsastuksessa ja tottakai myös valmennuksiin. Royal Fantasy tulisi yksityistallille Keijukumpuun, jossa sitä hoidetaan hyvin ja orille löytyy paljon kavereita - niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin. Tarjoan 15 000€. Terveisin Luna Laakso". Odotellessani aukaisin Keijukummun WhatsApp-ryhmän. Sinne oli tullut yksi viesti vartti sitten.

15.01
Jenny: @Luna sua ei oo näkyny pitkään aikaan! Tuutko kattomaan mun uutta yksäriä, Sokeria? :)

Naurahdan ääneen ja naputtelen vastauksen. Vastaan myöntävästi ja lisään salaperäisesti jättäneeni ostotarjouksen uudesta hevosesta. En hiisku asiasta enempää ja sähköpostissani kilahtaa. Sormet täristen aukaisen vastauksen.
Dear Luna. Olen todella iloinen, kun jättää tarjous tästä upea hevonen. Royal Fantasy myydään mieluiten Suomi maahan. Tulethan hakemaan hevonen ensi viikolla. Hihkaisen innoissani ja tanssin ilontanssin. Sitten katsahdan kelloa, joka näyttää puoli neljä. Alan nopeasti pakkaamaan tallitavaroita jotta kerkeän tallille ennen hämärää.

Posket punaisena loistaen ja hengitys rahisten juoksen keltainen Kånkenin reppu selässäni kohti Keijukummun tiluksia. Saavun nopeasti vaalea tukka liehuen tallin pihaa. Seisahdun hetkeksi tasoittamaan hengitystä ja katselemaan tuttua keltaista päätallia. Ja haaleaa yksityistallia, jossa seisoisi kohta ikioma hevoseni. Suuntaan askeleeni kohti päätallia. Karsinan ovessa olisi kyltti, jossa lukisi fri o. Royal Fantasy om. Luna Laakso. Ajatus alkaa hymyilyttämään ja talliin päästyäni löysennän kaulahuiviani. Tepastelen hiljaa satulahuoneeseen. Siellä onkin paljon porukkaa. On Tyyne, Jenny, Ossian, Hertta ja yksi uusi tyttö.
"Missä Avra?" pääsee suustani syystä tai toisesta. Sitten onnenkyyneleet tulvivat silmiini kun ryntään halaamaan Tyyneä.
"Oli tosi kova ikävä teitä kaikkia! Ja varsinkin Siinaa ja Nuudelia...", huokaisen. Pahoittelen, etten ole käynyt tallilla vähään aikaan.
"Ei se mitään Lunaseni! Ota tästä pullaa ja kahvia. Ja sinulla taisi olla jotain kerrottavaa", Tyyne kehottaa. Nyökkään ja istuudun alas, kun olen esittäytynyt uudelle tytölle. Kuuleman mukaan hän on Miia ja tyttö hoitaa Helinää. Katsahdan Ossianin sylissä olevaa läppäriä. Nappaan sen pojan sylistä.
"Lainaan tätä hieman", virnistän ja etsin hevosmyyntisivun. Jenny tirskuu Ossianin myrtyneelle ilmeelle. Napsaisen nuolella Firren kuvan auki, jossa se tekee hienoa pohkeenväistöä upeat mustat jouhet hulmuten. Näytän kuvan muille.
"Tälläsen orin ostin. Se on 8-vuotias koulupainotteinen Royal Fantasy. Aattelin lempinimeksi Firreä", kerron ylpeänä. Ossian ottaa läppärinsä takaisin, mutta varsinkin Jenny ja Hertta näyttävät haltioituneilta. Tyyne on vaipunut mietteisiinsä. Käännyn naisen puoleen.
"Tyyneli, tää ori on tällä hetkellä Sakssssa ja se pitäis hakea sieltä. Mä aattelin, et voitaisko me käyä hakemassa se sieltä autolla ja trailerilla? Justushan voi huolehtia tallia sillä aikaa ja kyl mä näihin vekaroihin luotan", sanon anovasti ja vekaroista puhuessani viiton muihin. Ossian laittaa kätensä puuskaan. Jennyn nauru vain yltyy ja tarttuu Miiaan, Herttaan ja lopulta myös Ossianiin. Tyyne hymyilee.
"Okei, nauruvekarat. Sopii. Tänään lähtö, tunnin päästä. Nähdään sitten tallin pihalla!" nainen sanoo ja poistuu tallista. Vilkuilen muita jännittyneen iloisena. Mitäköhän tästä tulee?

JATKUU...

Vastaus:

Oikein ihana, kivasti jännitystäkin sisältävä tarina! Oli kiva idea kertoa tässä tarinassa Firren löytämisestä ja ihan sen oston alkuvaiheesta, niin tuli hyvin tavallaan erilaisuutta tarinaan :). Kuvailit oikein mukavasti ja rennosti ja tarinaa oli kivaa lukea, varsinkin tuon myyjän sähköpostivastaus oli kyllä aika huvittava :D.

Palkaksi saat tästä osasta 52v€!

• Tyyne

Nimi: Miia

24.11.2018 18:38
Kävelin huurteisella tallipolulla. Päälläni oli sininen toppatakki ja vanhat talviratsastuhousuni. Viereisessä puussa koputtaa tikka ja jostain kaukaa kuuluu kukon kieuntaa. Reppuni painaa ja korjaan nopeasti sen asentoa, mutta sitten jatkan reippaana matkaa. Näen jo vähän matkan päässä sijaitsevan tallipihan. Saavun tallille. Ketään ei vielä näy ulkona, ajattelen syynä olevan tämä pakkasaamu. “Pieni pakkanen ei kyllä ketään haittaa”, tokaisen puoliääneen ja astun sisään tallirakennukseen.

Hymyilen ja kävelen Helinän karsinalle. Rapsutan tammaa otsasta. “Tänään juoksutetaan sua”, sanon hymyillen ja naurahdan huomatessani tamman tunkevan päätään taas taskuuni. “Ei siellä mitään oo, pöhkö! Haen sulle seuraavaa kertaa varten herkkuja tän päivän jälkeen” Sanon Helinälle enkä voi lopettaa nauramista. Laitan reppuni taas karsinan nurkalle ja nostan sieltä harjan. Harjailen Helinää ja juttelen sille siitä miten minulla koulussa menee. Harjattuani Helinän sidon sen karsinaan ja menen kysymään Tyyneltä lainaan Keijukummun juoksutuskamoja.

Sain juoksutusvarusteet lainaan ja puin ne Helinälle. Lähdin taluttamaan ponia ulos ja se katseli ihmeissään ympärilleen. Kentällä oli ratsukoita, joten päätin mennä vilkaisemaan Keijiksen maneesia. Maneesi oli tyhjillään, joten päätin mennä sinne juoksuttamaan Helinää. Helinä ei ihan ymmärtänyt hommaa ja tuijotti minua tyhmänä seistessään paikallaan. Näpäytin sitä vähän raipalla ja sitten se älysi lähteä kävelemään. Treenasimme kaikkia askellajeja ja siirtymisiä.
Sitten talutin Helinän takaisin talliin, otin siltä juoksutusjärjestelmän pois päältä ja silitin sitä päästä. Sitten puin sille riimut ja narun ja lähdin loppukäynneille. Loppukäyntejä kiertelimme tallin ympäristössä.

Loppukäyntien jälkeen kävelimme takaisin talliin Helinän kanssa, ja hoidin sen pois.

Sitten lähdin katsomaan kentällä pyörivää tuntia. Opettajana näytti olevan Tyyne. Hän huomasi minut ja käski ratsukot tekemään jotakin tehtävää sekä tuli sitten luokseni. “Moi, Miia”, Tyyne sanoi. “Moi”, vastasin. “Sähän sanoit ettet ratsasta, kun pelkäät korkeita paikkoja”, Tyyne kysyi yhtäkkiä. “Mm.. Joo”, vastasin. “Mutta mietin kyllä että.. Jos teillä täällä Keijiksessä on terapiahevosta tai jotain niin voisin ehkä yrittää”, jatkoin heti. Tyyne sanoi että kertoo asiasta myöhemmin, hänen oli nyt jatkettava tunnin pitoa. Jäin aidalle katselemaan hyppääviä ratsukoita. “En kyllä pysty ratsastamaan kunnolla, en ikinä”, huokasin surullisena puoliääneen. Katselin tunnin loppuun ja kun ratsukot alkoivat kävellä loppukäyntejä, lähdin takaisin tallille päin. Kävelin ensin Helinän karsinalle ja rapsuttelin sitä vielä hetken. Sitten lähdin kohti oleskelutilaa.

Avasin oven ja sohvalla istui tyttö. “Moi”, hän sanoi ujosti ja hymyili vähän. “Moi! Kukas sä olet? Mä oon Miia, Helinän hoitaja”, sanoin ja hymyilin tytölle. “Janika. Hoidan Dippiä. Oon aika uusi täällä”, Janikaksi esittäytynyt tyttö vastasi. Menin hänen viereensä ja kaivoin puhelimen esille. Hän otti puhelimensa myös ja aloimme selata kaikenlaisia hevosinstagrameja. Sitten ovi aukesi. “Moi! Täällähän on uusia! Mä olen Avra”, oven takana seisova nainen vastasi. “Mä oon Miia”, vastasin hymyillen. “Ja mä Janika”, Janika sanoi. Avraksi esittäytynyt nainen istui viereeni ja hymyilin. Sitten tuli Tyyne. “Moi Avra”, Tyyne hymyili. Avra tervehti myös Tyyneä ja Tyyne istui Avran viereen. Puhuimme joulusta. Puhelimeni alkoi väristä sylissäni. “Oottakaa, käyn vastaamassa”, sanoin ja siirryin ulos. Vieras numero. Vastasin. “Moi. Täällä Isabelle. Entiseltä talliltasi”, puhelimessa sanottiin. Nielaisin. Isabelle oli ollut hyvä, tosi hyvä kaverini kunnes muutin. Sen jälkeen emme olleet puhuneet. Olin jopa poistanut Isabellen numeron ja kaikki puhelimestani. “Joo. Mitä asiaa. Olen tallilla, en nyt kerkeä puhua kauaa”, Sanoin hermostuneena. Isabelle vastasi että soittaisi myöhemmin. Suljin puhelimeni. Avasin oleskeluhuoneen oven ja menin sisään. “Kuka se oli”, kaikki sanoivat kuin yhdestä suusta ja minua alkoi naurattaa. “Yksi tyyppi vaan”, vastasin.

“Miia muuten. Kun kysyit siitä terapiahevosesta, niin meillä on sellainen kyllä. Tai ei ihan tismalleen terapiaheppaa mutta pari hepoistamme menee sellaisena tosi hyvin”, Tyyne sanoi. “Okei. Äiti soittaa sulle pian niin voisin varata sitten tunnin sillä, jos vaikka sitten jopa pääsisin selkäänkin asti”, sanoin ja hymyilin hieman. Sitten äiti jo soittikin minulle ja pyyti lähtemään kotiin. Sanoin moikat kaikille ja hymyilin. Sitten lähdin kohti kotia. Olin iloinen siitä että olin uskaltanut kysyä terapiahevosesta Tyyneltä. Olisi mahtavaa päästä istumaan hepan selkään!

Vastaus:

Tosi kiva tarina, jota oli mukava lukea! :) Tarina oli mukavan rento ja siinä oli mielestäni jotenkin tosi ihana tunnelma! Kuvailit tässäkin tarinassa kivan yksityiskohtaisesti ja teksti oli tarpeeksi selkeää.
Hyvä että rohkaistuit kuitenkin nousemaan takaisin hevosen selkään jonain päivänä, kyllä me susta vielä ratsastaja tehdään! ;)

Palkaksi saat 53v€.

• Tyyne

Nimi: Madde

24.11.2018 18:10
Madde ja Bert

Laitoin parkin päälle, päästin jarrun ja sammutin auton. Otin ratista molemmin käsin kiinni, nojasin taakse ja huokaisin syvään. Irrotin avaimet ja nousin autosta. Oma rakas vaaleansininen Golfini on huutanut jo viikon öljyjä ja vaikka mitä jarrunesteitä tai jotain, enkä todellakaan osaa niille tehdä mitään. Hyvä että sain talvirenkaat vaihdettua. Korjaamo maksaa maltaita, joten olen jo viikon vältellyt sinne menemistä mutta kohta olisi pakko.

Otin takakontista ratsastuslaukkuni ja vaihdoin tuttuun tapaan tallikengät jalkaan. Taisin ääneen kirota elämää, laittaessani kenkiä jalkaan. Olin jo sulkemassa luukkua, kun kuulen äänen takaani. "Onko nyt noin huono päivä?" Ossian kysyi ja seisahtui. Minä pyörähdin ympäri avaimet kädestä lentäen. "Hä, eei kai" vastasin ja katsoin pyörein silmin Ossiania. Ehkä juuri ja juuri 160cm nuori mies, tummine hiuksineen ja kauneine silmineen katsoi siinä minua pilke silmäkulmassaan ja hymy huulillaan. "Ai sinä tarkoitat kiroamistani, en minä yleensä mutta ainoa omaisuuteni vilkuttaa jos jonkin moisia valoja. Taitaa olla joulumielellä" sanoin ja noukin avaimet maasta. Ossian nauroi. Laitoin luukun kiinni ja lähdin kävelemään Ossin kanssa kohti tallia ja mukavan lämmintä taukohuonetta. "Oletko sinä uusikin täällä? En muista nähneeni sinua. Minun nimeni on Ossian" mies sanoi ja hymyili oikein leveästi. "Joo, minä olen Madde. Hoidan Herkkua ja käyn keskiviikkoisin yleistunnilla" sanoin ja hymyilin miehelle. Kerroin myös olevani 19 vuotias ja juuri muuttanut paikkakunnalle. Juttelimme miehen kanssa ja sain tietää Ossianin olevan 20 ja että hänellä on täällä Bert ja Trolli nimiset hepat.

Päästyämme taukohuoneeseen laskin kassin sohvan viereen ja istuuduimme alas. Juttelimme niitä näitä Ossianin kanssa ja minä kehuin, kuinka lämminhenkinen talli on. "Niin, täällä porukka tiivistyy välillä liiankin nopeasti" Ossian sanoi ja heitti kiusoitteleva hymy kasvoillaan. Minä nauroin miehen lausahdukselle. Kaivoin repustani viinirypälepaketin ja tarjosin Ossianille. Mies kiitti ja otti pienen tertun. Heitin yhden suuhuni ja avasin suuni. "Meinasitko tänään tehdä mitä Bertin kanssa?" Ossian irrotti yhden rypäleen. "Itseasiassa minä en tiedä. Mitä jos katsoisin autoasi, jos jouluvalot saataisiin vaikka pois? Vielähän on marraskuu" Ossian sanoi ja katsoi minuun noilla kauniilla silmillään. "Oikeasti, voisitko?" kysyin mieheltä hieman ehkä liian innostuneesti. "Joo voisin, mutta vaadin kyllä vastapalveluksen" hän vastasi. "Mitä sinulla oli mielessä?" "Mitä jos kokeilisit Berttiä?" Silmäni suurentuivat varmaan lautasen kokoiseksi, oliko tuo mies tosissaan? "Luotatko sä oikeasti muhun noin paljon?" kysyin leikilläni. "Juujuu, Tyyme kertoi mitä tapahtui naperotunnilla. En voisi kuvitella muunlaista palvelusta!" mies vastasi. "Jos sinä katot rakkaan Golfini kuntoon, voin hyvin kokeilla Bertiä" vastasin, puolestani kiusoitteleva hymy kasvoillani. Söin rypäleen ja ajattelin, että kyllä minäkin osaan antaa takaisin. "No hyvä, mennäänkö jo?" Ossian kysyi. "Nyt hetikö, mennään vaan!" Nousimme sohvalta ja nappasin kassini.

"Bert asuu tuollapäin, käy moikkaamassa niin minä haen tavarat" Ossian sanoi yksityistallin käytävällä. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään Ossianin osoittamaan suuntaan. Kaunis rautias poika katseli innoissaan käytävälle ja hirnahti innostuneena. Laskin karsinan eteen laukkuni ja nostin käteni ruunan poskelle. "Hei komistus, oletpa sinä innoissasi" puhuin hevoselle, jonka korvat osoittivat minuun. Hevosen hengitys oli lämmin ja selvästi Bert tykkäsi silityksestä ja huomiosta. Ossian palasi mukanaan satula, suitset ja harjakoppa. "Tapasitkin jo Bertin, Bert tässä on Madde. Muistahan käyttäytyä nätisti. Meillä on neitiseuraa" Ossian sanoi ja kuiskasi viimeisen lauseen hevoselle. Minä naurahdin ja avasin karsinan oven. Tottunein ottein sidoin hevosen löysälle riimunnarulla kaltereihin. Pyysin Ossianilta harjaa ja rupesin harjaamaan hevosta. Ruuna kuopi maata ja mielenkiinnolla seurasi toimiani. Ossian nojasi oven karmiin. "Mites sinä tänne Keijukumpuun päädyit?" Ossian kysyi. "Ihan vahingossa. Kyllästyin tuttuihin piireihin ja työt loppui, niin jotain piti keksiä. Kävin täällä päin kerran kuvauksissa ja olin tykästynyt maisemaan" Sanoin ystävälliseen sävyyn, katse koko ajan kiinni harjassa ja hevosessa. Ossi hymähti ja jatkoi kertomalla omasta asunnostaan. "Yritätkö flirttailla?" kysyin kiusoittelevasti ja väläytin ilkikurisen hymyn miehelle. "En kai, enhän nyt minä!" Ossian sanoi ja laski painon molemmilla jaloille. "No nyt kun olet siinä, ojennatko satulan?" vastasin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kävelin ulos karsinasta, kun hevosen omistaja tottunein ottein heitti satulan ruunan selkään ja laski satulavyön. Kuolainten laiton Ossian hoiti helposti, vaikka hevonen olisi paljon mieluummin tutkinut vesikuppiaan. Laitoin itse tällävälin säpsit jalkaan, hanskat käteen ja ratsastustakin päälleni. Heitin kypärän päähäni ja kiristäessäni sitä, Ossian käveli jo karsinasta ulos valmiin hevosen kanssa.

Annoin Ossianin taluttaa hevosen maneesiin, joka onnekseni oli tyhjä. Annoin autoni avaimet tuolle humoristiselle miehelle ja tämä kiitti kauniisti. Ossian piti vielä vastaan, kun hyppäsin satulaan, ennenkuin lähti kävelemään ulos. Vaikka ruuna tuijotti uteliaasti Ossin perään, pyysin tätä eteenpäin. Kävelimme rauhassa pitkin ohjin uraa - tai yritimme. Ruuna kiinnostui milloin mistäkin ja joka nurkassa piti haistella omaa varjoaankin. Kun olimme päässeet yli varjoista, nostimme raviin ja aloin taivuttelemaan hevosta. Ravi tuntui kamalan hitaalta ja liikkeet laiskoilta. Maiskautin ja pyysin hevosta nostamaan peppunsa mukaan työskentelyyn. Laskin takaisin käyntiin ja jatkoin taivuttelua ja verryttelyä.

Kun olimme molemmat tarpeeksi notkeita mielestäni, nostin raviin. Ossianin varoitusta kuunnellen, olin hyvin varovainen pehmeän käteni kanssa. Pyysin hevosta väistämään takapäätä sisäuralle. Ruuna nätisti kuunteli, mutta mielestäni oli enemmän u-asennossa, kuin taivutuksessa on tarkoitus. Suoristin hevosen ja kokeilin uudestaan - onnistuen. Kaarteeseen tullessa, pyysin taas väistöä, mutta niin että etujalat olivat sisäuralla. Hevonen oli selvästi elementissään ja kiitin Bertiä laskemalla käyntiin ja pitkät ohjat. Kierroksen jälkeen köpöttelyn jälkeen, keräsin ohjat ja lähdin leikkimään kolmikaarisen uran kanssa. Ensin käynnissä ja ravissa pari kertaa. Lopulta nostin hallitun laukan ja lähdin ensimmäiselle kaarteelle. Kun käänsin katseeni jo seuraavaan kaarteeseen, hevosen pasmat meni ihan sekaisin. Bert ei tuntunut tajuavan, että ensin pitää mennä hieman suoraan, ennenkuin kaarretaan. Naurahdin ja korjasin hevosen takaisin. Kolmikaareisen jälkeen parasin uralle ja nostin hillityn laukan. "Hop hop" sanoin Bertille tahtia antaakseni. Pehmeällä pohkeen työnnöllä aina joka toisella askeella pyrin saamaan hevosen peräpään mukaan työskentelyyn. Seuraavalla pitkällä uralla, lähdin leikkimään laukanvaihtojen kanssa.

Vielä loppuhuikennuksena, halusin kokeilla antaa hevoselle pitempää ohjaa laukan aikana. Pikkuhiljaa laskin ohjaa ja annoin hevoselle luvan laiskempaan työskentelyyn. Nostin katseeni ylöspäin ja nautin menosta. Hevonen laukkasi nätisti eteenpäin, pää pikkuhiljaa laskien. Istuin laukkaa parhaani mukaan ja lopulta nostin käteni sivuilleni Titanicin tapaan. Noin kierroksen jälkeen, laskin askellajiksi ravin. Keräsin ohjat ja lähdin vielä taivuttelemaan molempiin suuntiin. Useiden volttien ja taivutusten jälkeen, hevonen jo puuskutti hieman. Päästin hevosen hidastamaan käyntiin ja vielä kerran, hieman taivuttelua ja voltteja ja ympyröitä loppuverryttelyiksi. Lopulta päästin itseni ja Bertin rentoutumaan ja annoin pitkät ohjat. Hevonen laski välittömästi päänsä ja minä kiitin uljasta ja niin kaunista ruunaa taputuksin. Taisin minä halatakin ihan vähän, sillä katsomosta kuului taputuksia. "Ossi perhana, säikähdin!" Minä huudahdin. Mies nousi ylös ja käveli samalle puolelle seuraksemme. Ruuna käänsi heti suuntansa miestä kohti ja nopeutti askeliaan. "Sehän meni hienosti!" Ossian sanoi ja taputti hevostaan kaulalle. "Etkä sinäkään ihan huono ollut" mies jatkoi, jälleen kerran omaan kiusoittelevaan sävyynsä. Minä hymyilin miehelle. Ossian otti ohjasta kiinni ja lähdimme yhdessä kävelemään uraa pitkin, sillä hevonen puuskutti vielä. "Aluksi Bert tuntui todella jäykältä, mutta äkkiä sieltä löytyi yhteinen sävel ja ruunahan on ihan uskomaton!" kehuin hevosta. "Kiva että tykkäsit. Vaikka se on tyhmä, hän kyllä yrittää parhaansa aina" Ossian sanoi. Minä naurahdin ja sanoin ettei se ollut hevosen vika.

Kun olin laskeutunut selästä ja kiittänyt hevosta, lähdimme kaikki kolme talliin. Yhdessä Ossianin kanssa purimme Bertin varusteista. Harjasimme hevosen ja pidimme samaan aikaan kilpailun siitä, kumpi tietää huonomman vitsin. Ossian hävisi ja sai rangaistukseksi putsata ruunan kaviot. Minä katsoin tyytyväinen ilme kasvoillani kun hevonen nojautui täydellä painollaan Ossianiin tämän putsatessa kavioita. Hieman vahingoniloisena naurahdin kun Ossian pyyhki hikipisaran otsaltaan. Laitoimme hevoselle vielä talliloimen selkään ja talutin ruunan karsinaansa. Riisuin itseltäni säpsit ja kypärän ja hanskat ja laitoin ne kassiin. Nappasin vielä juomapullon ja join vettä oikein antaumuksella. "Sain muuten sammutettua jouluvalot. Ja kävin vielä hakemassa jäähdytinnestettä autoosi. Golfin pitäisi toimia nyt taas ainakin puoli vuotta!" Ossian sanoi leveä hymy kasvoillaan. Minä kiitin oikein kauniisti.

Kävelimme yhdessä vielä autolleni ja heitin kassini takakonttin. Avasin kuskin oven ja jäin nojaamaan siihen. "Kiitos vielä, oli tosi kilttiä kun korjasit auton" kiitin Ossiania. "Kiitos itsellesi, kun ratsastit Bertin. Toivottavasti nähdään vielä tallilla" Ossian sanoi nauraen. "No varmasti, et sinä musta niin vain pääse" vastasin ja istuin autoon. Löin oven kiinni ja käynnistin auton. Peruutin pois paikaltani ja vilkutin Ossianille. Nauroin vielä koko illalle, juttu sujui niin hyvin tuon hurmaavan ihmisolennon kanssa.

Vastaus:

Oikein kiva ja hauska tarina! Tykkään kyllä tosi paljon sun kirjoitustyylistä, sillä sun tarinoiden teksti on aina niin ihanan sujuvaa ja rentoa, ja silti siis taitavasti kirjoitettua :). Tässä oli myös mukavan paljon kerrottu myös tapahtumista ennen ja jälkeen ratsastuksen, joka toi tarinaan hyvin monipuolisuutta.
Kiva, että sait kokeilla Bertiä ja myös tutustuttua enemmän Ossianin kanssa!

Tästä saat palkaksi 57v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

22.11.2018 00:01
Draamatehtävä

"Homma hanskassa!" olin todennut Tyynelle puhelimessa eilen illalla, kun nainen oli pyytänyt minua tekemään aamutallin tämän omien kiireidensä vuoksi. Aika pian tallille päästyäni totesin kuitenkin, että ne hanskat ovat totaalisen hukassa. Eräs karsina oli tyhjä, rehuvaraston ovi auki ja tavarat siellä heitelty pitkin poikin ja mitä parasta - itse pirullinen shetlanninponi parhaillaan pää upotettuna rehupussiin.
-Mango! karjaisin ja kävelin rivakasti ponin vierelle tarttuen tätä harjasta. Vetäisin ponin pään ylös pussista ja pikkuruunikko tuijotti mustilla nappisilmillään muhun syyttävästi.
-SUN tässä pitäis hävetä, tokaisin äkäisesti ponille ja komensin tätä sen yrittäessä vielä saada viimeiset suupalat maukasta pellettiä. Päätin siivota ensin rehuvaraston sotkun ja selvittää sitten, kuinka Mango oli päässyt karkaamaan karsinastaan.

Huokaisin saatuani poninpahasen kahlittua karsinaansa ja palasin rehuvarastoon korjaamaan tämän aiheuttamaa sotkua. Rehuja se ei onneksi ollut kauaa ehtinyt syödä ja sotku oli lähinnä tyhjiä ruokaämpäreitä pitkin huonetta. Aloin keräilemään sankoja, kunnes kuulin käytävältä kolinaa. Kurkkasin rehuvarastosta tallin puolelle ja huomasin, kuinka Mango hiplasi hampaillaan ovensa salpaa.
-Hei poni! huudahdin ja tömistelin shetlanninponin karsinalle. -Ai sä oot oppinu avaamaan tän! Fiksua.
Eipähän tarvinut alkaa tekemään mitään salapoliisityötä, kun poni jäi itse rysän päältä kiinni. Mietin hetken, miten saisin karsinan oven avaamisen oppineen ponin pysymään siellä sen ajan, kunnes olin saanut sotkun siivottua, ja keksin sitoa oven väliaikaisesti riimunnarulla kiinni. Mangon tempusta täytyisi toki ilmoittaa Tyynelle ja Justukselle, joka osaisi varmasti kehittää oveen jonkinlaisen pysyvän patentin, jota tämä pieni pirulainen ei saisi avattua.

-Jahas, vai tämmöistä tällä kertaa, totesi Justus mun selittäessä tälle hevoset ruokittuani ja Mangon jo ulos vietyäni, mitä kyseinen poni oli juuri tehnyt. -Pitää keksiä siihen joku homma...
-Joo, parempi varmaan olis. Ei oo hyvä jos poni löytyy joka aamu rehuhuoneesta vetämässä pellettiä, sanoin irvistäen.
-Ei kyllä ole, ei ollenkaan, Justus sanoi mietteliäänä. Mies selvästi mietti päänsä sisällä ratkaisua asiaan, joten mä avasin viereisen karsinan oven ja pujotin siellä asustelevan Nuudelin päähän riimun tarkoituksena viedä ruuna ulos aamuheinille. Sain jatkaa aamutallin tekoa ihan rauhassa, sillä Justus lupasi ottaa karsina-asian ongelmakseen. Onneksi Keijukummussa on Justus, joka on aina valmis auttamaan asiassa kuin asiassakin!

Vastaus:

Todella kivasti kirjoitettu draamatehtävä! Teksti oli mukavan sujuvaa, ja uvailit tilannetta tosi hyvin sekä aidosti. Tarina oli myös selvästi huolellisesti kirjoitettu, sillä mitään kirjoitusvirheitä en ainakaan löytänyt :).
Toivottavasti saadaan nyt joku systeemi tuohon Mangon karsinanoveen mietittyä, ei me tosiaan näin voi ikuisesti jatkaa... :D Mutta hyvin hoidit tilanteen!

Saat tällä kertaa palkaksi 45v€ ja lisäksi tietysti yhden draamamerkinnän.

• Tyyne

Nimi: Lyydia

21.11.2018 23:34
-Siinä se nyt sitten ois, Tyyne sanoi ojentaen kauniin, aamuauringossa kiiltävän raudikon riimunnarun mulle. -Sun uus hevonen.
Niin. Mun uus hevonen. Dante oli loppujen lopuksi osoittautunut mulle vääräksi hevoseksi, vaikka mä kuinka siitä tykkäsinkin. Se oli iso hevonen ja toisinaan tosi vahva, joten ehkä parempi olis sanoa että mä olin sille väärä ratsastaja. Mulla ei riittänyt taito ratsastamaan sitä upeaa puoliveristä, joten taas me yhdessä Tyynen kanssa mietittiin asiaa ja päätin laittaa Danten myyntiin. Uuden kodin ruuna löysi nopeasti, ja hyvän kodin löysikin, parempaa en olis voinut toivoa. Mulla oli haikea, mutta onnellinen fiilis. Dante pääsi nyt tekemään kunnolla sitä, mitä se rakastaa - treenaamaan ahkerasti kenttäratsastuskisoja varten. Pari viikkoa mä olin siinä elellyt pelkästään yhden ponin kanssa ja voi että se oli helppoa, vaan kyllä mä koin kuitenkin toisen hevosen hankkimisen olevan mulle oikea valinta. Ja noin kuukauden päästä saapui tämä upea irlantilainen vihdoin Keijukumpuun.

Ellen paketoitiin fleeceloimeen ja sadeloimeen ja viskattiin sitten tarhaan. Tamma oli juuri klipattu ja pakkasta näytti näin aamusta olevan melkein viisi astetta. Sinne se jäi tutkiskelemaan paikkoja uteliaana ja näyttikin tekevän jo tuttavuutta viereisen tarhan tammojen kanssa.
-Ei näytä paljoa uusi paikka jännittävän, Tyyne totesi seuraillen rautiaan menoa tarhassa.
-Ei näytä ei.
Vasta 4-vuotias tamma todellakin yllätti sekä minut että Tyynen käyttäytymällä varsin hyvin ja rauhallisesti kirjaimellisesti heti uuteen kotiin päästyään. Lähinnä neitokainen vaikutti uteliaalta ja innokkaalta.
-Teistä tulee hyvä pari, Tyyne sanoi. -Tää on kevyt ja pieni heppa, ihan eri maata kuin Dante.
-Niin on, mä tosiaan toivon että meillä alkais sujumaan, sanoin huokaisten. Kiltistä ja yritteliäästä luonteesta huolimatta Ellen oli vielä hyvin nuori, joten vastoinkäymisiä tulisimme varmasti kohtaamaan. Ei Ellen tietty ollut mun ensimmäinen nuori, onhan Elliekin vain pari vuotta vanhempi, mutta ei senkään kanssa aina helppoa ole ollut, todellakaan.

-Mitäs täällä touhuillaan? kuului satulahuoneen ovelta pirteä ääni, joka kuului Jennylle. Mä olin raivaamassa kaapistani tilaa Ellenin tavaroille ja nyt ylimääräisiä riimuja, kuolaimia ja satulahuopia lojui ympäriinsä.
-Järjestelen vaan vähän kaappia, niin uuden hevosen tavarat mahtuu tänne, vastasin hymyillen.
-Uuden hevosen?
-Niin, tota... Ellen tuli tänään Keijukumpuun, vastasin irvistäen. En ollut kertonut hevosenostosta kenellekään tallilaiselle, Ellen kun saapui Irlannista eikä sen hommaaminen Suomeen ollut ihan helppoa.
-Eikä! Hirveesti onnea, Jenny huudahti ja nappasi sitten Sokerin suitset mukaansa.
-Kiitos, vastasin hymyn kera.
-Mutta hei, ihan mahtavaa, että sulla on uus hevonen, mutta mun pitää nyt mennä liikuttamaan Sokeri! Jenny selitti. -Jutellaan myöhemmin, mulla on nyt hirveä kiire!
Ehdin vain nähdä tytön vaalean poninhännän viuhahtavan oviaukossa, kun tämä oli jo kadonnut.

Sain kuin ihmeen kaupalla kaappiin sen verran tilaa, että sinne mahtui Ellenin muutama satulahuopa, korvahuppu, harjakori ja muuta sälää. Danten vanhoja tavaroita mä ajattelin laittaa myyntiin tai lahjoittaa tallilaisille, sillä ne olivat auttamatta liian suuria niin Ellielle kuin Ellenillekin. Kaivoin vielä kaapissa olevan läpinäkyvän muovilaatikon pohjalta liinan ja nappasin sen käsiini, koska päätin lähteä kävelyttämään Ellien maastossa. Se oli ollut edellispäivänä niin virtaisa, että heitti mut jopa selästään, joten mä ajattelin siirtää sen vapaapäivän huomiselle ja liikuttaa sitä edes hiukan maastakäsin tänään.

Ruunikko hörisi portilla kun tulin sitä hakemaan. Ojensin tälle taskustani porkkanan, jonka se veteli suihinsa sekunnissa. Tammalla olikin riimu jo valmiiksi päällä, joten napsautin vain riimunnarun kiinni ja avasin sitten portin. Hätistelin muita poneja kauemmas, jotta ne eivät vaan pääsisi pujahtamaan mistään välistä karkuteille.
-Hyvä tyttö, prr, kehuin ponia ja pysäytin sen sulkeakseni portin.

Kiinnitin Ellien käytävälle kiinni harjauksen ajaksi. Harjasin sen vain nopeasti läpi ensin pölyharjalla, sitten vähän kovempiharjaksisella harjalla. Kaviot puhdistin myös ja sitten taputin kiltisti ollutta ponia kaulalle.
-Lähdettäiskö pienelle kävelylle? mutisin ponille samalla irrottaessani riimua käytävän ketjuista. Vaihdoin ruunikolle suitset päähän ja kiinnitin liinan vielä kuolainrenkaaseen ennen lähtöä. Nappasin lattialta kintaat käsiini ja sitten lähdimme ponin kanssa ulos pikkupakkaseen.

Hieman jäinen maa tuntui liukkaalta mun kumppareiden alla. Ellie käveli tarmokkaasti korvat hörössä mun vierelläni. Kaviot kopisivat pakkasen kovettamalla soratiellä ja kirpeä tuuli henkäisi vasten mun kasvoja saaden mun posket jääkylmiksi. Ellie mammuttiturkkeineen vähät välitti kylmästä ilmasta, päin vastoin, viileät saat toivat poniin energiaa. Mä itse taas oikein mielelläni kääriytyisin vilttien alle mun yksiön nurkkaan katsomaan Riverdalea, kun lämpötilat painuivat pakkasen puolelle. Toisaalta oli ihana nähdä poni niin onnellisena ja sydäntä lämmitti, kuinka innoissaan toinen oli päästessään aamukävelylle metsään. Talvi olikin luultavasti ponille mieluisin vuodenaika, kun ei ollut ötököitä aiheuttamassa ikävää kutinaa ja allergiaa.

Poni käyttäytyi koko lenkin ajan varsin mallikkaasti, vaikka välillä se yrittikin vetää mua mukanaan ojiin jäätyneiden heinien perässä.
-Hieno poni, kehuin pientä ruunikkoa, kun saavuimme reilun puolen tunnin lenkiltämme takaisin tallille. Päätin jättää Ellien suoraan tarhaan, loimia se ei vielä näillä keleillä tarvinut joten senkään takia ei tallissa pyörähtämiselle ollut tarvetta. Tarhoilla Ellie otti muutaman raviaskeleen poniystävänsä nähdessään, mutta odotti kärsivällisesti paikoillaan mun riisuessa siltä suitsia pois päästä.
-Heippa Ellie! huikkasin jo Mangon kanssa nahistelevan ponin perään porttia sulkiessani.

Matkalla moikkasin vielä uutta rautiasta tammaani, joka käveli mua portille vastaan.
-Mites sulla menee? kuiskasin tammalle joka puhalsi hieman lämmintä ilmaa sieraimistaan mun kämmenelle. -Ilmeisesti hyvin.
Ellen kääntyi kannoillaan, ilmeisesti kyllästyi mun seuraani kun ei edes ruokaa ollut tarjolla. Katselin vielä hetken nuorikon menoa tarhassa ja kuinka se kovasti olisi halunnut päästä lähempään kontaktiin muiden hevosten kanssa. Nyt alkuun se joutuisi tarhaamaan yksin, mutta eiköhän tamma pian totutettaisi jo laumaan. Mun sormet alkoi jo jäätymään, joten päätin mennä talliin ja pakata sieltä viimeiset kotiin vietävät tavarani reppuun ja painella sitten kotiin, ehkä sinne vilttien alle kahvikupposen kera katselemaan jotain kivaa Netflix-sarjaa.

Vastaus:

Ihan superkiva tarina! Tykkään paljon siitä, kuinka paljon aina yhdessä tarinassa tapahtuu - ei ole ainakaan yksitoikkoista sisältöä :D. Tarinoitasi on myös siksi tosi kivaa lukea, että kuvailet aina niin yksityiskohtaisesti ja realistisesti.
Ellen kyllä vaikuttaa aivan ihanalta hevoselta, ja se kyllä sopii sulle varmasti sekä persoonaltaan että ratsastettavuudeltaankin! ;)

Palkaksi saat tästä 57v€.

• Tyyne

Nimi: Miia
Kotisivut: http://https://imgur.com/gallery/SnneJQV/

21.11.2018 12:48
Hoitopiirros, linkki tossa yläällä! Kuvassa siis talutan Helinää :)

Vastaus:

Oi, aivan älyttömän ihana piirros <3 Tykkään tuon sarjakuvamaisuudesta, tosi kiva piirtotyyli sulla! Haluatko, että lisään kuvan sun kaappiin sinne alas?

Palkaksi saat tottakai 60v€, kiva kun jaksetaan välillä piirtääkin :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

21.11.2018 01:42
Vesipisarat ropisivat sateenvarjooni mun kävellessäni tallitietä pitkin kohti Keijukumpua. Kuulokkeissa lauloi Beatles ja mun sormet oli niin kohmeessa, etten saanut kunnon kosketusta puhelimen näyttöön musiikin pysäyttämiseksi. Pari edellistä päivää oli ollut vielä kivan lämpimiä, sää oli siis muuttunut lyhyessä ajassa ihan totaalisesti. Vesilätäköt täyttivät jokaisen pienen kolon soratiessä ja mä astuin tietysti jokaiseen niihin mun tennareilla, jotka lopulta kastuivatkin läpimäriksi.

-Siellä vissiin sataa? Ossian vitsaili mun saapuessani vettä valuvana oleskeluhuoneeseen.
-Siis ei, siellähän on ihan mahtava aurinkoinen keli! vastasin virnistäen ja istahdin sohvalle repimään kenkiäni pois jalasta. Onneksi mulla oli tallilla aina ratsastussukkia ja kumpparit, niin ei tarvinut koko päivää olla inhottavan märillä jalkineilla.
-Onneks on maneesi, Eliza totesi katsoessaan ikkunasta ulos sateeseen.
-Jep, mä taidankin lähteä heti liikuttamaan Ellien, tuskin tuo sade on ihan heti hiipumassa, sanoin ja nousin tarmokkaasti ihanan pehmeältä sohvalta kodikkaasta tallituvasta vain lähteäkseni takaisin ulos uhmaamaan vesisadetta.

Saavuin tarhan portille, jossa suurin osa hevosista oli odottamassa sisälle pääsyä. Mokomat hienohelmat, kun ei pientä sadetta kestä!
-Tulisko Ellie sieltä? huhuilin tammaa, joka söi rauhassa päiväheinien rippeitä maasta Dipin ja Mimmi välissä. Ainakaan ei ollut ötököitä häiritsemässä, mistä tamma näytti olevan oikein tyytyväinen!
-Hei, te ette pääse vielä sisälle, sanoin pahoittelevasti portille tunkeville Livelle ja Mangolle. Tammakaksikko tyytyi sitten kohtaloonsa ja maleksi kauemmas rapsuttelemaan toisiaan. Kävelin Ellien viereen ja nostin tämän pään maasta.
-Tuu, lähdetään töihin! houkuttelin tammaa ja pujotin nopeasti riimun sen päähän. Ellie yritti vielä laskea päätään alas viimeisen heinätupsun napatakseen, mutta mä lähdin jo kävelemään riimunnarua löysällä pitäen portille päin, joten se joutui lähtemään mun perässä. Portilla jouduin häätämään muita hevosia kauemmas, jotta yksikään ei vaan pääsisi pujahtamaan ohitseni ulos tarhasta.

Pidin toisella kädelläni kiinni päässäni olevasta hupusta ja toisessa kädessä roikkui löysällä riimunnaru, jonka päässä laahusti Ellie. Yritin houkutella tammaa ravaamaan tai edes kävelemään reippaammin, jotta mä en kastuisi vielä enemmän, mutta Elliellä ei ollut ollenkaan kiire. Se käveli ihan reipasta tahtia, mutta musta tuntu että kesti ikuisuus, ennen kuin me vihdoin päästiin tallin suojaan.

Kiinnitin Ellien käytävälle kiinni hoitaakseni tamman siinä. Aloitin harjaamisen kovalla harjalla ja harjasin ruunikon reippaasti läpi sillä. Jalat olivat hieman mutaiset, joten niiden harjaamiseen meni hetki aikaa. Koko ponin harjaamisessa oikeastaan kesti melko kauan, olin jostain syystä paljon huolellisempi harjauksen suhteen tänään kuin yleensä, ja Ellie tuntui muutenkin olevan aivan hiekkainen. Harjauksen jälkeen laitoin ponille suojat jalkaan - en ihania karvasuojiamme koska pelkäsin niiden likaantuvan - vaan vanhat, vähän kuluneetkin ruskeat suojat. Asetin matalahkoon selkään ensin satulahuovan ja sen päälle romaanin ja vielä viimeisenä satulan. Satulavyötä kiinnittäessä Ellie pullisteli tutun tapansa mukaan, mutta sain sen kiskottua ensimmäisiin reikiin. Se pitäisi kiristää vielä kunnolla ennen selkään nousua.

Sade oli vähän hellittänyt, mutta kenttä ei silti ollut kovin hyvässä ratsastuskunnossa. Se oli märkä ja täynnä vesilätäköitä, joten päätin ihan suosiolla ratsastaa tänään maneesissa. Talutin Ellien kentän ohi maneesille.
-Ovi aukeaa! huikkasin ja viheltelin vielä vähän päälle, jotta maneesissa olevat hevoset eivät säikkyisi. Liu’utin raskaahkon oven kokonaan auki, jotta pyöreähkössä kunnossa oleva ponini mahtuisi siitä sisään. Maneesissa olikin vain Luna ja friisiläistamma Siina, joka ei oven avaamisesta johtuvasta äänestä välittänyt. Sade rummutti maneesin peltikattoa ja siellä tuskin kuuli, mitä toinen sanoi. Sade oli lyhyessä ajassa yltynyt kunnon kaatosateeksi, onneksi me ehdittiin juuri maneesiin!
-Kamala keli, Luna sanoi virnistäen.
-Eikö, irvistin ja riisuin keltaisen sadetakkini jonka ripustin sitten estetolpan päälle. Otin tamman ohjat kainaloon ja kiristin satulavyötä vielä tässä vaiheessa, jotta satula ei humpsahtaisi ponin kyljelle mun noustessa selkään.

Keräsin ohjat tuntumalle ja aloin heti patistelemaan verkkaisesti kävelevää tammaa kunnolla liikkeelle. Ellie tuntui olevan energinen, sillä se reagoi välittömästi suhteellisen pieneenkin pohjeapuun. Käynti ei ole oikein ollut meidän vahvuus, sillä siinä Ellie tulee helposti hitaaksi ja laahaa takajalkojaan laiskasti perässä. Nyt ruunikko tuntui olevan tarmoa täynnä, joten taivuttelin sitä vain hetken käynnissä ja aloitin sitten ravityöskentelyn.

Maneesiin matkalla kastunut ja edelleen kosteakarvainen Ellie yllätti ravaamalla jo alusta asti todella reippaasti. Ainahan poni hyvin liikkui, mutta sillä oli nyt hiukan rankempi viikko takana ja mä olin ajatellut pitäväni tämänpäiväisen treenin lyhyenä, ja huomisen poni saisikin olla vapaalla. Neiti olikin ihan yhtä reippaasti menossa kuin viikon alussakin, josta mä olin tietysti iloinen!

Ravailimme ponin kanssa ensin rennosti molempiin suuntiin ja annoin Ellien liikkua hieman pidemmässä muodossa, mutta hetken hölkkäiltyämme aloin lyhentämään ohjia ja samalla myös ponia. Ellie oli tosi skarppina ja kuunteli mua koko ajan korva tarkkana. Ponin pörröiset korvat kääntyilivät edes takas, kun välillä sen keskittyminen meni kuitenkin Lunan ja Siinan menoa tutkaillen, mutta suurimmaksi osaksi se keskittyi ihan omaan työskentelyyn.

Ravailin kolmikaarista kiemurauraa pitkin harjoitusravissa taivuttaen ponia aina kaarteissa. Ellie oli alkanut jo kasvattaa mammuttikarvaansa talvea varten, joten se alkoi hikeentyä ja väsyä melko nopeasti. Kuntokaan ei mikään paras ollut tällä hetkellä, poni oli saanut oleilla melko rennosti viime kuukaudet kun mun aika oli mennyt kouluun ja motivaatiota ratsastukseen ei oikeastaan ollut. Nyt mä olin kuitenkin saanut jonkun intopiikin ratsastukseen, ja olo oli kuin vasta ratsastuksen aloittaneella - koko ajan teki mieli tallille ja ratsastamaan! Ja mikä parasta, poni toimi kerta kerralta vain paremmin, tai ehkä sitten vain mun oma kärsivällisyys oli parantunut. Vaikka poni olisikin pelleillyt, mä en menettänyt hermojani vaan nollasin tilanteen ja jatkoin siitä, mihin jäätiin.

Poni sai levähtää hiukan pienillä välikäynneillä, jonka jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn. Ellie oli jo innoissaan menossa mun vasta keräillessä ohjia tuntumalle ja otti muutaman raviaskeleen. Jouduin pidättämään innokasta ponia ja siirsin sen takaisin käyntiin, jossa tein muutamat pysähdykset ja siirtymiset kontrollin tarkistamiseksi. Ellie oli hyvin kuulolla, joten mä uskalsin kulmassa antaa tammalle laukka-avut. Poni lähtikin hallitusti, mutta reippaasti ihanaan pikkulaukkaansa eikä pelleillyt mitään.
-Ovi! kuului Lunan hihkaisu ovelta oven avaamisen merkiksi. Jatkoin laukassa kohti maneesin toista päätyä, sillä ei Ellie koskaan ovesta ollut mitään välittänyt. Oven kiskot jyrähtivät kuitenkin ikävän kuuloisesti, josta Ellie yllättyi ja ottikin jalat alleen pukittaen komeasti keskellä maneesia. Mähän en tähän ponin reaktioon ollut millään tavalla varautunut, joten lensin toki satulasta maneesin juuri lanattuun hiekkaan kädet edellä. Siitäkös vasta Ellie riemastui ja mun ilmalentoni innoittamana tämä pukitti vielä parisen kertaa jatkaen sitten ilakointiaan laukaten hurjaa vauhtia ympäri maneesia. Nousin maasta puistellen ensin päätäni ja sitten hiekassa likaantuneita ratsastushousujani.
-Sori, ei kai suhun sattunut? Luna huudahti ovelta pitäen tiukasti kiinni varsin mielenkiinnolla mun ponini ilakointia tiirailevan friisiläisen ohjista. -En mä arvannut yhtään, että se säikähtäis tätä ovea!
-Ei sattunut, ja ei se mitään, en mäkään ois arvannut, vastasin Lunalle kävellen samalla kohti laukkaavaa ponia kohti tarkoituksena yrittää saada tätä kiinni. Jalustimet paukuttivat satulan siipeä ja ohjat lepattivat kaulalla laukan rytmissä, eikä ponilla ollut aikomustakaan antautua kiinni.
-Tota, tarvitko sä apua? Luna huusi ovelta. -Mä voisin pyytää jotain tallista tulemaan.
-Joo pyydä vaan, sanoin irvistäen. -Mä nimittäin tunnen tän ponin ja tiedän, ettei se halua antaa kiinni. Se on niin nolona nyt.

Pian Lunan ja Siinan kadotessa maneesin hirvittävästä ovesta ulos viileään syyssateeseen, ilmestyi ovesta varsin huvittuneen oloinen joukko auttamaan mua Ellien pyydystämisessä. Ellie oli parkkeerannut itsensä peilin eteen ja kääntyi sitten katsomaan tulijoita. Ovella seisovat sateessa hekin tallista maneesille lompsiessaan läpimäriksi kastuneet Oona, Miia sekä Ossian katsoivat muhun kysyvästi.
-Mikset sä ota sitä kiinni? Ossian sitten kysyi tuijottaessaan varsin rauhallisesti paikoillaan seisovaa Ellietä.
-No kun ei se anna kiinni, vastasin. -Koita vaikka itse.
Ossian lähti itsevarmasti ovelta kävelemään kohti ilkikurista poniani, ja mä nauroin jo vähän sisäisesti ollen varma siitä, että Ossianin päästessä tarpeeksi lähelle, ottaisi poni hatkat. Seurasin katseellani pojan hiippailua käsi ojossa Ellietä kohti ja olin varma, että kohta tapahtuu.

-Siis miten sä teit sen? kysyin ihmeissäni Ossianilta, tuolta urhealta poninkouluttajalta, joka oli pyydystänyt mun villiponin alta aikayksikön vain saapumalla paikalle. Ellie oli kirjaimellisesti kävellyt tätä vastaan ja seurannut sitten kuuliaisesti pojan vierellä mun luokse, jossa Ossian ojensi ruunikon ohjat mulle.
-Helppo hommahan tuo oli, poika vastasi olkiaan kohauttaen.
-No siltä se ainakin näytti, mitä ihmeen taikavoimia sä käytit?
-Ei siihen mitään taikavoimia tarvita, kun on tällainen hevoskuiskaaja, Ossian sanoi virnistäen. Mä jäin maneesiin vielä antamaan pientä kurinpalautusta ruunikolle, kun Ossian sekä uudet hoitajatytöt Oona ja Miia palasivat kylmästä hytisten takaisin talliin.

Ellie oli vielä hetken riekkunut liinan päässä mun juoksuttaessa sitä pelleilyn jäljiltä, mutta rauhoittui kuitenkin melko nopeasti. Olin vielä kävelyttänyt sitä maneesissa ja nyt olimme vihdoin päässeet tallin suojaan.
-Mites teillä meni? kuului Tyynen pirteä ääni karsinan ovelta.
-No mä putosin, mutta muuten ihan hyvin, sanoin naurahtaen samalla kyykkiessäni Ellien jaloissa riisumassa siltä suojia pois.
-Putosit?
-Joo, Ellie säikähti ovea ja otti lähdöt, selitin ja asetin suojat karsinan oven päälle odottamaan.
-Aijaa, no ei kai suhun sattunut? tallinomistaja huolehti.
-Ei ollenkaan, ja ponikin sai kyllä kunnon kurinpalautuksen, vastasin.
-No hyvä ettei sattunut! Tyyne huikkasi jo hiukan kauempaa. Hän oli ottanut matkaansa kottikärryt ja talikon ja astellut sitten siivoamaan jotain karsinaa. Mä otin Ellieltä vielä satulan pois päältä ja nappasin suojat sekä suitset kainaloon, kun painelin viemään kamppeita varustehuoneeseen.

Ellie sai jäädä karsinaan odottelemaan iltaruokiaan, kun kello oli jo sen verran paljon, ettei olisi ollut järkeä lähteä raahaamaan ponia ulos vesisateeseen enää siinä vaiheessa. Toivotin tälle hyvät yöt ja hyvästelin vielä työntouhussa hääräävän Tyynen ennen kotiinlähtöä.

Vastaus:

Voi Ellietä! No hyvä ettei kuitenkaan sattunut pahemmin :D. Ossianilla on kyllä selvästi jotain hevoskuiskaustaitoja!
Mutta, tarina oli tosi kivasti kirjoitettu ja sitä oli hauska lukea. Kuvailit jälleen ihanan realistisesti ja selkeästi, mutta kuitenkin samalla tarpeeksi yksityiskohtaisesti :). Tykkäsin myös siitä, kuinka hyvin kuvailet tekemisiäsi myöskin ns. ratsastuksen ulkopuolella.

Tästä tarinasta saat palkaksi 58v€.

• Tyyne

Nimi: Madde

20.11.2018 19:24
Madde - Pesua

Kävelin autolta talliin. Päälläni oli ruskea löysä huppari ja jalassa minulla oli legginsit. Tummanpuhuvat lenkkarini laahasivat maata ja kuulokkeiden kautta korvissani soi äänikirja. Kaivoin puhelimen hupparini taskusta ja painoin pause-nappia, saapuessani Herkun karsinan luokse. Hevonen oli varmaan ulkona, sillä karsina oli tyhjä. Avasin puhelimeni ja painoin miesäänen takaisin päälle. Kuuntelin BookBeatin kautta Katja Ketun kirjaa Piippuhylly. Kävelin talliin hakemaan kottikärryt ja talikon ja palasin Herkun karsinan luokse. Laskin kottarit käsistäni ja avasin karsinan oven. Työnsin sen kokonaan auki ja peruutin kottareiden kanssa karsinaan niin, että kottarit peittivät oven ja olin itse sisäpuolella. Otin huolimattomasti talikosta kiinni ja se lipesi otteestani tippuen maahan. "Voi prrkl" pääsi suustani. Tänään ei vain suju. Hipaisin nopeasti niskaani ja kumarruin noukkimaan talikon. Kävelin karsinan takanurkkaan ja rupesin heittelemään kikkareita kottareihin.

Kun olin päässyt siivoamasta ja vienyt kottarit ja talikon paikalleen, harjasin vielä tallikäytävän. Niin koukuttunut olin kirjaan, etten halunnut laittaa sitä pois. Hakemalla hain tekemistä. Nyt kävelin kohti varustehuonetta ja hain sieltä sangon, sienen ja Herkun suitset. Kävelin pesupaikalle, laitoin vettä sankoon ja istuin korokkeelle. Sangon asetin viereeni ja otin suitset käteeni. Nojasin seinään, kun irrotin ohjat ja rupesin hankaamaan niitä kostealla sienellä, miehen puhuessa korviini.

Hinkattuani ohjia hyvän tovin, laskin ne roikkumaan viereeni ja käännyin naama seinään päin. Olin tuntenut päälläni siinä olevan naulan ja laitoin suitset siihen roikkumaan. Avasin poskiremmin ja putsasin sen. Suljin remmin ja avasin seuraavan hakasen, puhdistin ja suljin. Jatkoin tätä koko suitsien läpi. Viimeiseksi kiinnitin ohjat takaisin paikoilleen ja otin suitset käsiini. Nousin seisomaan ja pesin juoksevan veden alla vielä kuolaimet. Tyhjensin sangon ja vein tavarat paikoilleen. Jalat laahaten kävelin taukohuoneeseen ja lysähdin tuolille.

Puolimakaavassa asennossa kaivoin kännykkäni ja avasin instagramin. Selailin tuntemattomien laittamia videoita ja kuvia - en tykännyt yhdestäkään. Nostin päätäni ja katsoin tyhjin silmin eteeni. Istuin siinä varttitunnin, kunnes otin kuulokkeet pois korvistani ja nostin ruhoni ryhdikkäämpään asentoon. Nojasin nyt polviini ja painoin pääni käsieni väliin. Olin turhautunut. Matematiikan opiskelusta ei ollut tullut päivällä mitään ja olin päättänyt karata tilannetta tallille. Nyt kun kaikki mahdolliset hommat oli tehty, hevosen liikuttamista lukuunottamatta, nousin, hain riimunnarun ja lähdin kävelemään tarhoja päin. Kello taisi olla puolen päivän paikkeilla.

Herkku hörisi saapuessani tarhan viereen. Hevonen ravasi maa järisten aidan viereen ja _tunki_ turpansa naamaani. Annoin herralle pusun ja avasin porttia sen verran, että mahduin itse sisäpuolelle. Laitoin riimunnarun kiinni ja työnsin porttia enemmän auki. Herkku tömisteli takanani kävellessämme ulos tarhasta. Suljin portin ja päästin hevosen kauemmas itsestäni. Kävelimme muutaman askeleen talliin päin. "Tiedätkös, kun minua ei huvita yhtään", sanoin Herkulle joka käänsi korvansa minuun päin. Pysähdyimme ja rapsutin Herkkua kaulalta. Hevonen astui askeleen lähemmäs ja tunki päänsä kainalooni. Mahdoimme olla hulvaton näky - ison hevosen iso pää minun kainalossani. "Joo, tiedän, olet ihana. Mutta jos vain skipataan tän päivän liikunta ja ollaan vaan?" kysyin Herkulta. Tämä hörähti ja otti päänsä pois. Kävelimme hitaasti karsinaan, jossa laskin Herkun vapaaksi. Laitoin oven kiinni ja valuin istumaan maahan nojaten selkäni oveen. Koti-ikävän iskiessä, tuli kyyneleet. Itkin pahaa oloani Herkulle. Herkku kuunteli ja katseli minua isoilla silmillään. Se laski päänsä alas ja leikki hiuksillani huulillaan. Minä vain itkin.

Kun olin saanut suurimman osan koti-ikävästäni itkettyä, oli Herkku ja laskeutunut makuulle viereeni. Herkun pää lepäsi maassa ja minä nojasin hevosen mahaan. Se huokui lämpöään. Rapsuttelin mahaa ja katselin kuinka hevonen sulki silmänsä. Maattuamme viitisen minuuttia, tunsin jättiläisen tasaisen hengityksen ja suljin itsekin silmäni, edelleen rapsutellen hevosta. Mietin isää ja äitiä. Mietin ystäviä ja edesmennyttä hevostani ja ukkiani. Päättelin että eniten minun on ikävä ukkia. Harmaapartainen höpsö mies, jonka luona on kotoisa olla...

"Prr prr". Mitä hit? Avasin silmäni. Olin nukahtanut! Puhelin, puhelin pirisi. Nousin istumaan ja Herkku nosti päätään. "Nukuttiinko me? Ei sen näin pitänyt mennä!" Herkku hörisi ja nousi seisomaan. Niin tein minäkin ja kaivoin puhelimen taskusta. Yksi sähköposti ja kello. Kello on puoli kaksi. "Nukuimme sitten tunnin verran. Mitäs Herkku siihen sanot" kysyin retorisesti ja katsahdin hevoseen. Jättiläinen - edelleen unenpöpperössä - venytteli kaulaansa ja ravisti purun jämät itsestään. Avasin karsinan oven ja otin riimunnarun. Tungin hätiköiden puhelintani taskuun ja samaan aikaan laitoin Herkulle narua. "Sori kaveri, mutta Nasu varmasti jo itkee ruokaansa. Raukka varmaan nääntynyt jo nälkään" naurahdin. Työnsin oven auki pepullani ja kävelin takaperin ulos karsinasta. Herkku seurasi perässä the f-ilmeellä. Kävelimme yhdessä tarhaan ja avasin portin. Napsautin riimunnarun irti ja patistin hevosen tarhaan. Tarha perässä kiinni, riimunnaru takaisin paikkaan ja autolle. "Minä olen tulossa, Nasu et sä vielä kuole nälkään" sanoin ääneen, kun kuulin korvissani jo koirani ulinan. Hieman hädissäni myöhästymisestä lähdin tallin pihalta kohti kotia. Tielle päästyäni jo hymyilin itsekseni ja iloisesti huomasin turhautumisen olevan poissa. Kaikkea sitä hevoset saa aikaan :D .

Vastaus:

Oi, tää oli kyllä tosi ihana ja rento tarina! <3 Sait hienosti tuotua tarinaan sekä surullisempaa tunnetta, kuin hauskaa sisältöä ja huvitustakin! Kuvailit mukavan realistisella tyylillä ja tarinassa oli myös paljon kivoja yksityiskohtia.
Varmasti Herkkukin nautti kovasti päivästä, jolloin sen ei tarvinnut lähteä työntekoon ollenkaan :). Pakko sanoa, että myös kuvailet Herkkua tosi ihanasti ja aidosti!

Palkaksi saat tällä kertaa 57v€.

• Tyyne

Nimi: Miia

18.11.2018 16:30
Menen tänään tallille kello 8:00. Aion tänään tutustua kunnolla hoitsuuni Helinään. Pyöräillessäni pitkin tallille vievää polkua hyräilin kaikenlaisia lauluja. Tiesin olevani lähellä tallipihaa, kun näin metsän takana pilkoittavan tallirakennuksen. Jätin pyörän vähän matkan päähän tallipihasta, metsikön kulmaan ja kävelin loppumatkan talliin. Astuin sisään ja näin Tyynen kävelemässä ulos. Moikkasin häntä ja menin heti Helinän karsinalle.

Avasin karsinan oven, moikkasin Helinää ja rapsutin sitä vähän turvan päältä. “Noniin tyttönen. Katsoppas mitä mulla täällä on”, sanoin Helinälle ja nostin mustasta repustani tammalle Equestrian PRO:sta ostamani Tummanpunaisen sydänriimun ja punaisen riimunnarun. Puin riimun Helinälle, laitoin riimunnarun kiinni karsinan oveen ja otin repustani pölyharjan. Suljin karsinanoven ja aloin harjata Helinää. Tamma yritti tunkea päätään taskuuni ja hölmistyi kun koko pää ei mahtunutkaan. Naurahdin sille ja jatkoin harjailua. Kun olin saanut päällimmäiset liat pois, siirryin Helinän eteen ja pussasin sitä turvalle. Otin riimunnarun ovesta, laitoin sen kiinni riimuun ja otin Helinän käytävälle.

Lähdin kävelyttämään Helinää tallin käytävää pitkin kohti ulko-ovia. Avasin ulko-oven ja talutin Helinän ulos. Minua vastaan tuli tyttö melko isokokoisen hevosen kanssa. Hän moikkasi minulle ja moikkasin takaisin, en kylläkään ollut varma kuka hän oli, mutta mitä väliä sillä nyt muka olikaan. Talutin Helinää kohti maastoreittiä. Kun pääsimme maastoreitin varteen, sanoin innoissani “Noniin. Nyt mennään maastoon ekaa kertaa”. Lähdin ensin taluttamaan pikku höpönassutammaa hitaasti ja se yritti syödä hiuksiani. Läpsäytin hellästi sitä turvalle ja se siirti turpansa minun hiuksistani takkini hihansuuhun. “Hei pöhelö, se ei kyllä ole ruokaa”, naurahdin ja Helinä siirti turpansa vihdoin pois vaatteistani ja katsoi sinne minne piti. Olimme hyvällä suoralla ja maiskautin Helinän raviin. Juoksimme vähän aikaa ja sitten käänsin Helinän ja hidastimme takaisin käyntiin. Taputin Helinää ja kehuin sitä hyvästä ravista. Kävelimme takaisin tallille.

Tallille palatessamme kentällä näkyi loppukäyntejä käveleviä ratsukoita. Kävelimme Helinän kanssa takaisin talliin. Harjasin sen ja otin riimun pois. Laitoin ne takaisin reppuuni ja aloin rapsuttelemaan Helinää. Helinä yritti taas kerran tunkea turpaansa taskuuni mutta pudistin huvittuneena päätäni ja työnsin tamman päätä hellästi pois. Sitten lähdin Helinän karsinasta ja ajattelin vierailla hoitajien oleskelutilassa.

Avasin oleskelutilan oven ja siellä istuvat tytöt sanovat minulle kuorossa “Moi”. Vastasin heille samalla tavalla ja istuin vapaana olleelle paikalle. “Ooksää se uus hoitaja Miia josta Tyyne sano”, yksi tytöistä kysyi. “Joo, olen mä. Entäs keitä te olette”, vastasin ja kysyin. “Mä olen Cecilie”, yksi aika pitkä, arvioisin että yli 20-vuotias nainen sanoi. “Mä oon Kaisa, oon 14-vuotta vanha”, yksi tytöistä sanoi. Loputkin heistä esittäytyivät ja aloimme keskustella hoitsuista, Keijiksestä ja oikeastaan kaikesta hevosiin liittyvästä.

Emme juttelun kesken huomanneetkaan kun Tyyne oli astunut huoneeseen ja kuunnellut meitä. Yhtäkkiä käännyin ja sätkähdin huomatessani Tyynen. “Sä säikytit mut”, naurahdin. “Kuka”, Kaisa kysyi ja kääntyi katsomaan ovelle. “Aaa Tyynehän se siinä”, hän naurahti sitten. Tyyne liittyi mukaan keskusteluun ja me puhuimme siinä varmaan puoli tuntia. Sitten puhelimeni soi. Se oli äiti. Painoin vihreää ja sanoin puhelimeen “Ok, lähen tulemaan”. Äiti mumisi minulle jotain ja laitoin puhelimen kiinni. “Mun pitää nyt lähtee, mutta nähään pian”, sanoin iloisena. Kaikki sanoivat heipat ja lähdin kohti metsän reunaa jonne olin pyöräni jättänyt.

Mutta pyöräni ei enää ollutkaan siellä. Aloin miettiä kuka muka haluaisi varastaa sellaisen vanhan ja ruosteisen jopon. Kohautin sitten olkiani ja lähdin kävelemään eteenpäin, kunnes huomasin pyöräni palasina ojassa. “Kuka ***** voi olla näin idiootti”, sanoin puoliääneen. Soitin äidilleni tilanteesta. Hän käski mennä takaisin tallin pihaan, ja yrittää kantaa pyörän osat mukanani. Löysin suurimman osan niistä ja sain kuin sainkin jollain tavoin kannettua ne tallin pihaan. Tyyne oli tulossa ulos ja katsoi järkyttyneenä pihaan raahaamani osakasaa. “Mitä ihmettä on käynyt, Miia”, Tyyne kysyi järkyttyneenä. “No siis mä jätin mun pyörän tullessani aamulla tonne metsän reunaan ja joku tollo oli sit laittanu sen palasiks”, selitin nopeasti ja ärsyyntyneenä. “Voi ei”, Tyyne vastasi. “Äiti kyllä lupas tulla hakemaan. Onneksi”, sanoin turhaantuneena. Tyyne vilkutti minulle ja lähti kohti ratsastuskenttiä. Vilkutin takaisin ja pian äiti jo kurvasikin tallin pihaan.

Vastaus:

Oikein kiva tarina, ihanaa kun sulla on intoa oikeasti tutustua Helinään! <3 Tarinaa oli tosi mukava lukea ja teksti olikin oikein sujuvaa sekä hyvällä tyylillä kirjoitettua :). Hellu kyllä varmasti tykkäsi tuollaisesta rennosta maastolenkistä, kiva kun keksit lähteä taluttelemaan tammaa metsään! Ja toivottavasti pyöräsi saadaan korjattua...

Palkaksi saat tästä tarinasta 50v€ :).

• Tyyne

Nimi: Miia

16.11.2018 08:45
Ensimmäinen tallikertani

Kävelen kohti Keijukummun tallia. Olin vastikään saanut hoitohevosekseni budjonnyinhevostamman Timaios Tinkerbellin jota kutsuttiin nimellä Helinä. Helinä oli kahdeksanvuotias. En voi korkean paikan kammoni takia nousta hevosen selkään paljoa ollenkaan, mutta rakastan kaikkea niiden kanssa puuhailua. Taluttelu, juoksutus, ihan vaan hevosten läheisyydessä puuhailu on ihan parasta! Kulkiessani pitkin tallille vievää polkua, katselen maisemia. “Onpa täällä kaunista”, sanon itsekseni ja hymyilen.

Pian näen tallirakennuksen ja tiedän saapuneeni oikeaan paikkaan. Hymyilen ja astun tallirakennuksen pihaan. Ratsastuskentällä näkyy ratsukko. Menen kirkkaankeltaisen päätallin oville ja koputan. Menee hetki kunnes ulos astuu ruskeatukkainen nainen. “Hei vaan! Oletko sä se Miia”,Nainen sanoo hymyillen. “Joo! Olenhan mä”, vastaan iloisesti. “Odotas, pyydän jotakin esittelemään sinulle vähän paikkoja, itselläni on hommia. Ainiin! Ja nimeni on Tyyne ja omistan Keijukummun, kysy vaan jos tulee jotain mieleen”, Tyyneksi esittäytynyt nainen vastaa. Tyyne astuu talliin sisään ja käskee minun tulla mukaan. “Hei Pipsa, voisitko näyttää tälle Miialle vähän paikkoja”, Tyyne huikkaa viereiseen karsinaan ja sieltä astuu ulos pitkätukkainen tyttö. “Joo toki”, tyttö hymyilee.

Tyyne lähtee jonnekin ja tyttö sanoo minulle “Moi! Mä olen Pipsa. Minun siis pitäisi esitellä sinulle paikkoja, vai”. “Joo ilmeisesti. Mä oon siis Miia”, Vastaan iloisena. Pipsa nyökkää. “Tule”, Hän tokaisee.”Täällä Keijukummussa on kaksi tallia.”Pipsa sanoo. Nyökkään. Jatkamme kierrosta. “Olemme nyt siis päätallissa. Täältä siis löytyy karsinoiden lisäksi satulahuone, rehuvarasto ja hoitajien oleskelutila”, Pipsa selittelee kävellessämme kohti ulko-ovia. Kun olemme ulkona, Pipsa pyytää minua seuraamaan itseään kohti ratsastuskenttää. “Täällä sijaitsee siis meidän ratsastuskenttämme. Varmaan odotatkin jo innolla hoitoheppasi selkään pääsyä”, Pipsa sanoo minulle. “No en mä oikeastaan. En oikein pidä korkeista paikoista niin enemmänkin taluttelen ja hoidan ja sellaista”, hymyilen. Pipsa nyökkää ja jatkamme matkaa. “Tuolla näkyykin tarhat”, Pipsa sanoo ja nyökkään. Pipsa selitteli minulle paljon laitumista, maastoista ja kaikenlaisesta tallin ympäristössä sijaitsevasta kun kävelemme takaisin tallille.

Tyyne tulikin juuri ulos ja sanoi minulle hymyillen “Haluaisitko tavata nyt hoidokkisi”. “Toki” Sanon ja Tyyne sanoo Pipsalle, että tämä voi lähteä siivoamaan loput karsinoista.
Tyyne pyytää minua talliin ja johdattaa minut Helinän karsinalle. “Okei. Tässä on Helinä”, Hän sanoo ja rapsuttaa Helinää turvasta. “Hei, Helinä”, sanon ja hymyilen. Tyyne päästää minut rapsuttelemaan hevosta ja katsoo sivusta. “Hei muuten, paljon kello on”,Kysyn Tyyneltä. “Se tulee jo viisi”,Tyyne vastaa. “Okei. Mun on varmaan lähdettävä, äiti sanoi että ennen puoli kuutta on oltava kotona”, sanon. “Joo. Nähdään sitten ensi kerralla”, Tyyne vastaa ja hymyilee. Vilkutan vielä tallin ovilla ja sitten lähden kotiin päin.




Vastaus:

Oikein kiva pieni aloitustarina! :) Kirjoitat mukavan yksinkertaisella ja sujuvalla tyylillä, joten tarinaa oli oikein miellyttävää lukea. Teksti oli kirjoitusvirheetöntä ja lisäksi kuvailit kivasti. Helinällekin käy varmasti oikein hyvin se, että pääasiassa vain maastakäsittelisit sitä - tamma onkin ihanan seurallinen ja ihmisystävällinen tapaus! <3

Tästä saat palkaksi nyt 46v€ :).

• Tyyne

Nimi: Madde

12.11.2018 18:01
Madde ja Herkku - eka kenttähetki

Nousin autosta ja avasin takaluukun. Nostin sieltä ratsastuskassini, mustan puman treenikassin ja vaihdoin jalkaani tallisaappaat. Suljin takakontin ja lukitsin autoni. Nappasin kassin oikeaan käteeni ja lähdin kävelemään talliin. Herkku hirnahti tervehdykseksi kun avasin tallin oven. Laskin kassini pesupaikan eteen ja kävelin varustehuoneeseen. Oikeaan käteeni otin Herkun suitset ja hoitopakin, vasempaan satulan. Satulan asetin maahan pesupaikan viereen, harjakopan satulan viereen ja suitset laitoin hanaan roikkumaan. Löysin pesupaikalta pienen korokkeen, jonka laitoin käteni ulottuville. Jotta saisin sen käsiini, kun letitän Herkun harjan. Lopulta pääsin hakemaan itse hevosta. Herkulla olikin jo riimu valmiiksi päässä, joten tarvitsin vain riimunnarun. Avasin karsinan oven ja rapsutin Herkun päätä, kun tämä työnsi turpansa luokseni. Kiinnitin riimunnarun pikalukon riimuun ja työnsin karsinan oven kokonaan auki. Kehotin jättiläisen tulemaan perässäni ja kävelimme yhdessä pesuboxiin.

Käänsin Herkun boxissa niin, että tämän pää osoitti ulospäin. Kiinnitin Herkun ja nostin harjakopasta pitkäharjaksisen. Aloitin kaulalta ja siirryin kohti peppua. Tuttuun tapaani kerroin samalla Herkulle kuulumisia. "Olen saanu kaikki laatikot purettua ja sohvakin on löytänyt paikkansa. Tää uus kämppä ei tunnu vielä kodilta, mutta ehkä siitä pian muodostuu sellanen. Koulu sujuu ihan hyvin, sain biologian kurssista kasin." Sanoin ja kävelin Herkun pään viereen ja rapsutin tätä poskesta. Herkku pörähti ja laski päätään. Heppa vain seisoi siinä, eikä tuntunut ottavan stressiä mistään. Halasin hevosta kaulalle ja kävelin toiselle puolelle. "Nyt on meneillään matikan toinen kurssi ja mä oon niin hukassa sen kanssa. En tiiä yhtään mitä tekisin sen kanssa. Yritän kyllä, mutta tuntuu että joka kerta turhaudun aina vaan enemmän ja oon valmis heittää koneen ikkunasta ulos" naurahdin. Samalla kun harjasin hevosen toista puolta puhtaaksi, kerroin että autoon on syttynyt airbagin vikavalo ja kaipaan isiä joka sen osaisi korjata. Kerroin myös koululla olevasta söpöstä pojasta. Tummahipiäiset ovat ehdottomasti minun tyyliäni. "Aivan kuten sinäkin, senkin hurmuri" Herkku taisi tunnistaa kehun sillä tämä heilautteli päätään muutaman kerran ja kietoi minua samalla pikkurillinsä ympärille. Vaihdoin harjaa hiukan kovempaan ja lyhytharjaksisempaan ja kävin taas hevosen läpi. Suin vielä vuohiskarvat ojennukseen ja putsasin pään. Vasemmassa poskessa näkyi olevan pieni nirhauma, mihin kiinnitin huomiota. En uskonut sen olevan mitään vakavaa, Herkku oli yhtä hyvin voinut kolhaista päänsä ulkona puunrunkoon tai vaikka vesikippaan.

Vein harjan takaisin koppaan ja otin käteeni harjakamman ja taskuuni laitoin heppaponnareita. Harjasin hännän ja harjan takuista ja hain korokkeen Herkun oikealle puolelle kaulan viereen. Nousin pari askelmaa ylemmäs ja rupesin letittämään harjaa. Tein kahdeksan tai yhdeksän pientä lettiä, jotka pyörittelin sykeröille ja kiinnitin ponnareilla. Häntään tein yhden letin, joka alkoi ylhäältä ja otti jokaisella kierroksella vähän häntää mukaan. Lopetin hieman ennen puolta väliä ja letitin jo valmiiksi kädessä olevat häntäjouhet loppuun, jättäen hännästä puolet vapaaksi. Lopetettuani hännän kanssa, hain satulan ja laitoin sen - myönnettäköön, korokkeen avulla - Herkun selkään. Koska Herkku näytti todella rennolta, uskalsin heittää satulavyön alas. Laitoin vyön löysälle, kiristäisin sitä vielä ennen selkään nousua. Vielä suitset päähän, pintelit Herkun jalkoihin ja säpsit omiin. Laitoin kypärän päähän, jättäen sen auki ja hanskat käteen. Kassista otin vielä takin ja nappasin ohjakset käteeni. Sitten lähdettinkin jo kohti kenttää.

Kentällä odotti estekalusto, joka oli meille aivan liian korkea. Kävelin Herkku perässäni ensimmäiselle esteelle ja laskin sen noin 20cm. Tarkoituksella aluksi pienet esteet; tutustutaan vielä rauhassa. Laskin Herkun vapaaksi ja kiersin nopsasti kaikki esteet läpi. Herkku talsi nätisti perässäni, eikä tuntunut edes tajuavan olevansa irti. Rapsutin hevosta päästä ja kiristin satulavyön. Lopulta hyppäsin ketterästi selkään, suljin kypärän ja annoin hevoselle pohjetta. Herkku lähti kävelemään pitkin ohjin pää alhaalla ympäri kenttää. Olen itse tottunut siihen, että hevonen saa alku- ja loppukäyntien ajan päättää mihin päin mennään, joten ohjakset vain makasivat edessäni. Kaivoin puhelimen taskustani ja nappasin Snapchattiin kuvan. Lisäsin siihen sydänsilmä-emojin ja lähetin sen mystoryyni ja parhaalle ystävälleni.

Käveltyämme viitisen minuuttia, otin ohjakset käteeni. Taivuttelimme ympyröiden ja kaarteiden avulla ja muistelimme yhdessä - enemmän ehkä minun takiani - mitä oli asettaminen. Herkullakin tuntui olevan vähän hakusessa, mutta yhdessä onnistuimme löytämään. Kun heppa tuntui minusta vertyneen tarpeeksi, nostin ravin. Ravasimme pitkät sivut ja teimme muutamat ympyrät ja avasimme lihaksia. Minun istuntani tuntui olevan hiukan hukassa, vaikka olen tottunut menemään isoilla hevosilla. Silti Herkun ravi tuntui olevan todella syvää ja minun oli aluksi vaikea päästä kiinni.

Kun alkuverkat oli tehty, nostin vielä kokeeksi laukan yhden pitkän sivun ajaksi. Herkku tuntui olevan laiska, eikä meinannut jaksaa keskittyä ja nosti ensin väärän laukan. Laskin hevosen takaisin raviin ja asetuksen kautta haimme uutta laukannostoa. Nyt Herkku oli jo mukana menossa ja nosti oikean laukan. Ensimmäiset esteet menimme kumminkin ravissa. Siitä oli aikaa kun viimeksi olin hypännyt, joten tämä vaati totuttelua vielä. Kun ensimmäisessä kavaletissa putosi yksi puomi, tajusin Herkun tarvitsevan enemmän apua esteiden ylityksessä. Kokosin ohjat paremmin käsiini ja palasin uralle. Kävin nopeasti läpi miten hevosen askelta sai pidemmäksi ja lyhyemmäksi. Tämän jälkeen lähdimme yrittämään uudestaan, tällä kertaa onnistuen. Innostuin toden teolla ja niin tuntui Herkkukin. Kiitin hevosta taputtamalla tätä kaulalle ja kehotin uuteen esteeseen. Hieman meni askeleet väärin, mutta siitä huolimatta pääsimme yli kunniakkaasti. "Hyvä poika!" kehuin ja käänsin seuraavalle esteelle. Nyt nostin laukan ja istuin alas satulaan. Laskin nopeasti päässäni askeleet ja lyhensin niitä hiukan. Kun este lähestyi, myötäsin kädelläni hevosen pään liikettä ja maiskautin. Kun Herkku hyppäsi esteen yli, tunsin lentäväni. Olisin sillä hetkellä voinut heittää ohjat pois ja levittää käteni kuin Titanicissa! Herkku hörähti kun pääsimme alas ja olin todella ylpeä ja innoissani. Laskin askellajia raviin ja taputin ja kiitin Herkkua.

Hypättyämme kolmisen varttia, laskin vauhdin pysyvästi raviin. Hyppäsimme vielä muutaman esteen. Vaikka puomeja tippuili vähän väliä, joka hypyn jälkeen kiitin ja kehuin jättiläistä. Piitkien loppuravien ja -käyntien jälkeen hyppäsin selästä alas ja kävelimme pesuboxiin. Otin säpsit ja kypärän pois ja laitoin ne kassini päälle. Koska Herkku oli päässyt hikoilemaan satulan alta ja kainaloista, ennen harjausta päätin heittää vähäksi aikaa fleeceloimen tämän päälle. Herkku näytti kaikkensa antaneelta ja roikotti päätään rentona. Otin pintelit ison hevosen jaloista pois ja suihkutin jokaiseen jalkaan hetken aikaa kylmää vettä. Viilennettyäni jalat, otin loimen pois ja harjasin hevosen läpi. Pesin vielä hikikohdat sienellä ja vedellä ja laitoin loimen takaisin Herkun selkään. Vaikka jättiläisellä olikin karvaa, ei silti olisi kiva seistä märkänä kylmässä karsinassa. Koko tämän ajan Herkku torkkui paikallaan silmät puoliksi kiinni. Avasin vielä letit sekä harjasta että hännästä ja harjasin pään. Lopulta löpertelin kaikkea ylimaallisen ällön söpöä komistukselle ja kävin hakemassa laukusta omenan. Haukkasin siitä palan kääntyessäni Herkkua päin. Tämä oli ihan yht´äkkiä herännyt uniltaan ja heristeli nyt korviaan minua päin. Hamuili suullaan omenaa. Minä käänsin vartaloa pois päin hepasta, ja kielsin tätä kerjäämästä. Koska kyseessä oli iso hevonen, mielestäni oli tärkeää opettaa 'odota'käsky. Tätä joutuisimme harjoittelemaan vielä kauan, sillä Herkku vain hamuili minkä riimunnaruilta pääsi omenan perään. Haukkasin siitä vielä palasen ja menin kyykkyyn, puoliksi selin heppaan. Tämä laski päänsä ja odotin kärsivällisenä. Kun Herkku näytti yhden merkin siitä, ettei kerjännyt, annoin palasen omenasta. Sitten haukkasin itse. Ja kun Herkku taas vähän käänsi päätään, sai hän palasen omenaa. Jatkoimme tätä loppuomenan ajan ja vein Herkun takaisin karsinaan. Jätin loimen vielä paikalleen ja suljin karsinan oven. Rapsutin kaltereiden välitse jättiläistä ja sanoin tälle heipat.

Vein tavarat vielä niiden omille paikoilleen ja nappasin oman laukkuni. Kävelin autolle ja heitin laukun takakonttiin ja laitoin tennarit jalkaan. Kun käynnistin auton, radiosta pauhasi Kaija Koon Kaunis, Rietas ja Onnellinen. Kiitin puoliääneen Keijistä ja hurautin kohti kotia, omaa sänkyä ja rakasta koirakamuani.

Vastaus:

Ihan superkiva tarina! :) Sulla on vaan niin kiva ja sujuva kirjoitustyyli, ja kuvailet asiat niin aidosti, että sun tarinoita on ihanaa lukea! Varsinkin tarinan alussa kerroit hoitotoimenpiteistä mukavan yksityiskohtaisesti, josta tarina ikään kuin heräsi heti eloon :).
Pidät Herkusta kyllä tosi hyvää huolta ja teillä näyttäisi sujuvan hyvin Herkun kömpelyydestä huolimatta, mahtavaa! <3

Palkaksi saat tästä tarinasta 58v€.

• Tyyne

Nimi: Madde

08.11.2018 17:59
Madde - Ensimmäinen kerta
Sininen Volswagen Golf kaarsi tallin parkkipaikalle. Auton sammuessa, avasin oven ja otin avaimet virtalukosta. Minua jännitti kovasti ja olin oikein innoissani tästä. Olen aina rakastunut isoja hevosia ja hoitanut aikaisemmin yhtä shiretammaa. Valitettavasti hoitosuhde päättyi muuttoni takia. Ja täällä minua lähimpänä olevalla tallilla sattui olemaan shireruuna hoitajaa vailla. Epäilemättä sekuntiakaan nousin autooni ja kaarsin tallille. Etsin omistajan käsiini ja reippaasti - ehkä vähän liiankin - ilmoittauduin vapaaehtoiseksi Herkku-ruunan hoitajaksi. Minut otettiin heti mukaan jengiin ja kun pääsin kotiin, olin itkeä ilosta. Ja tänään on se päivä, kun vihdoin pääsen rapsuttelemaan uutta karvaturpaystävääni!
Nappasin takakontista tallikenkäni ja vaihdoin ne jalkaan. Jalassani minulla oli jotkut ikuisuuden vanhat ratsastushousut, mutta ne ovat minun luottohousuni enkä ikinä luopuisi niistä. Musta t-paita, numeroa tai kahta liian iso, oli sidottu alaselän kohdasta ponnarilla, jottei se roikkuisi liikaa. Tummat hiukseni harjasin käsilläni korkealle ponnarille. Löin takakontin kiinni ja lukitsin auton ovet. Yritin hillitä itseni ja olla juoksematta talliin. Vedin syvään henkeä ja haistelin talli-ilmaa. Ilmassa tuoksui heinä, hevonen ja hevosen kakka; niin tuttu ja rakas haju, joka kertoi minun saapuneeni kotiin.
Talliin päästyäni, etsin ensin Herkun. Se ei ollut kamalan hankalaa, etsin vain tallin suurimman hevosen. Musta hevonen valkoisella päämerkillä hirnahti minulle ja minä laitoin käteni kaltereiden läpi silittääkseni Herkkua. Herkku haistoi kättä ja hörähti. Harjapakin haettuani, avasin karsinan oven ja astuin sisään. Herkku oli korkea ja iso, jopa minä hämmennyin hetkeksi. Suljin oven perässäni. Esittäydyin ruunalle ja laskin harjakopan maahan. Ruuna haisteli ilmaa ja minua, rauhallisen oloisena ja varmasti tottuneena ihmisiin. Astuin askeleen lähemmäs ja nostin käteni Herkun kaulalle. Se oli pehmeä ja lämmin ja jatkoin kädelläni matkaa aina harjan juureen asti. Juttelin Herkun kanssa ja kerroin itsestäni. Ikäni ja perheestäni, opinnoistani ja harrastuksistani: Kerroin myös omistavani koiran ja ehkä joku kerta tuovani sen tallille, jos saisin luvan. Pitäisi varmistaa asia vielä ensin. Kerroin myös olevani varma, että Herkusta ja koirastani tulisivat hyvät ystävät. Rapsutettuani Herkkua jonkin aikaa, nappasin harjan ja lähdin kaulta liikkeelle. Vaikka olenkin pitkä, 178cm, oli minulla vaikeuksia yltää ihan hevosen kaulan yläosaan, kun ruuna nosti päänsä. Suin hyvän tovin, aina niin kauan kunnes Herkku alkoi luottaa minuun ja rauhoittui silmin nähtävästi. Siirryin harjan takkujen selvittämiseen, jonka jälkeen putsasin vielä pään ja selvitin vuohistupsujen takut.
Kun olin saanut koko hevosen puhtaaksi, otin harjapakin mukaani ja laitoin karsinan oven kiinni. Kävin hakemassa varustehuoneesta suitset ja vein ne karsinan viereen. Avasin oven ja tällä kertaa jätin sen kokonaan auki. Sidoin riimunnarun hevosen ryntäiden korkeudelle oven eteen. Kumarruin narun ali ja otin suitset toiseen käteeni. Minusta tuntuu, että herätin Herkun aika syvältä torkuiltaan, kun kehotin avaamaan suun. Herkku otti kuolaimet suuhunsa, mutta nosti päätään hiukan liian ylös. Varpustellen laitoin suitset päähän. Otin ohjat käteeni ja irrotin riimunnarun, heitin sen kaulalleni ja lähdin kävelemään Herkun seuratessa ulos tallista. Polulle päästyäni heitin ohjat kaulalle ja laitoin riimun narun turvan ympäri kiinni molempiin kuolaimiin. Olin päättänyt että tänään vain tutustutaan ja käydään kävelylenkillä. Herkku tallusteli nätisti perässäni ja annoin hänelle pitkän narun.
Käveltyämme jonkin aikaa, päätin kääntyä takaisin. Herkku kulki nätisti perässäni ja vain ihmetteli. Mutta kun käännyimme, hän löi isomman vaihteen silmään. Pysyi kyllä perässäni, mutta kotiinhan on aina kiire :D . Jatkoin tutustumista ruunaan ja kerroin elämästäni ja vanhemmistani.
Talliin päästyämme, päästin ruunan irti ja otin suitset päästä. Laitoin karsinan oven kiinni ja lähdin pesemään kuolaimia. En ollut ihan varma, mikä tallin käytäntö on, mutta ajattelin peseväni ne varmuuden vuoksi. Heiluttelin suitsia vielä, jotta ylimääräinen vesi tippuisi. Vein suitset takaisin niille osoitettuun paikkaan. Kävin vielä halaamassa Herkkua ja kerroin sille tulevani pian uudestaan. Rapsutin Herkkua korvan takaa ja annoin ruunalle suukon turvan päähän.
Autoon päästyäni olin onnellisempi, mitä pitkiin aikoihin. En ollut edes tajunnut kaipaavani hevosten kanssa touhuilua niin paljoa. Käynnistin Golfini ja peruutin. Käänsin auton ympäri ja avasin radion. Kurvatessani pihalta, Ellinoora lauloi Leijonakuninkaan kertosäettä. Saatoin ehkä itsekin laulaa mukana, mutta mitään en myönnä!

//Nyt tuli oikealla nimelläkin :D

Vastaus:

Oikein hyvä ensimmäinen tarina, tykkäsin tästä kyllä paljon! Kerroit tallipäivästä mielestäni tosi monipuolisesti ja lisäksi kuvailitkin mukavasti. Sulla on oikein kiva kirjoitustyyli ja teksti olikin huolellisesti kirjoitettua, mutta kappalejaot saisivat olla joissain kohdissa vähän isommat tarinan selkeyttä lisääksesi ;).
Ihanaa muuten, kuinka paljon juttelit Herkulle! :D No, se on kyllä varmasti tosi hyvä kuuntelija <3.

Palkaksi saat nyt 54v€.

• Tyyne

Nimi: Reetta

06.11.2018 16:26
- Keijukumpu -

Ensimmäinen asia, joka mulla jäi kunnolla mieleen tältä paikkakunnalta on Keijukumpu. Siis se heppatalli, se kirkkaankeltainen talli ja ylipäätään koko paikka. Jotenkin kun yksi päivä ajoimme sen ohi autolla, ihastuin siihen heti. Sievä talli, jossa voisi oikeasti ollakin jotain toimintaa...
Olen siis harrastanut ratsastusta jo noin kymmenen vuotta. Tänne muutettuamme se kuitenkin hieman jäi, mutta jos Keijukummussa olisi ratsastustuntitoimintaa, voisin jatkaa rakasta harrastustani. Ennen minulla oli ollut jonkun aikaa oma hoitohevonen. Pidin kovasti hoitohevostoiminnasta ja jos Keijukummussa olisi tämmöistä, alkaisin ilomielin hoitajaksi.

Etsin Keijukummun nettisivut ja sieltä omistajan puhelinnumeron. Ajattelin meneväni vaikkapa kenties jo huomenna tutustumaan. Soitin tallin omistajalle. Istuin sängylläni ja odotin jännittyneenä, että hän vastaisi.
Puhelimeen vastattiin melko heti, iloinen naisen ääni. Sovimme että tulisin tutustumaan huomenna vapaina oleviin hoitohevosiin, siellä kun oli hoitohevostoimintaa. Olin todella innoissani ja lähes koko päivän mietin millaisia hevosia Keijukummussa on.

- • -

Seuraavana päivänä lähdin Keijukumpuun. Pakkasin tavarani harmaaseen Kånken-reppuuni. Pääsin Keijukumpuun isäni kyydillä. Hän kyyditsi minut tallin pihaan, nousin ulos autosta ja kiitin kyydistä. Kun isä ajoi pois, silmäilin sillä aikaa tallipihaa.
Se oli todella sievä ja viihtyisän oloinen. Suoraan edessäni kohosi kirkkaankeltainen tallirakennus ja sen lähellä haalean värinen piemempi talli, varmaankin yksityishevosille. Tallipihalla oli myös ratsastuskenttä, maneesi ja nopealla silmäyksellä noin kahdeksan tarhaa. Tarhoissa ei juuri nyt ollut hevosia, mutta huomasin ratsastuskentällä jonkun tytön ratsastavan upean näköisellä kimolla hevosella, joka minun huonon rotumuistini mukaan taisi olla andalusialainen. Pelkkä hevosen näkeminen sai hymyni huulille. Siitä oli ollutkin jo jokin aika...
Otin suunnan kohden suurempaa tallirakennusta. Lähempänä sitä kuulin hevosen hirnuntaa ja iloista puheensorinaa. Niin ihanan rauhallista, mutta silti vaikutti siltä että tallilla oli koko ajan joku läsnä. Eli juuri mitä halusin.
Astuin sisään talliin. Heti ensimmäisessä karsinassa seisoi voikko hevonen, jolle joku blondi tyttö oli juuri varustamassa satulaa.
"Hei", kuulin jonkun äänen takanani, sekä kavioiden kopsetta tallin lattiaa vasten. Käännyin ja näin tummahiuksisen naisen tulevan juuri talliin.
"Säkö olet se Reetta, jonka kanssa eilen sovittiin että tulet käymään katsomassa hoitohevosia", nainen kysyi ja ojensi toisen kätensä. "Tyyne. Hauska tavata."
"Olen juu", hymyilin ja tartuin naisen käteen.
"Esittelen hoitohevoset sinulle vaikka heti", Tyyne kertoi. Seurasin naista suloisen näköisen ponitamman luo.
"Tämä on Dippi", Tyyne kertoi. "4-vuotias welsh part bred -tamma. Dippi todella kiltti ja ihana, mutta ratsastaessa vielä hieman kokematon, joten hoitajan täytyy opettaa sille vielä hieman asioita."
Seuraavana vuorossa oli ihanan näköinen Helinä-niminen tamma. Se höristi uteliaana korviaan.
"Helinä on myös todella kiltti", Tyyne hymyili. "Se rakastaa hoitajaansa ja on helppohoitoinen. Helinällä on myös ihan kiva ratsastustaso."
Helinän vastapäisessä karsinassa oli Monni, welsh part bred-ori. Luonteeltaan kuulemma hieman haastava ratsastaessa, mutta hoidettaessa kyllä ihan kiltti. Tyyne esitteli vielä ihanan Kerma-nimisen irlanninhuntertamman, sekä Herkun, komean shireruunan.
Viimeisenä vuorossa oli kimo connemara. Se seisoi ulkokarsinassaan takapuoli karsinaan päin. Se käänsi päänsä meihin päin, kun tulimme karsinan luo.
"Tämä on Risto", Tyyne kertoi. "Risto on vasta täällä melko uusi. Se on ratsastaessa tosi kiltti, hoitaessa vähän äksy joten se kannattasi hoitaa kiinnisidottuna omassa karsinassaan tai voi viedä tietenkin sisälle talliin. Risto on kuitenkin todella ihana poni ja vielä kivan ikäinenkin, 10-vuotias."
Risto höristi uteliaana korviaan ja pärskähti. Se näytti heti jotenkin mielenkiintoiselta ja siltä että haluaisin tutustua. Olivathan aiemmatkin olleet ihan kivoja, mutta tämä Risto sai minut heti ihastumaan siihen.
"No, oliko joku joka jäi mieleesi?" Tyyne kysyi uteliaana. "Jos joku tuntihevosista ei kiinnostanut, niin meillä on vielä muutama hoitajaa kaipaileva yksäri."
Tiesin kuitenkin jo kuka minun mieleeni oli ehkä eniten. Risto vaikutti minulle juuri sopivalta hoitohevoselta.
"Risto olisi mukava", kerroin. "Se vaikuttaisi mulle juuri sopivalta. Pystyisin tulla käymään täällä varmastikin usean kerran viikossa."
"Hienoa!" Tyynen kasvoille levisi ystävällinen hymy. "Onpa kivaa, jos ryhdyt Riston hoitajaksi! Kiva, että sillekin saadaan hoitaja. Jos nyt olet aivan varma, olet Riston hoitaja."
"Olen."
Ilo kupli sisälläni. Tämä kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Vilkaisin Ristoon. Ruuna mussutti heiniään, eikä ollut varmaankaan edes tietoinen mitä juuri äsken sovin Tyynen kanssa. Tai no, mistäs sitä koskaan tietää...
Minun oli pakko lähteä miltei heti, mutta seuraavana päivänä tulisin kyllä tallille. Se on sovittu!

Vastaus:

Tosi mukava tarina! Kiva kun kerroit noin paljon ensivaikutelmastasi tallista ja kuvailit myös noin monia hevosia :). Tykkään myös paljon sun kirjoitustyylistä, se on ihanan selkeä, joka tekee tekstistäsi tosi miellyttävää lukea. Vaikka Risto ei nyt ollutkaan mikään älyttömän seurallinen tapaus niin varmasti opit sen tuntemaan ja teillä tulee olemaan hauskaa yhdessä! <3

Tästä tarinasta saat palkaksi 55v€ :).

• Tyyne

 

 

©2018 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com