Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien kirjoittamat hoitotarinat. 

Ekstratehtävät: Joka perjantaina _noin_ klo 20.00 tänne hoitokirjaan ilmestyy pieni ekstratehtävä, jonka suorittamisesta saa lisärahaa 30v€ tai joskus suurin piirtein saman arvoinen tarvike varustekaupastamme. Ekstratehtäviä saa siis suorittaa niin hoitajat kuin yksärien omistajatkin! Ekstratehtävän suorittamiseen on aikaa seuraavan tehtävän ilmestymiseen saakka. Ekstratehtävien suorittamiset merkitään aina hoitajien kaappeihin, ja lisäksi tehtävien ahkera tekijä voi ansaita jopa tittelin! Ekstratehtävistä kirjoitetaan lyhyt tarina, jossa voi mennä ns. suoraan asiaan. 

 

Mukavia hoitohetkiä!

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lyydia

25.09.2017 22:25
Tätä päivää mä olin odottanut jo monta viikkoa kuin kuuta nousevaa. Mua oli jo kauan harmittanut se, kun Elliellä mä en pääse vielä kisaamaan kuin ihan pikkuluokkia ja kilpailuvietti mulla olis kova. Ymmärtäähän sen toki että poni on nuori eikä isompia luokkia yksinkertaisesti vielä voi mennä kun ponin taso ja mun omakaan taso tällä hetkellä ei sinne riittäis. Jo pitemmän aikaa mä olin salaa vähän miettinyt uuden hevosen ostoa, mutta sivuuttanut ajatukset samantien. Ellietä mä en koskaan vois myydä mistään hinnasta, sen mä oon sille luvannut enkä mä siihen muutenkaan pystyis. Mutta nyt, kun Sami oli muuttanut Herra Huun kanssa muualle, oli sivutallissa yks karsina vapaana. Mä en millään voinut vastustaa kiusausta ja varasin sen itelleni heti, kun sain tiedon vapaasta paikasta.

-Nimi vaan paperiin ja hevonen on virallisesti sun!
Katsahdin vieressä seisovaa isääni ja hänen vieressä olevaan Tyyneen, kuin varmistaakseni mun olevan tekemässä oikeaa päätöstä. Hevonen oli juuri läpäissyt ostotarkastuksen ja kaikki oli muutenkin kunnossa.
-Noh, tulitko jo katumapäälle? Tyyne virnisti.
Hymyilin. -En.
Raapustin tärisevin käsin nimikirjoitukseni paperin alareunaan ja heitin kynän pöydälle. Jähmetyin paikoilleni hymyilemään.
-Jee, meille tulee uus hevonen! Tyyne iloitsi ja isäkin vähän hymähti.
-Nyt se on mun! kiljahdin. -Boris on mun!

Papurikkotäpläinen kimo seisoi terävänä tarhan portilla. Se hirnahti, kun me saavuttiin Tyynen kanssa sen luokse.
-No hei kaveri, sä lähdet nyt Keijukumpuun, lepertelin hevoselle ja kiinnitin riimunnarun sen päässä olevaan, siniseen riimuun. Tyyne avasi portin ja mä lähdin taluttamaan ruunaa kohti suurta tallirakennusta. Se käveli rauhallisin askelin mun vierellä eikä yrittänytkään napata mukaansa yhtään heinänkortta tai kiiruhtaa mun edelle. Isän musta Audi kaartoi juuri pois parkkipaikalta, sen oli pitänyt lähteä takaisin töihin.

-Nonniin, tässä olis sitten Boriksen kaikki tavarat, satula on vielä satulahuoneessa telineessä, mutta sen te löydätte sieltä varmaan itse. Boriksen nimikin lukee siinä, ette luultavasti voi erehtyä, ruunan entinen omistaja sanoi ja toi sylillisen pahvilaatikoita täynnä Boriksen tavaroita Tyynen auton peräkonttiin.
-Joo, eiköhän me se löydetä, sanoin hymyillen ja pyyhkäisin hiekasta likaantuneet lapaseni ratsastushousuihini.
-Hyvä juttu, Sannaksi jo aiemmin esittäytynyt nainen vastasi hymyillen. -Laitoin Borikselle jo kuljetussuojat valmiiksi, enää ei muuta kuin hevonen koppiin.
-Ai, kiva! Mä haen nyt sen satulan.
Kiiruhdin sisälle talliin, jossa kimo ruuna seisoi käytävällä mustat kuljetussuojat jaloissaan. Se hörisi mulle kun kävelin sen ohi satulahuoneeseen. Siellä oli paljon erilaisia satuloita, ja etsin katseellani Boriksen nimeä löytääkseni sen satulan. Satula oli musta ja kiiltävä koulusatula, laadukasta nahkaa. Jossain vaiheessa sille pitäis ostaa toinekin satula, että päästään esteitäkin hyppelemään. Ihan alussa saisin kyllä varmasti lainata satulaa joltain Tyynen hevosilta, esimerkis Ruttu vois olla aika saman mallinen Boriksen kanssa. Nappasin satulan telineestä ja marssin sen kanssa Tyynen autolle.

-Jees, nyt vielä heppa kyytiin ja lähdetään! Tyyne sanoi ja pamautti peräkontin kiinni. Samassa Sanna saapuikin Borista taluttaen tallipihalle.
-Valmista on, voit lastata Boriksen, sanoin hymyillen ja astelimme Tyynen kanssa molemmin puolin lastaussiltaa. Ruuna asteli sillalle reippaasti, mutta pysähtyi sitten juuri ennen ovea. Nainen maiskautti hieman ja niin se asteli kiltisti itse koppiin.
-Sehän meni reippaasti, sanoin virnistäen. -Ei olis Ellien kans ehkä ihan noin sujuvasti mennyt.
-Huhhuh, nyt se on sitten ihan todellista, Sanna sanoi viitaten Boriksen lähtöön. -Mutta tää nyt oli mun ja hevosen kannalta kaikista paras vaihtoehto, se tarvii liikuntaa ja huomiota enkä minä pysty sitä tässä elämäntilanteessa sille tarpeeksi antamaan, hän harmitteli.
-Totta, ja ainahan sä voit Keijukumpuun sitä tulla moikkaamaan, jos niillä kulmilla joskus satut käymään! sanoin hymyillen.
-Varmasti tulen! No mutta onnea ja menestystä teille nyt, lähtekäähän jo etten tule itse katumapäälle, nainen naurahti.
-Joo eiköhän me lähdetä, Tyyne sanoi.
-Kiitos ja moikka!
Rojahdin auton pelkääjänpaikalle ja hymyilin.
-Ja nyt äkkiä tallille!

Noin puolitoistatuntinen matka sujui varsin mukavissa merkeissä. Yhden kerran pysähdyttiin huoltoaseman pihalla katsastamaan hevosen vointi. Ihan omana itsenään se siellä oli kuten entinen omistajakin oli sanonut, rauhassa se todellakin matkusti.
-Perillä! Tyyne huudahti ja pysäköi auton tallin oven eteen. Mä hyppäsin ulos autosta ja avasin trailerin etuoven. Ruuna venytti päänsä uteliaana ja sen suuret silmät näyttivät iloisilta. Siltin sitä otsasta ja astuin sisään traileriin. Tyyne avasi lastaussillan ja Boris peruutti ihan rauhassa ulos.
-Vähän oli erilainen saapuminen kuin Ellien kanssa aikoinaan, Tyyne naurahti. Boris vilkuili uteliaana pää ylhäällä ympäristöä ja hirnahti muutaman kerran. Se steppaili malttamattomana ympärilläni.
-Vie se vaan sitten talliin kun se on saanut vähän jaloitella, satulahuonetta vastapäätä oleva karsina on sille, Tyyne ohjeisti.
Nyökkäsin. Talutin intoa puhkuvan ruunan kentälle, joka oli autio. Olihan kellokin toki jo yli kahdeksan, tuskin tallilla enää ketää olisi.

Tyyne oli jo ehtinyt heittää Borikselle heinää karsinaan, joten se pääsi heti iltaheiniensä kimppuun. Se vaikutti hyvin lungilta tapaukselta, sitä ei paljon paikanvaihto hetkauttanut. Muut sivutallin asukkaat olivat kovin kiinnostuneita uudesta hevosesta, etenkin viereisessä karsinassa asustelevan Lainan kanssa ruuna oli jo tehnyt hieman tuttavuutta.
-Sehän on rento kaveri, Tyyne sanoi. -Vaikuttaa jo melkein kotiutuneen.

Loppuilta menikin tavaroita purkaessa. Mä jouduin raivaamaan kaappiin tilaa Boriksen tavaroille, esimerkisi Ellien hyttysloimen mä ajattelin viedä talveksi kotiin viemästä kaappitilaa tallilta. Mä olin niin onnellinen järjestellessäni tavaroita, Boris oli kyllä niin mun unelmien täyttymys. En mä tietty Ellietä unohda, se on ihan yhtä tärkeä ja rakas mulle kuin ennenkin. Sen kanssa jatkuu treenailut ihan normaalisti ja pian me päästäis Boriksenkin kanssa treenailun makuun. Sen kanssa olis tarkotus kehittyä kouluratsastajana ja kun taitava hyppääjäkin se on, niin käydä edes muutamat estekisat. Mutta kaikki ajallaan.

-Kiitos Tyyne hirveesti avusta, sanoin hymyillen kun olin lähdössä jo kotiin tallilta.
-Eipä mitään, mielellänihän mä autan, hän vastasi.
-No mutta nyt mä päästän sutkin jo vapaalle, moikka! sanoin ja astuin ulos tallin ovesta pimeään syysiltaan.

Nimi: Sukka

24.09.2017 17:14
Pyöräilin pienessä tihkusateessa kohti Keijukumpua. Koulukiireiden takia en ollut kuin muutaman satunnaisen kerran päässyt vilahtamaan tallilla, joskin muut varmaan vieläkin vähemmän, olihan lukiossa varmasti enemmän puuhaa kuin seiskaluokalla. Olin kuitenkin iloinen koulun loputtua kerrankin sen verran ajoissa, ettei läksyjen teon jälkeen heti ollut hämärää. Hyräilin hiljaa päähäni pälkähtänyttä lastenlaulua, jonka sanoja hädin tuskin muistin, mutta melodia oli jostakin mieleni sopukoista putkahtanut päällimmäiseksi. Kostea sora rahisi pyörän puolityhjien renkaiden alla ja sade tuntui vähän yltyvän. Jotenkin pidin pienestä tihkusateesta, se tuntui aina huuhtovan kaiken pahan pois ja sitten sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Pyöräparkki oli tyhjä, kun pysäytin polkimilla varustetun kulkupelin tallin pihaan. Lukitsin kirkkaansinisen, vesipisaroista kimmeltävän pyörän huolella ja vedin keuhkoni täyteen ihanaa tallin tuoksua. Miten olinkaan kaivannut hevosia ja tallia ja oikeastaan kaikkea! Pujahdin rauhoittavan keltaisen värisen tallirakennuksen autiolle käytävälle. Ikkunoiden raoista kulkeutuva ilmavirta leijutteli pölyä ja oljenkorsia ilmassa. Suuntasin askeleeni kohti taukotupaa,joka oli tyhjillään. Ovi narahti kodikkaasti astuessani sisään. Pyyhkäisin valtaosan hevosenkarvoista ja pölykerroksesta pois punertavan sohvan päältä ja istuin alas. Katselin ympärilleni ja annoin katseeni kiertää ohi pöydän ja kaapistojen, vinojen hevoslehtipinojen ja likaisten kaakaokuppien. Kaikki oli ennallaan, mikään ei ollut onneksi muuttunut. Samat tutut, ihanat hevoset käyskentelivät tarhoissa raikkaankirpeässä syysilmassa ja tuuli heilutti puiden oksia ikkunan alla. Nousin ylös ja lähdin lampsimaan kohti varustehuonetta.

Olin pakahtua onnesta nähdessäni Callen ja Tillin natustavan rinta rinnan ruohoa aidannurkalta. Otin pari juoksuaskeltakin tarhan portille ja pujahdin sisälle aitaukseen. Parin hevosen pää nousi, mutta erityisesti Calle näytti silminnähden iloiselta ja se ravasi pehmeästi hirnuen luokseni. Annoin ruunan tuuppia minua pehmeällä turvallaan ja halasin sitä lujasti. Tillikin tuli kerjäämään rapsutuksia ja niitähän se saikin! Callella ei tietenkään ollut loimea, joten sen selkä oli vähän kostea, mutta ainakin melko puhdas. Pujotin tutun, keltaisen riimun sen päähän ja kiinnitin riimunnarun ohjiksi. Talutin hulmuharjan ulos aitauksesta. Suljin portin huolella ja rapsutin vielä lopuksi Tilliä. Tallipihalla könysin Callen kosteahkoon selkään ja keräilin riimunnaruohjat käsiini. Nyt me lähdettäisiin maastoon, suojat ja muut olisi ihan yksi ja sama. Tallipihalla ei edelleenkään näkynyt ketään, kun ohjasin Callen kohti metsää. Ruuna pärski tapansa mukaan askelten tahtiin ja sen laiskahkon keinuttavat askeleet tuntuivat ihanalta. En varmastikaan istunut selkä suorassa tai kantapäät tarpeeksi alhaalla, mutta siitä ei nyt välitetty. Oli vain minä ja Calle, ei ketään muuta. Kaikista turvavarusteista sun muista minulla oli vain kypärä ja se sai riittää.
Kun pääsimme metsän varjoon, en voinut enää pidätellä kyyneleitä. Purskahdin itkuun ja rutistin Callen kaulaa. Suolaiset kyyneleet valuivat poskiani pitkin ruunan harjaan ja siitä sen kaulan kauttaa maahaan. Callen kaviot eivät pitäneet ollenkaan ääntä pehmeällä metsäpolulla ja puut pudottelivat vesipisaroita kirkkaankeltaiselle sadetakilleni. Makasin Callen kaulalla ja nyyhkytin hiljaa. Kaikki viime viikkojen surut olivat kasautuneet päähäni ja nyt annoin niiden vihdoin valua ulos maailman luotettavimmassa seurassa, Callen pyöreässä selässä. Ohjat roikkuivat pitkinä ja ruuna hamusi ojannurkalta syksyn pitkäksi kasvanutta ruohoa. Tuuli humisi hiljaa ja heilutti polkua reunustavia vaahteroita, joiden lehdet olivat jo muuttuneet keltaisiksi ja oransseiksi sekä punaisiksi. Pyyhin kyyneleitä hihoihini ja katselin edessämme aukeutuvaa näkymää: olimme päätyneet pellolle. Huokaisin ja kokosin ohjat. Rapsuttelin Callea harjasta ja suljin silmäni. Tuuli kuljetti rapisevia lehtiä naamalleni ja cobi heilutteli päätään.
Katsahdin pellolle uudemman kerran ja annoin Callelle pohkeita. Ruuna keinahti tahdikkaaseen, mutta letkeään raviin. Tarrasin sen pitkästä, paksusta harjasta kiinni. Me molemmat selvästi nautimme vauhdin hurmasta ja ilmavirrasta kasvoillamme. Hetken ravailtuamme oli aika siirtyä tositoimiin: sänkipeltorallitteluun. Ohjasin Callen käynnissä pellon päähän ja nostin melko hitaan ravin. Sitten annoin ruunalle laukka-avut ja sehän lähti liikkeelle kuin tykin suusta! Vähän taisi peräpääkin lentää pierujen tahdittamana, kun viiletimme menemään syksyisessä tihkusateessa pitkin peltoa. Kaikki huolet olivat jo haihtuneet tuuliseen ilmaan ja nyt ilman täytti raikuva nauru. Suljin silmäni ja kannustin Callea aina vain kovempaan vauhtiin. Vauhti täytyi kuitenkin pitää tarpeeksi maltillisena, eihän Callella kuitenkaan ollut suojia. Tuntui siltä, että mitään syysmasennusta ei koskaan olisi ollutkaan ja elämä oli yhtä riemua.

Juuri siinä hetkessä olisin halunnut pysyä ikuisuuden, ainiaan, vain minä ja Calle. Tämä pienenpieni hetki vaahterapuiden katveessa, kirpeässä syysilmassa sänkipellolla, tulisi pysymään mielessäni ikuisesti. Sitä en koskaan unohtaisi!

Vastaus:

Aivan ihana tarina, jota oli todella miellyttävä lukea! ♥ Kuvailit ihanan tunteellisesti etenkin Callen ratsastuskohdassa. Tarina kyllä välitti lukijalle tunnelmaa ja yksityiskohdatkin olivat tosi hyviä! Ainoa asia, josta keksin korjattavaa on se että isompia kappalejakoja olisi voinut olla enemmän kuin nuo kaksi :-).

Saat tästä tarinasta palkaksi 58v€! :)

• Tyyne

Nimi: Leevi Wireless

24.09.2017 14:07
-Helou , nuori herra! Donnari komennuksessanne , sanoin ja painoin otsani vasten friisiläisen orin karsinan oven kalteria. Eipä aikaakaan kun saapui muuan Ossian viettämään aikaan meidän kans. -Terve , koulu vääntöä tekemään ? kysyi nuori miehen alku kasvoillaan mairea hymyn vire . - Juu sanoin ja talutin Donnarin kentälle. Laukkasimme Ossianin kans ympäri kenttää ,harja hulmuten. -HAHaa ! nauroi ossian ja minäki repesin nauramaan . - Kenttä rallia , joko sitä laukka kisoihin lähtis ! sanoin hymyillen valkoisen hammas peitteeni takaa. Ossian sanoi : - I agree ! Tulen mukaan ! -Ai Trullin kanssa ? Juu!

Vastaus:

Kiva ja ihan hauska tarina, mutta enemmän pituutta ja selkeyttä tässä olisi saanut olla ;). Eli enemmän voisit seuraavaan tarinaan keksiä sisältöä ja miettiä miten tekstistä saisi selkeämpää. Tässä oli kuitenkin oikein kivoja yksityiskohtia ja kuvailitkin mielestäni mukavasti!
Lisäksi kiinnitä huomiota vielä ainakin yhdyssanojen sekä puheenvuorojen oikeaoppisuuteen, jotta tekstiä olisi helpompi lukea :-).

Saat tästä palkaksi 20v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

23.09.2017 19:05
Ekstratehtävä x, 22.9.2017

Olin ollut aamulla Tyynen apuna tekemässä aamutallia. Siivoamassa karsinoita, viemässä hevosia ulos ja mitä kaikkea aamutalliin nyt kuuluikaan. Tästä hommasta Tyyne antoi minulle palkaksi yksityistunnin. Ratsun ja aiheen saisin päättää itse. Minulle tulikin heti mieleen, minkä ratsun haluaisin ja mitä haluaisin tehdä. Selvitin tämän Tyynelle ja hän kertoi voivansa pitää tunnin minulle vaikka heti. Se kävi myös minulle ja sovimme Tyynen kanssa, että puolen tunnin kuluttua olen kentällä valmiina ratsuni kanssa.

Eipä ole ehkä vaikea arvata, mikä oli yksityistuntini ratsu. No tietenkin Sera. Olisi täällä tallilla ollut muitakin kivoja ja helpompiakin ratsuja, mutta halusin oman hoitohevoseni ja halusin sellaisia tehtäviä, mistä olisi taas hyvä jatkaa eteenpäin.
Otin narun mukaani ja lähdin hakemaan Seraa tarhasta, jonne se oli vähän aikaa sitten viety. Seralla oli violetti riimu päässään ja lähestyin ponia naru selkäni takana. Sera ei lähtenyt edes karkuun, vaan seisoi paikallaan ja tuijotti minua. Hiekkainenhan Sera oli jälleen, kuten aina. Poni ei tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun. Napsautin narun kiinni ja lähdin taluttamaan ponia talliin. En uskaltanut sanoa ääneen, ettei Sera alkaisi pysähdellä, joten mietinkin ihan vain mielessäni, että mitenkäs Sera nyt näin kiltti oli tänään. Lähes poikkeuksetta se lähti minua karkuun, viskoi päätänsä minkä kerkesi, yritti purra tai potkia. Mutta ei nyt. Poni ei lähtenyt minua karkuun, ei viskellyt päätään eikä pysähdellyt ollenkaan, vaan käveli kiltisti pari askelta jäljessäni. Sopi minulle.

Karsinassakin Sera käyttäytyi oikein mallikkaasti. Ei edelleenkään purrut tai potkinut. Ihan sama mitä minä tein, poni seistä möllötti paikallaan. Olikohan se parantanut tapansa? Hah, sen päivän kun näkisi. Lähdin taluttamaan Seraa jo kentälle, vaikka Tyyneä ei näkynytkään. No hän tulisi sinne varmasti itsekin pian.

Kuljimme Seran kanssa vasempaan kierrokseen vielä pitkin ohjin Tyynen tullessa kentälle.
-No niin. Katsotaan ihan perusasiat kuntoon ja lopuksi sitten hypätään. Etkös sinä niin halunnutkin?
-Kyllä vain.
-Miten isoja esteitä haluat? Haluatko jotain erikoisesteitä?
-Oikeastaan ihan vain 50-60 cm ja joku este voisi olla kiva, missä alemmat puomit ovat vinossa ja ihan viuhka voisi olla.
Tyyne rakenteli esteitä mennessäni vielä alkukäyntejä. Hän näkyi rakentavan ison ristikon ja sen lisäksi juurikin sellaisen, missä alemmat puomit ovat vinossa ja ylin suorana, pysty ja viuhka.
-Ohjat tuntumalle, reipas energinen käynti ja hyvä ryhti. Polvet ei purista satulaa. Paljon voltteja ja taivuttelua.
-Muista nostaa nyrkit pystyyn. Älä kaadu kulmassa, kylki suoraksi.
Nyrkit oli kyllä sellainen asia, mikä tuppasi aina unohtumaan.
-Sitten ravia.
-Pohkeet kiinni kylkiin. Jos ei pelkkä puristus riitä, niin sitten jo keppiä.
Sera siirtyi raviin ja ravasi muuten ihan kivasti, mutta poni meinasi koko ajan tiputtaa käyntiin, josta Tyyne mainitsikin. Jännä, kun sanottu aiemmin, että jos ei hevonen reagoi pohkeeseen, niin pitänyt ihan pamauttaa jaloilla. Nyt pitikin pitää pohkeet kiinni kyljissä.
Vaihdoimme suunnaksi oikean kierroksen.
-Käytä tarvittaessa rohkeasti raippaa jos ei reagoi pohkeeseen.
Tämä oli kyllä taas kunnon tehotunti, niitähän ne yksityistunnit yleensä olivatkin, kun ei muita ollut ja keskityttiin ainoastaan sinuun itseesi ja sinun työskentelyysi.
Käyntiä, ravaamista ja volttien tekoa sekä istunnan korjaamista jatkui todella pitkään, mutta tätähän olin itse halunnut. Tuntia oli mennyt jo hieman yli puolet ja saimme jäädä Seran kanssa kävelemään.
-Vaihtakaa suunta ja alkakaa tulla ensin isoa ristikkoa ja sitten tuota keskellä olevaa vinoa estettä. Laukassa tullaan ja Sera joutuu nyt oikeasti hyppäämään ristikon yli, koska se on iso.
Nostimme laukan päädystä ja lähestyimme ristikkoa. Kosketin raipalla Seran takamusta ja pääsimme ristikon yli eikä se edes hajonnut. Ristikon päällä ollessamme Tyyne huuteli ohjeita.
-Katse eteen, ei maata kaulalla.
Lähestyimme keskellä olevaa estettä, jossa kaksi alinta puomia vinossa, ylin oli kyllä suorassa. Sera teki täysstopin. Ei kun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun Sera ei nyt suostunut hyppäämään sitä.
-Nyt perkeleen poni! Tyyne karjui meille.
Tyyne kaivoi jostain kentän nurkalta talikon ja ajoi sillä meitä takaa. Apua!
Sera nosti laukan ja tallin omistaja juoksi perässämme talikon kanssa. Nyt olisi parasta hypätä.
Sera eteni hurjaa vauhtia suorastaan lensi esteen yli. Minun asentoni ei mikään hyvä ollut, mutta yli päästiin.
-Uudestaan!
Hyppäsimme ristikon ja lähestyimme estettä. Tyyne seisoi talikon kanssa uhkaavana ja Sera loikkasi esteen yli.
-Vielä viimeiset ja nyt siihen ponin ahteriin liikettä.
Lähestyimme pystyä ja viuhkaa, niiden väliin mahtui yksi laukka-askel. Sera olisi varmaankin epäröinyt viuhkalla, mutta se tuli niin äkkiä, että poni hyppäsi sen yli. Meidän piti tulla vielä muutama kerta kaikki esteet läpi ja sitten lopettelimme.

Talutin Seran talliin ja mielessäni oli edelleen kuva Tyynestä jahtaamassa meitä talikkonsa kanssa. Jopas oli kokemus ja kauhu. Se tulisi varmaan ensi yönä minun uniini, niin kuin monella muulla päivällä tapahtuneella asialla oli tapana tehdä.
Riisuessani Seraa varusteita tuumin, että ehkä huomenna voisinkin saada ostettua uuden satulan. Mikään ei voittanut uutta satulaa. Tai sanotaan, että satulaa ylipäätään. Minulla oli joku satulahimo. En tiedä, mutta jotenkin se oli yksi maailman ihanimmista asioista saada käsitellä satulaa ja satulan solkia.
Harjasin Seran vain pehmeällä harjalla ja talutin ponin tarhaan. Esteet olivat vielä kentällä, joten menin laittamaan ne pois ja luultavasti seuraavaksi lähtisin kotiin.

Vastaus:

Eikä, olipas varmasti sulle ja Seralle hurja kokemus tuo talikolla jahtaaminen! :'D Sain ainakin hyvät naurut tätä tarinaa lukiessani... x)
Mutta tosi hyvää tekstiä ja ihan hyvin tiivistit tarinan suurin piirtein ekstratehtävän pituuteen, vaikka siitä olitkin chatossa vähän huolissasi :D. Kerroit tässä kivasti yksityiskohtia ja teksti oli ihanan sujuvaa!

Ekstratehtävän suorituksesta saat nyt tietysti 30v€ palkaksi.

• Tyyne

Nimi: Tyyne

22.09.2017 21:24
Ekstratehtävä X 22.9.-17: Olet edellisenä päivänä auttanut Tyyneä karsinoiden siivouksesta ja nyt olet ansainnut palkaksi yksityistunnin Tyynen opetuksessa! Kenet saat ratsuksesi? Mitä tunnilla tehdään ja sujuuko kaikki ongelmitta?

Kirjoita aiheesta lyhyt tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 29.9. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Jenny

22.09.2017 19:38
Ekstratehtävä IX

Minua harmitti, kun en ollut pitkään aikaan ehtinyt käydä Keijukummussa. Tänään minulle kuitenkin tarjoutui erinomainen mahdollisuus mennä tallille, koska Tyyne lähetti minulle viestin, jospa voisin tulla auttamaan häntä iltatallin teossa. Enhän minä kehdannut kieltäytyä, joten vastasin viestiin tulevani niin pian kuin mahdollista. Pukeuduin lämpimästi, koska ilta oli jo viilentynyt. Päivällä oli toisinaan jopa lämmin, mutta illat olivat hyytävän kylmiä. Sellaista se syksy oli.
"Mä lähden nyt tallille!" huikkasin äidilleni, joka vain mumisi jotain vastaukseksi.
"Niin, sen jälkeen mä tuun käyttämään sut iltalenkillä", höpisin Pyrylle. Koira tuijotti minua tavalliseen tapaansa häntä heiluen, ja kieli pitkällä roikkuen.
"Nähdään sitten!"

Harpoin autokatoksen luo, jonka seinää vasten säilytin Jopoani. Nappasin ohjaustangosta kiinni ja heilautin itseni pyörän satulaan. Pyöräilin tallille salamannopeasti, puiden tiputellessa lehtiään pyörätielle. Asetin pyöräni tallin seinustaa vasten. Vilkuilin ympärilleni ja huomasin hevosten olevan tarhoissaan loimiin vuorautuneina. Astelin sisään Keijukummun keltaiseen tallirakennukseen. Herran jestas minulla olikin ollut ikävä hevosentuoksua, ja tietysti Keijukumpua kokonaisuudessaan. Pitäisi vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahautua tallille useammin, vaikka kuinka väsyttäisi koulupäivien jälkeen.
"Moi!" tervehdin pirteästi tallin omistajaa. Oikeastaan olin kaikkea muuta kuin pirteä, mutta täytyi sitä ainakin yrittää näyttää pirteältä. Väsyneet ihmiset tuomittiin usein laiskoiksi, ja minähän en suostunut olemaan laiska.
"Kiva nähdä sinua pitkästä aikaa", Tyyne sanoi hymyillen. Ei siitä varmaan ollut kuin viikko, kun viimeksi tallilla kävin, mutta se tuntui ikuisuudelta. Muistelin kaiholla kesää, jolloin pystyin käymään tallilla joka päivä. Koulu tuppasi syömään kaiken ajan ja motivaation, jota minulla tuskin koskaan oli ollutkaan.
"No niin, aletaanpas hommiin", Tyyne tokaisi tavalliseen tomeraan tapaansa.

Lähdimme hakemaan hevosia sisälle. Kerralla voisi ottaa kontolleen useamman hevosen, jotta ne saataisiin talliin nopeammin. Ainakin kaksi hevosta voisi ottaa talutettavakseen samanaikaisesti. Niinpä Tyyne tyrkkäsi minulle kaksi riimua ja hän itsekin otti niitä kaksin kappalein. Tallustelimme tarhoille rennosti rupatellen. Lähinnä puhuimme siitä, kuinka kiireistä kaikilla vaikutti olevan ja kuinka syysmasennus oli iskenyt keijisläisiin.
"Toivottavasti tämä hellittää pian", Tyyne huokaisi. "Tässä kuussa en oo saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Tapahtumiakin olisi pitänyt järjestää!"
Tallin omistajan panikoidessa minä vain nyökkäilin. Onneksi en ollut ainoa, jolla oli syksyisin jonkinlainen masennustila. En ehkä suoraan sanoisi sitä masennukseksi, se on kuitenkin melkoisen vahva termi. Jostain lievästä masennuksen tapaisesta kuitenkin kärsin.
"No, kohta on onneksi syysloma..." sanoin ja pieni toivon kipinä heräsi sisälläni.
"Tallin omistajalla ei ole ikinä lomaa", Tyyne naurahti.

Saimme hevoset suhteellisen nopeasti haettua sisälle. Aloitimme ykköstarhasta, josta minä sain ottaa suloisen Atte-haflingerin ja Sukan kullanmurun, Tillin. Siitä etenimme seuraaville tarhoille, ja ravasimme tallin ja tarhojen väliä siihen saakka, kunnes kaikki hevoset olivat sisällä. Viimeiseltä tarhalta, eli kutostarhalta palatessamme, minulla oli talutettavana kolme ponia - Live, Lilli ja Mango. Onneksi tammat tulivat hyvin toimeen keskenään, vaikka Lilli näytti hapanta naamaa.
"Okei, sitten iltaruuat!" Tyyne sanoi, kun oli itse saanut vietyä Seran, Pennin ja Ellun karsinoihinsa.
"Jenny, sä voisit ottaa loimet pois muutamilta hepoilta, joilla niitä on. Sitten voit auttaa mua ruokinnassa!"
Tyyne katosi sekoittamaan rehuja hevosille ja minä lähdin katsastamaan tallikäytävää loimellisten hevosten varalta. Donitsilla ainakin oli loimi, joten astelin suuren friisiläisorin karsinaan ja otin siltä tottuneesti loimen pois. Musta, komea herra katsoi minua pitkien otsatukkajouhiensa takaa.
"Hieno heppa", kehuin taputtaen sitä kaulalle. Viikkasin loimen ja vein sen paikoilleen, ja otin vielä loimen pois parilta muulta hevoselta, jolla sellainen oli yllään. Sitten siirryin auttamaan Tyyneä hevosten ruokinnan kanssa.
"Katso, me saatiin apuvoimia!" Tyyne hihkaisi ja huomasin hänen apunaan olevan Elizan.
"Ai moi Eliza!" tervehdin naista, jonka käsissä oli jo parin hevosen ruoka-astiat.
"Nyt me saadaan ainakin ruuat nopeasti jaettua", Eliza virnisti.

Ruuat tosiaan saatiin jaettua nopeasti, kun oli kolme henkilöä jakamassa ruokia. Kun rehut oli jaettu, annettiin vielä hepoille heinät. Heittelimme kaikille reilusti heinää karsinoihin, jonka jälkeen annoimme niille ruokarauhan.
"Mitäs sitten?" kysyin karsinan oveen nojaillen.
"Tallikissa pitäisi ruokkia", Tyyne mietiskeli ääneen.
"En mä tiedä osaanko ruokkia kissaa", pohdin. Minulla ei ollut koskaan ollut omaa kissaa, eikä edes hoitokissaa.
"Minä ainakin osaan", Eliza sanoi ja oli jo lähdössä ruokkimaan Lyytiä.
"Sähän voit mennä mukaan, niin opit jotain", Tyyne tokaisi ja niin seurasin Elizaa satulahuoneeseen, jossa Lyyti loikoili raajat pitkinä. Eliza kutsui kissaa luokseen, ja antoi sille ruokaa kuppiin, joka sijaitsi satulahuoneen nurkassa. Laiskasti Lyyti talsi ruokakupille ja alkoi syödä.
"Näitkö, ei tämä ole vaikeaa", Eliza sanoi hymyillen. Minäkin hymyilin ja katsoin kissaa, joka söi ruokiaan hyvällä ruokahalulla. Pian lähdimme pois, sillä Lyyti alkoi näyttää siltä, että se halusi meidän häipyvän niin pian kuin mahdollista.
"Iltatalli olikin sitten tässä", Tyyne sanoi tallikäytävälle saavuttuamme. Meitä ympäröi tyytyväinen ruokien rouskutus. Hetken aikaa oleilimme tallissa hevosten syödessä, mutta sitten oli aika lähteä kotiin. Pihalla Tyyne vielä kiitti meitä iltatallissa auttamisesta.
"Kiitos avusta, ehkä tarvitsen apua iltatallissa toistekin!"

Vastaus:

Olipas ihanaa tekstiä ja hyvin suoritettu ekstratehtävä! Kerroit tarinassa kaiken tarpeellisen ja kuvailitkin oikein kivalla tyylillä. Teksti oli jälleen mukavan sujuvaa, enkä tuolta mitään virheitäkään löytänyt :-). Tuo lievä syysmasennusjuttu on kyllä niin tosiasia, olen havainnut tosiaan itsellänikin sitä! :'D

Ja palkaksi ekstratehtävästä saat 30v€, palkkamäärä on siis noussut ekstrojen suhteen.

• Tyyne

Nimi: Eliza

18.09.2017 18:22
Tallissa oli jotenkin rauhallinen tunnelma. Tai niin siellä oli yleensäkin, mutta jotenkin nyt oli todella rauhallista ja hiljaista. Ilmeisesti ainakaan tunteja ei nyt ollut, koska silloin oli ainakin semmoinen sekamelska, ihmiset seilasivat karsinoiden ja satulahuoneen väliä ja toisinaan hevosen suojat tai ratsastajan hanskat tai raippa oli hukassa. Mutta nyt oli hiljaista. Vaikka kello oli vasta vähän yli neljän, myös Jenny ja Lyydia oli jo tallilla. Jenny putsasi Liven varusteita ja Lyydia selaili jotain hevoskuvastoa. Minä olin vaihtamassa kenkiä ihan rauhassa Tyynen tullessa huoneeseen ja samalla Toto aloitti metelöinnin. Se siitä hiljaisuudesta.
-Täällähän onkin sopivasti hoitajia paikalla. Kuudelta on nimittäin naperotunti ja sinne tarvitaan aina taluttajia. Älkääpäs karatko minnekään ennen sitä, tallin omistaja virnuili ja lähti huoneesta.
Minä ainakin kerkeisin aivan loistavasti tulla taluttamaan ja sitä ennen kerkeisin liikuttaa Seran. Seran hoitaminen olikin jäänyt nyt vähän vähemmälle, kun tuntui, että olen aina vain tunnilla. Mutta olin sentään ohimennen rapsuttanut Seraa, että ei se täysin huomiotta jäänyt. Ja olihan Serakin ollut vähän kokeneempien tunneilla. Pitäisikin toivoa Seraa joskus ratsuksi vaikka estetunnille, niin tulisi virheet korjattua ponin kanssa Tyynen valvovan silmän alla.

Sera seisoi tarhassa, yltä päältä hiekassa. Olipa mukavaa tai ilmeisesti ainakin Seralla oli ollut mukavaa. Ponilla olikin onnekseni violetti riimunsa päässä, ei tarvinnut kuin laittaa riimunnaru kiinni riimuun ja menoksi.
Joku sanoisi niin pienen asian olevan helppoa. Mutta kun tunsi tämän ponin metkut, niin ei ehkä ollutkaan asiasta enää niin varma.
Kävelin riimunnaru selkäni takana Seran luokse, tämä alkoikin väistellä minua kaikin keinoin. Se meni muiden ponien taakse piiloon ja sai potkunkin, mitäs meni liian lähelle toisen takamusta. Mango olisi ilmeisesti lähtenyt mukaani.
-Joudut luultavasti naperotunnille, pääset varmaan myöhemmin töihin.
Myös Lilli olisi lähtenyt mukaani, mutta työnsin ponin poispäin ja lähestyin Seraa. Ponikki kääntyi kuitenkaan peräpää minua kohti ja näytti siltä, että se aikoisi potkaista minua.
-Sera ei! Karjaisin ponille.
Nopsasti ehdin kiertämään ponin pään luokse ja kuin salamaniskusta napsautin narun kiinni riimuun. Sera seisoi paikallaan ihan liinat kiinni eikä suostunut liikkumaan. Ainut mikä liikkui, oli ponin kaula, joka työntyi eteenpäin vastahakoisesti, mutta jalat pysyivät paikallaan. Läpsäytin narun päällä ruunaa lavoille ja poni alkoi liikkua. Läpsäytys oli ehkä vähän turhankin kova, kun muut ponit väistivät meitä eikä mikään muu poni ollut tulossa aitojen ulkopuolelle. Hyvä niin.

Talliin mennessä ponilla oli korvat niskassa, ilme oli happama ja kävely oli hyvin hidasta. Pääasia, että liikuttiin.
Sama jatkui karsinassa. Seraa ei tainnut nyt pahemmin naurattaa. Menin harjaamaan ponia pölyharjalla ja meinasin saada hampaista. Tämänkö siitä saan kiitokseksi, kun yritän hoitaa ponia? Olinpa kyllä valinnut äksyn tapauksen, mutta siinä riitti ainakin tekemistä eikä tylsää varmasti tullut.
Kavioiden puhdistus sentään onnistui tällä kertaa ilman suurempia kipuja, siis kipuja minulle. Ponikki ei välittänyt kavioiden rasvauksesta ja satulan sain laittaa. Suitsia Sera ei olisi missään nimessä halunnut, mutta laitettava ne nyt vain oli. Sera alkoi käännellä ja nostella päätään ja kaikin keinoin yritti vältellä suitsia. Sutiset oli nyt kuitenkin ponin päässä, poni valmiina liikutukseen ja pian olin minäkin haalittuani ensin itselleni kypärän, raipan ja hanskat.

Talutin Seraa kentälle Tyynen tullessa meitä vastaan.
-Ratsasta Sera hyvin reippaaksi ja kuuliaiseksi. Laitan sen tunnille niin pääset sitten taluttamaan Seraa. Mennään ihan vaan käyntiä enimmäkseen ja vähän ravia.
Laittaessani Seraa ratsastuskuntoon mietin vain, että olikohan Tyyne nyt miettinyt asian ihan loppuun asti? Laittaa nyt tällainen äksy poni naperotunnille, jolla saattoi olla sellaisia, jotka eivät ole eläissään ollut hevosen selässä. Ja vielä hyvinkin saattoi olla pieniä ihmisiä, nehän pelkäisivät Seraa.
Ratsauduin ja ohjasin Seran oikeaan kierrokseen. Varmaan kymmenen minuuttia Sera sai kävellä pitkin ohjin. Keräsin ohjat tuntumalle ja aloin tehdä lyhyellä sivulla puolipidätteen ja ensimmäisen kirjaimen kohdalle pysähdyksen. Sera pysähtyi heti sitä pyydettyäni, mikä oli vain hyvä asia, jos Sera olisi oikeasti naperotunnilla. Seuraavan kirjaimen kohdalla puolipidäte ja viimeisen kirjaimen kohdalla pysähdys. Tätä jatkettiin hetken aikaa ja siirsin Seran raviin. Ihan helppoa se ei ollut, mutta käytin kädessäni olevaa raippaa ja sain ponin liikkumaa. Ravi jäi melko veteläksi, mutta vaadin reippaampaa ravia. Aloimme ratsastaa paljon voltteja ravissa ja aloin asettaa ponia oikealle. Pidin lujasti sisäpohkeella vastaan ja pidin pohkeet kiinni ponin kyljissä.
Siirsin Seran käyntiin. Vaihdoimme suunnan täyskaarrolla. Vasempaan kierrokseen päästyämme patistin Seran raviin ja jatkoimme volteilla. Melko jäykkähän poni tänään oli enkä meinannut saada sitä rennoksi. Sera painoi vähän kuolaimelle ja sehän vasta mukavaa minulle olikin. Tätä myötä käsi kipeytyisi ihan mukavasti ja kiva olla sitten vielä taluttamassa saatikka ensikertalaiselle kuolaimelle painava poni.
Töitä, töitä ja vielä kerran töitä jouduin tekemään ihan urakalla koko tunnin ajan Seran kanssa, että se ei painanut kuolaimelle eikä puskenut pohjetta vastaan. Ei se mikään rento poni vieläkään ollut, mutta pääasiahan oli tuo kuolainhomma.
Melko pitkän ajan jälkeen annoin ponin jäädä kävelemään. Mutta ei tämä työnteko tähän loppunut. Luvassa olisi vielä etuosakäännöksiä.
Annoin Seran kävellä reilut viisi minuuttia ja siirryimme raviin. Ravia jatkui aina pitkällä sivulla muutama askel ja lyhyillä sivuilla oli kaksi törppöä kummallakin sivulla, joiden vieressä tehtiin etuosakäännös.
Alkuun tapahtui niin, että pysäyttäessäni Seran ja antamalla pohjetta poni ei liikkunut. Tein uuden hyvin selvän puolipidätteen ja siirsin pohjetta hieman taakse. Pari askelta jo tuli käännöstä, kun taas seuraavalla törpöllä ei ollenkaan. Vähän ravia väliin ja etuosakäännös. Pidin ulko-ohjan hyvin paikallaan ja puristin voimakkaasti sisäpohkeella ja kosketin vähän raipallakin Seran takamusta. Hiljalleen, askel askeleelta Sera alkoi kääntyä ja tunsin sen, kuinka hyvä siitä tuli. Rapsutin Seraa ja uusi käännös. Nythän se alkoikin sujua hienosti. Teimme oikeastaan vain alle kymmenen käännöstä ja siirryimme raviin. Pitkän sivun alusta teimme laukannoston. Sera pudotti nopeasti raviin, mutta puristin pohkeilla ja kun se ei riittänyt, annoin ponille raippaa, jotta laukka jatkuisi. Pitkän sivun jälkeen ratsastimme vielä ison voltin. Sekin oli tarkoitus tehdä laukassa, mutta nyt se meni ravissa, kun poni pudotti laukasta raviin. Kaikki kerrat olivat samanlaisia. Vaihdoimme vielä suunnan käynnissä, siirryimme raviin ja teimme jälleen laukannostoja. Nyt Sera nosti laukan paljon paremmin, ilman raippaa ja jatkoi sitä jo pidempään kuin toisessa kierroksessa, ilman raippaa. Seuraavan kerran Sera pudotti raviin juuri pitkän sivun lopussa, mutta annoin vähän raippaa ja laukka nousi uudestaan. Jatkoimme laukkaa vielä voltin jälkeen toiselle pitkälle sivulle ja raviin. Joka kerta Sera pudotti raviin, mutta sain sen uudestaan laukkaan.
Olikin ollut melko raskas tunti, paljon ravia ja voltteja. Ihmeekseni Sera ei ollut kertaakaan pukittanut. Ehkäpä tämä ratsastus oli vienyt Serasta mehut eikä se jaksaisi enää pelleillä naperotunnilla.
Rapsutin ponia ja annoin pitkät ohjat. Pitkän kävelyn jälkeen jalkauduin ja talutin Seran talliin.

Koska Sera oli tosiaan menossa naperotunnille, jätin ponille varusteet päälle, mutta laitoin ohjat hyvin jalustinten taakse ja suljin karsinan oven.

Vastaus:

Tosi kiva tarina, etenkin siitä pidän kovasti että tarinasi liittyvät niin vahvasti toisiinsa - sekä tunti- että hoitotarinat! Tarinalla oli sopivasti pituutta ja kuvailit mielestäni mukavan selkeästi, etkä ollenkaan monimutkaisesti :).

Tästä tarinasta saat palkaksi 57v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

15.09.2017 17:52
Ekstratehtävä IX, 8.9.2017

Olin lupautunut jäämään tekemään iltatallin Tyynen avuksi, kun eipähän minulla kuitenkaan mitään menojakaan ollut, niin kerkesin hyvin olla apuna. Tyynekin oli siitä kiitollinen.
-Olipa kiva, kun jäit tekemään iltatallia kanssani. Yksi pari käsiä lisää ei ole ollenkaan pahitteeksi.
Tyyne lähti hakemaan jo hevosia sisälle, kun minä aloin jakaa sillä aikaa iltaheiniä. Jätin aina karsinan oven auki jo valmiiksi, mihin olin heinät heittänyt. Paitsi Tilli, Kerma ja Deli olivat jo tallissa tunnin jäljiltä, joten niiden karsinoiden ovia en tietenkään jättänyt auki, vaan suljin oven heitettyäni hevosille heinät.
Tyyne tulikin pian ensimmäisten kolmen hevosten kanssa. Tyynellä oli mukana Atte, Tilli ja Pepsi, joista otin Pepsin ja talutin tamman karsinaansa. Tyyne lähti hakemaan Callea ja Herkkua tarhasta ja minä jatkoin heinien jakamista.
Tyyne oli jo ilmeisesti kerinnyt viedä ruunat omiin ulkokarsinoihinsa, koska hän tuli jo seuraavien hevosten kanssa talliin. Minulla oli vielä heinien jakaminen pikkutalliin ja Tyyne tuli ilmoittamaan, että lähtisin hänen kaverikseen hakemaan hevosia. Niinpä nappasin riimunnaruja mukaani ja lähdin Tyynen perään.
Kaksi tarhaa oli jo tyhjänä. Menimme siis seuraavaan tarhaan, jos ta otin Monnin ja Donitsin. Tyyne otti loput kolme hevosta ja lähdimme talliin. Näin tämä sujuikin nopeasti, kun otti monta hevosta kerralla ja meitä kun oli vielä kaksi tässä tätä hommaa tekemässä.
Meillä oli jäljellä enää kolme viimeistä tarhaa, joiden tyhjentäminen hevosista sujuivat nekin nopeasti. Tänään ei ollut satanut ollenkaan, joten hevosilla ei ollut loimiakaan, paitsi muutamalla. Pennillä, Lillillä ja Ellulla oli ainakin ollut loimi. Vietyäni ponit karsinaan olin kaikkien karsinassa hetken aikaa ottaakseni loimen pois. Avasin kaikki mahdolliset soljet ja häntälenkit ja vedin loimen pois ponin selältä. Taittelin loimen nätisti karsinan loimitelineeseen ja suljin karsinan oven.
Hevoset olivat jo saaneet syötyä heiniänsä jonkin verran ja Tyyne antoi tehtäväkseni jakaa kaurat, kivennäiset ja muut helpot ruuat. Jos jollekin piti olla mössöä, niin Tyyne jakoi ne itse tällä kertaa.
Katsoin jokaisen hevosen karsinan oven taulusta, mitä kullekin hevoselle tuli ja mittasin kauran ja kivennäisen isolla kuupalla tai desimitalla ja kippasin hevosen ruokakuppiin. Sen jälkeen alkoi kuulua aina vain kaurojen rouskutus, mitään muuta tallissa ei enää kuulunutkaan.
Mango pieni poni oli saanut hieman heinää ja vähän kivennäistä. Kauroja sai antaa hyvän mielen vuoksi, niin Tyyne oli minulle sanonut. Muuten hevoset saivat yleisesti litran tai kaksi kauraa ja lisäksi kivennäisiä ja jos tarvitsi vielä jotain muita rehuja.
Kun hevoset oli saatu ruokittua, kärräsin ruokakärryn heinävarastoon. Kastelin kastelukannulla tallin käytävää ja lakaisin sen huolellisesti ja reippaasti. Jos nyt pari heinänkortta jäi käytävälle, niin se ei haitannut. Aamulla käytävä sotkeentuisi kuitenkin uudestaan.
Viimeiseksi hommaksi Tyyne pyysi minua ruokkimaan tallikissan Lyytin. Löysin kissan satulahuoneesta makoilemassa satulahuopapinon päältä. Kutsuin kissaa nimeltä ja se vain katsoi minua laiskasti ja uneliaana. Kissitin Lyytiä ja rapistelin ruokapussia. Kissa nousi haukotellen ja venytellen ylös ja alkoi syömään raksuja ja märkäruokaa, jota olin Lyytin kuppeihin laittanut. Lyyti pyydysti varmastikin pääravinnokseen hiiriä, mutta satuinpa nyt löytämään märkäruokaa, niin laitoin kissalle sitäkin. Lisäksi vielä vaihdoin veden kuppiin. Rapsutin kissaa pikaisesti. Se saisi kuitenkin syödä ihan rauhassa. Niinpä jätin kissan syömään ja poistuin tallilta.

Vastaus:

Oi, olipas kaikin puolin oikein mukava ekstratehtävän suoritus! Tykkäsin kovasti lukea tätä sillä teksti oli kivasti, yksinkertaisesti kuvailtua ja yksityiskohtiakin oli tarpeeksi :). Lempikohtani tästä tarinasta oli oikeastaan varmaankin loppu; kuvailit mielestäni vaan niin suloisesti Lyytiä että se toi hymyn huulilleni! ♥

Palkaksi saat nyt 30v€ (ekstratehtävien palkkamäärässä muutos) :-).

• Tyyne

Nimi: Tyyne

08.09.2017 22:07
Ekstratehtävä IX 8.9.-17: Olet saanut tehtäväksesi tehdä iltatallin! Tehtäviisi kuuluu ainakin hevosten ottaminen sisälle tarhoista (+ loimet pois), niiden ruokkiminen rehuilla ja heinillä, sekä käytävän lakaisu. Lisäksi tallikissa kaipaa ruokkimista iltaisin. Sujuuko iltatallin tekeminen ongelmitta? Teetkö hommat yksin, vai saitko kaverin mukaan?

Kirjoita aiheesta lyhyt tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 15.9. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Vastaus:

!! Viestistä unohtui, että tästä lähtien ekstratehtävistä annetaan palkkaa aina 30v€ !!

• Tyyne

Nimi: Aleksadra

05.09.2017 17:52
Olin hakemassa tapsaa tarhasta kun se alkoi laukata ympäri tarhaa, hei hei hei rauhoitusnut! Huusin tapsalle. Me aletaan nyt harjoitelemaan kisoja varten. Sanoin hiljaisella äänellä. Tapsalla oli näköjään riimu jo päällä, joten otin riimun käteeni ja klipsutin riimuun kiinni. Avasin portin ja päästin tapsan portista ulos...
jatkuuuuu.........................

Vastaus:

Vaikuttaisi oikein kivalta tarinan alulta, mutta sisältöä ja pituutta tässä olisi taas saanut olla enemmän :-). Lisäksi löysin tekstistä muutaman virheen: vuorosanat kirjoitetaan joko lainausmerkkien tai vuorosanaviivan kera, ja nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella!

Annan palkan tarinasta vasta jatko-osassa niin saan arvosteltua tarinan sitten kokonaisuudessaan ja vähän pidemmässä muodossa :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

04.09.2017 20:48
Harjasin Liveä hoitopuomilla, syksyisessä maanantai-iltapäivässä. Olin juuri tullut koulusta, ja halusin viettää tänään kunnolla aikaa Liven kanssa. En siis pitänyt harjaamisessa mitään kiirettä. Live seisoskeli paikallaan, ja piti korviaan hörössä. Välillä se kääntyi katsomaan uteliaana, mitä puuhasin.
"Mitäs me tehtäis tänään?" höpisin ponille. Se vain huokaili syvään ja heilutteli päätään. Ehkä joku yksinkertainen puomitreeni tekisi terää. En ollut nimittäin vähään aikaan ratsastanut Livellä, joten en viitsinyt tehdä sen kanssa mitään kovin vaativaa.
"Oisko puomitreenit ok?" kysyin Liveltä rapsutellessani sitä korvan takaa. Live käännähti katsomaan minua pirteänä. Sille taisi käydä ihan mikä vain.

Uppuduin ajatuksiini, sillä viime aikoina oli tapahtunut melko isoja asioita. Ehkä suurin asia, mikä oli tapahtunut, oli Pepin myynti. Jostakin syystä minusta vain oli alkanut tuntua siltä, etten minä ollut oikea omistaja Pepille. Tietysti ori oli ihana, siitä ei ollut kyse, mutta minun mielestäni en pystynyt antamaan sille sitä, mitä se tarvitsi. Se tarvitsi ratsastajan, joka jaksaa treenata sillä tavoitteellisesti lännenratsastusta. Minulla ei siihen olisi ollut aikaa. Siispä aloin harkitsemaan vakavasti hevosen myyntiä. Samaan aikaan tuntui hirveältä luopua Pepistä. Eihän se ollut kauaa minulla ollut, mutta olin silti ehtinyt kiintyä siihen. Toisaalta, olisi tuntunut väärältä pitää omistuksessaan hevosta, mille ei oikeasti ollut aikaa tai kiinnostusta. Niinpä Pepi lähti uuteen kotiinsa Amerikkaan.

Ajatuksissani olin hakenut Liven varusteet ja tällä hetkellä olin satuloimassa tammaa. Tavalliseen tapaansa Live antoi laittaa satulan ilman mitään protestointeja. Suitsetkin tamma otti päähänsä ongelmitta. Kiristin vielä viimeisen meksikolaissuitsien remmin, kunnes siirryin suojien laittoon. Tarrakiinnitteiset suojat kiinnittyivät helposti Liven tummiin jalkoihin. Rintaremmimartingaali roikkui Liven satulaan ja ohjiin kiinnitettynä.
"Lähdetään", kuiskasin Livelle, kun olin laittanut kypärän päähäni. Nappasin kiinni punertavanruskeista ohjista ja Live lähti reippaassa tahdissa astelemaan vierelläni kohti Keijukummun tuttua kenttää.

Pepin myynnin jälkeen olin alkanut ajattelemaan, josko hankkisin jonkun toisen hevosen Pepin tilalle. Oikeastaan, mielessäni oli jo hetken aikaa pyörinyt kenttäponin hankkiminen. Ehkä kimo, sen väriset ponit onnistuivat nimittäin aina valloittamaan sydämeni. Eniten minua huoletti, miten Tyyne suhtautuisi asiaan. Eihän siitä ollut kauaa, kun Pepi oli muuttanut talliin ja nyt olin jo myymässä sitä. Olin kuitenkin maininnut asiasta Tyynelle ohimennen. Hän oli ymmärtänyt tilanteen hyvin, ja hänen mielestään päätös Pepin myynnistä oli oikea. Suuri kivi vierähti sydämeltäni, kun Tyyne sanoi, että kenttäponi olisi erittäin tervetullut Keijukumpuun asumaan. Enää piti vain löytää minulle täydellinen poni.

Taivuttelin Liveä ympyröillä ja kiemuraurilla. Poni ravasi allani reippaasti ja taipui ratsastamiini kuvioihin kuuliaisesti. Hetken kuluttua otin Liven käyntiin, ja annoin sen levätä. Tallin puoleisessa päädyssä, pääty-ympyrällä, oli puomeja asetettuna ympyrän kaaren mukaisesti. Keräsin ohjat käsiini ja aloin menemään puomisarjaa käynnissä. Live liikkui hyvin eteen eikä lainkaan laiskotellut, vaikka askellaji olikin käynti. Tamma nosteli kavionsa puomien yli tottuneesti. Taputin Liven kaulaa.
"Hieno poni", sanoin hiljaa ja pitkällä sivulla pyysin Liveltä reipasta ravia. Live syöksähti raviin niin, että minun täytyi jopa pidättää sitä. Ravin täytyi olla suhteellisen pientä, sillä puomien välit olivat lyhyet. Onneksi Liven askeleet olivat hyvin säädeltävissä, eikä tamma kolauttanut kertaakaan kaviotaan puomiin.

Laukassa ratsastin kentän keskellä olevaa, neljän puomin sarjaa. Niillä puomeilla välit olivat pitemmät, juurikin siksi, koska tarkoitus oli mennä ne laukassa. Lyhyen sivun puolesta välistä käänsin Liven kohti kentän keskustaa, ja ohjasin connemaran kohti punavalkoisia puomeja. Tälläkään kerralla ongelmia ei ilmennyt. Pitkällä sivulla otin Liven raviin, ja lyhyen sivun alussa pyysin tamman taas laukkaan. Kaarto keskelle, puomit, ravisiirtyminen. Live oli todella hyvin avuillani, se kuunteli minua täydellisesti. Nautin tasaisesta, reippaasta laukasta, jota ratsastin tällä hetkellä uralla. Puomitreeniä tuli ihan tarpeeksi tälle päivälle. Reippaan laukkailun jälkeen jarrutin Liven loppuraveihin. Pian askellaji vaihtui käyntiin, jota otin pari kierrosta pitkin ohjin ratsastuksen päätteeksi.

Kyllä Live oli juuri "Se oikea" hoitoponi minulle!

Vastaus:

Oli kyllä ihana tarina! Kuvailit kivasti ja teksti oli mielestäni silti hyvin tiivistettyä. Tykkäsin etenkin siitä, kun kuvailit Liven varustamiskappaleen lopussa tamman varusteita - se toi tarinaan vieläkin enemmän realistisuutta :). Live on kyllä ehdottomasti se oikea sulle, oon täysin samaa mieltä. ♥

Saat tästä tarinasta palkaksi 55v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

04.09.2017 18:13
Ekstratehtävä VIII, 1.9.2017

Olin juuri tarhassa hakemassa Seraa. Ponilla ei nyt jostain syystä ollutkaan riimua, joten se piti ensin pujottaa tamman päähän, ainakin kovasti piti yrittää.
Sera kuopi maata kun lähestyin ponia, mitähän ihmettä sillä nyt oli mielessä?
Kävelin reippaasti ponin vierelle ja Sera yritti potkaista minua polveen. Onnistuin kuitenkin väistämään potkun hienolla liikkeellä. En siis liikkunut muuten mihinkään, mutta heilautin jotenkin kummallisesti polvia, ettei potku osunut minuun. Minuahan ei potkita eikä purra. Viimekertaisesta tippumisesta minulla tosiaan oli tullut hieman kipeä mustelma kylkeen, mutta se oli jo melkein parantunut eikä se haitannut enää elämääni. En halunnut kohta polvenkin olevan paskana, joten toruin kovasti Seraa.
Pujotin Seralle reippaasti riimun päähän ja lähdin taluttamaan ponia talliin. Vaan ponipa pysyi paikallaan. Nykäisin narusta ja maiskutin, ei mitään. Nykäisin uudestaan ja maiskutin ja Sera käveli huimat kaksi askelta ja liinat kiinni. Aikani siinä tapeltuani Seran kanssa tämä suostui kävelemään eteenpäin, mutta hyvin hitaasti.
Olimme melkein tarhan portilla, kun kuului klonks. Klonks? Putosiko Seralta kenkä? Poimin kengän käsiini ja totesin sen kyllä olevan liian pieni Seralle. Otin kengän mukaani ja menimme Seran kanssa hitaasti talliin, hyvin hitaasti, koska ponikki nyt ei millään viitsinyt kävellä yhtään reippaammin.

Tallissa talutin Seran jo karsinaan ja suljin oven. Mietin kenen kenkä voisi olla. Seran se ei ollut ja muistaakseni Ellu ja Lilli, sekä Mango ainakin tarhasivat samassa tarhassa Seran kanssa. Tuumasin, että kenkä voisi olla Ellun tai Lillin, mutta oli se kyllä niin pieni, että kengän oli pakko olla Mangon. Ei kai kellään muulla tallin ponilla ollut niin pieniä kavioita.
Pohdin ensin etsiväni Justuksen, mutta muistin, ettei häntä oikein koskaan löydä mistään. Ainakin aiemmin Tyyne oli ollut satulahuoneessa ja suunnistin sinne.
Siellähän se Tyyne olikin. Ojensin kengän hänelle ja sanoin arvelleeni sen olevan Mangon kenkä. Tyyne otti kengän vastaan ja totesi pian jonkun laittavan kengän takaisin Mangon kavioon.

Vastaus:

Tässäpäs oli kivan yksinkertaista ja ihan sujuvaa tekstiä :-). Lisäksi tiivistit tarinan hyvin ilman että tekstistä tulisi sekavaa, hyvää työtä! Suoritit kyllä ekstratehtävän oikein hyvin ja näytit selvittävän nopeasti kengän pudottajan.

Palkaksi ekstratehtävästä saat tietenkin 20v€! :)

• Tyyne

Nimi: Sukka

04.09.2017 14:30
extratehtävä 1.9.-17

Calle tuli innoissaan tutkimaan puuhiani, kun sähelsin tarhan sähkölankaporttien kanssa. Horjahdin hiukan taaksepäin ruunan töytäistessä minua lempeästi turvallaan ja olin vähällä kaatua selälleni mutaiseen maahan. Minun sijastani maahan tupsahti Callen keltainen teddyriimu ja tummanvihreä naru. Poimin ne maasta ja yritin puistella enimpiä mutia pois. Kuka tällaisia kurakelejä oli tilannut? Huokaisten pujahdin sisään tarhaan ja nostin Callen otsaharjan pois sen silmien päältä. Ruuna tapitti minua lempeästi suklaanruskeilla silmillään ja tunki turpansa hupparini taskuihin, ilmeisesti herkkujen toivossa. Kyllähän sieltä herkkuja löytyikin - tai no, mintunmakuisia Mynthon-kurkkupastilleja, mutta ne näyttivät hyvin maistuvan Callelle. Kai sitä sai olla hiukan omituisia ruokatottumuksia?

Callea ei näyttänyt mutainen riimu haittaavan, mutta kun olin juuri saannut kiinnitettyä riimunnarun riimuun, näin Pepsin ilmeisesti pelästyvän jotakin ja laukkaavan tarhan toiseen päähän silmät lautasina. Muut hevoset sitävastoin vaikuttivat rauhallisilta, joten jotakin kummaa tapauksessa oli. Tallustin mudan läpi tutkimaan paikkaa ja näinkin maasta pilkottavan jotakin hopeanhohtoista. Poimin mudan seasta pienehkön hevosenkengän. Olikohan se lentänyt jostakin muusta tarhasta ja osunut Pepsiin...? Se selittäisikin kaiken. Jonkun viereisestä tarhasta oli siis täytynyt potkaista kenkänsä pois. Kenkä kädessäni avasin tarhan portin ja lähdin taluttamaan Callea kohti tallia. Ruuna ei näyttänyt olevan moksiskaan toisessa kädessäni pitelemästäni hevosenkengästä, joskin se nuuhki sitä innokkaasti. Pyöräytin Callen hetkeksi karsinaansa ja lähdin omiin ajatuksiini uppoutuneena talliin päin.

Tallikäytävällä huomasin Lyydian ja Idan, jotka näyttivät keskustelevan kiihkeästi jostakin. Ehkä he tietäisivät, kenelle kenkä kuului? Nyt rautainen kenkä ei näyttänyt enää niin pieneltä, vaan selvästi jonkin hevosen kengältä. Mutta kenen? Se oli nyt päällimmäinen kysymys.
- Hei, tiiättekste kenen kenkä tää vois olla? kysyin tytöiltä, mutta kummatkin pudistivat päätään.
- Ei ainakaan Aten, Lyydia vakuutteli ja katsahti liinaharjaiseen hoitsuunsa päin. Idakin sanoi, ettei ollut huomannut Pennin kenkien puuttuvan. Juuri silloin Ulrika kuitenkin astui talliin pelastavana enkelinä. Tomppa tallusteli hänen perässään laiskan oloisena.
- Apua, Tomppa ontuu sen toista takajalkaa! Ulrika hätäili ja pyöräytti ruunan karsinaansa. Se katseli Ullea voipuneena. Ehkä... Kenkä olisi Tompan? Jos laski yksi plus kaksi tai jotakin sinne päin, saattoi päätellä, että Ulrikan pilkkupeppuprinssin toisesta takajalasta puuttui minun kädessäni pitelemäni rautainen hevosen kenkä, jonka uupuminen sai ruunan ontumaan.

- Hei, voit sä kattoo puuttuuko siltä takajalasta kenkä? huudahdin Ulrikalle ja harpoin Tompan karsinalle. Lyydia pujahti jatkamaan Aten harjaamista ja näin Idan katoavan oleskeluhuoneelle päin. Ulrika kyykisteli Tompan takajalan luona.
- Joo, ei sillä oo tässä jalassa kenkää, hän mutisi helpottuneena. Kasvoilleni levisi pieni hymynkare.
- Jes! kiljahdin, joka sai Tompan katsomaan minua kummastuneena. - Jos sä sanot Justukselle? Calle odottaa mua...
Naurahtaen sanoimme toisillemme heipat, jonka jälkeen pääsin vihdoin hoitamaan Callea. Mitäköhän hauskaa tänään tekisimmekään?

Vastaus:

Oikein hyvin suoritit ekstratehtävän, ja teksti oli jälleen ihan superkivalla tyylillä kirjoitettua! Tuo Tompan ontuminen ja sitä kautta kengän omistajan selvittäminen oli tosi hyvä idea - vähän jotain erikoisempaa ;). Lisäksi kuvailit kaiken taas ihanan yksityiskohtaisesti, mutta kuitenkin selkeästi.

Palkaksi ekstratehtävän suorittamisesta 20v€! :)

• Tyyne

Nimi: Linda

04.09.2017 09:51
Hyppäsin Keijukummun pihassa pois keltaisen Joponi selästä. Laitoin sen tallin seinustaa vasten, missä oli pari muutakin pyörää. Menin sisälle talliin ja kävelin Herkun karsinan eteen.
"No moi Forlandian Hercules", sanoin ja silitin ruunan kylkeä. Herkku hörähti hyväntuulisesti. Tuon keho tuntui lämpimältä.
"Oota, mä haen harjat", sanoin Herkulle. Tervehdin iloisesti ohikulkevaa Sukkaa, joka näytti menevän Callen karsinaan. Sitten hain Herkun harjat. Kannoin harjakorin Herkun karsinan eteen, otin sieltä harjan, jolla aloin selvittämään ruunan harjaksia.
"Voinko mä auttaa?" kuului viereltäni pieni ja ujo ääni. Katsoin alas ja näin siinä pienen, arviolta kuusi vuotiaan tytön. Tuon pähkinänruskeat hiukset oli laitettu kahdelle poninhännälle. Poninhäntiä komistivat söpöt vaaleanpunaiset rusketit.
"Voithan sä", myönnyin, "harjaa, vaikka tätä kylkeä."
Taputin Herkun kylkeä ja tyttö alkoi harjaamaan Herkun kylkeä. Hän nousi varpailleen, mutta silti ei ylettynyt harjaamaan hirveän ylhäältä, joten tyytyi harjaamaan kylkeä melko alhaalta, johon juuri ja juuri ylettyi.
"Mikä tän nimi on?" tyttö kysyi.
"Forlandian Hercules", kerroin, "se on oikea nimi, mutta Herkuksi me sitä kutsutaan."
"Herkku", tyttö toisti. Hymyilin.
"Miks tämä on näin iso?" tyttö ihmetteli, "näin ulkona muutaman hevosen eikä ne olleet näin isoja."
"Herkku on shire", vastasin, "shiret on maailman suurimpia hevosia."
"Sen selässä on varmaan jännää", tyttö henkäisi. Nyökkäsin. Muistin ensimmäisen kertani Herkun selässä; kyllä se oli jännää.
"Mikä sun nimi on?" tyttö kysyi äkkiä.
"Mä oon Linda", kerroin, "entä sä?"
"Seela", tyttö vastasi.
"Kiva nimi", sanoin, "ootko sä joku uusi täällä?"
"En, mä oon ihan toisesta kaupungista", Seela vastasi, "meidän perhe vaan ajoi tän ohitse ja haluttiin sit käydä kattomassa... mut hei nyt äiti huutaa, mun pitää lähteä."
"Okei, kiitos", sanoin ja katsoin vielä hymyillen Seelan perään, joka hävisi tallin ovesta ulkoilmaan.

Vastaus:

Oikein mukava tarina, joka oli mielestäni ihan kivalla tyylillä kirjoitettu :-). Kuvailit tekstissä hyvin ja kirjoitusvirheitä en löytänyt. Tarina kuitenkin loppui ehkä vähän lyhyeen ja olisinkin kaivannut tähän vähän lisää sisältöä. Tarina oli kyllä silti tosi kiva, tykkäsin! ♥

Saat tästä tarinasta palkaksi 27v€ :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

03.09.2017 20:47
Ekstratehtävä VIII

Liven riimu roikkui olallani, kun olin kävelemässä reippain askelin kohti ponin tarhaa. Siitä olikin hetki, kun olin ponia hoitanut, joten minulla oli ehtinyt tulla sitä ihan kauhea ikävä. Saavuin tutulle tarhalle, joka oli melkoisen mutainen sateen jäljiltä. Live seisoskeli keskellä tarhaa ja minut huomatessaan nosti korvansa höröön. Kuulin tamman hörähtävän minulle matalasti.
"Ihanaa, sä hörähdit!" iloitsin ja hymyillen ryntäsin tamman luo. Halasin Liveä oikein lujaa. Poni ei pistänyt pahakseen, vaan nautti ylimääräisestä hellyyden osoituksesta.
"Lähdetään talliin", kuiskasin työntäessäni riimua Liven päähän. Käännyin lähtiekseni taluttamaan Liveä talliin päin, kunnes näin mudassa pilkottavan jotain. Nostin mutaisen esineen ylös ja tunnistin sen hevosenkengäksi.
"Kenenköhän tää on?" mietin ääneen. Live kurkkasi olkani yli kiinnostuneena ja nuuhkaisi hevosenkenkää kiinnostuneena. Pian tamma pettyi, ettei esine ollutkaan ruokaa, joten se käänsi päänsä pois. Kenkä oli kooltaan pieni, joten arvelin sen olevan jonkun pienen ponin.

Matkalla talliin mietin, mitkä ponit tarhasivat Liven kanssa samassa tarhassa. Pyöräytin Liven karsinaansa ja jätin sen sinne salapoliisioperaationi ajaksi. Tamma jäi ihmeissään katsomaan, kun harpoin pois karsinalta kohti oleskeluhuonetta. Joku muista tallilaisista varmasti tietäisi, puuttuuko joltain hevoselta kenkä, tai että ketkä tarhasivat samassa tarhassa kun Live.
"Moikka!" tervehdin tallilaisia, jotka sillä hetkellä nuokkuivat oleskeluhuoneessa. Bongasin Leevin, Sukan, Ulrikan ja Elizan.
"Onko joltakin hevoselta kenkä hukassa?"
Tallilaiset pudistelivat päitään.
"Seran kenkä tuo ei ainakaan ole", Eliza sanoi varmana. "Voisi olla ehkä Lillin."
Esittelin kenkää muille ja tulimme siihen tulokseen, että Lillin kavio voisi olla tarpeeksi pieni tämän kokoiseen hevosenkenkään. Mangon kavio olisi ehkä vielä tätäkin pienempi, ja muiden tarhan ponien kaviot olisivat vastaavasti liian suuria.
"Kiitos avusta, käyn varmistamassa asian Justukselta!" huikkasin ja katosin oleskeluhuoneesta.

Justusta sai etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta vihdoin löysin miehen.
"Puuttuuko Lilliltä kenkä? Kun me vähän muiden tallilaisten kanssa ajateltiin, että tämä vois kuulua Lillille", selitin Justukselle ja mies kuunteli tarkkaavaisena.
"Kyllähän tuo Lillin kengältä näyttää", mies tokaisi ja nappasi kengän käteensä. Justus tutkaili kenkää vielä hetken, kunnes tuli siihen tulokseen, että kyllä se oli Lillin kenkä.
"Pitääkin pian laittaa tämä takaisin ponille", Justus sanoi. "Mutta kiitos avusta!"
"Eipä mitään, mä oon mielelläni avuksi!" sanoin hymyillen ja lähdin Liven karsinalle. Nyt harjaisin ponin oikein huolellisesti, ja viettäisin muutenkin sen kanssa aikaa, korvaukseksi pienestä viivästyksestä.

Vastaus:

Erittäin kivasti kirjoitettua tekstiä ja suoritit ekstratehtävän oikein hyvin! :) Kerroit hyvin, miten selvitit kengän tiputtaneen ponin ja tekstistä selvisi muutenkin kaikki tarpeellinen. Kuvailit tässä myös tosi kivalla tyylillä ja teksti oli kaikin puolin ihanan helppolukuista!

Palkaksi saat tietenkin 20v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Leevi Wireless

03.09.2017 11:37
- Moikka ! Huudahtin, kun Donnari pani päänsä esiin kuusen katveesta. Ossian ratsasti Trullin satulassa vierustallamme , ja näytti meille kieltään. Ossianin kieli oli punainen ja suuri , hitusen verran sininen mustikoiden syömisestä johtuen (oltiin talli vintillä lymyään)

Lähdimme oitis ravailemaan keventäen talli piha tietä pitkin , hieno poika ! sanoin ja vilkuilin Ossianta oikein olan takaa. - Wireless vireessä , pojan kloppi , vaiko jo miehen alku ! :D huudahdin kun Donnari pureskeli kuusen kätmeen lehte ä sekä käpyjen rausketta. Sitten laukkasimme huimaa kyytiä tallille ja irvistimme valkealla hammas rivistöllä toisillemme Ossianin kanssa .

Talliin hämyttyämme kömmin heinä paalille lymyään Ossianin viereen. - Olipas mukava , maasto rallia ! sanoin miehen alulle tuota pikaa. Ossiankin oli oitis samaa mieltä ja käpertyi heinä paali narujen viereen ilta päivä nokosille. Olimme jo vieneet ratsumme talliin miettimään seuraavan päivän tepposia , sekä kommelluksia.

- en kissa, kissan , kissen , kassen , Eliza kertoi ruotsin sana valintoja talli tuvan heinä vintillä. - Ei , kun en katt , huomautin ja repesimme Ossianin kanssa naurun remakkaan ! :D

Vastaus:

Ihan kiva tarina! :-) Olisin kuitenkin kaivannut tähän lisää selkeyttä sekä myös tarkkuutta etenkin yhdyssanojen ja vuorosanojen kanssa - muistathan aina laittaa vuorosanoihin joko lainausmerkit tai sitten vuorosanaviivan. Mutta hauskoja ilmaisuja tässä ainakin oli ja tarina oli kyllä oikein mukava! :'D

Saat palkaksi tästä tarinasta 24v€ :).

• Tyyne

Nimi: Sukka

03.09.2017 07:59
Olisin varmaankin pian nukahtanut taukotilan pehmeälle, joskin hieman nukkavirulle sohvalle, ellei Tyyne juuri olisi kolistellut sisään. Raottaessani silmiäni huomasin naisen poskilla innokkuuden punan ja kasvoilla leveän hymyn.
- Mitä nyt? kysyin unisena. Oli ollut ehkä hieman huono idea tulla viikonloppuaamuna seitsemältä tallille, mutta maastolenkki auringonnousun aikaan Callen turvallisessa selässä oli kyllä ollut mahtava kokemus. Sen jälkeen olin vain lösähtänyt sohvalle makaamaan, kun en vielä kotiinkaan ollut halunnut lähteä. Puuduttavan hevostietotekstin luku oli viimeistellyt kaiken.
- Lähdetään hakemaan uutta hevosta! Tyyne intoili ja etsi viime vuoden J5-mallin Samsung-puhelimestaan jotakin. Olin hetkessä täysin hereillä ja intoa täynnä, aivan kuten Tyynekin.
- Mitä? Missä? kysyin hölmistyneenä. Tyyne näytti minulle puhelimestaan maailman suloisimman, rautiaan tähtipään kuvaa. Sen tummat, tuikkivat silmät....
- Yhdeksänvuotias työhevosen ja englannintäysiverisen risteytys, hyppää kuulemma tosi hyvin.... Tyyne huokaisi. -
Eikö ole IHANA!

Ei aikaakaan, kun istuin jo Tyynen kullanhohtoisen maasturin nahkapenkillä, pelkääjän paikalla. Tallin omistaja hyräili iloisesti radiosta kuuluvan biisin tahtiin, kun huristimme hevostraileri perässämme ohi kirkkaankeltaisten rypsipeltojen ja kauniiden lehtimetsien.
- Mutta mihin sä tän aattelit laittaa asumaan? Saako varustehuone vihdoinkin maskottinsa? kysyin täysin tietoisena siitä, että kaikki karsinapaikat olivat varattuina.
- Noh, sain Karasta niin hyvän tarjouksen etten vaan voinut kieltäytyä, Tyyne huokaisi onnellisena. - Se lähti Irlantiin laukkahevoseksi!
Hymy nousi huulilleni. Vaikka Kara olikin ollut söpö ja ihana veijari, oli mukava kuulla, että sekin pääsisi näkemään maailmaa. Ja se uusi hevonen... En saanut sen kuvaa mielestäni!
- Minkä niminen se hevonen on? jatkoin kyselyäni, kun Tyyne käänsi auton kuoppaiselle sivutielle. Hypin ja pompin ylös alas töyssyjen voimasta.
- Sen nimi on niinkin hieno kuin Whitfield Whittaker, kuka lie moisen sanahirviön keksinyt, Tyyne naurahti. - Mutta sitä sanotaan kuulemma Tilliksi.
Hymyilin. Tilli oli jotenkin hieno nimi, vaikken pitänytkään erityisemmin kyseisestä mausteesta. Ja mielestäni se sopi hevoselle hyvin!

Kun Tyyne parkkeerasi auton punaisen, pienen talon pihaan, oli keski-ikäinen mieshenkilö meitä vastassa. Jotenkin hänestä tuli mieleen Justus, ehkä ajamatta jääneestä parransängestä ja ruudullisesta kauluspaidasta. Hyppäsin ulos aamunkostealle nurmelle. Hyvä, että olin tajunnut laittaa tallikengät jalkaan, ne kun kestivät vettä. Niiden lisäksi olin vetänyt jalkoihini salmiakkikuvioiset ratsastussukat ja tummanharmaat, ihonmyötäiset verkkarit.
Tyyne kätteli miestä ja he vaihtoivat muutaman sanasen. Sen jälkeen meidät johdatettiin sisään pieneen, hämärään kivitalliin. Sisällä haisi sammal ja ovi narahti kodikkaasti. Karsinoita oli vain muutama, mutta miltään ratsastuskoululta paikka ei vaikuttanutkaan. Ensin huomasin eräässä karsinassa jykevän, mustan shiretamman. Se muistutti hieman Herkkua, joskin tammalla oli läsin sijasta pyrstötähti ja sillä ei ollut toista silmää. Onneksi paksu otsaharja peitti ikävännäköisen kuopan. Silitin tammaa varovaisesti otsasta ja se pärskähti tyytyväisenä. Karsinan oveen oli kirjoitettu mustin tikkukirjaimin "Martha".
Riemu kupli sisälläni, kun saavuimme viimeisen karsinan luo. Aluksi näin korkean karsinanoven yli vain rautiaan selän ruunan mussuttaessa ilmeisesti aamuheiniään. Suloinen pää kuitenkin ponnahti ilmaan, kun hevonen kuuli meidän tulevan. Miten kaunis se olikaan! Monta kertaa kauniimpi kuin kuvissa. Ruuna nosti päänsä karsinan yli ja hamuili hupparini taskuja. Silitin sen samettiturpaa ja annoin rautiaan puhaltaa lämmintä ilmaa kasvoilleni.
- No niin, tässä on Tilli, mies aloitti äänekkäästi. - Aivan mahtava lastenratsu, kiltti ja kuuliainen, mutta vauhtiakin löytyy...

Kun Tyyne ja Tillin vanha omistaja olivat aikansa puhuneet ja kirjoittaneet papereita, oli tuo uljas prinssi vihdoin Keijukummun omistuksessa! Katselin onnesta soikeana, kun Tyyne talutti kimeästi hirnuvaa Tilliä kuljetuskoppiin. Se alkoi heti mutustamaan heinäverkosta matkaevästä. Naurahdin hilpeästi ruunalle, voi pientä! Saimme Tillille myös muutamia varusteita mukaan, joten nekin piti pakata ennen lähtöä.
Lopulta pääsimme matkaan. Kuoppaisen tien ajan trailerista kuului surullista hirnuntaa, mutta päästyämme tasaiselle asfalttitielle Tillikin rauhoittui. Kaivoin puhelimeni esiin taskustani ja avasin Sling Kongin. Matka sujui rattoisasti pelailun lomassa, Tyynen ajaessa autoa varmoin ottein.

Katselin Tilliä, joka oli heti käynyt piehtaroimaan uuteen karsinaansa. Nyt se makasi puhtailla oljillaan tyytyväisen näköisenä: alahuuli lerppui ja silmät oli ummistettu. Nojasin karsinan kellertävään oveen ja katselin Tilliä. Kello oli vasta vähän päälle puoli yhdeksän ja talli oli edelleen hiljainen kuin huopatossutehdas. Tyynekin oli selvästi pukenut huopikkaat jalkoihinsa, sillä en kuullut ollenkaan hänen hiippailuaan viereeni.
- No, jokos ajattelit lähteä ratsastamaan? hän virnisti ja nappasi olkapäistäni kiinni. Käännyin katsomaan Tyyneä kummastuneena. Ratsastamaan? Kenellä? Miksi?
- Niin, ratsastamaan Tillillä! Tyyne jatkoi kuin ajatukseni lukien. - Täytyyhän jonkun se nyt koeajaa!
Ilmeeni muuttui hämmästyneestä iloisen jännityneeksi. Saisinko minä kunnian ratsastaa Tillillä? Ensimmäisenä?
- N-no kaihan mi-minä voin, änkytin ja katsoin Tyyneä hymy korvissa.

Nostin Tompan mustan yleissatulan Tillin viininpunaisen satulahuovan päälle. Omaa satulaa ruunalla ei vielä ollut, mutta Tompan satula näytti istuvan hyvin sen selkään. Tilli ei ollut moksiskaan satulavuon kiristämisestä, ruuna lerputti edelleen alahuultaan, vaikka sen silmät olivatkin auki. Välillä rautias kääntyi katsomaan minua lempeillä silmillään.
Kiristin tummanruskeiden enkkusuitsien turpahihnan ja kokeilin väliä: hyvin mahtui kaksi sormea. Nostin ohjat pois Tillin kaulalta ja vedin hanskat käsiini, kypärä minulla oli jo ollut päässä vieraan hevosen kanssa puuhaillessa. Olisihan ilmankin käsineitä voinut ratsastaa, mutta olin aina jotenkin vierastanut ajatusta paljain käsin ratsastamisesta. Tilli näytti selvästi heräävän, kun astuimme tallikäytävälle, sillä sen korvat nousivat pystyyn ja askel reipastui. Ohjasin Tillin suuresta oviaukosta ulos pihalle. Ulkona puhalsi leppeä loppukesän tuuli ja aurinko kurkotteli lämmittävillä säteillään ohuen pilviverhon takaa. Tilli pärskähteli askeltensa tahtiin ja katseli innokkaana ympärilleen. Onneksi Tilli ei ollut mikään hermoheikko rakettiponi, sillä sellaisella ei olisi ollut hirveän kiva ratsastaa ratsulle itselleen täysin vieraassa ympäristössä. Ehei. Tilli oli juuri sopiva, aika iso minuun verrattuna, mutta siitä huokuva lempeys rauhoitti jännittynyttä mieltäni. Toisaalta, ei Tilli Brittiin verrattuna hirveän iso ollut, mutta nyt en verrannutkaan ruunaa Tyynen tyyneen yksäriin.

Tompan jalustimet oli selvästi säädetty Ulrikalle sopiviksi, joten sain lyhentää niitä aika reilulla kädellä. Tilli roikotti päätään rauhallisena ja sen korvat kääntyilivät milloin mihinkin suuntaan. Taputin ruunan kiiltävää kaulaa ennen kuin annoin sille kevyesti pohkeita ja ohjasin rautiaan uralle. Risteytyksen askeleet keinuivat hauskasti puolelta toiselle ja ruuna pärisi innoissaan. Vauhti oli heti alussa sopivan reipas, ei liian kova, muttei liian hidaskaan. Suljin silmäni pieneksi hetkeksi ja nautin puhtaasta, tallintuoksuisesta ilmasta. Kenttä pöllysi Tillin jalkojen alla ja hevosen punaruskeat suojat saivat heti pölisevän hiekkakuorrutteen, joka oli kuitenkin ihan eria asia kuin mutakerros suojien päällä.
Hetken päästä otin ohjat tuntumalle ja aloin herättelemään Tilliä asettumaan kulmissa. Kokeilin yksinkertaista tehtävää käynnissä, jossa pysähdyttiin juuri ennen kulmaa, lähdettiin liikkeelle ja pyrittiin tekemään napakka asetus. Pääpaino tehtävässä taisi kuitenkin olla saada hevonen menevään syvälle kulmiin, mutta miksei se asetuksenkin kanssa auttaisi? Tilli otti avut kiltisti vastaan ja kulki omalla moottorillaan. Se näytti nauttivan työnteosta trailerimatkan jälkeen. Minäkin nautin ratsastuksesta pitkän istumisen päätteeksi, joten tämä ratsastuskerta taisi olla molemmille osapuolille miellyttävää. Tilli toimi varsin kivasti ja tuntui turvallisemmalta kuin Britin kapea, korkea selkä. Jopa lähes yhtä turvalliselta kuin Calle. Rokkitukkainen hoitsuni oli kyllä ihanampi kuin saattoi kuvitella! Nyt olin kuitenkin keskittymässä Tilliin, en Calleen.

Maiskautin kevyesti ja annoin samaan aikaan Tillille ravipohkeet. Ruuna pärskähti kovaäänisesti ja lähti harja heilahtaen reippaaseen raviin. Aloin keventämään askeleiden mukana, vaikkei Tillin ravi hirveän pomputtavalta tuntunutkaan. Kenttä pöllysi edelleen, ja taaksemme jäi iloinen pölypilvi. Tilli oli kääntänyt korvansa höröön ja huomasin sen olevan mielissään reippaammasta vauhdista. En ollut koskaan ennen kiinnittänyt tällä tavalla huomiota hevosen mielentiloihin ratsastuksen aikana.
Kun olin hetken totutellut Tillin raviin, aloin tekemään kulmiin voltteja. Ruuna taipui lähes automaattisesti kaarevalla uralla, joten sain keskittyä enemmän voltin muotoon ja tasaisuuteen. Satula narisi hiljakseltaan ja välillä korvissani kaikuivat Tillin pärskähdykset. Tehtyäni hetken voltteja aloin tekemään hieman temponvaihteluita pitkille sivuille. Tilli lisäsi innokkaasti raviaan ja sen askel oli lennokas, mutta kokoamisissa oli vielä hieman parantamisen varaa. En itsekään osannut niitä kunnolla, joten se ei niin haitannut. Taputin Tilliä palkaksi hyvästä työstä ja aloin jättämään pikku hiljaa voltit pois, jotta pääsisimme vaihtamaan suuntaa. Seuraavan lyhyen sivun jälkeen käänsin Tillin diagonaalille koko rata leikkaata varten. Ruuna ravasi tahdikkaasti, eikä kiemurrellut ollenkaan.
Kun olimme saaneet suunnan vaihdettua, siirsin Tillin käyntiin ja annoin ohjan valua pidemmäksi. Taputtelin vuolaasti Tillin kaulaa, vaikkei ratsastus vielä ollut ohi. Ainakin tähän mennessä ruuna vaikutti ihanalta ja ahkeralta hevoselta!

Käveltyämme pari kierrosta otin ohjat taas tuntumalle ja tein muutamia puolipidätteitä saadakseni Tillin jälleen kunnolla avuille. Aluksi vain kävelimme ympäri kenttää pyrkien menemään syvälle kulmiin ja tekemään asetuksista hyvät. Tilli nosteli jalkojaan kuuliaisesti, välillä päätään hauskasti heilauttaen. Yritin mukautua Tillin askeliin mahdollisimman hyvin, jotten pomppisi selässä.
Hetken kuluttua pyysin Tilliltä ravia ja ruuna lähtikin varsin innokkaasti reippaampaan askellajiin.
- Ptruuu... pidättelin kovaa vauhtia yrittäen saada kiitoravin tasaisemmaksi. Kun vauhti oli saatu kuntoon, käänsin Tillin heti tilaisuuden tullen suurelle keskiympyrälle. Aluksi keskityin vain asettamaan ja taivuttamaan Tilliä hyvin, jonka jälkeen pyysin ruunalta vielä vähän reippaampaa ravia. Kokeilin kevennyksen sijaan myös hiukan kevyttä istuntaa, joka oli aluksi yllättävän vaikeaa Tillin suurista askelista johtuen. Eivät ne hirveän suuret olleet, mutta isommat kuin Callella. Nappasin tukon harjaa sormieni väliin, jotta pysyisin paremmin tasapainossa. Samalla täytyi kuitenkin keskittyä myös reittiin, vauhtiin, asetukseen ja omaan istuntaani, joten pidemmän päälle päädyin luopumaan harjatukosta, niin kätevä apuväline kuin se oli ollutkin. Loppuviimeksi pysyin kuitenkin paremmin Tillin kyydissä, joten saatoin laskeutua alas harjoitusraviin. Nojasin hiukan taaksepäin ja yritin rentouttaa itseni pysyäkseni paremmin mukana askeleissa.

Annoin Tillille kevyet laukka-avut ja sehän säntäsi laukkaan kuin tykin suusta!
- Sooh... rauhoittelin ruunaa ja tein pidätteitä minkä kerkesin. Päätin lopulta siirtää Tillin raviin ja tehdä uuden noston. Kun käytin vielä hellempiä apuja, Tilli lähti rentoon, tasaiseen laukkaan. Vauhti oli nyt hyvä, joten pystyin miettimään reittiä ja asetusta enemmän. Tilli polki jaloillaan siististi alleen ja sen korvat olivat hörössä.
Laukattuamme hetken keskiympyrällä ohjasin Tillin uralle ja annoin sen mennä vähän kovempaa, pyrkien silti välttämään kulmien oikomista. Nousin kevyeeseen istuntaa ja nautin ilmavirrasta kasvoillani. Korvissani humisi ja välillä kuului vienoa satulan narinaa. Tilli oli selvästi innoissaan ja se hirnahti pienesti. Huomasin ruunan kielen roikkuvan ulkona ja se sai minut nauramaan. Hupsu Tilli!
Hetken päästä siirsin rautiaan takaisin raviin ja vaihdoin suunnan rata poikkisuuntaan leikkaalla. Tilli ravasi ehkä hiukan liiankin kovaa, joten koitin parhaani mukaan pitää sen nahoissaan vaihtaessani kevennystä. Ravasimme vielä seuraavan pitkän sivun alkuun, kunnes siirsin Tillin käyntiin. Se totteli innostumisestaan huolimatta kiltisti apujani.

Laukannoston toiseen suuntaan päätin tehdä käynnistä, jotta saisin kokeille sekä käynti- että ravinostoa. Liikutin Tillin kuolainta hiukan sen suussa ja tein pari puolipidätettä valmistellakseni nostoa. Siirsin vielä pohkeet, kunnes lopulta annoin laukka-avut. Tilli heilautti häntäänsä ja lähti sitten reippaaseen laukkaan. Taputin sitä nopeasti kaulalle. En aluksi pidättänyt vauhtia ollenkaan ohjilla, vaan käänsin Tillin pääty-ympyrälle porttipäädystä, joka hidastikin vauhtia juuri sopivasti. En kuitenkaan jäänyt päätyyn laukkaamaan, vaan jatkoin uraa pitkin. Pitkällä sivulla Tilli sai taas päästellä menemään vähän kovempaa ja siitä jos jostain se oli innoissaan!
Siirsin Tillin käyntiin parin raviaskeleen kautta ja annoin sille pitkät ohjat. Ruuna puuskutti uupuneena ja sen korvat pyörivät taas ympäri ämpäri. Ainakin minusta tuntui, ettei uusi ympäristö ollut vaikuttanut Tillin ratsastettavuuteen: mitä se nyt vähän oli irrotellut laukassa. Sellainen oli kuitenkin ihan sallittua pitkän trailerimatkan jälkeen!

Kääntäessäni Tilliä kaartoon, huomasin Tyynen ilmestyneen kentän aidalle notkumaan. Hän tutkaili meitä silmissään lämmin pilke.
- No? Tyyne kysyi virnistäen. - Mitä sanot Tillistä?
- PARAS! kiljahdin ja heittäydyin Tillin kaulalle halaamaan sitä. Aluksi ruuna näytti vähän hämmentyneeltä, mutta ummisti sitten silmänsä ja pärisi niin että räkä roiskui!

Vastaus:

Oi, olipas ihana tarina! Tykkäsin kyllä kovasti tämänkin lukemisesta, kun teksti oli niin ihanalla tyylillä kirjoitettu ja asiat kuvailtu juuri sopivan yksityiskohtaisesti :). Ja Tillistäkin kerroit kyllä supernätisti! ♥

Erittäin hyvä tarina siis, josta saat palkaksi täydet 60v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Ossian

02.09.2017 23:04
MYSTERY – EXTRATEHTÄVÄ VIII (NELJÄS SUORITETTU)

Ossian oli hakemassa Trollia tarhasta ihan normaalisti, kunnes hän kolautti tennareidensa peittämät varpaat johonkin kovaan ja varsin epämiellyttävän tuntuiseen. Kipeytyneistä varpaista huolimatta tämä oli hyvä juttu, sillä mudan seasta pilkisti hevosenkenkä, joka ulkonäkönsä perusteella ei ollut ollut paikalla vielä kauaa. Ossian nosti kengän mukaansa ja katsoi mietteliäästi ympäriinsä. Se oli tippunut niin keskelle, että se voisi olla sijainti vuoksi kenen tahansa. Koon puolesta se ei ollut ainakaan Mangon tai Herkun.
Maa oli sateiden takia sen verran mutainen, että hevosten jalat olivat sen verran likaiset, ettei etäältä nähnyt, kuka kenkänsä oli kadottanut. Huokaisten Ossian alkoi tutkia kenkää tarkemmin ja huomasi sitten olevansa varsin tyhmä. Kenkä oli selvästi erikoiskenkä ja näkönsä perusteella sen tehtävä oli korjata jalan asentoa, joten se ei ollut Ossianille kovinkaan tutun näköinen. Ennen kun hänellä oli vielä hoidossa yksi suomenhevonen, jolla oli erikoiskenkänä etupainoinen kenkä, niin tämäntapaiset erikoisuudet olivat tutumpia, mutta nykyään suurin osa oli jo karannut mielestä.
Syksyn ollessa jo täydessä vauhdissa taivaalta alkoi pikkuhiljaa tihuttaa jälleen kerran vettä, joten poika päätti tutkia esinettä paremmin sisällä saatuaan itsensä sekä poninsa kuivana sisään. Ossian kun oli taas fiksusti pukeutunut T-paitaan säästä huolimatta.

– Poni, kenen kenkä tää on, leperteli Ossian Trollille, joka yritti hamuta kenkää suloisesti huulillaan. Poika rapsutteli hetken poniaan, mutta lähti sitten pesukarsinalle pesemään kengän, jos vaikka sen avulla saisi selville, kenen se oikein oli. Päätallin puolella oli taas sitten vähän enemmän porukkaa, mutta pesukarsina oli onneksi tyhjä. Mutaisen kuoren alta paljastui sen verran kulunut pinta, ettei koko numeroa saanut selville.
– Ei se mulkoilemalla kenenkään jalkaan kiinnity, totesi paikalle jostain ilmestynyt Sukka. Ossian näytti tytölle kieltä ja jatkoi sitten tutkimuksiaan.
– Älä dissaa, mä leikin salapoliisia, poika vastasi sarkastisesti, mutta teki sitten tilaa, että tyttö pääsin Tillin kanssa jalkapyykille. Tilli, tuo Tyynen uusi risteytysruuna yritti kanssa auttaa mysteerin selviämisessä, sillä se olisi uteliasuuttaan halunnut tutkia pojan kädessä olevaa kenkää. Naurahtaen Ossian antoi Tillin haistella kättään taputtaen sitten hevosta kaulalle. Siitä oli kyllä suloinen ilmestys hevoskoossa!

Juteltuaan vielä hetken Sukan kanssa Ossian lähti kävelemään ajatuksissaan ympäri päätallia, kunnes oli melkein törmätä Justukseen.
– Hei Justus, mä löysin tän kengän ulkoo niin haluaks sä tän takas kun mä en tiiä kenen tää on, Ossian kysyi viattomasti hymyillen mieheltä.
– No tämähän on Kerman kenkä, mitä mä olen tässä etsinyt! Jos sä hakisit sen ulkoa niin laitetaan se heti takaisin, ettei huku uudellaan, totesi Justus hymyillen ja Ossian vastasi myöntävästi. Onneksi Kermalla oli jo hoitaja, sillä Ossian oli ensi silmäyksellä ihastunut tammaan. Mutta tärkeintä kuitenkin oli se, että kenkä löysi oikean omistajansa!

Vastaus:

Tämäpäs oli oikein hyvä ekstratehtävän suoritus :). Teksti oli selkeää ja virheetöntä, joten sitä oli tosi miellyttävä lukea. Lisäksi kuvailit kivalla tyylillä ja säilytit tarinan mielenkiinnon loppuun saakka!

Palkaksi saat ekstratehtävästä 20v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Tyyne

02.09.2017 12:13
Ekstratehtävä VIII 1.9.-17: Olet hakemassa hoitsuasi tarhasta ja huomaat maassa hevosenkengän. Sinun täytyy selvittää kelle kenkä kuului, jotta kyseinen hevonen voidaan kengittää uudelleen. Lähemmäksi ratkaisua pääset esimerkiksi katsomalla kengän kokonumeron ja miettimällä kyseisessä tarhassa tarhaavat hevoset!

Kirjoita aiheesta lyhyt tarina suorittaaksesi tehtävän! Yksityiskohdat (kuka oli kengän pudottanut hevonen, miten löydät hevosen yms.) päätät itse :). Aikaa tehtävän suorittamiseen on perjantaihin 8.9. asti, siihen saakka kunnes seuraava tehtävä julkaistaan!

Nimi: Lyydia

01.09.2017 14:07
Istuin valkoisen Bemarin mustalla nahkapenkillä jälleen matkalla tallille. Sain Kasperilta kyydin tallille, mutta se ei ehtinyt itse jäämään tällä kertaa. Pian auto jo kaartoi Keijukummun parkkipaikalle.
-Kiitti kyydistä Kassu, moikka! sanoin ja nappasin tallikassini jalkatilasta ja hyppäsin ulos autosta.
-Moikka! Kasperi huikkasi ja mä työnsin auton oven kiinni. Mä olin hyvällä tuulella ja mulla oli tosi paljon motivaatiota kouluratsastukseen, eiliseltä tunnilta oli jäänyt paljon vinkkejä takataskuun Aten ratsastamiseen. Mä aioinkin teettää sen kanssa kunnon treenin kentällä!

-Moi! tervehdin taukotuvassa oleskelevia Elizaa ja Jennyä. Eliza oli putsaamassa Toto-kakadun häkkiä ja Jenny luki sohvalla hevoslehteä.
-Mooi!
Heitin tallikassini kaappiin ja istahdin pöydän ääreen.
-Mitäs te? kysäisin iloisesti.
-Just tulin Seran kanssa kentältä, niin ei oo sen kanssa enää mitään tekemistä. Onneks täällä on näitä muita eläimiä, joiden kanssa touhuta, Eliza vastasi hymyillen.
-Mäkin liikutin jo hepat, Deli tosin sai vapaapäivän, Jenny sanoi.
-Mä aattelin lähteä Aten kanssa kentälle ja vetää kunnon koulutreenin, kerroin. -Koulutunnilta jäi niin paljon vinkkejä takataskuun, että motivaatiotakin löytyy nyt!

-Attee! huhuilin liinakkoa tarhan portilta. Ruuna oli syömässä päiväheiniään samasta kasasta Pepsin kanssa. Pujahdin lankkujen välistä sisään ja piilotin riimunnarun selkäni taakse. Käsi ojossa lähestyin haflingeria, joka nosti päänsä heinäkasasta ja asteli luokseni. Silitin sitä otsasta ja tartuin kiinni alkujaan punaisesta, nyt ruskean mudan värjäämästä riimusta.
-No hei poika.
Kiinnitin narun riimuun ja lähdin taluttamaan Attea portille. Onneksi tarhassa oli vielä vähän heinää, niin muita hevosia ei kiinnostanut lähteä pois tarhasta, joten sain portin avattua rauhassa. Suljin sen tarkasti, ettei hevoset vain pääsisi karkaamaan. Kerranhan olen jo täällä Keijukummussa joutunut etsimään karanneita hevosia ympäri maastoja, tosin silloin ne olivat tulleet laitumen lankojen läpi.

Päätin harjata Aten nopeasti läpi karsinassa. Mä heitin sille vähän heinää turvan eteen, jotta se malttaisi pysyä paikoillaan. Se ei ollut kovinkaan likainen, vain vähän pölyä ja hiekkaa irtosi vaalean karvan seasta. Harjasin ensin pölyharjalla ponin läpi ja sen jälkeen uudelleen vielä ihan tavallisella, vähän kovaharjaksisella harjalla. Attea ei hirveesti kiinnostanut harjaus, se keskittyi vain sille olennaiseen asiaan, syömiseen. Kavioiden puhdistuksen jälkeen hain satulahuoneesta Aten yleissatulan sekä suitset.

Kun mä olin saanut Aten satuloitua ja itselleni kypärän päähän ja saappaat jalkaan, talutin liinakon kentälle. Kenttä oli autio, eli me oltiin Aten kanssa ihan kahdestaan. Kiristin satulavyötä vielä rei'ällä ja pidensin jalustimia mulle sopiviksi. Atte oli eilenkin tehnyt naperotunnin, joten jalustimet oli mulle ainakin viisi reikää liian lyhyet. Selkään mä nousin jakkaralta ja ohjasin Aten uralle kävelemään alkukäyntejä pitkin ohjin.

Kävelin muutaman kierroksen molempiin suuntiin ja keräsin sitten ohjat kevyelle tuntumalle. Atte alkoi heti pyöristää kaulaansa, kun taivutin sitä kulmassa. Ruuna oli aika jäykkä, se kun ei nyt muutamaan päivään ollut päässyt kunnolla jumppailemaan. Mä tein paljon ympyräitä, joilla taivutin Attea ja asettelin sitä sisään ja ulos. Positiivista oli, että se liikku tosi hyvin eteen ihan omalla moottorilla.

Ravissa mä myös jatkoin Aten taivuttelua ja tein siirtymisiä sekä ympyröitä. Atte liikkui yllättävänkin reippaasti ja vaikutti tosi motivoituneelta! Viime tunnilla, jolla mä olin mennyt Atella, oli ollut aiheena avot ja pohkeenväistöt, joten mä ajattelin tehdä vähän niitä. Ratsastin harjoitusravissa keskihalkaisijalle ja painoin vasemman pohkeeni Aten kylkeen sekä asetin sen päätä vasemmalle. Ihan hirveän hyvä ensimmäisestä väistöstä ei tullut, Atte jäi vähän löysäksi. Pohkeenväistöjä me hiottiinkin siinä melkein koko lopputunti, kyllä ne sitten lopulta onnistui oikein hyvinkin!

Lyhyiden välikäyntien jälkeen keräsin taas ohjat ja laitoin Aten kävelemään reippaasti. Ohjasin ruunan keskiympyrälle. Painoin laukkapohkeet liinakon kylkiin ja asetin sitä samalla oikealle. Ruuna lähti rauhalliseen ja keinuvaan laukkaan. Valkoinen harja liehui kevyesti tuulessa ja hiekka rahisi ruunan kavioiden alla. Mä istuin syvälle satulaan ja taivuttelin edelleen Attea sekä tein pieniä temmonvaihteluita. Napautin pohkeella, jotta Atte lähtisi oikein reippaaseen laukkaan, ja sen jälkeen tein pidätteen ja Atte sai laukata tosi rauhallista, mutta pontevaa laukkaa.

Laukattuani molempiin suuntiin siirsin Aten raviin. Mä annoin sen venyttää kaulaansa eteen ja alas, mutta sen piti kuitenkin edelleen ravata reippaasti. Jossain vaiheessa päästin ohjat kokonaan pitkiksi ja Atte sai ravata ihan omia reittejään mun kevennellessä mukana. Atte vaikutti tosi tyytyväiseltä saadessaan oikaista kulmissa sekä ravata keskellä kenttää miten halusi. Ravailtuani hetken molempiin suuntiin annoin Aten siirtyä käyntiin.

-Noh, miten meni? kuului Tyynen ääni tallista kun talutin Attea sinne treenin päätteeksi.
-Ihan kivasti, Atte liikku tosi hyvin eteen, vastasin ja käänsin ruunan karsinaansa.
-No hyvä, eli tunnista oli hyötyä? Tyyne kysyi silmää vinkaten.
-No oli kyllä! vastasin naurahtaen ja avasin samalla Aten suitsien solkia. Ruuna hieroi silmäkulmaansa takkiini, kun otin suitset pois sen päästä.

Satulahuopa oli sen verran hikinen ratsastuksen jäljiltä, joten päätin vaihtaa sen. Uudeksi valikoitui kiva keltainen huopa. Mä olin juuri shoppaillut Ellielle pari uutta huopaa, mutta Atelle en löytänyt mitään kivaa. Nyt mentiin siis vanhalla huovalla, mutta ei se mitään haitannut! Paketoin suitsetkin nätisti ja laitoin ne omalle paikalleen. Palasin vielä Aten karsinalle porkkanan kera ja syötin sen sille. Pujotin riimun ruunan päähän ja lähdin taluttamaan sitä tarhaan.

-Ai te ootte vieläkin täällä!
Eliza ja Jenny istuivat taukohuoneen pöydän ääressä kahvia hörppien. Sukka ja Luna olivat myös liittyneet heidän seuraansa.
-Joo, eipä tässä muutakaan tekemistä oikein ole, Jenny hymähti.
-Mä lähden kohta hoitamaan Tillin, Sukka sanoi.
-Tillin?
-Niin, Tillin! Sukka vakuutti. -Niin siis mä aloin hoitamaan sitä. Ja luovuin samalla Mimmistä...
-Aijaa, no, onnea sitten kai! sanoin naurahtaen.

Kauaa mä en ehtinyt taukohuoneessa höpötellä, kun mun piti jo lähteä. Kouluhommia oli tehtävänä ja kaikkea muuta.
-Moikka, mun pitää nyt mennä! huikkasin ovelta.
-Moikka!
Ulkona oli alkanut satamaan vettä. Mulla oli onneksi jalassa kumisaappaat, mutta sateenvarjoa mulla ei ollut. Mä päätin kerrankin olla valittamatta ja vaikka mulla olis ollut mahdollisuus palata takaisin sisälle talliin, mä jatkoin matkaa päättäväisenä kaatosateesta huolimatta.

Vastaus:

Ihan superkiva tarina! Teksti oli mukavan yksinkertaista ja helppolukuista, mutta silti kuvailit asiat hyvin sekä kerroit kaikki tarpeelliset yksityiskohdat :-). Kiva että sun ja Aten koulutreeni oli onnistunut!

Saat tästä hoitotarinasta palkaksi 57v€.

• Tyyne

Nimi: Eliza

30.08.2017 20:48
Jatkoa ikään kuin edelliseen tuntitarinaan. Tuntitarina oli konaisuudessaan siinä, mutta ollaan siis vielä samassa päivässä.

Sade oli loppunut mennessäni tarhoille hakemaan Seraa. Huomasin heti, että ponilla ei ollut ihan kaikki kohdallaan. Se vältteli minua tavallistakin enemmän. Saattoihan se johtua siitäkin, että en ollut nyt touhuillut Seran kanssa, mutta minusta tämä ei ollut sitä. Napsautin kuitenkin riimunnarun kiinni riimuun ja lähdin taluttamaan ponia talliin. Kävellessä huomasin Seran ontuvan oikeaa etujalkaansa. Päätin kuitenkin viedä ponin talliin niin saisi Tyyne sitten katsoa alustavasti, mikä Seralla oli ja mahdollisesti soittaa sitten eläinlääkärille.

-Tyyne, hain Seran juuri tarhasta ja se ontuu oikeaa etujalkaansa.
-Onko Sea nyt siis karsinassa?
-On.
-No voit vaikka harjata sitä käytävällä, tulen kohta.
Otin Seran harjakorin mukaani ja menin karsinalle. Talutin ponin riimusta käytävälle ja laitoin ponin molemmilta puolilta kiinni. Silittelin ponia ja juttelin sille rauhoittavasti. Otin käteeni pehmeän harjan alkaen harjata ponia ja odottelin Tyyneä.
Olin juuri saanut harjattua Seran ja laskin harjan takaisin koriin, kun Tyyne tuli tallin käytävälle.
-No niin, katsotaanpa sitten.
Tyyne alkoi nostella Seran kavioita yksitellen.
-Täällä on kivi kavion ja kengän välissä. Annatko minulle kavioukoukun?
Annoin Tyynelle koukun ja Serakin nosti kavionsa tällä kertaa jopa ihan suosiolla. Tyyne joutui käyttämään vähän voimaa, Sera huusi hieman ja kivi napsahti tallin lattialle.
-Noin, olisikohan kivi ollut syynä. Nyt, ota Sera naruun ja kävelytä sitä käytävää pitkin minusta poispäin. Tein työtä käskettyä.
Talutin Seraa reippaasti ovelle päin ja takaisin.
-Sitten sama ravissa.
Seran kaviot kopsahtelivat käytävällä hölkätessäni ponin vierellä.
-Ei se nyt ainakaan näyttäisi enää ontuvan. Jos olet menossa ratsastamaan, niin ihan vapaasti, mutta jos ontuminen jatkuu niin tuo Sera sitten talliin niin katsotaan uudestaan ja soitan tarvittaessa eläinlääkärille.
Tyyne lähti muihin hommiin ja minä jäin kaksin Seran kanssa. Tyyne olikin samalla puhdistanut kaikki Seran kaviot, joten rasvasin vielä kaviot ja hain Seran varusteet.
Satuloin ponin reippaasti. Serahan antoi laittaa satulan ilman näykkimistä, ehkä se olikin helpompi hoitaa käytävällä, kun ponilla oli muutakin katsottavaa kuin karsinan seinät.
Kuolaimia ei tarvinnut vielä lämmittää, joten laitoin suitset ponille, mutta suitsien alle laitoin korvahupun, kun ulkona oli tuulista. Talutin Seran kentälle.

Kentällä merkitsin reittimme eli kolmikaarisen kiemurauran törpöillä. Ratsauduin reippaasti ja jatkoimme käynnissä vasemmassa kierroksessa. Oikeastaan jo muutaman kierroksen jälkeen aloimme kävellä kiemurauraa pitkin ja aloime tehdä ensimmäisten ja viimeisten törppöjen väliin pysähdyksen. Huolehdin siitä, että törppöjen välissä Sera oli aina suorana ja että tie oli muutenkin hyvä. Minun mielestäni se oli oikein hyvä ja pysähdykset sujuivat kivasti. Reippaasta vauhdista minun täytyi muistutella Seraa, poni oli tänään jotenkin vähän tahmea. Jatkoimme kiemuraa ravissa ja teimme aina keskimmäisten törppöjen kohdalle käyntiin siirtymisen. Viimeinen törppöjen väli mentiin käynnissä ja sitten taas raviin. Aina kulmissa piti käyttää sisäpohjetta, Sera yritti oikoa ravissa kaikki kulmat. Jätimme käyntiin siirtymiset pois ja jatkoimme koko ajan ravissa, vaihtaen välillä suunnan. Siirsin Seran käyntiin ja siinä samalla pudotin jalustimet pois jaloista ja nostin jalkkarit ristiin satulan eteen. Ensin oikea ja sitten vasen. Totuttelin Seran käyntiin ilman jalustimia ja korjasin asentoani. Jalat saivat roikkua pitkänä alhaalla, selkä olikin suorana ja istuntani tiivistyi heti, kun ei ollut jalustimia tukena. Oikeastaan yksi asia, mikä oli kohentanut ryhtiäni noin ylipäätään ja että muistin istua selkä suorassa, oli kotona oleva satulatuolini. Ihan väistämättä siinä istui selkä suorana.
Istuin kunnolla syvällä satulassa ja käynti tuntui ihan hyvältä. Pyysin Seraa raviin. Raviin lähteminen oli vähän tahmeaa, mutta poni alkoi liikkua reippaammin ja jatkoimme kiemuralla.
Kuin taikaiskusta, Sera säikähti jotain ja lähti kovaan laukkaan. No, yllätyin siitä itsekin ja väistämättä putoa mätkähdin kyljelleni kentän hiekkaan. Kylki otti vähän osumaa, siihen tulisi varmaankin jonkinlainen mustelma. Ja pitihän se kentän hiekka joskus tarkistaa.
Nousin ylös ja puistelin vaatteitani hiekasta. Kylkeeni jomotti hieman, mutta hengitin hetken rauhallisesti paikallani ja tunsin olevani valmis uudestaan kipuamaan ponin selkään.
Sera menikin pukkilaukkaa innoissaan ja kaatoi törpönkin mennessään. Kävin nostamassa törpön ja otin Seran kiinni, jonka häntä viuhtoi kuin viimeistä päivää. Laskin vasemman jalustimen ja ratsauduin. Nostin jalustimen kuitenkin takaisin satulan eteen ja jatkoimme hetken aikaa käynnissä. Lähdimme sitten jatkamaan ravissa kiemuralla ja istuin tiiviisti satulassa. Sera oli nyt vähän turhan reipas ja piti vähän rauhoitella tammaa. Laskin Seran käyntiin ja otin jalustimet jalkoihini. Muutamien minuuttien käynnin jälkeen jatkoimme uraa harjoitusravissa ja teimme viimeisten törppöjen välissä laukannoston. Laukkaa jatkui pitkän sivun loppuun, josta raviin ja kiemuralle. Sera meinasi kompastua laukassa ja oli lähellä, etten tullut uudestaan alas ponin selästä. Selvästi Sera alkoi ontua taas, joten jäimme käyntiin ja jalkauduin. Talutin Seran talliin.

Riisuin Seralta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Tyyne olikin siellä ja juuri häntä nyt kaipasinkin.
-Tyyne Sera alkoi ontua taas.
Selitin tallin omistajalle ratsastuksen kulun ja Tyyne tuli katsomaan Seraa. Hän nosteli ponin kaviot, mutta niissä ei mitään ollut.
-Minun täytyy kohta soittaa eläinlääkärille. Harjaa Sera hyvin ja jätä se karsinaansa.
-Lupaathan ilmoittaa minulle sitten, kun jotain selviää, kysyin naiselta ääni hieman väristen.
-Ilmoitan toki.
Jäin harjaamaan Seraa ja harjasinkin ponin huolellisesti sekä rapsuttelin Seraa. Ollessani herkkä ihminen, tunsin alkavani kohta itkeä. Vaikka poni ei ollutkaan minun oma, niin olihan minulla tietysti siitä suuri huoli. Painoin nenäni ponin harjaan.
-Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa, paranethan pian, kuiskasin ponille. Samalla ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni.
En voinut jäädä pidempään, muuten olisin itkenyt vuolaasti, vaikka mitään isoa hätää ei Seralla ehkä ollutkaan.
Suljin karsinan oven nopsasti, heitin harjakorin satulahuoneeseen ja pakenin oleskelutilaan. Toivoin hartaasti, ettei siellä ole ketään, niin kuin ei ollutkaan. Ennätysajassa vaihdoin kengät ja lähdin polkemaan hurjaa vauhtia kotia kohti, minun täytyi päästä nyt kauas tallista, muuten murtuisin henkisesti.
Joku saattoi ajatella, että tämän ikäinen nyt vielä itkeä vollottaa, mutta minkäs sille voi, jos on herkkä ihminen. Sitä paitsi itkeminen tekee joskus hyvää.

Vastaus:

Voi ei, Sera-parka! :/
Mutta oikein hyvin ja selkeällä tyylillä kirjoitettu tarina, jota oli helppo lukea. Ehkä joissain kohdissa, esimerkiksi Seran säikähtämiskohdassa olisit voinut kuvailla vähän enemmän omia tunteitasi, kuten tarinan lopussa teit - muuten tarinassa oli kyllä ihan sopivasti yksityiskohtia ja kuvailua :-). Lopussa kirjoitit kyllä ihanan tunteellisesti!

Tästä hoitotarinasta saat palkaksi 57v€ :).

• Tyyne

Nimi: Ossian

29.08.2017 20:40
STORMWIND – 29.8.2017

Saken kuolemasta oli kulunut jo yli viikko, joka tuntui Ossianista ikuisuudelta. Viimeisimpinä päivinä hän oli käynyt pariin kertaan tallilla katsomassa Trollia sekä tietysti muita, mutta osittain hän halusi vältellä koko paikkaa ja kaikkia ihmisiä. Omasta mielestään Ossian ylireagoi tapahtuneeseen, olihan Sakke ollut vain hevonen. Toki Sakke oli hevonen, jonka kanssa pojalla oli ollut varsin hyvä suhde ja jonka kanssa hän oli oikeasti ystävystynyt vuosien varrella. Sakke oli ollut Ossianin omistuksessa neljä vuotta, mutta hän oli tuntenut ruunan ja pienestä oripojasta. Ja toki olihan itse kokemus traumatisoiva – jäädä nyt hevolla auton alle kohtalokkain seurauksin.
Tapahtuneesta Ossianille oli jäänyt varsin ristiriitaiset tunteet. Aluksi oli tullut ihan loogisesti asian kieltäminen, seuraavaksi musertava suru ja aavistus pelkoa, kun asiat oikeasti upposivat pojan tajuntaan ja lähes samaan aikaan jäätävä raivo. Tunteet kuitenkin tasoittuivat ja päällepäin Ossian oli jo melko hyvässä kunnossa, sisimmässään hän ei halunnut käsitellä asiaa tai puhua siitä. Autoa hän ei suostunut ajamaan ja kyydissäkin hän istui varsin vastahakoisesti.

Nyt Ossian oli kuitenkin palannut tallille ehkä hieman väkinäisesti hymyillen, mutta kuitenkin. Fyysisiä vammoja hänellä ei ollut muita kuin murtunut käsivarsi. Käsivarressa oli miehekkään pinkki kipsi, eikä Ossian olisi periaatteessa saanut urheilla, mutta koska sormet toimivat melko normaalisti, oli hän menossa ratsastamaan. Toki lääkäri oli kieltänyt sen, mutta Ossian oli ollut pienestä pitäen huono kuuntelemaan lääkäreiden ohjeita. Ja hyvällä tuurilla kipsi roikkuisi matkassa mukana vain päälle kolmisen viikkoa, sillä murtuma oli ollut yllättävän siisti.
Hetken harkitsemisen jälkeen Ossian päätti käydä ilmoittelemassa itsestään taukohuoneessa ennen Trollin luokse vetäytymistä. Tavalliseen tapaan huoneessa oli porukkaa, tällä kertaa paikalla oli Eliza, Ida, Jenny ja Woojin.
– Suakin näkee täällä, totesi Eliza hyväntahtoisesti kulmaansa kohottaen.
– No eihän teitä voinut vahtimatta jättää, kuitenkin joku salaliitto kehitteillä, vastasi Ossian hymyillen. Poika ei jaksanut jäädä kauaksi jutulle, mutta tarpeeksi kauan hän oli, että tytöt ehtivät tuhertaa jotain hänen kipsiinsä.

Päästyään vihdoin pakenemaan Trollin karsinalle, Ossian huokaisi syvään. Karsinalta hän otti mukaansa ponin riimun ja riimunnarun, ennen kuin suuntasi sitten tarhoille. Kesäpäivät olivat jo sinänsä loppuneet ja ilma oli viilennyt huomattavasti, mutta Ossianilla oli silti lyhythihainen bändipaita päällä. Trolli ja muut nelijalkaiset katselivat pojan lähestymistä uteliaana, mutta kukaan ei näyttänyt olevan lähdössä sisälle.
Sisällä connemara katsoi uteliaasti karsinastaan, kun Ossian kasasi harjat ja suitset karsinan eteen. Viereisessä karsinassa oleva Pepi katsoi myöskin touhua kiinnostuneesti. Hevosille tuhahtaen Ossian alkoi harjata kimoa ponia, joka oli rypenyt jossain kuralätäkössä. Syksyn kauhu, kura. Kura oli onneksi kuivunut harmaaksi kerrokseksi, joka lähti helposti piikkusuan avulla. Tosin ponista lähti sellainen pölypilvi, että poika oli tukehtua.
Harjauksen jälkeen vuorossa olivat suojat ja suitset, sillä satulan käyttö oli yliarvostettua. Ja täytyihän Ossianinkin liittyä tähän villitykseen, että mentiin ilman satulaa, sillä sitä oli ollut lähiaikoina paljon liikkeellä. Ossian tosin toivoi, että Trolli osaisi kerrankin käyttäytyä, ettei hän lentäisi selästä kuin leppäkeihäs. Suojissa ja varsinkin suitsissa kesti tavallista kauemmin, koska vaikka pojan murtunut käsi toimi melko hyvin kipsinkin kanssa, oli se tavallista jäykempi ja vaikeammin liikutettavissa. Vihdoin ponin suitsitettuaan Ossian sitoi vielä riimunnarun ponin kaulan ympärille, että saisi tarvittaessa edes jostain tukea. Omia varusteita hänellä oli vain kypärä ja pitkä raippa, tennarit saivat luvan kelvata, varsinkin kun mukaan ei otettu satulaa.

Vaikka Trolli oli säältään vain 144 senttimetriä, joutui Ossian kiipeämään ponin selkään aidan päältä. Normaalisti hän olisi kangennut itsensä jakkaralta kyytiin, mutta nyt hän ei uskaltanut laittaa kädelleen turhaa painoa. Ponin lämmin selkä toi mukavaa vaihtelua syksyiseen tuuleen, joka sai taas lämpimien päivien jälkeen pojan kädet kananlihalle. Trollin selkä oli yllättävän mukava istua, säkä ei edes tuntunut hirveän, kamalan tai edes kaoottisen luiselta. Pienellä merkillä peikkoponi lähti löntystelevään käyntiin ja Ossian otti paremmin ohjista kiinni.
Käveltyään hyvän aikaa ympäri kenttää Ossian keräsi ohjia käteen ja alkoi sitten säätää kaikkea mahdollista poninsa kanssa. Ympyröitä, väistöjä, taivutuksia ja kaikenlaisia teitä ensin käynnissä molempiin suuntiin, sitten ravissa. Trolli käyttäytyi yllättävän hyvin ja nyt kun Ossian oli oppinut edes jokseenkin ponia ratsastamaan, sen tasapaino oli kehittynyt hurjasti lyhyessä ajassa. Saken askeliin verrattuna ponin liikkuminen oli todella tasaista, mutta parit ensimmäiset kierrokset Ossian kevensi hieman vaivalloisesti.
Tarpeeksi ravailtuaan Ossian antoi Trollille hetkeksi pitkät ohjat, minkä jälkeen hän otti sitten laukkoja. Trolli, tästä ehkä vähän turhankin innoissaan, veti heti nostossa pukit, mutta pojan onneksi hän pysyi helposti selässä. Kimo ori pisteli innoissaan ympäri kenttää hurjaa laukkaa aina välillä peräänsä heittäen, mutta ratsastaja lukitsi jalkansa ponin mahan ympärille ja istui kyydissä mukana. Kylläpä ponista löytyi potkua.

Loppu ratsastus sujui sitten paremmissa merkeissä ja napakka syystuuli puhalsi pilvet pois auringon edestä. Enää ei aurinko lämmittänyt täydellä teholla, mikä oli vain omiaan korostamaan syksyn alkua. Kuitenkin näytti siltä, että ei se elämä niin kamalaa ollut ja vaikeista asioistakin voisi päästä yli – mikäli niitä vain käsittelisi.

Vastaus:

Erittäin mukavalla tyylillä kirjoitettu tarina! Teksti oli ihanan sujuvaa ja myös sopivan yksinkertaista, joten tarinaa oli oikein kiva lukea :). Mitään virheitäkään en tekstin joukosta löytänyt ja tarina olikin oikein hyvä!

Palkaksi saat tästä tarinasta nyt 55v€ :-).

• Tyyne

Nimi: Jenny

29.08.2017 19:11
Päähäni pälkähti idea ilman varusteita ratsastamisesta. En ollut koskaan ennen kokeillut sitä, mutta usein olin nähnyt ihmisten ratsastavan hevosillaan ilman satulaa ja suitsia. Sitä voisi olla mielenkiintoista kokeilla, ajattelin. Siispä pyöräilin Keijukumpuun koulupäivän jälkeen, ajatuksena ratsastaa Pepillä ilman varusteita. Tästä tulisi varmasti hauskaa!

Kävin ensin oleskeluhuoneessa moikkaamassa muita tallilaisia. Sohvalla istui tuttuja kasvoja, muun muassa Luna, Sami ja Cecilie. Pöydän ääressä, puisella penkillä istui joku uusi tyttö. Tyyne oli maininnut, että tallille oli saapunut pari uutta hoitajaa. Tämä oli varmaan jompi kumpi niistä.
"Moikka, mitäs tänne kuuluu?" tervehdin tallilaisia ja tungin repun kaappiini.
"Ei kai tässä ihmeempiä", Cecilie tokaisi. "Hän on muuten uusi hoitaja, Roza", nainen sanoi vielä perään ja viittasi Rozan suuntaan.
"Ai, kiva! Ketä sä hoidat täällä?" kysyin leveästi hymyillen. Oli aina kiva tavata uusia hoitajia.
"Hoidan Ellua", Roza sanoi.
"Oi, Ellu onkin ihana poni! Varsin eloisa tapaus", sanoin.
Hetken aikaa juttelin tallilaisten kanssa oleskeluhuoneessa, pian kuitenkin lähdin kohti sivutallia.

Juuri kun olin poistumassa päätallista, huomasin Kerman karsinassa olevan tytön. Kermakin oli tainnut saada viimein oman hoitajansa.
"Hei! Hoidatko sä Kermaa?" kysyin tytöltä ystävällisesti.
"Joo, hoidan. Mun nimi on Jen", punatukkainen tyttö sanoi. Kerma näytti oikein tyytyväiseltä, kun sai huomiota hoitajaltaan. Esittäydyin siinä Jenille pikaisesti, mutta kovin kauaa en tyttöä viitsinyt häiritä.
"No näkyillään, mä lähden tästä ratsastamaan mun hevosen", sanoin ja harpoin sivutalliin.

Yksäritalliin oli tullut tänään uusi asukas, Lotto. Hevonen oli kyllä todella komea ja olin ihastunut siihen heti ensisilmäyksellä. Taisi olla onni, ettei hevosen omistaja Woojin ottanut orille hoitajaa, muuten kiusaus olisi varmasti kasvanut liian suureksi... Pikaisesti otin Pepin riimun käteeni ja lähdin hakemaan poikaa ulkoa. Tarhassaan se söi heinää sulassa sovussa Donitsin, Roin ja Monnin kanssa.
"Mitä jätkät?" kysyin hevosilta avatessani tarhan porttia. Monni ja Donitsi pysyivät hieman kauempana portista, eivätkä jaksaneet juurikaan kiinnittää huomiota minuun. Roi sen sijaan olisi oikein mielellään ollut tulossa mukaan talliin.
"Kyllä säkin varmaan pian sisälle pääsit", lohdutin oria ja silitin sen turpaa hieman. Tungin mustan nahkariimun Pepille ja lähdin hevosen kanssa talliin, jättäen muut hevoset odottamaan hakijoitaan.

Minun täytyi vain harjata Pepi, sillä varusteita ei hevoselle tällä kertaa tarvinnut laittaa. Talutin Pepin kentälle, jossa Ossian oli ratsastamassa Trollilla.
"Mahtuuko sinne vielä yksi ratsukko?" kysyin pojalta.
"Kaipa tänne mahtuu", Ossian sanoi. "Minne sä oot satulan ja suitset jättänyt?"
"Ajattelin mennä ilman niitä", irvistin taluttaessani Pepin kentän keskelle. Tein riimunnarusta ohjat ja kapusin Pepin selkään. Herkkä hevonen lähti pienestä merkistä liikkeelle.
"Ootko sä nyt aivan varma tuosta?" Ossian sanoi Trollin satulasta.
"Joo joo, kyllä tää hyvin menee!"

Pepi toimi riimulla ja riimunnarulla aivan yhtä hyvin kuin suitsillakin. Se oli pehmeä ja kulki reippaasti eteen. Taputin orin kirjavaa kaulaa ja kiersin kenttää tehden käynti- ja ravisiirtymisiä. Mitään kovin vaikeaa en tehnyt, keskityin ihan vaan perusjuttuihin. Lähinnähän tämä varusteitta ratsastaminen oli minulle vain hupia. Tein voltteja, jotka onnistuivat hyvin.
"Periaatteessahan mä ratsastan aina Pepillä ilman suitsia", naurahdin. "Tai no siis, ilman kuolaimia."
Niin, eihän tämä kovin paljoa eronnut siitä, miten normaalisti Pepiä ratsastin. Satula vain puuttui, ja suitsien tilalla oli riimu ja riimunnaru.
"Kivastihan teillä näyttää menevän", Ossian tokaisi ottaessaan Trollilla loppukäyntejä hieman keskempänä kenttää, jotta minä pystyin ravaamaan uralla.
"Pitäisköhän mun kokeilla tätä samaa joskus Livellä tai Delillä?" mietin ääneen.

Otin Pepillä vielä vähän laukkaa. Käänsin orin pääty-ympyrälle, sen ponnahtaessa vauhdikkaaseen laukkaan. Silti sain Pepin pidettyä hyvin hallussa. Laukkasin hetken myös uralla, jotta Pepi sai purettua energiaansa. Pian jarrutin orin raviin ja siitä käyntiin.
"Mä haluan kokeilla vielä yhtä juttua", sanoin Ossianille, joka oli kaartanut Trollin kaartoon ja laskeutui satulasta alas. Ratsastin pojan luo ja ojensin tälle Pepin riimun.
"Pidä sitä", sanoin ja ohjasin hevoseni uralle. Nyt sillä ei sitten ollut yhtään mitään, millä olisin voinut hallita sitä. Luotin oriin sen verran, että uskalsin ottaa sillä käyntiä ja ravia ilman varusteita. Laukka olisi kuitenkin ollut liian riskialtista, siinä Pepi nimittäin lähtee silloin tällöin lapasesta.

Rennon varusteitta ratsastuksen jälkeen, laskeuduin alas Pepin selästä keskihalkaisijalla. Ossian oli jo mennyt talliin ja jättänyt Pepin riimun roikkumaan kentän portinpieleen. Nappasin riimun siitä ja työnsin sen energisen oloisen orin päähän.
"Eikö sulta vieläkään lähtenyt virrat?" naurahdin ja avasin kentän portin. Palasin riehakkaan Pepin kanssa talliin ja hoidin sen ennen tarhaan viemistä.
"Nähdään taas pian", huikkasin Pepille ennen kotiin lähtöä. Minulle jäi hyvät fiilikset tämän päivän ratsastuksesta, ehkä minä innostuisin ratsastamaan useamminkin ilman varusteita.

Vastaus:

Täähän oli oikein kiva tarina :-). Hyvin sait kyllä sisällytettyä tähän uudet hoitajat ja Lotonkin! Teksti oli oikeastaan mukavan yksinkertaista ja selkeästi kirjoitettua. Tarinan lukeminen oli siis oikein miellyttävää, eikä kirjoitusvirheitäkään löytynyt :). Kokeile muuten ihmeessä vaikka Livenkin kanssa tuota vähemmillä varusteilla ratsastamista!

Saat palkaksi tällä kertaa 55v€.

• Tyyne

Nimi: Jenny

28.08.2017 18:04
Ekstratehtävä VII

Heti Keijukumpuun saavuttuani, törmäsin Tyyneen. Moikkasin naista pirteästi ja olin jo livistämässä hänen ohitseen Liven karsinalle, mutta Tyyne pysäytti minut.
"Hei mulla oliskin itse asiassa sulle tehtävä!" Tyyne sanoi. Mielenkiintoni heräsi, mitähän hän oli tällä kertaa keksinyt.
"No, mikä tehtävä? Antaa kuulua vaan!" sanoin topakasti. "Mä oon aina valmis kaikkeen."
"Justuksen veli Julius on tullut käymään tallilla", Tyyne paljasti. "Sä voisit käydä taluttamassa sitä kentällä Herkun selässä. Juliuksella ei ole paljoa ratsastuskokemusta, siispä taluttaja on tarpeen."
Kun Tyyne oli saanut tehtävän selitettyä, nyökkäsin ja sanoin hoitavani asian. Suuntasin hakemaan Herkkua tarhasta.

Tarhoilla törmäsinkin Justukseen, ja hänen seurassaan olevaan Juliukseen. Miehet olivat ulkonäöltään lähes identtiset.
"Moi, mä oon Jenny!" esittäydyin. "Kumpi teistä onkaan Julius?" heitin läpällä.
Justus ja Julius nauroivat. Kyllähän minä nyt oikeasti erotin miehet toisistaan. Otin Herkun riimunnarun päähän ja jättiläinen lähti kopsuttelemaan vierelläni rennosti.
"Julius, pääsetkin tänään ratsastamaan Herkulla!" kerroin.
"Onpa siinä komea hevonen", Julius tokaisi ja lähti kanssani talliin.
"Herkku on sitten todella kiltti, vaikka onkin tämmöinen jättiläinen", selitin ja Justus näytti heti helpottuneelta.

Saavuimme talliin, jossa hoidimme Herkun yhdessä. Neuvoin Juliusta oikeastaan joka asiassa, ihan miehen muistin virkistykseksi. Olihan miehen edellisestä ratsastuskerrasta jo kauan aikaa. Ongelmia ei ilmennyt Herkun hoidossa, siispä pääsimme nopeasti kentälle.
"Älä sitten tipu satulasta", irvistin. "Muuten mun maine menee."
"Yritän parhaani olla tippumatta", Julius naurahti. "Kunhan et pistä mua tekemään mitään kovin vaikeaa."
Avustin Juliuksen satulaan, kun olin saanut satulavyön kiristettyä. Napsautin mukanani olevan riimunnarun kiinni Herkun suitsien kuolaimeen.
"Mennään tässä vaan käyntiä uralla", kerroin Juliukselle, joka nyökkäsi.

Muutaman kierroksen jälkeen kysyin Juliukselta, josko hän haluaisi ravata. Mies nyökkäsi vähän kankeanpuoleisesti.
"Ota ohjat paremmin käsiin. Pidä kevyt tuntuma hevosen suuhun", selitin Juliukselle. "Selkä voisi olla vähän suorempana ja katse edessä", kerroin Juliukselle ohjeita.
"Tuleekohan tästä mitään?" Julius mutisi.
"Hyvin se menee", rohkaisin Juliusta ja kannustin Herkun raviin. Mies tarrasi kiinni Herkun harjaan ja pomppi perunasäkkinä satulassa. Hetken aikaa juoksin Herkun suurten raviaskelten vierellä, kunnes jarrutin hevosen käyntiin. Taputin Herkkua kaulalle ja kehuin Juliusta.
"Näetkös, susta kuoriutuu ihan kunnon ratsastaja!" naurahdin.
Julius hymyili ja oli selvästi ylpeä itsestään. Olimme kentällä vielä vähän aikaa, kunnes lähdimme talliin hoitamaan Herkun.

Vastaus:

Olipas ihanaa tekstiä ja oikein hyvin suoritit ekstratehtävän! ♥ Tämän lukeminen oli oikein miellyttävää, sillä teksti oli laadukasta ja mukavan sujuvaa. Lisäksi kuvailit tosi kivalla tyylillä ja selkeästi. Virheitäkään en tarinasta löytänyt :).

Elikkäs tästä saat palkaksi tietenkin 20v€!

• Tyyne

Nimi: Eliza

28.08.2017 17:08
Ekstratehtävä VII, 25.8.2017

Tyyne oli laittanut minulle aamulla viestiä ja kertonut, että hänellä olisi minulle tehtävä. En sitten sen enempiä kysellyt, vaan vaihdoin tallikamat päälleni ja lähdin Keijukumpuun.

Tarhojen luona näin jonkun miehen, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Mies oli vaihtamassa ja täyttämässä hevosten vesiä tarhoihin ja hän näytti jotenkin ehkä vähän varuillaan olevalta. Tervehdin miestä, mutta en saanut mitään vastausta.
Ehkäpä Tyyne oli pestannut tänne jonkun uuden työntekijän, täytyi kysyä häneltä. Kävelinkin seuraavaksi talliin.

-Moi Tyyne, sinulla oli jokin tehtävä minulle.
-Hei Eliza. Kyllä on. Justuksen veli Julius on tullut käymään täällä ja saat taluttaa Juliusta. Ottakaa vaikka Donitsi. Hevoset ovat tarhoissa, kuten ehkä huomasitkin. Komensin äsken Juliuksen vaihtamaan hevosille vesiä, joten hän lienee tarhoilla.
-Joo näin Juliuksen. Tervehdin häntä, mutta en saanut tervehdystä takaisin. Julius näytti vähän varautuneelta.
-Pst, Julius on ollut vain lapsena tekemisissä hevosten kanssa ja ratsastanut kerran. Ota se sitten huomioon.
-Aivan, no enköhän minä pärjää Donitsin ja Juliuksen kanssa.

Kävin hakemassa riimunnarun ja menin tarhoille, jossa tämä Julius vieläkin oli. Tervehdin häntä reippaasti.
-Hei Julius. Minä olen Eliza ja Tyyne antoi tehtäväkseni taluttaa sinua kentällä Donitsin selässä.
-Noinkohan tuollainen pieni tyttö osaa sellaista tai käsitellä hevosia? Mies virnuili.
-Hetkinen nyt. Jos lähdetään ihan siitä, että olen ratsastanut ensimmäisen kerran kolmevuotiaana ja ollut siitä lähtien aina jotenkin hevosten kanssa tekemisissä. Ja ratsastuskokemusta minulla on yli kymmenen vuotta, jos nyt sanotaan tuollainen noin vuosi aika ratsastuskokemukselle. Voi se olla hyvinkin enemmän, välissä oli jokunen vuosi välillä, etten päässyt ratsastamaan.
-Oletkin saanut jo hevosille vedet laitettua, hyvä. Pidäpä lankoja auki sen aikaa, kun talutan Donitsin tarhasta pois ja sulje langat huolellisesti. Voitkin sitten avata sen jälkeen tallin oven ja pitää sitä auki.

Talutin Donitsin karsinaan ja ihmettelin, mihin mies hävisi. Sieltä hän tuli perässä, mutta ettei vahingossakaan mene liian lähelle hevosta.
-Tule mukaani, sanoin miehelle ja tämä käveli vastahakoisesti perässäni. Menimme satulahuoneeseen ja jätin hänet etsimään itselleen sopivaa kypärää, kun kävin hakemassa itselleni hanskat. Palasin satulahuoneeseen ja otin mukaani harjat ja suitset ja Julius sai ottaa satulan ja menimme Donitsin luokse. Lykkäsin miehelle harjan käteen ja neuvoin miten hän voisi harjata Donitsia.
-E-ei kai se pure? Mies kysyi pelokkaasti.
-Tuskinpa vain, Donitsi on kiltti.
Saimme orin harjattua ja puhdistin tämän kaviot. Vaikka kyseessä olikin vain talutus, niin laitoin kumminkin suojat Donitsille. Saattoihan se hivuttaa ihan vain käynnissäkin. Koska Donitsi oli kuitenkin melko iso, joten Julius sai auttaa varustamisessa.Neuvoin miten satula laitetaan ja mies nosti satulan Donitsin selkään. Oioin huopaa ja kiinnitin vyön. Laitoimme suitset ja lykkäsin orin ohjat miehelle, hän sai taluttaa Donitsin ulos.
Mies jäi seisomaan hevosen viereen, mutta hoputin häntä ja mies tuli vihdoinkin ulos Donitsin kanssa.

Kiristin vyön ja mittailimme yhdessä jalustimia. Talutin orin rampin viereen ja mies sai luvan, tai joutui, nousemaan rampilta hevosen selkään. Toki minulla oli riimunnaru kiinni kuolaimessa, mutta silti neuvoin Juliukselle, miten ohjista pidettiin kiinni oikeaoppisesti. Lähdin taluttamaan oria kentälle uraa pitkin ja kerroin erilaisia ohjeita Juliukselle. Kantapäät alas, ei saa olla liian tiukka ohja tai vetää ohjasta. Ohjat olivatkin nyt hieman liian löysät siihen nähden, jos mies olisi ratsastanut itsekseen. Mutta ei se nyt haitannut, Donitsi oli minun hallittavissani. Neuvoin miestä rentoutumaan, sillä hän oli melkoisen jäykkänä siellä Donitsin selässä. Neuvoin myös tarvittaessa ottamaan harjasta kiinni ja mies ottikin ison tukon harjasta, josta piti kiinni. Taluuttelin Donitsia rauhallisesti, se ei kävellyt edes normaalia reipasta tahtia. Ilmoitin Juliukselle, että nyt ravataan. Lähdin hölkkäämään ja Donitsi siirtyi raviin. Julius kiljui jotain epämääräistä Donitsin selässä ja hidastin Donitsin käyntiin.
Taluttelin Donitsia noin 15-20 minuuttia ja päästin Juliuksen laskeutumaan selästä. En rääkännyt miestä enempää. Paitsi että sen pitäisi vielä harjata Donitsi!

Kävelimme talliin ja mies sai ihan itse ottaa varusteet pois Donitsilta ja viedä ne satulahuoneeseen. Menin tietenkin itse mukaan ja neuvoin ja selitin, miksi mikin asia piti tehdä. Miksi kuolaimet piti pestä ja miksi satulavyö piti nostaa satulan päälle. Menimme harjaamaan Donitsia, poistin ensin suojat. Harjatessani ja myös Juliuksen harjatessa selitin miehelle juurta jaksain, miksi hevonen piti harjata ennen ja jälkeen ratsastuksen, miksi kaviot piti puhdistaa ja miksi suojat piti laittaa. Kun Donitsi oli hoidettu, Julius kysyi voiko jo lähteä ja annoin luvan. Mies lähti etsimään veljeään Justusta. Lähdin itse viemään Donitsia takaisin tarhaan muiden lajitovereiden seuraan ja pistin vain merkille, että Juliusta ei näkynyt enää missään. Olikohan hänen egonsa kokenut kolahduksen, hymyilin ja rapsutin Donitsia.

Vastaus:

Oikein kivasti kirjoitettu ekstratehtävä! :) Kerroit kaiken riittävän yksityiskohtaisesti ja kuvailitkin sopivasti. Teksti oli mielestäni ihan selkeästi kirjoitettua ja asiat oli selitetty mukavan yksinkertaisesti :-).

Saat tästä palkaksi tietenkin 20v€!

• Tyyne


 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2017 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com