Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tänne kuuluu kaikki hoitajien sekä yksäriomistajien kirjoittamat hoito- ja tapahtumatarinat. 

Ekstratehtävät ovat ainakin toistaiseksi nyt tauolla, ja niiden tilalle on tullut Tallilla tapahtuu -tehtäväpaja!

Mukavia hoitohetkiä!

 


HEVOSENVAIHTOHAASTE

Keijis haastaa 19.6. kaikki tallilaiset vaihtamaan ratsujaan toistensa kanssa! Kaikki halukkaat muodostaa siis chatossa parit ja vaihtavat siis hoitsujaan/yksäreitään yhden ratsastuksen ajaksi. Molemmat kirjoittavat pienet tarinat tästä ratsastuskerrasta, chatossa voi sopia yksityiskohtia, tai sitten toinen osapuoli ottaa vain mallia ensimmäiseksi kirjoittavan tarinasta. Haasteen suorittamiseen on aikaa pari viikkoa!

Eliza - Ossian (Sera & Peikkonen)
Jenny - Lyydia (Live & Ellie)

Sukka - Luna (Mimmi & Firre)
Linda - Woojin (Monni & Lotto)
Avra - Cecilie (Monttu & Hira)

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Olivia

24.09.2018 16:54
Perus viikonloppu:





Olimme Oonan kanssa tallilla söimme eväitä. Oonalla ei ollut eväitä mutta minä lainasin. Annoin Oonalle omenan ja välipala keksin. Syötyämme lähdimme Aten karsinalle koska Oona halusi nähdä sen. Kysyin Oonalta: - Voitko tulla meille tänään yöksi? Oona vastasi: - Voin tulla mutta heti aamulla mennään tallille.

Kun lähdimme tallilta niin menimme Oonalle. Oonan koira hyppäsi päälleni. Kun Oona oli pakannut lähdimme meille. Matkalla näimme sirkuksen siellä ponin ja aasin. Se pysäytti Oonan läpi kotaisin. Yritin saada Oonan liikkumaan, mutta se liikkui vain aasia ja ponia päin. Perillä meillä me syötiin pizzaa.


Aamulla laitettiin ratsastus vaatteet päälle ja sitten lähettiin tallille. Satoi, me pyöräiltiin. Perillä tallilla minä halusin Starlinen luokse. Starlinen luona me harjattiin Starlineä ja tehtiin letit.

Pian sitten lähdettiinkin koteihimme.

Nimi: Kaisa

14.09.2018 18:05
Valmennuksien sopimista ja ratsastelua

-Okei, kiitos. Se sopii hyvin, heippa, lopetin puhelun kuuluisan esteratsastaja Lukas Bennetin kanssa. Olimme sopineet, että hän pitäisi minulle ensi viikolla valmennuksen. Olin iloinen, sillä pääsisimme vihdoin jonkun valvovan silmän alle. Vaikka olinhan osallistunut Keijiksen jokaiselle tunnille, joista kahdella menisin aina Tikrulla, mutta olisihan se aivan eri asia olla estevalmentajan tunnilla. Selasin vielä Instagramin läpi, ja huomasin Jennyn kivan päivityksen. Siinä oli kuva Roin selästä, ja jonkin verran tekstiä. Luin tekstin ääneen, sillä olin yksin satulahuoneessa.
-Tänään maastossa Roin kanssa, oli kivaa:)!, luin. Olin Tikrun tulon jälkeen tutustunut moneen uuteen ystävään, mutta erityisesti pidin Jennystä ja Lunasta. He olivat molemmat ystävällisiä, hauskoja ja hyvää juttuseuraa. Meidät oltiin muutenkin otettu hyvin vastaan, enkä voinut mitenkään välttyä kehuilta. Vissiin täällä kehutaan aina uusia, mietin itsekseni. Lopetin mietteeni, ja suljin puhelimen. Nyt pitäisi mennä ratsastamaan. Olin menossa nimittäin hyppäämään, ja olin varannut kentän täysin omaan käyttöön tunniksi. Täysin omaksi siksi, että en halunnut että kukaan näkisi, jos menomme näyttäisi kauhealta. Tikru oli todella epävarma esteillä, eikä asiaa auttanut se, että en ollut itse hypännyt lähiaikoina paljoakaan. Mutta Tikru oli taitava, sen kyllä tiesin. Nousin penkiltä ylös, ja nappasin Tikrun kiiltävän mustan estesatulan telineestä. Otin koukusta vielä meksarit, ja martingaalin. Suojien tiesin olevan harjapakissa. Lähdin kävelemään tallin käytäviä pitkin. Lähes jokainen hevonen kääntyi katsomaan, paitsi eivät tietenkään ne känkkäisimmät yksilöt. Ilahduin suuresti kun Tikru hörisi tullessani sen kohdalle, vaikka tiesinhän että se oltiin jo ennen oppinut hörisemään ihmisen tullessa luokse. Silti se tuntui mukavalta. Otin harjat pakista, ja rupesin kihnuttamaan ensin juuriharjalla, ja sitten pölyharjalla jo valmiiksi puhdasta karvaa. Suihkutin vielä lopuksi kiillotusainetta, jonka jälkeen Tikru näytti upealta. Sitten suorin lyhyen harjan ja puhdistin kaviot. Tikru käyttäytyi koko sen ajan mallikkaasti. Kaivoin taskun pohjalta porkkananpalan, jonka ojensin ponille syötäväksi. Tikru rouskutti tyytyväisenä palasta sen aikaa, kun laitoin satulan. Ensin uusi punainen huopa, sitten romaani ja viimeisenä satula. Kiristin vyön, jonka jälkeen tarkastin vielä että huovat olivat hyvin. Sitten laitoin suitset ja mustat suojat Tikrun jalkoihin. Avasin oven ja lähdimme kohti kenttää.

Kevensin rennosti Tikrun tasaisen ravin tahdissa, kun se tallusteli eteenpäin kevein askelin. Olin haltioissni, sillä alkuravitkin sujuivat todella hyvin. Poni liikkui ilmavasti ja iloisesti eteenpäin korkeassa muodossa täysin tuntumalla. Tein muutamia ympyröitä ja voltteja ennen laukkatyöskentelyä. Olin oppinut nyt parissa viikossa oikeasti ratsastamaankin Tikrua, sillä ensin se oli ollut haastavaa. Ensinnäkin se oli todella herkkä istunnalle, toiseksi herkkä suusta, ja olin tottunut ratsastamaan patalaiskaa cobbia. Tietenkin olin myös ratsastanut herkkiä hevosia, mutta en niin pitkälle koulutettuja. Nostin oikean laukan ja annoin Tikrun laukata ensin ihan vapaasti, mistä se ensin hieman hämmentyi. Sitten otin ohjat ja käskin sen pitkillä sivuilla ottamaan vähän reippaampaa laukkaa. Minua alkoi naurattamaan, sillä tunne oli ihana. Rakastin sitä kun poni laukkasi kunnolla eteenpäin, eikä laahustellut kuin mato. Otin kumpaankin suuntaan vielä vähän rauhallisempaa laukkaa, ja se sujui hyvin. Annoin sen jälkeen Tikrun hetken kävellä, ja kertasin oman tehtäväni. Ensin hyppäisin pari kertaa pienen 50 cm korkuisen pystyn, sitten alkaisin tulemaan muutaman kerran saman kokoista sarjaa, jonka jälkeen lyhyttä rataa, johon sisältyi myös pieni erikoiseste, eli muuri. Nostin laukan, tein ympyrän ja ohjasin Tikrun suoraan kohti punaista pystyä. Pidin pohkeet kiinni ja sain sen apujeni väliin, jolloin hyppy onnistui ilman suurempia virheitä. Olisin vain voinut myödätä hieman paremmin. Tulin sen vielä pari kertaa, jonka jälkeen loistin kuin naantalin aurinko. Olin todella iloinen, sillä en tiennyt että se ossi hypätä noin hyvin. Nostin innostuneena laukan, ja tein kaarevan tien okseri-pysty sarjalle. Yritin taas pitää pohkeet kiinni, mutta epäonnistuin rohkaisu-yrityksessäni, ja Tikru kielsi. Toisella yrityksellä pääsimme yli valtavalla loikalla, ja toisellekkin sarjan osalle tuli iso hyppy. Nyt olin saanut päättäväisyyttä, ja yritin vielä uudestaan. Toisella kerralla tuli kummallekkin esteelle hyvät hypyt. Sitten aloitin radan hyppäämisen. Ensin oli sarja, sitten pysty, jonka jälkeen muuri. Annoin TIkrun taas kävellä hetken ennen hyppäämistä.

Nostin rytmikkään laukan, jota Tikru polki hyvin takajaloillaan eteenpäin. Sarja ylitettiin vaikeuksitta, samoin pysty. Sitten lähestyi muuri. Minua alkoi jännittää, mutta TIkru oli kerännyt jo tarpeeksi rohkeutt, imi esteelle kovaa vauhtia ja ponkaisi siitä leikiten yli. Kehuin sitä paljon, sillä olimme suorittaneet neljän esteen radan virheittä, ja olihan kyseessä vasta ensimmäinen hyppykera. Tiesin kyllä, että esteet olivat aivan pieniä, mutta onnistumisen ilo oli valtava. Annoin ruunan kävellä pitkät loppukäynnit, jonka jälkeen vein sen talliin ja hoidin. Sitten lähdin kotiin.

//tää ei ollu nyt niin panostettu mut :D

Nimi: Hertta

13.09.2018 15:31
♡Hoitotarina nro 7♡ – Dippi on ihan kiv… tai no ihan jees kouluponi!☆

Leirikaste oli ohi ja hikiset sekä läpimärät leiriläiset olivat vaihtamassa vaatteitaan ja alkoivat pikkuhiljaa laittaa ratsastusvarusteita päälle. Vetäisin turvaliivini vetoketjun kiinni ja otin vaaleanpunaisen raippani mukaan.
Lähdin hakemaan Dippiä tarhasta. Dippi katsoi minua sen ruskeilla silmillä. Sen epätasainen harja liehui tuulessa. Se hiukan ravasi luokseni, haistoi kättäni ja etsi makupaloja taskuistani. Ja niin, totta kai sieltä löytyikin niitä!
Talutin ponitamman talliin. Sidoin sen käytävälle kiinni ja menin hakemaan harjapakkia. Harjapakki oli oranssi, ja sieltä löytyi harjoja melkeinpä kaikissa eri väreissä. Otin siltä pinkin pölyharjan jossa oli maalarinteippiä johon oli kirjoitettu lyijykynällä ”Dippi”, ja koko harja näytti täysin uudenveroiselta. Sutaisin harjalla hiukan ponia, vaikka se olikin jo itse asiassa puhdas.
Satulan kanssa Dippi kävi vähän minun hermoille. Tamma luimisteli, yritti näykkiä minua pahaentisesti ja peruutti. Mustasta satulahuovasta irtosi pölyä ja karvaa, kun yritin heittää musta-ruskeaa satulaa ponin selkään hengästyneenä. Pyysin Justusta apuun, joka seisoi tallikäytävällä katsoen kun leiriläiset puuhailivat hevosten luona. Justus sai satulan onnistuneesti paikalleen ja vyön kiristettyä. Suitsetkin saatiin paikoilleen ponin vastustelusta huolimatta.
Ratsastuskentällä riitti vilskettä. Koko 2- ryhmä oli kokoontunut kentälle. Katsoin jalustimet sopivan mittaisiksi ja ponnistin selkään. Dippi oli hiukan epävarma kun kehotin sitä uralle. Kutittelin sitä satulahuovan kohdalta raipalla. Tyyne opasti minua ihan kunnolla lyömään raipalla lautasille. Annoin sille raipasta ja ponitamma nosti laukan. Tein pidätteen heti hellästi ja Dippi jäi käyntiin. Tyyne ei ollut näköjään huomannut koko tapahtumaa, koska nainen puhui Pipsalle jostain ponihommista.
Tunti oli saatu hyvin alkuun. Olimme aloittaneet askeleiden lyhennykset ja pidennykset. Tulimme ravissa Dipin kanssa pidentämään uralla askelia, ja ponitamma kulki tasaisesti pidentäen askeliaan pitkällä sivulla.
-Tosi hyvä! Ja seuraavaksi Lyydia ja Höpö, Tyyne sanoi.
Seuraavaksi tulimme taas pidentämään askelia, mutta tällä kertaa laukassa. Tyyne oli kehunut minua ja Dippiä todella paljon ravissa, ja näin saimme aloittaa myös tulemaan tehtävää laukassa.
Minua jännitti. Dippi tuntui aika epävarmalta allani, vaikka oikeastaan hallitsin sitä. Tulimme ravissa toiselta pitkältä sivuilta, käännyimme lyhyelle sivulle jossa nostin laukan. Neiti nosti laukan varsin omatoimisesti ja mukavasti. Istuin syvällä satulassa ja aloin pidentää. Dippi pitkitti laukassa herkemmin kuin laukassa, jonka takia sain olla vähän turhankin varovainen neidin kanssa.
Sitten Aleksandra! Tyyne huusi kentän laidalta.
Naisen ääni kuului kentän toiselle laidalle asti.

Seuraava tehtävä, pohkeenväistöt saatiin liikkeille Hillan kiukkukohtauksen jälkeen, vihdoin. Tulin ensimmäisenä, tai no toisena Mirkan jälkeen. Dippi tuli rauhassa ja teki pohkeenväistöt niin hyvin, että oikein Tyyne kehui molempia. Toisella kerralla kun tulimme Dippi hermostui hiukan. Se heitteli päätä ja luimi, ei onneksi pukitellut, mutta vastusteli apujani ja vältteli väistön tekemistä. Tyyne tuli Dipin lähelle, ja poni teki väistön hätäisesti. Otin tukea harjasta tottuneesti ja yritin pysyä parhaani mukaan kyydissä – ja onneksi pysyin! Tyyne oli pidättänyt Dipin käyntiin ja minä itse rentouduin selässä.
Loppukäynnit sujuivat hyvin ja liian pian olin jo tallissa hoitamassa Dippiä. Aloin harjaamaan sitä nahkaosien pois oton jälkeen ja rapsutin sitä myös. Se yritti kerran pari näykkiä, mutta en välittänyt yhtään.
-Mun kouluponini, kuiskasin sille ennen kuin päästin sen tarhaan.


Nimi: Hertta

13.09.2018 15:06
♡Hoitotarina nro 7♡ – Dippi on ihan kiv… tai no ihan jees kouluponi!☆

Leirikaste oli ohi ja hikiset sekä läpimärät leiriläiset olivat vaihtamassa vaatteitaan ja alkoivat pikkuhiljaa laittaa ratsastusvarusteita päälle. Vetäisin turvaliivini vetoketjun kiinni ja otin vaaleanpunaisen raippani mukaan.
Lähdin hakemaan Dippiä tarhasta. Dippi katsoi minua sen ruskeilla silmillä. Sen epätasainen harja liehui tuulessa. Se hiukan ravasi luokseni, haistoi kättäni ja etsi makupaloja taskuistani. Ja niin, totta kai sieltä löytyikin niitä!
Talutin ponitamman talliin. Sidoin sen käytävälle kiinni ja menin hakemaan harjapakkia. Harjapakki oli oranssi, ja sieltä löytyi harjoja melkeinpä kaikissa eri väreissä. Otin siltä pinkin pölyharjan jossa oli maalarinteippiä johon oli kirjoitettu lyijykynällä ”Dippi”, ja koko harja näytti täysin uudenveroiselta. Sutaisin harjalla hiukan ponia, vaikka se olikin jo itse asiassa puhdas.
Satulan kanssa Dippi kävi vähän minun hermoille. Tamma luimisteli, yritti näykkiä minua pahaentisesti ja peruutti. Mustasta satulahuovasta irtosi pölyä ja karvaa, kun yritin heittää musta-ruskeaa satulaa ponin selkään hengästyneenä. Pyysin Justusta apuun, joka seisoi tallikäytävällä katsoen kun leiriläiset puuhailivat hevosten luona. Justus sai satulan onnistuneesti paikalleen ja vyön kiristettyä. Suitsetkin saatiin paikoilleen ponin vastustelusta huolimatta.
Ratsastuskentällä riitti vilskettä. Koko 2- ryhmä oli kokoontunut kentälle. Katsoin jalustimet sopivan mittaisiksi ja ponnistin selkään. Dippi oli hiukan epävarma kun kehotin sitä uralle. Kutittelin sitä satulahuovan kohdalta raipalla. Tyyne opasti minua ihan kunnolla lyömään raipalla lautasille. Annoin sille raipasta ja ponitamma nosti laukan. Tein pidätteen heti hellästi ja Dippi jäi käyntiin. Tyyne ei ollut näköjään huomannut koko tapahtumaa, koska nainen puhui Pipsalle jostain ponihommista.
Tunti oli saatu hyvin alkuun. Olimme aloittaneet askeleiden lyhennykset ja pidennykset. Tulimme ravissa Dipin kanssa pidentämään uralla askelia, ja ponitamma kulki tasaisesti pidentäen askeliaan pitkällä sivulla.
-Tosi hyvä! Ja seuraavaksi Lyydia ja Höpö, Tyyne sanoi.
Seuraavaksi tulimme taas pidentämään askelia, mutta tällä kertaa laukassa. Tyyne oli kehunut minua ja Dippiä todella paljon ravissa, ja näin saimme aloittaa myös tulemaan tehtävää laukassa.
Minua jännitti. Dippi tuntui aika epävarmalta allani, vaikka oikeastaan hallitsin sitä. Tulimme ravissa toiselta pitkältä sivuilta, käännyimme lyhyelle sivulle jossa nostin laukan. Neiti nosti laukan varsin omatoimisesti ja mukavasti. Istuin syvällä satulassa ja aloin pidentää. Dippi pitkitti laukassa herkemmin kuin laukassa, jonka takia sain olla vähän turhankin varovainen neidin kanssa.
Sitten Aleksandra! Tyyne huusi kentän laidalta.
Naisen ääni kuului kentän toiselle laidalle asti.

Seuraava tehtävä, pohkeenväistöt saatiin liikkeille Hillan kiukkukohtauksen jälkeen, vihdoin. Tulin ensimmäisenä, tai no toisena Mirkan jälkeen. Dippi tuli rauhassa ja teki pohkeenväistöt niin hyvin, että oikein Tyyne kehui molempia. Toisella kerralla kun tulimme Dippi hermostui hiukan. Se heitteli päätä ja luimi, ei onneksi pukitellut, mutta vastusteli apujani ja vältteli väistön tekemistä. Tyyne tuli Dipin lähelle, ja poni teki väistön hätäisesti. Otin tukea harjasta tottuneesti ja yritin pysyä parhaani mukaan kyydissä – ja onneksi pysyin! Tyyne oli pidättänyt Dipin käyntiin ja minä itse rentouduin selässä.
Loppukäynnit sujuivat hyvin ja liian pian olin jo tallissa hoitamassa Dippiä. Aloin harjaamaan sitä nahkaosien pois oton jälkeen ja rapsutin sitä myös. Se yritti kerran pari näykkiä, mutta en välittänyt yhtään.
-Mun kouluponini, kuiskasin sille ennen kuin päästin sen tarhaan.


Nimi: Anna

09.09.2018 18:45
Purut naamalle ja menoks.

Istuin koulun kovalla puisella penkillä. Kemian tuntiamme olisi enää kymmenen minuuttia jäljellä. Opettajamme seisoi valkotaulun edessä ja piirsi punaisella tussilla tauluun jotain kemiallisista reaktioista. Pian opettajani kääntyi ympäri ja alkoi puhumaan.
“ Noniin, tämä taisi olla tässä. Lukekaa sivut 25 ja 26 ensi viikoksi.” Hän sanoi ja katsoi kelloa. Pakkasin ripeästi tavarani ja nousin penkiltä. Heitin repun selkääni ja lähdin ihmisjoukon mukana kohti koulumme parkkipaikkaa.

Saavuin punaisen skootterini luo ja avasin penkin. Otin kypäräni sieltä ja tiputin reppuni sinne . Istahdin Skootterini penkille ja laitoin kypärän päähäni. Käynnistin skootterini ja suuntasin sen tielle.

Ajoin tallia kohti noin puolisen tuntia hiekkatietä pitkin. Hetken ajamisen jälkeen näin Keijiksen tallirakennuksen puiden takaa. Kaarsin tallin hiekka pihaan ja parkkeerasin skootterini pihan reunaan.
“ Vihdoin taas täällä.” Hymähdin itsekseni ja lähdin kävelemään kohti tallirakennusta.
Kävelin tyhjän näköistä tallikäytävää pitkin kohti kaappiani. Avasin oleskelutilan oven ja näin Mirkan istumassa kaappiani vastapäätä olevalla sohvalla.
“Moi!” Sanoin iloisesti Mirkalle.
“Ai joo moi.” Mirka vastasi minulle pienesti hymyillen samalla selaillen puhelintaan.
Avasin kaappini oven ja laskin kypäräni sen lattialle. Otin ratsastushousuni ja -kenkäni kaapista ja suljin oven. Suuntasin tieni kohti vessaa jossa vaihdoin ratsastus kamat päälleni. Palasin takaisin oleskeluhuoneeseen jossa Mirka edelleen istui. Kävelin kaappini luo ja heitin vaatteeni sinne. Suljin kaapin oven ja suuntasin kohti Elviksen karsinaa.

Saavuin Elviksen karsinan luo ja katsoin sen sisälle.
“ Viel hetken vältyn jokapäiväseltä siivoomiselta” naurahdin itselleni, samalla kun tajusin että kesä olisi pian totaalisesti ohi ja viimeiset hellepäivät olivat nyt käsillä. Otin narun käteeni ja lähdin kohti laitumia.

Hetken käveltyäni saavuin laitumille jossa Elvis söi paraikaa ruohoa muiden hevosten joukossa. Sujahdin lankojen välistä ja lähdin kävelemään naru selkäni takana kohti hevos rykelmää. Saavuin pojun viereen ja taputin tämän lämmintä kaulaa. Herra nosti päänsä ylös ja tuuppaisi olkapäätäni turvallaan.
“Niin poju tää oli sit tän kesän vika laitsa päivä, mitäs siihen sanot?” Kysyin väsyneen näköiseltä ruunalta. Nappasin pojun päitsistä ja laitoin narun kiinni päitsiin. Lähdin taluttamaan ruunaa kohti laitumen porttia. Avasin portin ja käänsin Elviksen ulos portista. Suljin portin ja lähdin kävelemään suuri ruuna rinnallani kohti tallia.
Elvis käveli koko matkan nätisti vierelläni välittämättä mistään muusta. Oli kuin olisimme ollut kahden kapealla hiekkatiellä tumman ruunani kanssa.

Talliin saavuttua kävelytin Elviksen tämän karsinalle ja avasin karsinan oven. Otin ruunalta sinivalkoiset päitset pois j päästin tämän vapaaksi karsinaansa.
“Sä sit osaat olla väsyny vaikka mä oon se joka on koko päivän ollu koulussa” Naurahdin hevoselleni joka leputti päätään heinäkasanpäällä. Katselin ruunaa hetken ja käännyin. Kävelin hakemaan hevoseni harjat ja suitset. Olin päättänyt mennä tänään rennosti ilman satulaa ja aloittaa helteiden loputtua kunnon treenaamisen.
Saavuin takaisin satulahuoneesta hieman kärsineiden vanhojen harjojen ja suitsien kanssa karsinan luo. Laskin harjapakin maahan ja asetin suitset naulakkoon roikkumaan. Riisuin paksun hupparini naulakkoon ja menin karsinaan ison pölyharjan kera. Harjasin paikallaan pysyvää komeaa poikaa kauan, melkein siihen asti että ruuna kiilsi. Kurotin karsinan oven raosta harjapakille johon tiputin pölyharjan ja yritin saada kaviokoukun käsiini, mutta juuri kun olin saanut sen käsiini Elvis tuuttaisi minua takaapäin ja kaaduin mahalleni puruihin.
“Kiitti hei!” huudahdin nauraen ja nousin seisomaan. Puhdistin itseäni kaviokoukku käsissäni ja pudistin päätäni. Puhdistin herran kaviot ja harjasin vielä harjan. Nappasin suitset naulakosta ja asetin ne ruunan päähän. Otin kypäräni joka roikkui samassa naulassa hupparini kanssa. Laitoin kypäräni päähäni ja puin hupparin takaisin päälleni.

Ulkona nousin pienen heinäpaalin avulla Elviksen selkään ja suuntasin tämän kohti hiekkaista metsätietä.
Hetken kävelyn jälkeen saavuimme kapealle polulle jolla nostin ravin. Ravasimme vielä lämpimässä tuulessa. Ravi oli tasaista ja pehmeää. Istuin satulaan ja painoin laukkapohkeet kiinni. Ruuna nosti hieman pomppivan oikean laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan harjan avulla ja käänsin hevosen oikealle. Hiljensin vauhdin vasta syvemmällä metsässä raviin. Pian hiljensin hevosen vielä käyntiin ja pysäytin sen. Kuuntelin hetken metsä hiljaisuutta lukuunottamatta Elviksen hengästynyttä hengitystä. Taputin hevosen lapaa ja käänsin sen takaisin tallia kohti. Nostin ravin ja ravailin hitaasti metsä polkua pitkin. Hetken päästä tie leveni ja hiljensin takaisin käyntiin. Tiesin olevani tallin lähellä kun tie leveni takaisin normaalin tien levyiseksi.

Saavuimme tali pihaan ja laskeuduin hitaasti ruunan kylkeä pitkin maahan. Laskin ohjat kaulalta ja talutin tämän suoraan tarhalle. Avasin tarhan puu portin ja kävelytin ruunan tarhaan. Riisuin suitset Elviksen päästä ja silitin vielä ruunan turpaa. Hymyilin hevoselleni ja käännyin takaisin porttia kohti. Suljin portin ja kävelin talliin.Nappasin harjapakin tallin käytävän reunasta ja vein sen satula huoneeseen. Kävelin vielä kaapilleni josta otin skootteri kypäräni ja kouluvaatteeni. Asetin ratsastus kypärän kaapin lattialle ja kävelin skootterini luo. Avasin skootterini penkin ja laskin likaiset vaatteeni sinne. Nappasin avaimet taskustani ja istahdin skootterini kyytiin. Käynnistin punamustan skootterin a suuntasin sen kohti tietä jolle päästyäni käännyin vasemmalle ja ajoin kohti kotia.

Nimi: Kaisa

03.09.2018 19:23
Tikru tuli taloon!

Katselin ulos äitini tuhkanharmaan maasturin ikkunasta hermostuneesti liikahdellen. Tänään minun uusi ponini Tikru saapuisi Suomeen Ahvenanmaalta ja tulisi Keijukummun tallille. En itse koskaan ollut käynyt kyseisellä tallilla, mutta olin kuullut siitä paljon hyvää, eikä tallivuokrakaan ollut hirmuisen kallis, joten oltiin sitten yhdessä äidin kanssa päätetty, että poni menee sinne. Erityisen jännittävää oli se, että olin vain nähnyt Tikrusta kuvia ja videota, enkä niin ollen ollut edes hoitanut taikka ratsastanut sitä. Myyjä oli kehunut sitä paljon, ja kertonut sen sopivan täydellisesti kisaponiksi vielä poniluokkiin, vaikka sen kapasiteetti ei päätä huimannutkaan. Ärähdin kun auto pomppi kuoppaisella hiekkatiellä, mutta ilahduin nähdessäni suurehkon hevostilan. Kentällä oli monta ratsastajaa, joiden hevoset kulkivat täydellisesti peräänannossa ja kuuntelivat ihan pieniä apuja. Joukosta erottui vain yksi muhkea irlannincob, joka kulki laiskahkon näköisesti epätoivoisen näköisen ratsastajan alla. Naurahdin pienesti. Se näytti aivan ensimmäiseltä vuokrahevoseltani Kyöpeliltä, joka oli oikea laiskamato ja kömpelys. Se oli myös irlannincob, joten minun yleiskuvani cobeista oli, että ne olivat tahmeita ja tasaisia puksuttajia. Pidin itse enemmän sporttisesta mallista. Äiti parkkeerasi tilavalle parkkipaikalle, joka oli täynnä kirjavia autoja. Hyppäsin vauhdilla ulos autosta, meinasin ihan kompastua omiin jalkoihini. Hengitin keuhkoihini ihanaa talli-ilmaa, ja katselin uteliaasti ympärilleni. Tallipiha kuhisi ihmisiä, ja puheensorina kantautui autollemme asti. Äitini kertoi jäävänsä autolle odottamaan Tikrun saapumista, kun kerroin lähteväni tutkimaan paikkoja. Lähdin siis kävelemään kohti tallirakennuksia iloisesti hymyillen.

Kun saavuin kentän laidalle, nainen, ilmeisesti ratsastuksenopettaja ja tilan omistaja käski ratsukoiden jalkautua hevosten selästä, ja sanoi että kaikki voisivat tulla oleskeluhuoneeseen juttelemaan hetkeksi. Sitten hän huomasi minut, ja alkoi puhua iloisella äänellä.
-Hei! Olen Tyyne, Keijiksen omistaja. Olet varmaan se Tikru-ponin omistaja? Tyyne esittäytyi. Nyökkäsin, ja kerroin vähän itsestäni.
-Niin olen. Ajattelin tulla vähän katselemaan paikkoja, kerroin hymyillen. Tyyne ehdotti että voisin mennä talliin esittäytymään muille tallilla kävijöille ja juttelemaan hoitajien kanssa, siispä lähdin kävelemään kohti tallia. Kävelin käytävää pitkin, ja näin noin 20 ihmistä hoitamassa toinen toistaan suloisempia poneja ja hevosia iloisesti puhuen. Pysähdyin vaalean connemaraponiorin karsinalle. Se oli suloinen ja pirteän oloinen. Rapsutin sitä otsasta, ja luin samalla nimikyltin.
-Nuts, luin hevosen lempinimeksi. Hetken rapsuttelun jälkeen jatkoin matkaa. Säikähdin kovasti, kun joku otti kiinni olkapäästäni.
-Hei. Tyyne kertoi et tulit tänne. Oon Jenny, vieras ääni sanoi takanani. Kierähdin nopeasti ympäri, ja näin vaaleahkon, minua ehkä muutaman vuoden vanhemman naisen alun katselevan minua suoraan silmiin hymyillen.
-Ai moi. Mä oon Kaisa, esittäydyin pirteällä äänellä. En saanut enempää sanoja suustani ulos, onneksi Jenny sentään osasi puhua ja tajusi tilanteen.
-Mennään ulos, ihan kuin olisin kuullut jonkun huutavan sinua, Jenny sanoi, ja vetäisi minut päättäväisesti mukaansa. Jenny kysyi matkalla millaisen ponin olin ostanut, ja kerroin vähän kaikkea Tikrusta.
-Tikru on newforestinponi, osaa hypätä, vääntää koulua ja maastareitakin kuulemma menee ihan hyvin. En tosiaan oo ratsastanu sillä ennen, koska äiti ei jaksanu lähtee ajaa Ahvenanmaalle. Se on vissiin kans kiva hoitaa, kerroin, ja innostuin puhumisesta. Sitten hiljenin, kun näin upouuden trailerin kaartavan pihalle, ja aloin kävelemään hermostuneemmin. Auto parkkeerasi keskelle pihaa, ja utelias joukko ilmestyi pihalle katselemaan ja kuiskimaan hiljaa. Autosta astui ulos iloisen oloinen nainen, joka tervehti minua ja äitiäni, sekä Tyyneä joka oli tullut juttelemaan äitini kanssa.
-Voit ottaa sen ulos kopista, nainen kääntyi minun puoleeni, ja lähti avaamaan trailerin luukkua. Menin sisälle traikkuun, ja näin aivan ylisöpön ponin pään suoraan nenäni edessä. Sen leveä läsi korosti sen harmaata päätä täydellisesti, ja hyvin kammattu pörröinen otsatukka ylsi vähän silmien yläpuolelle. Avasin nopeasti solmun, ja takapuomi avattiin. Lähdimme pakittamaan ulos trailerista. Tikru pakitti rauhallisesti, todella nätistikkin, eikä edes yrittänyt kiirehtiä. Kun poni oli kokonaan ulkona, aloin katselemaan sitä tarkemmin. Se oli aika siro, mutta silti todella lihaksikas ja sopusuhtainen. Se oli itse asiassa erittäin kaunis, ja todella söpö. Sillä oli todella pörröinen harja, joka törrötti vähän joka suuntaan. Tyyne esitteli ponin kaikille.
-Tässä on Heart of Tiger, eli Tikru. Ja se on nyt siis tallin uusin tulokas, Tyyne kertoi. Lähdin taluttamaan Tikrua pitkin metsätietä. Sille tekisi hyvää kävellä pitkän automatkan jälkeen. Se käveli tarmokkain askelin eteenpäin korvat hörössä, ja tuijotti eteenpäin. Kävelimme rennosti uittopaikalle asti, jossa annoin Tikrun kahlata. Ja se tykkäsikin siitä, polskutteli vain menemään. Syöttelin märkää harmaata ponia vielä nurmikolla. Vihdoinkin minulla oli oma poni! Oma poni…. maistelin sanaa suussani, ja se tuntui hyvältä.
-Mmm… Minun ponini, hymyilin. Halasin Tikrua, vihdoinkin minulla oli oma poni.



Vastaus:

Oikein ihana eka tarina sulta! :) Tykkään paljon sun kirjoitustyylistä, se on kivan selkeä ja saa tarinasta tosi mielenkiintoisen! Kuvailit tässä tosi kivasti sekä sujuvasti, ja yksityiskohtiakin kerroit hyvin. Mielestäni oli myös tosi kiva idea käydä tutustumassa talliin ja puuhailla vähän muuta ennen kuin itse poni saapui lopussa tallille, näin tarinasta tuli paljon monipuolisempi :).
Tikru vaikuttaa kyllä aivan ihanalta ponilta, teillä tulee varmasti olemaan hauskaa Keijiksessä! <3

Saat palkaksi tästä tarinasta 56v€.

• Tyyne

Nimi: Mirka

31.08.2018 22:15
Sadepäivä

Heräsin aamulla seitsemältä ja nousin ylös sängystä. Avasin verhon tyytyväisenä, kunnes sen takaa paljastui harmaa maisema.
“Koko kesä ollu täydellinen ja nytkö se loppu?” ajattelin ääneen.
Otin huoneeni tuolilta eiliset vaatteet ja puin ne päälle. Avasin huoneen perimmäisessä nurkassa olevan kaapin, joka ylettyi kattoon asti. Pengoin kaikkien tallikamojen alta pölyisen sadetakin ja vein sen eteisen naulakkoon. Kämpässäni oli niin hämärää, että minun täytyi laittaa olohuoneen pöytälamppu päälle vähän valoa tuomaan. Nappasin samalla pöydältä kaukosäätimen ja laitoin telkkarin päälle. Ruudussa näkyi jotain outoa lastenohjelmaa. Laitoin kaksi leipää paahtumaan ja kaivoin jääkaapista voita sekä juustoa. Lähdin käymään vessassa ja sieltä tullessani haistelin ilmaa. Nenääni kävi käryn haju.
“Ou nou ou nou!”huusin ääneen kun juoksin paahtimeni luo.
“Piip, piip,piip” palohälytin rupesi huutamaan. Otin mustat leivät paahtimesta ja heitin ne lavuaariin.
“Saakutin palovaroitin!” huusin juostessani hakemaan vilttiä sohvalta. Heilutin vilttiä varoittimen alla, jolloin se lopetti huutamisen. Mustuneet leivät sauhusivat vielä lavuaarissa, joten laskin niiden päälle vettä. Avasin pari ikkunaa tuulettaakseni huoneen. Kävelin takaisin jääkaapille ja laitoin juuston sekä voin takaisin kaappiin. Kaadoin lasillisen tuoremehua aamupalaksi.

Heitin sadetakin niskaan ja otin avaimet taskuun. Avasin oven ja astuin sateeseen. Kävelin lätäköitä täynnä olevaa pihakäytävää pyöräni luokse. Onneksi pyöräni oli katoksessa, ettei tarvinnut märästä satulasta kärsiä. Avasin pyörän lukon ja lähdin ajamaan kohti tallia.

Tallipihassa laitoin pyörän nojaamaan seinää vasten ja kävelin reippaasti talliin. Laitoin sadetakin kaappiin. Menin Staryn karsinalle ja otin sen riimunarun. Kaivoin tamman harjojen seasta namipussista pari namia ja lähdin kohti tarhaa. Tarhan lähettyvillä kuulin jo neidin ihanan hörähdyksen, joka sai minut hymyilemään sadepäivän aamuna. Kiinnitin narun Staryn päitsiin ja lähdimme kävelemään takaisin talliin. Laitoin neidin käytävälle sillä hän oli ihan märkä. Aloin kuivaamaan tammaa hikiviilalla. Kuivattuani enimmät vedet, laitoin kuivatusloimen Staryn selkään ja hain sille vähän heinää purtavaksi. Kävin istumaan lattialle tamman viereen ja aloin putsaamaan sen erittäin likaisia harjoja.

Puolituntia kului nopeaan ja nyt minulla oli suht kuiva hevonen ja puhtaat harjat. Harjasin Staryn vielä pehmeällä harjalla ja otin kaviot. Harjasin erittäin takkuisen harjan ja mietin mitä tekisin harjakseen. Halusin tehdä ranskalaisen letin, mutta tajusin, ettei pituteeni riittänyt. Kävin varustehuoneessa ja löysin sieltä jakkaran. Aloin tekemään lettiä, mutta jo pienen hetken päästä huomasin, että siitä tuli toispuoleinen. Toispuoleisuus johtui siitä, että tein sitä vain toiselta puolelta.
“Stary, mitä mä teen? Mä haluun sulle sen letin?”, mietin ääneen kysyen hepalta.
Päähäni iskeytyi hullu ajatus ja ajattelin, että ei niin voi tehdä.
“Hmmm, miks ei?”, kysyin itseltäni ja poimin kumilenkin pussista.
Siirsin jakkaran tamman selän kohdalle ja nousin selkään. Tamma oli puoliunessa eikä virkannut mitään, vaikka minä olin selässä. Aloitin letin uudelleen puolimaaten tamman kaulalla.
“Mitä ihmettä sä Mirka teet?”, kuului ihmettelevä ääni itseni ja Staryn takaa.
Kurkistin olan yli ja näin Lunan ihmettelevän ilmeen.
“Ömm, teen lettiä. Jos ois tehny maasta, täs ois tullu toispuoleinen”, vastasin naurahtaen.
“Ahaa, okei” Luna naurahti ja tuli lähemmäs.
Laitoin letin päähän kumilenkin ja pomppasin alas.
“Tuostahan tuli sievä”, Luna totesi.
“Kiitti. Harvoin nuo noin hyvin onnistuu”, kiitin ja vastasin.
Luna jatkoi matkaansa tallikäytävällä. Taputin Starya kaulalle samalla kun lähdin kohti varustehuonetta. Otin telineestä satulan ja suitset. Kappista otin tylsät pintelit, sillä ne olivat vanhat ja kulahtaneet. Menin takaisin tamman luo ja nostin satulan sen selkään. Otin päitset pois ja laitoin suitset ongelmitta. Tästä hyvästä annoin namin. Otin yhden pinteleistä käteeni ja menin Staryn etujalan luo. Pyyhkäisin vielä varmistukseksi jalan ja aloin kierittää pinteliä. Saatuani kaikki pintelit kieritettyä laitoin kypärän päähän ja hanskat käteen. Lähdimme ulos tallista sateeseen.

Suuntasimme kohti maneesia reippaasti, ettei kaikki kastuisi. Raotin maneesin ovea ja viheltelin hieman, ettei mahdolliset ratsut maneesissa säikkyisi. Maneesi ammotti tyhjänä. Talutin Staryn keskelle maneesia ja laskin jalustimet. Kiristin vyötä molemmilta puolilta ja nousin selkään. Taas tuli se ihana tunne olla tämän hevosen selässä. Laitoin Staryn kävelemään uraa pitkin.

Käveltyäni jonkin aikaa otin ohjat tuntumalle ja rupesin tekemään väistöt pitkille sivuille. Menin ensiksi oikeaan kierrokseen. Mutkan jälkeen tuli pitkä sivu ja painoin vasenta pohjetta tamman kylkeen. Oikealla pohkeella pidin Staryn uralla, kun se meinasi välillä lähteä kentän keskusta kohti. Tain pari kertaa väistöt ja vaihdoin suuntaa. Väistöt sujuivat oikein mallikkaasti, joten rapsutin Starya oikein kunnolla kaulasta. Nostin kevyen ravin ja jäin pääty-ympyrälle. Yritin saada neitiä hieman pyöreämmäksi. Stary rupesi liikkumaan jo nätimmin joten jatkoin uralla. Aloin tekemään kokorataleikkoja, joilla menin aina nopeampi tempoista ravia. Temmonlisäykset sujuivat hyvin, mutta hidastukset olivat töksähtäviä. Menin vielä pari kertaa, jolloin keskityin pohkeeseen ja pieneen ja sujuvaan pidätteeseen. Tällä kertaa hidastus onnistui sujuvasti, joten siirsin Staryn käyntiin ja annoin pitkät ohjat.

Maneesissa rupesi kuulumaan hirveä humina.
“No jopas nyt sataa!” totesin samalla kun myöntäsin Staryn kävelyyn.
Otin jalustimet pois jalasta ja nostin ne hevosen kaulan yli.
“Säälin niitä, ketkä on just nyt ratsastamassa ulkona”, totesin samalla, kun päähän tuli jäädyttävä ajatus läpimäristä vaatteista.
Otin ohjat takaisin tuntumalle ja nostin ravin. Istuin mahdollisimman hyvin satulaan, mutta Staryn ravin vuoksi pompahtelin vähäsen. Kaarsin tamman keskiympyrälle ja taivutin sitä sisään päin. Valmistelin laukan ja nostin. Laukassa oli helpompi istua, ja istuinkin kuin liimattuna satulaan. Huomasin laukatessa, että katseeni vilkuili kokoajan alas satulaan ja hevosen niskaan.
“Tästä ongelmasta mun on päästävä eroon”, totesin ääneen ja siirsin raviin.
Vaihdoin suuntaa ravissa ja nostin taas laukan. Stary päätti intoilla ja tehdä pari pukkia. Ensimmäinen keikautti minua vähäsen. Toinen pukki sai minun ilmaan ja laskeuduin satulan etukaaren päälle.
“Ai viiitt!”, huudahdin kivusta.
Siirsin tamman nopeasti käyntiin kantapäät ylhäällä istuen etukaaren päälle. Pysäytin Staryn ja korjasin asentoni.
“Hemmetti Stary sun kanssa”, ärähdin hieman ärtyneenä.
Tein kaksi kertaa pienen ympyrän ja nostin uudelleen ravin. Valmistelin laukan uudelleen ja nostin sen. Stary veti taas pukin, mutta se ei hetkauttanut istuntaani tällä kertaa. Annoin napakat pohkeet, jotta sain neidin menemään eteen pukkien sijasta. Nyt laukka sujui nätisti, joten taputin kaulalle ja siirsin käyntiin. Laskin jalustimet takaisin alas ja ujutin jalkani niihin. Annoin pitkät ohjat ja nostin Staryn raviin. Kevensin ravin rytmiin uralla.

Sujahdin alas satulasta ja samalla kasvoilleni levisi hymy. Mahtava tunne säkenöi kehossani hyvän treenin jälkeen. Nostin jalustimet ylös ja otin ohjat pois kaulalta. Avasin kypäräni lukon samalla kun kävelimme pois maneesista kaatosateeseen. Tamma rupesi juoksemaan ja veti minua perässä. Sain kuitenkin Staryn pysäytettyä ja käänsin hänet takaisin taakseni.

Varusteet kastuivat vain lievästi pienestä matkasta, joten pyyhkäisin ne nopeasti pyyhkeellä. Samalla kun jätin varusteet omalle telineelleen, hain kaapista pari porkkanaa ja vein ne Starylle. Tamma söi ne mielellään, jonka jälkeen hinkkasi turpaa kylkeäni vasten. Heitin sadeloimen hepan niskaan ja laitoin päitset sen päähän. Otin päitsistä kiinni ja talutin Staryn takaisin tarhaansa. Pussasin tarhan portilla Starya turvalle ja lähdin hakemaan sadetakkia kaapista. Laitoin sen päälle ja huikkasin talliovelta heipat.

Vastaus:

Tosi kiva tarina, jota oli oikein hauska lukea! Tykkäsin kovasti tarinan sateisesta tunnelmasta ja kuvailitkin siis mielestäni tosi hyvin ja sopivan yksityiskohtaisesti :). Kerroit tallipäivästä ihanan monipuolisesti ja tarinassa olikin tosi helppo pysyä mukana. Oli myös mukavaa vaihtelua taas, että myös vastoinkäymisiä sattui mutta lopulta pysyit silti positiivisena! Muutaman kirjoitusvirheen tekstistä bongasin, mutta muuten tarina oli kyllä oikein hyvin ja sujuvasti kirjoitettu :).

Palkaksi saat tästä 57v€.

• Tyyne

Nimi: Silvia

28.08.2018 07:28
❤Tarina numero 1❤

Heräsin aamulla ja menin tallille. Olin menossa ratsastamaan Henkan kanssa. Mutta Henkka oli KADONNUT! Lähdin lähimetsään etsimään mutta en löytänyt Henkkaa. Sitten menin hakemaan apujoukkoja. Etsittiin joka puolelta ja jokaisesta Henkan lempi piilopaikasta. Mutta ei löydetty Henkkaa. Lopulta mentiin naapuriin etsimään. Mutta Henkkaa ei löytynyt sieltäkään. Etsittiin jopa kaupungissta mutta ei löydetty. Kysyttiin myös kaikilta vastaantulioilta mutta kukaan ei ollut nähnyt hevostani. Lopulta yksi mies sanoi nähneensä hevoseni. Lähdettiin kävelemään miehen osoittamaan suuntaan. Käveltiin koko kaupunki ympäri. Lopulta päätettiin mennä vain kotiin. Menin vielä laittamaan vähän heiniä siltä varalta että Henkka palaisi kotiin. Mutta kun mentiin sisälle niin Henkka oli mennyt sisälle. Oltiin etsitty kaikkialta ihan turhaan. Mutta olin niin onnellinen! Loppu hyvin kaikki hyvin!❤

Vastaus:

Ihan kiva pieni tarina! Tässä oli hyvä idea ja teksti oli mielestäni oikein selkeää, mutta sisältöä olisi saanut olla enemmän, jolloin tarinaan olisi tullut lisää pituuttakin ;). Lisäksi saisit kuvailla enemmän ja monipuolisemmin, ja lisäksi vuoropuhelut voisivat olla kivoja :).
Odotan kyllä innolla lisää tarinoita sulta!

Palkaksi saat tästä 21v€.

• Tyyne

Nimi: Hertta

23.08.2018 16:55
Hoitotarina nro 6 – Hevosia karkuteillä osa 2
Ossianin taluttama Atte luimisteli hermostuneesti, kun laukkasimme tietä pitkin. Mango höristi korviaan, kun jossain kuului harakan rääkätys. Se varmaan nautti vielä kesäauringosta, kun kohta tulisi talvi. Auringonpaiste häikäisi. Se oli jotenkin maagista että pelottavaa, molempia. Mutta samalla hetkellä – juuri, kun olimme lähestymässä ison tien reunaa yllemme ilmestyi tuntemattomasta syystä sadepilvi. Äkkiä alkoi vaan sataa ihan kaatamalla.
-Mitä ihm… Lullu sanoi jotenkin oudolla äänellä.
-Toivottavasti joku kuuro, sanoin heti perään. -Ei ainakaan näytä pahalta.
Käännyimme pitkälle hiekkasuoralle. Mango teki pukkisarjan heti kun pääsimme pois isolta tieltä. Atte siirtyi raviin ja näytti siltä kuin olisi voinut hetkellä millä tahansa nukahtaa siihen paikkaan.
Ossian oli päättäväinen kuitenkin ja yritti saada hevosta takaisin laukkaan, ja sehän onnistui!
Lähestyimme peltoa. Me vain kiihdytimme jokaiselta askeleelta laiskaksi tulevia hevosia.
Hevoset alkoivat päästellä kimeitä, eloisia hirnahduksia, ja Sukalla soi puhelin. Hän vastasi siihen:
-Moi Linda! -Okei, mahtava kuulla! me tullaan sinne ihan kohta!
Sukka lopetti puhelun ja ilmoitti asian kuuluvalla äänellä:
-Linda on Silvian kanssa pellolla, ja hevoset ovat siellä! -Laukataan äkkiä ettei hevoset syö itseänsä lihapulliksi!
Hevoset, etenkin Atte kiihdytti pellolle. Ymmärrettävää – olihan Aten lauma siellä.
Olimme pellolla. Linda oli napannut jo kiinni useampia hevosia ja Silvia oli ottanut Henkan ja Tillin. Ravissa jatkoimme matkaa pellolle.
Monttu kuitenkin yhä söi namia pellolla.
-Anteeks Avra, ettei Monttu oo kiikissä, mut ei se oo kuitenkaan syöny tos koko ajan, Linda ilmoitti.
Avra pakotti Seraa laukkaamaan Montun luo. Tamma luimi hetken vastaan, mutta Avra voitti taistelun. Ratsukko laukkasi kohti oria.
-Monttu! Tuu nyt, ettet sä syö sua liian läskiksi!
Avralla kesti hetken saada Monttu kiinni, sillä se oikkuili parhaansa mukaan, pitäen Avraa kuin vihamiehenä. Avra piti tiukasti kiinni oranssista riimunarusta, ja oli valmis hetkellä millä hyvänsä ottamaan kiinni tämän.
Kymmenen minuutin taistelun jälkeen Avra voitti.
-Niin sitä pitää, poika! Avra sanoi leikkisästi Montulle, ja silitti tämän otsatukkaa.
-Jee! nyt pääsemme vihdoin jatkamaan matkaa, eikä tällä kertaa heppajahtiin, vaan kotiin, tallille! joku riemuitsi.
Taputin Mangoa, joka oli ottanut puskan omaksi. Se hamusi ruohoa pikkuhiljaa. Ja onneksi se sai kuitenkin edes vähän syödä heinää – tai niin oli ainakin Tyyne opastanut minulle silloin, kun tulin tallille ensimmäistä kertaa hoitamaan Mangoa.
Kaikki hevoset oltiin saatu nyt jotenkin mukaan. Me kaikki jatkoimme matkaa kohti Keijistä rauhallisessa käynnissä. Jotkut hevoset pärskähtivät, toiset taas ravistelivat itseään, ja muut vain palauttelivat itseään rentoina. Minulla oli riimunaruni päässä Ossianin Trolli. Se ei ollut mikään erityisen kuuma hevonen – ainakaan nyt.

Tulimme tallille. Tyyne tuli helpottuneena luoksemme ja opasti meitä viemään hevoset talliin omiin karsinoihin, sillä laitumen langat olivat menneet poikki. ’
Talutin Trollin sen karsinaan. Sanoin sille heipat ja talutin Mangon sen omaan karsinaan. Pidimme pienen chillailuhetken, kun harjasin sitä.
Talutin sen laitumelle. Olin sanattoman onnellinen, kun minulla oli hoitohevosenani Mango.

Vastaus:

Tosi kiva jatkotarina! Teksti oli oikein hyvin ja selkeästi kirjoitettua, eikä kirjoitusvirheitäkään tainnut tarinasta löytyä ollenkaan :). Kuvailit kivasti ja yksityiskohtiakin kerroit hyvin, mutta loppua kohden sisältö alkoi vähän hiipua ja kuvailu väheni. Tykkäsin tarinasta kuitenkin paljon ja sitä oli tosi mukava lukea :).
Ehkä tämä hevosten karkailu pikkuhiljaa alkaisi loppua!

Palkaksi saat jälleen 53v€.

• Tyyne

Nimi: Olivia

15.08.2018 09:39
Mukava talli päivä:

Auto ajoi pihaan minua tultiin hakemaan sanoin moikat starlinelle ja silitin löysin sen Turkista kukan ja laitoin sen sen karsinan eteen lähdin juoksien autoon. Illalla mietin Starlineä miten se voikaan olla niin suloinen. Aamulla lähdin pyörällä kouluun. Koulun jälkeen pyöräilin niin kovaa kun pääsin. Perillä tallilla juoksin Starlinen karsinalle kukka oli kadonnut Starline oli kai syönyt sen. Otin Starlinen pois karsinasta ja harjasin sitä. Kun yritin putsata Starlinen kavioita se astui varpaitteni päälle. Lähdin harjauksen jälkeen taluttamaan sitä kentälle. Kentällä talutin sitä ja juoksutitin. Sitten harjasin sen ja vein karsinaan. Minua tultiin hakemaan joten sanoin Starlinelle moi moi ja lähdin

Vastaus:

Tosi söpö pieni tarina! Tarinalla oli myös kiva idea ja tuo kukkayksityiskohta oli tosi ihana <3. Tekstistä oli kuitenkin vähän hankala saada selkoa ja pituutta sekä kuvailua saisi olla tarinassa enemmän. Tarinan tapahtumista kannattaa kertoa vielä enemmän, jotta tarinaan saisi enemmän sisältöä ;).

Palkaksi saat tästä 20v€!

• Tyyne

Nimi: Avra

13.08.2018 00:03
Tarina 11 - “En tiiä ostinko hevosen vai vesihirviön..”
(hoksasin että laskin sen ekan tuntitarinan tarinaks eli nyt on vasta tarina 11!)


Paahtava helle iskeytyi vasten mun kasvoja heti, kun avasin auton oven ja astuin ulos.
“Hyi saakeli miten kuuma”, totesi Cecilie, joka nousi ylös takapenkiltä mun vierelle. Avran kimppakyytipalvelu pääsi toimintaan taas, vaikka moni olikin vannonut viime kisapäivän jälkeen, ettei mun kyytiin enää tulisi. Jopa Ossian löytyi taas autoni kyydistä!
“Onneks me mennään uimaan!” Eliza huikkasi kaivaessaan tavaroita autoni takakontista. Hän onnistui iskemään Jenny-parkaa ratsastuskypärällään kylkeen, ja sai Jennyltä murhaavan katseen.
Olimme sopineet menevämme lammelle uittamaan hevosia viimeisten helteiden kunniaksi. Ainakin ensiviikosta lähtien pitäisi ilmojen jo viiletä, onneksi.
Iloisesti rupatellen suuntasimme kohti päätallin taukotilaa. Matkalla oli kuitenkin ihan pakko käydä pällistelemässä uutta tulokasta - Dippiä.
“Mä en tykkää poneista mut mä tykkään susta!” lässytin ponitammalle, joka uteliaana nuuhki meitä kaikkia vuorotellen. Nuori tamma vaikutti hieman hämmentyneeltä yht’äkkisestä huomiosta.
“AI ETKÖ SÄ TYKKÄÄ PEIKOSTAKAAN?” Ossian huusi loukkaantuneena ja esitti järkyttynyttä. Läpsäisin poikaa kevyesti olkapäälle.
“Peikko on poikkeus! Se on ihana. Mut mä en vaan oo mikään poniratsastaja enkä yleensä tykkää poneista”, selitin ja rapsutin Dipin vaaleaa otsaa.
Jatkoimme lopulta matkaa taukotupaan asti. Mä vein kaappiini vaihtovaatteet ja nappasin kypärän mukaan. Tänään mä olin varautunut ratsastukseen pelkästään shortseilla, croptopilla ja kevyillä kesätennareilla. Montun kanssa oli selvää, että joutuisin veden varaan, joten mitäpä turhaan pukemaan hiostavia ratsastusvarusteita.

Tallustimme Ossianin kanssa kohti urhoollisten oriemme laidunta ja valitimme vuorotellen kuumuudesta. Onneksi syksy alkoi jo lähestyä, ja mä suurena syksy- ja talvi-ihmisenä odotin jo innolla. Ja ihan varmasti Monttukin odotti, että pääsisimme treenaamaan vesisateessa ja lumipyryssä, heh heh. Onneksi Keijukummusta löytyi maneesi.
“Kato!” Ossian yhtäkkiä havahdutti mut ajatuksistani. Katsoin laitumen suuntaan, ja näin miten Peikko ja Monttu yhdessä jahtasivat Nuts-raukkaa. Kai orivarsa oli alkanut hyppiä silmille, ja isojen poikien piti vähän kouluttaa?
“Kato herranjestas mitä ne tekee!” Ossian kirkaisi jotenkin erikoisen kuuloisesti ja hölkkäsi laitumelle. Montusta en kyllä ihmetellytkään, että se oli kouluttamassa pienempiään, mutta Ossian vieressäni hämmästeli Peikon toimintaa.
Marssimme laitumelle ja huutojen ja heilumisen voimalla saimme kuin saimmekin Montun ja Peikon jättämään Nutsin rauhaan. Varsa lähti pärskähdellen painelemaan kohti laitumen toista päätä, kun jäimme Ossianin kanssa ottamaan ratsujamme kiinni.

Talutimme rakkaat ratsumme yksäritalliin, ja mä päätin kokeilun vuoksi laittaa Montun kiinni käytävälle. Kiinnitin orin molemmin puolin naruilla käytävälle ja jätin hölmistyneen hevosen paikoilleen seisomaan, kun hain varustehuoneesta tavaraa. Harjapakki, meksikolaiset suitset ja ylimääräinen riimunnaru. Palasin varustehuoneesta takaisin hevoseni luokse, laskin harjapakin lattialle ja nostin suitset ja riimunnarun lähimpään koukkuun. Monttu seurasi hieman laiskan uteliaasti puuhiani, eikä edes vaivautunut kiusaamaan mua harjauspuuhissani. Kuumuus sai Montun energian kulutettua mun puolesta, onneksi.
“Onks Monttu yhtä laiskalla päällä ku Peikko?” kajahti Ossianin huuto jostain päin tallia sukiessani Montun punertavanruskeaa karvapeitettä. Annoin käteni valua alas Montun selältä ja pyyhkäisin käsivarrella hikeä otsalta.
“No on!” huikkasin takaisin ja kumarruin ottamaan harjapakista pinkkiä kaviokoukkua. Ähisten ja puhisten raahasin ruhoni Montun ylisuurten kavioiden luokse ja aloitin rankkaakin rankemman putsausoperaation.
“Miten helkkarissa sulla voikaan olla näin isot kaviot?” kysyin punaruunikolta, joka vain tönäisi mua pyllyyn turvallaan. Oikeasti ei ollut edes ihme tämä kavioiden koko, kun katsoi 180-senttistä hevosta muuten.
“Hyvältä näyttää!” Ossian heitti ja ohi mennessään taputti mua pyllylle, kun kumartelin Montun takajaloissa.
“OSSIAN” kerkesin rääkäistä perään, kun poika jo hyppelehti varustehuoneeseen mun nyrkkiä karkuun. Pöhkö poika, tollalailla tyttöjä lääppii!

“Niin että mitenkäs tonne selkään sitte pääsis?” pohdin ääneen tuijotellessani Montun paljasta selkää maankamaralta. Pihalla oleskellut jakkara oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, ja ilman sitä mä en kyllä itseäni osannut Montun selkään taikoa. Ori seisoi laiskasti paikoillaan ja pureskeli kuolainta. Punaruskealla kaulalla roikkui riimunnarusta väännetty hätänaru.
“Mä voin puntata sut”, Jenny tarjoutui ja veti Liven lähemmäs Monttua. Monttu ei jaksanut innostua edes tamman läheisyydestä, ohhoh.
Näppärästi Jenny sai mut lennätettyä liki kahden metrin korkeuteen ja matkamme pääsi alkamaan - siis heti kun Jenny sai itsensä Liven selkään. Potkaisin vielä kengät pois jaloistani ja painoin paljaat kantapääni Montun kylkiin. Ori lähti erittäin laiskasti liikkeelle.
“Toivottavasti se karhu ei oo täällä nyt”, totesin ohjatessani Montun metsään johtavalle tielle. Peikko kulki takaviistossa melkein vierellämme, takanamme olivat Eliza ja Sky ja heidän vierellään Jenny ja Live.
“Joo, sitä en enää haluais kohdata!” Ossian sanoi ja heilutteli jalkojaan Peikon kyljillä. Poniori ei näyttänyt hätkähtävänkään, ja saimmekin naurunaiheeksi hevosten laiskuuden. Kenenkään pienessä mielessä ei näyttänyt käyvän ajatus karkumatkasta, ryöstölaukasta tai edes vihreistä möröistä, joihin varsinkin Monttuseni oli erikoistunut. Hevoset vain talsivat pärskähdellen metsätiellä ja kantoivat hikisiä ratsastajiaan.

Käännyimme vihdoinkin lammen rantaan ja kuten arvelinkin, Monttu piristyi hetkessä. Ori otti reippaampia askeleita ja mä kerkesin juuri ja juuri tarrata harjaan ja hätänaruun kiinni, kun Monttu jo ravasi kohti vettä. Se hirnui erittäin tyytyväisen kuuloisena ja alkoi suurilla kavioillaan räiskyttää vettä ympäriinsä.
“SE KUKA TIPPUU EKANA TARJOAA JÄÄTELÖT!” Jenny huusi Liven selästä ja kannusti tammaa kohti vettä.
“Hullu koni!” nauroin ja kannustin jättiläistä syvemmälle. Se oli virhe. Monttu hyppäsi eteenpäin kuin maailmanluokan estehevonen hyppäisi yli korkeimpien esteiden, ja mä lensin komeasti kaaressa pyllylleni veteen.
“MONTTU!” karjuin ja katselin kuinka hevoseni paineli syvemmälle uimaan ja jätti mut istumaan rantaveteen. Kuulin takaatani rämäkkää naurua ja käännyin vihaisena katsomaan. Kolme ystävääni istuivat ratsujensa selässä nauraen kuin sekopäät, ja Eliza näytti ihan siltä, että tippuu hetkenä minä hyvänsä.
“No naurakaa vaan senkin pöllöt!” tiuskaisin muka loukkaantuneena ja nousin ylös. Vesi oli kyllä ihanan viileää verrattuna paahteiseen ilmaan.
“AVRA TARJOAA JÄÄTELÖÖÖÖT!” Eliza huusi iloisesti ja taputti mulle.
“Kattokaa… ku toi… jättiläinen ui”, Jenny sai hekotettua ja osoitti Siinainvuortani, josta tosin näkyi enää korkein huippu. Ori paineli melkein keskellä lampea ja vain pärskintä kuului.
“Ei helkkari.. MONTTU TUU TAKAS!” huusin ja asetin kädet lanteilleni. Monttu ei ottanut mun huutoa kuuleviin - tai kuuroihin - korviinsa ja jatkoi vain ympyrän uimista.
“Avra sä et varmaan koskaan saa heppaas takas”, Ossian nauroi ja kannusti Peikkoa veteen. Ihan hyvin poika saattoi olla oikeassakin, Monttu voisi uida lampea ympäri loppuelämänsä.
“Vähän surullista että mä oon käyny kaks kertaa täällä lammella uittamassa Monttua, mutta mä oon molemmilla kerroilla ite joutunu uimaan”, totesin ja katselin, kun Mount Sinai suuntasi vihdoinkin turpansa kohti rantaa. Mä kahlasin oria vastaan ja tartuin nopeasti ohjiin kiinni, jotta virkistynyt hevonen ei keksisi lähteä karkuun.
“MITEN MÄ PÄÄSEN TAKASIN SELKÄÄN?” huusin epätoivoisesti seistessäni reisiä myöten vedessä punaruunikko jättiläinen vierelläni. Tuijotin hetken märkää, liukkaalta näyttävää selkää ja huokaisin. Sitten mulla välähti! Pakotin suuren hevosen perässäni syvemmälle veteen, ja kun tarpeeksi syvälle päästiin, sain veden voimalla kiivettyä Montun selkään.
Sain raikuvat - tai raikuvat ja raikuvat - aplodit kanssatovereiltani ja heilutin käsiäni voiton merkiksi.
“Mä en tiiä ostinko hevosen vai vesihirviön!” tokaisin nauraen ja taputin Monttua kaulalle.

Jatkoimme pulikointia kaikessa hauskuudessaan ja Monttu pääsi kyllä vielä kerran kiertämään lammen - tiputettuaan mut uudelleen innokkaalla pukkihypyllä. Tai ei se edes mikään pukkihyppy ollut, joku omituinen pomppu vedessä ja mä liu’uin märkää selkää pitkin veteen. Peikkokin kyllä innostui sen verran uimisesta, että koitti rynniä Montun perään uimaan ja Ossian joutui pakon edessä valumaan ponipojan vierelle uimaan. Jenny ja Eliza selvisivät melkoisen kuivina, mitä nyt Sky ja Live innostuivat roiskimaan vettä kilpaa. Kaikin puolin onnistunut uintireissu, kukaan ei hukkunut ja kaikki saivat virkistystä kuumaan päivään.

Tallille palattuamme päätin pestä Montun. Lammen vesi ei nyt varmasti ollut kaikkein puhtainta, ja ihottumien sun muiden pöpöjen varalta huuhtelin punaruunikon viileällä vedellä ja shampoolla. Orin alahuuli lerppui ja silmät olivat puoliksi kiinni, kun viileä vesi ja pesusieni kädessäni juoksivat pitkin hevosen kaulaa ja selkää.
“Voi kultsi, kohta nää helteet helpottaa”, totesin ja taputin märkää kaulaa. Sammutin hanan, laitoin letkun siististi paikoilleen ja otin hikiviilan käteeni. Enimmät vedet sain viilalla pois, loput kyllä kesä kuivattaisi. Irrotin Montun keltaisesta pörröriimusta kettingit ja nappasin riimunnarun käteeni. Lähdin taluttamaan Monttua ulos ja nappasin mukaani vielä juuri täytetyn vesiämpärin. Ulkona Monttu joi suurin kulauksin ja ämpäri tyhjeni melkein kokonaan. Taluttelin Monttua ympäri pihaa, jotta ori kuivuisi edes hieman, ja katselin polttavan kuumaa horisonttia.
“Avra tuu jo! Me halutaan jäätelööö!” Ossian huusi yksäritallin ovelta ja heilutti käsiään kuin kärsimätön pikkulapsi.
“ Voi lapsi kulta mä tulen kyllä!” huusin takaisin ja lähdin taluttamaan Monttua kohti orilaidunta. Eiköhän uljas vesihirviöhevoseni kuivuisi kunnolla auringossa.

Vastaus:

Olipas ihana ja kesäinen tarina! <3 Tarinalla oli superkiva idea ja tätä olikin tosi mukavaa lukea. Kuvailetkin aina niin ihanalla tyylillä ja niin yksityiskohtaisesti että tarinassa on tosi helppo pysyä mukana :). Teksti oli myös oikein sujuvaa ja taitavasti kirjoitettua, eikä kirjoitusvirheitäkään siis tarinasta löytynyt.
Jospa se vesihirviöhevonen pian rauhottuisi ja lopettaisi liian draamailun!

Tästä saat palkaksi 58v€ :).

• Tyyne

Nimi: Hertta

12.08.2018 20:07
Hoitotarina numero 5 – Hevosia karkuteillä osa 1

Kiillotin Mangon satulaa. Otin lisää valjassaippuaa pesusieneeni, ja jatkoin hinkkaamista. Vihasin yli kaiken tätä kun satula meni pölyiseksi. Ja varsinkin kun Mangon satula on musta, niin joka ikinen pölyhiukkanen näkyy ties kuinka hyvin vaan. Valjassaippuan haju tunkeutui sieraimiini, kun kiillotin jatkuvasti satulaa.

-Eiköhän tuo ole jo vähän liiankin täydellinen, Ossian kyseli hyväntuulisesti, ja samalla minä säpsähdin. -Anteeks, ei ollut säikäyttää, hän lisäsi.

-Ei oo, tai no, on ehkä vähän, mutta jatkan vielä hetken, selitin ja jatkoin sienen hinkkausta satulaan.

Minun olisi tehnyt mieli saada jo koko ärsyttävä urakka valmiiksi, mutta tahdoin vielä jatkaa. Kauankohan tässä vielä kestäisi? vartti, tunti vai kolme tuntia? Aika mateli aivan liian hitaasti ja olisin voinut lopettaa millä hetkellä tahansa.

Olin juuri aikeissa ottaa violettiin pesusieneen lisää saippuaa, kunnes kuulin kovan huudon laitumelta;

-TAPSAA! TILLII! FIRREE!

En sillä istumalla osannut tehdä yhtään mitään. Mielessäni pyöri vain satulan kiilloittaminen. Mutta pian Ossian oli jo ryntäämässä kohti laitumia. Samalla sekunnilla minäkin tajusin, mistä oli kyse – hevosia oli karannut!

Nappasin lähimmän omenan taskuuni, ja juoksin kohti ori – ja ruunalaidunta. Siellä olivat Avra, Luna, Sukka, Ossian ja totta kai Tyyne. Hevosia ryntäsi ympärillä, joiden kavioista nousi suuria pölypilviä.

-MONTTUU! Avra huusi kaikilla voimillaan.

Hevoset juoksivat metri metriltä kauemmaksi. Meidän kaikkien kädet vapisivat jännityksestä, varmasti myös pelostakin. Kuulin Tyynen hengähdyksen.

Hevoset karkasivat näkötäisyydeltä. Näkyymme jäi vaan pölisevä tallipiha.

-LÄHTEKÄÄ HAKEMAAN HEVOSIA! Ottakaa mikä hevonen vain, satuloita ette tarvitse, sillä nyt on kiire! Tyyne ilmoitti, ja samalla koko porukka oli jo hakemassa hevosia laitumelta.

Otin Mangon. Kiinnitin remmit suitsista ja maiskautin ponin ravilla portille. Odotimme, että kaikilla on hevoset valmiina portilla, kunnes avaisimme portin, ettei mitään häslinkiä ilmaantuisi tammojen keskuudessa. Jotkut tammathan oli helposti hermostuvia. Perääni ilmestyi Ossian Helinällä. Hän piti kiinni tamman turparemmittömistä suitsista tottuneesti. Sukka maiskautti Cocolle. Coco taisi olla tänään laiskalla päällä. Se yritti koko ajan napata ruohontupsuja parhaansa mukaan. Sukka kuitenkin pysyi päättäväisenä. Hän saikin kuin saikin tamman tulemaan portille. Ja samalla porttia alkoi ravissa lähestyä Avra sekä Sera, joka pureskeli hermostuneesi kuolaimiaan, kun Avra talutti ponin jonoon. Luna talutti Dippiä reippaassa ravissa kohti porttia.

-Avatkaa portti, noustaan selkään tallipihalla! joku huusi.

Avasin portin oikeaoppisesti, ja samalla hevosjono lähestyi hiekka-alustaa, jossa nousisimme selkään. Luna laittoi portin kiinni viimeisenä ja lähti tulemaan reippaasti. Kaikki nousivat ongelmitta selkään ja nyt olimmekin jo matkalla.

-Tuonnepäin! Tuonnepäin hevoset jouksivat! Sukka sanoi itsevarmana.

Suuntasimme reippaassa ravissa kaikki kohti suuntaa jonne hevoset olivat karanneet, Ossian vetäjänä.

Vilkaisin nopeasti taakseni. Ketään ei näkynyt siellä enää. Tyyne oli hävinnyt, varmaan tallitöihin, ajattelin ja kannustin samalla Mangoa eteenpäin.

Kaikilla meillä kilisi riimunarujen lukon käsissämme. Niitä käyttäisimme sitten, kun joku hevonen ilmaantuisi näkökenttään.

-ATTE! Ossian huusi ja käänsi ratsunsa pellolle, jossa ruuna söi heinikkoa.

Ruunalla oli riimu päässään, meidän onneksi. Ossian nosti ruunan päätä sen harjasta ja toisella kädellään kiinnitti lukon kiinni renkaaseen.

Hevosjono jatkoi matkaa laukassa. Ossian oli napannut kepin tien reunasta, jolla löi hiukan Attea lautasille, joka ravasi laiskasti. Ruuna siirtyi laukkaan.

Metsä humisi korvissani. Itse asiassa nautin tästä, vaikka olin huolissani hevosista, tottakai. Mutta hetkessä oli silti jotain maagista, jota en ollut ennen kokenut.

Eteemme aukeni suuri tie. Katsoimme kaikki tietä ihmeissämme, ja samalla ratsut alkoivat vain laukata kovempaa. Ratsut nelistivät suuressa jonossa jättäen taakseen vain suuren, suuren pölypilven.

------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------

Ja mun on nyt vähän pakko jakaa näitä hoitotarinoita lyhyihin osiin, koska en ehdi kirjottaa mitään superpitkiä ja halun kuitenki julkaista näitä paljon, varsinki nyt kun mulla on vähän rahapulaa!

Vastaus:

Oikein kiva ja jännittävä tarina! Mukavaa vaihtelua, että teet tarinoita myös muistakin aiheista kuin vain normaaleista hoitotoimenpiteistä ja ratsastuksesta :). Tarina oli tosi kivalla tyylillä kirjoitettu, mutta sitä oli ajoittain ehkä hiukan haastava lukea, koska kappalejakoja oli niin tiheästi. Kuitenkin kuvailit tosi kivasti ja muutenkin tarina oli oikein hyvä!
Odottelen innolla jatkoa...

Palkaksi saat tästä 53v€ :).

• Tyyne

Nimi: Woojin

11.08.2018 16:09
11.08.2018 – “Ihmeiden aika ei ole ohi?!”

Mikään ei ollut tuntunut vuosiin paremmalta, kuin kantositeen pois ottaminen. Kuukauden samassa asennossa levännyt käsi huusi hoosiannaa, kun sai vihdoin itsenäisesti valahtaa lantioni vierelle, ja jäädä siihen luonnollisesti painovoiman armoille. Kipeä käsi ei enää ollut, mutta pitkäaikaisen asennon vaihdos kirpaisi hieman. Murtuma oli täysin parantunut, mutta lääkäri kehotti olemaan ratsastamatta parina ensimmäisenä päivänä siteen poiston jälkeen; lihas oli kuulemma varmasti hieman heikossa hapessa, eikä ihmekään. Otti voimille puristaa sormia tiukasti nyrkkiin.

Täten jouduin olemaan vielä pari päivää näkemättä Lottoa, sillä vanhemmillani ei ollut aikaa heittää minua tallille. Sillä aikaa vietin päiväni kotona, laittaen ruokaa ja pelaten. Muutaman kerran rohkenin käydä ajamalla pyörällä, mutta mopon selkään en vielä uskaltanut. Kättäni ei enää koskenut, mutta sen käyttäminen tuntui rasittavalta parin tunnin jälkeen, joten ruoanlaittokaan ei sen paremmin onnistunut. Joka päivän päätteeksi kävelin huoneeseeni kylmägeelipakkaus olkavartta vasten, turhautuneen huokauksen saattelemana. Tallin chattiin en ollut moneen viikkoon uskaltanut kirjoittaa, mutta viime tallivierailun jälkeen tilanne oli jokseenkin helpottunut, enkä enää arastanut juttelemista muille – vaikka kyseessä olikin vain chatkeskustelu.

21:56 Tyyne
Hei Woojin, tuu joku päivä tallille? Lotolla on ikävä

21:56 Ossian
niimpä? homeboy where you at

21:57 Luna
Olis kiva nähä :)

21:57 Woojin
voishan sitä, saan ehkä huomenna porukoilta kyydin
side on ollu nyt pari päivää poissa, ehkä pääsee ratsastaa :)

21:57 Tyyne
Ihana kuulla! <3

21:57 Ossian
<3

Seuraavana aamuna sain herätä hiki niskassa, kuten aikaisempinakin aamuina. Sää oli jälleen polttavan kuuma, varmasti yli 20 astetta.
“Hei Jin!” kuulin äitini huutavan keittiöstä. “Tuu syömään nyt, niin kerkeet kyytiin!”
Kuulinko oikein? Vielä unenpöpperöiset jalkani tuntuivat pettävän alta, kun ponnahdin alta aikayksikön ylös sängystäni, joka narahti protestiksi.
“Joo!” huusin vaatekaapiltani. En ehtinyt vetää edes paitaa ylleni, ennen kuin olin jo juoksemassa kohti keittiön pöytää, jolle äitini oli kattanut annoksen kaurapuuroa.
“Hitsit, oisin halunnu tehä sushia,” valittelin lusikka suussa. “Niiku tallille vietäväks.”
Äitini ei kuitenkaan ollut kommentistani moksiskaan, vaan vastasi reippaasti:
“Etkö sä kattonu jääkaappiin?” Samalla hän nouti sieltä rasian, ja näytti sen sisältöä suuntaani. Silmäni muuttuivat lautasten kokoisiksi, mutta en vielä hoksannut tilannetta. Äitini naurahti, ja laittoi rasian takaisin kiinni. Hän toi sen puurolautaseni vierelle, ja taputti sen kantta.
“Mä tein näitä eilen tarkotuksella liikaa!” äiti kertoi. Tajusin viimein tilanteen, mikä sai hymyn nousemaan kasvoilleni.
“Kiitti! En halunnu lähtee tyhjin käsin,” tuumin, mihin äitini vastasi pörröttämällä hiuksiani.
“Mä en oo lapsi enää, äiti...!” tuhahdin protestiksi, mutta äitiä ei tämä kiinnostanut. Hän vain näytti kieltään, ja siirtyi eteiseen sitomaan kenkiään.
“Tuus nytte, nii ehitään!”

Kello oli puoli kaksi, kun vihdoin pääsimme tallille. Kaduin autosta poistumista – viileä ilmastointi ei enää puhaltanut suuntaani, eikä ollut enää suojaa auringolta. Minua kävi jo sääliksi t-paitaani, joka oli varmasti imaissut itseensä hikiläiskän kosteasta selästäni.
“Muistuta mua, ettei ens kerralla oteta nahkapenkkistä autoa...!” iskä kirosi ratissa heilutellen itsekin märkää paitaansa.
“Pidä hauskaa, mutta ota rennosti!” äiti kehotti, ennen kuin vetäisi oven kiinni. Kävelin äkkiä pois parkkipaikalta, jonka asfalttinen maa jo poltti minua kenkieni läpi. Repun vetäisin pois selästäni – olisin hiostunut selästä vielä enemmän – ja kannoin sitä suosiolla kädessäni. Hipsin reippaasti kohti tallia, tarkemmin ottaen hoitajien olkkaria. Pidin sormet ristissä, että Tyyne (tai joku!!) olisi keksinyt tuoda sinne tuulettimen, tai kaksi...

Tuvasta ei yllätyksekseni kuulunut edes puhetta tallikäytävälle, mikä sai minut ihmettelemään. Kenties he olivat lähteneet yhdessä maastoon? Minun tuurillani kukaan ei olisi edes tallilla... Olohuone oli kuin olikin autio; hiljaisuutta ei rikkonut mikään muu, kuin pöydällä huriseva tuuletin. Astelin kaapilleni lastaamaan sinne reppuni sisällön, kunnes säikähdin kuin viimeistä päivää; ovesta rynnisti sisään Ossian, joka heittäytyi suoraan sohvalle makaamaan.
“Mä nään varmaan unta,” poika mietti ääneen katsoen minua, ja alkoi hieromaan silmiään. Pian tupaan asteli myös Avra, joka ei meinannut edes huomata minua. Hän kuitenkin tajusi katsoa suuntaani Ossianin osoitettua kohti minua, ja pian kuuluikin valtava hengenveto.
“Woojin on tallilla?”
“Ihmeiden aika ei ole ohi?!”
“Ai se siis oikeesti seisoo tossa?”

Ilmeisesti näiden huutojen saattelema Tyynekin saapui tupaan, eikä voinut olla uskoa silmiään.
“Sä oikeesti tulit?”
En voinut olla nauramatta, eikä ilmeisesti Tyynekään, joka asteli luokseni antamaan halin. Mielessäni kävi väistää, sillä en ollut fyysisen kontaktin paras kaveri, mutta annoin Tyynelle sen hetken. Onhan se ihan kivaa olla ikävöity.

Vastaus:

Olipas kyllä ihana (ja kivan erilainen) tarina! <3 Teksti oli tässä oikein sujuvaa ja sen rennon tyylin ansiosta myös todella miellyttävää luettavaa :). Kuvailit tosi kivasti ja mukavan yksityiskohtaisesti, josta tuli tarinaan realistinen tunnelma. Tuosta chattihommasta tykkäsin kyllä myös paljon, tosi ihana lisä tarinaan :).
Teen myös Kodalle pian sivut niin pääset senkin kanssa puuhailemaan!

Palkaksi saat tästä 56v€.

• Tyyne

Nimi: Eliza

11.08.2018 16:01
Tallilla tapahtuu
Sera kohtaa karhun

Olin juuri kantamassa Seran satulaa ja suitsia ponin karsinalle ja olin melkein jo avaamassa satulahuoneen ovea, mutta Tyyne ehti ensin.
-Et kai sinä enää ratsastamaan ole menossa?
-Kyllä meinasin pienen lenkin maastossa tehdä Seran kanssa.
-Onkohan se nyt enää ihan viisasta. Avra kertoi luultavasti nähneensä karhun ollessaan maastossa ja Ossian oli myös nähnyt sen, tosin eri kerralla.
-Ääh, ehkä Avra pelästyi vain isoa, pystyyn noussutta kantoa ja Ossian, no, ehkä se oli poikkeustapaus ja otso on lähtenyt jo muille maille.
-Et menisi Eliza. Siellä alkaa olla jo pimeääkin.
-Jos siellä on karhu, niin jospa Sera pistäisi kunnon pukkirodeon taas pystyyn, niin otso säikähtäisi sitä ja luikkisi karkuun.
Tyyne oli hieman hämmentyneen oloinen.
Päättäväisenä astelin satulahuoneesta Seran karsinalle ja ripustin suitset odottamaan. Avasin karsinan oven reippaasti ja menin nostamaan satulaa ponimuksen selkään. Tämä näykkäisi ilmaa.
-Tsot! Olehan nyt poniksi.
Kiinnitin vyön ja laitoin ponimukselle suitset päähän ja talutin Seran ulos.
Ulkona oli tosiaan alkanut jo hämärtää, mutta siellä näki vielä ihan hyvin. Emmekä tekisi pitkää lenkkiä.
Kiristin vyön Seran vastusteluista huolimatta, nousin ponin selkään ja annoin reippaasti pohkeita ponimukselle, joka vastahakoisesti lähti liikkeelle.

Laitoin ponimuksen kävelemään reippaasti ja ravaamaan myös. Poni melkein laukkasi, kun ravasi niin hurjaa vauhtia. Annoin ponimuksen kävellä hetkisen ennen toista samanlaista ravitaipaletta.
Jäimme käyntiin. Huomasin Seran jännittyneen ja se alkoi todellakin vetää bravuuriaan eli pukkirodeota keskellä tietä. Yritin antaa pohkeita ja pistää ponimuksen liikkeelle, mutta ei kun tämä vain jatkoi pukkihommaansa.
Tajusin katsoa tielle, meitä vastaan löntysteli karhu. Luultavasti se oli vielä pentu tai nuori karhu, täysikasvuinen karhu olisi ollut isompi. Mutta jos se oli pentu, niin luultavasti sen emo olisi lähellä.
-Voi helvetti. Sera nyt mennään vauhdilla takaisin tallille.
Annoin ponille pohkeita, mutta ponimus ei liikkunut muuten, kuin heitteli takapäätään villisti ilmaan paikalla pysyen.
Karhu lähestyi meitä ja paniikki alkoi iskeä. Sera oli kuitenkin kääntänyt takapäänsä karhua kohti. Karhu lähestyi lähestymistään ja tuli jo ihan lähelle. Mutta Seran vetäessä pukkirodeota ponimus onnistui potkaisemaan karhua useammankin kerran. Karhu alkoi hieman uikuttaa ja näin sen juoksevan pakoon. En jäänyt aikailemaan, vaan vihdoinkin sain Seraan vauhtia ja ponimus alkoi reippaasti laukata kotiaan kohti.
Uskalsin hidastaa raviin ja katsoa, seurasiko karhu meitä. Ei seurannut. Huh helpotusta. Ravasimme kuitenkin reipasta tahtia eteenpäin ja kun talli tuli näkyviin, hidastin ponimuksen käyntiin.

Talutin ponin talliin ja riisuin rivakasti varusteet. Vein ne satulahuoneeseen ja törmäsin jälleen Tyyneen, en onneksi kirjaimellisesti.
-Sinähän olet kuin aaveen nähnyt.
-Olit oikeassa, siellä todella oli karhu.
Kerroin Tyynelle tapahtuneesta ja että oikeastaan Sera oli pelastanut meidät.
-On minulla sitten hieno poni, tallin omistaja säteili onnesta ja halusi antaa ponimukselle ylimääräisen omenan hyvästä työstä.
Menimme yhdessä karsinalle ja aloin harjata Seraa.
-On sinusta sittenkin jotain hyötyä, tallin omistaja selitti ponille ja taputti tätä tyytyväisenä.
-Mutta Eliza, millä olet liikkeellä, pyörällä?
-Pyörällähän minä.
-En voi päästää nyt sinua tuonne pimeään, jos karhu tulee uudestaan vastaan. Jäät yöksi minun luokseni. Saat iltapalaa ja voit nukkua vierashuoneessa. Huomenna sitten saat aamupalan ja mennään tekemään yhdessä aamutalli.
Soitin miehelleni asiasta ja sillä välin Tyyne alkoi sammutella tallista valoja ja lukita ovia.

Vastaus:

Oikein kiva tarina ja hyvin suoritit taas draamatehtävän! Teksti oli aika tiivistettyä, mutta toisaalta tarina oli sen takia myös tosi helppolukuinen :). Kuvailit oikein hyvin ja teksti oli jälleen mukavan selkeää sekä tasaisesti kirjoitettua. Kirjoitusvirheitä ei löytynyt tarinasta ollenkaan, ja tarinaa olikin miellyttävä lukea :).
Sera tekee kyllä vihdoin jotain oikein! :D

Saat tästä palkaksi 54v€.

• Tyyne

Nimi: Lyydia

08.08.2018 16:45
Pieni ponitammani Ellie käveli tarmokkaasti mun vierelläni riimunnaru löysällä, kun talutin sitä laitumelta talliin. Tänään oli vihdoin koulutreenin aika! Olin tarkoituksella antanut Ellielle vähän lomaa kesällä ja keskittynyt enemmän Danteen. Mä olin jo keväällä kesän lähestyessä huomannut Elliessä kyllästymisen merkkejä. Se oli alkanut yllättäen olemaan vähän arvaamaton ja keksi aina treenien lomassa vähän omaa tekemistä jättäen mun käskyt omaan arvoonsa. Niinpä mä olin mennyt Tyynen puheille ja yhdessä me päätettiin, että ponin olisi hyvä lomailla hetki ihan vaan laitumella, ettei nuoren ponin päänuppi mene aivan sekaisin!

-Kylläpä sä olet likainen, huokaisin jättäessäni ponin karsinaan ja riisuessani tältä hyttysloimea pois päältä. Tamma oli yltäpäältä hiekassa vaikka mä olin pessyt sen eilen ja antanut kuivua karsinassa, ettei näin vaan kävisi, että se heti laitumelle päästyään piehtaroisi itseään ihan hiekkaiseksi. Ei auttanut muu kuin alkaa harjalla hinkkaamaan varsin ilkikurisesti otsatukkansa alta kurkkivan ponin karvaa. Heti ensimmäisen harjanvedon tehtyäni ruunikko alkoi pyörimään karsinassa, joten nappasin sitä riimusta kiinni ja pidin sitä hetken paikoillaan harjatessani sen jalkoja. Mä olin ihan hiessä jo nyt, vaikka en ollut ehtinyt harjata kuin puoli ponia! Sää oli kyllä jälleen hyvin kuuma ja hiostava, aurinko porotti nostaen lämpömittarin elohopean lähes kolmeenkymmeneen.

Poni seisoi lähtövalmiina karsinan ovella nuokkuen. Katonrajasta kuului linnunpoikasen piipitystä, joka sai ruunikon havahtumaan. Mä en osannut vielä tässä vaiheessa arvioida, tulisiko treenistä katastrofi, koska poni ei jaksaisi liikkua vai siksi, koska sillä olisi ihan liikaa energiaa. Painoin kypärän päähäni ja sidoin hiukset poninhännälle, jonka jälkeen nappasin maasta pinkin kouluraipan ja tartuin Ellien ohjaksista. Huokaisten se lähti maleksimaan perässäni kohti kenttää.

Hiekka pöllysi ja kutitti uralla meidän ohi laukkaavan Seran kavioista. Sera luimisti hieman Ellielle ja Eliza käski sitä eteenpäin.
-Mites teillä on sujunut? kysyin hymyillen Elizalta, joka oli juuri siirtänyt newforestinponin käyntiin ja antanut tälle pitkät ohjat.
-No, mites meillä, Eliza sanoi hengästyneenä. -Ihan kivasti, vielä en oo lentänyt selästä vaikka Sera onkin esitellyt mulle sen uusia tanssiliikkeitään.
-Vai että semmosta! Saas nähdä miten meillä menee, Ellie on ollut nyt lomalla, vastasin naurahtaen.
-Tsemppiä, Eliza sanoi virnistäen ja ohjasi sitten oman ruunikkonsa takaisin uralle. Siirsin penkin tarpeeksi lähelle ponin kylkeä, jotta pääsisin siitä helposti ponnistamaan tamman selkään. Ellie yritti jo lähteä liikkeelle omia aikojaan, mutta vetäisin nopeasti ohjasta.
-Pysy nyt paikoillas.
Heti Ellien pieneen ponisatulaan istuuduttuani mut valtasi ihana tuttu tunne. Ponin kapeus ja mataluus oli pieni shokki, mutta mä en voinut mitään sille, että kasvoilleni muodostui leveä hymy. Miten pitkä aika siitä olikaan, kun mä viimeksi olin Ellien selässä ollut, tai siltä se ainakin tuntui! Taputin ponia kaulalle ja annoin sen sitten lähteä kävelemään kaviouraa pitkin löysin ohjin.

Keräsin ohjat tuntumalle ja Ellie yritti välittömästi lähteä raviin.
-Kävellään nyt ensin, höpsö.
Aloin ensin taivuttelemaan hyvin energisesti eteenpäin astelevaa ponia pääty-ympyrällä. Se tuntui vähän vastustelevan ohjastuntumaa ja viskeli päätään, tosin pään viskelyyn vaikutti myös ympärillä pörräävät öttiäiset. Hyttyset kiusasivat meitä siitä huolimatta, että olin suihkuttanut Ellieen runsaasti hyttysmyrkkyä ja oli siihen sivelty myös kuolemanhajuista hirvensarviöljyä.
-Prr, ihan rauhassa, puhelin pää terhakasti pystyssä tepastelevalle ponille. Se olisi kovasti halunnut päästä jo ravailemaan, mutta mä halusin tehdä ensin muutamat pysähdykset ja siirtymiset. Pysäytin vastahakoisen ponin, joka yritti heti hetken paikoillaan seistyään ampaista liikkeelle, mutta mä pidin sen päättäväisesti paikoillaan. Pidätin vielä hieman ohjalla ja painoin kevyesti pohkeella ruunikon kylkeen tehdäkseni sen kanssa pari peruutusharjoitusta. Me oltiin aloitettu peruutuksen harjoittelu ratsain vasta keväällä, ja ne sujuivat nytkin oikein mukavasti, hieno poni!

-Soooo, rauhoittelin ruunikkoa joka otti hyvin reippaita ja kipittäviä raviaskelia pääty-ympyrällä. Mä keskityin vaan keventämään rauhallisesti ja pitämään tiiviin istunnan ja samalla pidättelemään ponia. Istuin harjoitusraviin ja siirsin ponin käyntiin. Reipasta käyntiä se sai kävellä muutaman askeleen, kunnes käskin sen takaisin raviin. Siirtymisien avulla poni rentoutui yllättävänkin nopeasti! Alkutunnista mä olin ajatellut, että tää tulee olemaan pelkkää mun alta pakenemista koko ratsastus ja mä olisin ollut siihen ihan tyytyväinen niin kauan, kun poni ei alkaisi enempää pelleilemään.

Otin laukkaa myös pääty-ympyrällä ihan pienen pätkän. Kuuman sään takia poni oli jo vähän väsynyt, joten jo ihan senkin takia pidin treenin lyhyenä. Nostin laukan ravista ja Ellie lähtikin iloisesti loikkimaan eteenpäin. Takapää nousi hiukan maasta mutta ei mulla ollut mitään ongelmia pysyä satulassa, mä vaan nauroin. Laukkakin oli väärä, joten jouduin ottamaan innosta puhkuvan ruunikon raville ja nostaa sitten uuden laukan. En alkanut työstämään ponia sen enempää vaan nousin kevyeen istuntaan ja annoin ponin laukata melko reippaasti. Ei se jaksanut sen enempää alkaa höpsöttämään vaan juoksi menemään oikein kiltisti.

-Hieno poni olet! hihkaisin iloisesti ja halasin ruunikon kaulaa hypättyäni sen satulasta alas. Ellie tyytyi vain ravistamaan päätään ja pyyhki sitten silmäkulmansa mun housuihin. Vaikka olinkin pitänyt treenin lyhyenä ja rentona, oltiin me ponin kanssa molemmat hiestä märkiä. Kellokin oli vasta kymmenen aamulla, joten lämpötila ei ollut kohonnut vielä edes täyteen mittaan.

Tyyne ystävällisesti toi meille vesiämpärin ja sienen, jolla mä voisin vähän huuhdella hikistä Ellietä. Nostin satulan tallin edessä olevalle hoitopuomille ja kastoin keltaista sientä ihanan viileässä vedessä. Mulla teki mieli kaataa koko ämpärillinen itseni päälle, mutta ehkä poni olis nyt enemmän sen tarpeessa! Se selvästi nautti kun mä sivelin sitä märällä sienellä. Loput vedet mä kaadoin suoraan ämpäristä tamman päälle ja sain mä siitä itsekin varmaan puolet päälleni mutta ei haitannut yhtään!

Suojat karsinan oveen ripustettuani ja suitset satulahuoneeseen vietyäni puin Ellielle lopuksi vielä lautasten kohdalla ison rei'än omaavan hyttysloimen päälle. Mä olinkin ihmetellyt, miten loimi oli kestänyt näinkin kauan, melkein kaksi kesää, mutta nyt se oli sitten revennyt. Ei mitenkään pahasti, joku ompelutaitoinen sen varmasti saisi taiteiltua uudenveroiseksi!
-En kestä kuinka kuuma tuolla on, valitti Eliza pyyhkien hikeä otsaltaan. Hänen vierellään käveli kirjava Sky, joka oli varsin kiinnostunut Ellien karsinan ovessa roikkuvista suojista. -Pakko kai silti lähteä ratsastamaan!
Avasin karsinan oven ja juuri riimun päähänsä saanut Ellie tunki uteliaan päänsä sieltä ulos.
-Joo on kyllä melko lämmin, sanoin irvistäen. -Tultiin just kentältä ja vaikka ei kauaa menty niin kyllä hiki tuli!
Sky alkoi steppailla Elizan vierellä ja se halusi jo päästä karsinaansa. Se tuuppaisi omistajaansa turvallaan ja Eliza naurahti.
-Meidän pitää kai mennä, kun arvon rouva niin käskee!
Naurahdin ja lähdin itsekin taluttamaan pientä poniani ulos tallista laitumelle.

Kun poni oli saatu viskattua laitumelle, oli Dante-herran liikutuksen vuoro! Se torkkui varjossa puun alla rennosti alahuultaan roikottaen. Kun mä vihelsin, se nosti päätään ja tuijotti mua korvat hörössä. Kävelin rauhallisesti sen luokse riimunnaru kädessäni ja päästyäni sen vierelle nappasin hevosen kiinni. Ruuna hamusi mun käsiäni herkkujen toivossa, mutta tällä kertaa se ei löytänyt mitään!

Dante oli oikeastaan liikkunut koko viikon suhteellisen rankasti ja ollut hyvä ratsastaa, joten mä päätin että se pääsisi tänään rentoon käyntimaastoon ilman satulaa. Matkalla voitaisiin poiketa jopa lammella, jos oikein hurjiksi ruvettaisiin!
-Mitä sanot poika, lähdetäänkö vähän maastoilemaan? puhuin hiljaa ruunalle joka vähät välitti mun puheista. Tuskin ymmärsi edes sanaakaan. Se hamusi heinää karsinan lattialta ja huiskaisi välillä hännällään kärpäsiä pois kimpustaan.

Mä olin vaihtanut itselleni jalkaan shortsit ja crocsit. Pitkillä ja hiostavilla ratsastushousuilla oli niin tukalan kuuma, ja mä muutenkin kävisin vain pikkulenkin ilman satulaa, joten tämä hyväksyttäköön! Dantelle olin laittanut päähän pelkät suitset ja taiteillut riimunnarusta kauhukahvan sen kaulalle. Suojatkin jäivät pois matkasta, etteivät ne vain putoaisi lampeen. Dante odotti lähtövalmiina karsinassaan, kun mä vielä sidoin hiuksiani kiinni ja painoin lopuksi kypärän päähäni. Ja sitten eikun vaan menoksi!

Musta tuntui, että mä ratsastaisin hirvellä. Danten selkä oli ihan kamala, ja sen säkä niin suuri että kaula tuntui vielä entistäkin pidemmältä. Tartuin kauhukahvaan kiinni jo ennen kuin hevonen oli edes alkanut kävelemään. Painoin varovasti pohkeella ruunan kylkiin ja se lähti kävelemään verkkaisesti. Kun se tajusi, ettei se joutuisikaan kiertämään tylsästi kenttää vaan mä ohjasinkin sen sieltä pois, se käänsi korvansa tötterölle ja käyntiaskel kiihtyi huomattavasti.

Jonkin aikaa käveltyämme metsäpolkuja pitkin mä tajusin, että kun vaan istun rennosti enkä purista ja nojaa liikaa mihinkään suuntaan, on Dantenkin selkä paljon miellyttävämpi istua. Vaikka ruuna harppoikin menemään reippaasti pitkin askelin, alkoi ilman satulaa maastoilu Danten kanssa tuntua jopa rentouttavalta. Metsä oli niin hiljainen, välillä kuului vaimeaa heinäsirkan sirinää ja lintujen laulua. Muuten oli aivan hiljaista.

-Noniin Dante, mennäänkö vähän kahlaamaan?
Pysäytin puoliverisen lammen rannalle ja se yritti jo tunkea mun pidätteiden läpi veteen. Mä annoin sen mennä ja se kastoikin varovasti ensin yhden kavion, sitten toisen ja kohta oltiinkin jo kainaloita myöten lammessa! Dante olis halunnut mennä vielä syvemmälle, mutta mä en halunnut kastella shortsejani, vaikka lämmin olikin. Riitti, että varpaat kastuivat hieman! Ruuna oli innoissaan ja riehakkaasti kuopi kaviollaan vettä ja roiskuihan siinä sitä munkin päälle.

Lammelta tallille ei ollutkaan enää paljoa matkaa. Dante oli käyttäytynyt varsin hyvin koko lenkin ajan, joten se pääsisi suoraan tallin kautta takaisin laitumelle nauttimaan kesäpäivästä. Se ei tarvitsisi edes kastelua kun oli jo melkein yltä päältä lampiveden kastelema.
-Tekö kävitte ihan uimassa? pihalle ilmestynyt Tyyne kysäisi. -Nyt onkin kyllä ihana ilma.
-Ei me ihan uimassa asti, vähän kahlailtiin, sanoin hymyillen ja hyppäsin alas ruunan liukkaasta selästä. -Vaikka tämä herra olis kyllä kovasti sitä halunnut!
-No hienoa, rohkea hevonen! Teistä tulee varmasti hyvä kenttäratsukko, kun vesi ei tuota ongelmia, Tyyne sanoi silmää vinkaten. Tyyne ja sen kenttäratsastushulluus, jota se yritti kaikkiin tartuttaa. Olihan se osittain, ihan hiukan, muhunkin tarttunut. Dante oli ensimmäinen askel mun mahdollisen kenttäratsastusuran aloittamiseen, jonka ostoon itse Tyyne olikin osasyyllinen.

Kun Dante oli viety laitumelle ja mä olin päässyt takaisin talliin, päätin siivota heti molempien karsinat. Sen jälkeen mäkin pääsisin vihdoin vapaalle, ja sitä lähtisin viettämään kentän laidalle ratsastustunteja seuraillen!

Vastaus:

Todella kiva tarina! :) Tässä oli mukavan monipuolinen sisältö ja sen myötä tosi hyvin pituuttakin. Kuvailit ihanan realistisesti ja yksityiskohtaisesti, joka toi tarinaan paljon aitoutta. Teksti oli oikein sujuvaa ja huolellisesti kirjoitettua, joten tarinaa oli tosi helppo ja miellyttävä lukea!
Teistä kyllä tulee varmasti hieno kenttäratsukko ;).

Palkaksi saat tästä tarinasta 58v€ :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

08.08.2018 16:15
Tallilla tapahtuu
Calle ja muutama muu hevonen karkuteillä

Olin herännyt aikaisin eikä ollut väsyttänyt enää, joten olin päättänyt lähteä jo tallille. Sitä ennen kuitenkin olin syönyt kotona pientä aamupalaa eli teetä, maustamatonta jugurttia ja vadelmia. Aamupalan lisäksi olin pikaisesti pessyt hampaat ja vääntänyt tukan jonkinlaiselle solmulle, niin ei olisi silmillä.
Näiden lisäksi kissoille piti antaa ruokaa, vaihtaa vedet, lisätä raksuja ja siivota hiekkalaatikot. Sittenpä olin valmis lähtöön.

Pyöräilin aamulla varhain tallille auttamaan Tyyneä aamutallissa. Katsoin kauempaa, että Calle, Pete, Herkku ja Nuts olivat tarhoissa. Alkuun hymyilin noille, mutta sitten hymyni hyytyi ja aloin miettimään, että eikö niiden pitäisi vielä olla laitumella, on niin lämmin ja aurinkoinen päiväkin.
Lähestyin koko ajan tallia ja minusta näytti, kun hevoset olisivat olleet aitojen ulkopuolella. Mutta miten se oli mahdollista? Lähempänä tallia huomasin hevosten todellakin olevan aitojen ulkopuolella, aidat oli osittain rikki ja jostain syystä pihassa oli puomi, joka oli poikki. Maassa lojui myös pari riimun riekaletta.
-Ei helvetti, tokaisin ja kiiruhdin pihaan pyörälläni ja yritin mahdollisimman hiljaa kaataa pyörän maahan, jotta kerkiäisin nopeasti, mutta ettei hevoset säikähtäisi ja syntyisi kunnon kaaos.
Hevosilla ei todellakaan ollut riimuja, ainakaan enää, joten riensin äkkiä talliin jättäen oven auki, jospa karkulaiset tulisivat vaikka talliin, jos kävisi niin hyvin.
Tallissa ei saa huutaa, enkä nyt ihan huutanutkaan, mutta korotin ääntäni, oli pakko.
-Tyyneee!
-Jokuuu! Auttamaan!
Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, hevoset tuijottivat minua hölmistyneenä.
-Apua! Karjaisin tallin käytävällä hölkäten oleskeluhuonetta kohti.
Olin juuri avaamassa oleskeluhuoneen ovea, kun sen avasi joku muu ja tämä joku muu täräytti minua ovella päähän.
-Ai sori, Ossian tuumasi hieman huvittuneena.
-Mitäs..
-Hiljaa! Tuhahdin pojalle, jotta sain suunvuoron. Nyt ei kerennyt rupattelemaan.
-Calle, Pete, Herkku ja Nuts on pihalla, siis pihalla, ei aitojen sisäpuolella. Kellään ei ole riimua.
Ossianiin alkoi tulla vauhtia, hän avasi oven patisti Tyynen mukaan. Otimme kaikki riimun ja narut ja lähdimme metsästämään hevosia. Tallin ovella meitä tuli vastaan Justus kahvikuppinsa kanssa haukotellen.
-Hoaaah. Hei, mitäs tämä nyt on?
Miehen pahvimuki, jossa oli ollut kahvia, kaatui maahan, kun Tyyne oli mennessään melkein onnistunut tunkemaan riimun Justuksen suuhun ja käskenyt hakemaan Herkun.
-Eliza ottaa Peten, minä otan Callen ja sori Ossian, saat hakee Nutsin.
Pete, Calle ja Herkku oli helppo ottaa kiinni, mutta Ossian ei löytänyt Nutsia. Kävelytimme hevosia pihassa, jos Nutskin ilmestyisi jostain.
Ei mennyt kauaakaan, kun ori ilmestyi näkyviin. Tosin ori ei ollut enää kauniin vaalea, vaan pikemminkin ruskean musta ja haiseva.
-Nuts ethän sinä ole käynyt lantalassa, Tyyne marmatti.
Irvistellen Ossian meni hakemaan oria ja otti sen kiinni.
-Tyyne kyllä tämä on käynyt lantalassa.
-Sitten viedään kaikki talliin ja tarkistetaan ettei ole haavoja tai muita vammoja. Ja Ossian vie Nutsin pesulle. Sen jälkeen voidaan rueta korjaamaan aitoja.
Ossian todellakin joutui pesemään lantalassa kylpeneen ja haisevan Nutsin ja vielä sen jälkeen korjaamaan aitoja.

Justus lähti omille teilleen saatuaan Herkun karsinaan. Luultavasti hän lähti keittämään kahvia, kun mutisi ainakin Tyynelle hieman vihaisen kuuloisena jotakin sellaista, että hänen kahvihetkensä pilattiin.
Minä jäin Tyynen kanssa tarkistamaan hevosia vammojen varalta ja aloimme asentaa Herkun oveen siihen alas toista lukkoa, niin ruuna ei karkailisi enää.
Jonkin ajan kuluttua Ossian talutti Nutsia karsinaan. Poika oli märkä ja tainnut saada hieman kolhuja Nutsin pesuoperaatiossa. Poika oli huvittavan näköinen, mutta emme uskaltaneet nauraa Tyynen kanssa. Jospa poika vaikka suuttuisi meille ja veisi hevosensa pois täältä. Meille kaikille tulisi ikävä Ossiania.
Tyyne etsi Justuksen käsiinsä ja lähdimme kaikki neljä korjaamaan hevosten aiheuttamia tuhoja. Ossian nurisi ja Justus nurisi. Taas hänet oli keskeytetty, tällä kertaa katsomasta raveja telkkarista.
Aloimme korjata aitaa, viedä kahdessa osassa oleva puomi pois keskeltä pihaa ja noukkia riimuja maasta. Niitä ei voinut enää korjata, joten ne joutivat roskiin. Vedin Tyynen hieman kauemmaksi ja supatin hänelle, että tiesikö hän mistä leivonnaisesta Ossian pitää.
-Naiset töihin sieltä, Justus nurisi.
Tyyne menikin takaisin hommiin ja vähin äänin livistin Tyynen luvalla hänen taloonsa leipomaan.
Kun palasin suojatun vuokani kanssa, aidat oli saatu korjattua eikä ulkona näkynyt ketään. Kävelin siis hymyillen talliin ja oleskeluhuoneeseen.
-Tuleehan se karkulainenkin sieltä, Ossian virnisti.
-Oliko kivaa korjata aitoja? Kysyin vastaukseksi.
-Oli se oikeastaan ihan mukavaa, poika hymyili.
Paljastin liinan alta vuoallisen porkkanakakkua ja laskin sen pöydälle. Ossian oli jo ottamassa isoa palaa ja mutusteli sitä tyytyväisenä. Ehkäpä se riitti korvaamaan pojalle tämän vaivannäön, kun joutui korjaamaan aitoja, ottamaan likaisen Nutsin haltuunsa ja vieläpä pesemään haisevan Nutsin ja kastumaan itsekin.
-Mums.. Poika söi porkkanakakkua, hieman jo putosi suustakin kun poika kysyi, mistä tiesin porkkanakakun olevan hänen lemppariaan.
-Pikkulinnut lauloi, naurahdin ja otin itsekin pienen palan kakkua.

Vastaus:

Todella ihana ja hauska tarina! Suoritit siis draamatehtävän erittäin hyvin ja tarinalla oli myös mukavan monipuolinen sisältö. Teksti oli oikein sujuvaa ja selvästi huolellisesti kirjoitettua, joten tarinaa oli miellyttävä lukea :). Kuvailit tosi kivasti ja kerroit hyvin yksityiskohtiakin, joista tuli tarinaan mukava tunnelma.
Ihana tuo porkkanakakkujuttu muuten, tosi kiva idea oli!

Palkaksi saat 57v€ sekä tietenkin yhden draamamerkinnän :).

• Tyyne

Nimi: Ossian

08.08.2018 13:38
OOPSIE DAISY – 8.8.2018
TALLILLA TAPAHTUU – METSÄN MÖRRIMÖYKKY

– Ei mä en nyt halua puhua sulle. Ei. Ei, mä en keskustele tästä. Ei, joo, heihei, puuskahti Ossian vihaisesti puhelimeen paiskatessaan satulahuoneen oven perässään kiinni. Sitten hän löi keskustelukumppanilleen luurin korvaan ja huokaisi syvään. Suitsia niputtava Lola, jota Ossian ei edes huomannut näytti kuin ajovaloihin jääneeltä peuralta. Ossian punastui ja Lolakin availi suutaan kuin jotain sanoakseen, mutta puhelin ehti soida uudelleen rikkoen kiusaantuneen hiljaisuuden.
– Nej, jag vill inte tala med dig! Ossian karjaisi ja hymyili sitten vaivautuneesti tytölle.
– Sori en mä aatellut et täällä olis viä joku, kun kello on jo noin paljon, pahoitteli Ossian nolosti. Hän hieroi otsaansa voimakkaasti kämmenellä ja siirtyi sitten hakemaan Peikkosen varusteita. Poni oli pakko hoitaa, vaikkei mieli tehnytkään. Poika oli tullut suoraan töistä tallille ja tarkoituksena oli vääntää vielä orin kanssa jonkinlaisia koulukiemuroita.

Trollikaan ei ollut hyvällä päällä. Se mulkoili omistajaansa ja pyöri karsinassaan iltaheinistä huolimatta. Ossianin paha olo tarttui siihenkin, eikä mistään enää meinannut tulla mitään. Itkua nieleskellen poika kuitenkin yritti mahdollisimman rauhallisesti ja rakastavaisesti poniaan hoitaa. Sekään ei onnistunut, sillä päässä kuohui kaikesta huolimatta.
Itse asiassa Peikkonen käyttäytyi siihen nähden kaikesta huolimatta hyvin, että jossain kohtaa se olisi ehkä jättänyt leikin kesken kokonaan. Siinä samassa kohtaa, missä oli hyvin normaalia Ossianille tippua lähes joka ratsastuskerta, joten oli ehkä syytä olettaa, että tasoittunut käytös oli kasvun merkki. Ehkä viimeinkin pitkäaikainen uhmaikä oli väistymässä, sillä Peikko oli ollut viimeaikoina muutenkin lähes fiksu tilanteissa, joissa se olisi ennen tehnyt kaikkensa vaikeuttaakseen asioita. Tai ehkä se oli vain toiveajattelua synkkyyden keskellä.
Ossian yritti pyöritellä pinteleitä Peikkosen jalkoihin. Oikeasti hän oli luovuttanut ja ottanut orin riimunnaruun kiinni. Nyt Ossian yritti tasapainotella kyykyssä syli täynnä tavaraa pintelöidessään. Peikko oli kuitenkin jo rauhoittunut sen verran, että se seisoi paikallaan. Satuloidessa Ossian sai käsivarteensa komeat hampaan jäljet. Se oli kuitenkin hänen oma syynsä, sillä suutuspäissään poika kiristi satulavyötä ehkä turhankin rivakasti...

Kun Ossian sai vihdoin pungettua itsensä ähkien satulaan, nopeasti hämärtyvä kenttä näytti yhä vain masentavalta. Huokaisten hän kaivoi taskustaan puhelimen nappikuulokkeineen ja samalla kuittasi luetuksi parit vihaiset viestit. Sitten hän valitsi lempi ärsytysmusiikkinsa listasta ja Antti Holman V-laulu aloitti jatkunsa syötön. Tosin äänenvoimakkuus oli niin kovalla, että tärykalvot olivat melkoisella koetuksella.
Ossian ehti kiertää kentän kolmesti ympäri, ennen kuin hän luovutti ja lähti maastoon. Omissa ajatuksissaan hän ei ottanut huomioon seikkaa, ettei ratsukolla ollut yhtäkään heijastinta matkassa. Tai sitä, ettei kukaan tiennyt suunnitelman muutoksesta, eikä kukaan tainnut olla enää tallilla. Ja lisäksi lähistöllä oli pyörinyt karhu, jonka Avrakin oli nähnyt Keijukummun maastossa. Päätös oli yksinkertaisesti kaikin puolin vastuuton ja typerä, mutta Ossianin täytyi saada olla hetki yksin poninsa ja ajatustensa kanssa. Aivan kuin tyhjä kenttä ei sitä mahdollistanut. Kaikesta huolimatta Ossian otti päättäväisesti suunnakseen metsätien, vielä kun tämä mahdollisuus onneen oli olemassa.
Syksy oli kieltämättä tulossa. Helteistä huolimatta illat olivat alkaneet hämärtää ja syksyn hiipivän tunnelman saattoi aistia ilmassa aika ajoin. Yleensä Ossian rakasti kuunnella maastossa luonnon ääniä - minkä lisäksi hän pystyi varautumaan lähestyviin autoihin paremmin - mutta tällä kertaa Holman sulosoinnut peittivät kaiken muun alleen. Peikkonen oli jotenkin haluton liikkumaan metsässä, mutta Ossian laittoi sen myöhän ajankohdan piikkiin. Lisäksi pienelle orille oli kasvanut kesämahaa laitumen ansiosta, joten tahmeus olisi voinut olla hyvinkin oire siitäkin. Pojan pieneen mieleen ei vieläkään juolahtanut mahdollinen vaara. Ja vielä kun puhelinkin piippasi viestin merkiksi, pään päällä oleva synkkä pilvi kasvoi ja hukutti alleen viimeisetkin järjen rippeet ärsytyksen ja surullisuuden tieltä. Nyt hän ymmärsi kunnolla, miksi suutuspäissään tuli sanottua kaikkea ilkeää.
Kuulokkeidensa takia Ossian ei huomioinut metsästä kuuluvaa, lähenevää rasahtelua. Connemaraori säpsähteli jokaista ääntä, mutta ratsastaja vain komensi eläintä kevyesti raipalla. Vaikka työnteko ei huvittanut, ei silti voinut säikkyä kaikkea olevaa ja olematonta. Siksi puskasta eteen hypännyt peura aiheuttikin aikamoisen sydänkohtauksen, varsinkin Ossianille. Peura oli kuitenkin tässä tilanteessa vaaraton metsäneläjä, joten matkaa voitiin jatkaa normaaliin tapaan. Paitsi että Peikkonen ei lopettanut sätkimistään.

Ratsukko oli matkannut jo hyvän ajan eteenpäin, kun Peikko veti stopit. Tästä ärsyyntyneenä Ossian oli valmis karjumaan ratsulleen, mutta häntäkin alkoi epäilyttämään ponin pelkurimainen käytös ja metsään pälyileminen. Hitaasti hän nappasi toisella kädellä kuulokkeet korvistaan. Aluksi hän kuuli vain kovasta äänenvoimakkuudesta johtuvaa huminaa, mutta sitten hän erotti risujen rasahtelun metsässä. Peikon säkä nousi tavallisesta ainakin kymmenen senttiä ja raukkaparka yritti pöhistä mahdollisimman pelottavan kuuloisesti. Yhtäkkiä mahdollisuus karhun kohtaamisesta lävähti vasten pojan kasvoja ja hän yritti puoli paniikissa kääntää Trollin takaisin kohti kotia. Mutta uljas ratsu oli jähmettynyt paikalleen karhun edessä.
Ossianin sisäisesti panikoidessa karhu oli hiipinyt metsästä tielle. Siinä seisoi ratsukko intensiivisessä tuijotuskilpailussa karhua vastaan. Vaikka karhut olivat Ossianin mielestä melko söpöjä, tilanne oli itsessään niin pelottava, että pojallekin tuli äitiä ikävä. Tilanne muistutti aivan liikaa viimeisiä hetkiä Saken kanssa, kun silloinen ratsukko oli tuijottanut surman suuhun. Autoilla ja karhuilla oli paljon eroa, mutta kummatkin olivat tappavia. Omaksi hilpeydekseen Ossian huomasi pelkäävänsä vähemmän karhua kuin auton anteeksiantamatonta peltistä muropaketin muotoa.
He katselivat karhua ja karhu katseli heitä. Jostain syvältä Ossianin mielen sopukoista kantautui järjen ääni, joka kielsi katsomasta karhua silmiin. Ja että hevosen selässä vaara oli suurempi. Oikeaa käyttäytymismallia hän ei kuitenkaan muistanut, mutta ehkä se liittyi jotenkin laulamiseen. Ossian kuitenkin purskahti nauruun ajatellessaan, kuinka koomista karhulle laumisen täytyisi olla. Mesikämmen nousi kuitenkin seisomaan takajaloilleen ja Trollin mielestä tilanteesta oli leikki kaukana. Ponin ottaessa hätääntyneitä peruutusaskelia, selässä istuva poika päätti, ettei hänellä ollut mitään menetettävää. Kuitenkaan laulaminen ei ollut hänen vahvimpia puoliaan, joten Ossian päätyi hoilaamaan Kulkuset-joululaulua epävireessä. Ja sitten lähdettiin hurjalla laukalla kohti tallia, tosin hevosen toimesta.

Tallin pihassa tuntui turvalliselta. Koska karhu ei ollut lähtenyt seuraamaan heitä, oli ratsukko hidastanut villistä laukasta raviin jo aikaisemmin kotimatkalla. Vasta tallin pihassa he kuitenkin siirtyivät käyntiin ja Ossian taputti poninsa hikistä kaulaan. Tyynen talon kuistille syttyi valot, jota he molemmat hätkähtivät. Kuitenkaan mitään vaaraa ei ollut, vaan itse Tyyne riensi heitä kohden rennoissa vaatteissa.
– Ossian herranjestas, ensin Avra ja sitten sinä tulettu kun hullut tuolta metsästä. Enhän mä uskalla antaa teidän enää lähteä maastoon yksin, ilmoitti nainen tomerasti.
– En mä ehkä haluakkaan maastoilla enää ku siä on se perhanan karhu, hihitti Ossian laskeutuessaan selästä alas. Loppukäynnit voisivat hyvin kävellä maasta.
– Onnellisempi loppu kun Saken kanssa mutta mulle riittää ehkä maastoilu, poika totesi tilanteeseen liian hilpeästi. Väsymys ja viimeisen vuorokauden tunnevuoristorata vaativat veronsa.
– Nyt kävelytät ton ponis hyvin ja laitat tallista valot pois kun lähdet. Mä soitan jonnekin siitä karhusta vielä kun ei oo käynyt pahasti, sanoi Tyyne huokaisten ja niine sanoinen hän lähti takaisin talolle.

– OSSIAN EIHÄN SULLA OLLUT EDES HEIJASTIMIA! kuului hetken päästä talon suunnalta ja Ossian purskahti uudelleen nauruun. Hupsista hei.

Vastaus:

Olipas jännittävä ja samaan aikaan myös erittäin huvittava tarina! :D Kuvailit tosi kivasti sekä realistisesti, ja sait kyllä luotua jännittävän tunnelman tuohon metsäkohtaan. Teksti oli oikein sujuvaa ja hyvin kirjoitettua, vaikka muutama huolimattomuusvirhe tarinasta löytyikin. Mutta tykkäsin tarinasta paljon ja sitä olikin tosi mukava lukea :).
Odottelen kyllä innolla kuka joutuu seuraavaksi karhun ateriaksi!

Saat tästä palkaksi 58v€, sekä yhden draamamerkinnän lisää.

• Tyyne

Nimi: Vaula

08.08.2018 10:16
Ensisuudelma
Vaula & Pete 08.08.2018

Herätyskello soi. Miksi lomalla? Mä olin halunnut siirtää unirytmiäni paremmaksi ennen koulun alkua, joten herätys varttia vaille kahdeksan oli sopiva välietappi. Hiirenhiljaa mä kaivoin vaatekaapista auringossa haalistuneet minishortsit ja mukavan t-paidan, sekä pienen mietiskelyn jälkeen myös hupparin, saattoihan aamulla olla vähän viileämpi. Mua nauratti vähän iskän kuorsaus, joka kuului keittiöön asti, kun mä söin aamupalaa, pakkasin tavarani ja hipsin ulos. Yöllä oli näköjään vähän satanut, ja tietysti mun pyörän satula oli ihan märkä! Ei auttanut itku markkinoilla, mä hain sisältä pyyhkeen ja kuivasin satulan. Lopulta mä pääsin kuin pääsin hyppäämään ikioman Ponini selkään ja kääntämään kurssin kohti tallia. Ketkäköhän siellä olisi paikalla?

Eipä näkynyt juuri ketään. Tyynekin oli varmaan hiippaillut takaisin nukkumaan aamutallin tehtyään. Tallin ovet oli kuitenkin auki, ja heti mun avatessa painavat puuovet, oli vastassa yksi jos toinenkin innokas hevonen, jotka odotteli hoitajiaan saapuvaksi. Sera ja Coco, siihen mun hevostietämys oikeastaan jo loppui. Oliko se maksanrautias meidän koulutunnilla ollut Tilli? Vai Tilly? Ehkä mulla kuitenkin olisi vielä aikaa tutustua näihin hevosiin.

Tallituvassa ei tänään tuoksunutkaan pulla. Sohva oli kerrankin tyhjä ja tiskialtaassa lojui kahvikuppi. Mä hipsin hymyillen omalle, uudelle kaapilleni (jonka hyllyille ei ainakaan vielä ollut ilmestynyt hämähäkinseittiä), enkä oikein edes tiennyt miksi. Ehkä mä vain halusin kokeilla, miten avain sopi lukkoon. Hetken päästä mä kuitenkin jätin kaapin rauhaan ja pujahdin sattariin, josta mukaan tarttui sentään jotain; Peten päitset ja riimunnaru sekä harjaboksi. Punaisen, auringossa haalistuneen riimun pinta olikin jo aika kulunut, joten olisi varmaan korkea aika ostaa uusi. Riimu tuskin oli ostettu ponille uutena, sillä sen iän lisäksi mua vähän epäilytti turpahihnaan tussilla tekstatut kirjaimet. Lukiko siinä "Martti"? Vai "Kerttu"? En mä oikein saanut selvää. Oli kuitenkin järkevämpää jättää nekin ajatukset sikseen, sillä olinhan mä jo melkein kävellyt päin seinää.

"Huomenta Pete!" mä höpöttelin mustalle ponille sen tullessa iloisena mua karsinan ovelle vastaan. Ruuna antoi mulle heti kunnon kuolapesun, se siitä puhtaasta paidasta. En mä ponille kuitenkaan vihainen voinut olla, olihan se sen verran söpö! "Kohta pääset aamulenkille", mä naurahdin itsekin sanavalinnalleni, mutta Pete vain hamusi mun hiuksia minkä kerkesi. Siltä oli heinäverkosta heinät jo loppu, vaikka mä olin nähnyt Callen (se ihana irlannincob!) mussuttavan vielä kaikessa rauhassa aamuheiniään. "Ahmatti." Pete ei meinannut lopettaa mun tutkimista, joten mä katsoin parhaaksi laittaa sen kiinni hoitohetken ajaksi. Kun poni oli tiukasti kiinni vetosolmulla, mä kaivoin sen boksista magic brushin ja aloin pyörittelemään sukaa rennoin ottein Peten kaulalla edeten siitä kohti pyöreää pyllyä. Miksi ihmeessä siitä irtosi kauheat tukot karvaa loppukesästä?

Kun Pete oikein kiilsi puhtauttaan, tai ehkei kiiltänyt, mutta edes näytti vastaharjatulta ja kaviotkin oli putsattu, vaikkei sitä nähnytkään, oli aika lähteä tutustumaan Keijukummun maastoihin. Pihalle oli ilmestynyt mulle tuntematon auto, kun mä pääsin Peten kanssa parkkipaikalle asti. Sen omistaja löytyikin jättimäisen ruunikon hevosen kanssa hoitopuomilta. "Moikka! En näköjään ookaan ainoa aamuvirkku", nainen tervehti kyyristellessään puhdistamassa hevosensa niinikään jättimäisiä kavioita. "Et! Onko tää hevonen sun oma?" mä esitin kysymyksen - tuskin noin hieno hevonen olisi mikään tuntipolle! "Joo tää on mun oma heppa, Monttu. Ja mä oon Avra, sä oot varmaan se Peten uus hoitaja?" tummatukka virnisti esittäytyen samalla. Hänellä oli hauskankuuloinen "aksentti" puheessaan, olisiko ollut lappalainen? "Joo, oon. Vaula", hymyilin ja kiskaisin Peten pois ruohotupsulta, jonne se oli tilaisuutensa tullen luikahtanut.

"Haluutko sä muuten tulla meidän kanssa maastoon?" kysyin yhtäkkiä, enkä edes tiennyt miksi, ehkä mä halusin jotain seuraan maastoon - ja oppaan! "Sori, mutta meillä on tänään luvassa koulutreenit", Avra virnisti pahoittelevasti. "Tää hevonen on niin maastomopoksi muuttunut että pitää taas vähän koulia sitä!" "Ymmärrän, kyllä me ehkä pärjätään kahestaankin!" mä virnistin, sanoin heipat Avralle ja Montulle ja maiskautin Petelle, joka oli (taas) kiskonut itsensä ruoholle. Hieman laiskasti se lähti löntystelemään mun vieressä, mutta ei se mua haitannut. Pysyinpähän paremmin mukana menossa!

Mä en yhtään tiennyt mille polulle meidän olisi kannattanut kääntyä, joten lähdin vain johonkin suuntaan päättäen, että voisin lopuksi vain kääntyä ja lähteä samaa reittiä takaisin. Ja kai Pete nyt kotiinsa osaisi? Ponia pystyi pitämään ihan löysällä narulla, se ei enään tuntunut olevan kiinnostunut ruohosta, vaan enemmän mun hiuksista. "Pete, ihmisten hiukset ei kuulu sun ruokavalioon!" mä nauroin, kun ruuna raastoi mun ponnarin auki varmaan sadannen kerran. En mä vieläkään ollut oppinut suuttumaan sille. Meidän askeleita hädin tuskin kuuli pehmeällä polulla, vain Peten pärskähdykset kaikuvat metsikössä. Metsä tuoksui, tuuli soi. Puiden lehdetkin alkoivat pikku hiljaa kietoutua ruskan väreihin ja leijailla maahan. Sinänsä mua harmitti, että kesä oli lopussa ja koulutkin alkaisivat pian, mutta syksy sentään oli mun lemppari vuodenaika! Mä oikeastaan tykkäsin sateesta, mutta vielä enemmän kirjavista lehdistä ja siitä, kun niitä saattoi kerätä käsiinsä ja heittää ilmaan...

Hetken päästä me saavuttiin risteykseen. "Pete, muista sitten että me nyt käännyttiin tästä oikealle", mä selitin ponille hymyillen, mutta se vain katsoi mua hölmistyneenä ja huiskautteli häntäänsä. Tuuli oli jakanut Peten otsatukan kahteen osaan ja työntänyt ne ruunan korvia vasten, joka paljasti kauniin tähden sen otsassa. Yhtäkkiä Pete höristi korvansa tiukasti höröön ja nosti päätänsä korkealle. Mitä siellä oikein oli? Poni tapitti silmä kovana edessämme olevalla niityllä tanssivia valon pisaroita. Erivärisinä tuikkivat pienet olennot muistuttivat kovasti jotakin... Keijuja? Oliko nämä niitä salaperäisiä Keijukummun keijuja? Pete hirnahti korviavihlovasti, joka sai kaikki valot katoamaan hetkessä. Mä räpyttelin silmiäni. Oliko se sittenkin ollut vain harhakuvaa? Pete katsoi mua salaperäisesti, ja mä annoin sille pusun turvalle. Meidän ensisuudelma.

Vastaus:

Tosi ihana tarina jälleen! <3 Sulla on vaan ihan superkiva ja realistinen kirjoitustyyli, ja sun tarinat on aina mukavan rentoja :). Tässä oli myös tosi ihana tunnelma ja rakastan varsinkin sitä kuinka yksityiskohtaisesti kuvailet tallia ja Peteä! Käytät myös aina hyvin muitakin tallin hevosia ja tallilaisia tarinoissasi, josta tulee taas tosi aito tunnelma tekstiin. Varsinkin tarinan loppu oli aivan ihana (montakohan kertaa oon käyttäny jo sanaa 'ihana'), tykkäsin tästä hurjasti!
Mäki muuten tykkään sateesta ja varsinkin sen jälkeisestä raikkaasta tuoksusta :D.

Saat tästä palkaksi 57v€ :).

• Tyyne

Nimi: Vaula

07.08.2018 17:12
Mestaripiirros
Vaula & Pete 07.08.2018

http://i.imgur.com/dGysZG5h.jpg (pyytäisin, ettei kuvaa lisättäisi kaappiini!)

Mä olisin voissut seistä siinä laitumen aidalla ikuisuuden katsomassa Peteä. Se nyhti ihan hiljaa ruohoa maasta ja huiski hännällään kärpäsiä pois. Muut hevoset olivat jossain kaukana, ja vain Pete oli siinä. Tuuli sai sen harjan pörröttymään. Silloin poni nosti päätään ja katsoi suoraan mua kohti. Mun sydän oli pakahtua. Hörähdys. Mulle.

Vastaus:

Oi, aivan ihana piirros Petestä! <3 Sulla on kyllä superkiva piirtotyyli! Kiva kun lisäsit vielä tuon tekstinpätkän tähän mukaan, se on tosi nätisti kirjoitettu ja hyvin kuvailtu :).

Palkaksi saat näistä 60v€.

• Tyyne

Nimi: Eliza

07.08.2018 13:39
Tallilla tapahtuu, Nutsin ratsastaminen

-Eliza, sinähän olet niin pieni ja kevyt niin voisit nousta Nutsin selkään. Olisit siellä kuin keijukainen, Nuts ei tietäisi ollenkaan, että selässään on joku. Otan teidät tietysti liinaan.
-Tyyne äläs nyt, en minä nyt niin pieni ja kevyt ole.
-Käydään hakemassa Nuts talliin, niin keretään vielä ennen tunteja.

Nuts oli kauniimpi kuin muistinkaan, seisoessaan tallin käytävällä. Olin jossain omassa maailmassani kuullessani Tyynen äänen.
-Elizaa, herätys! Harjaatko Nutsin vai et? Tyyne tiedusteli.
Palasin maan pinnalle ja aloin harjata oria. Ori vaikutti hyvin pitkälti samankokoiselta kuin Sera, joten Nuts olisi helppo varustaa.
Tyyne vahti meitä tallin seinään nojaten. Minusta tuntui kuin hän olisi seurannut jokaista liikettäni ja sanoisi kohta jotain, että olin tehnyt väärin. Mutta ei, tallin omistaja pysyi hiljaa.
Varustin orin satulalla ja suitsilla. Tyyne kävi hakemassa satulahuoneesta liinan, sivuohjat ja juoksutusraipan ja menimme maneesiin. Maneesiin siksi, että siellä saisimme olla rauhassa ja Nuts keskittyisi siihen, mitä on tekemässä eikä ulkona touhuaviin ihmisiin, muihin hevosiin tai ääniin.

Tyyne kiinnitti liinan orin suitsiin. Hän kiinnitti liinan kuolaimeen, niskahihnan päältä ja toiseen kuolaimeen. Sen jälkeen laitoimme sivuohjat ja Tyyne opasti minua.
-Nutsilla ei ole vielä ratsastettu, joten tehdään niin, että laitetaan jalustimet sopivalle korkeudelle. Sen jälkeen voit nousta jakkaralta niin, että laitat vasemman jalan jalustimeen ja jäät makaamaan Nutsin selän päälle mahalleen. Ja yrität parhaasi mukaan pysyä siellä.
Hitaasti nostin jalan jalustimeen ja nousin mahalleen Nutsin selän päälle. Ori oli rauhallisesti, vaikka vähän kääntelikin korviaan. Tyyne alkoi antaa Nutsille hieman liinaa, jotta ori sai kulkea pienellä voltilla naisen ympärillä.
Kun olin maannut orin selässä jo jonkin aikaa, Tyyne pysäytti Nutsin ja kertoi, että voisin rauhallisesti nousta istumaan ja laittaa toisenkin jalkani jalustimeen. Näin tehtyäni Nuts selvästi jännittyi ja käänsi korvansa luimuun, mutta pysyi paikallaan. Tyyne kehui oria ja rapsutti tätä.
-Sitten käyntiin.
Tyyne maiskutti Nutsille ja hitaasti ja jännittyneenä ori lähti kävelemään.
-Hyvin menee.
Tyyne vaihtoi Nutsin suunnan ja jatkoimme kävelemistä.
-Kokeillaanpa ravia. Yritä pysyä selässä, vaikka Nuts keksisi tehdä mitä.
Tyyne maiskautti Nutsille, jotta tämä siirtyisi raviin. No ei siirtynyt, vaan alkoi pukittelemaan. Onneksi pukitteluhommat ponilla olivat minulle tuttuja, joten osasin jo varautua siihen enkä pudonnut selästä.
-Kokeillaan uudestaan, hienosti pysyit selässä.
Tyyne maiskautti taas Nutsille, ori alkoi pukitella, Tyyne maiskautti uudestaan ja käytti vähän raippaa ilmassa, osumatta kuitenkaan oriin. Nuts lähti jännittyneeseen raviin, mutta siirtyi kuitenkin reippaampaan askellajiin.
Pieni ravipätkä, käyntiin ja uusi ravi. Teimme näin muutaman kerran ja Tyyne oli tyytyväinen Nutsiin, joten jäimme vielä hetkeksi käyntiin.
-Sitten voit ottaa jalustimet pois jaloista ja tulla alas rauhallisen tasaisesti.
Irrotimme sivuohjat, ensin kuolaimesta ja sitten satulavyöstä. Otin sivuohjat ja juoksutusraipan, Tyyne talutti Nutsin talliin ja lupasi hoitaa orin laitumelle, niin minä pääsin jo laittamaan ratsuani kuntoon, jolla menisin noin puolen tunnin päästä alkavalla tunnilla.

Vastaus:

Oikein kiva tarina! :) Teksti oli virheetöntä ja selvästi huolellisesti kirjoitettua, joten tarinaa oli tosi helppo lukea. Tarina oli myös mukavan realistinen ja kerroitkin perusteellisesti Nutsin ratsastajaan totutustilanteesta. Tehtävä oli kyllä tosi kivalla ja selkeällä tyylillä suoritettu, ja kuvailit oikein realistisesti!

Saat tästä palkaksi 53v€, sekä tietysti yhden draamamerkinnän :).

• Tyyne

Nimi: Avra

05.08.2018 00:05
Tarina 11 - DRAAMATEHTÄVÄ - onnea matkassa!

Tuijotin ajatuksiini uppoutuneena sientä kädessäni, joka liukui mustalla nahkasatulalla ja puhdisti sitä. Mä olin puhdistanut tätä satulaa jo varmaan 50 minuuttia, enkä vaan saanut. itseäni lopettamaan. Päässäni pyöri liikaa ajatuksia.
“Avra rakas, eiks se satula oo jo aika puhdas? Sehän kuluu kohta puhki!” kuulin Ossianin äänen ja nostin nauliintuneen katseeni kohti poikaa. Irvistin ja heitin pesusienen tuota päin.
“Ossi kulta, sä tiedät ihan hyvin että mä oon tiptop tarkka!” mä vastasin ja kumarruin ottamaan pyyhkeen lattialta. Pyyhin sillä mustan koulusatulan nahkapintaa. Pitihän nyt kalliista varusteesta pitää huolta, mitäpä se haittasi jos hinkkasin sitä vaikka kolme tuntia?
Kipaisin Montun varustelaatikolle hakemaan orin etujalkoja varten uudet, oranssit jännesuojat ja takajalkoihin samansävyiset pintelit.
“Aiotko sä vielä ratsastamaan?” Ossian kysyi istahtaen penkille mun viereen ja laittoi päin saamansa sienen valjasrasvapurkkiin. Nousin ja nostin koulusatulan telineeseen.
“No kyllä mä aattelin, päivällä oli niin kuuma ettei voinu ratsastaa ni nyt alkaa olla jo tarpeeks viileetä”, vastasin, laskin suojat ja pintelit varustelaatikon päälle ja pyyhkäisin käsiäni viininpunaisiin ratsastushousuihin. Ossian katsoi minua hieman epäuskoisena.
“Avra, kello on yhdeksän illalla. Täällä ei oo enää ees ku me ja Tyyne. Kohta tulee pimeetä!” poika sanoi ja nojautui taaksepäin tuolillaan. Kohautin vain olkiani ja nostin hyllystä Montun pinkin harjapakin.
“No mut mitä tuolla vois sattua? Mä otan heijastimet”, totesin ja laskin harjapakin vielä lattialle. Mun pitääkin löytää ne heijastimet..
“No jos meet autotielle niin siellä voi joku hurjastelija ajaa teidän päältä! Ja jos meette metsään ni Monttu voi juosta monttuun tai siellä voi vaikka olla KARHU!” Ossian parkaisi lauseensa viimeisen sanan niin säälittävästi, että mä päädyin nauraen taputtamaan poikaa olalle. Voi ressukka, ei täällä mitään karhuja ole!

Raahasin Montun harjapakin ja omat tavarani orin karsinalle, laskin tavarat karsinan edustalle ja livahdin sisään pinkin pakin kanssa. Jättiläinen näytti erikoisen hämmentyneeltä, kun ilmestyin iltaruuan jälkeen vielä hääräämään ja häiritsemään toisen rauhaa. Oon ihan kamala omistaja.
“Sori kultsi, raahaan sut vielä iltalenkille!” ilmoitin orille, joka mussutti iltaheiniään ja katsoi mua korvat hörössä. Pikkunen iltalenkki ei tekisi kyllä pahaa orin kasvavalle heinämahalle.. Tyyne ruokki mun kultsia liian huolellisesti.
Vedin sinisen fleeceloimen suuren hevosen selästä alas ja viikkasin nätisti loimitelineeseen. Tartuin pölyharjaan ja aloin sukia reippaasti punaruskeaa karvapeitettä. Harjasin kaulan, lavat, kyljet, selän, jalat, pyllyn ja kaulan ja kyljet ja selän uudestaan. Puhdistin kavioista vähäiset liat, harjasin pienemmällä harjalla orin suuren pään ja ja suin harjan sekä hännän takuttomaksi. Monttu nautti puunaamisesta, vaikka olikin jo melkein raukan nukkumaanmenoaika.
“Monttuponttu, älä jaksa”, tuhahdin kun ori alkoi hamuta pinteleitä huulillaan. Se pyörähteli karsinassa ympäri sitä tahtia kun mä kurotuin kierittämään pinteliä takajalkaan. Tämän takia se sidottiin aina kiinni hoitamisen ajaksi. Kumma kyllä pari pahaa sanaa pääsi suusta.
Pienen säädön ja tappelun jälkeen sain pintelit kieritettyä takajalkoihin. Seuraavaksi olikin vuorossa etujalkojen suojaus. Monttu nuuski suojia minkä kerkesi ja koitti syödä toisen. Mä yritin pidätellä naurua, että vaikuttaisin jämäkältä pikkuvarsani edessä.
“Monttu ei, ei saa syödä!” toruin ja kiskaisin suojan pois suuresta suusta. Nyt se suoja olikin ihan kuolassa, jes.
Taas tapeltiin siitä, kumpi on pomo. Mä yritin kiinnittää suojia Montun etujalkoihin ja ori yritti repiä niitä pois.
“Oot ihan pönttö, senkin pönttö”, murahdin ja tönäisin piirtopään pois. Ori pärskähti ja muka loukkaantuneena poimi muutaman heinänkorren huuliinsa. Pujahdin karsinasta ulos ja marssin satulahuoneeseen hakemaan mustan yleissatulan keltaisella satulahuovalla ja upouudet meksikolaiset suitset. Suitsiin oli myös kiinnitetty uusi pessoakuolain ja uudet kangasohjat. Tulihan sitä taas shoppailtua vähän liikaa. Otin mukaan myös rintaremmimartingaalin ja taaplasin takaisin uljaan ratsuni luo. Suitset ja martingaalin laskin koukkuun oven viereen, mutta satulan pidin käsivarrellani. Nostin karsinaan pienen jakkaran ihan Montun kyljen viereen, nousin sen päälle ja heitin satulan selkään. Tai no, en mä sitä heittänyt vaan siististi ja pehmeästi sen laskin paikoilleen. Suoristin keltaisen huovan ja karvaromaanin, jotta mikään ei ärsyttävästi hankaisi Monttua. Sitten hain koukusta suitset ja martingaalin, siirsin jakkaran lähemmäs Montun päätä, heitin ohjat ja martingaalin kaulalle ja aloitin tappelun suitsien laitosta. Ori vastusti kaikilla voimillaan ja heitti päätään tallin kattoon.
“Miksi sun pitää olla niin iso?” marmatin kun sain kuin sainkin taiottua kuolaimen orin suuhun ja suitset äkkiä päähän. Kiinnitin soljet ja siirryin säätämään martingaalin ja satulavyön kanssa. Monttu pullisti mahaansa, mitä tämä hevonen ei kyllä usein tee. Mä ähisin ja puhisin vetäessäni satulavyötä kiinni, ja ainakin minuutin jouduin tönimään orin mahaa, jotta sain vyön kiinni.
“Et helkkari oo tosissas”, murahdin kun huomasin, että martingaalin alahihna roikkui Montun etujalkojen välissä, eikä ollutkaan satulavyössä.
“Hahhaa”, kuului naurua takaatani ja käännyin vihaisena ympäri. Ossian seisoi karsinan ovella naureskellen ja heilutti käsissään heijastinvarusteita. Ainiin, meinasinhan mä unohtaa ne heijastimet!
“Älä naura siinä senkin toope”, murisin ja sain vain lisää naureskelua vastaukseksi. Ossian pujahti liuku-oven välistä karsinaan sisälle ja alkoi apunani kiinnittää Montun täyteen heijastinvarusteita.

“Älä sitten eksy! Äläkä mee metsään! Äläkä jää auton alle! Äläkä..” keskeytin Ossianin saarnan nauramalla.
“En en iskä!” vastasin ja vedin ratsastushanskat käsiini. Oli jo hieman viileää, joten olin varautunut uudella mustalla hupparilla. Alkoi tosiaan olla todella hämärää.
“Oo sitten tosi varovainen!” Ossian huikkasi vielä kun nousin Montun selkään jakkaralta.
“Jos sua noin pelottaa mun puolesta, niin mikset lähteny mukaan?” kysyin ja keräsin ohjia käsiini. Monttu loistaisi kyllä pimeässä, sillä uljaalla ratsullani oli heijastinratsastusloimi, etujaloissa kahdet heijastinnauhat, ohjissa yhdet heijastinpehmusteet sekä minulla oli heijastimia käsivarsissani. Liiviä emme löytäneet, joten näillä piti pärjätä.
“Noku emmä jaksa! Meen tallitupaan ottamaan nokoset”, Ossian vastasi haukotellen.
“Mikset lähde kotiin?” kysyin ja käänsin Montun jo maantietä kohti. Ossian tuijotti suu viivana alaspäin ja kiemurteli.
“Mää vähänniiinku haluaisin kyydin”, poika sai soperrettua ja mun oli ihan pakko nauraa. Ai Ossian oli vielä tulossa mun kyytiin sen kisapäivän kimppakyydin jälkeen?
“No mee nokosille, mä tuun kohta”, naureskelin ja painoin pohkeeni kevyesti Montun kylkiin. Ori tempaisi itsensä horroksesta reippaaseen käyntiin ja niin suuntasimme kohti maantietä.

Kävelimme Monttusen kanssa kaikessa rauhassa maantien reunaa, maisemia katsellen ja viileästä kesätuulesta nautiskellen. Autoja ei näkynyt melkein missään ja peltoja valaisi kaunis auringonlasku.
“Kyllä me ollaan nyt oikeasti kotona”, totesin orille ja taputin sen kaulaa. Monttu vain hörähti suloisesti vastaukseksi ja yritti napsia tienposkesta heinää. Normaalisti mä en koskaan antanu Montun syödä lenkillä, mutta kun nyt oli niin harmoninen hetki niin annoin olla.
Kovalla asfaltilla mä en viitsinyt juoksuttaa Monttua, joten tallusteltiin rauhallista käyntiä metsätien risteykseen asti. Monttu höristi korviaan kun saavuimme risteykseen ja pysähtyi. Orin pää nousi ylös ja se puhalsi ilmaa sieraimistaan tuijotellen metsään.
“Mennään nyt höpö”, kannustin ja annoin tiukemmin pohkeita. Hieman vastahakoisesti Monttu lähti kulkemaan metsään, mutta en tajunnut ajatella asiaa sen enempää.
“Otetaanko vähän vauhtia?” kysäisin Montulta ja annoin pohkeita, jolloin ori siirtyi sulavaan raviin. Kevensin pehmeän ravin tahtiin ja nautiskelin viimeisistä ilta-auringon säteistä. Meille tulisi kyllä kiire takaisin tallille pimeän alta! Käänsin ratsuni oikealle. Metsätietä tallille oli parisen kilometriä, ja edessä oli juuri sopiva laukkapätkä. Annoin laukka-avut, ja Monttu ampaisi kiitolaukkaan kuin mikäkin laukkaratsu. Mä tein pari pidätettä ja nautin laukan huumasta puiden välissä. Monttu pärskähteli ja yritti kokoajan kiihdyttää.
Ja sitten tapahtui.
Siinainvuoreni pysähtyi kuin seinään ja hirnahti kimakasti. Lensin orin kaulalle ja koitin pitää tiukasti kiinni, kun ori pyöri ympäri kuin hyrrä ja melkein hyppi pystyyn.
“Mitä sä riehut?” huusin ja sain onneksi itseni satulaan. Jalustimet tosin olivat jossain ihan muualla kuin jalkojani tukemassa. Monttu jatkoi pyörimistä ja mä yritin saada selvää ympäristöstä, että mitä se hömelö oikein pelkäsi.
Sydämeni jätti varmasti ainakin kaksi lyöntiä väliin, kun näin pusikossa seisomassa jotain isoa ja tummaa. Sitten kuului pitkä murahdus. Eikai se vaan ollut karhu?!
“Monttuuu, prrr”, yritin rauhoitella kun mietin että mitä meidän kannattaisi tehdä. Eihän täällä pitänyt olla karhuja? Monttu vuoronperään peruutti ja pyrki eteenpäin, otti sivuaskelia, heitteli päätään ja hirnui. Sitten näin, miten pusikossa seisova, karhua muistuttava tumma möhkäle alkoi liikkua meitä kohti.
Samantien Mount Sinai ampaisi kiitolaukkaa eteenpäin ja mun suusta karkasi iso kiljaisu. Roikuin kynsin ja hampain kiinni Montun kaulassa ja harjassa ja nojauduin eteenpäin, jotta en tippuisi. Mun sydän - ja ihan varmasti Montunkin sydän - hakkasi tuhatta ja sataa meidän kiitäessä metsätietä pitkin peltojen väliin. Mä en edes uskaltanut katsoa taakseni, sillä ensinnäkin olisin ihan varmasti tippunut, ja toiseksi en halunnut nähdä pahinta pelkoani juoksemassa meidän perässä. Keskityin vain roikkumaan jättiläisessä kiinni kuin viimeistä päivää.
Monttu ei hidastanut edes tallin pihalla, vaan teki jyrkän äkkikäännöksen, mikä sinkosi mut päin kentän aitaa. Kiljaisin taas ja huusin kivusta, kun rysähdin päin lankkuja. Montusta ei kyllä näkynyt enää vilaustakaan, ja hirnunta kuului yhä kauempaa.
“AVRA!” kuului Tyynen huuto. Vaikersin jotain epämääräistä, kun Tyyne juoksi tallin ovelta luokseni. Ossian juoksi hänen perässään, mutta Tyyne huusi jotain Montusta ja Ossian lähti metsästämään villihevostani laitumien suunnalta.
“Sattuko?” Tyyne kysyi ja jouduin hetken miettimään. Liikuttelin kaikkia raajojani, mutta mun onneksi kaikki toimi. Vähän jomottavaa kipua siellä täällä, varsinkin selässä ja kyljessä, mutta ei murtumia.
“No sattuu vähän, mutta mä selviän kyllä”, ähkäisin vastaukseksi ja annoin Tyynen auttaa mut ylös.
“Oli taas aika raju ilmalento”, Tyyne uskalsi naurahtaa viitaten pariin viimeiseen tippumiseeni Montulta ja Peikolta. Virnistin - tai enemmänkin irvistin - ja puistelin hiekkoja vaatteistani. Särkyä tuntui vähän siellä täällä, mutta mä en antanu sen haitata.
“Mihinköhän se Monttu meni?” kysyin ja lähdin Tyynen saattelemana kohti tallia.
“Tuolta näkyy tulevan”, Tyyne heilautti kättään laidunten suuntaan, jossa tosiaan oli hevosen ja ihmisen hahmot.

Selitettyäni koko tarinan ja tapahtumat Tyynelle ja Ossianille, heidän riisuessaan Montulta varusteita ja mun istuessa tuolilla karsinan edessä, sain järkyttyneitä katseita osakseni.
“Eihän TÄÄLLÄ pitäis olla karhuja!” Tyyne toisti saman mitä mä olin tänään pariin kertaan jo ajatellut. Monttu oli edelleen todella jännittynyt ja säikky, mikä ei kyllä ollut ihme. Kyllä munkin sydän vielä pamppaili ja koko kroppa tärisi.
“No, ei voi muuta sanoa kuin että onneksi sulle ja Monttuselle ei käyny pahemmin!” Ossian huokaisi nostaessaan Montun korkeaan selkään sinistä fleeceloimea. Hän kiinnitti tottuneesti soljet ja taputti rakkaan rapahousuni kaulaa.
“Ootko sä valmis?” Ossian kääntyi kysymään minulta ja nyökkäsin. Ossi ja Tyyne poistuivat karsinasta, liu’uttivat oven kiinni ja lukitsivat sen vielä ketjulla. Sitten keräsin kamppeeni ja lähdin haparoiden kävelemään yksäritallista ulos.
“Soita jos tulee hätä!” Tyyne sanoi ja halasi minua. Nyökkäsin ja kiitin avusta.
Tyyne jäi huolehtimaan tallin kiinni, ja Ossian ja mä suunnattiin mun autolle. Se olikin ainoa parkkipaikalla.
“Ajatki sitte varovasti! Sulla voi olla vaikka aivotärähdys ja päädytään vielä ojaan”, Ossian varoitteli istuutuessaan pelkääjänpaikalle. Kirjaimellisesti pelkääjänpaikalle. Naureskellen käynnistin auton ja ihan Ossianin kiusaksi painoin peruuttaessa vähän liikaa kaasua. Poika veti henkeä säikähtäneenä, ja tarttui nahkapenkin reunoihin, kun lähdin kaasu pohjassa tallin pihasta.
“Avra älä!” Ossian valitteli ja kauhusta kankeana istui penkissä kun kaahasin mutka suorana maantielle. Kyllä mä oikeasti osasin ajaa, olihan nyt vaan ihan pakko kiusata Ossi-raukkaa.

“Aattele jos se karhu nyt tulis vastaan”, pohdin ääneen ajaessani nyt rauhallisemmin kylää kohti. Ossiankin oli pystynyt rentoutumaan.
“Niin, aika outoo että täälläpäin oli karhu”, hän vastasi pohdintaani ja nojasi ikkunaan.
“Onneksi teille ei sattunu mitään!” Ossian toisteli ja huokaisi syvään.
“Niin, meillä oli onnea matkassa!”

Vastaus:

Hui kun oli taas jännittävä ja vauhdikas tarina! Suoritit kyllä draamatehtävän tosi hyvin ja tarinaa oli jännää lukea, popparit vaan puuttui :D. Kuvailit ihanan realistisesti ja kerroit tarinassa myös sopivasti yksityiskohtia. Teksti oli hyvin kirjoitettua, ja varsinkin tarinan aloitus sekä lopetus oli tosi sujuvia :).
Odottelen innolla seuraavaa kertaa kun Monttu sut taas heittää selästään...

Palkaksi tästä saat 60v€ ja tietenkin yhden draamamerkinnän lisää!

• Tyyne

Nimi: Vaula

03.08.2018 11:57
Pellonlaidan Pete
Vaula & Pete 02.08.2018

Kesäloma oli lopuillaan. Auton mittari näytti kolmeakymmentä, kun iskän rämisevä Skoda viimein kaartoi talon pihaan. Tämäkö se oli? Meidän uusi koti. "Vaula, tuutko sitten auttamaan laatikoiden kantamisessa?" äiti kysyi hunajaisella äänellä. No en. Mä nappasin kännykän autolaturista ja juoksin metsään. Ei ollut mun idea muuttaa, joten ei mun sitten ainakaan tavaroita tarvinnut purkaa. Tungin nappikuulokkeet korviini ja laitoin mun lemppari soittolistan pyörimään. Olihan täällä ihan kaunista, paljon peltoja ja metsää - eli siis hyviä lenkkipolkuja, mutta ei ollenkaan kavereita. Huokaus.

Mä en tiedä kauanko olin kävellyt polkua eteenpäin, kun mä huomasin pellonlaidassa jotakin maisemaan kuulumatonta. Mikä se oli? Lähemmäksi päästyäni mä tajusin sen olevan poni - ja kuinka suloinen sellainen! Kiiltävänmusta tähtipää nosti päänsä pellosta ja katseli mua niin sydäntäriipaisevan ihanasti, että mun oli pakko mennä taputtamaan ruunaa kaulalle. Poni oli selvästi karannut, mutta se oli näköjään käynyt melko vaivattomasti, sillä missään ei näkynyt haavojen merkkejä. Mä tunnustelin myös sen jalat läpi, jonka poni antoi suorittaa ihan kiltisti. Riimukin sillä oli päässä, mutta ei tietenkään narua missään. "Missäköhän sä oikein asut?" mietin ääneen ja katselin ympärilleni. Yhtäkkiä mun takaa metsätieltä kuului kavionkopsetta ja iloista puheensorinaa. Kun puiden takaa ilmestyi kaksi ponia, höristi löytämäni tähtipää korviaan ja hirnui kimakasti. Se sattui korviin! Ratsastajat pysäyttivät hevosensa - yksi tyttö ja yksi poika - ja hetken me vain katseltiin toisiamme. "Öö... moi! Mä löysin karanneen ponin, tiedättekö te missä se asuu?" mä uskaltauduin lopulta kysymään. Tyttö ja poika vilkaisivat mua voitonriemuisesti. "Joo, Peteä me juuri etsittiinkin, hyvä kun otit sen kiinni! Meillä on tässä riimunnarukin mukana, niin viitsisitkö taluttaa sen tallille?" toinen heistä kysyi ja ojensi mulle pinkkiä salmiakkiriimunnarua. "Tottakai mä voin! Tulehan Pete", mä hymyilin ensin ratsastajille ja sitten itse ponille, joka lähti yllättävän kiltisti seuraamaan mua - mutta se oli vain hyvä asia!

Tyttö käänsi ensin poninsa ympäri, ja sitten vuorossa oli se poika, joka ei ollut vielä puhunut mulle mitään. Lopuksi mä liityin jonon jatkeeksi Peten kanssa. "Ainiin, mä unohdin ihan esittäytyä! Oon Jenny, ja tää poni on mun hoitsu Live", blondi hymyili ja taputti ratsuaan kaulalle. "Ja tässä on Ossian ja Trolli - saat ite päätellä kumpi on kumpi!" poika virnisti. Ossianin poni oli kyllä varsin hurmaava hiirakko, eikä kaunista papurikkokuvioitua Liveäkään sopinut uohtaa! Mun mielestä kaikista söpöin oli kuitenkin Pete, joka kulki narunpäässä kiltisti, pysyen tiiviisti Trollin perässä. "Ja mä oon Vaula", hymähdin taputtaen Peteä kaulalle. Onneksi poni oli sellainen, ettei se käynyt päälle tai muuta hullua, koska olihan mulla vain crocsit jalassa ja päällä toppi sekä shortsit. Vuoden talliasu, vai?

Jonkin päästä me oltiin jo tallin pihassa, enkä mä voinut olla vetämättä keuhkoja täyteen ihanaa tallituoksua! Hoitopuomilla nuokkui pari kesän uuvuttamaa ponia ja laitumilta kuului hirnahduksia. Keltaisen, idyllisen tallirakennuksen ovesta ilmestyi pihalle hymyileväinen nainen, joka moikkasi Jennyä ja Ossiania tuttavallisesti. "Hyvä, että Pete löytyi, mä en olisi jaksanut taas lähteä metsästämään sitä kissojen ja koirien kanssa!" brunetti huokaisi, mutta kiinnitti sitten katseensa muhun. "Te näköjään löysitte jotain muutakin?" Mua nauratti naisen "jotain muutakin", olinhan mä kuitenkin vain ihan tavallinen tyttö. "Joo, Vaula tässä ystävällisesti oli ottanu Peten kiinni ja autto meitä tuomaan sen tänne", Jenny selitti ja hymyili mulle ystävällisesti. "Kiva juttu, mä oon Tyyne, tallin omistaja. Kelpaisko pullakahvit korvaukseksi?" Tyyneksi esittäytynyt nainen kysyi. Mä en tajunnut miten ystävällisiä kaikki oli! Ei sellaisia perinteisiä suomalaisia, jotka seisoo bussipysäkilläkin viiden metrin tasaisin välein. "E-en mä mitään tarvitsisi, mutta kyllä mä mielelläni tuun!" virnistin, lopuksi jo hieman rennommin. Tällä tallilla ei näköjään ollut eri "arvojen" tai ikäluokkien välillä minkäänlaista kuilua! "Hyvä! Ossian ja Jenny kyllä huolehtii Peten ja omat ponit takaisin laitsalle!"

Hetken päästä mä istuinkin jo tallituvan pehmeällä nahkasohvalla katsellen välillä muita siellä istuvia tyttöjä - ja erityisesti nurkkahäkissä metelöivää kakadua! Tyyne yritti parhaansa mukaan rauhoitella sitä, mutta luovutti pian ja keskittyi vain siemailemaan suureen kuppiin kaadettua kahviaan. Porukka kyllä moikkasi mua ihan ystävällisesti ja esittäytyikin, mutta en mä niiden nimiä kuitenkaan enää pian muistanut. Pikku hiljaa kaikki kuitenkin suuntasivat omiin hommiinsa, jolloin jäljelle jäimme vain mä ja Tyyne. "Olisitko sä muuten kiinnostunut hoitohevosesta?" hän yhtäkkiä kysyi, hämmästyttäen mut ihan totaalisesti. Multa oikein kysyttiin, että halusinko hoitohevosen! "Joo! Siis eikun... ei... taisiis joo! Äh, ei mulla vaan oo ennen ollut hoitoponia", huokaisin lopuksi, mutta se ei Tyyneä näyttänyt lannistavan. "Kyllä sä varmasti pärjäät, mä huomaan että sä olet kunnon heppatyttö", nainen hymyili hörpäten välissä kahvia. "Haluisitko sä Peten?" Mä hämmästyin niin, että olin tukehtua pullaan. Miten niin ihana poni kuin Pete oli ilmeisesti vielä vapaana? "Ehdottomafshti!" mä mutisin pullaa suussa, mutta Tyyne ei onneksi turhia nipottanut.

"Laitetaan sut siis ylös!" Tyyne hymyili ja kaivoi esiin jonkin ikivanhan listan, johon hän kirjoitti mun nimen ja hoitsun ja pyysi puhelinnumeroa. "Meidän Whatsapp-ryhmään", hän naurahti, joten mä en enempää ihmetellyt. Hetken päästä Jenny ja Ossiankin pamahtivat äänekkäästi sisään tupaan. "Jätittekö mitään meille?" Ossian kysäisi varovasti, ennen kuin nappasi korista itselleen sen kaikista isoimman korvapuustin ja istahti sitten rennosti mun viereen sohvalle. Poika oli oikeastaan aika lyhyt, mutta silti onneksi mua pidempi. En mä halunnut olla se kaikista pisin, koska kaikki tuntui täällä olevan tosi lyhyitä! "No, mites menee?" Trollin omistaja kysyi pullan mussutuksen lomassa. "Hyvin! Musta tuli Peten hoitaja!" mä säteilin Naantalin aurinkona. "No sepä on kiva juttu! Sulostutat mun päiviä siis jatkossakin", Ossian kiusoitteli, ja Jennykin hymyili mulle.

"Tervetuloa Keijukumpuun!"

Vastaus:

Tosi ihana aloitustarina! <3 Tykkäsin kuinka tässä oli jo vähän juonta, ja sun kirjoitustyylikin on superkiva ja sellainen mukavan rento :). Teksti oli tosi sujuvaa ja huolellisesti kirjoitettua, joten tarinaa oli erittäin miellyttävä lukea. Lisäksi kuvailet ihanan realistisesti, josta tulee tarinaan elävä ja jotenkin tosi kotoisa fiilis!
Sulla ja Petellä tulee varmasti olemaan tosi hauskaa, tunnutte ainakin sopivan hyvin yhteen vaikka lajipainotus onkin eri ;).

Palkaksi saat tästä tarinasta 56v€ :).

• Tyyne

Nimi: Luna

01.08.2018 14:22
Tarina nro. 31
Nutsista tuntihevonen?!

Kiikutan Nuudelin harjapakin satulahuoneeseen. Tyyne on siellä hinkkaamassa satuloita puhtaaksi ja kun nainen näkee minut hänen silmiin ilmestyy odottavainen säihke.
"Luna. Minulla olisi sinulle eräs tehtävä", Tyyne aloittaa ja valmistelee satulan puhidstusta. En tunnista satulan omistajaa.
"Noh, kerrohan", kehotan epäilevästi.
"Nutsia aletaan ratsukouluttaa. Sitä on totutettu satulaan, mutta ei ratsastajaan. Voisitkö sinä olla niin kiltti ja olla ensimmäinen joka ratsastaa Nutsilla?" Tyyne kysyy. Henkäisen. Silmiini ilmestyy iloinen säihke.
"Totta kai! Vaikka heti!" Huudahdan. Tyyne nauraa.
"Selvä. Tässä on Nutsin satula, Mimosa toi orin sisälle ja harjasi sen. Meidän pitää vain varustaa se. Mene jo, tulen pian!" Tyyne sanoo ja ojentaa Nutsin satulan. Tartun siihen hymyillen ja lähden tallustamaan kohti Nutsin karsinaa. Nostan satulatelineen karsinan ovessa ja lasken satulan siihen. Aukaisen orin karsinan oven ja hivuttaudun sisään. Nuts on kiinni ja ori hörähtää hiljaa.
"Hei poika", tervehdin oria ja rapsutan sitä kaulalta. Aukaisen päitset, otan sen pois ja pujotan sen Nutsin kaulaan varovasti. Sitten haen satulan ja heitän sen orin selkään. Nuts alkaa steppailla, mutta Tyyne saapuu suitsien ja liinan kanssa paikalle juuri sopivasti. Hän laskee varusteensa lattialle ja tulee pitämään oria paikoillaan, kun kiristän satulavyön ensimmäisiin reikiin. Tyyne hymyilee ja pukee Nutsille suitset.
"Mene pukemaan omat varusteet ja tule sitten kentälle", tallinomistaja käskee. Nyökkään vastaukseksi ja suuntaan kohti oleskeluhuonetta.

Napsautan kypärän leukahihnan kiinni jännittyneenä. Katselen, kun Tyyne juoksuttaa täydessä vauhdissa pukittelevaa Nutsia. Olen kiitollinen etten vielä ole orin selässä. Nutsilla on satula ja suitset. Liinan Tyyne on kiinnittänyt Nutsiin siten, että se ei vahingossakaan vahingoita nuorta oria. Tyyne käskee Nutsin ravin käyttä käyntiin ja pysäyttää orin viereeni.
"Punttaan sinut selkään", Tyyne sanoo ja kävelee luokseni. Hän laittaa kädet kupiksi, jotta voin laittaa jalkani siihen. Nostan jalan Tyynen käsien päälle ja tartun ihmettelevää Nutsia harjasta.
"No niin. 1, 2, 3!" Tyyne laskee ja työntää minut satulaan. Pujotan jalat jalustimiin ja tartun Nutsia harjasta ja ohjista. Nuts pukittaa pari kertaa, mutta lauhtuu pian. Keräilen ohjat käteeni.
"Ajattelin että näin aluksi vain kävellään, ravataan ja laukataan molempiin suuntiin", Tyyne ehdottaa. Nyökkään ehdotukselle hyväksyvästi ja puraisen huultani. Tästä tulee täysi fiasko. Kun kerron ajatukseni Tyynelle, hän vain naurahtaa.
"No niin, kävellään nyt!" Tyyne sanoo ja ohjaa Nutsin ympyrälle.

Käveltyämme ja Nutsin kyttäiltyä minua, Tyyne käskee Nutsin raviin. Ori pudistaan päätään, mutta lähtee raviin, kun näkee juoksutusraipan silmäkulmastaan. Ori ei ravaa sirosti kuin connemara, vaan se puksuttaa eteenpäin kuin mikäkin höyryveturi. Tyyne laittaa raipan Nutsin eteen, ja samalla minä teen pieniä pidätteitä että Nuts oppii että se tarkoittaa pysähtymistä. Jankkaamme tätä varmaan 10 minuuttia, kunnes Nuts korviaan luimistaen tottelee pelkkiä ohjia. Annan orin siirtyä käyntiin.
"Hyvä Nuts! Oikein hyvä!" kehun oria ja taputan sitä kaulalle. Nuts höristää korviaan.

"Nyt laukataan! Ole Luna valmiina ja ota harjasta tiukasti kiinni!" Tyyne sanoo. Nyökkään ja siirrän katseeni eteen. Tyyne maiskauttaa ja heilauttaa raippaa. Annan samalla pohkeita, ja Nuts siirtyy raviin. Tyyne käskee Nutsin laukkaa. Minä annan laukkapohkeet. Nuts ihmettelee apujani ja se pysähtyy kuin seinään. Lennän orin kaulalle, mutta saan hinattua itseni takaisin satulaan.
"Läheltä piti. Ja sitten uudelleen, mutta ole varautunut", Tyyne sanoo.
"Joo", vastaan. Tyyne antaa taas käskynsä, ja minä annan pohkeita. Tällä kertaa Nuts pyrähtää laukkaan. Se on hidasta, töksähtelevää ja epävarmaa, mutta laukkaa kuitenkin. Tyyne käskee Nutsia laukkaamaan pari kierrosta, kunnes siirrämme sen raviin.
"Hieno poika! Oikein hyvä Nuts!" Kehun oria sydämmelisesti. Ori pärskähtää tyytyväisenä, luullen töiden loppuvan ja pääsevän eroon oudosta, painavasta tuolista ja kaksijalkaisesta selässä. Mutta voi Nutsia, sen pitää laukata uudelleen! Nyt se lähtee kiitolaukkaan ja pukittelee hieman, mutta pysyn - ainakin vielä - oripojan selässä. Hidastan Nutsin ravin kautta käyntiin. Tyynen pyynnöstä pysäytän orin kokonaan. Nainen tulee vaihtamaan liinan puolta siten, että vaihdamme suunnan.
"Nyt ensin ravia ja sitten laukkaa!" Tyyne huudahtaa. Virnistän kärsivästi.

"Laukka!" Tyyne huudahtaa. Nuts lähtee äkkiä kamalaan pukkilaukkaan. Villisti se pukittelee monta kierrosta, kuurona pidätteille. Se on vinossa, ja pelkään kamalasti. Jos se kaatuu... FIUUH! Lennän sivuttain ja liu'un monta metriä maassa. Nuts on kaatunut ja nyt se nousee hämmentyneenä ulos. Tyyne tuijottaa kauhistuneena, kun nousen ylös.
"Oletko kunnossa?" Nainen huolehtii. Olkapäähän sattuu, jälleen kerran, mutta myös kyljessä tuntuu tykyttävä kipu. Nyökkään silti tallinomistajalle.

Saan naisen suostuteltua siihen, että saisin vielä ratsastaa. Ja yhtäkkiä, istun taas Nutsin selässä orin ravatessa varovaisesti allani. Poniparka, taisi säikähtää ihan tarpeeksi! Tyyne hidastaa Nutsin pian käyntiin. Äkkiä ori pysähtyy ja hirnuu Mangolle, jota Hertta yrittää saada tallille. Tamma pärskähtää takaisin.
"Aiotko sä Nutsista tuntihevosta?" Kysäisen. Tyyne nyökkää.
"Se olisi tarkoitus", nainen vastaa. Suuni loksahtaa auki.
"Onnea yritykseen. Ja sille raukalle, joka saa tämän orin ratsuksi", virnistän. Purskahdamme nauruun, Hertan vain vilkaistessa meitä. Nuts hirnuu kutsuvasti Mangolle, joka kieltäytyy menemästä talliin. Jaahas. Nuts flirttailemassa tallin pienimmälle tammalle ja Tyyne yrittää saada orista tuntsaria. Mitä vielä, keijuja olemassa? Ken tietää, ken tietää...


Vastaus:

Tosi kiva tarina, jota oli kyllä erittäin viihdyttävää lukea! :D Teksti oli oikein sujuvaa ja hyvin kirjoitettua, joten tarina oli myös ihan helppolukuinen. Kuvailet tässä tosi kivasti ja kerrot tapahtumat oikein hauskalla tyylillä :). Tarinasta ei myöskään jännitystä kyllä puuttunut!
Jospa Nutsista saataisiinkin jonain kauniina päivänä ihan mukavakin tuntiponi...

Ja palkaksi saat 55v€, sekä tietenkin yhden draamamerkinnän lisää :).

• Tyyne

Nimi: Mirka

31.07.2018 20:50
Treenaus alkakoon

Treenimotivaatio oli palannut ja olin suunnitellut jo erilaisi estetehtäviä itselleni ja Starylle. Halusin asettaa jonkinlaisen tavoitteen ja ajattelin jotain pientä, mutta päädyinkin suureen: Menemme 160 cm luokan estekisoissa ja käymme kenttäkisoissa elokuun loppuun mennessä. Tuohan on täysin saavutettavissa, kai.

Saavuin tallipihaan pyörälläni ja näin heti, että tallilla oli vähän enemmän porukkaa paikalla, kuin mihin olin aikaisemmin tottunut. Laitoin pyörän nojaamaan aitaa vasten ja lukitsin sen vaijerilukolla. Kävelin sivutalliin ja omalle kaapilleni. Laitoin avaimet kaapin hyllylle ja otin valmiiksi ratsastuskamat Staryn karsinan ovelle. Otin ovesta riimunnarun ja lähdin nami taskussani hakemaan tammaa tarhasta.

Saavuin tarhan portille ja menin sisään, jolloin Stary huomasi minut ja tuli höristen luokseni.
“Tänään aloitetaan treenaamaan”, totesin neidille.
Kiinnitin narun päitsien renkaaseen ja avasin portin. Olin juuri ottamassa Starya ulos tarhasta, kun läheisestä heinikosta juoksi kaksi kissaa hevoseni takaa. Tamma säikähti ja juoksi tarhasta ulos nopeasti kääntyen katsomaan, että mitä tapahtui. Naru oli lähtenyt minun kädestäni, joten kävelin reippaasti Staryn luo ottamaan siitä kiinni.
“Huh….karkureissulta vältyttiin”, sanoin hymyillen Starylle hengästyneenä säikähdyksestä. Kävilemme sujuvasti talliin, vaikka tamma jännittynyt olikin. Päästin Staryn karsinaansa ja aloin harjaamaan sitä pölyharjalla. Neiti oli hyvin pölyinen, sillä harjauksen jälkeen karsinassa leiju iso pölypilvi. Otin kaviokoukun ja menin puhdistamaan kaviot. Yskäisin pari kertaa pölyn kutittaessa kurkkua ja nostin etujalan putsausta varten. Stary yritti välillä vetää jalkansa pois hallinnastani, mutta ei onneksi onnistunut. Hetken kuluttua olin saanut kaviot putsattua ja oli harjaksen vuoro. Harjas oli pysynyt yllättävän siistinä, joten aikaa ei tarvinnut käyttää isojen takkupallojen selvittämiseen. Tein harjakseen sievän sivuletin ja otsikseen nystyrän, josta ei kaunis kyllä tullut. Tamma heilutteli päätään aina kun sen otsikseen teki jotain. Häntään jaksoin väsätä vielä perus häntäletin. Laitoin letit tehtyäni karsinan oven kiinni ja lähdin hakemaan varustehuoneesta. Kannoin toisessa kädessä satulaa ja toisessa suitsia sekä ohjia. Stary oli kiltisti satulaa laittaessa ja kuolaimetkin otti tosi nätisti vastaan. Tästä hyvästä annoin sille leipäpalan ja rapsutin sen lempipaikasta, leuan alta. Harjasin jalat vielä kertaalleen läpi suojia varten ja laitoin ne sen jalkoihin. Oma kypärä päähän ja hanskat käteen. Otin ohjista kiinni ja talutin tamman pois karsinasta.

Kentällä päästin Staryn esteiden laiton ajaksi vapaaksi. Neiti seurasi minua koko ajan, kun kannoin vuorotellen puomeja ja tolppia. Laitoin yhdet esteet molemmille pitkille sivuille ja yhden kentän keskelle vinosti, jotta siitä voi tehdä hyvin tiet molemmille pitkien sivujen esteille. Laitoin puomit 80 cm korkeuteen. Kiristin satulavyön ja lyhensin jalustimet hyppäämistä varten. Laitoin jalan jalustimelle ja ponnistin hevosen selkään.
“Oi tätä tunnetta, kun oon täällä sun selässä ihan treenaus mielessä”, totesin Starylle innostuneena.
Laitoin toisen jalan jalustimeen ja varmistin kaiken olevan ok. Pienellä eleellä laitoin Staryn kävelemään. Kävelimme pitkin ohjin kenttää sikinsokin. Tutustutin tamman esteisiin, sillä viime hyppy kerrasta oli aikaa.

Otin ohjat tuntumalle ja nostin ravin. Kevensin tamman tahdissa ja taivutin sitä aina kulmissa. Jokaisen hienosti onnistuneen taivutuksen jälkeen taputin Starya kaulalle. Tein satunnaisesti ympyröitä, mitkä Stary yritti aina oikoa. Työskentelin ympyröiden parissa, kunnes saatiin ne onnistumaan ilman oikomista. Sisäjalkani oli ihan uuvuksissa ympyröistä. Seuraavan pitkän sivun alussa valmistelin laukannoston. Laitoin painoa hieman sisäjalalle ja annoin laukkapohkeet sekä ohjaa. Tamma nosti hienosti laukan. Myötäsin laukkaan ja tein ison keskiympyrän, jonka jälkeen siirsin Staryn raviin. Vaihdoin ravissa täyskaarrolla suunnan ja valmistelin nyt laukan vasempaan kierrokseen. Neiti nosti laukan taas erittäin hienosti. Tässä vaiheessa olin kuitenkin huomannut, että tammalla riittää energiaa ja se voisi purkautua väärällä tavalla ihan millä hetkellä tahansa.

Parin minuutin välikäyntien jälkeen nostin taas ravin. Kentän lyhyeltä sivulta nostin laukan ja ohjasin esteelle. Ensimmäinen hyppy pitkään aikaan sujui ongelmitta. Stary rupesi kuitenkin vähän kuumumaan sen hypyn jälkeen energiatasonsa vuoksi, joten rauhoitin sen takaisin raviin ja menin hetken ympyrällä. Kun tuntui taas siltä, että hevonen on hallinnassa, nostin taas laukan. Ohjasin Staryn toiselle esteelle. Pidin pohkeet kiinni ja pidätin, ettei tamma lähtisi liian lujaa estettä kohti. Ponnistus ja laskeutuminen.
“Hienoa tyttö!”, huudahdin Starylle samalla, kun kevyessä istunnassa taputin sitä kaulalle.
Siirsin taas hetkeksi raviin, koska tamma meinasi lähteä käsistä pitkälle sivulle käännyttäessä. Seuraavaksi lähestyin kentän keskellä olevaa estettä ravissa. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin pienen pidätteen, ettei tultaisi ihan pohjaan. Hyppy sujui hyvin ja esteen jälkeen Stary nosti nätisti laukan. Laukkasin kentän kerran ympäri kokeillakseen tamman hallittavuutta. Neiti tällä kertaa pysyi nätisti minun hallinnassani, joten päätin hypätä kaikki esteet putkeen. Ravasin pääty-ympyrän, jonka jälkeen nostin oikean laukan. Ensimmäinen este lähestyi ja ylitimme sen mallikkaasti. Kaarsin kentän keskellä olevalle esteelle, jonka päällä olisi tarkoitus tehdä laukanvaihto. Jäätiin esteeltä ristilaukalle, minkä jouduin korjaamaan ravin kautta. Kaarsin vikalle esteelle ja laitoin tamma hieman enemmän eteen. Hyppäsimme sopivasta kohtaa ja oikein hyvänkin hypyn. Siirsin Staryn käyntiin ja taputin kaulalle. Pomppasin alas selästä, sillä tahdoin nosta esteet metriin.

Nostin taas ravin ja tein pari ympyrää. Nostin kulmassa laukan ja hyppäsin esteen. Tuli kauhean hyvä tunne, sillä metrin hyppy alkaa jo tuntumaan hypyltä. Kaarsin esteeltä suoraan toiselle pitkän sivun esteelle ja hyppäsin sen. Siirsin Staryn raviin.
“Tämä suoritus saa riittää ekalle kerralle”, totesin samalla kun rapsutin hevosta kaulasta. Ravailin hetken kentällä ja siirsin käyntiin. Tulin alas selästä ja annoin Staryn olla taas vapaasti. Korjasin esteet kentältä pois ja nousin takaisin satulaan. Lähdimme loppukäynnit metsäpolulle.

Olin polulla aivan ajatuksissani, kunnes näin valon välähdyksen.
“Oliko tuo salama”, kysyin itsekseni.
Katsoin taivaalle. Ei yhden yhtäkään pilveä.
“Se heijastu varmaan jostakin”, tuumasin Starylle ja jatkoimme kävelemistä.
Kävelimme seuraavan risteykseen saakka ja käännyimme takaisin. Kuten yleensä, tammaa sai pidätellä tallilla kohti mennessä.

Saavuimme takaisin tallin pihaan ja huomasin heti, että tallilla olikin useampi ratsastaja paikalla. Ohi meni kolme tyttöä. Tällä kertaa keskustelut jäivät vain tervehtimiseksi. Kuitenkin uskon, että meillä riittää juttuja vielä moniksi kerroiksi. Laskeuduin satulasta ja otin ohjat kaulalta. Lähdimme kävelemään kohti tallia.

Karsinassa harjasin jalustimista hiekat ja nostin ne ylös. Irrotin satulavyön ja nostin sen satulan päälle. Riisuin Starylta suojat ja heitin ne käytävälle. Avasin suitsien remmit ja otin ne pois tamman päästä. Vedin satulan hepan selästä ja vein sen, sekä suitset varustehuoneeseen. Huomasin takaisin tullessani, että olin jättänyt karsinan oven auki. Onneksi Stary oli kuitenkin vielä siellä. Neiti ei ollut kovin hikinen, joten harjasin sen vain läpi ja otin kaviot. Laitoin päitset sen päähän ja talutin ulos tarhaan.

Tarhalta lähtiessä annoin pusun Staryn turvalle ja lähdin kävelemään takaisin talliin. Näin hiekkaset suojat lattialla ja huokaisin.
“Miks nää ei ikin pysyis täysin puhtaana”, mumisin itsekseni, kun nostin suojan lattialta ja aloin harjaamaan hiekkoja. Kun suojat olivat puhtaat, vein ne varustehuoneeseen. Samalla otin oman kypärän mukaan ja vein sen kaappiin. Kaikki oli valmista, joten lähdin pyörälleni. Nousin pyörän selkään ja huusin heipat tallipihalla kävelevälle Tyynelle.

Vastaus:

Oikein hyvin kirjoitettu ja kivan aiheen omaava tarina, tykkäsin kyllä kovasti! Tarinan sisältö oli mukavan monipuolinen ja kerroitkin sujuvasti koko tallipäivästä. Tarinaa oli nyt vieläkin miellyttävämpää lukea, kun kuvailit ehkä hiukan rauhallisemmin ja sisältöä oli enemmän :). Yksityiskohtia tekstissä oli tosi kivasti, varsinkin varustamispätkissä, ja tarinassa oli myös mielestäni ihanan realistinen tunnelma!

Palkaksi saat tästä 56v€ :).

• Tyyne

Nimi: Ossian

30.07.2018 20:40
CRAZY YOUNGSTERS – 30.7.2018
TALLILLA TAPAHTUU – RANSKIS ESKARISSA

– Ossian et sä nyt ehdi nukkua kun sä tuut auttaan mua Mimmin ja Ranskiksen kanssa! Tyyne kailotti aivan liian iloisesti oleskeluhuoneen ovelta ja mä vaan murahdin sille jotain epämääräistä vastaukseksi. Mä olin juuri ratsastanut mun mussukkaponin ja mehut oli lopussa. Sit kun aattelin ottavani päikkärit tällä tallin ihanalla sohvalla, en tietenkään saanut olla rauhassa. Tallin niin sanottu ruuhka-aikakaan ei ollut vielä alkanut ja tallinomistaja se vaan möykkäsi. Mutta Tyyne ihan perus Tyynenä ei antanut periksi ja se vaan ilmotti mulle, että mä reippaana nuorena miehenä saisin auttaa sitä. Ja sitten se jumalattoman terävänäköinen nainen vielä meni ja kysyi miks mä halusin nykyään yhä useammin nukkua tallilla. Koska olen niin ihana ihminen näytin sille vaan kieltä ja muuten ignoorasin sen. Aika näyttää.

Tallin selvästi söpöin lehmäpari oli sisällä venailemassa meitä, ettei niiden tarvinnut mennä suoraan paahteesta töihin. Mä en ollut ollut hirveesti kummankaan kaa tekemisissä ja musta tuntuikin, että oon niiden kahden mielestä jokin alieeni. Mimmi oli selvästikin tartuttanut arkuuttaan jälkikasvuunsa, mutta minkäs sille mahtaa. Eikä meillä mitään ongelmia ollutkaan, kun molemmat ponit tuntuivat olevan sitä mieltä, että Tyyne ripusti tähdet ja kuun taivaalle. Mutta ehkä Tyyne tekikin sen näille poneille.
Pitkän rapsutussession ja monen porkkananpalan jälkeen Tyyne oli sitä mieltä, että ollaan kondiksessa tehdä töitä yhdessä. Nainenhan ei koskaan tarkkaan kertonut mulle mitä me oltiin tekemässä, eikä se mua niin haitannut. Olin tehnyt eläessäni töitä niin hankalien ihmisten kanssa, ettei yksi salamyhkäinen tallinomistaja sinänsä missään tuntunut. Ja sitä paitsi Tyyne oli kiva eikä mikään sellanen naama norsun V:llä kulkeva kusipää. Ehkä siks Keijiksessäkin oli niin hyvä ilmapiiri.
Tyyne otti Mimmin riimuun ja tunki mun käsiin sinisen varsariimun ja ihan tavallisen riimunnarun. Ilmeisesti kyseessä oli operaatio, jossa tehtiin villiponista nätisti narussa kulkeva hienostoheppa. Olin tehnyt aika paljon töitä sekä Peikon että Nutsin kanssa joten mua ei sinänsä ees jännittänyt. Eikä Ranskiksen kokoinen varsa voinut vielä kovin kovaa potkastakkaan söpö otus kun olikin.

Kentällehän me selvittiin niin, että Tyyne talutti Mimmiä ja mä vahdin perässä honkkeloivaa varsaa. Tai olihan Ranskiskin jo iso tyttö. Kun kentän portti oli suljettu meidän neljän perästä huokaisin kuitenkin helpotuksesta. Nyt ehkä kukaan sivullinen ei kuolisi tai kukaan meistä ei vaikka juoksis auton alle. En mä kuitenkaan manata halunnut, joten pidin suuni fiksuna poikana kiinni.
Mä näpertelin Ranskisponille vauvariimua päähän samalla kun Tyyne leperteli Mimmin kanssa. Siinä samassa mä mietin miks Tyyne oli mut tähän pestannut, kun vaihtoehdoissa oli muitakin – esimerkiksi Mimmin hoitaja Sukka. Ehkä Tyyne ei kestänyt mun tämän hetken mököttävää olemusta myrkyttämässä tallin ilmapiiriä silloin kun muita oli tulossa. Tai ehkä se vaan halusi apua juuri sillä hetkellä. Koska vaan tietäjät tietää, mä en halunnut kyseenalaistaa asiaa. Some things are just meant to happen.
Mimmin pikku Ranskalainen oli pariin otteeseen harjoitellut riimussa kulkemista ja mäkin olin nähnyt sen juoksentelevan emänsä perässä sininen riimu vilkkuen. Päätettiin kuitenkin silti ottaa rauhassa ja käyttää vanhempaa tammaa vetoapuna. Vaan Ranskis ei sitä ymmärtänyt ja se alkoi vaan pomppimaan ympäriinsä Mimmin mennessä kauemmas. Sen pienet aivot ei kuitenkaan vielä tajunnut yhdistää, että sen peräänkin voi kävellä. Ja sitten se pomppiminen loppui ja tamma vaan seisoi paikallaan.
Me vaihdettiin Tyynen kanssa osia ja mä silittelin Mimmin päätä vähän matkan päässä toisesta kaksikosta. Kun mikään Tyynenkään temppu ei toiminut, nainen käski mun jättää lehmäponi Mimmi oman onnensa nojaan ja auttaa pikku hienohelman kanssa. Heitin narun isomman lehmän kaulan yli ja tartuin vastavuorosesti pienemmän naruun. Tyyne asettui pikkutamman taakse ja yritti antaa vauhtia työntämällä. Mun mielestä tilanne oli vaan tosi koominen, eikä meidän poniystävätkään tuntuneet tietävän mitä ajatella.

Loppujen lopuks me päädyttiin siihen keinoon, että Mimmi sai hortoilla ympäri kenttää omine nokkineen ja Tyyne talutti Ranskista sen perässä. Mä taas kävelin pikkusen pyllyn takana ja tönin sitä liikkeelle stopin tullessa. Pientä lastahan ei vaan voinut retuuttaa perässään, eikä me haluttu Ranskiksellekin vetopaniikkia. Loppua kohden pikkulehmä tuntui pääsevän asiasta kärryille ja jätettiin asia sitten hautumaan. Ei makeaa mahan täydeltä. Ja mun sääret ei enää kestäneet enempää pikkukavioiden potkuja, kun Ranskis aina välillä puolikatastrofaalisesti vetänyt herneen nenäänsä.
Kun me katseltiin nyt kentällä vapaana liikkuvaa kaksikkoa, Tyyne katteli mua mietteliäästi. Annoin sen kattella ja ite mietin samalla kuumeisesti. Kyllähän mä voisin tallinomistajalle kertoa mistä kiikastaa. Toisaalta en halunnut kuulostaa vainoharhaselta niin olin hiljaa. Ja mullahan oli kaikki hyvin niin halusin vaan nauttia kesästä.
– Hei Ossian kiitos ihan tosi paljon avusta. Kaksin on paljon kivempi tehdä, kun ei kokoajan tarvii revetä moneen suuntaan, kiitteli Tyyne ja mä hymyilin sille. Onhan ne hevosvauvat aika suloisia veijareita – siinä missä ihmisvauvat olivat vaan rumia ja huutavia nyyttejä.

Vastaus:

Ihan superkiva tarina jälleen! Tykkään kuinka rennolla ja rehellisellä tyylillä tää oli kirjoitettu, kiva saada taas vaihtelua sunkin tarinoihin! :) Teksti oli lisäksi ihanan sujuvaa ja myös oikein miellyttävää lukea. Kuvailit tosi hyvin ja mukavan yksityiskohtaisesti, varsinkin lehmäkaksikkoa. Tässä oli muuten kivasti jo juontakin sun tulevia draamoja varten ;).

Palkaksi saat tällä kertaa 56v€.

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2018 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com