Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien sekä yksäriomistajien kirjoittamat hoito- ja tapahtumatarinat. 

Ekstratehtävät: Joka perjantaina _noin_ klo 20.00 tänne hoitokirjaan ilmestyy pieni ekstratehtävä, jonka suorittamisesta saa lisärahaa 30v€ tai joskus suurin piirtein saman arvoinen tarvike varustekaupastamme. Ekstratehtäviä saa siis suorittaa niin hoitajat kuin yksärien omistajatkin! Ekstratehtävän suorittamiseen on aikaa seuraavan tehtävän ilmestymiseen saakka. Ekstratehtävien suorittamiset merkitään aina hoitajien kaappeihin, ja lisäksi tehtävien ahkera tekijä voi ansaita jopa tittelin! Ekstratehtävistä kirjoitetaan lyhyt tarina, jossa voi mennä ns. suoraan asiaan. 

 

Mukavia hoitohetkiä!

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Eliza

20.11.2017 17:57
Ratsastusjousiammunta

Kaikki kymmenen ratsastusjousiammuntaan osallistujaa sekä Tyyne ja jousiammunnan vetäjä Jaska olivat oleskelutilassa. Jaska selitti kaikenlaista jousiammunnasta ja kaikki kuuntelivat tarkasti. Ennen ratsaille nousemista saimme kokeilla jousiammuntaa huoneen seinällä olevaan tauluun, yksitellen tietenkin. Samalla Jaska esitteli meille ihmisen jännesuojan. Ennen kuin saimme luvan ampua, Jaska katsoi jokaiselta, kuka tarvitsi mahdollisesti suojan. Minä en sitä tarvinnut. Mutta joillakin se oli hyvä olla, ettei ampuessa nuoli osuisi käden jänteisiin, voisi tulla pahaa jälkeä. Ja vielä ennen kuin kukaan sai ottaa jousipyssyn edes käteensä, Jaska painotti, että kun jousipyssy on kädessä, olipa siinä jousta tai ei, niin sillä ei missään nimessä osoitettu kehenkään ihmiseen. Meillä leirikoulussa eräs tyttö oli vahingossa tehnyt niin.
Jouskarilla ammuttiin pari harjoituslaukausta vuorotellen. Jälleen kerran, kuten leirikoulussakin pari kertaa, jouseni ei osunut edes tauluun vaan liukui taulun alle. Jaskalta sainkin sitten heti kommentin:
-Älä saata jousta matkaan.
Jotenkin olin jo leirikoulussa ymmärtänyt asian ja seuraavalla kerralla en saattanut jousta matkaan. Jousi lävähti tauluun ja suoraan kymppiin.
-Oho, Elizahan pistää menemään, joku kommentoi ja sain aplodit.
Seuraavaksi oli aika nousta ratsaille. Tosin osallistujia oli niin paljon, että olimme kahdessa ryhmässä. Olin jälkimmäisessä, joten ehdin vähän aikaa katsoa edellisen ryhmän työskentelemistä.

Tyyne opasti meitä näin alkuun ratsastuksessa. Kun ohjia ei olisi kädessä, pitäisi hevosta ohjata ja hevosen vauhtia säädellä istunnalla. Raippaakaan ei oikein voinut olla, missäpä se olisi, kun kädet olivat jo täynnä, kun niissä oli jousipyssy sekä toisella kädellä piti ohjata nuolta. Tyyne neuvoi tekemään ohjiin pienen solmun ja päästämään ohjat käsistä. Sitten piti vain käyttää painoapuja ja pohkeita sekä tietenkin ääntä sai käyttää. Sera käveli kyllä suoraan, mutta hyvin hitaasti. Yritin saada ponia kävelemään reippaammin, mutta huonoin tuloksin. Tyyne joutui tulemaan patistelemaan ponia reippaammaksi. Seuraavaksi pitikin lähteä raviin, mutta se oli ponin kanssa ihan toivotonta. Ei siitä tullut mitään. Sera siirtyi raviin vasta sitten, kun Tyyne tuli raipan kanssa heilumaan siihen lähelle.
Seuraavaksi Jaska otti ohjat, niin sanotusti. Hän kertoi, että missään vaiheessa yksikään ratsukko ei käänny pituushalkaisijalta vasemmalle, vaan aina oikealle. Pituushalkaisijalle mentiin yksitellen, ensin käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Ravissa se vasta hankalaa olikin. Kun hötkyi ei niin tasaisessa ravissa ja sitten piti yritti sihdata tauluun. Oli lähellä mennä ohi taulusta. Sitten samaa kokeiltiin vielä laukassa. Sera perhana ei laukkaa nostanut, mutta Tyyne tuli avustamaan raipan kanssa. Laukassa jousiammunta oli huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa ravissa ja sain laukassa ihan hyviä osumia tauluun. Jousiammunta oli todella mukavaa minun mielestäni, Sera vain olisi voinut liikkua hieman reippaammin. Lopuksi saimme käyttää koko kenttää ja ravata sekä kävellä loppuun pitkät loppukäynnit.

Nimi: Eliza

19.11.2017 15:54
Ekstratehtävä XVII, 17.11.2017

Tallille saapuessani koin suuren ihmeen. Kentän takana seistä nökötti punainen maneesi. En ollut uskoa silmiäni, mutta totta se oli. Tyyne oli puhunut jo pitkään maneesin rakentamisesta ja totta puhuen olin jo hieman alkanut epäillä, että näinköhän se suunnitelma toteutuisi, ainakaan enää tämän vuoden puolella.
Maneesi oli rakennettu hyvin lyhyessä ajassa, vain viikossa. Ja sitä ennen oli vielä pitänyt kaataa hieman puita, joita kentän takana oli ollut.
Viikko sitten käydessäni Keijukummussa Tyyne tai kukaan muukaan tallin henkilökunnasta ei ollut maininnut halaistua sanaa koko maneesista, mutta siinä se nyt oli. Ai että olin ylpeä Tyynestä, hän oli kuitenkin saanut maneesiprojektin valmiiksi. Olisipa mukava ratsastaa huonolla kelillä maneesissa katto pään päällä.

Tokihan sitä oli päästävä testaamaan heti ensimmäisten joukossa, joten lähdin kiireen vilkkaa hakemaan Seraa tarhasta.
Harjatessani Seraa pölötin sille innoissani hienosta uudesta maneesista. Tuskinpa poni mitään ymmärsi eikä sitä näyttänyt edes kiinnostavankaan. Kävin kiireesti hakemassa ponin varusteet ja aloin varustaa tammaa.
Nostin uuden, violetin satulan ponin selkään ja aloin laittaa suitsia. Suitsia laittaessa tulin miettineeksi, että minun piti joskus ostaa Seralle suitset ja itselleni kypärä, niin olinkin sitten päätynyt ostamaan tämän koulusatulan. No, seuraavaksi olin suunnitellut ostaa Seralle pari uutta loimea talven varalle, kun Tyyne ei ollut vielä ehtinyt juurikaan ostaa hevosille loimia. Olihan talli avautunut vasta kesän lopussa. Sera nyt kuitenkin pärjäisi oikein hyvin nykyisillä suitsillaan ja minä pärjäsin vanhan kypäräni kanssa.

Talutin into pinkeänä Seraa kentän vieressä kulkevaa polkua pitkin kohti maneesia. Isot ovet olivat auki ja maneesi oli pimeä. Sytytin maneesiin valot ja vedin ovet kiinni. Huomasin heti maneesin nurkissa tukirakenteet, mahtavaa. Ne olivatkin hyvä olla. Niiden vuoksi olikin turvallinen olo maneesissa, niin ei uusi maneesi ainakaan romahtaisi, kuten eräällä tallilla oli tapahtunut, kun maneesin katolla oli liikaa lunta.
Tällä kertaa teimme Seran kanssa melko paljon erilaisia tehtäviä, emme kovinkaan paljoa kulkeneet uralla, jota ei vielä edes ollut, koska taisin olla ensimmäinen maneesissa ratsastaja, niin mitään uraa ei ollut ehtinyt syntyä.
Ratsastimme paljon voltteja eri kohtiin, teimme hieman myös väistöjä. Ratsastin Seran tarkasti kulmiin, syvälle kulmiin. Tosin katsomopäädyssä Sera ei millään olisi mennyt kulmiin ja ihmettelin tuota vähän.
Erään kerran kulmaan ratsastaessa huomasin kulmassa möykyn. Jatkoimme kierrosta ja ajattelin vain, että kulmaan on ehkä jäänyt hieman enemmän hiekkaa, ei sen kummempaa. Lähestyimme jälleen kulmaa. Sera ei sinne suostunut enää menemään vaan otti jalat alleen. Poni teki äkkinäisen sivuttaisliikkeen ja horjahdin siinä sitten ja tipuin maneesin hiekkaan Seran rynnätessä maneesin toiseen päähän ja jääden sinne puuskuttamaan. Tulipahan ensimmäisenä testattua myös maneesin pohja, pehmeä oli. Hiekka oli pöllähtänyt ihan kunnolla ja olin yltä päältä hiekassa. Puistelin vaatteeni kunnolla ja minua häiritsi nyt kovasti, mikä siellä nurkassa oli vai oliko mitään.
Kävelin lähemmäksi möykkyä ja se liikkui hieman. Nyt näin mikä se oli, enkä yhtään ihmetellut, että Sera pelästyi sitä. Möykky oli ihan elollinen, se helvetin iso rotta. Siis oikeasti todella iso. Minua puistatti hieman ja lähdin kiireesti ottamaan Seran kiinni. Nappasin ohjasta kiinni kaivellen puhelimeni taskusta. Onneksi minulla sattui olemaan Justuksen numero puhelimessa ja soitin hänelle.
-Justus, mies vastasi puhelimeen.
-Eliza tässä moi. Olen Seran kanssa tässä uudessa maneesissa ja täällä on ihan jumalattoman iso rotta.
-Menee pari minuuttia niin tulen. Odottele ihan rauhassa.
Muutaman minuutin kuluttua Justus ilmestyi rautalapion kanssa. Hän huudahti kovaan ääneen “tullaan” maneesin ulkopuolella ennen kuin avasi ovet.
-Jahas, oikeassa olit. Rottahan se, mutta onpa se tosiaan iso! Jätä lähtiessä ovet auki, käyn illalla sulkemassa ne ja tarkistan, ettei täällä ole lisää ylimääräisiä.
Justus koukkasi rotan lapioon ja lähti viemään sitä ulos. Ratsauduin vielä hetkeksi, mutta kävelimme vain hetken aikaa ja lähdimme talliin. Minulla ei ollut tietoa, olisiko maneesiin tulossa heti joku, joten sammutin valot sähkön säästämiseksi ja jätin maneesin ovet auki.
Tallissa näin Justuksen, jolta kysyin mitä hän teki rotalle. Justus sanoi tappaneensa sen metsään. En edes säälinyt rottaa, koska sehän saattoi tuhoa täällä. Se voisi aiheuttaa vahinkoja rakennuksille ja aiheuttaa jopa tulipalon pureksimalla sähköjohtoja. Sekä rotta voisi levittää täällä salmonellaa ulostamalla heinien päälle ja sitten hevoset söisivät niitä. Ei hyvä.

Nimi: Tyyne

18.11.2017 16:21
Ekstratehtävä XVII 17.11.-17: Ratsastelet Keijukummun upouudessa maneesissa ilman huolen häivää, kunnes hoitsusi tai yksärisi tekee jotain, jonka seurauksena pääset heti testaamaan maneesin pohjan laatua. Mitä ratsusi tekee, että tiput? Miten selviät tilanteesta?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 24.11. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Jenny

18.11.2017 15:25
Ekstratehtävä XVI, 10.11.2017

Roi käänteli korviaan hieman levottoman oloisena ja suuntasi katseensa kohti tiheää kuusimetsää. Ori käveli mutaisella tiellä rauhalliseen tahtiin, mutta jokin tuntui silti olevan pielessä. Istuin hevosen satulassa ja pidin ohjia pitkinä, mutta aloin pikkuhiljaa kokoamaan niitä käsiini. Yritin itsekin katsoa metsän suuntaan, mutta en nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
"No niin, ei siellä mitään ole", sanoin Roille ja painoin pohkeillani sen kylkiä. Pian papurikko ravasi kevyin askelin metsätiellä. Kevensin sen pumpulinpehmeissä askelissa ja unohdin nopeasti orin aikaisemmat kyttäilyt. Se oli varmasti vain kuullut omiaan, koska tuskin metsässä mitään epämääräisiä hiippareita liikuskeli.
"Prrrr", hiljensin Roita hetken aikaa ravattuamme. Jatkoimme matkaa hetken aikaa käynnissä, kunnes meno pysähtyi kuin seinään.
Huomasin maastopolulla seisoskelevan jättikokoisen hirven. Jähmetyin vain paikalleni ja tuijotimme Roin kanssa eläintä ihmeissämme. Roi tuskin oli ennen nähnyt niin isoa eläintä, enkä kyllä ollut minäkään. Siinä se käyskenteli kaikessa rauhassa eikä välittänyt meistä ollenkaan.
Varmasti ainakin kaksimetrinen uroshirvi massiivisine sarvineen käännähti katsomaan meitä hetkeksi, kunnes se talsi suurin askelin takaisin metsän siimekseen. Suuri otus katosi näköpiiristä aivan yhtä nopeasti kuin se oli siihen ilmestynytkin.
"Sä taisit kuulla hirven tulon jo aikaisemmin", sanoin Roille. Ehkä se ei ollutkaan kuullut omiaan. Kun olin toipunut enimmästä järkytykestä, patistin Roin jälleen liikkeelle ja maastolenkki jatkui leppoisissa merkeissä. Olotilani oli tosin edelleen hieman jännittynyt, vaikka hirvi oli jo tipotiessään. Eihän eläin mitään pahaa ollut tehnyt, mutta oli sen näkeminen silti ollut aika jännittävää.
Mitähän muita eläimiä syvällä metsässä piileskeli, ja tulisivatkohan nekin joskus vastaan maastolenkillä?

Nimi: Eliza

16.11.2017 14:27
Ekstratehtävä XVI, 10.11.2017

Olin Keijukummussa pitkästä aikaa, aivan liian pitkästä. Nyt kuitenkin olin täällä ja ajattelin alkaa käymään täällä taas hieman useammin.
Talli oli hiljainen, tällä tontilla ei tainnut ihmisistä olla minun lisäkseni kuin Tyyne, ja ehkä Justus jossakin.
Ihanaa, kun oli niin rauhallista ja hiljaista. Varsinkin tänään olin hyvilläni, että sain olla omissa oloissani ja hoitaa Seraa. En nyt mitenkään ollut alakuloinen tai mitään vastaavaa, mutta mukava oli olla hiljaisuudessa.

Kävelimme Seran kanssa verkkaisesti metsän päätietä pitkin. Kävelimme pitkään ja pyysin Seraa siirtymään raviin. Se ei ponille käynyt, se ei mikään yllätys ollutkaan. Napakasti raippaa käyttämällä poni siirtyi raviin ja aloin keventämään. Ratsastimme vain päätietä pitkin, emmekä tällä kertaa poikenneet pienemmälle polulle ollenkaan.
Jossain välissä kuulin sellaista ikään kuin kiljumista tai kimeää huutamista. Tai ei se ehkä kiljumistakaan ollut, mutta hyvin kimeä ääni. Vaikka Seralla oli korvahuppu, käänteli se hieman korviaan. Poni jännittyi ehkä hieman, mutta en antanut ponin jäädä ihmettelemään vaan puristin pohkeilla ja jatkoimme matkaa samassa vauhdissa kuin aiemminkin.
Mietin vain, että mikä voi päästää noin ilkeän äänen. Ihminen se ei todennäköisesti voinut olla. Sen oli siis pakko olla jokin eläin.
Hidastin ponin käyntiin. Poni oli vähän jännittynyt ja yritin saada Seran taas rennoksi. Puristin pohkeilla, että mennään reippaasti ja ja aloin taivutella ponia molempiin suuntiin. Poni rentoutui ja jatkoimme matkaamme käynnissä.
Seuraavassa hetkessä tien viereen ilmestyi kipittämään pieni eläin. Luulin sitä ensin kissaksi, mutta se pysähtyi, alkoi kiljumaan ja katsoi minuun ja Seraan. Supikoira. Olin niitä nähnyt ennenkin, lapsuuden kotini takapihalla niitä aina välillä oli. Vaikka olinkin nähnyt supikoiria ennenkin, sitä saattoi hyvinkin luulla aina kissaksi ensinäkemältä. Kun yleensähän ne liikkuvat pimeällä eikä varsinkaan silloin näe kunnolla.
Supikoiran kiljunta oli ikävän kuuloista, se otti minun korviini sekä Seran korviin. Supikoira lopetti kiljumisen, mutta jatkoi tietä pitkin eikä mennyt takaisin metsään.
Mutta mitä teki Sera, kun kohtasi kiljuvan supikoiran? No, poni hyppäsi lähimpään ojaan. Ihan kuin poni olisi ollut ojassa turvassa.
Siinä poni sitten jökötti, pienen mutaisen ojan pohjalla. Supikoira päätti lähteä onnekseni takaisin metsään. Käänsin Seran turvan tielle päin, annoin pohkeita ja raippaa, nojasin hieman eteenpäin ja pakotin ponin hyppäämään takaisin tielle.
Olipa nyt sitten kiva, ponin jalat ja putsit olivat aivan kuraiset eikä ojassa ollut muta varmaankaan kovin lämmintä ainakaan ollut. Tämän johdosta käänsin ponin tallia kohti.

Talutin Seran suoraan pesupaikalle, jossa poistin ponilta satulan ja suitset sekä korvahupun ja putsit. Pudotin putsit sankoon, johon olin laskenut kuumaa vettä ja aloin sitten pestä Seran jalkoja lämpimällä vedellä. Pian näin Tyynen oviaukossa.
-Kuulin oikein, että joku laskee vettä täällä. Mietinkin, että kuka nyt on innostunut hevosta pesemään.
Kerroin Tyynelle maastoreissun tapahtumat yksityiskohtaisesti. Tallin omistaja rävähti kovaääniseen nauruun eikä siitä meinannut tulla loppua. Vaikka se nyt oikeasti ei hauskaa ollutkaan, niin tallin omistaja loputon nauru tarttui minuun ja aloin itsekin nauraa niin, että kyyneleet valuivat silmistäni. Sera katsoi meitä siihen malliin, että mikäs noille nyt tuli. Kun viimein sain lopetettua nauramisen, kuivasin ponin jalat huolellisesti ja aloin pesemään putseja.

Nimi: Outi

14.11.2017 22:36
Kimakka hirnahdus toivotti minut tervetulleeksi Keijukummun pihaan. Uteliaana kiirehdin katsomaan, kuka oli parkkeerannut trailerin keskelle tietä. Muutama muukin tallilainen oli kerääntynyt seuraamaan, kuinka Tyyne talutti häntä kaarella steppaavan arabin ulos varmoin ottein. Useammankin suusta pääsi ihaileva huokaus. Hevosen vaaleanharmaa karva kiilsi, silkkinen harja liehui kevyesti pienessä tuulenvireessä ja vaaleanpunainen silkkinen turpa kruunasi täydellisen suloisuuden. Siinä oli hevonen, joka varmasti sulattaisi vielä monta sydäntä. Hevonen ravasi innostuneesti Tyynen vierellä lähes paikoillaan leijuvaa ravia, kun nainen yritti pidätellä sitä paikoillaan.
“Saanko esitellä: Blue Herring - Silli”, Tyyne ilmoitti juhlallisesti, kuten aina tuodessaan uuden hevosen talliin. Mielestäni nimi Silli ei todellakaan tehnyt kunniaa arabille, joka uteliaasti yritti päästä tutustumaan jokaiseen huomattuaan saaneensa yleisöä. Eikä rapsuttajista todellakaan ollut pulaa, mutta Silli näytti nauttivan siitä, että sai olla huomion keskipisteenä.
“Tää on neljävuotias ruuna, ihan hyvällä mallilla jo ratsuhommissa, mutta aika virkeä ja herkkä, tasan 148cm korkea”, Tyyne yritti vastata jokaisen kysymykseen kärsivällisesti, mutta lopulta tämän oli hätistettävä innokas lauma takaisin askareidensa pariin, jotta Silli saisi kotiutua rauhassa. Oli vaikea kuvitella, että tänään taukohuoneessa puhuttaisiin muusta kuin ihastuttavasta uudesta tulokkaasta.

Huomasin, että Kerma oli jo karsinassaan, kun pääsin sisälle talliin. Niinpä kävinkin tervehtimässä tammaa nopeasti ennen kuin vein reppuni taukohuoneeseen. Kerma haisteli tarkkaan käsiäni ja takkiani, jota Silli oli ehtinyt jo nuohota turvallaan. Tamma erotti varmasti vieraan hevosen hajun.
“Ei syytä mustasukkaisuuteen, mun mielestä sä olet edelleen maailman hienoin”, vakuutin Kermalle ja rapsutin sen otsaa. Tamma sulki silmänsä ja laski päätänsä tyytyväisenä. Kaivoin vielä taskustani kuivan leivänkannikan ja pudotin sen Kerman ruokakuppiin. En halunnut opettaa tammaa näykkimään, joten yritin välttää makupalojen antamista suoraan kädestä. Kerma rouskutti kuivuneen paahtoleivän kannan innolla ja käänsi sitten tummien silmiensä katseen odottavasti takaisin taskuihini.
“Eka pitää tehä vähän hommia”, naurahdin tammalle ennen kuin lähdin viemään tavaroitani oleskeluhuoneeseen ja vaihtamaan vaatteeni.

Ilta oli ehtinyt pimentyä jo kunnolla, kun talutin Kerman kentälle. Jenny oli juuri lopettelemassa ratsastusta Roin kanssa, mutta muuten kenttä oli tyhjillään. Kylmä tuuli puhalsi jälleen kerran saaden kenttää reunustavat puut huojuvaan uhkaavan näköisenä, eikä edes tehokas kerrospukeutuminen estänyt vilunväristyksiä. Jälleen kerran haaveilin lämmitetystä maneesista. Kun ensimmäinen vesipisara tipahti poskelleni, olisin kelpuuttanut minkä tahansa ratsastukseen kelpaavan katetun tilan.
“Täydellinen ajoitus!” Jenny virnisti ja laskeutui ketterästi alas Roin selästä.
“Hyvä sun on sanoa”, irvistin säätäessäni jalustinhihnoja sopivaksi, “toivottavasti täällä ei ala sataa ihan kaatamalla”
“Toivotaan! Kyllähän se Tyyne on siitä maneesin rakentamisesta puhunut, mutta en usko ennen kuin näen”, tyttö ilmoitti. Ei tainnut olla vaikeaa lukea ajatuksiani juuri tällä hetkellä.

Jäisestä tihkusateesta huolimatta keräsin ohjat tuntumalle ja kehotin Kerman raviin. Ratsastin kevyessä ravissa erikokoisia ympyröitä. En tiedä, oliko harmaa sää myös tamman mielestä lannistava, sillä sain poikkeuksellisesti komentaa sitä liikkumaan reippaamin eteen. Kun olin saanut Kerman kunnolla lämmiteltyä tein muutamia vastalaukkapätkiä ja ravilisäyksiä lävistäjällä. Punainen lanka siitä, mitä halusin ratsastuskerralla tehdä, oli kadonnut jo kauan sitten, joten tuntui että poukkoilin tehtävästä toiseen ilman sen tarkempaa ajatusta.
“Pitäskö vaan lopettaa”, huokaisin, kun sade tuntui vain yltyvän. En tietenkään saanut keneltäkään vastausta autiolla kentällä, joten ratsastettuani jälleen muutaman ympyrän ravissa, siirsin Kerman käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Tamma suuntasi saman tien kohti kentän porttia ja pysähtyi määrätietoisesti sen viereen.
“Okei, vihje ymmärretty”, naurahdin ja laskeuduin tamman selästä alas. Lupasin itselleni, että seuraavalla kerralla tekisimme töitä tämänkin päivän edestä.

“Mä pistin teeveden kiehumaan, kun aattelin että voisit kaivata sitä”, Jenny hymyili höyryävän teekupin takaa.
“Kiitos, se todellakin on tarpeen”, huokaisin ja aloin etsimään mukiani, joka tuntui katoilevan ja ilmestyvän aivan omia aikojaan.
“Eikö mennyt hyvin?” tyttö kysyi hieman huolestuneena.
“Ei, oli jotenkin tosi ankeeta. Varmaan vaan toi sää”, huokaisin. Pimeä, märkä syksy ei todellakaan ollut lempi vuodenaikani. Ei sitä toisaalta kukaan muukaan rakastanut.
“Roi muuten näytti tosi hyvältä. Miltäs tuntuu olla hevosenomistaja”, päätin vaihtaa aihetta johonkin iloisempaan ja Jennyn kasvoille syttyi innostus, kuten aina, kun tämä pääsi puhumaan hevosestaan.
“Puolikas”, tyttö korjasi tapansa mukaan, mutta alkoi sitten kertomaan, mitä kaikkea oli Roin kanssa viime aikoina tehnyt. Taisin jossain vaiheessa lipua omiin ajatuksiini, mutta se ei näyttänyt Jennyä hidastavan. Hörppiessäni kuumaa juomaa nautin siitä, että sain istua villasukat jalassa oleskeluhuoneen sohvan nurkassa. Varsinkin, kun joku muu hoiti puhumisen.

Vastaus:

Erittäin mukava tarina, tykkäsin kyllä kovasti! Tarina oli jotenkin ihanan monipuolinen ja sitä oli oikein miellyttävä lukea, myös kirjoitusvirheettömän tekstin ja sujuvan kuvailun ansiosta :). Tunnelma oli jälleen oikein lämminhenkinen, varsinkin tarinan lopussa! ♥

Saat tästä palkaksi 58v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Amora

12.11.2017 18:55
Luku 12 ♥ Meitä vahditaan pensaikosta (Ekstratehtävä XVI)

Seisoin keskellä kotoisaa oleskutilaa ja virittelin heijastimia takkiini. Kyllä minä olin sen verran oppinut, ettei maastoon lähdetty tähän aikaan vuodesta koskaan ilman heijastimia. Olin päättänyt lähteä kaiken lisäksi yksin, joten kunnon turvavarustus oli todellakin tarpeen, vaikka ratsuksi olikin päätynyt Atte. Ja tietenkin puhelimen tuli mukana, jos jotain sattuisi tapahtumaan, vaikka en oikein uskonut sen mahdollisuuteen. Enhän minä nyt vielä kaahari-Chilin kanssa maastoon uskalla lähteä varsinkaan yksin. Olin muutenkin tottunut käyttämään heijastimia, joten edes heijastinliivin vetäminen takin päälle ei tuntunut mitenkään nololta. Olin varustanut haflingerin jo valmiiksi, joten saatoin lähteä suoraan seikkailemaan ulos, kun saisin vain tarpeeksi heijastimia itselleni. Myös Atte oli saanut päälleen heijastavat suojat, jotta myös se näkyisi edes pikkuisen, vaikka ulkona ei ollutkaan vielä pimeää.

Talutin Aten ulos tallista ja nousin pihalla tottuneesti ruunan selkään. Liinakko pysähtyi kiltisti paikoilleen ja katseli tarhoissa olleita kavereitaan. Ponilla ei ollut mitään ongelmia pysyä paikoillaan ja saatoin tehdä kaiken ajatuksella ilman kiirettä. Oli outoa ajatella, että olisi edes ollut mahdollista nousta satulaan kiireellä. Uskoin sen kuitenkin olevan mahdollista. Istuin rennosti satulassa ja olin valmis lähtemään seikkailemaan maastopoluille. Suuntasin liinakon rauhalliset askeleet kohti maastopolkuja, jotka kutsuivat minua niitä tutkimaan. Minulla ei ollut mikään kiire, joten saatoimme kulkea ihan rauhassa lumisilla metsäpoluilla ja tutkia ympäristöä ihan rauhassa.

Lumi narisi Aten kavioiden alle, kun etenimme polulla rauhallisessa käynnissä. Ruuna oli rauhallinen ja helposti hallittavissa kuten aina kentälläkin. Kehotin liinakon varovasti raviin, kun pystyin kelpuuttamaan polun siihen käyttötarkoitukseen. Poni lähti ravaamaan kuuliaisesti ja minä nautin täysin siemauksin kylmästä ja talvisesta säästä. Pakkasta oli vain muutama aste, joten en edes pelännyt paleltuvani. Äkkiä säpsähdin, kun kuulin jossain rasahtavan. Atte ei tuntunut reagoivan ääneen mitenkään, mutta pysäytin ruunan ihan vain varmuudeksi. Ääni ei tullut niin läheltä, että se olisi tullut ponin kavion alle jääneestä oksasta.
“Onko siellä joku?” huhuilin varovasti metsään.
Mitään vastausta ei kuitenkaan kuulunut, mutta rapina jatkui. Vieressä olevan pensaan oksat heiluivat varovasti ja lunta tipahteli oksilta. Olin varma, että siinä pensaassa oli joku, mutta en kuitenkaan viitsinyt pudottautua alas ratsailta tarkistaakseni asiaa. Minusta tuntui erittäin vahvasti siltä, että joku tarkkaili meitä pensaasta. Vilkas mielikuvitukseni heitti päähäni nopeasti toinen toistaan pelottavampia ja hullumpia vaihtoehtoja.
“Ehkä siellä ole mitään”, mutisin hiljaa ja yritin pysyä itse rauhallisena.
Pian sain Aten varovasti liikkeelle. Emme ehtineet liikkua montaakaan metriä, kun pensaasta pomppasi ulos rusakko aivan ruunan taakse. Liinakko säpsähti vähän todella lähelle tullutta pitkäkorvaa, mutta ei säikähtänyt tilannetta onneksi sen enempää. Minusta tuntui, että säikähdin loikkivaa pientä eläintä itse ratsuani enemmän, mutta yritin esittää, etten ollut säikähtänyt ollenkaan. Pysäytin ponin hetkeksi ja juttelin sille rauhallisesti, mutta jo muutaman minuutin jälkeen jatkoimme matkaa. Siinä ajassa rusakko oli jo loikkinut pois näköpiiristä.

Loppu maastoretki sujui rauhallisesti käynnissä löntystellen ja rennosti ravaillen, mutta kyllä yksi lyhyt laukkapätkäkin matkalle osui. Rusakon kohtaaminen ei jäänyt vaikuttamaan ollenkaan Aten käytökseen, joten ruuna oli loppuun asti ihan oma rauhallinen itsensä. Tilanne olisi ollut Chilin kanssa aivan toista maata.

Vastaus:

Oikein hyvin kirjoitettu ekstratehtävän suoritus, jossa oli myös tosi kivoja yksityiskohtia! Teksti oli mukavan sujuvaa, eikä tarinasta löytynyt ollenkaan kirjoitusvirheitäkään :). Kuvailit kivalla tyylillä ja kerroit hienosti kaiken oleellisen ekstratehtävän suorittamiseksi :-).

Palkaksi saat tietysti 30v€!

• Tyyne

Nimi: Tyyne

10.11.2017 21:37
Ekstratehtävä XVI 10.11.-17: Olet juuri maastossa hoitsusi tai yksärisi kanssa, kun kohtaatte jonkun eläimen, esimerkiksi peuran, hirven tai jopa karhun. Miten hevonen käyttäytyy? Saatko hoidettua tilanteen rauhallisesti, vai menetkö paniikkiin? Miten loppujen lopuksi selviydytte kohtaamisesta?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 17.11. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Saara

08.11.2017 18:25
Lakun suunpielistä valui vaahtoavaa kuolaa, kun kiihdytimme vauhtia jonon hännillä. Matka taittui joutuisasti metsäteiden poikki, vaikka meillä olikin kunnon sekametelisoppa matkassa. Mukana oli yhteensä kuusitoista ratsukkoa, ja voin sanoa, että jokainen hevonen eteni täysin omaa tahtiansa kohti ravirataa. Meidät oli laitettu melkolailla jonon hännille, ja sainkin patistella ratsuani liikkumaan, ettemme jääneet muista jälkeen. Jonon etupäässä olevat ratsukot olivat jo kaukana edellä, niin kaukana että vain tanner tömähteli hiljaa heidän jäljessään. Pimeästä metsästä kantautuvat oksien katkeamisäänet saivat minut kiihdyttämään tahtia entisestään. Mihin kaikki olivat jo kadonneet? Laku pärskyi ja pudisteli päätään epävarmasti. Keräsin kaiken rohkeuteni ja ohjasin Lakua metsätietä pitkin. Kuin ihmeen kaupalla tamma tajusi jäävämme jälkeen ja lisäsi tahtia. Huh, saimme muut viimein kiinni, emme olleetkaan hukkuneet pimeään metsään.

Saavuimme raviradalle, jossa meitä ohjeistettiin irroittelemaan oikein luvan kanssa. Päätimme ennen vapaata rallittelua ottaa leikkimeilisen kilpailun, jossa minä ja Laku emme tietystikään pärjänneet läheskään yhtä hyvin kuin kevytrakenteiset kilpahevoset. Laku kuitenkin laukkasi mahtavaa kiitolaukkaa omaan tahtiinsa ja sain nauttia viileästä tuulen vireestä kasvoillani. Painauduin lähelle Lakun harjaa ja tunsin jouhien piiskaavan poskiani laukan rytmissä. "Good girl", kuiskasin Lakulle ja silitin sen kaulaa lähestyessämme kierroksen loppua. Emme olleetkaan aivan viimeisiä, sillä pari ratsastajaa ei pysynyt ratsujensa vauhdissa mukana. Sukka oli lentänyt Mimmin selästä ja Ella puolestaan Kertun selästä. Tyyne riemuitsi, ei ihme, sillä kaksi kakkuahan olisi siis luvassa!

Laku ja minä rallittelimme muihin verrattuna hieman hitaammin, mutta minulla oli aivan mahdottoman hauskaa. Laku näytti myös nauttivan, sillä tammahan sai vain laittaa aivot narikkaan ja laukata sydämensä kyllyydestä! Pari ilopukkiakin tästä ihanasta otuksesta irtosi, niitä en odottanut näkeväni tältä tammalta. Pysyin pikku pukeista huolimatta selässä, vaikka vauhtiakin oli huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Kun viimein lähdimme takaisin tallille ja olimme laittaneet hevoset yöpuulle, kokoonnuimme tallin oleskelutilaan jossa jokainen ehdotti eri kakkutäytteitä ja reseptejä Sukalle ja Ellalle. Kaikki lähdimme lopulta vesikielellä omiin osoitteisiimme odottelemaan tulevia herkkukakkuja!

Vastaus:

Erittäin ihana tarina, jota lukiessa tunsi kyllä hyvin laukkarallittelujen huuman! Kuvailit tosi kivasti ja yksityiskohtiakin oli tekstissä hyvin :). Tarina oli taitavasti tiivistetty - silti teksti oli siis oikein sujuvaa ja miellyttävää lukea.

Palkaksi saat tästä tarinasta 50v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Lullu
Kotisivut: http://https://imgur.com/a/t9S14/

08.11.2017 14:01
Näin jälkeenpäin hiukan harmittaa halloweenkisojen sijoitukset Topin kanssa. Noh, tärkeintä oli että meillä oli super hauskaa! Yllätyin että sain kaivettua ruunasta vauhtia. Asumme on tuttu muumeista, jäärouva ja lumihevonen!

Vastaus:

Oi, onpas ihana piirros ja tekstinpätkäkin oli tosi kiva! Söpöt Jäärouva ja lumihevonen ♥

Palkaksi saat näistä 60v€, piirrokset onkin aina plussaa ;). Lisäilen kuvan myös kaappiisi.

• Tyyne

Nimi: Outi
Kotisivut: http://imgur.com/tLH8sWb/

08.11.2017 13:24
Ratsastusjousiammuntatunti 5.11.

Omituiset kokeilut sen kuin jatkuivat Keijukummussa, sillä tänään oli vuorossa ratsastusjousiammuntatunti.
”Tää on varmasti kivempaa kuin naistensatula”, Ossian silmäili kiinnostuneena oleskeluhuoneen pöydälle asetettua jousta.
”No varmasti, kun sait Rotan lainaan”, Jenny virnisti. Ilmeisesti Trolli ja aseet olivat yhdistelmä, jota jopa Ossian halusi välttää.
”Onks kukaan koskaan kokeillut jousiammuntaa aikaisemmin? Hevosella tai ilman?” Ulrika tiedusteli uteliaana.
”No vähän on tullut harjoiteltua”, Saara kohautti olkiaan vähätellen. Oma jousi ja harjoitusnuolet kuitenkin kielivät siitä, että tyttö oli ehdottomasti joukon kokenein.
”Mäkin oon kokeillut kerran, mutta en hevosen kanssa”, Eliza kertoi. Muut lähinnä pudistelivat päitään hiljaisina. Mukana oli siis paljon ensikertalaisia – onneksi. Itse en nimittäin ollut koskaan aikaisemmin koskenutkaan jouseen tai nuoliin, enkä todellakaan tiennyt mitä odottaa. Onneksi Jaska oli hyvä opettaja, joka piti alun teoriaosuuden selkeänä ja ytimekkäänä ja pian löysimmekin itsemme tallipihalta harjoittelemassa ammuntaa seinällä olevaan jousiammuntatauluun. Jos jokin oli selvää, niin se, että kyseessä todellakin oli tekniikkalaji, vaikka Jaskan ja Saaran mallisuoritukset saivatkin kaiken näyttämään hyvin helpolta. Itse olin tyytyväinen nuolen ylipäänsä osuessa maalitauluun, vaikka napakympistä olikin turha haaveilla.

Kun lopulta kaikki olivat saaneet tuntumaa jousella ampumiseen, oli aika varustaa ratsut ja siirtyä kentälle. Alkuverryttelyjen jälkeen pääsimme ampumaan vuorotellen kentälle asetettuun maalitauluun. Kerma ei onneksi turhia ihmetellyt, kun taiteilin sen selässä ison jousen ja nuolikotelon kanssa. Tamma tuntui suhtautuvan varsin leppoisasti kaikkiin uusiin kokeiluihin, joita Tyyne meille järjesti. Niinpä ohjasinkin Kerman rauhallista käyntiä maalitaulun kohdalle, jännitin jousen ja tähtäsin nuolen parhaani mukaan maalitaulun suuntaan. Juuri, kun olin irrottamassa otteeni nuolesta, Kerma astui ripeän askeleen eteenpäin ja nuoli sujahtikin maalitaulun ohi.
”Melkein! Koita istua rennosti koko ajan, niin pystyt vaikuttamaan paremmin hevoseen”, Jaska ohjeisti ensimmäisen yrityksen jälkeen. Kermaa ei todellakaan ollut erityisen helppo hallita istunnalla, varsinkaan, kun kyseessä oli vauhdin hidastaminen. Seuraavalla kerralla osasin kuitenkin jo ajoittaa ampumisen paremmin ja nuoli syöksyi tauluun, vaikkakin uloimmalle renkaalle.
”Seuraavalla kerralla voitte tulla ravissa. Muistakaa keskittyä ajoitukseen! Ja yrittäkää pitää kädet vakaana, vaikka meno ei olekaan tasaista”, Jaska opasti. Kerman pompottavassa ravissa tähtääminen oli lähes mahdotonta ja onnistuinkin sinkauttamaan nuolen komeasti maalitaulun yli.
”Rennosti vaan, yritä vähän rauhoittaa sitä ravia. Lupaan, että laukassa tää on helpompaa”, Jaska kannusti jälleen kerran yhden epäonnistuneen suorituksen jälkeen. Osittain mies olikin oikeassa, sillä laukassa todellakin oli mukavampi istua, mutta Kerman vauhti ei varsinaisesti tehnyt tehtävästä yhtään helpompaa. Tuurilla sain muutaman nuolen osumaan tauluun, mutta tilanteen hallinnasta oli turha puhua.

Lopuksi otimme vielä leikkimielisen kilpailun parhaan ampujan tittelistä. Jokaisella oli ammuttavana vain yksi nuoli, joten paineet onnistua olivat suuret. Ensimmäisenä onneaan kokeili Ossian, joka ampuikin nuolen komeasti lähelle keltaista keskiympyrää. Poika tuuletti villisti suorituksensa jälkeen, mutta suuri kimo täysverinen ei siitä hätkähtänyt. Seuraavaksi oli Ulrikan ja Tompan vuoro. Tyttö oli vihdoin saanut Tomppaan vähän enemmän vauhtia, mutta tällä kertaa se kostautui, kun nuoli viuhahti täpärästi maalitaulun ohi. ”Eikä, voinko mä yrittää uudestaan?” silmälasipäinen tyttö voihkaisi ennen kuin antoi tilaa seuraavalle ratsukolle. Seuraavana ratsastaneen Amoran nuoli napsahti tauluun siniselle alueelle, joten Ossian johti edelleen kilpailua, kun kaksi ratsukkoa oli jäljellä. Amoran jälkeen olikin minun vuoroni ja ohjasin Kerman laukassa keskihalkaisijalle. Vaikka kyseessä olikin vain leikkimielinen kilpailu, huomasin jännittäväni suoritustani enemmän kuin harjoituskierroksilla. Kerma kiisi menemään vähän turhan kovaa vauhtia, joten aikaa valmistautua ei ollut paljon. Jännitin jousen ja lähes saman tien vapautin nuolen. Yllättäen se viuhahti tauluun ja osui selvästi punaisen renkaan sisälle. En ollut ainakaan ollut huonoin, iloitsin mielessäni. Ossian piti kuitenkin edelleen hallussaan parasta suoritusta.
”Täältä tulee voittaja”, Jenny ilmoitti itsevarmasti kehottaessaan Roin laukkaan. Andalusialainen laukkasi rauhallisen hallitusti, kun Jenny tähtäsi huolellisesti kohti maalitaulua. Varmasti kaikki pidättelivät hengitystään, kun nuoli kiisi ilman läpi ja napsahti lähes keskelle taulua. Ossianin suusta taisi päästä pari valittua kirosanaa, kun Jenny pääsi riemuitsemaan tämän kilpailun voittajana. Tunnin jälkeen hoidimme ripeästi hevoset ja kokoonnuimme sitten seuraamaan seuraavan ryhmän harjoituksia. Kukaan ei ollut yllättynyt, kun Saara voitti ampumakilpailun suvereenisti.




Vastaus:

Todella hyvä kurssitarina jälleen! Teksti oli ihanan sujuvaa ja virheetöntä, joten tarinaa oli oikein helppo lukea. Lisäksi kuvailit tosi kivasti, eikä yksityiskohdistakaan kyllä ollut pulaa ;). Kerroit myös hyvin muidenkin kurssin ratsukoiden suorituksista.
Tuo piirroskin on kyllä tosi ihana ja kekseliäs!

Palkaksi saat näistä taas 60v€ :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

07.11.2017 21:35
Ilta oli jo pimentynyt, kun talutin Liven tallipihalle, muiden raviratarallitteluihin osallistuvien ratsukoiden tapaan. Suuri joukko Keijukummun hoitajia ja yksärin omistajia olikin innostunut ajatuksesta lähteä läheiselle raviradalle laukkaamaan hevosten kanssa tuhatta ja sataa. En malttanut odottaa, että pääsin menemään lujaa Liven kanssa, ihan luvan kanssa. Olihan se hyvä päästä välillä vähän päästelemään höyryjä!

Sää oli pilvinen, ja aika kolea. Lämpötila oli ehkä pari astetta plussan puolella, mutta tunnelma oli sitäkin lämpimämpi. Kaikki tuntuivat olevan aivan yhtä innoissaan raviradalle lähdöstä, vaikka spekulointi kävikin jo kovana.
"Kuinkahan monta kertaa mä tuun tippumaan?" Sukka kauhisteli. Lehmänkirjava Mimmi pärskähteli tytön vieressä korvat hörössä. Nuorelle ratsuponille oli selkeästi kertynyt energiaa ja se tuntui jo ratkeavan liitoksistaan, ennen kuin olimme päässeet edes lähtemään kohti ravirataa.
"Et varmasti yhtä monta kertaa kuin minä", Ella irvisti pikkuruisen shetlanninponinsa, Kertun viereltä. Rautias, tuuheaharjainen tamma näytti ainakin tässä vaiheessa olevan hyvin rauhallinen, mutta eihän sitä voinut tietää, kuinka paljon poni innostuisi sitten raviradalla.
"No, sovitaanko, että kaikki ainakin yrittää pysyä satulassa?" Tyyne virnisti. "Vaikka, eihän sille tietysti mitään voi, jos sattuu tippumaan..."
Naureskelin muiden höpinöille ja keskityin kiristämään Liven satulavyötä sekä säätämään jalustinhihnat oikean mittaisiksi. Kampesin itseni hoitoponini satulaan ja ilmoitin kuuluvaan ääneen:
"Vauhtia nyt, että päästään joskus lähtemään!"

Kaikkien ratsastajien päästyä satulaan, Tyyne lähti johdattamaan jännityksestä kihisevää ratsastajajoukkoa kohti ravirataa. Satulat narahtelivat, hevosten kavioiden astellessa soratietä pitkin kohti ravirataa. Live oli tavallisen reipas itsensä ja istuin rentoutuneena sen tasaisissa askelissa.
"Kaikki ovat edelleen mukana?" Tyyne kääntyi kimon Brittinsä satulassa ja tarkasteli perässään kulkevaa letkaa.
"Joo, sanotaan sitten jos joku katoaa", sanoin ja Tyyne pyöräytti silmiään.
"Parempi olisi", nainen hymähti ja keskittyi jälleen ratsastukseen.
Hetken aikaa käveltyämme, siirsimme hevoset raviin Tyynen esimerkkiä seuraten. Soratie ei ollut kaikista paras pohja ravaamiseen, joten ravasimme vain melko lyhyitä pätkiä. Matka jatkui kevyissä tunnelmissa, eikä raviradalle ollut enää pitkä matka.
Siirrettyämme hevoset takaisin käyntiin hetki ennen raviradalle saapumista, kaikki arpoivat edelleen, kuka tulisi tippumaan rallitteluissa ja kuinka monta kertaa. En ottanut asiaan juurikaan kantaa, mutta kyllä minä silti arvelin, että joku pääsisi raviradan hiekkaa maistelemaan.
"Pääasia että joku tippuu, niin saadaan sitten kakkua", sanoin ja muut nauroivat.
"Turha luullakaan että tippuja olen minä", Ossian tuhahti ja nauru vain yltyi. Poika oli tunnettu ilmojen halki liitäjä ja Trollin satulasta hänen olikin jo nähty tippuvan useaan otteeseen.

Raviradan valot näkyivät kirkkaina ja kutsuvina horisontissa. Live terävöityi allani ja suuntasi katseensa kohti suurta hiekka-aluetta, jolla se kohta pääsisi laukkaamaan sydämensä kyllyydestä.
"Apua, siellä se on!" hihkui Luna Mangon satulasta. Kaikki muutkin alkoivat huudahtelemaan iloisina. Joku olisi saattanut pitää meitä hulluina, sillä kyseessä oli pelkkä ravirata ja silti kaikki olivat aivan riemuissaan.
Metsikössä olimme ehtineet jo verrytellä ratsumme käynnissä ja ravissa, joten heti radalle päästessämme, nostimme laukan. Live ponnahti laukkaan, minun noustessa jalustimille ja antaessa ponin laukata niin kovaa kuin se vain kavioistaan pääsi. Tuuli suhisi korvissani ja Liven tumma harja hulmusi edessäni. Sieltä täältä kuului iloisia kiljahduksia ja tiivistä kavioiden rummutusta, niiden osuessa raviradan hiekkaan.
Kauaa emme ehtineet laukata, kun melkein samanaikaisesti kuului kaksi muksahdusta. Kaikki hiljensivät ratsunsa raviin ja siitä käyntiin ja tulivat katsomaan, mitä oikein tapahtui.
"Mimmi päätti sitten säikähtää jotain ja vetää ihan järkyttävän sivuloikan", Sukka sanoi ja pudisteli hiekkoja pois vaatteiltaan.
"Ja Kerttu veti pukkisarjan", Ella puolestaan sanoi ja loi tuiman katseen poniinsa, joka vain katsoi tyttöä ilkikurisesti paksun otsaharjansa alta.
"No mutta, tämähän tarkoittaa sitten kahta kakkua!" Tyyne riemuitsi ja pian ravirata raikui naurusta.
Laukkailimme radalla vielä runsaasti ennen takaisin tallille lähtöä. Säästyimme enemmiltä tippumisilta, mutta vaikka radalla oltiinkin vietetty aikaa jo tunti, ei se tuntunut riittävän ratsukoille.

Tallille oli kuitenkin joskus lähdettävä, emme me voineet ikuisesti raviradalla olla. Mutta ehkä me tulisimme joskus uudelleenkin rallittelemaan raviradalle, eihän sitä koskaan tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Vastaus:

Olipas kyllä ihana tarina! ♥ Kuvailit tosi kivasti ja kerroit rallitteluista todella sujuvasti. Minkäänlaisia virheitä ei tästä tarinasta löytynyt, ja muutenkin tarina oli erittäin miellyttävää lukea tekstin selkeyden ja hauskojen pätkien ansiosta :).

Saat palkaksi 56v€!

• Tyyne

Nimi: Outi
Kotisivut: http://https://imgur.com/xf7Rf4N/

07.11.2017 20:28
Naistensatulatunti 3.11.

Mitä pidemmälle naistensatulatunnin teoriaosio eteni, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että koko touhu on aivan hullun hommaa. Brenda selitti kiihkeästi ihastuttavalla brittiaksentillaan naistensatulan rakenteesta ja vakuutti, ettei touhu ole yhtään niin vaikeaa kuin miltä se näyttää. Vilkaistessani ympärille näin yhtä epäuskoisia ilmeitä kuin mitä uskoin myös omille kasvoilleni piirtyneen. Idea oli vielä ilmoittautuessa tuntunut hyvältä, mutta nyt kun satulaan nousemisen aika lähestyi lähestymistään, alkoi tuleva tunti hirvittää entistä enemmän. Kaikista kalpein oli kuitenkin Ossian, joka varmasti jälleen pohti tarkkaan elämänvalintojaan ennen tunnin alkua. Brenda ja Tyyne olivat jo aikaisemmin etsineet Brendan varastosta kullekin hevoselle sopivat satulat, joten teoriaosuuden jälkeen pääsimme suoraan varustamaan hevosia. Brenda ja Tyyne hääräsivät tallissa auttamassa niin, että jokainen sai satulan oikein ratsunsa selkään.

Hevosen selkään nouseminen osoittautuikin ensimmäiseksi todelliseksi haasteeksi. Pitkä hame ei nimittäin varsinaisesti kuulunut vakioratsastusvaatteisiini ja sen kanssa toimiminen tuntuikin todella omituiselta. Olin kuitenkin halunnut pukeutua tunnille teeman mukaisesti, vaikkei äidin vaatekaapista lainattu musta jakku istunutkaan aivan täydellisesti ja vanha tummansininen hameeni oli pari senttiä liian lyhyt. Kun istuntaa oli ensin harjoiteltu matalan puuhevosen selässä, oli aika kavuta ihan oikean hevosen selkään. Kerma tuntui onneksi suhtautuvan varsin tyynesti uuteen tilanteeseen ja sainkin hakea tasapainoa oudossa asennossa kaikessa rauhassa tamman odotellessa tyynesti paikallaan. Vaikka naistensatula tuntuikin tukevammalta kuin olin odottanut, oli olo silti varsin hutera, kun Kerma otti ensimmäiset keinuvat käyntiaskeleet eteenpäin.

Hetken tunnustelun jälkeen oli aika alkaa tehdä pysähdyksiä ensin käynnistä ja sitten ravista. Kerman huomaavaisuus oli loppunut ensimmäisen kierroksen jälkeen ja pian tamma kiihdyttelikin tuttuun tahtiin vauhtiaan, eikä pysähdyksistä meinannut tulla mitään. Erilaisessa istunnassa tammaan vaikuttaminen oli paljon hankalampaa ja tamma käyttikin tilaisuuden hyväkseen jättämällä pidättävät apuni lähestulkoon huomiotta. Brenda rohkaisi käyttämään mukana olevaa pitkää raippaa ikään kuin pohkeen korvikkeena ja tekemään samalla paljon puolipidätteitä, kuten tavallisestikin ratsastaessa. Lopulta sainkin juonen päästä kiinni ja Kerma alkoi kuunnella minua paremmin. Vielä oli jäljellä laukkaharjoitukset. Jännitin ensimmäistä laukannostoa todella paljon, mutta kun Kerma keinahti laukkaan, ei se tuntunutkaan aivan kamalalta. Horjahduksilta ei täysin vältytty, kun laukassa Kerma lähti jälleen kiihdyttelemään. Brenda tosin kehaisi Kerman tarmokasta menoa ja rohkeuttani mennä vähän kovempaa. En tunnustanut, että se oli Kerman idea, ei minun. Kun tunti oli ohi, sain huokaista helpotuksesta. En ollut pudonnut ja se olikin ollut tavoitteeni tälle päivälle.


Vastaus:

Erittäin mukava tarina, jossa oli kerrottu kaikki tarpeellinen tieto naistensatulakurssista tiivistetysti, mutta kuitenkin oikein hyvän kuvailun kera :). Teksti oli selkeää, eikä siitä myöskään löytynyt yhtään kirjoitusvirheitä!
Kuvakin on superhieno ♥

Palkaksi saat näistä 60v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Linda

06.11.2017 14:35
| Tervetuloa Keijikseen rakas! |

Makasin oleskeluhuoneen sängyllä selaten puhelintani. Ulrika makasi minua vastapäätä ja pöydällä istui Eliza. Erin käväisi oleskeluhuoneesta hakemassa jonkin laukun ja hävisi taas. Oleskeluhuoneen ovi avautui taas ja sisälle pulpahtivat Outi, Saara, Lyydia ja Lullu puhuen jostain.
"Jee, kohta on halloween-kisat", Saara hihkaisi, "En malta odottaa että pääsen sinne Lakun kanssa."
"Sä oot siis Allun tiimissä?" varmistin Saaralta. Saara nyökkäsi.
"Varo sit ettei Herkku iske Lakua", naurahdin. Pari muutakin naurahtivat.
"Voi että mä oon niin iloinen", sanoin, kun naurunremakka loppui.
"No, mistä?" Ulrika kysyi ja katsoi minua uteliaana.
"Odottakaas hetki", sanoin ja hymyilin salaperäisesti. Pari päivää sitten olin saanut tietää, että saisin oman hevosen. Oman! Maistelin sanaa mielessäni. Vain minun oman eikä kenenkään muun. Se oli ihana vuonohevosori Henkka. Etsin puhelimestani Henkan myynti-ilmoituksen ja näytin porukalle ilmoituksen ohessa olevaa kuvaa maailman söpöimmästä pystyharjaisesta vuonohevosesta.
"Tosi ihana", Ulrika henkäisi, "Tännekö sä sen meinasit?"
"Juu, tänne totta kai", hymyilin.
"Sen nimi on siis Henkka?" Outi kysyi.
"Juu", nyökkäsin.
"Tietääkö Tyyne?" Saara kysyi.
"Tietää", nyökkäsin, "Henkka tulee tänne huomenna. Mä soitin Tyynelle eilen illalla. Tyyne sanoi että kuva saada tänne taas vuonis. Jostain Leosta se puhui..."
"Joo!" Eliza hihkaisi, "Leo on vuonis myös. Se oli joskus alkuaikoina täällä Keijukummussa."
"Se ois varmaan ollu ihana", sanoin.
"Onko Henkalla kiva ratsastaa?" Lullu kysyi.
"Aivan ihanaa", hymyilin, "Se tulee tuntikäyttöön."
"Jes!" Lyydia hihkaisi, "Ihan mahtavaa!"
"Eikös olekin", virnistin.

Heti seuraavana päivänä punainen kuljetusauto kaarsi Keijukummun pihaan perässään vetäen isoa valkoista hevoskärryä. Istuin kuskinpenkin vieressä. Näin ikkunasta, kuinka porukka kerääntyi pihaan. Auto pysähtyi ja nousin ulos autosta.
"Moi!" tervehdin iloisesti muita. Kävelin hevoskärryn luo. Autonkuljettaja, joka on isäni avasi trailerin oven. Menin sisälle. Henkka seisoi siellä ja kun tulin sisään, se käänsi päätään minua kohden. Avasin solmun ja tartuin riimunnaruun. Henkka puhalsi ystävällisesti kädelleni ja taputin oria kaulalle.
"No niin, mennäänpäs", sanoin. Talutin Henkan lastaussillan luo ja ori käveli reippaasti ulos.
"Tässäkös se herra on?" Tyyne kysyi innokkaana. Nyökkäsin.
"Joo, tässähän tämä", hymyilin.
"Näytetäänpä karsina mihin Henkan voi laittaa", Tyyne sanoi. Tyyne lähti kohden yksityistallia ja tulin hänen perässään Henkkaa taluttaen. Muut tulivat perässämme.
"Tässä se on", Tyyne sanoi päästyämme sisään, "Ronin ja Svanten välissä."
Talutin Henkan karsinaan, johon oli laitettu heinää valmiiksi. Heti kun olin irrottanut riimun, ori alkoi hamuilla heti heinäkasaa.
"Annetaan sen nyt olla rauhassa", Tyyne sanoi. Tallinomistaja lähti muut perässään. Jäin itse vielä Henkan luo. Työnnyin karsinaan ja laitoin oven kiinni. Tiesin että hevosille tulisi antaa ruokarauha, mutta Henkka nosti päänsä heti ruokakasasta ja työnsi päänsä syliini.
"No hei vain", naurahdin, kun Henkka alkoi hangata poskeaan kylkeäni vasten.
"Äläs nyt", sanoin ja työnsin Henkan pään pois. Äkisti Henkka näytti surumieliseltä. En tiedä kuvittelinko vain sen, mutta silti sydämeni heltyi. Halasin Henkkaa. Silitin toisella kädelläni oriin kylkeä. Henkka puhalsi ilmaa sieraimistaan. Kurotuin kuiskaamaan Henkan korvaan: "Tervetuloa Keijikseen rakas!"

Vastaus:

Oi, olipas ihana tarina Henkan saapumisesta! ♥ Tunnut kyllä olevan taas kehittynyt paljon kirjoittamisessa, tässä olikin jo tosi hyvin pituutta ja kuvailitkin mukavasti :-). Teksti oli myös huolellisesti kirjoitettua, eikä ainakaan mitään isompia kirjoitusvirheitä tarinasta löytynytkään.

Palkaksi saat tästä 56v€! :)

• Tyyne

Nimi: Saara

05.11.2017 20:18
The horse kicks out of love, too + viikon 44 ekstratehtävä / 6.11.2017

Saavuin tallille aamuvarhain, olin lupautunut auttamaan Tyyneä aamutallin tekemisessä. Olin väsynyt, sillä olin nukkunut vasta muutaman tunnin ennen tallille lähtöä. Tyyne saapui talliin puolestaan virkkuna. "Et sä voi olla noin aamuvirkku!" naurahdin väsyneesti. "The early bird gets the worm!" Tyyne hihkaisi. "Joku on tainnut hioa brittiaksenttiaan", iskin silmää naiselle ja kyykistyin rapsuttamaan Keijiksen ihania tallikoiria: dalmatialaista herra Hessua ja bokseri Hopo-herraa. Hopon kieli tuntui lämpimältä ulkoilmasta kylmettynyttä poskeani vasten. "Käytkö hakeen Monnin, sillä tais olla kengitys tossa tunnin päästä", Tyyne sanoi ja tein työtä käskettyä.

Monnin karsina olikin melko tutulla paikalla, siitä oli tullut käveltyä monesti ohi. Tiedostin jo, että Monni oli melkoisen haastava kaveri, joten varauduin ketjunarulla ja rauhallisilla, mutta varmoilla otteilla vastaanottamaan tämän jäbän. Monni luimisti minulle korviaan ja yritti hieman näykkäistä käsivarrestani. Moitin Monnia ja lopulta sain kuin sainkin herran käytävälle. Tyyne huikkasi minulle, että kiinnittäisin orin käytävän reunoilla roikkuvilla ketjuilla, sillä muita hevosia tai tallilaisia ei tähän aikaan aamusta pitäisi liikkua käytävällä. Juuri kun olin saanut Monnin tukevasti käytävälle kuului ensin orin kimeä kiljahdus jonka jälkeen kuulin lähes yhtä kimeän ulahduksen Monnin takaa.

"Oh my god!" nostin käteni suuni eteen peittämään pelokkaan huudahdukseni. Hopo nilkutti todella pahan näköisesti kauemmas Monnista. "Hopoo, tänne, tänne poika", kutsuin rauhallisesti surkeasti inahtelevaa koiraa. Kumpikaan meistä ei ollut edes huomannut koiran olevan lähimaillakaan, ilmeisesti Hopo oli haistellut Monnin takajalkojen läheisyyteen pudonneita puristepellettejä herkkujen toivossa. Tyyne kiirehti paikalle ja sai kuin saikin houkuteltua Hopon luoksemme. "Hei Saara nyt on sellanen juttu, että mun on pakko jäädä kattoon Monnin perään kun se kengitetään, se on niin haastava tapaus jo tavallisissakin hoitotoimenpiteissä. Onnistuisko mitenkään että lähtisit mun autolla käyttämään Hopoa klinikalla?" Tyyne selitti tilanteen pelosta sekaisin. "Tietysti!" huikkasin ja nappasin Tyyneltä avaimet. Otin Hoposta tukevan otteen ja nostin sen oleskelutilan puolelle odottamaan.

Kurvasin auton aivan tallin viereen ja huomasin kengittäjän saapuvan. Hän tervehti minua iloisesti, johon vastasin nopealla käden heilautuksella ja hymyllä. Juoksin oleskelutilaan ja siinä juostessani tunsin kengittäjän kummaksuvan katseen takaraivossani. Nostin kivusta ulvovan Hopon ja kiedoin sen huovan sisään. Nostin koiraherran auton takaosaan ja lähdimme matkaan.

Pääsimme kuin pääsimmekin eläinlääkärin vastaanotolle, jossa meille annettiin ohjeet odotella vuoroa. Kauaa emme joutuneet odottamaan, ja pääsimmekin mukavan lääkärin huoneeseen. Hopo asetettiin pöydälle kyljelleen, alkuun boksu kyllä vastusteli aikalailla, mutta pian tajusi että nyt olisi parempi olla aloillaan. Eläinlääkärinä toimi mukava herrasmies, joka tutki Hopon peruselintoiminnot ja siirtyi katsomaan jalkaa. "Kyllähän tämä on selvästi turvonnut ja ottanut melkoisen tällin tämä jalka. Mutta testaillaas taivutellen ensin onko mitään rikkipoikki", Janneksi esittäytynyt mies selvitti tilannetta. Nyyhkytin hieman itsekseni, ajattelin tietysti että jos Hopon jalka olisi poikki se olisi ensisijassa minun vikani.

Hetken taivuteltuaan ja hiljaa tuumailtuaan lääkäri avasi jälleen suunsa. "Eheii, ei tämä poikki ole. Kyseessä on kuitenkin nuori koira niin luut ovat hyvin taipuisat vielä", Janne sanoi ja huokaisin jo hieman helpotuksesta. "Tosin onhan tämä varmasti kipeä eikä Herra-Hopo varmasti varaa painoa jalalle ainakaan viikkoon", lääkäri totesi. "Mites tätä nyt sitten hoidetaan?" kysäisin, sillä minulla ei juuri ollut kokemusta koirien jalkojen hoitamisesta, hevosten paremminkin. "Ihan tavallisesti kylmäilette jalkaa, laitan siihen tukilastan, jonka voitte ottaa jo vaikka parin päivän päästä pois. Määrään myös lyhyen kuurin kipulääkettä, jota sitten voi antaa herkkujen mukana aamuin ja illoin. Nyt olisi jo hyvä aika antaa ensimmäinen kun näin aamupäivä on", eläinlääkärimme ohjeisti. Herkut mainittuaan Hopo virkistyi heti ja nosti päänsä innoissaan kieli suusta roikkuen. "Jahas, tämä kaveri taitaa syödä vaikka pikkukiviä jos niitä sille kädestä tarjoaa. Otas tästä", Janne jatkoi ja antoi kipulääkkeen sekä pari herkkupalaa. Lääke hujahti naamaan ja saimme poistua vastaanotolle hankkimaan laskua visiitistämme.

Hopo ei tosiaan varannut painoa jalalle, mutta taittoi matkan autolle hyvin kolmellakin jalalla. Nostin koiran autoon ja palasimme tallille. Minulla oli hyvin huojentunut olo, vaikka koin edelleen pientä syyllisyyden tunnetta tapahtuneesta. Lupauduinkin jo mielessäni hoitamaan Hopoa seuraavan viikon ajan, jotta koira saataisiin kuntoon mahdollisimman pian.

Tallin pihaan palatessamme kengittäjä ukko ontui ulos tallista reittään pidellen. "Mitäs teille on sattunut, jos saan kysyä?" kysyin ihmeissäni Hopon seistessä tassuaan ilmassa pidellen aivan minussa kiinni. "No perhana, otin pikkuisen kavion kuvaa tähän oikeaan reiteen siltä uljaalta mustalta", mies vastasi naurhataen. "Saipahan oripoika laitettua uudet komeat kengät testiin!" hän huikkasi jatkaessaan matkaansa omalle autolle. "Voi Monni minkä teit!" huusin kävellessäni tallin ovista sisään.

Vastaus:

Oi, nyt oli kyllä käytetty ihanasti mielikuvitusta tarinassa! Tykkään kyllä paljon kun on vähän erilaista ideaa ekstratehtävissäkin :). Kuvailit taas tosi kivasti ja kerroit hyvin kaikenlaisia yksityiskohtia, tilanteisiin pystyikin mielestäni eläytymään hyvin :-).

Tästä saat palkaksi tietysti 30v€!

• Tyyne

Nimi: Saara

05.11.2017 19:45
Pakkaspäivän jousiammuntaa + Ratsastusjousiammunta / 5.11.2017
Lumihiutaleet laskeutuivat hiljalleen taivaalta takertuen piponi reunukseen. Oli viikon viimeinen pakkaspäivä, tästä kelit alkaisivatkin taas lämmitä tuoden mukanaan loskan ja paikoittain liukkaat jalkakäytävät. Vierelläni seisoi uljas musta shiretamma, mitä kaunein hoitohevoseni Laku. Tamman harjalla kimalteli lumihiutaleita, kunnes sulavat hiutaleet saivat hevosen puistelemaan nuo kauniisti helmeilevät hiutaleet pois. Seisoimme pellon laidalla. Minulla oli jalassa mustat ratsastussaappaat, äidin mukana Skotlannista kantautuneet tietysti. Lakulla oli päässään kulunut nahkariimu johon olin kiinnittänyt vielä riimuakin kuluneemman narun. Toivoin sydämeni kyllyydestä, että lukko ei taas menisi säpäleiksi - It would not be a miracle for me.

Kainalossani minulla oli puusta veistetty, vielä minulle hieman turhan raskas jousi. Selässäni roikkui nuolikotelo jossa oli yhteensä viisi harjoitusnuolta. Laskin jousen huurteiseen maahan ja kyykistyin sen viereen. "Go ahead my pretty Shire baby", kuiskasin Lakulle ja ohjasin tammaa tutustumaan jouseen ja nuolikotelooni. Laku vaikutti alkuun hyvin kiinnostuneelta jousesta, mutta tajutessaan, että se ei ollut mitään syötävää, tamma jätti jousen rauhaan ja jatkoi korvat höröllään tuijottelua kohti pellon reunalta alkavaa metsää. "Should we try?" kuiskasin ja nostin jousen maasta.

Siirsin narun kädestä kainalooni ja otin hyvän seisoma asennon. Tukeuduin hieman tamman kylkeen ja siirsin nuolen jousen kylkeen. Hengitin syvään. Ennen kuin venytin nuolta kuiskasin tammalle vielä rauhoittavat "easy girl" ja "rauhassa" venytetyillä vokaaleilla. Venytin jousen ja uloshengittäessäni vapautin nuolen. Nuoli osui pellon reunalla olevaan mäntyyn. Laku ei ihmetellyt nuolta vaan katsoi vasta jälkikäteen joustani pärskähtäen hiljaa. "Hienosti!" Kehuin ja silitin tamman sulaneista hiutaleista kostunutta kaulaa.

Palasimme tallille jossa Laku pääsi karsinaansa kuivattelemaan hetkeksi, ennen kuin illalla jatkaisimme jousiammuntakurssilla harjoittelua selästä käsin. Saavuin oleskelutilaan josta kantautui jo pitkälle käytävää iloinen puheensorina. Avasin oven "Evening fellas, what you guys murmuring about?" kysäisin leikkisästi, mutta vastaukseksi sain vain ihmetteleviä katseita. "Nii siis moi kamut, mitäs te täällä höpisette?" sanoin uudestaan ja sitten sainkin jo iloisen selostuksen iltapäivän tapahtumista. Kauaa emme ehtineet höpisemään kun olikin jo aika aloittaa jousiammunan teoria. Tämä oli minulle selvää pässin lihaa, joten snäppäilin sillä välin kavereille ja välillä kuuntelin muiden kysymyksiä.

Harjoittelimme jousiammuntaa taululla ja ohjaajamme kehui minua taitavaksi, luonnonlahjakkuudeksi - en tohtinut myöntää, että olin harjoitellut jousiammuntaa jo pian lähes kymmenen vuoden ajan. Muita nauratti kun minua käytettiin malliesimerkkinä pariinkin otteeseen, ainakin meillä oli hauskaa! Teorian ja pienen lämmittelyn jälkeen lähdimme varustamaan ratsumme ja siirryimme tuota pikaa kentälle alkuverryttelyihin.

Alkuverryttelyjen jälkeen aloitimme ampumisen vuorotellen. Minulla oli oma jousi ja harjoitusnuolet mukana, joten käytin tietysti niitä. Lakun kanssa testasimme ensin osua tauluun pysähdyksessä, jonka jälkeen kokeilimme ensimmäisen kerran ravissa. Alkuun hain omaa istuntaani kuntoon, mutta pian pääsin Lakun liikkeisiin mukaan ja nuoli sujahti maalitauluun ilmaa halkoen. Laku ei ammuskelusta hötkyillyt vaikka sinkoavasta nuolesta kuuluikin aina pieni viuhahdus. Tamma oli innoissaan, kun ei joutunut tekemään mitään hirveän haastavia kouluradanliikkeitä, vaan sai vain keskittyä eteenpäin kulkemiseen. Laukassa oli helpointa istua, mutta tähtäämisen kanssa minulla oli hieman parantamisen varaa, pari kertaa ammuin jopa ohi.

Loppuun kisasimme parhaimman ampujan tittelistä. Minulle syntyi tietysti hieman suorituspaineita, olihan minulla kuitenkin jo kokemusta jousiammunnasta - ei tosin hevosen selässä. Kisassa suoriuduimme suorituspaineista ja omasta jännityksestäni huolimatta upeasti. Meillähän oli kuitenkin vain yksi yritys, joten ensimmäinen sija oli aivan mahtava saavutus! Tulisin varmasti myös toiseen otteeseen harjoittelemaan Lakun kanssa ratsastusjousiammuntaa, niin mukavasti se meillä sujui Lopuksi otimme pari ryhmäkuvaa tallin nettisivuille ja sitten olikin jo aika palailla talliin purkamaan hevoset ja antamaan iltapalat. Myönnettäköön että söimme Tyynen toissa päivänä leipomat keksit itse iltapalaksi, jätimme kuitenkin pahoittelun lapun kera jossa luki:
Sori Tyyny, me leivotaan sulle kakku sitten kun joku seuraavan kerran tippuu ratsailta! Love you ♥ t.Keijiksen mahtavat tallilaiset

Vastaus:

Ihan superihana tarina, tykkäsin tästäkin kyllä hurjasti! ♥ Sulla on avaan niin kiva kirjoitustyyli ja etenkin noita englanninkielisiä vuorosanoja rakastan! Kuvailitkin tarinassa tosi hyvin, ja teksti oli oikein sujuvaa :). Kirjoitusvirheitäkään ei tarinassa tainnut olla ollenkaan.
Ihana toi loppu, kakkua odotellessa! :'D

Palkaksi saat tästä 60v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Ida
Kotisivut: http://aijaa.com/Ee7VFk

05.11.2017 15:00
Halloweenkilpailut menivät minun ja Pennin osalta hienosti! Olin hieman yllättynyt, että poni yleensäkin päästi minut selkäänsä lumiukkoasussa ja antoi laittaa päähänsä vielä poronsarvet. Vieläkin yllättyneempi olin, kun suoritimme esteradan, ilman virheitä, ilman satulaa ja pukeutuneina Olafiksi ja Sveniksi.

http://aijaa.com/Ee7VFk

Vastaus:

Oi kun on ihana kuva ja kiva, yksinkertainen tarinanpätkäkin! ♥ Lisäilen piirroksen kaappiisi heti :).

Palkaksi annan sulle näistä jopa 60v€!

• Tyyne

Nimi: Eliza

05.11.2017 14:27
Ekstratehtävä XV, 3.11.2017

Sera oli ollut viime aikoina hieman huono ratsastaa. Se oli kovasti vältellyt kuolaimia ja sitten ratsastaessa heitellyt kovasti päätään sekä painanut kuolaimelle. Kaikkia ohjilla avustettavia asioita se oli myös vältellyt viimeiseen saakka ja sitten vetänyt kunnon pukkirodeot.
Seran käytösestä olin minä valittanut Tyynelle ja pari muutakin, jotka olivat Seralla ratsastaneet. Tyyne oli sitten soittanut eläinlääkärin käymään katsomassa Seraa.
Satuinkin juuri olemaan tallilla eläinlääkärin ajaessa pihaan. Hän oli noin 40-vuotias nainen, joka oli ilmeisesti käynyt täällä aiemminkin, niin tuttavallisesti hän tervehti Tyyneä.
Kävin hakemassa Seran talliin ja kun aloin kääntää ponia käytävällä, se yritti potkaista minua ja viskeli päätään ihan työkseen.
-Tällainen tämä juuri on nyt ollut. Välttelee kuolaimia, puree kuolaimeen ja vetää kunnon pukkisarjat.
-Katsotaanpas sinne suuhun, eläinlääkäri tokaisi ja yritti avata ihan käsin ponin suuta, siinä onnistumatta.
Eläinlääkäri yritti suunavaajalla, mutta eihän sekään onnistunut. Hän sitten käski minun viedä ponin karsinaan jatuli rauhoittamaan Seran sinne. Sera ei millään olisi antanut periksi, mutta lopulta poni rauhoittui ja ponille saatiin laitettua suunavaaja. Eläinlääkäri löysi Seran suusta pari piikkiä, mikä selvisi syyksi Seran ratsastamisen kuolainongelmiin. Eläinlääkäri raspasi sitten ponin hampaat kuntoon. Lisäksi hän suositteli, että Seralle voisi kokeilla kolmipalakuolainta tai kumikuolainta.
Ohjeeksi hän kertoi, että Sera saisi nyt heräillä karsinassa ihan rauhassa loimitettuna. Ruokaa ja vettä saisi antaa vasta sitten, kun poni olisi kunnolla herännyt ja poni saisi nyt viettää loppupäivän karsinassa lomaillen. Toki sitten ponia saisi käydä rauhallisesti kävelyttämässä, kunhan se oli kunnolla herännyt, mutta ei ratsastusta tai tarhaan tänään. Eläinlääkäri kertoi vielä lähettävänsä laskun sitten perästä ja lähti kaasuttamaan pois tallin pihasta, omalle klinikalleen, jonne oli tuotu hätätapaus. Kissa oli pissinyt verta ja eläin oli kivuissaan, joten eläinlääkärillä oli kiire.

Jäin tallille joksikin aikaa. Seran rauhoituksen jälkeiset toimenpiteet eivät olleet minulle ollenkaan uusia. Omat kissani oli muutaman kerran rauhoitettu ja olin saanut silloin samat ohjeet. Eläin pitää pitää lämpimässä ja vahtia sen heräämistä. Ei ruokaa eikä juomista ennen kuin eläin on kunnolla herännyt. Eikä saanut päästää hyppäämään mihinkään korkealle, sänkyyn tai raapimapuuhun, ettei eläin vahingoita itseään.
Seran kanssa en nyt voinut puuhailla mitään, joten aikani kuluksi aloin putsaamaan ponin varusteita ja katselemaan niitä kuolaimia ja muitakin varusteita hevosvaruste kuvastoista. Päätin vielä auttaa Tyyneä ja menin siivoamaan tarhoja, joista tulikin jokaisesta vähintään kaksi kottikärryllistä lantaa.
Ulkona alkoi tulla jo pimeää, eikä Sera ollut vieläkään herännyt. Joskushan siihen saattoi mennä monta tuntia, ainakin kissojen kohdalla. Päätin sitten lähteä kotiin, kyllä Tyyne pärjäisi ponin kanssa. Illalla kuitenkin soittaisin Tyynelle ja kysyisin, miten Sera voi.

Vastaus:

Tosi hyvä ekstratehtävän suoritus sultakin! Teksti oli jälleen kivalla, selkeälä tyylillä kirjoitettua ja virheetöntä. Ideakin oli tässä oikein hyvin keksitty ja oireita sekä eläinlääkäkärin ohjeitakin kerroit mukavasti :).

Ja palkaksihan saat 30v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Jenny

05.11.2017 13:50
Ekstratehtävä XV

Kävelin vaaleanpunaisen harjapakin kanssa kohti Liven karsinaa. Huomasin hoitoponini viereisessä karsinassa olevan Pennin, joka vaikutti hieman levottomalta. Se pyöriskeli karsinassaan, pälyili kylkiään ja kuopi karsinansa lattiaa korviaan luimussa pitäen. Pysähdyin tamman karsinalle ja tarkkailin hetken aikaa tilannetta. Penni ei siitä rauhoittunut, joten aloin epäillä, josko sillä olisi ähky. Oireet ainakin viittasivat siihen. Vilkuilin ympärilleni, enkä nähnyt Tyyneä tai muita tallilaisia lähistöllä, joten olin tässä tilanteessa yksin. Nyt täytyisi toimia, ennen kuin olisi liian myöhäistä...

Nopeasti kaivoin kännykkäni taskustani ja etsin sieltä päivystävän eläinlääkärin numeron. Olin tallentanut sen kännykkääni juuri tällaisia tilanteita varten. Pysyin rauhallisena, vaikka aloinkin olla todella huolissani Pennin tilanteesta. Kerroin eläinlääkärille, minkälaisia oireita Pennillä oli. Eläinlääkäri kertoi tulevansa pian ja käski sillä välin vaikka talutella Penniä, ja koittaa rauhoitella sitä. Pääasia olisi, ettei poni alkaisi piehtaroida tai menisi shokkiin. Suljin puhelun, kun eläinlääkäri antoi luvan ja siirryin Pennin luo.
"No niin, ei mitään hätää..." sanoin rauhallisella äänellä Pennille ja ujutin riimun sen päähän. Tamma vaikutti edelleen levottomalta ja se yritti mennä maahan piehtaroimaan, mutta estin sen aikeet. Maiskutin Pennille, koittaen saada sen tulemaan mukaani.
"Tule nyt, tämä on omaksi parhaaksesi."
Hieman haluttomasti rautias welshponi lähti astelemaan perässäni tallipihalle, jossa sitten taluttelin ponia eläinlääkärin tuloon asti. Onneksi eiläinlääkäri saapui pian enkä ehtinyt olla tallipihalla muutamaa minuuttia kauempaa. Taluttelun aikana Penni oli jo rauhallisempi, joten sitä ei varmaan sattunut enää niin paljoa.
"Vaikuttaa lievän ähkyn oireilta, mutta parempi tutkia poni kunnolla ennen lopullisen diagnoosin tekemistä", miespuolinen eläinlääkäri selitti matkalla talliin. Nyökäten talutin Pennin talliin ja laitoin sen käytävälle kiinni. Eläinlääkäri aloitti tutkimuksensa.

Tyyne saapui paikalle arvatenkin hieman ihmeissään. Pari tallilaista kulkivat käytävällä luoden kysyviä katseita Penniin ja eläinlääkäriin, mutta eivät kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota.
"Mitä täällä tapahtuu?" Tyyne kysyi. Pystyin kuulemaan huolestuneisuuden hänen äänestään.
"Olin hoitamassa muutamia asioita, niin en siksi ollut paikalla. Onko täällä sattunut jotain vakavaa?"
"Ähkyltä vaikuttaisi", eläinlääkäri kertoi, saaden Tyynen näyttämään entistä kauhistuneemmalta. "Tosin, melko lievä sellainen."
Eläinlääkäri ja Tyyne alkoivat keskustella, mikä ähkyn mahdollisesti aiheutti ja miten tästä eteenpäin meneteltäisiin. Penni sai kipulääkkeet ja B-vitamiiniliuosta olon helpottamiseksi ja lääkitystä pitäisi jatkaa muutaman päivän ajan. Tamman tilanteen pitäisi pian normalisoitua, mutta jos niin ei kävisi, pitäisi olla jälleen yhteydessä eläinlääkäriin.
"Ähkyn hoidossa tärkeää on nopea hoidon saanti", eläinlääkäri tokaisi. "Onneksi tämä tallityttö sattui olemaan paikalla jo ähkyn alkuvaiheessa, niin tilanne ei ehtinyt kehittyä vakavammaksi."
Mies loi minuun ystävällisen katseen ja hymyilin hieman. Tietysti olin ylpeä siitä, että minun ansiostani eläinlääkäri saatiin nopeasti paikalle, mutta uskoin että jokainen samaan tilanteeseen joutunut tallilainen olisi tehnyt saman. Minä vain satuin olemaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Vastaus:

Oli kyllä tosi hyvin suoritettu ekstratehtävä ja laadukasta tekstiä tässä tarinassa! :) Tarinaa oli miellyttävä lukea tekstin sujuvuuden ja selkeän kuvailun ansiosta, eikä tästä kirjoitusvirheitäkään löytynyt yhtä pientä huolimattomuusvirhettä lukuunottamatta.

Saat palkaksi tietysti 30v€ :).

• Tyyne

Nimi: Lullu

04.11.2017 07:49
Extratehtävä XV | 3.11.2017
|| Miksi edes pidin taukoa? ||

Juoksen koko ajan lujempaa tallille. Juoksen vain kovempaa. Minua alkaa väsyttää ja hengittäminen on vaikeaa, mutta jatkan silti. Näin nimittäin viime yönä hyvin todentuntuista unta ja halusin varmistaa, että se ei ole toteutunut. Juoksen pikkuhiljaa lujempaa. Hengitys rahisee. Jatkan vain. Koko ajan.

Vaikka juoksinkin lujaa, matka kesti vartin. Hengittäen raskaasti ja kylkeä pidellen nilkutan oleskeluhuoneeseen. Näin aamusta tallilla olivat vain Tyyne, Jenny ja Ossian. Hiljaa kävellen jätän tallikassin huoneen nurkkaan ja istahdan sohvalle. Tyyne keittää kahvia, Jenny juo kaakaota ja näpyttää tablettia ja Ossian on tullut puhdistamaan, ilmeisesti Trollin suitsia, huoneen sohvalle. Annan hengitykseni tasaantua ja juttelen muiden kanssa. Juon äkkiä kupin Tyynen keittämää kahvia. Sitten nousen ylös, ja mumisen jotain epämääräistä josta edes minä en saa selvää. Hipsin äkkiä tallikäytävälle. Kuulen äkkiä kärsivän hirnahduksen.

Säikähdän kovasti ja kuuntelen mistä tuo ääni mahdollisesti tulee. Kauhukseni huomaan sen olevan lähellä Mangon karsinaa. Kun kurkistan Mangon karsinaan, huomaan pienen ja pippurisen tamman olevan kunnossa. Tällä kertaa kuulen hirnahduksen läheltä ja kurkistan Chilin karsinaa. Kauhistus. Se on karsinassaan makuulla ja yrittää piehtaroida. Nämä oireet saavat minut heti tajuamaan, että Chilillä on ähky. Juoksen oleskeluhuoneeseen, selitän tilanteen Tyynelle ja kerron itse soittavani eläinlääkärille.

Kävelen Tyynen kanssa Chilin karsinalle. Nainen aukaisee ruunan karsinan ja viittoo minua tulemaan perässä.
"Ressukka", mumisen hiljaa ruunalle. Se inahtaa säälittävästi ja potkaisee karsinan seinää, makuulla.

Pian eläinlääkäri saapuu ja Tyyne selittää nuorelle eläinlääkärille, - joka on mies -, mitä on tapahtunut. Mies nyökkää minulle ja tutkii Chilin pulssin ja kyselee samalla onko ruuna syönyt jotain sopimatonta tai kenties saanut jostain liikaa vihreää.
"Annoin sille tänä aamuna ihan normaalit kaurat ja heinät. Sen jälkeen vein sen tarhaan, tein paskahommat ja toin ruunan sisälle. Ihan niin kuin muidenkin hevosten kohdalla", Tyyne selittää huolestunut ilme kasvoilla. Eläinlääkäri siirtyy tutkimaan Chilin heiniä ja vesiautomaattia.
"Heinä on erittäin tuoretta, tuoksuu normaalilta, ei homeessa. Automaattikin näyttää hyvältä", hän raportoi. Vaikka emme saaneet ähkyn syytä selville, antoi eläinlääkäri Chilille parantavat lääkkeet ja käski antamaan lääkkeitä kolmen päivän ajan. Sitten hän tulisi tutkimaan ruunan taas jos Chili ei olisi normaali. En tiennyt, että Chili parantuisi hyvin hyvin pian.

Vastaus:

Oikein hyvin suoritettu ekstratehtävä! Teksti oli tarinassa mukavan sujuvaa ja helppolukuista, eikä siinä tainnut olla ollenkaan kirjoitusvirheitäkään :-). Kuvailit tosi kivasti ja hyviä yksityiskohtiakin tarinassa oli.

Palkaksi saat tietenkin 30v€! :)

• Tyyne

Nimi: Tyyne

03.11.2017 23:50
Ekstratehtävä XV 3.11.-17: Joudut kutsumaan tallille eläinlääkärin. Mitä hevosta asia koskee, ja mikä on vialla? Hevosen vaiva ei saa olla kauhean vakava, mutta muuten mielikuvitusta saa kyllä käyttää vapaasti. Sujuuko kaikki hyvin eläinlääkärin kanssa ja mitä saat ohjeiksi?

Kirjoita aiheesta lyhyehkö tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 10.11. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Saara

03.11.2017 18:11
Tulevaisuuden esteratsastaja? + Halloween-kisat / 3.11.2017 Saara ja Laku

Koitti se pelottavaakin pelottavampi päivä. Ei siinä mielessä, että oli Halloween, vaan siinä mielessä, että tänään minun olisi hypättävä Lakulla koko tallin ollessa läsnä. Päälläni oli halloweenin väreihin sovitettu keijuasu kun kiinnitin Lakun suitsien otsapantaan yksisarvisen sarvea. Lakun varusteet olivat samalla väriteemalla kuin minunkin, joten asumme toimivat hyvin yhteen. Olin lisännyt Lakun harjaan ja karvapeitteeseen kiillottavaa spraytä, joten tamma kiilsi kuin vastahiottu timantti!

"Oh damn girl, you look smoking hot!" hihkaisin taputtaessani Lakun kaulaa intoa puhkuen. Tyynen huuto: lähdetääs verryttelyyn! Sai selkäpiini karmimaan, pian olisi meidän vuoromme.

Edustimme joukkueessa nimeltä Keijukumpulaiset, jonka kapteeniratsukkonamme toimi Allu ja Tapsa. Minulla oli hyvin varma olo siitä, että joukkueesta ainakin osa pärjäisi loistavasti, Allu ja Tapsa suorittivatkin radan nopealla ajalla ja puhtaasti! Meno näytti tosin melko hurjalta, sillä Tapsakin kummasteli esteiden halloweenteemaisia johteita ja koristeita. Jännitys tiivistyi kun pääsin Lakun selkään. Verryttely tuntui kestävän ikuisuuden, en oikein tiennyt mitä tehdä ja minusta tuntui että olin kokoajan hyppäävän ratsukon tiellä. Niinpä päätimme lähinnä seistä keskellä verryttelyaluetta ja muiden kävellessä lähestyimme verryttelyestettä ravissa. Laku nosti hienosti esteeltä laukan, mutta en uskaltanut pahemmin laukkailla tiiviillä verryttelyalueella, joka oli ahdettu täyteen eritavoin puettuja ratsukoita.

"Seuraavaksi... Saara ja Laku!" kuului Justuksen ääni, joka oli avustamassa Tyyneä. Hoputin Lakun liikkeelle ja lähdimme kohti kisakenttää. Minua hermostutti ja tunsin sen siirtyvän hyvin nopeasti myös Lakun tietoisuuteen.

Tervehdin tuomaria, tässä tapauksessa Tyyneä joka hymyili minulle lempeästi halloween asunsa alta. Pilli vihelsi ja lähdimme matkaan kohti ensimmäistä estettä. En tahtonut millään enää saada päähäni esteiden järjestystä, vaikka olin nähnyt jo vaikka kuinka monen ratsukon ylittävän samat esteet siinä samassa järjestyksessä. Hengitin syvään ja patistin Lakun liikkeelle. Ensimmäinen este ylittyi ripeästi, vaikka Laku tuntuikin hieman nihkeältä ratsastaa eteenpäin. Laukka hyytyi ja jatkoimme ravissa toisen esteen yli. Kun sain laukan takaisin nostettua oli jo kolmannen esteen aika, jolloin Laku hieman kompastui ja pudotti puomin. Pudotettuaan tällä esteellä Laku pudotti parilla muullakin esteellä. Suoriuduimme kummallisista esteistä ja mitä ihmeellisimmistä pelokkeista radan loppuun saakka.

Olin tyytyväinen ratsuuni, ja jopa omaan suoritukseeni, sillä en murtunut paineen alla vaikka niin pahoin pelkäsin. Emme voittaneet joukkueena, emmekä sijoittuneet ensimmäisiksi pudotusten takia, mutta tämä oli hyvää treeniä tulevaa varten. Ehkä minusta ei tosiaan tule esteratsatajaa eikä Lakusta esteratsua, mutta ainakin meillä oli hauskaa!

Vastaus:

Ihana kisatarina, jota oli tosi mukava lukea! :) Kerroit kisoista hyvään tyyliin ja sopivan kuvailun kera, mutta silti kivan tiivistetysti. Teksti oli oikein sujuvaa ja helppolukuista, mutta yhden pienen kirjoitusvirheen kuitenkin tarinasta bongasin: 'halloween asunsa' --> 'halloween-asunsa' :-).

Palkaksi saat tästä 56v€!

• Tyyne

Nimi: Sukka

02.11.2017 18:21
lännenratsastuskurssi 28.10.-17

"Hän painoi stetsonin päähänsä ja puisteli hiekkaiset, kovat kätensä hapsuchapseihinsa, ennen kuin ruudulliseen kauluspaitaan ja farkkuihin sonnustautunut mies asteli pilkullisen ratsunsa luo. Ruuna pärskähti ja tuuppi omistajansa parransängen karheuttamaa leukaa. Heidän ympärillään avautui autio aavikko, joka jatkui silmän kantamattomiin kaktuksineen ja piikkipensaikkoineen. Matka oli ollut pikä ja kivinen, mutta lähteelle asti he olivat selvinneet ja selviäisivät vielä eteenpäinkin. Mies pyyhki hiekamurut pois uljaan pilkkuprinssinsa lautasilta ja asetti jalkansa likaisenpölyisen, nahkaisen lännensatulan jalustimeen ja ponnisti selkään. Hänen uljas ratsunsa hirnahti ja heitteli päätään, valmiina lähtöön. Mies tarttui ohjaksiin päättäväisen varmasti ja suuntasi katseensa eteenpäin."

Oli mukavaa jutella niitä näitä viereisessä karsinassa Callea hoitavan Jennyn kanssa, kun itse suin Mangoa puhtaaksi lännenratsastuskurssia varten. Tätä olin odottanut jo pitkään ja shetikankin olin ajat sitten varannut ratsukseni. Olin kuitenkin iloinen Jennyn valittua Callen, sillä olisi varmasti hauska nähdä tuon kömpelön otuksen toikkaroivan radalla hurjaa vauhtia. Nauraen nappasin karsinan oven päältä Mangon pinkin, ihanasti hopeisin tikkauksin koristellun lännensatulan, jolle en vain voinut olla nauramatta, niin ihana se oli! Olin myös vaatinut Tyyneltä ponille pinkkiä otsapantaa - jonka olin kyllä myös saanutkin - ja itsekin olin käynyt vaihtamassa ylleni kirkkaanpinkin fleecetakin yhteensopivuuden vuoksi. Olin kaivanut kaapista rusehtavanruudulliset, vaikkakin hiukan liian pienet ratsastushousut, sillä nekin sopivat asuun vallan mainiosti. Siisteys ennen kaikkea! Jennykin ihasteli Mango-ponin satulaa ja harmitteli, kun Callelle sopi vain tavallinen ruskea penkki - Outi oli nimittäin saanut uljaalle lännenponilleen Martille ihastuttavan vaaleansinisen lännensatulan, joka viimeisteli täydellisen pilkkukokonaisuuden - olihan Outi myös intoutunut virittelemään samansävyisen kangaspalasen kypäränsä päälle!

Meille oli jo aiemmin tänään selostettu kaikenmoista puuduttavaa teoriaa lännenratsastuksesta, lännensatulan rakennetta ja vaikka mitä muuta tarpeetonta, mutta joitakin tärkeimpiä kohtia olin painanut mieleeni. Vaikka tunnelmaan olisi ehkä päässyt paremmin stetson päässä ja nahkachapsit jaloissa, riittivät kypärä ja johdpurit kera ruutukuvioisten ratsastussukkien vallan mainiosti. Minä ja Outi olimme ehkä ne eniten asuumme panostaneet, kun taas jotkut toiset eivät juuri näyttäneet välittävän vaateparrestaan - kunhan nyt jotain oli yllä. Lähdimme sisältä tallista tulevien hevosten perässä kentälle, joka oli aikamoista liejua, kun loskat olivat hiukan sulaneet ja päälle oli satanut hiukan uutta lunta, joka oli peittänyt alleen hiekkaliejun. Käänsimme hevoset kaartoon samalla iloisesti rupatellen ja Tyyne tuli oikein kyselemään meiltä, olimmeko marttakerhossa vai lännenratsastustunnilla. Viimeisin vaihtoehto oli tietysti se oikea, mutta oliko sillä nyt niin väliä. Mango käänteli ilkikurisesti korviaan, kun ponnistin sen matalaan selkään. Oli hassua kääntää pikkuponi uralle muiden, suurien hevosten joukkoon, jolle me kaikki vain naureskelimme. Pieni Mango mahtuisi takuuvarmasti helposti sujahtamaan jättimäisen Herkun alta!

Alkutunnista otimme heti ohjat yhteen käteen ja yritimme saada hevoset taipuisiksi ja hyvin kuulolle istunnan avulla. Se ei ollut mikään hirveän helppo tehtävä Mangon vain kaahottaessa pää viidentenä jalkana ympäri kenttää - vauhtia näkyi löytyvän kivasti, mutta oikeastaan poni olisi saanut kuunnella apuja paljon herkemmin. Pydähdyksiäkään emme oikein saanut tehtyä ilman kunnon kiskaisua ohjista tai toista hevosta tukkimaan tien - eihän Mango nyt sentään toisia jyrännyt! Muutaman hikisen kierroksen jälkeen jätimme pysähdykset pois ja jatkoimme ravissa, joka ei kuitenkaan hirveästi auttanut asiaa. Mango tikitti eteenpäin ompelukoneaskelin hirmuista vauhtia, jota oli hankala saada hallintaan. Siinä missä muut ravailivat letkeän rentoa ravia pyöreitä ympyröitä tehden, me kaahotimme päättöminä kanoina vähän uran sisäpuolella kulmissa oikoen ja ympyrätkin taisivat olla liikaa vaadittu. Tyyne hymyili minulle ymmärtäväisesti ja neuvoi tekemään puolipidätteitä ja hidastamaan istunnalla. Pitkän työn päätteeksi se lopulta, vihdoinkin toimi ja saimmekin tehtävän loppuvaiheilla muutaman tosi kivan pätkän ja pari siistiä ympyrää. Taputin Mangoa kaulalle ja hymy oli taas levinnyt kasvoilleni turhautuneen ilmeen sijaan.

Laukkapätkätkin hiukan epäilyttivat minua, kun lyhyillä sivuilla piti vieläpä ratsastaa "melko koottua ravia" ja pitkät sivut reipasta laukkaa. Kootusta ravista ei tulisi mitään, sen tiesin jo sanoa, mutta laukassa meitä voisi onnistaakin. Tyyne kuitenkin varmaan luki ajatukseni tai käytti muunlaista telepaattista yhteyttä, sillä hän kutsui meidät kentän keskelle. Hiukan epäröiden käänsin Mangon radan poikki Tyynen luo, joka selitti minulle, että voisin laukata suurella keskiympyrällä kuitenkaan muita häritsemättä, kunnes tuntisin oloni varmaksi. Mielestäni tämä oli hyvä ratkaisu ja Ossiankin kutsuttiin keskelle laukkaamaan, sillä hänelläkin oli Trollin kanssa hiukan ongelmia liiallisen vauhdin takia. Ai että kun peikkoponi näytti söpöltä lännenvarusteisiin puettuna! Ravailimme rennosti ympyrällä ennen laukannostoa, mutta laukkaan Mango lähti yllättävän mukavasti: ehkä olin vihdoin onnistunut istunnalla ratsastamisessa. Kun vielä hiukan ratsastin pohkeiden avulla reittiä paremmaksi, saimme Tyyneltäkin jo kehuja ja kehotuksen siirtyä uralle. Mango totteli kivasti apuja ja vaikkei ravi mitenkään hirmuisen koottua ollutkaan, sain ainakin tehtyä siirtymät hyvin ja laukassa me loistimme! Olisi tehnyt mieli huutaa ja kiljua, mutta pidin kuitenkin suuni supussa.

Laukkapätkien jäätyä erityisesti Mangon harmiksi pois oli takaosakäännösten ja side passin ja ties minkälaisten ihme tehtävien vuoro. Mango yritti välillä tarjota reippaampaa askellajia tai yrittää puskea pohjetta vastaan, mutta kyllä me ihan hyviäkin pätkiä saatiin! Vaikka hiki virtasi jo solkenaan, piti kirpsakka ilma silti mukavan viileänä. Tyyne sen sijaan hytisi hampaat kalisten kolme toppatakkia päällään jotakin taukojumpan tyyppistä hyppelysarjaa suorittaen: hänellä oli selvästi kylmä. Takaosakäännöksiä olin aina karttanut kuin ruttoa, mutta nyt ne sujuivat ihan kiitettävästi, kunhan vain sain Mangon vauhdin hitaammaksi, ettei se vain kaahannut kulman läpi kuin mikäkin pikajunan ja kilpa-auton risteytys. Ravisiirtymät sujuivat nekin melko kiitettävästi, joskin minulla oli täysi työ saada Mango ajoissa takaisin käyntiin, ettei se höyryjyränä litistäisi muita ratsukkoja alleen. Side pass ei ollut minulle hirmuisen tuttu juttu, mutta siitäkin selvittiin: sehän oli vähän kuin pohkeenväistöä puomin yli, joskin pohkeenväistössä piti olla sopivan hillitty vauhti ja sellaista emme oikein saaneet aikaan. Pääsimme vielä laukkaamaankin innarilaukkapuomien ansiosta ja ne Mango suoritti kuuliaisesti ja selvästi huomattavalla innokkuudella!

Lopussa meidän oli vielä suoritettava helppo trail-rata, jota ei tietenkään arvosteltu, mutta olihan se silti jännittävää tehdä jotakin uppo-outoa muiden tapittaessa vieressä silmä kovana: tehtävien aikana kaikki olivat keskittyneet omaan ratsastukseensa, mutta rata suoritettiin yksitellen. Ensimmäisenä radalle lähtivät rohkeasti Jenny ja rakas pikku halinallekarhuni, joiden meno oli sivusilmällä vilkuiltuna näyttänyt varsin moitteettomalta ja ennen kaikkea rennolta! Kun Jenny ja Calle olivat suorittaneet radan rennolla ja ammattimaisella tyylillä, olikin seuraavaksi jo meidän vuoromme, joten ohjasin Mangon radan aloittavalle side passille, joka oli varsin helppo tehtävä, vaikka poni olisikin kaivannut lisää vauhtia. Sen jälkeen oli vuorossa pujottelua puomikujalla, joka sujui meiltä näppärästi - olihan Mango nyt niin pikkuinen, ettei ahdas tila ollut sille temppu eikä mikään! Samaisen kujan peruuttaminen olikin jo astetta vaativampi homma, mutta saimme senkin sujumaan, vaikka käännökset tuottivatkin hiukan haasteita. Lopuksi täytyi vielä kääntyä puomeista rakennetun neliön sisällä, mutta sekään ei tuottanu Mango the superponille sen kummempia vaikeuksia.

Loppukäynnit lähdimme porukalla kävelemään metsän rauhaan Tyynen keräillessa trail-rataa pois. Linnut sirkuttivat hiljaa ja huurrepintaisella oksalla istuva orava pudotteli kävynsiemeniä niskaamme. Ohjasin Mangon Callen viereen ja taputin ihanaa hoitsuani pepulle. Jenny nauroi minulle ja jutustelimme hiukan muiden kanssa tunnista. Ossian oli taas päässyt testailemaan kentän pohjaa, mikä oli toisaalta ollut ihan ymmärrettävää: täytyihän sitä nyt varmistaa, ettei yhtäkkiä kahahtanut oksa ei ollut kolmipäinen hirviö karauttamalla toiselle puolelle kenttää. Ossian oli siis yltä päältä loskasta edelleen, kun yritin Amoran avustuksella vakuuttaa pojalle lentotaidon olevan hyödyllistä opetella. Outin tunti oli tainnut mennä hyvin, sillä hän oli yhtä hymyä keikkuessaan Martin pyöreässä selässä. Minua yli tunnin mittainen satulassa istuminen oli alkanut jo kankeuttamaan, joten olin jättänyt kengät ja satulan tallille, kuten muutama muukin oli tehnyt. Hiukan uhkarohkeaa, ehkä, mutta Mangolla oli mukavan pyöreä selkä ja se vaikutti rauhallisen oloiselta. Halasin ponin kaulaa ja kehuin sitä reippaasta työskentelystä.

"Hän vislasi hiljaa ja antoi pohkeita uljaalle ratsulleen. Hevonen hirnahti ja nosti päätään nähdäkseen kaukana siintävän lähteen, jossa kimmelsi kirkasta vettä. Ratsu nosti reippaan, pyörivän laukan ja sen ohut, silkinhieno harja lepatti tuulessa. Keinuvassa laukassa oli helppo istua ja satula antoi tukea hevosen pyöreän selän ohella. Mies nosti kädet sivuilleen ja sulki silmänsä heidän laukatessaan suoraan kohti punertavaa taivasta, kohti vettä, kohti kaiken pahan pois pyyhkivää auringonlaskua."

Vastaus:

Oli kyllä superkiva tarina taas! Etenkin ihania yksityiskohtia tässä tarinassa oli oikein hyvin, ja kuvailukin oli mukavan sujuvaa :). Etenkin noista tarinan alku- ja loppukappaleista pidin kovasti, ne toivat kyllä tosi kivasti länkkäfiilistä tarinaan! ;)

Saat tästä palkaksi 60v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Sukka

02.11.2017 15:37
extratehtävä 27.10.-17

Keijukummun Karmen tuo,
vilkkahasti juoksenteli,
kenttää pitkin karauttelihi,
villisti näin pukittelihi,
kaatoi Tyynen kumohon,
omistajattarensa onnellisen,
hyppäs keveästi yli aidan,
kuin arojänis ponnisti.
Sinne katos nuori lupaus,
hävis metsän synkkyhyyteen.

Vastaus:

Oikein ihana runo, joka tiivisti hyvin tarvittavat tiedot ekstratehtävästä! Ihanaa kun välillä jotain vähän erilaisempaakin ekstran kuittausta :).

Saat tästä runosta palkaksi 35v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

02.11.2017 15:33
Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana,
Mut’ kuka uskois et’ on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Näin taas siitä unta. Nuoruudestani. Taas se sama tarina, samat ihmiset, en pääsisi siitä varmaan koskaan pois. Ne ihmiset, ne sanat ja teot seuraisivat minua koko lopun ikääni.
Nuoruuteni ei mikään paras mahdollinen ollut, eikä edes hyväkään. Ihan suoraan sanonko mistä. Minun tekisi mieli kertoa koko pitkä tarina, mutta en valitettavasti voi. Sitä paitsi siihen menisi melko kauan, jos koko tarinan kertoisin. Tiedän kyllä tarinan olevan mielenkiintoinen ja epäoikeudenmukainen ulkopuolisen silmin, mutta en voi kertoa sitä, pahoittelen.
Ainut hyvä asia tästä tarinasta oli se, että tapasin erään ihanan ihmisen. Ja on hän hyvä kaverini edelleen, siitä olenkin onnellinen.

Halusin saada nämä ajatukset taas pois mielestäni, joten lähdin kävelemään tallille. Jouduin kävelemään, koska tiet olivat jo jäässä, pyörällä ei uskaltanut enää mennä. Jalkaani olinkin vetänyt maiharit, jo toista kertaa tänä talvena. Tai liekö tuo talvi vielä olisi, mutta pian kuitenkin.
Korvissani minulla oli kuulokkeet, minun tuli kuunneltua aina musiikkia silloin, kun pyörällä ei päässyt kulkemaan.
Musiikkia kuuntelin tietysti ämpäristä eli siis mp3-soittimesta. Mutta tutummin se oli ollut jo pitkään ämpäri, ainakin minulle. Kotonakin oli joskus tullut kysyttyä “missä mun ämpäri?” ja olin saanut hieman oudoksuvia katseita, ennen kuin mieheni oppi, mitä sillä tarkoitin.
Kuuntelin ämpäristäni vähän sitä sun tätä, muistot tulivat mieleen. Niinpä vaihdoin radiolle ja kävelin reipasta tahtia.
Silloin joskus, monia vuosia sitten asuessani vielä yksin, musiikki oli minulle erittäin tärkeä. Oikeastaan aina kotona ollessani kuuntelin musiikkia. Ja hoilasin samalla hyviä biisejä.
Musiikki merkitsi minulle edelleen paljon, mutta nykyään sen kuuntelu oli vain jäänyt niin paljon vähemmälle, kun en ollut asunut yksin enää moneen vuoteen.

Tallille saapuessani alkoi sataa räntää ja tungin ämpärin laukkuun. Sera seisoskeli tarhassa muiden ponien kanssa, kävisin pian hakemassa ponin talliin. Kiitin Tyyneä mielessäni siitä, että oli laittanut tarhoihin hiekkapohjat, niin hevosten jalat ei olisi ihan kuraisia sadesäällä.

Join hieman vettä pullostani ja kirjaimellisesti heitin laukkuni kaappiin. Auoin maihareiden nauhat ja aloin vaihtaa ratsastuskenkiä ja chapseja jalkoihini. Lisäksi otin kypärän, hanskat ja raipan ja pamautin kaapin oven kiinni. Hups, siis tarkoitus oli laittaa ovi ihan nätisti kiinni, mutta se nyt vähän pamahti.
Kävin nappaamassa riimunnarun lennosta mukaani ja lähdin hakemaan Seraa.
Poni oli mielissään päästessään pois tarhasta ja kerrankin poni käveli oikein nätisti minun kanssani talliin. Tamma ei pysähdellyt kertaakaan keskelle tallin pihaa eikä ollut lähdössä mihinkään muualle kuin minun mukaan.

Laitoin ponin kiinni karsinassa ja aloitin harjaamisen pölärillä. Harjasin ponin vain kevyesti ja suht nopeasti pölärillä läpi ja vaihdoin pehmeään harjaan. Sillä kävin ponin läpi paljon huolellisemmin. Öljysin vielä kaviot pikaisesti ja jätin mustat putsit ja ruskean korvahupun karsinalle ja lähdin kiikuttamaan harjakassia satulahuoneeseen.

Satulahuoneesta toin mukanani tänään ainoastaan suitset. Olin jo pitkään ajatellut mennä Seran kanssa maastoon ilman satulaa ja tänään oli se päivä.
Saatoin ehkä olla hullu, niin kuin olinkin, kun menisin ponilla ilman satulaa, vieläpä maastoon. Ei kai siinä muuta, mutta jos poni alkaisi kovin pukittelemaan.
Virittelin Seralle putsit jalkoihin ja nostin korvahupun paikalleen. Tuikkasin kuolaimet ponin suuhun, loputkin suitset päähän, hihnat kiinni ja talutin ponin ulos.
Talutin ponin rampin viereen ja kiipesin ponin selkään.

Otin ohjat tuntumalle heti alkuunsa, mutta annoin ponin kävellä rennosti. Kävelimme pitkän matkaa metsän päätietä pitkin. Nyt jos olisimme kääntyneet oikealle, olisimme päässeet maastoesteradalle, mutta emme nyt menneet sinne, vaan jatkoimme suoraan. Jonkin matkaa eteenpäin jos olisimme kääntyneet vasemmalle, olisimme päässeet pellolle ja pitkälle hiekkasuoralle, mutta emme vieläkään kääntyneet, vaan matkamme jatkui yhä suoraan eteenpäin. Annoin sitten Seralle pohkeita ja vähän raippaa. Poni pukitti pari kertaa, mutta pysyin kuitenkin selässä, vaikka ei ollutkaan satulaa ja jalustimia tukena. Seuraavasta raipan avustuksesta pääsimme raviin. Annoin ponin ravata edelleen ihan rennosti, mutta ei kuitenkaan mitään höntsä ravia. Ponin ravi pompotti hieman ja keskityin istuntaani. Annoin jalkojen roikkua pitkänä alhaalla ja nojasin hieman taakse. Kuvittelin istuvani vessassa isommalla hädällä, se mielikuva auttoi minua istumaan tiiviimmin selässä. Tuon mielikuvan oli kerran yksi monista ratsastuksenopettajista sanonut, ja minulla se tosiaan toimi. Tai toinen mikä minulla toimi, taisi olla ihan itse keksimäni, oli sellainen, että kuvittelin olevani jauhosäkki, ei perunasäkki.
Emme ravanneet pitkään, vaan pyysin ponin käyntiin hetkeksi ja jatkoimme sitten taas ravissa, mutta yli puolet lenkistä kävelimme.
Jossakin vaiheessa käännyimme takaisinpäin ja jatkoimme nyt pidemmän pätkän ravissa, kunnes jäimme käyntiin ja jatkoimme käynnissä aina tallin pihaan saakka.
Pihassa jalkauduin ja talutin ponin talliin.

Poistin suitset ja korvahupun ponin päästä ja putsit jaloista. Jätin hupun ja putsit karsinan eteen ja kävin viemässä suitset omalle paikalleen. Toin mukanani harjakassin, johon nakkasin hupun ja putsit ja aloin harjaamaan ponia pehmeällä harjalla. Puhdistin kaviot ja setvin vielä harjan ja hännän ja lähdin viemään loimitettua ponia tarhaan.

Nakkasin harjakassin satulahuoneeseen ja menin vaihtamaan maiharit jalkaan. Tungin kuulokkeet korviin ja lähdin kotimatkalle. Kuuntelin edelleen radiota ja sieltä tulikin hyviä biisejä, ihan oikeasti hyviä.

Vastaus:

Erittäin mukava tarina, jossa etenkin alku oli oikein mielenkiintoinen :). Teksti oli tässä taas selkeää ja kivalla tyylillä kirjoitettua - tarinaa olikin helppo lukea! Hyvä että hengissä selvisitte Seran kanssa maastoreissusta ilman satulaa... x)

Saat tästä palkaksi 57v€!

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2017 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com