Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien sekä yksäriomistajien kirjoittamat hoito- ja tapahtumatarinat. 

Ekstratehtävät: Joka perjantaina _noin_ klo 20.00 tänne hoitokirjaan ilmestyy pieni ekstratehtävä, jonka suorittamisesta saa lisärahaa 30v€ tai joskus suurin piirtein saman arvoinen tarvike varustekaupastamme. Ekstratehtäviä saa siis suorittaa niin hoitajat kuin yksärien omistajatkin! Ekstratehtävän suorittamiseen on aikaa seuraavan tehtävän ilmestymiseen saakka. Ekstratehtävien suorittamiset merkitään aina hoitajien kaappeihin, ja lisäksi tehtävien ahkera tekijä voi ansaita jopa tittelin! Ekstratehtävistä kirjoitetaan lyhyt tarina, jossa voi mennä ns. suoraan asiaan. 

 

Mukavia hoitohetkiä!

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Eliza

21.04.2018 12:23
Ekstratehtävä XXV, 21.4.2018

Hain Seraa tarhasta, mutta poni oli asiasta eri mieltä. Poni jämähti heti tarhan eteen eikä suostunut liikkumaan. Asiaa ei auttanut yhtään se, että Crazy, yksi Seran tarhakavereista yritti saada Seraa mukaan leikkiin. Sera olisi tietysti halunnut leikkimään Crazyn kanssa ja heitteli päätään, tanssahteli aidan vierellä ja yritti kaikin keinoin päästä irti minulta. Läpsäytin narun päällä ponia lavalle, mutta poni vain potkaisi eikä liikkunut mihinkään. Poni oli laittanut ihan liinat kiinni. Ärjyin ponille tuloksetta.
-Tarvitsetko kenties apua?
Kysyjä oli Tyyne. Pelastajani.
-Tulit kuin tilauksesta. Sera ei liiku mihinkään, vaikka mitä tekisi.
Tyyne tuli varovasti ponin taakse ja alkoi työntää ponia eteenpäin. Poni ei liikkunut mihinkään ja Tyyne nappasi narun minulta ja käski minun väistää. Tallin omistaja läpsäytti ponia reippaasti ja karjaisi tälle melko käskevästi, jollaista puolta en ole tallin omistajasta aiemmin nähnytkään.
Mutta oli sillä vaikutusta, koska Sera alkoi liikkua ihan nätisti. Tyyne pisti vielä poniin vauhtia ja juoksutti tämän tallin ovelle, talutti karsinaan ja antoi narun minulle. Tyyne poistui samoiten tein omia menojaan. Irrotin narun riimusta, suljin karsinan oven ja lähdin hakemaan harjakassia.
Takaisin tullessani karsinan ovi oli auki ja poni tipotiessään.
-No mitä helv..? Missä Sera on? Puhahdin ääneen hämmentyneesti sekä vihaisesti.
-Taisin vahingossa päästää sen karkuun, takaani kuului ääni.
Ääni kuului Justukselle, joka oli hieman punainen kasvoiltaan ja nolon näköinen.
-Ja sinä sen nyt vasta minulle sanot. Justus!
-Sori. Olin viemässä puhdasta vesiastiaa tarhaan ja ovi oli ihan vain hetken auki. Mutta eikös poni ollut karsinassa?
-Oli, se varmaan jäi sitten minulta auki tai sitten Sera on oppinut avaamaan karsinan oven.
Lähdin kiireesti etsimään Seraa. Avatessani tallin oven näinkin ponin heti. Se viiletti ohistesi tuhatta ja sataa laukaten ja pukitellen. Sillä näytti olevan oikein hauskaa. Poni pysähtyi onneksi tarhan eteen ja lähestyin ponia. Olin jo miltei tämän vierellä, kun Sera päätti lähteä uudelleen liikkeelle. Minulla oli todella hankaluuksia saada poni kiinni, mutta huomasin Tyynen ja Justuksen tulevan avukseni mukanaan kauraa ja omenaa. Yhteistuumin saimme ponin kiinni. Poni talutettiin jälleen karsinaan ja katsoin, että ihan varmasti suljin karsinan oven. Poistuin hetkeksi ja onnekseni, palatessani takaisin karsinan ovi oli kiinni ja poni seisoi karsinassa. Olisihan tuo ollutkin aikamoista, kun olisi uudestaan pitänyt lähteä metsästämään Seraa jostakin, kun aikaisempi karkureissu oli kestänyt noin 15-30 minuuttia.

Nimi: Eliza

16.04.2018 18:59
Tarinakilpailu
Seikkailu metsässä

Heräsin aamulla kahdeksalta. Aurinko oli jo noussut ja se paistoi verhon läpi silmääni. Siihen asti olinkin nukkunut oikein hyvin, kissatkaan kun eivät olleet riehuneet yöllä tai repinut takkeja, kuten yleensä. Ne olivatkin molemmat kissat nukkumassa sängyssä ja nousivat ylös vasta minun jälkeeni. Sitten alkoikin mekkala, kun kissojen piti saada jo ruokaa. Muina aamuina kun ruokin ne seitsemältä, hetki ennen kuin lähdin kouluun.

Päivästä oli tulossa kaunis ja varmasti melko lämmin. Olihan tuota parhaimmillaan ollut 11 astetta lämmintä, taisi olla vielä eilen. Eilen olinkin avannut pyöräilykauden kaupassa käydessäni, joten tänään pääsisin pyörällä tallille, ei tarvinnut enää kävellä.

Tein aamutoimet pikaisesti ja pakkasin laukkuuni varuilta hanskat, avaimet, puhelimen ja uuden juomapullon. Otin pyörän pumpun vielä mukaan ja lähdin hakemaan pyörää varastosta. Ilma oli pysynyt hyvin renkaissa, kun ne eilen pumppasin täyteen. Viime keväänä, kun kaivelin pyörän varastosta, renkaat olivat ihan tyhjät ja ilma ei pysynyt renkaissa. Kävelyreissuhan siitä silloin tuli kauppaan mennessä ja piti vaihtaa sisuskumit. Olin iloinen, että nyt ei tarvinnut.

Tällä kertaa ei ollut edes raskas polkea, vaikka aiempina vuosina kevään ensimmäinen ja toinenkin pyöräilyreissu oli vähän raskasta. Mutta parempi näin.
Asvalttitien jälkeen käännyin hiekkatielle, joka oikaisi hieman ja joka kulki puron vierestä. Hiekkatie oli muutamasta kohdasta liejuinen ja meni väkisin uriin, josta joku toinen oli pyörällä mennyt. Urat olivat juuri pahoja, kun niistä sitten helposti kaatui. Jouduin nytkin sitten keskittymään ihan tosissaan ajamiseen ja ettei pyörä menisi uriin. Paljoa en kerinnyt puroa ihastella ja kuunnella veden solinaa, mutta sen kerkesin huomata, että vesi oli noussut huomattavasti talven jäljiltä.
Onneksi matkalla tallille oli jonkin matkaa päällystettyä tietä, loppumatka oli kyllä hiekkatietä ja se oli niin pehmeää, että minun oli pakko taluttaa pyörää loppumatka silläkin uhalla, että kenkäni olisivat märät ja likaiset.
Kenkäni likaantuivat kyllä vähän, mutta ainahan ne voisi pestä. Kävellessäni talliin pujottelin pitkin pihaa yrittäen epätoivoisesti väistää kuraisimpia kohtia.

Tallissa viheltelin iloisesti, hoitajien huoneeseen kävellen, tai suorastaan hieman hyppien. Tallissa ei siis ollut hevosia, joten uskalsin hieman hypähdellä tallin käytävällä.
-Hei kaikille! Hihkaisin astuessani huoneeseen.
Lyydia, Ossian, Jenny ja Tyyne tervehtivät takaisin ja jatkoivat omia touhujaan.
-Oletpa iloinen tänään, Jenny huomautti.
-Joo, ei siihen sinällään mitään erityistä syytä ole, minulla on vain hyvä päivä.
Itsekseni vihellellen vaihdoin likaiset lenkkarini ratsastuskenkiin ja chapseihin sekä kaivelin kaapista kypärän ja hanskat. Nakkasin laukkuni kaappiin. Laitoin puhelimen äänettömälle ja tungin sen takaisin taskuun, mihin se juuri ja juuri mahtui. Poistuin vähin äänin huoneesta. Kävin hakemassa Skyn harjalaukun mukaani ja vein harjat ja kypärän Skyn karsinan eteen. Nappasin Skylle ostamani ruskean riimun ja narun mukaani ja lähdin iloisesti ja reippaasti hakemaan tammaa.

Kengät likaantuivat osittain heti, mutta nekin pesisin kätevästi vesipisteessä.
Sky antoi minun pujottaa riimun päähänsä ilman oikuttelua. En laittanut ketjua edes turvan ympäri, mutta silti tamma kulki nätisti vierelläni, oikeastaan askeleen pari jäljessäni. Tamman jalat olivat olleet puhtaat, koska onnekseni tarhat olivat hiekkatarhoja, joten ne eivät mutaantuisi. Mutta tallin pihasta päästyämme talliin tamman jalat olivat kuraiset. Se siitä ilosta.

Talutin tamman suoraan vesipisteelle. Aloin laskea hanasta lämmintä vettä, jolla pikaisesti putsasin omat kengät ja aloin sitten suihkutella hevosen jalkoja puhtaaksi. Avustin hommaa kädellä. Suljin hanan huolellisesti ja kuivasin jalkoja pyyhkeellä. En viitsinyt viedä tammaa karsinaan, jotta sen jalat ei likaantuisi heti uudestaan, joten kiinnitin Skyn käytävälle ja hoitaisin tamman tällä kertaa siinä.
Harjasin Skyn huolellisesti sekä puhdistin kaviot. Kiikutin harjakassin satulahuoneeseen ja tilalle otin satulan sekä suitset. Palasin Skyn luokse, joka seisoi ihan kiltisti käytävällä. Mutta Sky ei ollut yksin. Tyyne oli rapsuttelemassa tammaa eikä hän huomannut ensin minua ollenkaan, kun lähestyin takaapäin. Tyyne lässytti tammalleni ja rapsutteli Skyta kaulasta. Skyn mielestä se taisi tuntua oikein hyvältä, kun tamma ojensi kaulaansa niin paljon kuin pystyi ja tammalla oli hassu ilme.
-Jaahas, Sky onkin saanut seuraneidin. Naurahdin ääneen.
-Ihan tässä vaan jutusteltiin mukavia ohi mennessä, Tyyne sanoi vakavana.
-Niinkö? Sanoin hieman hymyillen ja aloin nauramaan ja Tyyne myös.
Olin nimittäin aiemminkin yllättänyt Tyynen itseteosta, lässyttämässä hevosille.
Tyyne halusi pitää Skyta kiinni sillä aikaa, kun varustin tammaa. Tallin omistaja irrotti narut molemmin puolin ja piti tammaa riimusta kiinni. Satuloin Skyn rauhallisesti kiinnittäen myös vyön. Tyyne halusi laittaa suitset Skylle ja annoin hänen tehdä sen. Sillä aikaa kerkesin laittaa riimun naulaan ja varustaa itseni kypärällä ja hanskoilla. Tyyne ojensi ohjat minulle, tartuin niihin ja lähdimme Skyn kanssa ulos.
Väistelimme hieman kuraisimpia kohtia ja pääsin ratsutumaan. Sitä ennen katsoin, etteivät kenkäni olleet ihan likaiset, niin en sottaisi Skyn kylkiä. Ei sekään olisi mukavaa.
Onnistuin ratsautumaan sotkematta tamman kylkiä ja lähdimme kävelemään hyvin rentoa ja rauhallista käyntiä maastoon pitkin ohjin.

Maastotie oli myös pehmeä, mutta ei niin liejuinen kuin tallin piha. Mukavampi tässä oli kävellä.
Sky sai kävellä pitkän matkaa pitkin ohjin, ihan rennosti. Otin ohjia vähän tuntumalle, mutta en ihan kireäksi ja annoin pohkeita. Sky siirtyi raviin ja ravasimme alkuun hidasta ravia, enkä edes keventänyt. Vasta vähän ajan kuluttua annoin lisää pohkeita, jolloin tamma siirtyi nopeampaan raviin ja aloin keventämään. Ohjat eivät olleet aivan kireällä, joten kuten kuuluikin, käytin jalkojani kevennykseen enkä ottanut ohjasta tukea yhtään. Jostain kumman syystä taas, minusta oli huisin hauskaa keventää vähän pidemmillä ohjilla tai jopa ihan pitkillä ohjilla.
Aikamme ravattuamme annoin tammalle laukkapohkeet ja tamma siirtyi laukkaan. Annoin tamman laukata kovaa. Nautin suunnattomasti tästä hetkestä, vaikka se ei kovin pitkä ollutkaan. Hiljalleen aloin hidastaa tammaa rauhalliseen raviin ja siitä käyntiin. Kävelimme eteenpäin ja huomasin polun, joka kääntyi oikealle. Ohjasin Skyn polulle ja annoin vielä pidempää ohjaa. Edetessämme polkua huomasin polun kääntyvän taas oikealle. Minusta siitä oli joku muukin mennyt, joten ohjasin tamman sinne ja tamma totteli minua kiltisti. Jossain vaiheessa huomasin, että ei siitä ehkä ollutkaan mennyt kukaan ennen meitä. Jokin minua kuitenkin veti eteenpäin, emmekä siis kääntyneet takaisin.
Polku vain jatkui ja jatkui, kunnes aloimme lähestyä aukeaa aluetta. Hämmästyin suuresti näkemästäni. Edessämme oli tavattoman kaunis, pieni vesiputous. Se oli yksi kainiimpia asioita, joita olen luonnossa nähnyt. Siis mitä luonto itse on tehnyt. Vaikka jossain oli vielä lunta, paikka oli täysin sula. Tämä paikka olisi varmasti kesällä ihan älyttömän upea, jos siis vielä löytäisin tänne. Valitettavasti emme voineet jäädä tänne koko loppupäiväksi, joten jouduimme jättämään tämän paikan taaksemme ja lähtemään takaisin.
Kävelimme pitkän matkaa takaisin ja tulimme risteyskohtaan, mistä polku haarautui osekä oikealle että vasemmalle. Mutta kummasta suunnasta tulimmekaan.
-Sky, vie meidät takaisin.
Annoin tammalle niin sanotusti vapaat kädet, ehkäpä se löytäisi paremmin tallille kuin minä. Minun suuntavaistolla eksyisimme vielä lisää.
Sky kääntyi vasemmalle ja taas vasemmalle. Pian huomasin eräässä puussa tutunnäköisen linnunpöntön. Ihan tavallinen se oli, mutta ilmeisesti orava oli vähän käynyt kaivertamassa aukkoa, mistä linnut pääsivät pönttöön, joten se oli oikean reitin merkki. Taputin Skyta ja lähdimme jatkamaan matkaa ravissa, annoin tammalle taas pidempää ohjaa ja aloin keventämään.
Viimeiset metrit ennen tallin pihaa jatkoimme kävellen. Olin nauttinut tästä lyhyestä retkestämme todella paljon, toivottavasti myös Skylla oli kivaa.

Talutin tamman karsinaan, riisuin satulan ja suitset ja kiikutin ne satulahuoneeseen. Päätin, etten kerro löytämästämme paikasta kenellekään.
Hain harjakassin ja hoidin tamman hyvin ratsastuksen jälkeen. Tarkistin, ettei tamman kyljissä ollut yhtään mutaa ja talutin Skyn tarhaan.

Nimi: Ossian

15.04.2018 14:33
SEIKKAILU METSÄSSÄ – 15.4.2018
TARINAKILPAILU OSA 3
Parin sadepäivän jälkeen aurinko päätti pilkistää uudelleen taivaalle säteillen keväistä lämpöä. Trolli ja Nuts nuokkuivat tarhassa kylki kyljessä nauttien auringosta, eikä Ossian voinut olla nappaamatta kuvaa kaksikosta. Hän lähetti kuvan saman tien myös Noellelle. Ei tuollaista söpöilyä voinut kukaan vastustaa!
Koska Peikolla oli vieläkin jonkinlaisia ongelmia tai lähinnä turhan suuria tunteita peilikuvaansa kohtaan, Ossian päätti kauniin sään kunniaksi lähteä maastoon. Metsässä oli vielä useita heille tuntemattomia reittejä, joiden kiipeilyosuuksilla pääsi hyvin vahvistamaan ponin tasapainoa ja takapäätä. Sitä ennen pitäisi vain saada nuokkuva poni talliin ja varustettua.
Vielä karsinassakin poni nukkui tyytyväisen näköisenä. Oikeastaan ainoat elonmerkit olivat hiljalleen hengityksen takia nousevat kyljet, väpättävä alahuuli ja satunnaiset, tyytyväiset pärskähdykset. Ossian ei ollut niin tyytyväinen karvanlähdön takia, irronnutta karvaa löytyi jopa suusta. Toisaalta mitä ei mussukkansa eteen tekisi ja Peikkopoika selvästi nautti huolellisesta rapsutuksesta ja paijaamisesta.

Onneksi Ossianilla ei ollut kiire mihinkään. Varustamisessa ja varsinkin harjaamisessa oli mennyt normaalia pidempään aikaan verraten vähintään tuplasti ja ori oli herännyt mököttämään satulan laittoa varten. Lopuksi poika oli vielä etsinyt Tyyneä ympäri tallia, sillä kun nainen oli tupsahtanut käymään yksityistallin puolella, Ossian oli luvannut ilmoittaa lähdöstään vielä juuri ennen lähtöä. Tyyne oli vain ehtinyt kadota siinä välissä, eikä paikalla olleella Elizalla ollut antaa tarkempia reittiohjeita. Lopulta kun poika oli päässyt uljaan ratsunsa selkään, Trolli olisi halunnut jäädä syömään kentän puisia aitoja.
Peikkonen laahusti melko vetelästi pitkin metsätietä. Välillä se havahtui pelästymään omaa varjoaan tai pikkulintujen laulua, mutta muuten se ei jaksanut edes etsiä kaikkia vihreitä pikkumiehiä tai metsänpeikkoja. Ossianinkin oma olemus vaikutti tilanteeseen jokseenkin negatiivisesti, mutta melkein urhoollinen pikkuponi oli alkanut olemaan melkein fiksu maastossa.
Herätelläkseen ponia ja saadakseen maastoreissusta jotain oikeasti irti, Ossian alkoi tehdä kouluratsastustyyppisiä väistöjä ja taivutuksia metsätiellä. Samalla Peikonkin oli vähän pakko tulla kuulolle, eikä Ossianista tuntunut enää niin pahalta hypätä metsän tuntemattomille poluille. Sitä ennen pitäisi kyllä kulkea vielä hyvän matkaa tietä pitkin ja verrytellä loppuun.

Parin reippaan ravi- ja laukkapätkän jälkeen Ossian antoi Trollin kävellä vapain ohjin tietä pitkin. Samalla hän yritti muistella, mistä kohdasta oli suunnitellut menevänsä metsään. Suurimman osan lumista sulettua maisemakin näytti hyvin erilaiselta. Olkiaan kohauttaen poika keräsi ohjat uudelleen käsiinsä ja ohjasi uljaan ratsunsa seuraavasta vähän harvapuisemmasta kohdasta. Jos kerran valmista polkua ei ollut, tehdään uusi ja toivotaan että selvitään hengissä takaisin.
Metsän puolella Trolli heräsi oikein antaumuksella ja alkoi laittamaan töppöstä toisen eteen. Samalla se onneksi keskittyi myös vaikeampaan maastoon, ettei pystyssä pysyminen langennut vain ratsastajan huolehdittavaksi. Metsän tämä osa oli varsin kaunista katseltavaa ja puusto oli melko harvaa. Aurinko lankesi oksien välistä maahan, mikä teki metsästä vielä avaramman näköisen.
Aluksi todella hyvin käyttäytynyt Peikkonen alkoi ottamaan pieniä sivuaskelia ja Ossian sai ihan tosissaan yrittää pitää sen aisoissa. Jyrkähkö rinne, jota he parhaillaan kiipesivät ei ollut mitenkään ihanteellinen paikka riehumiseen. Ilmeisesti ponikin tajusi sen, mutta heti tasamaalle päästyä asia oli toinen. Ori vinkaisi oudon iloisesti lähtien sitten hurjaan laukkaan. Neitiponi ei vain halunnut kastella kavioitaan, sillä tasamaalla olikin vähän matkan päässä pieni lampi. Ainoa ratkaisu oli siis vetää jarrut varoittamatta pohjaan.

Tilanteessa oli omalla tapaa jotain nostalgista. Taas kerran lensi maastossa hevosen selästä ennen kuin ehti itse edes tajuta. Tällä kertaa alantulo ei ollut ruohoon vaan pakkasten jäljiltä kylmään lampeen. Ossianilta saattoi päästä varsin kimeä kiljahdus, mutta kukaan ei ollut todistamassa. Kylmä vesi imeytyi vaatteisiin ja ponistaan välittämättä Ossian rämpi pois vedestä kiroillen. Peikkoa ei paljoa jäätyvä ratsastaja kiinnostanut, sillä se karautti takaisin kohti tallia. Ossian irvisti ja toivoi, että poni ei ainakaan katkaisisi kinttujaan.
Kesä ei ollut vielä tullut, eikä Ossian olisi halunnut vielä kastaa talviturkkiaan. Asialle ei voinut mitään ja ainakin metsästä oli löytynyt aivan upea paikka. Tosin kylmästä kohmeisten sormien ja yleisen ärsytyksen kanssa siitä oli vaikea nauttia. Trolli oli onneksi jäänyt lähistölle eikä ollut saanut vammoja. Nuristen ja muristen Ossian nousi takaisin satulaan. Ei auttanut muu kuin lähteä kohti tallia, sillä turha oli itseään tarkoituksella vilustuttaa. Voihan ponipirulainen taas kerran!

Nimi: Alina

12.04.2018 08:14
TARINAKILPAILU
Rakkautta ilmassa

En tiennyt, olivatko muut huomanneet mitään, mutta minusta Coco oli käyttäytynyt viimeiset kaksi viikkoa erittäin kummallisesti, ja mietin miksiköhän? Tamma oli ollut vaikea käsitellä varsinkin orien lähellä, vaikka yleensä se ei välittänyt oikein kenestäkään ympärillä pyörivästä hevosesta.
-Luultavasti hänellä nyt vaan on nyt "ihastunut" oreihin näin keväällä, selittelin Sukalle, jonka kanssa juttelin usein. Sukka virnuili.
-Ai ihan niin kun sä Ossianii? Sukka kysyi. Punastuin totaalisesti.
-Mistä sä tiesit? kysyin hymyillen pienesti.
-No kaikkihan sen huomaa, Sukka puuskahti.
-Jännityt aina kun näät sen, ja tuijottelet sitä aina tallilla, Sukka laski käden olalleni, ja hymyili.
-Musta tuntuu että Coco tykkää Donnarista. Sehän aina tunneillakin nykyään koittaa änkee sen kanssa samaan tilaan, Sukka kaatoi minut nopeasti taaksepäin, niin että kaaduin sohvalle makaamaan. Hymähdin, ja katsoin Sukkaa hetken halveksuvasti. Sitten purskahdimme iloiseen nauruun.

Jatkuu

Nimi: Eliza

10.04.2018 15:48
Tarinakilpailu
Rakkautta ilmassa

Jostakin olin saanut päähäni hienon idean tehdä kauralastuja, enpä ollut niitä pitkään aikaan tehnytkään. Jostakin päähäni tuli myös miete, että tykkäisivätköhän hevoset niistä, olihan niissä kauraa. Päätin kokeilla asiaa ja tulin vielä siihen tulokseen, että jos hevoset ei niistä tykkäisi, söisin ne sitten itse. Että ei ne ainakaan hukkaan menisi.
Sulatin margariinin mikrossa ja lisäsin siihen sokeria, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita, leivinjauhetta ja kananmunan. Minulla sattui olemaan myös porkkanaa, joten raastoin sitä vielä taikinaan. Jos minä olisin hevonen, tykkäisin näistä kauralastuista varmasti!
Nostelin kahdella lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille suunnilleen samankokoisia kökköjä. Muistin nyt vasta laittaa uunin päälle. Uunin lämpenemisessä kesti noin kymmenen minuuttia ja tungin pellin uuniin, kun uunin valo sammui. Paistoin lastuja hetken ja otin ne uunista ja annoin jäähtyä kunnolla. Kun lastut olivat jäähtyneet, maistoin yhden. Jälleen kerran kauralastuista tuli todella hyviä ja tällä kertaa ekstrana oli vielä porkkanaa.
Pakkasin lastut pussiin, vaihdoin pikaisesti vaatteet ja lähdin tallille.

-Hei Tyyne. Miten Sera ja Sky ovat käyttäytyneet tänään?
-Sera on ainakin kovin energinen tänään ja ponilla oli kova kiire tarhaan. Sky taas säikähti Totoa, joka oli karannut häkistä ja säikäytti ensin Lindan ja Humuttimen ja sitten vielä Skyn.
-Oi voi, toivottavasti tammalle ei jäänyt kovin traumoja.
-Tein muuten hepoille kauralastuja ja laitoin niihin vielä porkkanaa, jos tykkäisivät.
-Ai miten kiva idea. Voisitkin tehdä niitä joskus ihan kunnon satsin, kaikille hevosille ja myös meille ihmisille, Tyyne virnuili.
Lähdin tarhoille lastupussi mukanani. Menin ensin Skyn tarhalle ja tarjosin tammalle lastua kämmeneltäni. Sky otti lastun varovasti ja rouskutti sitä hiljaa. Tarjosin toista, mutta Sky lähti pois. Skyn osalta kauralastut eivät saaneetkaan niin suurta suosiota, joten lähdin Seran tarhalle. Tarjosin lastua ponille, joka ahmaisi lastun hetkessä. Poni yritti änkeä turpaansa pussiin ja tarjotessani toista lastua poni meinasi syödä koko käteni. Ponille lastut näyttivät ainakin maistuvan, Sera oli ihan haltioissaan. Annoin ponille vielä kolmannen, poni meinasi taas syödä koko käteni.
-Taidatkin rakastaa tekemiäni kauralastuja.
Sera hörisi ja rapsutin ponia, tämän huomio oli keskittynyt kauralastupussiin ja poni sai otettua hampailla pussista kiinni. Vedin pussia pois, Sera piti pussin kulmasta kiinni ja pussi repesi. Loputkin lastut levisivät maahan ja hetkessä ponin vieressä oli muitakin tarhan hevosia sekä Mango pienenä ponina ujuttautunut muiden ponien sekaan ja innoissaan ne taistelivat herkuista. Joku myös potkaisi toista ja osuman saanut hevonen kiljahti ja väistyi. Herkut oli hetkessä syöty, se ei ollut pitkä ilo. Kiva, kun herkut kuitenkin kelpasi.

Nimi: Linda
Kotisivut: http://u.kahvipaketti.com/u/78081065136.png

09.04.2018 09:44
❤️ Kuudes hoitomerkintä ❤️
Tarinakilpailu 15.3. - 18.4.
| Salaperäinen tallivintti |

Olin harjailemassa Keijukummun tallikäytävää yhdessä Humuttimen kanssa. Olin käynyt juoksuttamassa Henkan ja nyt mulle oli jäänyt vapaata aikaa tallitöihin. Harjasin käytävälle tippuneet tuoreet heinät lähimpänä olevaan Donitsin karsinaan ja friisiläisori syöksyi heti tuhoamaan niitä. Donitsi söi ne hetkessä, eihän niitä paljoa ollut.
"Mitäs olet tänään hommaillut?" kuulin Humuttimen kysyvän.
"Kävin tuossa äsken juoksuttamassa Henkan", kerroin, "Mulla on tänään ollut suhteellisen rento päivä. Mietin huomenna meneväni ratsastamaan joko Monnilla tai Herkulla."
"Sepä kivaa!" Humutin hymyili, "Mä meinasin mennä huomenna mennä maastoon Hillalla, mennäänkö yhdessä?"
"Toki", hihkaisin, "Tulen vaikka Herkulla, se tulee varmastikin hyvin toimeen Hillan kanssa... ja rauhallisesti. Jos tulisin Monnin kanssa niin siitä voisi tulla jotenkin ööh... no, vauhdikas maastolenkki."
"Tule vain", Humutin nyökkäsi. Yhtäkkiä joku rapina keskeytti minut. Keskeytin tekemiseni hetkeksi kuunnellakseni.
"Mitä nyt?" Humutin kysyi, "Onko kaikki hyvin?"
"Shh... jostain kuuluu jokin ääni", kuiskasin ja Humutin lopetti hommansa ja kuunteli tuokin. Rapinaa kuului uudestaan ja sitten jotain piipityksen tapaista. Ihan kuin jokin lintu... Ääni oli kuitenkin tosi kova.
"Minäkin kuulen", Humutin nyökkäsi, "Mitä ihmeestä se kuuluu?"
Kuuntelin tarkkaan mistä ääni kuuluisi ja tajusin sen kuuluvan jostain tallivintin suunnalta.
"Ihan kuin tallivintiltä", kuiskasin Humuttimelle. Kävelin varovasti tallivinttiä kohden ja kiipesin portaat ylös. Katsoin vielä taakseni ja näin että Humutin oli jäänyt alas odottamaan.
"Mitä siellä on?" Humutin kysyi. Katselin ympärilleni. Näin yhdessä nurkassa pienen valkoisen hahmon, joka hyppeli sinne tänne, päästi jotain ääntä ja huomasi sitten minut. Se jäi killittämään minua silmillään uteliaan näköisenä. En voinut olla erehtymättä hahmosta, se oli tallin lemmikkikakadu Toto. Mutta mitä ihmettä se täällä teki?
"Täällä on To-," lauseeni Humuttimelle jäi kesken, kun Toto syöksyi yhtäkkiä minun ohitseni alas, niin että olin pudota.
"Varo Humu, täältä tulee Toto!" varoitin Humutinta. Hän oli kuitenkin jo huomannut Toton ja saanut tuon kiinni. Toto oli nyt naisen sylissä ja toljotti tuota ihmeissään.
"Mitä hittoo Toto tuolla niin kuin oikein teki?" ihmettelin päästyäni alas, "Se on karannut ilmeisesti häkistään!"
"Kerrotaan Tyynelle", Humutin ehdotti. Ei kuitenkaan tarvinnut, Tyyne asteli meitä kohden huvittuneena.
"Vai tässäkö se Toto onkin?" Tyyne naurahti ja Humutin antoi Toton Tyynen syliin, "Se karkasi häkistä. Justus oli ruokkimassa sitä ja se pääsi karkaamaan häneltä. Ilmeisesti se olikin karannut tallivintille. Miten löysitte sen?"
"Kuulimme sen äänen tallikäytävälle", kerroin, "Se piti niin kovaa ääntä, joten oli pakko käydä katsomassa."
"Kiitos Linda ja Humutin", Tyyne sanoi helpottuneena, "Mitä olisi me olisimmekaan tehneet jos ette olisi löytäneet Totoa?"
Toto vastasi siihen, omalla äänellään.

//Tällänen nyt tällä kertaa, toivottavasti kelpaa xD

Nimi: Ossian

08.04.2018 18:31
RAKKAUTTA ILMASSA – 8.4.2018
TARINAKILPAILU OSA 2

Räntää ja vettä satoi taivaalta lähes vaakatasossa, kun Ossian lähestyi Keijukummun tallia. Lähtiessä aurinko oli paistanut pilvien lomasta, joten matkaan tuli lähdettyä ehkä hieman heppoisalla varustuksella. Kesä oli kuitenkin jo selvästi lähestymässä, joten Ossian ei pitänyt pientä kastumista hirveän vakavana. Sitä paitsi Peikkosen kanssa joutuisi kuitenkin urheilemaan oikein kunnolla ja liikunta lisäsi lämpöä. Kaikista ärsyttävistä puolista huolimatta mitään ongelmia ei siis tuntunut olevan.
Tallilla aurinko paistoi risukasaan, mutta vain kuvainnollisesti. Vettä tuli yhä taivaantäydeltä, mutta kaapista löytyi tallille jäänyt huppari ja satulahuoneesta löytyi melkein puhdas pyyhe, jolla pystyi kuivaamaan vesiä pois hiuksista. Elämä ei ollutkaan niin synkkää ja toivotonta huolimatta siitä, että tallinomistaja ja pari tallityttöä oli saanut hyvät naurut pojan kustannuksella jälleen kerran. Sekin tavallaan kuului tallin henkeen, eikä dramaattisista eleistään huolimatta Ossian ottanut kiusoittelua pahalla. Ei sillä, että hän olisi edes asemassa, jossa toisten jutut voisi ottaa pahalla, kun yleensä hän oli itse kiusoittelijan roolissa. Mutta ilkeyden sijaan sanat olivat täytetty rakkaudella, vaikka tosin platonisella.

Hevoset olivat säästä huolimatta ulkona, sillä sade oli vain kuuroluontoista. Sitä paitsi loimet olivat keksitty, eikä kukaan joutunut – tai saanut – nakuilla vesisateessa. Trolli olisi ehkä voinut halutakin, mutta onneksi siltä ei ollut kysytty. Oripoika oli kevään kunniaksi päättänyt ottaa mutakylvyn ja Ossian irvisti. Kaikkea kuraa olisi mahdoton saada ennen ratsastusta pois pesemättä ja pesukarsina ei tuntunut olevan mitenkään hyvä vaihtoehto. Sade oli kuitenkin pessyt pahimmat paakut pois ja ilman kaulakappaletta riehunut poni näytti lähinnä märältä rotalta.
Kevään muutkin merkit alkoivat pilkottaa vihdoin pitkän talven jälkeen. Trolli oli antanut kiinni vähän turhankin epäilyttävän säyseästi ja nyt se yritti kovasta esittää viereisten tarhojen tammoille upeita liikkeittään. Typeränä poikana Peikko onnistui näyttämään kyllä täydeltä idiootilta yrittäessään samanaikaisesti ottaa passagesivuaskelia ja mussuttaa riimunnaruaan korvat hörössä. Kimakka hirnahdus kuulosti vaisulta täyteen tungetun suun takia, mutta osa tammoista näytti kiinnostuneilta, joten Ossian arveli kiimojen alkaneen tältä keväältä. Toinen syy olisi kyllä voinut olla kevään tulo ja nuori rakkaus, mutta Ossian ei jaksanut uskoa siihen. Joka tapauksessa paras pitää Peikkonen tallessa.

Hevosen varustaminen pysyen kuivana ja puhtaana osoittautui täysin mahdottomaksi. Hyvin kurainen ja melkein jo luovuttanut ratsukko selvisi kuitenkin maneesille asti ja pienin huhuilun jälkeen ovi saatiin auki. Maneesissa Jenny oli ratsastamassa Delillä, mutta Trolli ei ollut kiinnostunut heistä. Se oli nimittäin keksinyt, kuinka pelottava maneesin ovennurkka oikeasti oli ja yritti nyt parhaansa mukaan tempoa syvemmälle maneesiin.
Pienen tappelun ja parien naurujen jälkeen Ossian pääsi oikeasti poniorin selkään ja miettimään ratsastamista. Trolli tuntui alusta asti jotenkin kummalliselta ja huonosti keskittyvältä ja Jenny sai varmistaa, ettei connemara vain ontunut. Liikkeet olivat täysin puhtaat joka askellajissa, joten ongelman täytyi olla ponin pääkopassa. Niskat nakellen Peikko liikkui häntä soihtuna tanssahdellen pitkin maneesia, kun piti tehdä pohkeenväistöjä. Laukannostot tulivat kuin tykinsuusta ja ravi oli lennokkaampaa kuin tavallisesti lisätyllä lävistäjällä. Kaikesta huolimatta Trolli oli ihan peruskiltti, eikä varsinaisesti häiriköinyt Deliä. Deli tosin ei osannut arvostaa pikkupojan temppuja vaan katsoi sitä korvat luimussa. Ossian oli nähnyt Delin antavan tuollaisia murhaajankatseita vain rokottamaan tulleelle eläinlääkärille.
Hetken päästä Jenny kiitti seurasta nauraen ja poistui maneesista. Ossian oli suunnitellut vielä tekevänsä jotain fiksua ennen lähtöä, mutta tyhjä maneesi antoi hyvän idean. Poni päästelköön vapaasti, varsinkin kun verryttely oli hoidettu ratsain alta. Poika ryhtyi tuumasta toimeen ja päästyään alas selästä hän talutti ratsunsa laidan viereen.
Ruunivoikonpäistärikönkimo poni katseli omistajaansa hieman ihmeissään hetken, mutta poistui paikalta mojovassa pukkilaukassa, kun se älysi olevansa vapaa. Pinkit pintelit vilahtelivat mukana ponin ottaessa lähtöjä ja naurunsa seasta Ossian kaivoi puhelimen taskustaan kuvatakseen pöpipäänsä menoa. Nauru yltyi vähintään kolminkertaiseksi, kun ori liukui pysähdyksiin peilin eteen ja katseli itseään korvat höröllä. Raukkaparka yritti keimailla itselleen ja tökki turvallaan kuvajaistaan. Peikkonen tosin pelästyi peiliä tökättyään sitä ja lähti uuteen ralliin ympäri maneesia.

Saatuaan ponin hoidettua Ossian alkoi selata sosiaalista mediaa ja lisäsikin Instagramiin videon Peikon ja Peili-Peikon kohtaamisesta. Kuvatekstiksi hän kirjoitti vain ”Rakkautta ilmassa, tosin vähä turhan Narkissos-maisesti #horsesofinstagram #peilipeikko #rakkautta ilmassa”.

Nimi: Humutin

08.04.2018 12:35
Haukotellen astelin kohti Keijukummun tallirakennusta. Kirkkaankeltainen rakennus suorastaan hohti auringonpaisteessa, räystäiltä roikkui pisaroita tasaiseen tahtiin tiputtavia jääpuikkoja ja tarhapoluille alkoi kertyä läpikuultavaa loskaa ahkeran käytön jäljiltä.
Kevät teki viimein tuloaan.
Sunnuntaiaamun kunniaksi olin päättänyt vihdoin ja viimein raahautua jälleen Keijukummun puolellekin, ja astellen tallirakennuksen hämärään valaistukseen suuntasin kohti taukotupaa ja kahvinkeitintä. Ohimennen vilkaisin hoidokkini karsinan suuntaan, joka ammotti tyhjillään. Kimo arabi olisi siis tarhassa, tuumin itselleni.
"KAIKKI PYSÄHTYKÄÄ! SON HUMU!" Ossianin leikkisä ääni kajautti hädin tuskin ehdittyäni sisään taukotilan puolelle, ja silmiäni pyöräytellen naurahdin ponipojalle. Tämän vieressä sohvalla makoili parikymppinen mies, joka hymähteli valkoinen hammasrivistö välkkyen. Yhdistellen hataria lankoja päässäni tulin lopputulokseen, että kyseessä oli Donitsin hoitaja Leevi.
Avasin kaappini, jonka sisältä löysin kauan etsimäni raipan, nakkasin laukun kaapin pohjalle. Kaivaen omenapuhelimen sen sivutaskusta käteeni, ja siepaten kypärän jo kainaloon, käännähdin kohti kahvinkeittimen luona hyräilevään Sukkaan, sekä toiseen, brunetteen tyttöön, jonka nimen muistelin olevan Wenni.
"Moikka Sukka, onks siinä vielä kahvia?" kysyin hymyillen. Teinityttö vastasi hymyillen, ja kävellen jumaltenjuomakoneen luo sieppasin yhden puhtaan kupin kaapista. Hieman palaneelta tuoksuva mutta taatusti silti juomakelpoinen neste virtasi nopeasti valkean hevoskuvioilla varustetun mukin täytteeksi, ja laskien pannun paikoilleen, siemailin kahviani nautiskellen.
"Sua ei oo näkynyt hetkeen, missäs sitä ollaan lusittu?" Ossian kiusoitteli makuuasennostaan sohvalta, ja irvistellen kävelin sohvaryhmän luo. Laskin kuppini matalalle pöydälle ja asetuin lattialle. Leevi tutki minua hieman uteliaana, emmehän olleet vielä tavanneet.
"Humutin, sä taidat olla paljon puhuttu Leevi?" hymyilin ja ojensin käteni tervehdykseen, ja selvästi kohti aikuisuuden kultavuosia suuntaava nuori tarttui siihen vahvalla otteella.
"Juu, Leevi Wireless, tai kaikki kyllä kutsuu vaan Lepaksi. Toivottavasti eivät oo puhuneet mitään sontaa", pitkä mies selitti virnistellen.
"Mitä sä oikein kuvittelet meistä?" Ossian, joka oli tähän asti seurannut tutustumistamme, henkäisi dramaattisesti ja vei kätensä rintansa päälle kuin loukkaantuneena.
"Ossian, oot pahempi draamakuningatar kun mun jotkut hevoset", mutisin pojalle, joka nosti kulmiaan.
"Niin sullahan on kyllä niitä hevosia omasta takaa. Kuulin, että sulla olis muutama uus hankintakin?" nuorukainen nojasi nyt eteenpäin, ja seurasi herkeämättä kahvinryystoäni.
Tuijotin takaisin.
"Jep. Lehmänkirjava tilasto, suomenpuoliverisiä, suomenhevosia, andalusialainen sekä friisiorii. Ihan muutama vaan", virnistelin, ja Ossian tuhahti.
"Sä pidät sun tallityöntekijät kiireessä vai?" Lepa kysyi uteliaana.
"Ei ne orjatyötä sentäs tee, Mansiksessa on pääasiassa Juho vastuussa, plus siellä on muutama ratsuttaja ja työntekijä. Näkinrämeessä on omat työläisensä", tuumin, ja mielessäni jo ajattelinkin lisäväen palkkausta. Sebbe ei tykkäisi.
Hörppien pettymyksekseni jo viimeiset pohjalliset kahvia nousin ylös lattialta, ja neulasten pistellessä jalkapohjassa vein heppakuvioisen mukini tiskialtaaseen.
"Mutta meikäläinenpä lähtee nyt hoitsuaan katsomaan, toivottavasti Hilla ei oo ottanut itseensä poissaoloani", huudahdin taukohuoneeseen jäävälle nelikolle marssiessani kypärä kainalossa ja jääkaapista siepattu porkkana taskussa tallikäytävälle.

"Tule nyt. Hilla, Hillaaaaaa, tule kaunokainen!" maanittelin kimon arabin edessä. Tamma luimiskeli epävarman oloisena, porkkanasta kylläkin kiinnostuneena juuri käden ulottumattomissa. Helinä tuhahteli puolestaan Hillankin edestä herkusta intoutuneena, ja hieman hätistellen suojasin porkkanaa budjonnyn ahneelta kidalta.
"Hus hus Helinä, ei tää oo sun, vaan Hillan", mutisin ruunikolle, joka tuntui ymmärtävän tasan ei mitään siitä, mitä sille juuri sanottiin.
Coco, arabiristeytystamma, joka pälyili Hillan takaa, tuntui rohkaistuvan lopulta lähestymään minua, ja tämä onnekseni sai myös Hillan lopulta tuomaan päänsä lähelleni. Huokaisten annoin kimolle muilta pelastetun herkkuporkkanan, jonka se otti oikein varoen, hädin tuskin koskettaen kämmentäni huulillaan. Napsautin narun kiinni riimuun Hillan huomion ollessa rouskuttelussa, ja maiskauttaen talutin nyt paljon yhteistyönhaluisemman, tosin edelleen aavistuksen epäluuloisen tamman tarhan porteille. Hieman hajamielisesti ajattelin, että lapioisin tarhan puhtaaksi palauttaessani arabin myöhemmin ulkoilemaan.

"Hemmetin hemmetti", ärisin Hillan jalkojen puolella. Olin kuluttanut hyvät 45 minuuttia pelkästään kimon harjailuun sekä putsaamiseen ennen kuin olin edes päässyt lähellekään satulointia. Hilla, joka oli aluksi tuntunut perääntyvän joka kerta sitä lähestyessäni karsinassa, oli kiukutellut pikkulapsen tavoin kavioiden nostosta. Lopulta nekin olivat nousseet juuri ja juuri puhdistuskorkeuteen, ja hieman kykkien olin rapannut ylimääräiset sorat ja sonnat tamman kavioista irti.
Enemmän olin huolissani kosteista jaloista, joita juuri kuivasin. Etujaloissa oli jo pakolliset hivutussuojat, takajalkoihin puolestaan pitäisi vielä kiinnitellä tamman oranssi-keltaiset pintelit.
"Humutinhan se siellä! Mukana nähdä suakin", Lyydia huhuili karsinan ovelta, ja nousten katsomaan naista, jätin takajalkojen kuivauksen siihen.
"Moi Lyydia! Jep, elossa ollaan. Onkohan kenttä auki?" kysyin naiselta taitellen pyyhkeen pienemmäksi ja asetellen sen pakin päälle. Napaten pintelit kypäräni sisältä siirryin takaisin karsinaan kumartuen.
"Jep, se on sula, täysin käyttökunnossa", nainen hymyili, ja peukaloa näyttäen aloin kiertämään ensimmäisenä keltaista pinteliä paikalleen.

Napakasti harjaan tarraten ponnistin jalustimesta selän yli, persaus asettuen mukavasti satulaan. Hilla muljautteli kuolaimia suussaan hieman hermostuneena, mutta ohjat yhteen käteen keräten, silitin tamman kaulaa sään kohdalta.
"Hieno tyttö, oikein hienosti menee!" lepertelin rauhallisesti kimolle, joka tuntui hieman rentoutuvan, mutta edelleen hieman varauksellisesti käännellen korviaan edestakaisin. Pohkeilla ohjasin Hillan uralle, jonne kevyt arabialainen sipsuttelikin ripeätahtisessa käynnissä.
Uraa seuraten totuttelin täysiverisen askeliin ja rytmiin. Hieman jännittynyt tamma tikitti aavistuksen lyhyellä askeleella, ja päätinkin lopulta selässä, että ensimmäisen ratsastuskerran aikana keskittyisin pelkästään Hillan rentouttamiseen sekä yhteisen kielen luomiseen.
Kymmenisen minuuttia uran kiertoa käynnissä, jonka jälkeen avustin tamman raviin. Kimo arabialainen nostikin askellajiin vaivatta, ja suorastaan tunsin, kuinka hevonen alkoi hiljalleen pehmetä allani. Aurinko alkoi paistaa keskipäivän kunniaksi korkealta kirkkaalta taivaalta, tallipiha alkoi täyttyä sunnuntaita viettävistä ratsastajista ja lintujen siritys tallin ympärillä lumien sulaessa sulautui Hillan kavioiden pehmyeen töminään. Valon häiskäistessä silmiin ohjasin kimon ratsuni pitkälle sivulle.

Napsautin narun riimusta tarhan puolella, ja kevyesti napauttaen keltaisen loimen peittämälle lautaselle kannustin Hillaa liittymään Cocon seuraan. Kimo ravasikin reippaasti ruunikkotamman luo, ja tosiaan nuuhkien arabialaiset hivuttelivat turpiaan yhteen. Kevyttoppatakkini vetoketjun avaten paistattelin kevään auringossa hetkisen, kunnes käännyin takaisin portille. Livahtaen aidan välistä rämmin juuri ja juuri pystyssä takaisin polulle. Reippaasti loskassa kahlaten kaivoin iPhonen taskusta, ja hälytys muistutti tyttären kisapäivästä shetlanninponinsa kanssa. Tarhan siivous jäisi tällä kertaa harmikseni jonkun toisen kevättä uhmaavan lumisohjosankarin harteille suunnatessani jälleen kerran kohti kirkuvankeltaista tallirakennusta.

Nimi: Luna

08.04.2018 10:00
Tarinakilpailu || Salaperäinen tallivintti

Tällä kertaa olin tullut tallille aikaisin sunnuntai aamuna. Kukaan ei ollut vielä tullut tallille ja puolet hevosista oli vielä puoliunessa. Hymyilen Siinalle joka nukkuu karsinassaan nojaten seinää. Tamma on koko ajan kaatumaisillaan, mutta friisiläisen hyvä tasapaino auttaa pysymään pystyssä. Kävelen oleskeluhuoneeseen jossa ei (surprise) ole ketään. Jätän tallilaukun huoneen nurkkaan ja istahdan sohvalle. Nojaan päätäni selkänojaan. Kylläpäs sohva tuntuu mukavalta aamutorkuille...

Hätkähdän hereille kun tallivintiltä kuuluu outoja ääniä. Ihan kuin, pieniä siiveniskuja ja piipitystä. Nielaisen. Ei Kai vain keijut ole talliin tulleet? On vain yksi keino selvittää se enkä tekisi sitä mielellään. Enhän minä niitä pelkää mutta, noh parasta käydä tarkistamassa mikä siellä mesoaa. Nousen seisomaan ja kävelen tikapuille.
"Luna, se on pakko tehdä", mumisen itsekseni kun kapuan narisevia tikapuita ylöspäin. En ole kovinkaan korkealla, mutta minua jännittää koska ylin kapula natisee muita kovemmin ja antaa hieman periksi. Reippaasti, mutten liian nopeasti pukkaan luukun auki ja vedän itseni vintille. Jätän luukun avonaiseksi ja istun hetken aikaa lattialla kunnes silmäni tottuvat pimeään. Sitten nousen seisomaan ja lähden kävelemään eteenpäin. Kumma juttu. Maassa on pyöreä heinäkasa jossa on hevostenjouhia ja ... Linnunhöyheniä? Samassa huomaan kuinka pieni lintu pyrähtää siihen, rääkäisee minulle ja asettuu mukavasti. Naurahdan hieman ääneen. Voi kuinka miel... Ajatukseni keskeytyy kun kuulen tallinovien kolahtavan. Hyvästelen linnut kapuan tikapuille ja suljen luukun. Nopeasti kipuan tikapuut alas, ne natisevat hurjasti.

Lähestulkoon törmään Tyyneen kun pikakävelen Siinan karsinalle.
"Hei Luna, oletkin herännyt jo aikaisin", Tyyne tervehtii.
"Huomenta Tyyne. Tiesitkö että tallivintiltä löytyi pikkulintuja?" Sanon ja kerron aamuisesta seikkailusta. Naisen ilmeet vaihtelevat ihmetyksestä nauruun.
"Jaahas. Ensin siellä on hiiriä, sitten lepakoita ja nyt lintuja. Mitäköhän siellä on seuraavaksi? Keijuja vai kenties nuoria...?", Tyyne kiusoittelee. Naurahdan vain vastaukseksi ja lupaudun auttamaan aamutallissa. Ei haittaa vaikka jouduin heräämään aikaisin sunnuntaina. Lannan luonti ja hevosten ruokinta on paljon kivempaa kuin sängyssä makoilu. Eikö?

Vastaus:

Oikein hyvä ja mielenkiintoinen tarina! :) Kylläpäs sieltä vintiltä tosiaan kaikenlaisia eläimiä löytyy :'D.
Teksti oli tarinassa todella kivalla tyylillä kirjoitettua sekä myös mukavan selkeää, joten sitä oli kaikin puolin miellyttävä lukea. Kuvailit hyvin ja sopivan yksityiskohtaisesti. Yhden pienen kirjoitusvirheen kuitenkin tarinasta löysin: 'sunnuntai aamuna' --> 'sunnuntaiaamuna' ;).

Merkkailen tarinan kilpailun tarinasaldoon pikimmiten!

• Tyyne

Nimi: Tyyne

07.04.2018 21:36
Ekstratehtävä XXV 6.4.-18: Hoitsusi tai yksärisi katoaa sillä aikaa, kun olet tekemässä jotain muuta. Miten hevonen oli päässyt karkuteille? Löytyikö se kenties rehuvarastosta, vai ehkäpä heppakaverinsa luota?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 14.4. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Luna

07.04.2018 06:29
Tarinakilpailu || Seikkailu metsässä

"Jiihaa! Hei ptrr tamma!" Kiljaisen innoissani, mutta hidastelen innokkaan Cindyn menoa lumisella tallipihalla. Olin taas kerran menossa maastoon ponillani, toivon mukaan en tällä kertaa törmää keijuihin! Jo alkukäynneissä Cindy lähti ryöstämään, ja päätinkin sitten esitellä cowboy, anteeksi cowgirl, taitojani pihassa seisoville hevosille ja ihmisille, jos siellä joitakin oli. Nyt Cindy onneksi köpötteli reippain askelin ja korvat hörössä lumista tietä pitkin. Ihan vaan keijut välttääkseni, valitsen reitin jolla en ole ennen ratsastanut yksin. Huokaisen helpotuksesta, kun talli jää taakse. Otan Cindyn ohjat ja maiskautan suutani. Viuuh! Lennän kaaressa eteenpäin Cindyn selästä. Nappaan äkkiä tamman kiinni ja hyppään selkään ja napautan heti raipalla tammaa lautasille. Itsepäinen tamma pukittelee, mutta pysyn selässä ja saan Cindyn ravaamaan niin nätisti kuin nyt saan.

Ravaamme hetken aikaa metsää pitkin, kun tulemme mahtavalla laukkailu tielle. Jes! Ohjat tuntumalle, peppu kiinni satulaan, puolipidäte, laukkapohje ja huiis! Cindy nostaa innokkaan pukkilaukan. Nauran vatsani pohjasta pukkikoneen selästä. Kylmä tyyli leikkii hiuksillani ja naamani jäätyy. Valitettavasti laukkailu loppuu pian. Nyyhkis, joudun hidastamaan Cindyn, joka laukkaa vielä ainakin 10 metriä eteenpäin ennen kuin hidastaa. Hymyillen alan taas keventämään tamman tällä kertaa rauhallisessa ravissa.

Ravailtuamme tietä pitkin eteenpäin jonkin aikaa hidastan Cindyn käyntiin. Annan ponille pitkät ohjat ja tamma pärskähtää tyytyväisenä. Hymyilen tamman selässä, mutta leveä virne hyytyy kun tajuan, ettei minulla ole hajuakaan missä olen. Olen eksyksissä. Käännähdän ympäri. Takanamme on risteys. Apua, en keskittynyt, en tiedä  kumpaan Cindy kääntyi ja nyt olen aivan hukassa! Hmmh, huomaan että olemme jo pellon tällä puolen. Minua alkaa jo pelottaa, kun yhtäkkiä näen jotain mielenkiintoista. Vanha, hieman laho tallimainen rakennus. Ohjaan Cindyn aukiolle jossa tallinraunio seisoo.

"Mielenkiintoista", murahdan kun katselen rauniota edestäpäin. Katto on romahtanut ja seinässä on aukko, ikkunat on rikki ja ovi on lähtenyt saranoiltaan. Pari tarhaan tallin ympärillä on rikki ja siellä on ikivanhaa jo valkoista kakkaa. Nyrpistän nenääni. Laskeudun Cindyn selästä ja irroitan ohjat. Laitan ne tamman kaulalle ja pengon repustani riimunnarun. Sidon toisen pään puuhun ja toisen kiinnitän kaulanaruun. Siinä pysyy. Kävelen sisälle pölyiseen raunioon.

Yskin kovasti kun pölyä menee keuhkoihin. Tarkastelen tallia. Karsinoita ei edes huomaa ja joka paikassa lojuu homeista heinää. Käväisen satulahuoneessa. Ikivanhoja rikkinäisiä satuloita, koinsyömiä loimia ja satulahuopia ja... Mitä ihmettä!? Lattialla on kiiltävä ja uutuuttaan hehkuva kaunis hevosenkenkä. Tartun siihen ja nuuhkaisen. Haisee kaviorasvalta. Tungen kengän reppuuni ja kävelen tallitilaan oviaukon lähelle. Yhtäkkiä kuulen kolmannen hengityksen ja raskaita askelia. Kevyt hirnahdus ja edessäni seisoo... Voi luoja. Edessäni seisoo aavehevonen joka näyttää kärsivältä. Paniikki valtaa minut ja peruutan nopeasti ulos. Pääni kolahtaa ovenkarmiin, mutta toimin nopeasti. Juoksen Cindyn luo ja hädestulkoon revin varusteet oikeille paikoilleen. Ohjat kaulalle, korskuvan Cindyn selkään ja laukkapohkeet. Onneksi tamma nostaa laukan suoraan pysähdyksestä. Äkkiä kotiin!

Risteyksessä onneksi huomaan maamerkin jonka avulla käännyn oikeaan oikeaan suuntaan. Laukkaan vielä pellon kohdalla, mutta hieman hitaammin. Ennen tallipihalle pääsyämme hidastan Cindyn reippaaseen raviin. Kankeasti pysähdyn tallipihalla ja laskeudun tamman selästä. Otan ohjat kaulalta ja talutan tamman talliin. Alan hoitamaan hikoilevaa Cindy-parkaa. Äskeistä on todistamassa vain yksi asia. Hevosenkenkä. Mutta miten...?

Vastaus:

Olipas jännittävä ja vauhdikas tarina! Oli varmasti kunnon seikkailu, onneksi löysitte kuitenkin sitten takaisin tallille.
Idea oli tarinassa todella hyvä ja toteutitkin sen oikein toimivalla tavalla :). Lisäksi kuvailit kivasti ja kerroit hienosti yksityiskohtiakin. Muutamassa kohdassa teksti olisi saanut olla vähän selkeämpää, mutta muuten tarinaa oli kyllä ihan miellyttävä lukea!

Lisäilen tämän heti tarinasaldoosi kilpailukutsuun :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

04.04.2018 19:07
Tarinakilpailu
Salaperäinen tallivintti

Olimme tänäänkin päässeet koulusta vähän aikaisemmin. Tänään olisi taas pitänyt olla koulua puoli neljään, kuten parina muunakin päivänä, mutta koulu oli loppunut hieman ennen kolmea.
Tallustelin koululta bussipysäkille noin sata metriä. Maihareistani oli pohjat lähestulkoon irti, joten sukkani kastuivat taas sillä matkalla. Kengillä käveli kuitenkin vielä joitakin kertoja, joten en vielä heittänyt niitä pois. Kohtahan lumet sulaisivat niin pääsisi käyttämään muita kenkiä. Jäin lähimmälle pysäkille ja kävelin siitä kotiin muutaman metrin.
Kotona minua vastassa olivat kissat, jotka änkesivät välioven ja ulko-oven väliin. Sieltä niitä piti sitten maanitella pois.
Kotona minulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä eikä koulupäiväkään ollut mitenkään rankka, joten en keksinyt muuta kuin lähteä tallille. Siinähän sitä olisi tekemistä. Laitoin jalkaani kuivat sukat sekä otin mukaani vielä varasukat. Vaihdoin päälleni myös tallikamat ja lähdin talsimaan tallille.

Yritin väistellä pahimmat vesilammikot, mutta en nyt alkanut kiertämään joka
ikistä pienintäkin lammikkoa ja siinähän se kostautui. Ensimmäisen 300-500 metrin kävelyn tuloksena minulla oli ainakin jo toinen sukka osittain märkä. Juuri tämän vuoksi olin ottanut varasukat, että ei tarvitsisi olla tallilla märillä sukilla.

En oikeastaan ollut suunnitellut ollenkaan, mitä tekisin tallilla. En välttämättä edes liikuttaisi Seraa tai Skyta, kunhan olin tullut tallille palloilemaan.
Menin kuitenkin hoitajien huoneeseen ensimmäisenä vaihtamaan sukat ja kengät. Märät sukat laitoin patterille kuivumaan ja jalkaani laitoin kuivat sukat ja ratsastuskengät. Chapseilla en nyt tekisi mitään, joten en laittanut niitä. Kypärääkään tuskin tarvitsin, mutta hanskat sulloin taskuuni, koska niitä voisin hyvinkin tarvita. Kysyin Tyyneltä, voisinko tehdä jotain hyödyllistä.
-Hmm. Voisit täyttää vaikka heinäkärryn ja jos vain viitsit niin voisit myös jakaa heinät karsinoihin sekä täyttää kärryn uudestaan seuraavalle.
-Voin tehdä kaikki nuo.
Lähdin rehuvarastoon ja aloin nostella täysiä sylillisiä heinää kärryihin. Homman lomassa kuulin rapinaa ja kummallisia ääniä. Jätin asian sikseen ja jatkoin hommaani. Lähdin jakamaan heiniä karsinoihin ja palasin sen jälkeen taas täyttämään kärryä. Kuulon taas kummallista rapinaa. Luulin ensiksi äänen tulevan heinäladosta, mutta tarkemmin kuunneltuna ääni tuli yläpuolelta, siellä olisi tallin vintti. Kuulin mouruamista, suorastaan rääkäisyn. Se kuulosti aivan kissalta, ehkäpä se oli Lyyti, joka touhusi jotain vintillä. Ääni ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, joten täytin heinäkärryn ja lähdin kapuamaan tikkaita pitkin ylöspäin.
Kuulin taas rääkäisyn ja ehdin nähdä vilaukselta tallikissan Lyytin, joka pinkoi ohitseni täyttä häkää häntä pörröisenä ja koko kissa oli muutenkin ihan pörröinen. Kissa oli tainnut säikähtää jotain pahanpäiväisesti. Ikkunasta kajasti valo yhteen nurkkaan, muuten vintillä oli hämärää. Kuulin taas rapinaa. Hitaasti nousin vintille, kunnes jokin tai jotkin viuhahtelivat pääni yläpuolella ja syöksyivät ulos ikkunasta. Arvaa vaan mitä ne olivat? Lepakoita. En pelännyt niitä, mutta säikähdin tietysti hieman. Ilmeisesti Lyyti oli rapistellut vintillä, mutta oli säikähtänyt lepakoita ja juossut pakoon henkensä edestä, vaikka olikin itse saalistaja, peto. Ja varmasti myös lepakot olivat tuottaneet ääntä lennellessään vintillä.
Silmäilin ympärilleni ja totesin lepakoiden lentäneen pois. Suljin kiireesti vintin ikkunan ja laskeuduin vintiltä alas.
-Älä nyt syliin tule! Tuumasi Justus.
-Oho, sori, en huomannut sinua.
-Mitäs vintiltä löytyi? Jotain mielenkiintoista?
-Siellä oli lepakoita.
-Voi ei. Toivottavasti eivät ole käyneet heinäladossa pilaamassa rehuja. Täytyykin käydä vintillä hieman useammin.
Lähdin omille teilleni eli hakemaan ensiksi Seran harjattavaksi ja sen jälkeen Skyn.

Vastaus:

Tosi kivalla tyylillä kirjoitettu ja mielenkiintoinen tarina! :) Paljastit rapistelun syyn mukavan jännittävästi ja kuvailit tilannetta mielestäni todella hyvin. Tarinassa oli muutenkin kivasti yksityiskohtia ja teksti oli niiden ansiosta realistisen tuntuista :).

Merkkailen tämän heti kilpailun tarinasaldoon!

• Tyyne

Nimi: Nona

03.04.2018 20:26
Kävelin pitkää polkua lenkkireittini poikkeuksena. Hei.. Oliko tuo.. Oliko tuo Keiju? Mutta eihän niitä ole. Otin kuvan ja siinä ei näkynyt mitään. Juoksin eteenpäin. Yhtäkkiä tulin tallirakennuksen pihaan. "Haluatko alkaa hoitaa erästä hevostamme", ystävällinen ääni kuuluu. "Ky.. Kyllä", Vastasin. Nainen joka oli kysynyt, johdatti minut laitumelle ja luokseni ravasi kaunis Tamma. "Tämä on Ella. Siitä tulee hoidokkisi", Nainen sanoi. "Olen Nona. Tässä on puhelinnumeroni. Kuka muuten sinä olet", kysyin. "Olen Tyyne. Nainen vastasi. Tästä alkoi uusi seikkailuni Keijukummun tallin hoitajana. https://photos.app.goo.gl/gjTQFGcH0CuimWlC3 Tässä on ne kuvat vielä (':

Vastaus:

Tosi ihana piirros ja kiva tekstinpätkäkin oli vielä niiden täydennyksenä :).
Tämä tarinanpätkä oli oikein mukava aloitus tuleville teksteille, mutta kuitenkin muutama pieni kirjoitusvirhe sieltä löytyi, eli keiju ja tamma kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ;). Odotan innolla seuraavia tuotoksiasi!

Palkaksi saat näistä 60v€, arvostan aina paljon, kun jaksetaan piirtääkin hoitohevoselle!

• Tyyne

Nimi: Leevi Wireless

02.04.2018 18:10
- Hääh ? Mitä meinaat ? Ossian asetti minulle kysymyksen ilmoille pitäessään Trullin paikoillaan lasku mäkeä varten. Trullin urmittaiset rankileet eivät ollet meikäläisen makuun. Naurun remekka täytti maneesin joka seinämän sekä ketun kolon, kun tihrustimme naurua Ossianin kera Elizan tarjoillessa meille maneesi pignikin viini rypäleitä sekä lohi medaljongeja , uuni perunat olivat valmistumassa Ossianin hiekan ruskean ihon kärventyessä nuotion loiskeessa.

Donnari lähti yht 'äkkiä pierujen täyteiseen pukki ralliin , - Ossian , pitäisiköhän mennä tien varteen kaahottamaan ? - Juu , Juu , sanoi murros iän liepeillä kamppaileva pojan kloppi ,vaiko jo sittenkin miehen alku.. ?
Ossian ei uskonut sini ruskeita silmiään , kun Trulli painoi päänsä esiin maneesin oven kolosta. -Oudääm ! tyttöjä.. Tyttö joukkio käveli rivissä , Sukka ja Jenny tulivat tsiicaamaan lohi paistin kepposia. - Hei poys , tuoksu kantautui vintille saakka. Ossian vinkaisi innokkaasti ja asetti oiman korpun pärstäänsä.

- Eli tuu vaan mukaan , huudahdin tytön rievuille !
Elizakin riehaantui maanantai illan suihkeisiin. Hän avasi shambaingn pullon ja siemaisi siitä into himoisen riekauksen suuhunsa. - Haluaako joku muu samppaa,,?

Illan riennot oli jo vietetty , kun hevoset korjattiin pilttuihinsa ja Trulli sai tarpeekseen tyttöjen vinkunasta. Tuijotin Ossianin mantelin muotoisia silmän valkuais munia tavoitellen , kun poika käpertyi heinä paalien lomaan. Minä toivotin uro miehelle hyvät unet ja painuin itsekin olki pehkuihin Ossianin vierustalle. Eliza huusi taka alalta - poys , mikä meno ? Mutta emme kuulleet sitä, tai sitten vain Eliza puhui omiaan ! Ken tietää... ?

Vastaus:

Oikein mukava ja hauska tarina! Sekavuutta oli tarinassa jonkin verran, eikä aina pysynyt perässä tapahtumissa, mutta kuvailit hyvinkin värikkäästi ja tekstissä oli selvästi jotakin runollista :'D. Lisäksi kirjoitusvirheitä oli etenkin yhdyssanojen suhteen, eli kiinnitä vielä erityisesti oikeakielisyyteen sekä juonen selkeyteen huomiota, niin ihan hyvä tulee! ;)

Saat tästä tarinasta palkaksi 25v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

01.04.2018 17:18
Tarinakilpailu
Kadonnut varuste

Se olisi sitten maastoreissu Skyn kanssa ja aioin lähteä hakemaan Skyta talliin. Tallissa silmiini pisti tamman karsinan melko tyhjä loimiteline. Yleensä siinä oli näin talvella tai alkukeväästä, kumpi nyt sattui olemaan, niin kuitenkin telineellä kaksi loimea, toppaloimi ja fleeceloimi. Nut siinä oli ainoastaan fleeceloimi. Se herätti tietysti mielenkiintoni ja kysymysmerkin pääni yläpuolelle, missä toppaloimi mahtaisi olla. Saattoihan se toki olla vaikka pesussa tai satulahuoneessa jostakin syystä, lähdin selvittämään asiaa. Satulahuoneessa loimea ei äkkiseltään näkynyt, joten palasin käytävälle ja aloin silmämääräisesti tutkia, jos loimi olisi vaikka eksynyt jonkin muun hevosen loimitelineelle. Mutta mielestäni näin ei ollut. Menin toiseen talliin satulahuoneeseen tutkimaan asiaa. Pesukoneessa ei ollut pyykkiä ollenkaan. Hyllyissä oli vino pino loimia, joissa jokaisessa luki nimi, mutta missään niissä ei ollut Skyn nimeä. Tokihan myös Skyn loimissa luki tamman nimi, mutta varmaa oli, että hevoseni toppaloimi ei ollut täälläkään. Jopas tuli taas mysteeri. Tarhassakaan loimi tuskin olisi, koska tänään oli aurinkoinen ja suht lämmin päivä, joten ainakaan nyt ei toppaloimea tarvinnut. Asia jäi vaivaamaan minua, mutta päätin etsiä loimen myöhemmin, nyt pitäisi hakea Sky tarhasta. Samalla muuten näkisin, jos loimi jostain syystä vaikka olisikin tarhassa.

Hakiessani hevostani tarhasta silmäilin alueen läpi, mutta loimi ei ollut tarhassakaan, kuten olin ajatellutkin. Sky oli tarhassa rauhallinen ja lähti mukaani kuin vanha tekijä.
Olin jäänyt vahingossa miettimään asiaa vähän liian tarkasti, kunnes havahduin siihen, että Sky melkein tönäisi minut kumoon. Tammalla oli vähän liikaa energiaa ja keskityin nyt hevoseen, muuten tässä voisi käydä huonosti.

Harjasin Skyn pitkin vedoin ensin yhdellä harjalla, sitten vielä toisella. Kavioiden puhdistuksessa oli jälleen omat haasteensa, mutta sanotaan näin, että sekin homma onnistui kuitenkin ennätysajassa. Hain varusteet ja satuloin hevosen. Laitoin tammalle suitset oikeaoppisesti päähän ja talutin Skyn ulos tallista, laitettuani ensin itsellenikin tarvittavat varusteet.

Kiristin vyön ja laskin jalustimet. Aloin nousta satulaan, mutta Sky alkoi pyöriä eikä pysynyt ollenkaan paikallaan. Se hankaloitti huomattavasti hommaani. Näin Justuksen tulevan juuri toisesta tallista ja huudahdin hänelle. Mies tuli pitämään Skyta kiinni, jotta tamma pysyi edes hetken paikallaan ja pääsin nousemaan satulaan. Kiitin miestä ja läksimme Skyn kanssa matkaan.

Skyn ollessa näin energinen tänään, pidin ohjat lyhyenä. Kaikesta huolimatta tamma oli mukavan rento ja sen selässä oli mukava matkustaa. Muutaman minuutin kuluttua annoin Skylle luvan siirtyä raviin. Tamma siirtyi reippaaseen, mutta ihanan rennon rempseään raviin ja aloin keventämään tahdin mukana. Aurinko lämmitti hieman, mutta viima oli ikävä. Meille oli sattunut kuitenkin ihan kiva ilma, koska pakkastakaan nyt ei ollut yhtään.
Jatkoimme ravissa muutama sata metriä ja pyysin Skyn käyntiin. Käänsin tamman kapeammalle polulle, josta joku muukin oli ihan selvästi mennyt. Annoin Skylle nyt hieman pidempää ohjaa, niin tamma näkisi mihin astuisi. Olin koko ajan tilanteen tasalla, mutta kerkesin katsella ympärilleni. Puut olivat paksun lumen peitossa. Silmiini osui jotain punaista, tuolta kaikkien puiden lomasta. Yritin katsoa tarkemmin ja pysäytin Skyn. Näin kauempaa katsottuna punainen asia näytti aivan loimelta. Ihmettelin asiaa, voisiko se olla oikeasti mahdollista. Polun vierellä oli lähes umpihanki, mutta esineen tai asian luokse ei ollut pitkä matka, joten kannustin Skyn hankeen. Tamma astui umpihankeen epäröimättä. Toki siinä oli hieman vaikeakulkuista, mutta annoin tamman edetä hitaasti ja sovittaa jalkansa hyviin kohtiin.
Punaisen asian luokse päästyämme pudottauduin hankeen pitäen Skyn ohjista kiinni toisella kädellä. Astuin vielä lähemmäksi ja huomasin punaisen asian todella olevan loimi, jossa oli nimilappu. Käänsin lappua ja toden totta, lapussa luki Sky. Täällä tamman toppaloimi siis oli. Mutta miten ihmeessä se tänne oli joutunut? Loimi oli laitettu kuusen oksille ikään kuin teltaksi, tai suojaksi, niin kuin katoksi. En uskonut tämän olleen ainakaan kenenkään tallilaisen tekosia. Olikohan joku käynyt varastamassa loimen ja tuonut sen tänne, ehkäpä ne hobitit, joita muistelin joskus nähneeni kentän nurkalla. Oli miten oli, loimi oli minun omaisuuttani ja se oli ihan varma, että ottaisin sen nyt mukaani.
Otin loimen kuusen oksilta ja puistelin siitä enimpiä lumia pois. Minun ei auttanut muu kuin nostaa loimi Skyn selkään. Pitäessäni ohjat kyynärtaipeessani heitin loimen Skyn selkään satulan päälle. Kiinnitin loimen edestä yhdellä soljella, jotta “takki” pysyisi edes vähän paikallaan. Suoristin loimea vielä hieman. Jalustimet jäivät näkyviin loimen alta, joten pääsin ratsautumaan uudelleen, vaikka se ei ollutkaan helppoa umpihangesta tehtynä. Kävelimme polun loppuun ja valitsimme sellaisen tien, mistä pääsimme mahdollisimman yksinkertaisesti tallille. Jatkoimme loppumatkan kävellen. En halunnut ravuuttaa Skyta, ettei sille tulisi kovin kuuma toppaloimi selässään tällä kelillä.

Tallin pihaan saapuessamme ulkona seisoi Tyyne. Ratsastin hänen kohdalleen ja jalkauduin.
-Nythän teillä on varusteet. Eikös Eliza tuo toppaloimi ole jo vähän liikaa tälle kelille, vieläpä ratsastukseen? Tallin omistaja virnuili mukamas vitsikkäästi.
Huumorintajuisena ihmisenä minua ei nyt kuitenkaan naurattanut yhtään.
-Löysin Skyn toppaloimen metsästä. Joku oli vienyt sen sinne.
-Huh heijaa, mitä täällä tallilla oikein taas tapahtuu. Pitää varmaan kohta asentaa tänne valvontakamerat.
Lähdin viemään Skyta talliin Tyynen tullessa perässämme. Tallin omistaja alkoi kysellä minulta mistä ja miten tarkalleen ottaen olin loimen löytänyt ja kuinka huomasin sen puuttuvan. Aloin kertoa Tyynelle koko tarinaa samalla, kun riisuin loimen ja taittelin sen telineelle. Riisuin myös Skylta satulan ja suitset. Tyyne pyysi minua tulemaan käymään vielä hoitajien huoneessa ennen kuin lähtisin tallilta. Sinne menisin kuitenkin, pitihän minun vaihtaa kengät.
Ensin kävin viemässä Skyn tarhaan ja menin hoitajien huoneeseen. Tyynen lisäksi siellä istui Ossian ja Jenny ja nyt myös minä. Tyyne pyysi kertomaan koko tarinan uudelleen ja kaikki neljä ihmistä alkoivat pohtia, mitä ihmettä oli oikein tapahtunut. Olihan tallilta kadonnut ennenkin tavaroita, jotka olivat kyllä löytyneet mitä kummallisimmista paikoista.

Vastaus:

Olipas kyllä kummallinen juttu, ehkä tähän saadaan vielä jonain päivänä selvyys! Tosin ei ole kyllä mitenkään erikoista että Keijiksessä toppaloimia löytyy puista ja hobitteja näkyy kentän reunilla... :'D
Mutta erittäin hyvin kirjoitettu, oikein mukavan pituinen tarina oli tämä! Kuvailit kivasti ja loit hienosti hiukan jännitystäkin tarinaan :). Teksti oli selvästi huolellisesti kirjoitettua, eikä virheitäkään tarinassa ollut.

Lisäilen tämän kilpailun tarinasaldoon pikimmiten!

• Tyyne

Nimi: Luna

01.04.2018 08:57
Tarinakilpailu || Kadonnut varuste

Mango laukkailee ja pukittelee tarhassaan, kun tamma huomaa minut ja vaaleankeltaisen riimun ja -narun. Aukaisen portin ja menen sisälle lumiseen tarhaan. Mango yrittää livahtaa portista, mutta menen tamman eteen. Yritän samalla saada shetlanninponin kiinni, mutta Mango lähtee heti pois häntä viivana perässään. Ähkien ja puhisten tarvon lumessa kohti pippurista tammaa. Mango vain ravailee tarhan perukoilla. Sera ravaa innoissaan Mangon luo. Tammat lyövät "viisaat" päänsä yhteen ja laukkaavat aina karkuun minua. Muut tammat, etenkin Mimmi ja Ellie katselevat ihmeissään hommiani.

Vihdoin ja viimein saan ponin kiinni. Se hirnuu kaipaavasti muille, ja talloo tahallaan varpaitani kun talutan sen talliin. Naama punaisena ponnistuksesta kiinnitän shettiksen vesiboxiin. Huokaisen ja käyn riisumassa ylimääräisen toppatakin ja -housut. Sitten käyn hakemassa satulahuoneesta Mangon suitset, satulan, hoitopakin ja yhteisen kaviorasvan. Sitten menen tamman luo. Alan hoitamaan sitä. Ensin pölyharja, ja sitten kumisuka. Mango on piehtaroinut lumessa, joten tamman karva on märkä. Taidan kuivata sen hikiviillla. Pengon Mangon hoitopakin läpi, ja hikiviila on pohjimmaisena. Kuivaan luimukorvan karvan pian. Otan suitset käteeni ja aukaisen paketin. Lämmitän hetken kylmiä kuolaimia käsissäni ja laitan tutit kuolaimen reunoihin. Laitan suitset vastaan hangoittelevan tamman päähän. Kun olen laittamassa satulaa shetlanninponin selkään, huomaan ettei siinä ole satulahuopaa.
"???", Ihmettelen. Käyn satulahuoneessa katsomassa olisiko satulahuopa siellä.

"Ei löydy, ei sitten mistään!" Ihmettelen kun olen etsinyt satulahuoneen ja tallin läpi. Pudistellen päätäni menen Mangon luo. Riisun suitset ja vien hörisevän Mangon karsinaan. Mietteissäni kävelen oleskeluhuoneeseen. Istahdan sohvalle ja mietin pääni puhki missä satulahuopa voisi olla. Ei se pesussakaan ollut, pyykkikone ei edes pyörinyt!
"Hei Luna! Mitä ihmettä sä mietit kun et edes vastaa", Allu kivahtaa kun en vastaa tuolle.
"Ääh, mietin vaan missä Mangon satulahuopa voisi olla kun ei sitä näy missään!", Totean.
"Oisko se pesussa?" Allu ehdottaa ja laittaa puhelimensa pois.
"Ei, tutkin koko tallin. Missä Tyyne muuten on?" Vaihdan puheenaihetta. Ossian tulee juuri oleskeluhuoneeseen ja kuulee kysymykseni.
"Ei mitään tietoa", poika sanoo virnistellen. Irvistän tuolle ja Allu naurahtaa : "Hän taitaa olla maastossa Britillä"
"No Britille Tyyne ei voinut Mangon satulahuopaa lainata, niin kuin hän niitä Jennyn kankisuitsia lainasi Karalle", murahdan. Ossian jää vielä pommittamaan kysymyksiä.
"Jos etsitään se yhdessä?" Allu ehdottaa. Nyökkään ja Ossian on heti mukana.

Kävelemme satulahuoneeseen.
"Aloitetaan etsinnät täältä", Ossian sanoo ja lähtee heti tutkimaan Mangon varusteita. Hän "yllättyy" miten pieniä ne ovat. Hah hah!
"Ei löydy", Ossian toteaa. Puuskahdan. Täällä on selvästi käynyt varas! Tutkimme muut satulat, ja huomaamme että kaikki satulahuovat ovat kadonneet. KAIKKI on VIETY!

Pettyneinä ja harmisamme menemme oleskeluhuoneeseen. Olemme juuri ilmoittamassa poliisille että Keijukummussa on varas, kun Tyyne purjehtii sisään iso jätesäkki mukanaan. Tyyne ei suostuisi kertomaan mitä siellä on, mutta kutitamme häntä niin kovasti, että hän melkein puolikuoli naurusta. Myhäillen Tyyne aukaisee pussin.
"Mitä ihmettä?!?" Kiljaisen kun siellä näkyy kaikkien tallin hevosten satulahuovat, minun ostama vaaleankeltainen Mangon satulahuopa päällimmäisenä.
"Tyyne, mitä tämä tarkoittaa? Me etsimme Mangon satulahuopaa kissojen ja koirien kanssa ja nyt se on tuossa", puuskahdan. Ossian ja Allu nyökkivät.
"Olen pahoillani. Otin kaikkien hevosten huovat kotiin, pesin ne ja ostin uusia. Tarvitsin mämä että tiedän hevosten koot. Olisi pitänyt ilmoittaa teille", Tyyne kertoo hieman pahoitteleva kiilto silmissään. Annamme naiselle anteeksi. Ja muuten, se uusi kimalteleva satulahuopa jonka Tyyne osti Mangolle on uusi lempparini. Nappaan sen ja menen Mangon luokse varustamaan sen, että voisin mennä tamman kanssa kentälle, uusi kimallehuopa satulan alla.

Vastaus:

No nyt oli tallinomistaja kyllä taas hajamielisenä, mutta ilmeisesti loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tarina oli kirjoitettu mielestäni oikein kivalla ja jotenkin tosi pirteällä tyylillä, jonka ansiosta tätä oli hauska lukea :). Idea oli tarinalla tosi hyvä, ja yksityiskohtiakin myös siihen liittyen kerroit hienosti. Kirjoitusvirheitä ei tekstissä tainnut olla, hienoa!

Lisäilen tämän heti tarinasaldoosi kilpailun kutsuun :).

• Tyyne

Nimi: Ossian

31.03.2018 16:09
SALAPERÄINEN TALLIVINTTI – 31.3.2018
TARINAKILPAILU OSA 1

Asiat tuntuivat tapahtuvan Keijukummun tallilla erilaisissa sykleissä ja rysäyksissä. Hiljattain iso osa talliporukan naisväestöstä oli vuorotellen käynyt jollain tapaa tonkimassa tallivinttiä ja Ossian oli suosiolla jättänyt asian siihen. Hänellä ei ollut mitään hinkua kieriskellä pölyssä ja heinissä, joita sieltä löytyisi. Huhupuheiden mukaan siellä oli myös hiiriä ja vaikka ne eivät poikaa pelottaneet, se oli yksi syy poissa pysymiseen.
Ossian oli luvannut itselleen pysyä poissa tallivintiltä. Asioita mutkisti kuitenkin jostain paikalle ilmestynyt Leevi Wireless, joka oli innoissaan tapansa mukaan selittänyt hyvistä vireistä ja nokosista heinäpaalin päällä. Ossian kyllä nauroi toisen pojan kanssa hyvän aikaa, mutta lähti sitten suosiolla hoitamaan Trollin. Leevi sai tätä nykyä nauratettua naisia ihan omin voimin, eikä Ossian tuntenut ylitsepääsemätöntä halua toimia wingmanina.
Ovella Ossian törmäsi melkein paikalle saapuneeseen Sukkaan ja tämän kanssa juttelevaan Alinaan. Alina oli tallilla vielä melko uusi kasvo, mutta Cocon hoitoja vaikutti erittäin mukavalta. Ossian oli jutellut tytön kanssa pariin kertaan ja Alina oli istunut talliporukkaan hyvin. Selän takaa kuului Leevin hihitys ja ilmeisesti Jennyn ja Amoran äänet räkätyksen seasta.
– Hei pliis pitäkää Lepaa silmällä ku sil taitaa taas olla vireet päällä, aneli Ossian tytöiltä. Totta kai Leevi isona miehenä – vai vasta miehenalkuna – osasi pitää itsestään huolen, mutta yleisen turvallisuuden takia oli hyvä, että joku vahti vähän hänen tekojaan.
– Vireet päällä? Siis mitä te täällä touhuatte? kysyi Alina ihmetellen, mutta Sukka nappasi hänet mukaansa leveästi hymyillen.
– Totta kai me yks Leevi pidetään kurissa!

Peikkoponi käyttäytyi myöskin tapojensa mukaan ja nakkeli päätään hurjasti kaksikon päästyä maneesiin. Oripoika olisi selvästi halunnut maastoon, mutta tavallista kevyemmän työviikon jälkeen vuorossa olisi jonkinnäköinen koulutreeni höystettyinä puomeilla. Trollin kanssa puomit olivat suuri apu harjoitellessa, sillä ponin mielenkiinto pysyi tehtävissä paremmin, eikä voi kaahata, etteivät varpaat mene solmuun. Ossian kantoi puomeja pitkin maneesia ja yritti samalla keksiä, minkälainen tehtävä olisi hyvä. Loppujen lopuksi hän asetteli toiselle pitkälle sivulle kolmet eriväliset puomit ja yhdet puomit jokaiseen kolmikaarisen kiemurauran suoristuskohtiin. Koulukilpailut eivät menneet mitenkään hyvin ainakaan laukkaosuuksien kohdalta.
Ossian oli oikeasti yllättynyt siitä, kuinka kivasti Trolli meni. Kevyemmät päivät eivät näkyneet räjähdyksenomaisena villitysenergiana ja ainoa normaalista poikkeava ongelma oli peilin kohdalla oleva pörhistely. Muuten Peikko oli lennokas ja vetreä, eikä potkinut puomejakaan pahasti. Selvästikin pahin uhmaikä oli ohitettu, vaikka Ossian ei sitä Trollin kuullen ääneen sanoisikaan…
Itse Tyyne oli ottanut puomitehtävän haltuun Britin kanssa ja Ossian oli päättänyt lähteä loppukäynneille maastoon. Kevätaurinko paistoi täydellä teholla ja poni venytteli onnessa kaulaansa. Joku päivä he voisivat vetää oikein pitkän ja rentouttavan maastolenkin metsän siimeksissä, että samalla tulisi kuitattua päivän hupi ja hyöty. Peikkonen oli ollut viime aikoina maastossakin epäilyttävän kiva ja helppo, mutta se nyt tuskin tarkoittaisi mitään normaalista poikkeavaa. Toivottavasti.
Trolli oli oppinut yhteiselon kottikärryjen ja talikon kanssa. Ossian oli viimemetreillä karsinan siivoamisen kanssa, kun hihittävä tyttölauma näin paremman sanan puutteessa selvisi paikalle. Poika ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, sillä heidän täytyi ensin kerätä itsensä.
– Hei Ossiaan! Me hukattiin Lepa, kuului hihitys ja Ossian pyöritti silmiään. Se ei ollut hänen ongelmansa, vaikkakin mielenkiinto heräsi.
– No mä ainakin siivoon tän loppuun…

Kiivetessään tikkaita tallivintille, Ossian mietti mistä kaikesta olisi jäänyt paitsi, jos olisi valinnut jonkin muun tallin Keijukummun sijaan. Tallivintti oli itsessään juuri sellainen, kun Ossian oli kuvitellutkin. Hämärää, heinää ja hieman pölyistä. Jonkinnäköinen varustekasa nurkassa, eikä juuri mitään muuta ihmeellistä. Paitsi kuka muu kuin itse Leevi Wireless istumassa hoitohevosensa Donitsin varaloimen päällä kahden heinäpaalin välissä.
– Ossiaaaan, my man my man! Mitkä vireet? Leevi ilakoi ja laittoi puhelimen taskuunsa. Ossian vastasi vähintään yhtä iloisesti ja istui yhden paalin päälle. Kaksikko jatkoi jutustelua iloisissa merkeissä naurun säestäessä. Ossian oli onnellinen, että hevoset olivat ulkona nauttimassa auringonpaisteesta, eivätkä sisällä ihmettelemässä kummallisia ääniä.
Nurkasta kuului jonkinlaista rapinaa ja pojat vilkaisivat sinne samanaikaisesti. Hiiret eivät oikeastikaan pelottaneet Ossiania ja joskus lapsena hänen siskollaan oli lemmikkirotta. Leevin pelkäämisestä hän ei ollutkaan niin varma, joten luonnollisesti se oli pakko testata.
– Hei Leevi, kai sä tiiät, että täällä on hiiriä? Ossian kysyi virnuillen. Hymy kuitenkin hyytyi, sillä pojalla ei ollut tietoa siitä, että on fyysisesti mahdollista kiljua niin korkealta kuin Leevi juuri kiljaisi. Kiljaisunsa aikana toinen poika yritti ilmeisesti ponnistaa heinäpaalin päälle karkuun, mutta onnistui sukeltamaan sen taakse. Ossian ei ollut koskaan eläessään nauranut niin kovaa, kun vintin nurkasta paalin päälle hyppäsi sulavasti tallikissa Lyyti.

Vastaus:

Ihan mahtava tarina ja ihana Lepa! :'D Tässä oli jotenkin tosi kiva ja kotoisa tunnelma ja kuvailitkin hyvin ja ihanan realistisesti. Teksti oli myös oikein sujuvaa ja helppolukuista, eikä siitä kirjoitusvirheitäkään löytynyt ollenkaan :). Kirjoitit tarinan tosi hauskasti, etenkin tarinan loppu oli kyllä ihan paras!

Merkkailen tämän heti tarinakilpailun tarinasaldoon.

• Tyyne

Nimi: Eliza

30.03.2018 19:39
Ekstratehtävä XXIV, 30.3.2018

Tulin iltapäivällä, heti kello 12 jälkeen Keijukummun tallille. Olin ajatellut harjoitella Seran kanssa koulua tai ehkä jopa esteitä, en ollut oikeastaan päättänyt vielä.
Ollessani vielä ulkona en huomannut Seraa tarhassa ja tietenkin huolestuin asiasta. Saattoihan poni olla vaikka tunnilla, mutta mielestäni muut hevoset ja ponit olivat ulkona ja jonkinlainen pelko hiipi mieleeni. Entä jos Tyyne oli myynyt Seran? Entä jos poni olikin sairastunut vakavasti ja Tyyne oli pistänyt ponin pois? Voisiko tallin omistaja olla niin julma, ettei ilmoittaisi minulle ponin kohtalosta, jos se olisi vaikka laitettu pois? Vai olinko ollut niin huono hoitaja Seralle, että tallin omistaja oli myynyt ponin ja päätti ilmoittaa minulle vasta myöhemmin, niin en ottaisi sitä niin raskaasti?
Pelko ja kysymykset takaraivossa kävelin melkoisen reippaasti talliin, melkein jo suoraan tallin omistajan puheille, että olinko oikeasti niin huono ihminen.
Huokaisin helpotuksesta nähdessäni Seran karsinassa. Ihmettelin vain kovasti, mitä poni tallissa teki, karsinassa nököttämässä. Eikä tallissa ollut tosiaankaan muita hevosia. Ulkona oli kuitenkin kaunis keli, joten ponin olisi pitänyt olla nauttimassa raittiista ilmasta muiden hevosten seurana.
Menin karsinaan ja laitoin oven pienelle, ettei poni karkaisi. Silmäilin ponin läpi ja huomasin ponin toisessa etujalassa turvotusta. Kiirehdin oitis Tyynen puheille, kunhan vain olin ensin sulkenut karsinan oven huolellisesti. Tyynen luokse kiirehtiessäni mietin, voisiko turvotus johtua rankasta treenistä tai karsinassa seisomisesta, siis jos ponilla nyt oli äskettäin joku ratsastanut.
Tyyne oli yhtä hämmästynyt kuin minäkin. Hän ei osannut selittää minulle, miksi Sera seisoi karsinassa. Tyyne oli vienyt aamulla kaikki hevoset tarhaan eikä tänään ollut ollut tuntejakaan. Tyyne lähti kaverikseni katsomaan Seraa.
Tallin omistaja totesi minun olleen oikeassa. Sera oli karsinassa ja jalka oli hieman turvonnut. Tallin omistaja vahvisti epäilykseni myös siitä, että turvotus saattoi hyvinkin johtua karsinassa seisomisesta. Tyyne tunnusteli jalkaa ja totesi jalan olevan sekä turvonnut että lämmin. Seralta mitattiin myös lämpö, mutta se oli normaali. Tyyne mainitsi jotain imusuonen tulehtumisesta. Tyyne neuvoi minua ihan ensiksi kylmäämään jalkaa vedellä, laittamaan jalkaan betadinehauteen, taluttelemaan ponia ulkona ja päästämällä ponin sitten tarhaan. Tyyne lupasi seurata ponin jalkaa ja yleistä hyvinvointia. Jos nämä kotikonstit eivät auttaisi, niin sitten pitäisi soittaa eläinlääkärille, joka mahdollisesti määräisi Seralle antibioottikuurin. Mutta nyt aloitin viemällä Seran pesuboksiin ja aloin kylmätä jalkaa.

Vastaus:

Oikein hyvin, yksinkertaisesti suoritettu ekstratehtävä! Kuvailit kivalla tyylillä ja kerroit myös sopivasti yksityiskohtia :). Idea oli hyvin keksitty, imppari tosiaan olisi hyvinkin mahdollinen!
Teksti oli tarinassa mukavan selkeää, eikä siinä ollut ollenkaan kirjoitusvirheitä, joten sitä oli helppo lukea.

Palkaksi saat tästä tietysti 30v€ :).

• Tyyne

Nimi: Tyyne

30.03.2018 17:29
Ekstratehtävä XXIV 30.3.-18: Huomaat ennen tai jälkeen ratsastuksen, että hoitsusi jalat ovat hiukan turvonneet. Miten hoidat jalat? Mistä tämä nesteen kertyminen voisi johtua?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 6.4. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Eliza

27.03.2018 17:58
Tarinakilpailu
Keijujen kohtaaminen

Astuin ulos lumisateeseen. Monena muunakin päivänä oli satanut reippaasti lunta ja tuullut kylmästi. Lumisade ei minua sinällään haitannut, mutta kohta pitäisi tulla kevät ja lumien sulaa pois, ei sataa lisää. Odotin kyllä lumien sulamista, niin voisi pukeutua hieman eri tavalla ja pääsisi liikkumaan paremmin.
Kävellessäni tallille alkoi tuulla kylmästi. Oli taas vähän inhottava keli, mutta kun kerta olin matkaan lähtenyt, niin enpä viitsinyt takaisinkaan kääntyä, vaan jatkoin taivaltamista.

Hevosilla oli loimet niskassa niin eivät hepparaukat paleltuisi. Vaikka kyllähän ne kesti vaikka minkälaista säätä, olivathan ne karvaisia otuksia. Olihan niillä toki myös pientä tuulensuojaa tarhoissa sekä lajitoverit. Usein tuulisella säällä näki hevoset takapuolet vastakkain, tuuleen päin kääntyneenä.

Puistelin lunta vaatteistani ja astuin sisään talliin.
-Jopas on taas ilma, tokaisin ääneen.
Huomasin kuitenkin puhuvani itsekseni, sillä tallissa ei kertakaikkiaan näkynyt ketään. Kävelin sitten hoitajien oleskeluhuoneeseen, jossa tapasin Tyynen.
-Hei Eliza, eipä ollakaan nähty vähään aikaan. Olen muuten keittämässä teetä, otatko?
-Joo kiitos, voin ottaa. Minulla alkoi se koulu tällä viikolla ja se vaatii kyllä veronsa. Mutta ainakin näin viikonloppuisin kerkiän käymään täällä.
Juttelin Tyynen kanssa niitä näitä samalla, kun join teetä. Mutta Tyyne ei oikeastaan kauan ehtinyt kanssani jutella, koska hän kertoi lähtevänsä ratsastamaan Britin. Niinpä Tyyne jätti kuppinsa lavuaarin reunalle ja häipyi sen siliän tien. Jäin sohvalle hörppimään teeni loppuun ja aloin tunkea ratsastuskenkiä jalkaan ja otin mukaani vielä kaiken muun tarvittavan ja suuntasin sitten tallin puolelle.
Oletin Seran olevan vielä tarhassa, koska siellä se oli tallille tullessani. Mutta oikeastaan heti astuttuani ovesta tallin puolelle näin ponin karsinassa. Sekin huomasi minut ja hörähti. Ehkäpä Tyyne oli kerennyt hakea Seran talliin samalla, kun oli hakenut Britin, vaikka hevoset tarhasivat eri tarhoissa ja asustelivat eri tallissa.
Olinkin tuonut jo harjalaukun tullessani, joten aloin laittaa ponia kiinni ja aloitin ponin hoitamisen. Mutta heti karsinaan mennessä meinasin saada osakseni Seran hampaista. Valitettavaahan se oli, mutta jouduin heti torumaan ponia. Itselläni oli kuitenkin nyt ihan hyvä fiilis, mutta Seralla näköjään ei. Olikin hyvä, että laitoin ponin kiinni karsinaan.
Harjaus sentään onnistui, mitä nyt poni yritti purra minua aina sen edestä mennessä harjauspuolen vaihdon yhteydessä. En voinut kuitenkaan ponin takaa mennä, poni olisi varmaan potkaissut minua. Aavistin kavioiden puhdistusoperaatiosta tulevan hankalaa ja sitä se nimenomaan olikin. Siitä ei kertakaikkiaan tullut mitään. Sera ei kirveelläkään nostanut kaviota ylös, ei ihan oikeasti. Nyt oli sellainen tilanne, että tarvitsin apua. Mutta ei ole häpeä myöntää tarvitsevansa apua, jokainen tarvitsee joskus apua.
Jätin ponin ihan nanosekunniksi karsinaan ja kiirehdin Tyynen toimistoon. Siellä nainen istuikin tekemässä tuntilistoja.
-Tyyne, nyt minä tarvitsisin apua.
-Totta kai autan. Kerro, mistä on kyse.
-Sera ei nosta kavioitaan, ei millään.
-Kokeilitko sitä Seralle opettamaasi tekniikkaa? Että koskettaa raipalla jalkaa?
-Kokeilin, ei auta.
-Ohoh. No, lähdetäänpä tutkimaan asiaa.
Yritimme Tyynen kanssa saada Seraa nostamaan kavioitaan, tuloksetta. Emme yksinkertaisesti onnistuneet siinä.
Tyyne soitti jo Justuksellekin ja hän lupasi kohta tulla auttamaan meitä naisia. Pian kuulimme miehen tulevan talliin, siitä ei voinut erehtyä. Askel oli pidempi ja painavampi kuin vaikkapa meillä naispuolisilla henkilöillä askel oli yleensä kevyt ja suht lyhyt.
-Mikäs sillä ponipallerolla nyt on ongelma täällä?
Mies otti kaviokoukun kädestäni melko ronskisti ja meni Seran etujalan viereen. Poni yritti purra Justusta ja mies ärähti.
-Nyt poni perkele se koipi ylös ja vähän äkkiä!
Sera nosti kavion kiltisti ja Justus putsasi sen.
-Eihän tässä ollut mitään ongelmaa.
Tyyne kuitenkin ehdotti, että jospa Justus putsaisi kaikki kaviot, kun se kerta häneltä näytti onnistuvan. Mies teki pyydetyn ja hävisi sitten kuin pieru Saharaan.
Tyyne auttoi minua vielä satulan ja suitsien kanssa, ihan pyytämättä. Olin kiitollinen hänen avustaan ja hän jopa halusi auttaa minua ratsautumisessa. Olin menossa Seran kanssa maastoon tänään, joten menimme ulos.
Tyyne piti ponista kiinni sillä aikaa, kun kiristin satulavyön (josta Sera ei tykännyt ei sitten alkuunkaan ja meinasi syödä tallin omistajan), laskin jalustimet ja pääsin nousemaan ponin selkään. Sitten olimmekin kahden ponin kanssa ja ohjasin Seran maastoon vievälle tielle.

Heti alkumatkasta Sera alkoi säpsähdellä jokaista pienintäkin liikettä ja ääntä. Päätin kerätä ohjat jo käteen. Läheisen puun rungossa meni orava, joka nyt sattui juoksemaan tien yli. Se oli Seran mielestä hirvittävän iso mörkö, joka varmasti söisi ponin. Sera oli jo valmis pinkomaan karkuun niin lujaa kuin kintuistaan pääsi, mutta se ei niin vain onnistunut. Jatkoimme eteenpäin rauhallisessa käynnissä ja vakuutin Seralle, että mikään täällä metsässä ei söisi ponia. Jatkoimme matkaamme ravissa pitkän matkaa ja hidastimme käyntiin. Sera käveli rauhallisesti ja katselin samalla ympärilleni. Huomasin parin kuusen oksalla jotain kirkasta valoa. Ajattelin ensiksi valon osuvan juuri niiden parin kuusen muutamalle oksalle, mutta sitten valo liikkui. Säikähdin jopa hieman sitä ja Sera vaistosi tunnetilani muutoksen. Kerkesin kyllä jo ajatella keijuja, olihan Tyyne ja muut tallilaiset joskus puhuneet asiasta, mutta en uskonut sitä todeksi. Ehkäpä se sittenkin oli totta. Valot liikkuivat hieman lisää ja Seralle riitti. Olin jäänyt omiin ajatuksiini ja havahduin ponin pinkovan täyttä häkää tallia kohti, minä selässä roikkuen. Tai istuin minä satulassa ohjat käsissä, tai no, ohjat löysällä. Poni pinkoi täyttä vauhtia ja pysähtyi vasta tallin pihaan puuskuttaen. Keräsin ohjat ja ajattelin uuden metsälenkin olevan liikaa ponille, saisi vielä sydärin, joten jäimme tallin pihaan pyörimään niin pitkäksi aikaa, jotta poni oli rauhoittunut ja vein sen talliin.

Ehkäpä Serakin oli niin järkyttynyt, että antoi minun nyt hoitaa itsensä ilman, että yritti purra minua. Jos totta puhutaan, niin olin itsekin aivan omissa maailmoissani miettien sitä, voiko keijut olla oikeasti todellisia, ihan aikuisten oikeasti.
Hoidin Seran vissiin melko pikavauhtia ja kiiruhdin Tyynen puheille.
-Tyyne, et ehkä usko minua, mutta taisin nähdä metsässä keijuja, selitin tohkeissani.
-Älä nyt viitsi, aikuinen ihminen. Eihän keijuja ole olemassa.
-Mutta.. Itse olet puhunut niistä ja muutkin tallilaiset ovat.
-Höpö höpö, silkkaa puppua. Menehän nyt siitä, tallin omistaja sanoi virnuillen.
Kävelin hyvin hitaasti hoitajien huoneeseen. Lysähdin sohvalle ja aloin etsiä googlesta, onko keijuja olemassa. Tai mitä muuta näkemäni valopilkut saattoivat olla.

Vastaus:

Tosi kiva tarina! :) Idea oli oikein hyvä ja sait tarinan toteutettua hienosti sekä selkeästi. Tarinassa oli mukavan monipuolisesti sisältöä ja pituuttakin oli juuri sopivasti. Kirjoitusvirheitä ei löytynyt tarinasta ollenkaan, ja muutenkin teksti oli oikein sujuvaa ja huolellisesti kirjoitettua!

Merkkailen tämän heti tarinakilpailun tarinasaldoosi :).

• Tyyne

Nimi: Outi

27.03.2018 13:40
Tarinakilpailu, Keijujen kohtaaminen

Karsinan oven narahdus ja kavioiden kopse tallikäytävällä rikkoivat hetkeksi hiljaisuuden, kun talutin Kerman ulos tallipihalle. Kului tovi ennen kuin silmät tottuivat hämärän tallin jälkeen kirkkaaseen ulkoilmaan. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja sen säteet lämmittivät mukavasti poskia. Vaikka lumikasoja olikin edelleen siellä täällä, eikä toppatakistaan voinut vielä luopua, tuntui siltä, että päivä päivältä ilmassa oli enemmän kevään tuntua.

“Moi Outi! Mä hyppäsin just Tillin kanssa niin maneesissa ois esteet valmiina, jos kiinnostaa”, Sukka huikkasi taluttaen perässään hieman hikistä maksanruskeaa risteytysponia. Sukan punaisista poskista ja leveästä hymystä saattoi päätellä, että ratsukon estetreenit olivat sujuneet loistavasti.
“Kiitos, mutta mä ajattelin lähteä maastoon. Tänään on ihan liian hyvä sää hukattavaks maneesissa pyörimiseen”, vastasin ja ponnistin ketterästi Kerman satulaan. Tamma kurotti kaulaansa lähemmäksi ohikulkevaa ratsukkoa ja saikin varastettua Sukalta nopean rapsutuksen ennen kuin lempeästi käänsin ohjalla sen pään takaisin menosuuntaan.
“Hitto, mä toivoin, ettei tarvis mennä siivoomaan… Hei, seuraava uhri!”, Sukka naurahti ja osoitti Ossiania, joka oli juuri ilmestynyt Trollin kanssa tallipihalle.
“Ossian! Sano mulle, että sä ajattelit tänään hypätä”, kuulin Sukan huikkaavan tempoilevan ponin kanssa taistelevalle nuorelle miehelle, kun kehotin Kerman liikkeelle ja kohti tallin pihasta lähtevää metsätietä.

Talven jälkeen metsä tuntui olevan taas täynnä elämää. Lintujen sirkutus jatkui katkemattomana konserttina ja polun laidalta kuuluva rapina ja kahina sai Kerman höristelemään korviaan. Annoin tamman tasaisten askelten keinuttaa minua satulassa ja hengitin syvään raikasta ulkoilmaa. Kevät oli ehdottomasti lempivuodenaikani ja juuri tällä hetkellä oli vaikeaa keksiä, mikä olisi ollut parempaa, kuin nauttia kevään ensiaskelista yhdessä parhaan hevoskaverin kanssa. Etenimme rauhallista käyntiä, sillä tututkin polut tuntuivat tänään arvaamattomilta. Varjoisilla paikoilla tien peitti liukas jää tai vähintäänkin loskainen lumikerros, kun taas aurinkoisimmilla paikoilla polku oli sulanut pahimmillaan upottavaksi mutavelliksi. Kerma kuitenkin asteli varmajalkaisesti eteenpäin.

Polku kiemurteli puiden lomassa muuttuen kapeammaksi ja kapeammaksi. Aurinko pilkahteli vain varovaisesti tummien havupuiden paksujen oksien läpi. Katselin hieman huolestuneena ympärilleni, sillä vaikutti siltä, että olin erehtynyt reitistä. Olimme kulkeneet metsän päätietä pitkin pellon laidalle asti ja poikenneet sitten pienemmälle metsäpolulle, joka kiemurteli metsän läpi takaisinpäin uittolammen suuntaan. Olin melko varama, että metsän olisi pitänyt jo muuttua harvemmaksi ja lammen osittain sulaneen rannan näkyä puiden takana. Sen sijaan puut ympärillämme kasvoivat tiheämmässä ja olivat selvästi vanhempia kuin lammen rannan läheisyydessä. Huomasin käsieni hieman tärisevän, kun kavoin puhelinta taskustani. Toivottavasti GPS toimisi… Kuului vaimea räsähdys ja näin jonkin vilahtavan edestämme polun yli, ennen kuin mätkähdin maahan. Kuulin kuinka kavioiden rummutus maata vasten etääntyi ja etääntyi. Sen jälkeen silmissäni pimeni.

En tiedä, kauanko olin maannut maassa ennen kuin havahduin kosteanlämpimään henkäisyyn kasvoillani. Pian sen jälkeen silkkisen pehmeä turpa alkoi hamuamaan hiuksiani ja sain raotettua silmiäni. Kerma seisoi vierelläni rauhallisen näköisenä. Yhtäkkiä tajuntaani iski, mitä oli tapahtunut. Kömmin hätäisesti jaloilleni ja nappasin Kerman ohjat käsiini. Äkillisen liikkeen seurauksena tuntui, että silmissä pimeni jälleen. Otin tukea Kerman kaulasta, kunnes pahin heikotus oli mennyt ohi. Kerma onneksi vaikutti olevan kunnossa, vaikka sen hikisistä kyljistä ja jouhiin tarttuneista risuista pystyikin päättelemään, että tamma oli ehtinyt sännätä syvemmälle metsään pudottuani. Luojan kiitos, tamma oli palannut takaisin luokseni! Puhelimeni sen sijaan ei ollut kokenut aivan yhtä onnekasta kohtaloa, vaan makasi parin metrin päässä näyttö särkyneenä ja puoliksi vesilätäkössä. Poimin epätoivoisena puhelimen raadon ylös. Oli selvää, että se oli entinen puhelin.

Lähdin taluttamaan Kermaa suuntaan, josta olimme tulleet. Järkeilin, että omia jälkiä seuraamalla löytäisimme ainakin tallille, vaikka reitti saattaisikin kiertää pidemmän matkan. Kerma vaikutti olevan säikähdyksestä huolimatta täysin kunnossa, joten päätin kivuta takaisin tamman selkään. Yritin unohtaa huimaavan tunteen, kun asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin. Tömähdin satulaan kuin räsynukke ja puristin silmäni kiinni. Jomottava päänsärky sai pään tuntumaan siltä kuin se halkeaisi. Aivotärähdys, diagnosoin mielessäni ja yritin asettautua tukevammin satulaan. Kunhan vain pääsisimme tallille ehjänä... Kun raotin silmiäni varovaisesti, näkökentässäni tanssahteli kirkas valopallo. Olin varma, että näköhäiriö johtui siitä, että olin kolauttanut pääni. Siristelin ja räpyttelin silmiäni, mutta valopallo häilyi näkökenttäni rajalla sinnikkäästi. Kerma hörähti hiljaa ja käännähti ympäri lähtien kävelemään väärään suuntaan. Yritin pysäyttää tamman ja kääntää sen takaisin, mutta tamma jatkoi itsepäisesti eteenpäin välittämättä varsin voimattomista yrityksistäni vaikuttaa siihen. Kerman kävellessä näytti aivan siltä, kuin valopallo liikkuisi edellämme puikkelehtien puiden lomassa. Tamma vaikutti tavallista määrätietoisemmalta edetessään. Ehkä se tunsi polun, jota en itse tunnistanut tai vaistosi, että lähstyimme tallia, mietin ja päätin luottaa tammaan, kun en muutakaan voinut.

Ei mennyt kauaakaan, kun pääsimme metsän laitaan. Tunnistin leveämmän metsäpolun, jonka tiesin johtavan metsän päätielle, jota pitkin tallille ei ollut enää pitkä matka. Tajusin, että valopallo oli vihdoin kadonnut ja pystyin näkemään jälleen normaalisti. Vilkaisin nopeasti taaksemme ja huomasin valonvälkähdyksen puiden lomassa. Se kuitenkin katosi, kun silmänräpäyksessä. Hetken kuulosti siltä, kuin lintujen lauluun olisi sekoittunut hentoa helinää. Kaikki saattoi kuitenkin olle pelkkää kuvitelmaa, sillä jomottava päänsärky teki ajattelusta hankalaa. Onneksi kotimatka oli lähes suoraa tietä ja pian sainkin huokaista helpotuksesta, kun tuttu tallipiha näkyi edessämme. Kun lopulta laskeuduin alas Kerman selästä, jalat pettivät alta ja lysähdin polvilleni tallipihalle. Pian ympärillä parveili joukko huolestuneita ihmisiä. “Varmaan joku rusakko tai supikoira... Kerma säikähti… aivotärähdys… onnea matkassa”, mumisin epämääräisesti kun Tyyne talutti minut oleskeluhuoneseen jonkun muun otettua Kerman huolehdittavakseen.

Kuivat vaatteet, kupillinen kuumaa teetä ja oleskeluhuoneen pehmeä sohva tekivät ihmeitä odotellessani äitiäni. Tyyne ja äitini olivat yhteistuumin päättäneet, että lääkärireissu oli paikallaan, vaikka itse tunsin olevani jo aivan kunnossa. Sinnikäs päänsärky lähtisi varmasti buranalla ja mustelmat paranisivat ajan kanssa, mutta koskaan ei kuulemma voinut olla liian varma. Katsoin kuitenkin viisaammaksi olla mainitsematta mitään epämääräisistä valoista tai äänistä, sillä en halunnut huolestuttaa Tyyneä tai äitiäni enempää ja oikeastaan mitä enemmän asiaa ajattelin, sen varmempi itsekin olin siitä, että olin lopulta kuvitellut koko jutun.

Vastaus:

Hui, olipa kyllä jännä tarina, jossa oli superhyvä idea! Onneksi Kerma kuitenkin kuljetti sut turvallisesti takaisin tallille <3. Pystyin kyllä samaistua hyvin tuohon kevätsään ihanuuteen, munkin lempivuodenaika on nimittäin ehdottomasti kevät! :'D
Mutta, teksti oli tässäkin tarinassa tosi taitavasti kirjoitettua ja se tuntui tosi realistiselta. Kuvailit erittäin hyvin ja miellyttävällä tyylillä, ja yksityiskohtiakin tarinassa oli runsaasti :).

Kiva kun säkin otit/otat osaa tarinakilpailuun, merkkailen tämän heti kilpailun tarinasaldoon!

• Tyyne

Nimi: Eliza

24.03.2018 16:55
Kävelin Keijukumpua kohti. Tällä kertaa kuitenkaan en kävellyt reippaasti, kuten yleensä. Jalkani eivät nyt vain totelleet, vaikka olisinkin halunnut kävellä reippaasti. Tahdoin kyllä mennä tallille, mutta toisaalta taas en. Halusin mennä hoitamaan Seraa ja Skyta, mutta toisinaan tunsin itseni ulkopuoliseksi Keijukummussa. Tyyne oli kyllä aina mukava ihminen ja niin myös suurin osa hoitajista ja yksityisten hevosten omistajista, mutta silti. Oli minulla tietysti joskus huono itsetunto, niin kuin varmasti kaikilla joskus, mutta minulla se oli nykyään todella harvoin eikä tämä ollut nyt sitä. Tämä ei ehkä ollut mitään kevätmasennustakaan, en nyt vain osaa selittää.

Vaikka minulla olikin nyt tällainen tunnetila, olin kuitenkin iloinen siitä, että menneisyyteni oli päästänyt irti minusta. Se ei seurannut minua kuten ennen, oikeastaan menneisyyteni ei seurannut minua juuri lainkaan enää. Jo aikaisemmin, jos vain olisin pystynyt, olisin heittänyt menneisyyteni romukoppaan, naulannut kannen kiinni ja heittänyt kopan jonnekin, mistä sitä ei kukaan löytäisi, koskaan.

Oikeastaan, tässä kävellessäni ja pohdittuani näitä asioita, olotilani alkoi olla jo hieman parempi. Jalkani alkoivat kantaa minua nopeammin. Tuskin edes tajusin olevani jo Keijukummun pihassa.
Näin tarhassa oman rautiaankirjavan puoliveriseni ja menin halaamaan Skyta. Tamma katsoi minua herasilmillään, painoi turpansa olkapäälleni ja puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa. Silmääni vierähti kyynel, sitten toinen, ja annoin itkun tulla.

//Tällaisia mietteitä tällä kertaa, löytyi "pöytälaatikosta".

Vastaus:

Erittäin hyvin kirjoitettu pikkutarina! :) Tarinassa oli vähän haikea ja herkkä tunnelma, mutta se tässä selvästi olikin tarkoituksena. Kuvailit mukavan yksityiskohtaisesti ja teksti oli laadukasta, sekä aihe oli oikein hyvä :).

Saat tästä palkaksi 32v€!

• Tyyne

Nimi: Sukka

20.03.2018 15:37
- No mitä Tilli? lepertelin maksanväriselle ruunalle pujottaessani vaaleansinistä riimua risteytyshevosen jaloon, sametinpehmeään päähän. Se puhalsi kämmenelleni lämmintä ilmaa, joka tuntui ihanalta kohmeisia sormia vasten. Olisi ehkä sittenkin kannattanut laittaa hanskat käteen, vaikka hevosten tarhasta hakeminen ei ollutkaan mitään hirveän aikaavievää puuhaa. Rapsutin hellästi ruunaa harjan alta ja se venytti alahuultaan nautinnosta.
- Maa kutsuu Sukkaa! Ota nyt se Attekin siitä mukaan, niin tässä hevosten hakemisessa ei mee ihan koko päivää! Tyynen huuto havahdutti minut ajatusmaailmoistani. Ai niin, tässä oltiin hakemassa kaikkia tallin hevosia sisään, ei pelkästään Tilliä. Pujotin nopeasti riimun Tyynen mainitseman haflingerruunan päähän ja naksautin riimunnarun kiinni päitsiin. Toppaloimet kahahtivat, kun tarhakaverukset keinahtivat laiskanpulskeasti liikkeelle ja tallustelivat avonaisesta portista ulos tarhasta, joka jäi nyt tyhjäksi, kun muut hevoset olivat päässeet ennen niitä sisälle. Taputin Tilliä hymyillen kaulalle, ja ruuna pärskähti tyytyväisenä.
- No tulithan sä sieltä, Tyyne naurahti ja lähti Monnin ja Donitsin kanssa edellämme kohti tallia. Ei kai tässä nyt niin tulipalokiire ollut!

- Seuraavaksi otetaan loput kolmostarhan hevoset, Tyyne totesi pyöräytettyään vielä Donitsinkin omaan karsinaan. Friisiläisruuna hörähti pehmeästi karsinanaapurilleen Atelle, jonka minä olin juuri äsken päästänyt omaan boksiinsa. Ripustin liinakon tarhariimun ovenpieleen ja nappasin sitten Tyynen ojentaman kirkkaanpinkin riimun naruineen käteeni. Se tuntui ihan uudenkarhealta paljaissa käsissäni.
- Kenelles tämä kuuluu? kysyin uteliaana Tyyneltä, joka roikotti Roin ja Loton siistejä riimuja olkapäällään.
- Petelle, Tyyne vastasi lyhyesti.
- Mille ihmeen Petelle? ihmettelin ja heilautin minäkin riimun olalleni tallustellessamme takaisin tarhoille päin. Mitä Tyyne oli taas mennyt ostamaan?
- Se on semmonen musta poniruuna, Tyyne selosti ylpeän kuuloisena. - Pete tykkää pinkistä, joten sillä on pelkkiä pinkkejä varusteita! Hymyilin hiukan Tyynen innokkuudelle - Pete olisi varmasti persoonallinen tapaus, kuten kaikki muutkin Keijiksen hevoset.

- Hei kiitti Sukka avusta! Mä alan nyt jakaa näille ruokia niin sä voit jatkaa mitä olit tekemässäkin, Tyyne kiitteli ja oli jo lähdössä rehuvarastolle päin heinäkärryjä hakemaan. Hevoset tietysti tiesivät mitä tuleman piti, joten innokkaimmat yksilöt paukuttelivat karsinanovia minkä kerkesivät. Toivottomia tapauksia kaikki ikuiset ahmatit - kuten Calle, jonka luokse suuntaisin seuraavaksi.
- Okei, mutta älä ihan vielä tuu ulkokarsinoille, että mä saan Callen vielä maneesille asti! virnistin ja kipaisin takaisin ulos kohti hoidokkini boksia. Huomasin vasta nyt, että Peten karsina oli ihan sen vieressä! Kurkotin käteni kohti ponin pehmeää turpaa, mutta se ei näyttänyt olevan enää hyvällä tuulella ruunan vetäistessä päänsä pois.
- No, ei sitten, hymähdin ja pujahdin sisälle Callen karsinaan. Nallekarhu tunki turpansa heti taskuuni herkkujen toivossa, mutta joutui pettymään, sillä olin ihan tietoisesti jättänyt namipussini karsinan ulkopuolelle. Tänään oli varsin erityinen päivä meille, sillä olin aikeissa harjoitella temppuja Callen kanssa! Jenny oli selittänyt joku päivä minulle opetelleensa Roin kanssa kumarrusta ja jalan nostoa joskus taannoin, joten nyt oli meidän vuoromme ruvata sirkustaiteilijoiksi! En vaan sitten tiennyt, olivatko Callen aivot tarpeeksi suuret sisäistämään temppuilun jalon taidon.

- Moi Sukka! olin syventynyt kihnuttamaan Callen selkää puhtaaksi, joten en heti huomannut Jennyn ilmestyneen Delin kanssa ruunarupsukkaisen karsinan eteen.
- No moi! Mites Delin kanssa sujuu? kysäisin ja nappasin Callen kaviokoukun käteeni päästäkseni puhdistamaan kirjavan pörröturkin kavioita.
- Mitäs tässä, Jenny naurahti, - kyllä mä oon nyt tajunnu, että Deli on just se oikea mulle! Hymyilin iloisena ystäväni puolesta siitäkin huolimatta, että Callen jalka painoi varmaan sata kiloa. Jenny oli vähän aikaa sitten ostanut Delin takaisin itselleen ja ratsukko oli lähtenyt nopeasti edistymään.
- Onko sulla jotain suunnitelmia vielä tälle päivälle, vai? Jenny kysäisi ja taputti Deliä hymyillen kaulalle, - me tehtiin just koulutreeni ja tultiin nyt vielä käppäilemään tähän ulos! Jenny loisti kuin Naantalin aurinko, jolle en voinut olla hihittämättä vähäsen.
- Me tehään vähän temppuja, hymähdin imelällä äänellä ja aloin haroa sormillani Callen supertakkuista harjaa.
- Ooi, söpöä, sun pitää opettaa Callelle pusu! Jenny innostui, heilautti sitten kättään ja lähti jatkamaan matkaansa Delin kanssa. Pusu? Mitenköhän se kuuluisi opettaa? Saisi nähdä sitten. Ehkä se olisikin enemmän Calletyylinen temppu, mikään pystyynnouseminen tuskin oikein olisi sen heiniä. Punoin irkkuruunan harjaan löysän letin ja kiinnitin sen harjakorin pohjalta löytämälläni kumilenksulla. Innostuin tekemään myös sinne tänne Callen harjaan rentoja lettejä, siitä tuli mieleen intiaanit hevosineen. Häntä sai sentään pysyä vapaana, sillä se oli yhtä takkua!

Maneesissa ei onnekseni ollut ketään, sen huomasin heti avatessani hallin rämisevän oven. Hymyillen talutin unisen Callen sisään ja sain heti vähän patistella sitä liikkeelle mukaan ottamallani kouluraipalla. Päätin tehdä aluksi perus luottamusharjoituksia, vaikka Calle nyt tunnetusti oli kunnon luottopolle. Vedin riimun pois ruunan pörröisestä, leveästä päästä ja ripustin riimun maneesinnurkkaan. Yritin hätistellä Callea raipalla hiukan kauemmas, mutta se hakeutui automaattisesti minun luokseni. Ehkei Calle sittenkään tarvinnut niin paljoa luottamusharjoituksia. Yritin muistella katsomaani Ponipulmia-ohjelmaa ja miettiä, kuinka Tobbe Larsson olisi tehnyt. Nostin varovasti kouluraipan ylös, aina Callen selän päälle asti. Ruuna ei sanonut siitä mitään, pikemminkin hölmö hevonen vain nautti alahuuli lerpallaan, kun liikutin raippaa hiljalleen edestakaisin. Lähdin varovasti etenemään kohti kaulaa, joka sai Callen heti valpastumaan. Tunsin sen kehon jäykistyvän ja näin, kuinka irkun korvat kääntyilivät sinne tänne.
- Ptruuu, rauhassa, rauhoittelin karvamammuttia, joka sai sen rentoutumaan hieman. Saatuani raipan Callen korvien taakse, sai ruuna isot kehut ja pari herkkua vielä siihen päälle. Seuraavaksi oli vuorossa vaikein osuus, mutta tiesin Callen pystyvän sietämään raippaa päänsä kohdalla, jos kerran joku ongelmaponikin oli sietänyt sen. Lähdin hiljaa liu'uttamaan raippaa pitkin Callen otsaa. Se selvästi hiukan ärsytti sitä, mutta pikku hiljaa irkku alkoi rentoutua ja pian pystyin koskemaan raipalla ihan mihin tahansa, eikä se välittänyt siitä sitten ollenkaan!
- Hieeeno poju, lepertelin Callelle ja hukutin sen herkkuihin.

Olin jo lähdössä pois maneesista, kun muistin Jennyn ehdottaman pusutempun. En yhtään tiennyt miten sellainen olisi kannattanut tehdä, eikä nopealla googlailullakaan löytynyt mitään, joten päätin hiukan soveltaa. Olikohan millekään tempulle säädetty oikeasti mitään virallista metodia? Tuskin, sillä kukin taplaa tyylillään. Päätin kokeilla asettaa hevosnamin lähelle poskeani, joka sai Callen heti kiinnostumaan jutusta. Ruuna ei kuitenkaan hamunnut herkkua pehmeästi huulillaan, vaan nuolaisi vain herkkupalan parempiin suihin.
- Pusu, ei kielari, hölmö, naurahdin ja kokeilin samaa uudestaan toistaen tällä kertaa sanan "pusu". Nyt homma toimi ja Callen pehmoiset huulet kutittivat ihanasti poskeani. Kapsahdin halaamaan ruunan kaulaa parin toiston jälkeen, sillä herkut olivat tietysti heti loppuneet Callen takkuinen harja kutitteli kasvojani. Siinä samassa sain hullun idean, joka oli kuitenkin pakko toteuttaa, joten kiikutin jakkaran keskelle maneesia ja ponnisti Callen paljaaseen, tynnyrimäiseen selkään. Kypärä minulla oli sentään päässä, mutta ratsullani ei ollut edes riimunnarua kaulalla, josta pitää kiinni. Kävelimme ja ravailimme hiukan pitkin poikin maneesia, ennen kuin uskalsin antaa Callelle laukkapohkeet. Ruuna suorastaan singahti eteenpäin ja nelisti harja hulmuten pitkin uraa. Vasta silloin minusta oikeasti tuntui, että olimme kuin intiaanit konsanaan!

Vastaus:

Ihan superkiva tarina, jota oli todella helppo ja miellyttävä lukea! Ihanaa kun opetit Callelle tempun, vaikka sen aiheinen ekstratehtävä silloin sulla jäikin välistä :D. Teksti oli jälleen ihanan realistista, sun kirjoitustyylin vaan on niin aito ja ihan täydellinen kuvailemaan just Callea! <3 Tosi kiva myös tuo inkkari-idea, antoi mukavasti vielä yksityiskohtia tarinalle :).

Palkaksi saat tästä tarinasta 59v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lullu

20.03.2018 15:18
Tarinakilpailu || Rakkautta ilmassa

Oli yllättävän kylmä ja tuulinen ilma verrattuna eiliseen ihanaan auringon paisteeseen. Luntakin tulee hieman, ja toiveeni varhaisesta keväästä on kuollut. Mutta toisaalta, onhan se parempi ori tamma jutun takia...

Aukaisen painavan tallioven ja tuuli palauttaa sen kiinni takanani. Olen ihan lumessa ja kylmässä. Hevoset nostavat päänsä päiväheinistä ja katsovat minua ihmeissään. Siis kaikki muut paitsi Siina. Rakas friisiläistamma kurkottelee karsinan puolioven yli ja katselee tarkasti, kun Linda hoitaa tallikäytävällä seisovaa mustaa welsh part bred-oria.
"Moi!" Tervehdin Lindaa joka harjaa luimistelevaa Monnia mahan alta.
"Hei vaan", Linda vastaa keskittyen orin harjaamiseen. Kävelen riimunnarun alta ja taputan Monnia kaulalle. Se muljauttaa silmiään, mutta jättää sen siihen. Naurahtaen kävelen oleskeluhuoneeseen.

"Ja sieltä tulee oma jetimme!" Ossian nauraa kun astun yhä lumisena huoneeseen. Näytän pojalle kieltä ja heitän kassini vakionurkkaan. Puistelen lumet tarkoituksella pojan päälle.
"Siitäs sait! Tätä tyttöä ei kannata haukkua!", Hihitän. Ossian kiroaa "ärsyynyneenä". Muut oleskeluhuoneessa olevat (Tyyne, Eliza, Sukka ja Amora) nauravat vatsa kippuralla. Riisun ylimääräisen ulkotakin ja käväisen vessassa riisumassa ulkohousut. Päälläni on tallitakki, topparatsastushousut, tallikengät karvapehmusteella ja talvihanskat. Vien ulkovaatteet oleskeluhuoneeseen ja kävelen Siinan karsinalle.

Linda puhdistaa parhaillaan Monnin kavioita. Se ei ole orin lempipuuhaa, joten ohitan luimistelevan Monnin varovasti. Kävelen Siinan karsinalle, joka tuijottaa yhä Monnia. Tavallisesti tuossa ajassa tamman heinäverkko olisi jo tyhjä, mutta nyt siihen ei ole edes koskettu.
"Mikä nyt on tyttö?" Kysyn hellästi, aukaisen karsinan oven ja menen Siinan luo. Yllättäen tamma ryntää ohitseni Monnin luo. Tamma puhaltelee orin sieraimiin ja sitten rapsuttaa huulillaan mustan kaulaa. Minä ja Linda katsomme toisiamme merkittävästi. Tartun Siinan päitsiin ja tamma hirnahtaa kaipaavasti ja Monni hörähtää.
"Ei todellakaan epäselvää, keneen Siina on Donitsin jälkeen ihastunut", Linda hymyilee.
"Juu, taitaa olla rakkautta ilmassa!" Virnistän. Talutan huokaavan mutta iloisen oloisen tamman sen karsinaan. Se syö pari heinätupsua kerrallaan. Halaan Siinan kaulaa.
"Minä rakastan sinua, Cindyä, Mangoa ja Devania...", Huokaan ja hautaan kasvoni Siinan mustaan harjaan.

Vastaus:

Olipas ihana tarina! <3 Kiva kun Siinakin pääsi pitkästä aikaa sun tarinaan mukaan. Kuvailit tosi kivasti ja kirjoitusvirheitä ei tekstistä löytynyt. Tarinaa oli oikein miellyttävä lukea, mutta sujuvuutta tarinaan olisi saanut pidentämällä tai yhdistämällä joitakin lauseita hiukan pidemmiksi :). Oikein
hyvä tarina kuitenkin, tykkäsin kovasti!

Lisäilen tämän heti tarinakilpailun tarinasaldoosi :).

• Tyyne

Nimi: Lullu

19.03.2018 18:28
Tarinakilpailu || Keijujen kohtaaminen

Tänään kävisin oikein pitkällä ja rentouttavalla lenkillä Cindyn kanssa, joka pursusi energiaa jo tarhasta hakiessa. Kun talutin Cindyn talliin, se vain vaahto turvasta pursuten rynni talliin.

Tammani on kuitenkin hieman rauhoittunut, kun olen harjannut sen, rasvannut suupielet ja pukenut satulan. Reippain askelin, kengät kopisten, haen satulahuoneesta vielä Cindyn söpöt punaiset ponipintelit ja suitset. Menen tamman luo, laksen pintelit alas ja laitan suitset koukkuun. Shettis, joka seisoo käytävällä, huomaa suitset ja alkaa heti irvistellä.
"Tsot tsot, nämä minä sinulle puen, halusit tai et!" Sanon topakasti. Aukaisen paketin ja kyyristyn Cindyn kaulan viereen. Heitän ohjat tamman kaulalle ja lämmitän kuolaimia hetken käsissäni. Sitten vien ne Cindyn turvan eteen. Tamma sulkee suunsa ja iskee hampaat yhteen. Työnnän sormen Cindyn hammaslomaan ja hetken kutiteltuani, tamma alistuu kohtaloonsa. Laitan niskahihnan korvien taakse ja suoristan otsatukan. Sitten puen pintelit ja haen omat ratsastuskamppeet.

Pihalla lasken jalustimet ja kiristän satulavyön kunnolla. Pistän jalan jalustimeen ja ponnistan ponini selkään. Cindy luimistaa, muttei lähde alta pois. Kehun Cindyä ja työnnän toisenkin jalan jalustimeen. Otan ohjat puolipitkiksi ja maiskutan suutani. Yhtäkkiä taas reipastunut poni lähtee suoraan pysähdyksestä raviin.
"Hei ptrr tamma!" Sanon ja pidätän tammaa. Cindy hidastaa vastahakoisesti hyvin reippaaseen käyntiin.

Cindy tarpoo reippaasti eteenpäin lumisessa maisemassa. Vaikka onkin lunta, aurinko paistaa täydeltä terältä ja on aika lämmin.
"Ehkä kevät alkaa tulla", mumisen. Juuri kun olen ottamassa ohjat kunnolla tuntumalle ja pyytämässä tammaa raviin, näen jotain eriskummallista. Ilmassa on jotain kultaista, pölymäistä, hiukkasta(?) joka itsepäisesti takertuu hiuksiini, Cindyn harjaan, häntään ja karvaan. Tamma pärskähtää närkästyneesti. Hämmentyneenä pyydän shettiksen raviin, joka yrittää pudistella kultaista pölyhiukkasta pois sen karvasta ja jouhista.
"Älä hyöri!" Ärähdän. Tamma lopettaa, mutta vähän väliä hamuaa satulavyön lähistöä.

Ravattuamme hetken, pidätän taas Cindyn käyntiin. Tamma heittää pukin ja jälleen vastahakoisesti siirtyy hitaampaan askellajiin. Ravatessamme kultaiset hiukkaset (jotka päättelin olevan keijupölyä) oli melkein kokonaan kadonnut. Nostan Cindyllä ravin. Nojaan eteenpäin ja annan laukkapohkeet. Cindy pyrähtää loikkapukkilaukkaan. Pysyn kuitenkin hyvin satulassa. Lumisen tien päässä pidätän Cindyä ja annan hieman löysempää ohjaa. Tamma hölkkää tyytyväisen eteenpäin, ylimääräiset energiat kulutettuaan. Ja ihan yhtäkkiä näen jotain outoa. Tammanikin näki sen, sillä se pysähtyi kuin seinään. Katson tarkemmin uudelleen. Kyllä, siellä näkyi pieniä kirkkaita siipiä ja kuulen myös pieniä kulkusten ääniä. Kannustan Cindyä hieman eteenpäin ja näen vilaukselta keijun siivet, sen hiukset ja pään. Säikähdän, mutta olen myös innostunut.
"Kukaan ei usko minua tallilla!" Huudahdan. Äkkiä käännän Cindyn suuntaa ja kannustan sen suoraan laukkaan. Haluan mahdollisimman äkkiä tallille, jotta voin kertoa kaikille mitä minä näin. Puuskuttava tamma nauttii toisesta laukkapätkästä. Uskon, että me molemmat ihmettelemme vasta näkemäämme yliluonnollista keijua...

Vastaus:

Tämähän oli oikein hyvin kirjoitettu, ihanaa keijutunnelmaa omaava tarina! Kiva kun säkin päätit ottaa osaa tarinakilpailuun :). Teksti oli tässä mukavan yksinkertaista ja kuitenkin ihan hyvin kuvailtua, eikä tästä tarinasta kirjoitusvirheitäkään löytynyt ollenkaan. Etenkin keijuja ja keijupölyä kuvailit ihanan yksityiskohtaisesti ja sait kyllä hyvän tunnelman aikaiseksi niissä kohdissa!

Merkkailen tarinasi kilpailun tarinasaldoon pikimmiten :).

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2018 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com