Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tuntikirja

Tänne kuuluvat tuntilaisten tekemät tarinat ja muut tuotokset ratsastustunneista! 

 

Vieraskirja  1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Jenny

15.10.2017 12:57
Tehoestetunti 15.10.

En tiedä minne olin jättänyt ratsastustaitoni, mutta estetunti Monnin kanssa ei ottanut sujuakseen. Olimme juuri saaneet alkuverryttelyn päätökseen, ja aloitimme hyppäämään muuri-tynnyri-linjaa. Monni kielsi jo toisen kerran tynnyriesteelle ja se korskui niin, että kuola lensi ja päätään se viskeli hermostuneena.
"Tehdäänpä nyt niin, että laukkaat niin kauan ympyrällä, että saat hevosen hyvin avuillesi. Sitten tulet rauhallisessa tahdissa linjan, ok?" Tyyne ohjeisti, painottaen sanaa rauhallisessa.

Kuumunut ja hyvin menossa oleva welsh part bred -ori nosti laukan kevyesti ja käänsin orin ympyrälle. Keskity, keskity, keskity, hoin itselleni ja huokaisin syvään. Ohjasin Monnin nyt kolmannen kerran linjalle, jonka ensimmäinen este oli muurieste ja toinen tynnyrieste. Muurin yli hevonen ponnisti niin kuin kahdella edelliselläkin kerralla ja sitten seurasi totuuden hetki. Pääsimmekö tynnyriesteen ylitse vai emme? Kyllähän me pääsimme, vihdoin.
"Hienoa! Muista, rauhallinen tahti ja tarkasti ratsastetut paikat. Ne ovat tärkeitä Monnin kanssa."
Nyökkäsin ja odotin pääseväni toisen kerran linjalle. Siirsin katseeni Sukkaan ja kauniin kirjavaan Fetaan. Kaksi siistiä hyppyä, ei yhtään kieltoa.
"Seuraavaksi Erin ja Hilla!"

Pari kertaa hypättyämme muuri- ja tynnyriestettä, hyppäsimme yksittäisinä esteinä vesiesteen sekä sateenkaariesteen. Olin aivan varma, että emme pääsisi yli kummastakaan esteestä, mutta yllätyksekseni Monni ei epäröinyt lainkaan kummankaan esteen hyppäämistä. Nähtävästi olinkin alkamassa löytää kadonnutta ratsastustaitoani. Tyytyväisenä parista onnistuneesta hypystä taputin Monnia ja keskityin kuuntelemaan, mitä Tyynellä oli sanottavana.
"Lopuksi hyppäämme vielä ratana nuo kaikki esteet mitä jo aiemmin hyppäimme", hän kertoi ja ensimmäisenä radalle suuntasikin Ossian poninsa Trollin kanssa. Trolli oli kyllä aikamoisen veikeä tapaus ja nuorella esteponin alulla näytti olevan virtaa. Ossian ohjasi poninsa päättäväisesti radalle ja kaikki seurasimme hänen suoritustaan sivusta. Heidän suoriuduttuaan radasta hyvin, radalle ampaisivat Luna ja Briljant.

Minun ja Monnin suoritus radalla meni ihan ok, vaikkakin vesiesteelle tuli kielto. Se tosin johtui omasta huolimattomasta ratsastuksestani. Uudella yrittämällä pääsimme kunnialla yli vesiesteestäkin. Hyppäsimme rataa lopputunnin ajan ja loppuvaiheessa rata olikin korotettu jo metriin. Viimeinen ratasuoritus Monnin kanssa oli koko tunnin parhain, minun mielestäni siis. Tyynekin kehui, että aloin oppia, miten Monnia ratsastetaan. Tunnista jäi siis hyvä mieli, vaikka huonojakin kohtia tuntiin mahtui. Mutta eihän sitä koskaan voi oppia virheistään, jos virheitä ei koskaan tee.

Nimi: Jenny

15.10.2017 11:51
Yleistunti 11.10.

Olin toivonut Mangoa ratsukseni jo hetken aikaa ja nyt sain viimein suloisen shetlanninponitamman ratsukseni. En muistanutkaan, milloin olin viimeksi ratsastanut shetlanninponilla ylipäätään, joten olin entistäkin odottavaisempi tunnin suhteen. Tyyne oli lisäksi paljastanut, että pääsisimme hyppäämään tunnilla esteitä ilman satulaa. Siitä tulisi varmasti superhauskaa!

Hoitotoimenpiteet sujuivat ponin kanssa hyvin, vaikka Mango olikin melkoisen utelias tapaus. Pian pääsimme lähtemään kentälle, jonne olikin jo rakennettu kolmiosainen jumppasarja tuntia varten. Asettauduimme yleistunnin ensimmäisten ryhmäläisten kanssa keskelle kenttää ja kukin nousi oman satuloimattoman ratsunsa selkään. Rakastin ilman satulaa ratsastusta, joten minulla ei ollut mitään vastaansanomista siihen, että tunti mentiin ilman satulaa.
"Otetaan ensin alkuverryttelyt ja sitten pääsette hyppäämään jumppasarjaa", Tyyne ilmoitti hymyillen kentän keskeltä. Napautin kevyesti pohkeillani Mangon kylkiä ja ruunikko, noin metrin säkäkorkeudeltaan oleva poni lähti tepastelemaan uralle reippaassa tahdissa. Tyyne oli kehottanut ottamaan raipan mukaan, sillä Mangolla oli taipumusta hieman temppuilla. Ainakin vielä tunti sujui hyvin.

Seurasin, kun Eliza lähti pilkullisen Suukon kanssa ylittämään jumppasarjaa ensimmäisenä. Reipas, nuori poni pomppi esteiden yli helpon näköisesti. Eliza näytti iloiselta ponin selässä ja kun hän ohjasi tamman pois jumppasarjalta, hän taputti tammaa hymyssä suin. Linda olikin jo lähtenyt sarjalle Aten kanssa, kun Eliza ratsasti Suukolla jonon hännille. Pian Lindan ja Aten perään lähtivät Ulrika ja Penni.
"Onko Suukko ihana?" huikkasin Elizalle, ennen kuin lähdin Mangon kanssa hyppäämään jumppasarjaa.
"Joo", Eliza vastasi edelleen säteillen aurinkoisena.
Mango laukkasi pientä vauhdikasta raviaan, kun yritin nostaa sillä laukan.
"Käytä raippaa!" Tyyne komensi. Otin ensin ponin hieman rauhallisempaan raviin ja koitin laukannostoa uudestaan. Napautin hieman raipalla tamman takamukselle ja johan lähti. Mango ampaisi laukkaan parin pienen pukin saattelemana. Naureskellen ohjasin Mangon esteille, muiden katsoessa hieman ihmeissään menoani.

Mango loikki pirteästi matalien esteiden ylitse. Ponin pitkä harja hulmusi ja pienet shetlanninponimaiset kaviot viilettivät allani tiiviiseen tahtiin. Pidätin Mangon käyntiin ja asettauduin odottamaan uutta vuoroani kentän pitkälle sivulle.
"Se oli ihanaa!" hihkaisin taputellen Mangon kaulaa. Kaikki muut ratsastajat näyttivät olevan niin korkealla, minun istuessa pienen Mangon pyöreässä selässä. Se ei haitannut, sillä shetlanninponit olivat kaikesta huolimatta ihania. Pidättäydyin mielipiteessäni, vaikka muistinkin Ossianin maininneen shettisten näyttävän enemmänkin ylikasvaneilta koirilta kuin hevosilta. Tuhahdin ajatukselle. Ossian ei vain tajunnut näiden pyöreiden ja ylisöpöjen ponien arvoa.

Hyppelimme jumppasarjaa hetken aikaa ja kaikilla vaikutti olevan todella hauskaa. Sehän tunnin tarkoitus olikin, hauskanpito nimittäin. Pari kertaa Mango yritti livistää esteiden ohitse, mutten antanut ponin ottaa määräysvaltaa. Siispä tunti sujui oikein hienosti. Hyppääminen lopetettiin aivan liian pian ja kaikki tunnin ratsukot siirtyivät loppuraveihin ja -käynteihin.
"Pidetään joskus toinenkin tällainen tunti", ehdotin Tyynelle, kun kaarsimme ratsumme kentän keskihalkaisijalle tunnin päätteeksi. "Ja mä haluan silloinkin mennä Mangolla!"
Tyyne hymähti rentoon, tyynemäiseen tapaansa.
"Katsotaan sitä sitten!"

Nimi: Jenny

13.10.2017 22:02
Yleistunti 4.10.

Olin varmasti melkoisen hupaisa näky Tessan satulassa, olihan tamma yli 180 senttinen säkäkorkeudeltaan ja jo Delin satulassa näytin melkoisen pieneltä. Virkeän oloinen shirenhevonen tallasi kentän hiekkaa kavioidensa alle tasaiseen tahtiin. Korvat olivat terhakasti suunnattuina eteen päin ja Tessa vaikutti varsin valmiilta päivän tuntiin. Pieni hymy kapusi kasvoileni. Olin jo näiden parin minuutin alkukäyntien aikana ehtinyt tykästyä Tessaan. Hoidettaessa ruunikko oli ollut varsin mukava, joskin hieman liian utelias, eikä se olisi koko aikaa malttanut seistä rauhassa paikoillaan. Minua Tessan virkeys ei kuitenkaan haitannut, olivathan reippaamman puoleiset hevoset enemmän mieleeni kuin laiskat pullaponit.

Huolellisten alkuverryttelyiden jälkeen siirryimme varsinaisen työskentelyn pariin. Tessa oli liikkunut oikein mukavasti ja rennosti alkuverryttelyiden aikana ja toivoin saman meiningin jatkuvan koko tunnin ajan.
"Jokaiseen kulmaan tulee siis 10 metrin voltti. Hevosen täytyy taipua rehellisesti niskastaan!" Tyyne ohjeisti. "Lisäksi lyhyet sivut mennään mahdollisimman lyhyellä askeleella ja pitkät sivut mahdollisimman pitkällä. Helppoa, eikö?"
Ensin tehtävää tehtiin hetken aikaa käynnissä. Yllättäen Tessa oli herkkä ja taipuisa ratsu, sillä olin kuvitellut shirejen olevan melkoisen kankeita ja hidasliikkeisiä hevosia. Tessa kuitenkin liikkui hyvin eteen eikä hidastellut lainkaan. Volteistakin tuli oikein siistejä ja se taipui kauniiseen muotoon.
"Hienoa, sitten voitte siirtää raviin!" Tyyne huudahti.
Pian Tessa ravasi reippaasti allani pitkä, musta harja liehuen. Samaista tehtävää jatkettiin nyt ravissa ja Tessa jatkoi menoa aivan yhtä yritteliäällä ja tottelevaisella asenteellaan. Askel piteni ja lyheni kuin ajatuksen voimalla. Tamma oli erinomaisen hyvin avuillani ja nautti itsekin työskentelystä. Tamma oli selkeästi vireessä!
Hetken aikaa tehtävää tehtiin vielä laukassa. Ratsastajat alkoivat kuitenkin olla sen verran väsyneitä, että kauaa ei ehditty laukata ennen välikäyntien ottamista.
"Saatte nyt levähtää hetken käynnissä, sitten laukataan pääty-ympyröillä!" kuului Tyynen ratsastuksenopettajamainen ääni kentän keskeltä. Hän osasi hyvin ottaa haltuunsa kaksi roolia tallilla - tallin omistajan ja ratsastuksenopettajan.

Pidätin vireän Tessan käyntiin ja päästin ohjan valumaan pitkäksi sormieni välistä. Taputin Tessan tummaa kaulaa, sen pärisytellessä sieraimiaan ja heilutellessa korviaan. Huokaisin syvään ja istuin satulassa oikein rennosti. Pilvinen, melko synkkäkin keskiviikkoilta sai Tessan ansiosta valoa.
"No niin, jakautukaa kahdelle ympyrälle, niin päästään jatkamaan työskentelyä", Tyyne selitti seuraavan tehtävän kulun. Minä menin samalle ympyrälle Eenun, Lindan ja Lunan kanssa. Vaihdoin heidän kanssaan innostuneet katseet ja aloimme valmistelemaan laukannostoa.
Tessa keinahti suureen, kuitenkin tasaiseen ja helposti istuttavaan laukkaan. Tamma korskui pirteänä ja sen pitkillä, valkoisilla jouhilla varustetut jalat tamppasivat kenttää tasaisessa tahdissa. Istuin korkealla, tamman leveässä ja turvallisen tuntuisessa selässä. Käänsin shirenhevosta pääty-ympyrän mukaisesti, kimon arabianhevosen vanavedessä.

En tuntenut lainkaan pelkoa ja tuntui, kuin olisin lentänyt.

Nimi: Sukka

12.10.2017 18:14
tehoestetunti 15.10

En kyllä yhtään ymmärtänyt, miksi Tyyne aina nakitti minut näiden uusien hevosten selkään, vaikkei siinä toisaalta mitään pahaakaan ollut. En silti onnistunut peittelemään hymyäni, kun silittelin tallin uutta tulokasta, mustavalkoista risteytystamma Fetaa. Vähän siitä tuli mieleen Calle, kun Tyynen mukaan lupsakassa tammassa cobivertakin virtasi, mutta yhtä raskas ja pörröharjainen laikullinen otus ei ollut. Erityisesti Ossianin esteponi Trolli vähän kyttäili Tyynen kentälle kokoamia erityisesteitä, mutta Feta tallusti reippaan tyynesti allani. Se olisi täydellinen kenttähevonen: ei liian räjähdysaltis, mutta silti menevä, varmajalkainen ja kivan värinenkin vielä, siitä saikin erikoispisteet. Tyyne selosti tunnin aihetta kuuden erikokoisen ratsukon kiertäessä kenttää kuin levottomat tiikerit häkissään. Välillä Feta ravisteli päätään hullun pärskinnän säestämänä ja nauroin sen taituroinnille. Tamman askeleet olivat pehmeän keinuvat, kuin valtamerilaivalla. Erityisesti Jennyllä oli kädet täynnä työtä hyppivän ja pomppivan Monnin kanssa, onneksi en itse ollut saanut oria tunnille. Liinakko hurmuri Atte tepsutteli kiltisti Aleksandran alla ja kuulemani mukaan pilkkuprinssi juniorin - Martin uusi hoitaja Erin oli saanut tunnille siron arabitamma Hillan. Tamma eteni reipasta vauhti lennokkain askelin ja huomasin Erinillä olevan hieman vaikeuksia istua syvälle satulaan. Ossian oli jo hiuskarvan varassa tippumisensa suhteen Trollin kaahottaessa hullunkiilto silmissään ympäri kenttää Tyynen vain huudellessa pojalle jotakin selkeistä puolipidätteistä. Lunan oma hevonen, likaisenvalkoinen Briljant kulki kaula kaarella viereisellä sivulla.

Hidastin puuskuttavan Fetan ravin kautta käyntiin. Tamma oli kyllä ollut ihanan reippaana alkuverkkojen ja äskettäisten laukkapätkien aikana, pannut oikein parastaan peliin! Tein pienen voltin hillitäkseni tamman vauhtia ja saadakseni samalla paremmin tilaa, sillä Feta olisi varmaankin kohta kiihdyttänyt kiinni Monnin häntään, josta ei varmaankaan olisi hyvää seurannut. Jenny oli saanut alfaoriin edes jotenkuten hallintaan, vaikka hänen täytyikin edelleen olla valppaana kuin haukka ja ratsastaa tarpeeksi lyhyillä ohjilla puolipidätteitä toistellen. Taputin Fetaa ja annoin ohjan valua pitkäksi. Tamma oli jo vähän hionnut ja sen kirjava kaula kiilsi paksun pilviverhon takaa pilkistelevän auringon valossa. Vaikka ilma olikin synkkä, ei tällä kertaa sentään santanut, vaikka pidin silti varmuuden vuoksi sadetakkia päälläni, niin paljon kuin se vain hiostikin. Tyyne passitti meidät ympyrälle vesimattoesteen toiselle puolelle, sillä pian alettaisiin hyppäämään muuuri-tynnyri-linjaa. Muurin rautaosat oli joku maalannut vaaleanpunaisiksi, joka piristi mielestäni muuten niin ankeita, tummia puunvärisiä tynnyreitä. Hyvin olisi Trollikin pinkkeine satulahuopineen sopinut joukkoon! Tyyne kehotti meitä keräämään ohjat ja vähän herättelemään heppoja puolipidätteiden avulla. Luna sattui juuri silloin kulkemaan lähinnä uraa, joten Tyyne päästi vaaleahiuksisen tytön aloittamaan. Hän istui tiiviisti kiinni Briljantin mustassa estesatulassa, eikä horjahtanut ollenkaan valkoisen oriin sännätessä rentona rullaavaan laukkaan.

Erinin ja Hillan hiukan haparoivan, mutta silti tasaisen suorituksen jälkeen oli Fetan vuoro näyttää kykynsä. Briljant ei ollut silmäänsäkään räpäyttänyt, mutta Hilla oli jo vähän hienona rouvana katsellut, että minkäslaisista esteistä oikein oli kyse, joka oli valitettavasti johtanut yhteen kieltoon, mutta Momni ja Trolli varmasti pitivät huolen siitä, etä lisää oli luvassa. Ohjasin Fetan uralle käynnissä ja annoin tammalle napakat laukkapohkeet. Aluksi risteytys oli vähän unissaan ja keinahti laiskaan raviin. Hidastin kirjavan takaisin käyntiin ja annoin pohkeita uudestaan. Siitä Feta jo innostui ja lähti reippaalla vauhdilla etenemään kohti estettä. Olin jo nousemassa ylös satulasta, mutta Tyyne kehotti minua vielä istumaan alas. Kun käänsin Fetan linjalle kohti muuria, sen korvat kääntyivät höröön ja askel piteni. Nostin peppuni ylös penkistä ja pidin painon jalustimilla. Työnsin kättä vähän eteen ja olin jo täysillä lähdössä mukaan hyppyyn. Este ei ollut hirveän korkea, ehkä juuri ja juuri 60-senttinen. Ihan viime metreillä Feta alkoi vielä epäröidä, mutta usutin sitä eteenpäin raipan avulla, jolloin tamma hyppäsi hienosti esteen yli. Parin reippaan laukka-askeleen jälkeen vastassa oli tynnyrieste, joka ylittyi jo paremmin, kun Feta oli tajunnut, että ne olivatkin esteitä eivätkä koristeita. Ei tamma kyllä pelokkaalta ollut vaikuttanut, kummastuneelta vain.
- Hyvä! Ensi kerralla vielä vähän enemmän vauhtia, Tyyne kehui peukut pystyssä ja lähetti Jennyn ja vastahakoisen oloisen Monnin radalle. Hiljensin Fetan käyntiin ja jäin mielenkiinnolla katsomaan ratsukon suoritusta.

Vatsassani leijali perhosia, kun Tyyne pyysi minua aloittamaan radan hyppäämisen. Kertasin sitä hiljaa mielessäni: aluksi muuri-tynnyri-linja, sitten kaarros vesimatolle. Suunnanvaihto ja sateenkaariesteeltä tiukka oikea. Kaikkia esteitä oli jo hypätty kertaalleen vaihtelevin tuloksin. Ossian oli luiskahtanut alas satulasta jo monen monituista kertaa, mutta Jenny oli aina jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut roikkumaan Monnin mukana. Yritin nielaista jännityksen pois ja annoin Fetalle pohkeita. Sateenkaariesteelle se ei ollut korvaansakaan lotkauttanut, mutta vesimatolle oli tullut pari kieltoa epäröinnin ja huonojen teiden takia. Nyt täytyisi tsempata, sillä radasta kyllä suoriutuisimme! Feta nosti keinahtelevan, mutta hiukan löllön laukan, joten annoin lisää pohjetta. Varmistin, että ohjat olivat tarpeeksi kireällä ja reitti mielessä. Feta ponnisti siististi muurille ja se ylittyi sulavasti, mutta alastulon jälkeen vauhti tuntui hiipuvan. Sain ajaa tammaa kunnolla eteen, että se sai seopivan vauhdin tynnyrille. Tynnyrillä tuli vähän haparointia hypyssä, mutta yli päästiin ja yhtään ei Feta kyttäillyt. Päätin ottaa pitkän tien uran kautta, sillä seuraavana edessä odotteli vesimatto. Suuntasin katseeni kauas esteem taakse ja napautin Fetaa raipalla sen mustanpuhuvalle pikku pepulle. Tamma pärskähti innoissaan ja päätän heilauttaen ponnisti reippaasti esteelle. Valitettavasti hyppy oli hiukan liian veltto, joten puomi lähti matkaan. En kuitenkaan välittänyt siitä, vaan jatkoin viimeiselle esteelle. Ehdin vielä laukankin vaihtaa ravin kautta, kun en mikään laukanvaihtoekspertti ollut, ennen kuin räikeän värinen, renkain koristeltu este tuli vastaan. Sille saatiin ehdottomasti paras, tasainen ja ilmava hyppy. Siihen oli hyvä lopettaa. Vähän Feta olisi halunnut vielä vasemmassa kierroksessa, mutta totteli kuitenkin kiltisti apuja ja jatkoi oikeassa suunnassa. Taputin tammaa kovaa kaulalle ja halasin sitä. Oli se kyllä aika symppis!

Nimi: Sukka

12.10.2017 16:01
- Auh! suustani pääsi, kun tumpsahdin jo ties kuinka monennen kerran alas Lillin selästä kentän pehmeälle, pöllyävälle hiekalle ponin kieltäessä punavalkopuomiselle pystyesteelle silmät villisti pyörien. Tyyne ei enää edes vaivautunut kysymään, sattuiko minua, sillä olin pudonnut parinkymmenen minuutin aikana jo lukuisia kertoja. Hädin tuskin olimme yhden esteen yli päässeet, muuten mikään ei oikein ollut mennyt putkeen, mutta se ei haitannut, sillä nytkin vain nauroin muidenkin tuntilaisten yhtyessä rempseään naurunremakkaan. Nousin ylös ja puistelin takamustani, ennen kuin nappasin ohjat Lillin hikiseltä kaulalta ja könysin ponin selkään. Sirolta ponilta olisi voinut odottaa varsin luisevaa selkää, mutta se oli yllättävän pehmeä ja pyöreähkö. Jossain vaiheessa Tyyne ei enää ollut suostunut joka kerta punttaamaan minua takaisin Lillin selkään, mutta onneksi pienen ponin päälle sai itsekin kivuttua, joskin olin pari kertaa siinäkin tumpsahtanut nenälleni hiekkaan Lillin lähdettyä ykskaks peruuttelemaan. Poni kävi kuumana kääntäessäni sen Tyynen käskystä uudestaan kolmiosaiselle jumppasarjalle. Aluksi olisin halunnut korkeampiakin esteitä, mutta ehkä viisikymmentäsenttiset olivat ihan riittävän isoja. Olin tunnin alussa oikein halunnut tippua ja sen kyllä olin päässyt jo monta kertaa kokemaan, siitä huolehti Lilli the rakettiponi. Oikeastaan olisin halunnut Jennyn tavoin Mangon ilman satulaa hyppäämiseen, mutta pidemmän päälle aloin jo olla ihan tyytyväinen pukkikoneponiin.

Lilli pärskähti innoissaan, kun yllytin sitä kovempaan laukkaan. Poni suuntasi korvat hörössä esteelle ja imi sille hyvin. Katsoin suoraan esteen toiselle puolelle, Tyynen neuvojen mukaisesti. Lilli ei ainakaan vielä osoittanut mitään kieltämisen merkkejä. Juuri ennen estettä poni kuitenkin napakoista pohjeavuistani huolimatta hidasti, miltei jopa pysähtyi ja heitti komean pukin. Poni teki kuitenkin vielä yllättäen helikopterihypyn suurella ilmavaralla. En ollut yhtään varautunut hyppyyn horjahdettuani Lillin kaulalle ja nyt olin jo vain lähempänä maata. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia Lillin paahtaessa täyttä vauhtia sarjan seuraavalle pystylle, joten ponin kerrankin hypätessä kiltisti esteiden yli, putosin keskelle vihreävalkoista estettä. Puomit sinkoilivat sinne tänne ja Lilli karautti ohjat viuhtoen toiselle puolelle kenttää, jossa Tyyne oli kuitenkin ovelana jo ottamassa ponia kiinni. Hän talutti papurikonkimon tamman esteelle ja veti minut ylös. Oli varmaankin ensimmäinen kerta koko tunnilla, kun sattui edes vähäsen. Silti en pystynyt lopettamaan hervotonta hohottamistani. Puistelin hiekkaa suustani ja housuistani ja nappasin Lillin jo hiukan rispaantuneet ohjat Tyyneltä päästäen hänet kasaamaan estettä. Hän sanoi, että voisin tulla vielä kerran, mutta annoin vuoron Tompan turvallisessa, pilkullisessa selässä istuvalle Amoralle. Hymyilin tytölle ponnistaessani jälleen kerran Lillin selkään. Se oli kääntänyt korvansa luimuun ja tekikin heti selkään päästyäni pienen pukin, josta horjahdin tilanteeseen varautumattomana heti ponin kyljelle. Pääsin kuitenkin vielä hinaamaan itseni takaisin perusistuntaan ja ehdin juuri näkemään, kuinka Tomppa ylitti tasaisen varmasti sarjan viimeisen esteen, okserin, jota me emme vielä olleet päässeet ylittämään.

Lillin kaviot rummuttivat kentän pohjaa ja sen katse oli omani tavoin suunnattu esteen yli. Tuntui kuin hetki olisi hidastunut Lillin kavioiden irrotessa maasta ja kentän vieresestä tammesta leijailevan lehdenkin matka maahan tuntui kestävän ikuisuuden. Lilli ponnisti kevyesti yli sinivalkoisen okserin, mutta laskeutuminen oli vino. Kun poni vielä ajan päästyä raksuttamaan taas normaalisti päätti vetää vielä kunnon pukkirallit, ei kestänyt kauaakaan kun taas istuskelin maassa esteen edessä Lillin kiihdyttäessä toisella pitkällä sivulla huiman kovaan laukkaan. Kun katsoin taakseni okserille, josta Lilli oli huomaamattani ottanut puominkin mukaan, olin näkevinäni esteen takana jotakin valkeaa. Se ei ollut Lilli, vaan hiukan suurempi, sarvipäinen olento, jonka pumpulinpehmeät siivet oli levitetty ilmaan. Se tapitti minua suklaanappisilmillään kuin rohkaisuksi. Aina kaikki ei ehkä mene putkeen, mutta joskus on oikeasti ihan hauska tippua, sen pystyin satuhevosen silmistä lukemaan. Hetken päästä se olikin jo poissa, kadonnut ruskaisen metsän siimekseen.

Nimi: Lullu

12.10.2017 15:55
Yleistunti 11.10 | Ryhmä 2

Huh, on ensimmäinen ajatukseni kun kapuan Donitsin selkään. Jännitän hiukan tuntia, sillä Tyynyn mukaan hyppäämme jumppasarjaa ilman satulaa. Noh, ainakaan ei tule tavan omaisia ongelmia jalustimien kanssa. Maiskautan Donnarille, joka lähtee käynnissä liikkeelle. Se katselee korvat hörössä eteenpäin. Hymyilen. Ei tästä niin kauheaa voi tulla. En tiennyt, miten väärässä olin juuri silloin.

"Sitten ohjat tuntumalle, ja ravissa eteenpäin. Saa keventää jos vain haluaa ja pystyy", Tyyny antaa ohjeet. Kerään ohjat, ja annan pohkeita orille, joka lähtee isossa ravissa eteenpäin. Hölskyn selässä ja meinaan tipahtaa. Korjaan asennon, ja hidastan hiukan Donitsia.
"Hieno korjaus Lunalla! Sukka, selkä suoraksi. Hyvä!" Tyyne huutelee kentän keskeltä samalla, kun vie estetolppia kentälle.
"Esteiden korkeustoiveita?" Nainen kysyy.
" 70 senttiä! " Outi hihkuu.
"60 senttiä?" Sukka ehdottaa.
"50-60 senttiä?" Kysäisen.
"Öm", kerkeää Amora vain sanoa.
"Okei! Eka este on 50 senttinen, toinen 60 senttinen ja kolmas 70 senttinen", Tyyny päättää. Huokaisen, syvään ja jännitän vatsalihakseni.

Pieni jumppasarja oli valmis.
"Hyvä! Sukka ja Lilli voivat aloittaa!" Tyyny käskee. Katselen kuinka Sukka ohjaa kauniin, herkän tamman jumppasarjalle. Lilli pääse yli, ottaa yhden laukka-askeleen, vaikka piti ottaa yksi laukka. Säikähdän hiukan, kun Lilli lähtee liian aikaisin hyppyyn, mutta se venyttä itseään kuin pantteri ja pääsee yli. Tamma ottaa yhden askeleen, ja menee viimeisen esteen yli.
"Ihan hyvin! Sitten Luna ja Donitsi!" Tyyny sanoo. Huokaisen hermostuneena, ja ohjaan lempeän friisiliäis orin esteelle.

Donnari ponnistaa esteelle aivan liian aikaisin. Se venyttää itseään, ja tömähdän sen selkään hypyn jälkeen. Ilmeisesti ori säikähti sitä, nimittäin se ohitti esteen. Mutta minä en. Jatkoin matkaa, ja tömähdän keskelle estettä.
"Sattuiko?" Tyyny kysyy pidellen Donitsia ohjista kiinni.
"Ei", vastaan virnistäen. Jostain ihmeen syystä, purskahdamme kaikki nauruun. Nauramme yhdessä.
"Nousepa nyt Donitsin selkään ja yritä uudestaan!"

Lopputunnista kaikki sujui aika hyvin, Amora vain tiputti kaikki esteet ja Outi tipahti Roin selästä. Meillä oli hauskaa, ja kaikki sujui aika okei. Nauramme vieläkin, kun muistelemme ilmettäni kun yhtäkkiä römähdän esteelle, ja Tompan hämmenystä, kun puomit tömähtivät maahan sen perässä. Kehityimme silti. Ja hei, jokaiselta tunnilta oppii, vai mitä?

//Sori, vähän erilainen selostus kuin Outilla ja Amoralla :') //

Nimi: Linda

11.10.2017 16:23
Yleistunti, ryhmä 1, 11.10.-17

Lukitsin Joponi Keijukummun tallin edustalle, missä oli pari muutakin pyörää. Laitoin pyöränavaimeni, josta roikkui hevosavaimenperä Adidaksen reppuuni, josta roikkui ratsastuskypäräni. Sitten suuntasin tallille ja oleskeluhuoneeseen. Laskin sinne laukkuni ja otin kypäräni irti repun hihnasta ja katsoin vielä oliko kännykkääni tullut viestejä tai ilmoituksia. Ei ollut. Näin Lyydian ja Jennyn katselemassa tuntilistaa.
"Tessa", Lyydia sanoi ja lähti oleskeluhuoneesta luodessaan samalla ystävällisen hymyn Jennylle ja minulle. Menin Jennyn viereen tarkastelemaan tuntilistaa. Odotuksen kipinät leijailivat vatsassani, katsoessani minkä hevosen saisin. Siinä se luki! Linda - Atte. Haflingerin saaminen ratsuksi tuntui mukavalta, sillä Atella en ollut vielä ratsastanut. Millainenkohan ruuna olisi nyt, kun hypättäisiin esteitä, vieläpä ilman satulaa.
"Mulla on Mango", Jenny sanoi. Mango on tallin pienin hevonen, shetlanninponi. Naurahdin ystävällisellä mielellä.
"Mitäköhän Tyyne on ajatellut?" mietin. Jenny kohautti olkapäitään. Hänkin naurahti hieman. Nuoren naisenalun kasvoilta ei nähnyt oliko hän iloinen vaiko eikö?
"No, mä meen nyt varustamaan Aten", sanoin. Lähdin huoneesta ja Jenny seurasi. Menimme varustehuoneeseen hakemaan suitset ja suojat. Otin satulatelineestä Aten satulan. Otin vielä Atelle jännesuojat ja pintelit. Tavaroiden kulun nopeuttamiseksi, laitoin kypärän nopeasti päähän ja sitten menin varustamaan Attea. Kun avasin ruunan karsinan oven, Atte kääntyi katsomaan olisiko minulla herkkuja sille. Ruuna näytti hieman pettyneeltä, kun huomasi ettei olut herkkuja. Laitoin ruunan kiinni riimunnarulla. Sitten kyyristyin ja asensin suojat. Suojien jälkeen siirryin suitsiin. Laitoin suitset Atelle, vaikka se yrittikin kerran kääntää päänsä pois.

Nousin Aten selkään. Pääseminen oli hieman vaikeaa, kun satula ja jalustimet eivät olleet apuna, mutta jotenkin kiitettävästi selkään pääsin. Onneksi Atte ei kuitenkaan ole mikään hirveän iso. Kun pääsin selkään, taputin ruunan kaulaa. Atte hörähti hyväntuulisesti. Ruuna seisoi rauhallisena keskellä kenttää katsellen ympärilleen. Siellä täällä oli muureja ja tynnyreitä ja monen muunkinlaisia esteitä.
"Jos Ulrika voisi aloittaa Pennillä, sitten Eliza ja Suukko", Tyyne sanoi. Ulrika antoi pohkeet Pennille. Penni ravasi hienosti erään muurin luo ja meni yli. Sitten tynnyri ja yli taas. Matkaa puolivälissä kannusti Eliza Suukon menoon. Näin kuinka tamma hyppäsi vaivattomasti muurin yli. Suukko on uusi hevonen Keijukummussa, mutta saanut jo suuren suosion, varsinkin nimensä takia. Suukko hyppäsi helposti myös tynnyrin yli. Ulrika ja Eliza ratsastivat niin ihanan rennosti ja keskittyneesti. Tyyne lähetti Lyydian ja Tessan matkaan. Tessa hyppäsi myös muurin yli niin hienosti, että tunsin ylpeyttä jättiläistammaa kohtaan, kuten myös Lyydiaa. Muistin edelleen sen kun Tessa oli ollut tarhassa ja olin mennyt silittelemään shiretammaa. Se oli ollut ihana hetki. Samalla kun Lamorak valmistautui hyppäämään Dealla, jännitys alkoi kipristellä vatsanpohjaani. Enhän minä ole hirveästi hypännyt esteitä! Luoja sentään! Olin unohtanut sen, olin hypännyt vain maastoesteitä ja kentillä pieniä esteitä. Kouluratsastus oli vahvuuteni, ei esteet. Vielä Lamorakin jälkeen olisi Eenu ja Amppa ja sitten olisi minun vuoroni. Dea hyppäsi esteen ja toisenkin. Silmänräpäyksessä Dea oli jo toisella puolen kenttää ja Eenu antoi pohkeet Ampalle.
"Linda valmistautuu lähtöön sitten Aten kanssa", Tyynen ääni kuului jostain. Jännitys laajeni entisestään. Entä jos mokaisin jotenkin? Entä jos muut nauraisivat. Noiden lahjakkaiden ratsukoiden edessä en mokaisi.
"Sitten Linda", Tyyne sanoi. Kauhukseni huomasin Ampan jo puolessavälissä. Nyt tai en koskaan. Kyllä tämä hoituisi. Kyllä minä jotenkin osaisin. Katsoin nopeasti taakseni. Takanani olivat vielä Jenny ja Mango.
"Lindaa?" Tyyne huhuili, "Onko jokin hätänä vai etkö halua hypätä? Jenny voi kyllä mennä Mangolla sinua ennen, vai mitä Jenny?"
Jenny nyökkäsi. Hänen silmänsä olivat tarkasti suunnatut esteille päin.
"Ei, kyllä mä meen", sanoin. Hetken ajan kaduin sanojani, ehkä Jenny olisi voinut mennä edelle, mutten viitsinyt enää väistyä. Atte seisoi allani rauhallisesti. Huokaisin syvään ja annoin pohkeet Atelle. Atte lähti kevyeen laukkaan.
"Suuntaa katseesi suoraan eteen, kun hyppäät ja istu rentona", Tyyne ohjeisti. En ehtinyt reagoida mitenkään, edes nyökätä, kun Atte ponkaisi muurin yli. Se oli ohi nopeasti. Henkäisin helpotuksesta, mutta sitten vielä tynnyri. Tynnyrikin sujui huolettomasti, mutta vasta tynnyrin jälkeen unohdin kokonaan tehdä sen jumppajutun! Seuraava tynnyri. Katsoin tarkasti sinne minne halusin Aten menevän. Atte ponkaisi yli, mutta se epäonnistui. Aten takajalka osui vielä tynnyriin ja lensin ponin selästä. Mätkähdin maahan. En ehtinyt ajatella mitään kun Tyyne riensi avuksi.
"Sattuiko?" hän kysyi. Pudistin päätäni. Tyyne antoi kätensä ja nousin.
"Anteeksi, minä mokasin", sanoin. Olisin saattanut itkeä, jos olisin viitsinyt.
"Äläs nyt", Tyyne sanoi lempeästi, "Tuota on sattunut kaikille. Kaikki jotka hyppäävät esteitä mokaavat aina joskus. Ei siinä ole mitään pahaa ja sitäpaitsi tuo oli vahinko. Nousehan selkään!"
Atte katsoi minua metrin päästä hieman anteeksipyytävän näköisenä. Sydämeni suli, eihän se tietenkään ollut Aten vika! Tyyne korjasi tynnyrin oikealle paikalleen, koska se oli vahingon voimasta siirtynyt sivummalle. Silitin Aten turpaa ja taputin sitä kaulalle rohkaisevasti.
"Ei se mitään poju", sanoin noustessani selkään samalla katsoen, kun Jenny lähti matkaan Mangolla.

Nimi: Outi

11.10.2017 14:26
Yleistunti 11.10.2017

Sydän pamppaillen tiirasin tuntilistaa ja hain katseellani omaa nimeäni. Siitä oli yli vuosi, kun olin viimeksi ollut hevosen selässä ja jo aamulla vatsaani muuttanut perhosparvi tuntui villiintyvän sitä enemmän, mitä lähempänä tunti oli. ”Roi”, henkäisin ääneen nimen, joka oli kirjoitettu omani viereen. Siinä samassa silmäni osuivat tuntilistan reunalle raapustettuun huomautukseen: Kaikki ilman satulaa! Tuijotin Tyynen käsialaa epäuskoisena. ”Mä niin tuun kuolemaan”, mutisin tajuamattani ääneen. ”Etkä kuole. Kellä säe ees meet?” viereeni tuntilistaa tarkastelemaan oli ilmestynyt toinen tyttö, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. ”Roilla, mut mulla ei oo aavistustakaan mikä se näistä hevosista on”, tunnustin hieman surkeana. ”Roi on tosi kiva. Mä voin näyttää, mistä sä löydät sen. Mä näköjään meen Donitsilla”, tyttö kertoi ja lähti ohjaamaan minua satulahuoneen kautta oikealle karsinalle. Tuntilistan avulla päättelin, että tytön nimi oli ilmeisesti Luna.

”Roin harja on hyvä pistää palmikolle, kun me hypätään”, Luna vinkkasi, kun olin löytänyt oikeat varusteet ja päätynyt oikealle karsinalle. ”Ai me hypätään?” toistin järkyttyneenä. Ilman satulaa meneminen oli jo itsessään lievästi kammottavaa, mutta esteet... Hetken aikaa harkitsin, voisinko vain livahtaa kotiin ja jättää tunnin väliin. ”Hypätään! Jostain jumppasarjasta se Tyyne puhui. Kyllä se hyvin menee”, Luna lohdutti nähtyään ilmeeni. Vilkaisin Roita, joka näytti lempeän tyynellä katseellaan viestittävän samaa kuin Luna. Kyllä se hyvin menee. Kädet täristen harjasin Roin ripeästi ja letitin harjan rennolle palmikolle. Onneksi Luna oli varoittanut, että ori saattoi olla herkkä korvistaan, joten keplottelin suitset Roin päähän mahdollisimman varovasti. Lopuksi painoin kypärän päähäni ja vedin tummansiniset kovia kokeneet ratsastushanskat käsiini. Kun olimme kaikki valmiita, lähdimme yhtenä jonona kohti kenttää, jossa edellinen ryhmä lopetteli tuntiaan.

Oli aika nousta selkään ja mittailin Roita katseellani. Ori oli isompi kuin entinen hoitohevoseni, joten en uskonut, että pääsisin sen selkään ilman apua. Hain katseellani kentältä jakkaraa tai jotain koroketta, jonka avulla voisin kivuta ratsuni selkään, mutta Tyyne ennätti paikalle ensin. ”Mä lasken kolmeen ja sit ponnistat”, Tyyne ohjeisti ja tarttui jalkaani puntatakseen minut kyytiin. Tuttu juttu! Kolmosen kohdalla ponnistin reippaasti ja Tyyne avitti niin, että melkein lennähdin Roin selän yli. ”Oho, vähän liikaa voimaa”, nainen nauroi ja piteli Roita paikallaan sen aikaa, että pääsin istumaan kunnolla orin selkään. Roi ei onneksi turhasta hätkähtänyt, vaan odotti kärsivällisesti, että olin valmis lähtemään liikkeelle. Lopulta painoin kevyesti pohkeeni orin kylkiin ja suuntasin uralle kävelemään.

Vaikkei Roi ollut mikään valtavan korkea hevonen, selässä istuminen huimasi hetken aikaa. Suljin silmäni, hengitin syvään ja yritin mukautua Roin keinuvaan käyntiin parhaani mukaan. Ilman satulaa selän lihasten liikkeet tuntuivat selvemmin ja viileässä syyssäässä Roi tuntui ihanan lämpimältä. Onneksi inhottava tihkusade oli vihdoin tauonnut. Muutaman kierroksen jälkeen tunsin oloni jo varmemmaksi ja rennommaksi - ainakin siihen asti, kun oli aika alkaa lämmitellä ravissa. ”Tehkää ravissa voltteja ja ympyröitä ja keskittykää tasapainoon ja hyvään istuntaan. Saa siirtyä käyntiin, jos tarvitsee korjata tasapainoa, mutta yrittäkää ravata mahdollisimman paljon”, Tyyne ohjeisti ja pian ratsukot vuoron perään nostivatkin ravin. Tartuin vaistomaisesti Roin harjaan, ennen kuin kehotin sen pohkeilla eteenpäin. Kun Roi otti ensimmäiset raviaskeleet, yllätyin täysin. Olin odottanut jotain pomputtavaa tai vielä pomputtavampaa, mutta orin askeleet olivatkin pumpulin pehmeät ja niihin oli helppo mukautua. ”Outi reippaampaa ravia!” Tyyne huomautti tiukasti saaden minut havahtumaan ajatuksistani. Olen täällä ratsastamassa, en matkustamassa, muistutin itseäni samalla kun kehotin Roita eteenpäin hieman tiukemmin.

Lopulta oli tunnin varsinaisen tehtävän, jumppasarjan hyppäämisen, vuoro. Esteet jäivät onneksi maltillisen korkuiseksi, vaikka valkoisen ponin selässä istuva Sukka yrittikin yllyttää Tyyneä korottamaan puomeja muiden pudistellessa päitään. Kun oma vuoroni koitti, nostin laukan ja käänsin Roin kohti sarjaa. ”Roi hyppää hienosti. Luotat vaan siihen”, Tyyne rohkaisi, kun huomasi epäröintini. Este läheni askel askeleelta. Yritin pitää mielessäni Tyynen ohjeet laukka-askelten määrästä, kun tunsin, kuinka Roi valmistautui ponnistamaan. Tarrasin kiinni orin harjasta, puristin silmäni kiinni ja yritin pysyä kyydissä. Ori syöksyi ilmaan ja palasi takaisin maankamaralle aivan yhtä nopeasti. Siihen tyssäsi myös laukka ja heilahdin paikoilleen pysähtyneen Roin kaulalle.

”Oho, miten siinä noin kävi? Istu rennommin Outi, äläkä vedä ohjista, vaan ennemmin saat ratsastaa sitä Roita eteen esteiden välillä. Se melkeen ylittää ne pelkällä laukka-askeleella, joten ei tarvitse jännittää. Ja pidä ne silmät auki, kun hyppäät!” Tyyne luetteli ja passitti minut aloittamaan tehtävän alusta. Puna levisi kasvoilleni, kun tajusin muiden ratsastajien tuijottavan minua. Ehkä paikkani olisi sittenkin ollut seuraavaksi alkavalla naperotunnilla… Hammasta purren käänsin Roin uudestaan esteille ja hoputin pohkeella oria eteenpäin. Tällä kertaa matka jatkui myös ensimmäisen esteen jälkeen. ”Yks, kaks, hyppy, yks, hyppy, yks, kaks…” kuulin Tyynen äänen taustalta. Olin unohtanut koko laukka-askelien laskemisen, mutta onneksi Roi selvitti jumppasarjan omin avuin minun roikkuessa mukana. ”No se meni jo paremmin. Seuraavalla kerralla Outi otat vaan ne ohjat omiin käsiin”, Tyyne virnisti. Tajusin ohjieni valuneen pitkäksi kuin pyykkinarut.

Hyppäsimme jumppasarjan vielä muutaman kerran ja jokainen yritys oli edellistä parempi ja varmempi, mutta aina Tyyne löysi myös jotain huomautettavaa. Kun loppukäyntien aika vihdoin koitti, taputin huojentuneena Roin kaulaa. ”Kiitos kärsivällisyydestä”, mutisin ratsulleni, joka oli suoriutunut tunnista urhoollisesti ratsastajasta huolimatta. ”Kyllä sulla toivoa on”, Tyyne hymyili tultuaan vierelleni kävelemään hetkeksi. ”Ihan kamalaa! Mä vaihdan tohon naperotunnille”, ilmoitin, sillä en todellakaan ollut tämän päivän esityksestäni ylpeä. ”Etkä vaihda! Tunneilla ollaan nimenomaan harjoittelemassa. Tulihan Sukkakin Lillin selästä alas monta kertaa, mutta ei luovuttanut, joten ei sullakaan oo syytä luovuttaa. Eikä tää ollut varmasti helpoin tunti palata satulaan”, Tyyne piti lyhyen kannustuspuheen. ”No kun ei ees ollut satulaa, mihin palata”, tuhahdin närkästyneenä. ”Ai niin sori”, Tyyne nauroi ilkikurisesti ja lupasi hyvitykseksi pistää minulle Kerman maanantain koulutunnille.

Nimi: Amora

11.10.2017 07:36
Epävarmuudesta voittajafiilikseen, yleistunti 11. lokakuuta

Olin jotenkin vähän mystisesti päätynyt yleistunnille jopa vakiotuntilaiseksi, mutta toisaalta ratsastustunneilla teki vain hyvää minulle. Vaikka ryhmässä ratsastaessa ei välttämättä saanut ihan kauheasti kommentteja, mutta niitä kuitenkin sai. Ratsastin kuitenkin niin paljon itsenäisesti, että ratsastustunnit auttoivat estämään suurimmat virheet. Olinhan minä ennenkin käynyt paljon tunneilla, mutta edessä oli ensimmäinen ratsastustunti Keijukummussa. Olin innoissani menossa Sukan kanssa katsomaan tuntilistaa. Vähän minua kuitenkin jopa pelotti, minkä ratsun Tyyne oli minulle keksinyt. Nainen oli kuitenkin ihan tietoinen siitä, ettei minulla ollut hevosista juurikaan kokemusta.
“Lilli", Sukka hymyili minulle löydettyään oman nimensä listasta.
Tyttö antoi minun vilkaista tuntilistaa hänen jälkeen. Löysin oman nimeni nopeasti pitämässä viimeisen paikkaa listalla. Nimeni perään oli kirjoitettu kauniisti Tomppa. Luin tuntilistan muutenkin huolellisesti läpi. Mieleeni muodostui pieniä kauhua kuvia itsestäni ison hevosen selässä, kun huomasin kyseessä olevan estetunti ja vieläpä ilman satulaa.
“Kuka olikaan Tomppa?” kysyin vähän epäröiden, kun Sukka oli lähdössä hakemaan omaa tuntiratsuaan.
“Mä voin näyttää sulle”, tyttö tarjoutui ystävällisesti.
Vähän kiitollisena lähdin seuraamaan Sukkaa ja toivoin, ettei hän yrittäisi huijata. Rauhoittelin samalla itseäni toivoen, että kyllä se ratsastustunti ihan hyvin menisi.

Pian Sukan avun ansiosta minulla oli kaunis knabstrupruuna karsinassa. Tomppa oli rauhallinen ja käyttäytyi varsin sivistyneesti, kun harjasin sitä. Mittailin ruunan korkeutta silmissäni samalla, kun harjasin sitä mahdollisimman huolellisesti. Omien arvioideni mukaan Tompalta löytyi korkeutta aika saman verran kuin minulta pituutta. Siinä vaiheessa ymmärsin, miten säälittävä olin, koska ajattelin jopa kirjavan ruunan isoksi. Yritin lohduttaa itseäni sillä ajatuksella, että Tyyne olisi voinut laittaa minulle paljon kookkammankin ratsun. Kyllä minä ihan hyvin aion suostua Tompan selkään, mutta kyllä asia minua myös pelotti. Kipitin nopeasti varustehuoneeseen hakemaan ruunan varusteita.
“Ei Tomppa oo niin iso ku vois olla"', sanoin varovaisesti hymyillen siellä Lilin varusteita etsivälle Sukalle.
“Ei Tomppa oo iso, oota vaan ku Tyyne keksii antaa sulle Herkun tai Tessan", tyttö naurahti minulle vastaukseksi.
“Älä pelottele tollee", vastasin nopeasti.
Tiesin kyllä ihan hyvin, mikä hevosista oli Herkku, mutta Tessasta en ollut ihan varma. Epäilin vähän, että se saattoi olla tallin toinen shire. Sukka porhalsi juuri pois varustehuoneesta kantaen Lillin varusteita mukanaan ja minäkin löytänyt jo melkein kaiken tarvittavan.

Taivaalta tihutti vähän pieniä vesipisaroita, kun neljä ratsukkoa oli kerääntynyt kentälle. Tyyne seisoi kentän reunalla valmiina antamaan meille ohjeita. Kierrätin katseeni tutkivasti muissa ratsukoissa. Sukka oli Lillin kanssa minun ja Tompan vieressä. Kahta muuta ratsastajaa en tuntenut enkä kyllä tiennyt heidän ratsujenkaan nimiä. Katselin vähän varoen kentälle kasattua jumppasarjaa. Aloin melkein huomaamattani hermostumaan, kun Tyyne kehotti meitä verryttelemään hetken itsenäisesti. Sain hevosen helposti liikkeelle ja yritin vain rentoutua. Tomppa kulki ehkä vähän jäykästi, mutta syy saattoi myös piillä minussa itsessäni. Jotenkin vain epäilin, etten osannut liikkua oikein hevosen tahdissa, mutta syytin siitä vain jännitystä.
“Amora, tule käymään täällä", kuulin naisen napakan, mutta ystävällisen äänen kentän reunalta.
Suuntasin vähän pelokkaana Tompan Tyynen suuntaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä asiaa naisella saattoi minulle olla. Hänen ilmeestä päätellen se ei kuitenkaan ollut mitään pahaa. Pysäytin ruuna varovasti Tyynen viereen.
“Huomaan, että sua jännittää, mutta yritä rentoutua. Sulla tulee oikeesti olemaan näillä tunneilla hyvä mahdollisuus tutustua myös hevosiin. Mä tiedän, että sä pärjäät kyllä", hän selitti rauhallisesti minulle.
Nyökkäsin varovasti. Olihan minulla paljon kokemusta, mutta siitä huolimatta minua epäilytti. Kuten myös Tyyne oli sanonut, minun piti vain rentoutua, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Kun minä olin palannut muiden joukkoon, aloitimme jumppasarjan. Tyyne neuvoi meitä vielä ennen aloittamista, että okserin jälkeen tehtiin kaksi laukkaa pystylle ja viimeiselle esteelle vain yksi. Harjoitus oli minulle tuttu, mutta epävarmuus yritti hyökätä kimppuuni ollessani Tompan selässä. Toivoin vain hartaasti, että ruuna ei alkaisi käyttäytyä rauhattomasti minun takiani. Henkäisin syvään, kun Tyyne antoi minulle luvan lähteä. Sain ruunan helposti liikkeelle ja nostin laukan vähän epäröiden. Katseeni oli tiiviisti edessä olevassa okserissa. Sillä ei ollut juurikaan korkeutta, mutta siitä huolimatta en tuntenut itseäni täysin itsevarmaksi. Tomppa oli kuitenkin rauhallinen ja tuntui varmalta ratsulta. Ruuna ponnisti hyvin okserille, mutta omasta huolimattomuudestani meinasi ottaa yhden laukan liikaa ensimmäiselle pystylle. Sama meinasi tapahtua toiselle pystylle, mille meinasi tulla kaksi laukkaa yhden sijaan. Pystyin kuitenkin olla siihen ihan tyytyväinen. Vielä se kuitenkaan ollut ohi.
“Hyvä suoritus, kiinnitä enemmän huomiota,Tompan askeliin", Tyyne kommentoi suoritustani.
Katsoin muiden suorituksia, kun odotin, että sain uudestaan luvan lähteä liikkeelle. Luvan saadessani olin heti ensimmäistä kertaa paremmin mukana tilanteessa. Nyt huomasin ruunakin olevan rennompi ja se selvästi piti esteiden hyppäämisestä. Pidin katseeni suoraan eteenpäin ja keskityin muuten hevosen askeliin, jotta ylimääräisiä ei pääsisi tulemaan. Kun Tomppa ponnisti okserille, muistin, miksi pidin esteiden hyppäämisestä niin paljon. Sen ajatuksen jälkeen pystyin pysymään täysin mukana tunnin menossa.

Lopulta Tyyne käski meidät keskihalkaisijalle, missä hän kommentoi lyhyesti tuntia jokaisen osalta. Siinä samalla kaksi vierasta ratsastajaa paljastuivat Outiksi ja Lunaksi.
“Sinulla meni hyvin, vaikka tipuitkin Lilliltä muutaman kerran", Sukalle osoitettu kommentti pisti väkisinkin hymyilyttämään.
Nuori tyttö oli oikeasti ollut tunnilla todella,sitkeä. En olisi varmaan itse jaksanut yrittää niin sinnikkäästi useista tippumisista huolimatta. Nyt ainakin tiesin, ketä en toivoisi ainakaan estetunnille.
“Olit tunnin alussa todella epävarma, mutta menit kuitenkin koko tunnin hienosti. Sinusta tulee vielä taitava", huulilleni nousi pieni hymy, kun kuulin, miten minua kehuttiin.
Kun tuli aika lopettaa tunti kumarruin Tompan selässä varovasti halaamaan sitä. Minulla oli oikeasti voittajafiilis sen tunnin jälkeen. En ollut edes tippunut kertaakaan. Ruuna oli ollut aivan ihana ratsu ja antanut minulle aivan ihana ensiaskeleen hevosten maailmaan.
“Kiitos", kuiskasin hiljaa ruunan korvaan.

Nimi: Aleksandra

10.10.2017 10:44
~I love you tehoeste tunti 8.10~
Talutin Tompan kentälle. Olimme puoli myöhässä mutta mitäs siittä. Kapustin Tompan selkään rennosti. Sen jälkeen lähdimme kohti uraa missä muutkin olivat. Menimme käynnissä kaikki. "Siirtykää raviin!" Tyyne huusi. Kaikki lähtivät rennosti raviin. "kiertäkää laidasta punaiselle pystylle" Tyyne huusi ja kaikki menivät sen. Sitten Tyyne käski "rata alkaa, Allu ja Tompa eka!". Käskin Tompan laukkaan ja kääntymään kohti rataa. Lähdimme kohti sinistä pystyä. "Hop" sanoin. Hyppäsimme sinisen pystyn. "Hop" sanoin taas. Käänsin Tompan ohjausta vasemmalle. Ja hyppäsimme lilan okserin. Sen jälkeen käänytin ohjaa oikealle. Sen jälkeen hypättiin punainen okseri, punaisen okserin toka puomi tippui. "Eih!" sanoin. Laukka simme keltaiselle pystylle. Ja hypättiin. Sitten punainen pysty ja viimeiset siniset. Taputtelin Tapsa sillä tämä oli kuitenkin maailman paras tunti!

Vastaus:

Oikein mukava tarina oli tämä, mutta kirjoitusvirheitä oli muutama ja kuvailua olisi saanut ehkä olla enemmän :). Jotkut lauseetkin saisivat olla tarinoissasi pidempiä - näin tarinaan tulisi pituuttakin lisää ja sitä olisi vielä miellyttävämpi lukea! Mutta oli tämä kuitenkin ehdottomasti kiva tuntikuittaus :-).

Palkaksi saat tietenkin 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Ossian

09.10.2017 17:40
I FLY – TEHOESTETUNTI 8.10.2017

Ossian taputti Trollia kaulalle, kun hän siirsi ponin laukasta ravin kautta käyntiin. Ratsukko oli juuri hypännyt Tyynen rakentaman esteradan verryttelykoossa toisen kerran. Trolli puhisi innostuneesti ja yritti jatkaa käynnin ja ravin välimuodolla eteenpäin. Poika huokaisi syvään aktivoidakseen syvät vatsalihaksensa, minkä avulla Trolli liukui jokseenkin rauhattomaan käyntiin.
– Tosi hyvä, vähän vaan pidä paremmin tasapainossa sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä ja anna laukan mennä eteen ja ylämäkeen, nyt ei olla kouluradalla. Seuraava! selitti Tyyne, samalla kun hän nosti kolmosokserin takapuomia. Juuri kyseiselle esteelle Ossian oli unohtunut matkustamaan, mikä heitti kaarteen jälkeen ponin tasapainon pois radaltaan. Lisäksi ongelmana oli ollut juuri tuo leijailemaan jäänyt kouluratsun laukka, mikä ei onneksi haitannut vielä näin pienillä esteillä. Verryttelykorkeus oli siinä ristikoiden ja puolen metrin välissä.
Seuraavaksi ja viimeiseksi verryttelykokoiselle radalle lähti Luna hevosellaan Briljantilla. Ossian seurasi ratsukon matkaa, miten nyt Trollin pöhimiseltä kerkesi. Joskus oli paljon opettavampaa seurata muiden suorituksia, kuin hinkata samoja virheitä oman ratsunsa kanssa.

Kun Jenny ja Deli selvisivät omalta varsinaiselta radaltaan, alkoi Ossian valmistella Trollia heidän suoritukseen. Tyyne sääti esteitä kahdeksastakymmenestä senttimetristä aina metriin asti, sillä se oli kaksikon kilpailutaso ja esteiden koon vaihtelu teki hyvää Trollin hyppytekniikalle. Ei sillä niin väliä ollut, tässä parivaljakossa ongelma oli lähinnä kuskin koulukiemura-aivot.
Radan ensimmäinen pysty, joka oli samalla sarjan A-osa, ylittyi hyvin, samoin B-okseri. Okserin jälkeen Ossian istui tiiviisti satulaan polvilla rutistaen, eikä kulunut kauaakaan, kun Tyyne karjui kentän laidalta:
– NYT SE PERSUS PENKISTÄ! Tämä sai muut tuntilaiset nauramaan, mutta Ossian ainakin nousi takaisin kevyeen istuntaan, mikä paransi heti laukan sujuvuutta. Trolli lähestyi innoissaan kolmosokseria, jonka takapuomi oli arviolta ehkä hieman alle metrin. Tyyne muistutteli taas sisäpohkeesta ja ulko-ohjasta ja nyt poika oikeasti kiinnitti huomiota tasapainoon. Kaarre tuli tällä kertaa hyvin, mutta Trolli hämmentyi monista avuista ja tuli hieman pohjaan. Ossian reagoi nopeasti hipaisemalla raipalla kaulalle, milloin poni veti urhoollisesti jalkansa ylös, eikä puomi edes kolissut.

Nelos- ja vitoseste ylittyivät ihan hyvin lukuun ottamatta puomin kolisemista valkokeltaiselle pystylle. Viidenneltä esteeltä oli suora suhteutettu kuudennelle esteelle. Verryttelykierroksella ja pienellä estekorkeudella Trolli oli tullut välin ensin kuudella ja sitten viidellä melko suurella askeleella, mutta nyt poni päätti repäistä. Ossianin pidätteistä huolimatta ori kiisi välin neljällä jättimäisellä askeleella, minkä jälkeen se otti vielä suuremman hypyn pystylle. Ossian oli liikkeestä vähän myöhässä, mikä johti jalustimien lähtöön ja tasapainon horjahtamiseen.
Innoissaan heti maankamaralle päästyään Trolli veti ilopukit ja lähti sitten hieman hallitsematta kohti viimeistä sarjaa, aivan kuin se olisi tiennyt radan jo läpi. Tyynen ääni kuului etäisesti jostain, mutta sanoista ei saanut selvää veren kohistessa korvissa. Ossian puristi polvensa satulaan ja lähti ilman jalustimien tukea hyppyyn, joka tuli ennen minkäänlaista valmistautumista – hän ei ehtinyt edes kääntää. Trolli suoritti esteen silti hienosti, mutta kaahattava meno jatkui okserille, mutta vain ratsukon toinen osapuoli loppujen lopuksi ylitti esteen. Trolli veti jarrut pohjaan ja yrittäessään pysyä satulassa Ossian onnistui saamaan suitset mukaansa esteen sekaan.

Koko este lakosi sikin sokin, mutta Trollia ei paljoakaan kiinnostanut. Poni lähti peppuansa heitellen kiertämään kenttää kuin kunniakierroksella konsanaan. Ossian istui tavalliseen verrattuna astetta hölmistyneempänä maassa ja mietti, miksi ihmeessä hän tippui hevosen selästä näin paljon useammin kuin normaalisti.
– Sattuko? huuteli Tyyne.
– Ei kai? ihmetteli Ossian ääneen, samalla kun hän nousi esteen seasta. Toisessa kädessään hän piti suitsia ja toisella kädellä hän pyyhki märkää hiekkaa vaatteistaan.
– No jos pystyt käveleen niin ota poni kiinni niin mä kasaan esteen, ilmoitti Tyyne iloisesti. Ossian kääntyi katsomaan, minne kyseinen poni oli juossut ja siellähän se oli Tapsaa kiusaamassa. Ossian harppoi sinne, sillä vaikka Tapsa olisikin ehkä tehnyt tuttavuutta, selässä istuva Erin ei näyttänyt turhan onnelliselta. Trolli katseli Ossiania kulmiensa alta, mutta tuli iloisesti luokse, kun poika houkutteli porkkanan palalla. Tyhmä, lihava ja nälkäinen poni.
Kun Ossian istui taas melko tukevasti poninsa selässä matkalla kohti punavalkoista pystyä. Yksittäisellä lähestymisellä este ylittyi ilman ongelmia, joten Tyyne käski lähestyä sitä uudestaan ja jatkaa siitä suoraan sarjalle. Pystylle tuli taas hyvä hyppy, samoin sarjan A-osalle. B-osaa Trolli lähestyi korvat heiluen ja veti tällä kertaa liinat kiinni jo hyvissä ajoin ennen estettä. Tällä kertaa kuskikin pysyi mukana kyydissä.
– Ja sarja uudestaan, tue jalalla! neuvoi Tyyne ja ratsukko lähti uudelle yritykselle. Heti pystyn jälkeen Trolli alkoi valua vetelämmäksi, joten Ossian napautti oria pienesti lavalle. Epäröidessään Trolli hyppäsi okserin hieman liioitellen, mutta tällä kertaa poika oli varautunut siihen paremmin. Tyyne käski tulla sarjan vielä kerran ”hyvän mielen saavuttamiseksi”, eikä onneksi suurempia ongelmia ollut. Ossian palkitsi ponia reilusti ja siirsi sen sitten käyntiin. Olihan poni aika hieno!

Vastaus:

Oho, peikkoponi taas vauhdissa! :'D Mutta tosi kiva tarina, jota oli mukava ja helppo lukea. Kuvailit asiat oikein sujuvasti ja kivoilla yksityiskohdilla varustettuna, ja lisäksi käytit tarinassa myös hyvin mielikuvitusta! Eiköhän se Trolli siitä rauhoitu kun syysvillitykset on ohi... x)

Ja tästähän saat palkaksi 10 tuntipistettä lisää :-).

• Tyyne

Nimi: Lullu

07.10.2017 15:39
Yleistunti 4.10.17

Sujautan jalkani toiseen jalustimeen, ja istahdan Topin satulaan. Tarkistan, että jalustimet ovat sopivat ja annan ruunalle pohkeita että se lähtee käynnissä liikkeelle. Oli ensimmäisen tuntini vuoro, pitkään aikaan.

Kävelimme alkukäynnit nopeasti, ja pian jo kokosimmekin ohjat.
"Sitten, kevyessä ravissa liikkeelle. Tehkää paljon ympyröitä ja voltteja", Tyyne ohjeistaa kentän reunalta. Maiskautan ja Topi lähtee tahmeassa ravissa liikkeelle.
"Jenny, selkä suoraksi. Eenu, vaihdapa kevennys. Luna, laita Topiin liikettä", Tyyne huutelee ohjeita kentän laidalta. Maiaskautan ja annan samalla pohkeita. Tunnen, kuinka Topi pidentää askeltaan. Käännän sen ympyrälle R-kirjaimesta. Ravaan C-kirjaimelle asti, ja sitten Topi taas hidastaa. Annan päättäväisesti lisää pohkeita. Kun se ei korvaakaan lotkauta, muistutan ruunaa vähän raipalla.
"Hienoa! Sitten välikäynnit", Tyyne käskee.
"Ptrrr, poika", sanon hiljaa Topille ja pidätän hieman ohjista. Se hidastaa heti hitaaseen käyntiin. Annan vähän pohkeita, ja Topi kävelee hieman reippaampaa käyntiä.

"Sitten ohjat tuntumalle, jos löysäsitte niitä. Tehkääpä jokaiseen kulmaan tarkasti kymmenen metrinen voltti, ja olisi suotavaa jos hevonen taipuisi niskasta ja olisi hyvin kuulolla avuille. Sitten lyhyet sivut mahdollisimman lyhyellä askeleella, lukuun ottamatta voltteja. Pitkät sivut sitten pitkällä askeleella. No niin, Luna ja Topi aloittavat", Tyyne antaa pitkät ohjeet. Hymyillen, ja lähden kääntämään Topia kymmenen metriselle voltille. Huomaan, ettei se ole ihan kymmentä metriä, mutta ainakin ruuna on ihan hyvin avuilla.

Teimme monta volttia, ja pian oli laukkatyöskentelyn aika. Olin samassa laukkaryhmässä Elizan, Ulrikan, ja Lindan kanssa.
"Lindan ryhmässä Eliza voi aloittaa, ja Eenun ryhmässä Lamorak voi aloittaa!" Tyyne antaa ohjeet ja aloitamme laukkailun.

"Sitten loppukäynnit, koko uraa pitkin", Tyyne antaa viimeiset ohjeet. Löysään ohjia ja kiittelen Topia vuolaasti.
"Sitten vain, Luna ja Topi kärjessä kaartoon!"

Vastaus:

Erittäin kivasti kirjoitettu tuntitarina! Mitään isompia kirjoitusvirheitä en löytänyt ja teksti oli oikein selkeää sekä hyvälaatuista, olet kyllä kehittynyt kirjoittamisessa hurjasti :). Kuvailit kivan yksinkertaisesti ja yksityiskohtiakin oli tuntikuittaukselle riittävästi.

Palkaksi saat tottakai 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Sukka

07.10.2017 14:00
tehoestetunti 8.10

Tilli toikkaroi tipuaskelin tehoesteiden
taakse; tuntsari tiiraili toisia tuntiheppoja takamustaan taakseen työnnellen. Taianomaisesti tuivertaen tuuli työnsi Tillin tukkaa tyyrpuuriin, tyynen työhevosen tirkistellessä tyytymättömänä takaisin tarhoille. Taputin Tillin tahmaista takapäätä tyytyväisenä tuntiin.

// Vähän erilainen tuntikuittaus tällä kertaa. (:

Vastaus:

Haha, olipas ihana tuntikuittaus! :'D Hauskaa että innostuit väkertämään tällaisen - on kyllä ihanan erilainen teksti ja tykkään hurjasti ;).

10 tuntipistettä lisää saat tästäkin palkaksi!

• Tyyne

Nimi: Jenny

29.09.2017 20:03
Yleistunti 27.9.

Tänään se sitten mitattiin, oliko Pertsa oikeasti niin mahtava maastoesteillä, mitä sen oltiin kuvailtu olevan.

Äreän ponin ilme kirkastui heti, kun se tajusi, että olimme menossa maastoon. Poni ei olisi malttanut pysyä aloillaan edes selkään nousuun kuluvaa aikaa, joten se pyöri malttamattomasti ja viskoi päätään.
"Tyyne, voisitko sä millään auttaa?" kysyin tallin omistalta. Hän tuli pitelemään Perttua paikallaan sen aikaa, että sain satulavyön kiristettyä ja ponnistettua satulaan.
"Energiaa sillä ainakin on", Tyyne naurahti.
"No näköjään", irvistin ja nappasin ohjat topakasti käsiini. Vilkaisin muita tuntiratsastajia, jotka olivat myös päässeet omien ratsujensa selkiin.
"Kaikilla näyttää olevan asianmukainen varustus kunnossa, hyvä", Tyyne sanoi ja tarkkaili turvaliiveihin pukeutuneita ratsastajia. Ratsuilla oli kavioissaan nurmihokit ja tietysti jaloissa oli myös suojat. Tyyne lähti reippaasti johdattamaan meitä kohti peltoa poutaisessa syyssäässä.

Pellolle oli rakennettu viisi 80 senttimetriä korkeudeltaan olevaa estettä. Niistä Perttu vasta innostuikin ja olisi varmasti heti ollut valmis hyppäämään ne, mutta ensin piti suorittaa alkuverryttely. Rauhoittelin ponia, jolla oli suussaan vahvempi kuolain, juurikin siksi ettei se pääsisi viemään minua 100-0.
"Verrytelkää hevosia esteiden ympärillä ja hakekaa tuntumaa niihin. Teidän pitää pystyä hallitsemaan ratsunne täysin sitten hyppäämisvaiheessa", Tyyne ohjeisti. Homma oli jo melko tuttua minulle - vauhtia sai olla, mutta sen täytyi olla hallittua. Hevonen ei saanut lähteä pois avuilta, sillä se olisi aiheuttanut vaaratilanteita kiinteitä esteitä hypätessä. Minua hieman hirvitti, miten saisin Pertun hallittua, kun jo nyt se tuntui juoksevan altani pois.
"Jenny tee paljon voltteja, pakota se kuuntelemaan sinua ja ottamaan rauhallisemmin!" Tyyne huusi. "Pidäte, pidäte, pidäte!"
Hiljalleen Perttu alkoi kuunnella minua. Todellakin pidätteet tulivat tarpeen ponin kanssa.
"No niin, hyvä!" Tyyne kehui.

Seuraavaksi alettiin hyppäämään verryttelyesteenä pientä tukkiestettä.
"Lyydia voi vaikka aloittaa Donitsin kanssa", Tyyne sanoi ja Lyydia ohjasi upean näköisen friisiläisen kohti estettä. Tupsujalkainen ori ylitti esteen leikiten. Vuorotellen jokainen tuntilainen ylitti esteen, eikä siinä ilmennyt ongelmia kenelläkään. Perttu oli arvatenkin vauhdikas poni, mutta sain sen yllättävän hyvin pidettyä aisoissa. Hyppäsimme tukkiestettä pari kertaa, jonka jälkeen siirryimme hyppäämään risuestettä.
"Ulrika ja Tilli ensin!" Tyyne sanoi ja maksanvärinen risteytyshevonen ampaisi reippaasti estettä kohti, hieman jännittyneen näköinen Ulrika satulassaan. Turvallisesti Tilli kuitenkin kuljetti Ulrikan esteen toiselle puolelle.
"Hienoa!" Tyyne kehui hymyillen. "Sitten Jenny ja Pertsa!"
Pertsan vauhti ei ollut aivan yhtä tasaista kuin Tillin. Käänsin Pertun voltille, jotta se hieman rauhoittuisi. Takapää lensi pari kertaa ilmaan.
"Perkele, käyttäydy nyt!" puhisin satulassa. Laukkasin "Perkeleellä" vielä hetken aikaa voltilla, kunnes sain ponin kunnolla hallintaani. Sitten ohjasin ruunan risuesteelle, joka ylittyi jättimäisellä loikalla. Perttu korskui energisenä ja harja hulmusi. Ainakin selvisimme esteestä hengissä.

Yksittäisten hyppyjen jälkeen oli vuorossa rata. Rataan kuului tukkieste, kulmaeste, tuolieste, risueste sekä sianselkä. Pellolla vallitsi jännittynyt tunnelma, kun kaikki odottivat, kuka saisi ensin lähteä maastoesteradalle.
"Eliza ja Topi voivat aloittaa!" Tyyne lopulta ilmoitti. Keijukummun uusin tulokas, ylikasvanut connemaranponi Topi lähti radalle rauhallisessa temmossa. Radan edetessä Eliza sai kaivettua ruunasta enemmänkin intoa ja loppuradan kaksikko ylitti reippaassa tahdissa.
"Loistava suoritus! Kehu Topia", Tyyne huudahti iloisena. Elizakin näytti iloiselta ratsunsa satulassa.
"Kuka haluaa olla seuraava?"
Linda lähti radalle Monnin kanssa, ja kun he olivat selvinneet radasta kunnialla, ohjasin Pertun radan alkuun. Rautias nosti laukan innokkaasti ja jälleen lensi yksi ilopukki. Otin ruunan nopeasti takaisin haltuun ja pian se laukkasi hyvässä ryhdissä kohti ensimmäistä estettä. Hyvällä tyylillä valkopäinen ruuna loikkasi tukkiesteen yli ja suuntasi korvat hörössä kohti sitä seuraavaa kulmaestettä. Tasainen hyppy tuli sillekin esteelle. Kaarsin ponin kulmaesteen jälkeen sianselän ohi ja siitä tuoliesteelle. Sekin ylittyi kevyesti, vauhdikkaalla perttumaisella tyylillä. Lopuksi ylittyivät vielä risueste ja sianselkä.

Perttu oli ylittänyt kaikki esteet rohkeasti ja hyvällä tekniikalla. Vaikka vauhtia oli toisinaan hieman liikaa, olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että ruuna oli täydellinen kenttäponi. Kyllä meistä vielä hyvä ratsukko kehkeytyisi!

Vastaus:

Superkiva tarina, jossa oli todella hyvää ja miellyttävää tekstiä! Kuvailit kaiken tarpeellisen oikein hyvin ja yksityiskohdat olivat ihania ♥. Tekstiä oli miellyttävä lukea, sillä se oli selkeää ja sisältö oli kaikin puolin mielenkiintoista. Kivasti myös kuvailit muiden tunnin ratsukoiden suorituksia! :)

Ja palkaksi tästä saat tietysti uudet 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

19.09.2017 18:11
Naperotunti

Olimme tallin käytävällä Tyynen, Jennyn ja Lyydian kanssa odottamassa naperotunnin ratsastajia. Sisään tuli hyvin huolitellun näköinen nainen.
-Hei. Uhh, täälläpä haisee. No mutta, Iisa tulee sille tunnille mikä on kai kohta alkamassa. Pärjäättehän jos käyn vielä asioilla?
-Pärjätään kyllä, Tyyne sanoi hymyillen.
-Hyvä. Iisa, äiti tulee sitten seitsemän jälkeen hakemaan. Muista totella ja ole nätisti, heippa!
Nainen pyyhälsi ulos yhtä nopeasti kuin oli talliin tullutkin ja tyttö pyöräytti silmiään. Ilmeisesti hän oli tottunut siihen, että äitinsä lähti aina jonnekin ja nyrpisteli tallin tuoksuille.
Mitä, hevosen tuoksu ja se, kun astut talliin, on maailman paras tuoksu. En vain voinut käsittää, kuinka joku ei siitä pitänyt.
Talliin tuli myös kolme muuta tyttöä. Iisa oli ehkä päiväkoti-ikäinen, korkeintaan eskarilainen. Muut tytöt olivat olivat ehkä jotain ekaluokkalaisia.
-No niin, hei vaan kaikki. Minä olen tallin omistaja Tyyne ja tässä ovat ihanat hoitajamme Eliza, Jenny ja Lyydia. He auttavat teitä hevosten kanssa sekä taluttavat tunneilla. Heiltä jokaiselta voi kysyä apua ja minulta myös. Jaetaan sitten ratsut, jotka hoitajamme ovatkin hakeneet jo talliin. Iisalle Sera, Saijalle vaikkapa Penni, Kaisalle Lilli ja Katrille Mango. Minä autan vaikka Lillin kanssa niin menkää muut hoitajien mukaan.
Iisa tuli minun mukaani ja kävimme etsimässä hänelle jo kypärän. Omat hanskat hänellä olikin mukana, joita hän esitteli minulle. Ne olivat vaaleansiniset näppylähanskat, joissa oli hevosenkuva. Kehuin niitä kauniiksi ja menimme Seran karsinalle. Silloin alkoi kysymystulva.
-Miksi minä en saa harjata ponia? Miksi sillä on suitset? Entä miksi sillä on satula? Miksi olet tämän ponin hoitaja? Mitä se edes tarkoittaa? Miksi pitää olla kypärä? Miksen saa ratsastaa ilman talutusta? Saanko antaa sille porkkanan?
Iisa ei tainnut olla ratsastanut koskaan aiemmin, kysymyksistä päätellen. Yritin vastata parhaani mukaan, jotta se tyydyttäisi tytön tiedonhalun. Lupasin kyllä tytölle, että hän saa sitten ratsastuksen jälkeen harjata Seran ja antaa ponille palan porkkanaa, jos Sera olisi kiltisti.
Jenny ja Lyydia virnuilivat minulle, ja ehkä vähän Tyynekin, kun Iisa esitti minulle niin paljon kysymyksiä eikä tyttö pysynyt hiljaa oikeastaan ollenkaan.
Kun kaikki hevoset oli varustettu ja tytöilläkin oli kypärät ja hanskat, menimme Tyynen ja Lillin johdolla kentälle.

Autoimme tytöt ponien selkään ja Tyyne käski lähteä kiertämään kenttää uraa pitkin. Pennillä ei nyt ollutkaan taluttajaa, mutta muilla poneilla, Seralla, Mangolla ja Lillillä oli taluttajat. Tyyne korjaili tyttöjen asentoja. Kantapäät alas ja nyrkit pystyyn. Iisa muisti pitää kantapäät melko hyvin alhaalla, mutta muistutin niistä muutaman kerran. Tähän mennessä Sera oli ollut kiltisti eikä ollut vikuroinut ollenkaan. No, olimmehan kävelleet vain uraa pitkin, mutta poni sentään käveli ja reippaasti. Olin Serasta ylpeä ja taputin sitä, johon Iisa tarttui heti.
-Miksi sinä taputit Seraa?
-Siksi, koska se on kävellyt kiltisti ja reippaasti. Sitä ei Sera nimittäin läheskään aina tee.
-Okei, näyttää hyvältä, joten aletaanpa tehdä pysähdyksiä sekä voltteja pitkille sivuille. Ratsastajat istuu syvälle satulaan, nojaa vähän taakse ja pidättää ihan aavistuksen ohjista. Taluttajat auttaa.
-Okei, hienosti kaikilla. Lillin vauhtia voisi vielä vähän hillitä.
Iisa oli saanut Seran pysähtymään melko hyvin, minun ei tarvinnut auttaa kuin ihan vähän. Sillä oli varmastikin paljonkin vaikutusta, että olin ehtinyt ratsastaa Seran äsken hyvin avuille.
-Hienot voltit kaikilla, ponithan toimivat melko hyvin. Jatketaan pysähdysten ja volttien tekemistä ja vaihdetaan suunta.
Jatkoimme kävelemistä ja volttien tekemistä. Yhdessä vaiheessa Seralle ilmeisesti riitti ja se pysähtyi uralle. Maiskutin vähän ja se ei auttanut. Sanoin Iisalle, että nojaa vähän taakse ja läpsäytin Seraa narulla. Sera lähti liikkeelle ja otti muutaman raviaskeleen, mutta jäimme käyntiin.
-Ohoh, jokohan Sera tylsistyi pelkkään kävelemiseen ja haluaisi mennä vähän kovempaa, Tyyne naureskeli.
-Haluaisitteko mennä vähän ravia?
-Joo! Kuului iloisia huudahduksia.
-Okei. No mennäänpä vaikka pitkillä sivuilla ravia ja lyhyillä käyntiä ja tehkää lyhyillä sivuilla voltit. Ei tarvitse mennä kovaa ravia.
Penni siirtyi tahdikkaseen keskiraviin.
-Soo, prr, Penni ei niin lujaa. Kaikki käyntiin.
-Muutkin ratsukot olivat jo siirtyneet raviin, mutta taluttajien avustuksella ponit saatiin käyntiin.
-Tässähän joutuu näköjään opettajakin töihin, Tyyne naureskeli iloisesti ja meni taluttamaan Penniä.
-Ja sitten ravia.
Ratsastajat hölskyivät ponien selässä ja Pennikin meni nyt rauhallisemmin, kun Tyyne oli taluttamassa. Minä taas olin kovin ylpeä Serasta, kun se oli niin nätisti. Eikä pukitellut ollenkaan.
Myös Mangon ja Lillin kanssa näytti menevän hyvin, vaikka Lilli olisi tahtonutkin mennä paljon kovempaa, mutta Lyydia sai pidettyä Lillin hienosti aisoissa.
-Siirretään ponit sitten käyntiin. Vaihdetaan suunta koko rata leikkaa-kuviolla ja annetaan poneille pitkät ohjat.

Tallissa Iisa ei halunnut ottaa Seralta varusteita pois, eikä hän varmaan olisi ylettynytkään. Tein sen sitten hänen puolestaan ja kerroin koko ajan, mitä teen. Kysymyksiä alkoi taas tulvia nyt ja kun veimme varusteet satulahuoneeseen.
-Miksi satulavyö piti laskea alas, miksei sitä saanut vain pudottaa? Miksi satulavyö piti nostaa satulan päälle? Miksi kuolaimet piti pestä? Miksi suitset piti niputtaa vai mikä se sana oli?
Selitin jälleen Iisalle kärsivällisesti kaiken, mitä hän oli kysynyt. Karsinassa alkoi tulla lisää kysymyksiä, kun olimme harjaamassa Seraa.
-Miksi pitää pitää vielä kypärää päässä, kun eihän sinullakaan ole? Miksi poni pitää laittaa kiinni? Miksi poni pitää harjata? Miksi kaviot pitää puhdistaa? Joko voin antaa porkkanan?
Selitin Iisalle taas kärsivällisesti juurta jaksain kaiken, mitä hän halusi tietää. Serakin oli yllättävän nätisti harjauksen aikana ja kyllä se oli porkkanansa ansainnut. Kävin hakemassa puolikkaan porkkanan ja pihistin itselleni toisen puolikkaan. Annoin porkkanan Iisalle ja sanoin, että hän voisi laittaa porkkanan Seran ruokakuppiin. Näin Iisa teki ja pidin Seraa narusta kiinni, niin se ei söisi tytön sormia. Iisa katseli innoissaan, kun Sera rouskutti porkkanaa. Iisa taputti Seraa ja sanoi:
-Kiva poni.
Riisuin Seralta riimun ja suljin oven. Samassa tytön huoliteltu äiti tuli talliin nenäänsä nyrpistellen.
-Hei Iisa. Oliko kivaa? Nainen jopa hymyili hetken, tosin vähän väkinäistä hymyä.
-Oli tosi kivaa! Poni oli tosi kiva ja taluttaja myös, haluan uudestaan.
-Katsotaan sitä myöhemmin, nyt lähdetään. Nainen nappasi tytön kädestä kiinni ja lähti retuuttamaan tätä ulos.
-Heippa, yritin huikata vielä perään, mutta he eivät tainneet kuulla sitä.
-Siinäpä vasta nainen, Tyyne huokaisi. Toivottavasti Iisa pääsee vielä ratsastamaan.
-Jep, mutisin ja rouskutin porkkanaa, jonka olin itselleni pihistänyt.
Tyyne katsoi minua ja alkoi nauraa.
-Sinut näkee nykyään aina syömässä porkkanaa. Terveellistä välipalaa.
Lyydia ja Jenny alkoivat nauraa. Läksimme kaikki kolme satulahuoneeseen ja aloin putsata Seran satulaa, niin se olisi seuraavalle ponille mukava käyttää, kun ostaisin Seralle uuden satulan, jota olin katsellut jo jonkin aikaa. Viimeinkin rahani riittäisivät siihen. En malttanut odottaa pääseväni ostamaan satulaa ja jotain kivaa huopaa siihen kaveriksi.

Vastaus:

Olipas ihanalla tyylillä kirjoitettu tarina! Mukavaa että sinäkin innoistuit kirjoittamaa tarinan naperotunnista, taluttajia tarvitaan aina ;). Tarina oli kaikin puolin oikein mukavasti kirjoitettu ja miellyttävä lukea, tykkäsin erityisesti keksimistäsi kysymyksistä jotka Iisa kysyi tarinassa! :'D

Ja tästähän saat palkaksi tietenkin taas 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

14.09.2017 19:28
Tehoeste 3.9.

Tänä päivänä minulla olisikin tehoestetunti, johon olin halunnut tulla niin ikään vierailevana tähtenä. Tai no, minä mikään vieraileva tähti ollut. Ennemminkin kouluratsastaja minä olin, mutta halusin tulla estetunnille, jossa mentiin kunnolla esteitä. Sinällään minä en ollut kouluratsastajakaan, hehän ovat aina pitkiä ja laihoja, enkä minä todellakaan ollut pitkä enkä nyt ihan laihakaan, sellainen sopusuhtainen. Esteistä kyllä tykkäisin kovasti, mutta ehkä se kouluratsastus ja kaikki kiemurat ja vänkyrät oli enemmän minun juttuni.

Tunti olisi vasta illemmasta, kun muut tuntilaiset olisivat koulussa. No, ehdinpähän käydä jo kaupassa ja ehkä tehdä ruuankin, niin ei jäisi iltamyöhään.
Melko pitkään piti miettiä mitä sitä söisi, kun tuli käytyä kaupassa vain pari kertaa viikossa ja ostettua kerralla useamman päivän ruokatarpeet.
Keksin sitten kuitenkin seuraaville neljälle päivälle ruuat, kirjoittelin niihin tulevat ja muutkin tarpeet kauppalistaan ja ei muuta kuin itse kauppaan.

Ulkona oli mukava ilma. Ihmisillä näkyi olevan takkia päällä ja mitä minulla oli? Edelleenkin ohut huppari ja hanskat kädessä ja kuumahan minulle tuli. Oli siinä se hyvä puoli, että talvella ei tullut helpostikaan kylmä, mutta kesällä aina lähti lähes taju helteellä ulkona käydessä.
Kaupassa oli nyt jotenkin paljon ihmisiä ja minua alkoi ahdistaa. Olinhan jo tottunut ihmispaljouteen, mutta kaikki hyppivät eteen ja kaupan työntekijäkin laittoi justiinsa laatikkopinonsa siihen eteen, mistä olin ottamassa jotakin tuotetta. Kaiken lisäksi samainen työntekijä puski siihen missä ostamaani tuotetta oli ja vielä joku asiakaskin siihen itsensä tunki.
Selvisin kuitenkin kotiin siitäkin kauppareissusta. Kotona minua ja miestäni, joka oli ollut kanssani kaupassa, odotti yllätys. Ensinnäkään ei meinannut päästä sisälle, kun kissat olivat vähän juosseet ja eteisen matto oli mytyssä välioven edessä. Keittiöön päästyämme siellä odotti pahempi yllätys, kunnon paskarallia oli kissat menneet. Jälkiä oli kivasti keittiön lattiassa sekä vessassa. Siellä se nyt ei ollut paha, kun sieltä se oli helppo siivota, mutta keittiö. Onneksi oli jo valmiiksi ikkunat auki.
Yleensä kissapiireissä kutsuttiin paskaralliksi sitä, kun laatikolla käynnin jälkeen kissat juoksevat vähän päättömänä ympäri kämppää, vaikka se jäisi siihen pelkkään juoksuun. Mutta nyt oli kyllä menty varsinaista paskarallia ja takapuoli pyyhitty moneen paikkaan. Melkeinpä tiesin, kumpi kissoista se oli.
Eipä siinä auttanut kuin laittaa mies purkamaan ostokset ja alkaa itse siivoamaan. Onneksi siivous oli melko helppoa ja nopeaa, toisin kuin joskus.
Aikaa estetuntiin oli vielä jonkin verran, joten luin uutiset, lähettelin pari työhakemusta ja pelasin koneella.

Olin tallilla jo ennen puolta kuutta, tunti alkaisi kuudelta. Meitä olikin tunnilla vain kolme, ehtisimmekin tehdä tehtäviä ihan rauhassa.
Listassa, nimeni perässä luki Kerma. Oi, olinkin halunnut Kermaa ratsukseni jollekin tunnille ja nyt sain. Kerma oli niin kivan värinen ja muutenkin vaikutti mukavalta hevoselta. Kerma ja muutkin ratsut olivat vielä tarhassa, joten katsoin tarhakartasta, missä tarhassa Kerma ulkoili ja lähdin hakemaan hevosta.

Kermalla olikin jo riimu päässä, kuten olin arvellut, kun karsinan ovessakaan ei riimua ollut. Tehtäväkseni jäi napsauttaa naru kiinni riimuun. Se ei tuottanut ongelmia ja Kerman olin tunnistanut helposti hevoskatraan joukosta. Muita hevosia jouduin kyllä vähän hätistelemään kauemmaksi, etteivät ne olisi karanneet samalla tarhasta, kun langat olivat hetken auki, jotta sain Kerman pois tarhasta.

Laitoin Kerman tallin käytävälle kiinni molemmilta puolilta ja aloin harjata tammaa kumisualla pyörivin liikkein. Tuntui jotenkin tutulta olla tässä, kun Seran karsina oli heti viereinen karsina ja tässä hollilla pystyi laittamaan hevosen käytävälle kiinni.
Kerma ei ollutkaan oikeastaan likainen, joten muutama pyöräytys kumisualla riitti ja aloin harjata tammaa pehmeällä harjalla. Kerma oli kiltisti ja rauhallisesti käytävällä ja tamma katsoi uteliaana ympärilleen. Ympärillä ei nyt vain tapahtunut oikeastaan mitään, paitsi kun Jenny ja Sukka pyyhälsi talliin, Kerma nosti päänsä heti uteliaana.
-Oi sinä sait Kerman, Sukka hihkui iloisena ja Jennykin kävi rapsuttamassa tammaa.
Jatkoin Kerman harjaamista sekä harjasin otsaharjan ja hännän nätiksi. Puhdistin kaviot sekä öljysin kaviot ja vein purkin takaisin satulahuoneeseen. Laittelin vielä Kermalle suojat ja hain tamman varusteet.
Nostin satulahuovan tamman selkään, romaani siihen päälle ja sitten vielä satula. Laskin vyön toiselta puolelta ja kiinnitin sen ensimmäisille rei’ille. Aukaisin riimun lukon ja pujotin riimun tamman kaulalle. Nostin suitset tamman päähän ja mukana oli vanha tuttu martingaali ja kuolaimissa olikin tutit, joten annoin niiden olla siinä. Ei ne siinä huvikseen ollut vaan varmasti ihan hyvästä syystä. Miksi ihmeessä hevosen kuolaimissa huvikseen olisi tutit, ei miksikään. Lähdin kentälle muiden tuntilaisten eli Jennyn ja Sukan ja heidän ratsujensa kanssa.

Tyyne olikin koonnut jo esteet, joita tänään hyppäisimme. Tyyne kävi punttaamassa minut Kerman selkään ja auttoi vielä jalustinten kanssa sekä katsoi, että vyö on kireällä.
Aluksi kävelimme uraa pitkin ja tehtävänä oli tehdä aina lyhyellä sivulla puolipidäte ja satunnaisessa kohdassa pysähdys. Ideana oli, että hevosen jalat olisivat tasaisesti.
-Kermalla hyvin, Tillillä takajalka aavistuksen liian takana. Ota yksi askel eteenpäin. Deli hyvä.
Jatkoimme oikeastaan melko pitkään tätä, kunnes saimme tehtäväksi siirtyä raviin ja lähteä tekemään voltteja.
-Eliza älä kaadu kulmassa.
-Yrittäkää pitää hevosilla tasainen tahti koko ajan. Hevoset eivät saisi yhtään hiljentää tai nopeuttaa ravia.
Kerma oli kuuliainen ja tykkäsin ratsastaa Kermalla. Vaihdoimme käynnissä suunnan ja ravi ja voltit jatkuivat vielä. Ravia jatkui todella pitkään ja minun alkoi koskea vähän jalkaan. Mietin vain mielessäni, että pääsisimmepä jo käyntiin.
Ravia jatkui kuitenkin vielä hetken aikaa ja kipukin loppui. Tyyne antoi meidän jäädä kävelemään.
-Okei, kerätkää ohjat tuntumalle ja aletaan tulla ristikko, pysty, okseri-linjaa. Ristikon ja pystyn väliin yksi laukka-askel ja pystyn ja okserin väliin kaksi. Okseri on 80 cm, kaikki selviää siitä. Jenny aloittaa!
-Hereillä siellä, ratsasta Deliä koko ajan eteenpäin.
Deli otti muutaman sivuaskeleen.
-Pohkeella vaan eteenpäin, anna mennä esteen yli.
-Muuten hyvä, pystyn ja okserin väliin selvästi kaksi askelta, meinasi jäädä väli vähän lyhyeksi.
-Ja Eliza ja Kerma.
Ratsastin Kermaa linjaa kohti parhaani mukaan ja Kerma tuntui hyvältä. Se oli sopivan reipas eikä rynninyt ollenkaan, vaikka Tyyne oli siitä minua varoittanut.
-Hieno Kerma. Ja Sukka ja Tilli.
-Hyvä Tillin kanssa ja uudestaan kaikki.
Hyppäsimme ties kuinka monennetta kertaa tätä sarjaa, kunnes Tyyne ilmoitti, että kaikki raviin ja paljon voltteja.
-Eipä jäädä sinne nukkumaan. Heti perään tullaan okseri ja trippeli. Trippelin ylin puomi on 90 cm. Eliza et kai ole ainakaan hypännyt aiemmin 90 cm. Ihan rohkeasti vaan pohkeita ja eteenpäin. Kerma on hyvä ratsu ja se hyppää takuuvarmasti.
Jenny ja Deli hyppäsivät ensimmäisinä.
-Selvästi pari askelta sinne väliin, sinun täytyy nyt vähän koota askelta.
-Eliza hyvä rytmi. Katso eteenpäin, ei Kerman niskaan. Kädet hyvin puolessa harjassa ja jalat hyvin.
-Noin, hienosti taas selvisit ison esteen yli.
-Tilli hieman vauhtia lisää, älä pidättele.
-Nooin, hyvä.
Olimme tätäkin sarjaa hypänneet jo jonkin verran, kun Tyyne sanoi:
-Ohoh, johan meillä meni hieman yliaikaa. No, ei se mitään, eipähän ole muita tunteja ja tulipahan tehokas tunti. Jääkää käyntiin ja lopetellaan.

Taluttaessani Kermaa talliin tuumasin itsekseni, että nyt tiedän, mitä tehotunnit tarkoittavat. Minulla oli kuuma ja jalkoihin vähän koski sekä Kermakin hieman puuskutti. Lisäksi minulla oli ihan älytön jano ja minun täytyi päästä pian juomaan.
Käänsin Kerman taas käytävälle ja aloin rauhassa ottaa Kermalta varusteita pois. Vein varusteet satulahuoneeseen ja aloittaessani vasta harjaamisen Jenny ja Sukka sanoivat minulle jo heipat, he lähtisivät jo tallilta. He olivatkin olleet nopeita. No, minä jatkoin Kerman harjaamista ja harjasin jalat oikein huolellisesti. Laitoin myös tamman jalkoihin kylmäyspatjat ja katsoin kellosta aikaa, milloin ne pitäisi ottaa pois.
Näin Tyynen tulevan käytävälle, jossa itse harjailin Kerman suojia ja vielä hieman Kermaakin.
-Ai Eliza olitkin vielä täällä. Jenny ja Sukka lähtivätkin jo. Aloittelen tässä tekemään jo iltatallia.
-Minulla ei ole tässä mihinkään kiire, joten voin auttaa.
Muilla tallilaisilla, ainakin suurimmalla osalla olisi huomenna vielä koulua ennen kuin olisi viikonloppu, niin heidän täytyi jo varmastikin siksi lähteä. Minulla ei mitään menoja ollut, joten jäin mielelläni auttamaan Tyyneä iltatallissa.
Otin Kermalta patjat pois jaloista, talutin tamman karsinaansa, rapsutin tätä ja suljin karsinan oven.

Vastaus:

Oikein kiva, mukavan pitkä tuntitarina! :-) Ihana muuten tuo ekan kappaleen selitys x). Tarina oli oli hyvin kirjoitettu ja teksti oli virheetöntä, joten sitä oli helppo lukea! Esimerkiksi hyppyjä olisit voinut kuitenkin vähän tarkemmin kuvailla :).

Saat tästä palkaksi tietysti 10 tuntipistettä lisää.

• Tyyne

Nimi: Woojin

11.09.2017 13:28
Tehokoulu 11.09.2017

Tunsin jo Loton selkään istuttuani, että sormeni kipeytyisivät tunnin aikana. Ehdin juuri ja juuri satulavyön kiristää, kun kärsimätön kopukkani lähti kävelemään uraa pitkin ravinläheistä käyntiä.
“Soo, prr,” yritin saada oria rauhoittumaan, pidättäen kevyesti aina muutaman askeleen välein. Kenties tummaharjalla oli liikaa energiaa, eikä koulutuuppailu tuntunut kiinnostavan pätkääkään. Lotto katseli jatkuvasti ympärilleen esteiden varalta, ja taisi muutaman kerran vilkaista kentän aitojakin sillä silmällä, “joko hypätään?”. Istuin kuitenkin rentona hevosen selässä, jotta sen ei tarvinnut yhtään enempää vauhkoilla.

Alkukäyntien jälkeen Loton pää vasta nousikin. Ori vilkuili ympärilleen niin suloisen innokkaana, harmikseen tuloksetta. Raviin ympyrällä siiryttyämme herra onneksi tajusi, että sillä tunnilla ei mentykään tuhatta ja sataa puomien ylitse, vaan rentoutettiin vartalo rytmikkääseen liikkeeseen minun apujeni mukaan. Muutaman kerran jouduimme siirtymisien kanssa kamppailemaan, mutta yhteinen sävel löytyi hyvien yrityksien ansiosta. Huomasin kuinka mainiosti Lotto taipui sisään, mutta peräpää jäi pakolla minulta huomaamatta. Tähän Tyyne huikkasikin, että voisin aktivoida Loton takapuolta hieman. Täten aloin hiljalleen herättelemään ratsuani koko kehon alueelta, ja askel alkoi lentämään varsin ryhdikkäästi, vaikka heti käynnistä raviin siirron jälkeen jalat muutaman kerran laahasivatkin.

Kahdeksikkotehtävässä Lotto alkoi jo hieman hyytymään. Jaksoi se ravata ja vielä laukata päädyissä, mutta käyntisiirtymisissä kahdeksikon keskikohdassa käynti alkoi löntystämään. Pyrin kuitenkin saamaan oriin puhtia työstämällä tätä eteenpäin istunnallani, osoittaen että tunti ei ollut vielä ohi. Kerran siirtyessämme käyntiin Lotto meni sekaisin rytmissä, ja kompuroi etujaloillaan hieman. Laukka nousi kuitenkin reippaasti, eikä jalkojen työskentelyssä ollut siinä suurempia vikoja. Muutaman kerran Tyyne kehotti, että voisimme saada siirtymät tehtyä hieman näpsäkämmin. Lotto kieltämättä vaikutti hieman hitaalta, vaikka kuinka yritin pitämään orin hereillä ja aktiivisena tehtävän suhteen. Onneksi juuri ennen tehtävän loppua saimme muutaman onnistumisen peräkkäin, ja niin sai ilmeisesti muutkin ratsukot, sillä Tyyne vaikutti varsin tyytyväiseltä. Hän kehui meitä kaikkia, ja käski taputtamaan ratsuja kunnolla.

Loppuverryttelyt saimme tehdä itsenäisesti, joten otin Loton kanssa hetken ravia pitkällä ohjalla. Päästin jalustimet jaloistani ja annoin orin viedä minua, kun oli niin hyvin kuunnellut minua koko tunnin, vaikka laiskuus meinasi muutamaan otteeseen kaapata vallan. Parin ravikierroksen jälkeen pyysin hevosen käyntiin, ja siinä vasta tämä hidastikin. Askel pysyi pitkänä, mutta laahasi hitaasti kentän hiekalla. Tätä Tyyne kommentoi huvittuneena, mutta myönsi olevan ylpeä uudesta tulokkaasta kömpelöistä jaloista huolimatta. Oloni oli pitkästä aikaa ihanan rutiininomainen ja hallittu, sillä tuntui ihanalta saada ohjausta ammattitaitoiselta ja vielä niin mukavalta ihmiseltä. Rapsuttelin Lotolle kiitokset, kunnes valuin alas hevosen selästä. Maahan tömähdettyäni tiesin heti, että tulisin huomenna arastamaan sisäreisiäni. (Enkä voinut olla tästä tyytyväisempi.)

Vastaus:

Olipas erittäin mukava tuntitarina! :) Tykkään sun kirjoitustyylistä hurjasti, se on niin selkeä ja tekstiäsi on todella miellyttävä lukea. Kuvailit Lottoa ihanalla tavalla ja etenkin sen liikkeistä kerroit hyvin.

Tästä ansaitsit 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Sukka

09.09.2017 08:42
tehoestetunti 10.9

Kumma kyllä, en yllättynyt lainkaan, kun jo pari päivää Mimmin lähdön jälkeen tallissa seisoi uusi poni. Eikä mikä tahansa poninroikale, vaan kuuleman mukaan aivan ihana ja sympaattinen, pilkkupeppuinen poniruuna. Se vaikutti niin seuralliselta ja ihanalta, kun poni kurkki karsinan oven yli tallikäytävän tapahtumia. Ja oli sillä nimikin, varsin hieno sellainen. Ikkeæble Martin, eli Martti. Tanskalainen ratsuponiruuna oli varastanut sydämeni, mutta minulla oli jo Calle ja Tilli. Olin siis aivan innoissani, kun huomasin Martin oman nimeni perässä tämänpäiväisen tehoestetunnin listassa.
- Martti! kiljahdin niin, että ääneni kaikui hoitajahuoneen seinistä. Mia ja Jenny - eli siis muut tuntilaiset - katsoivat minua huvittuneina. Mialle olikin laitettu Tomppa, joten tunnilla tulisi olemaan kaksin verroin pilkkupeppuenergiaa!

Hoitaessa Martti oli kuin pieni enkeli. Kun astelin sen karsinaan neonkeltainen harjapakki kädessäni, kääntyi poni minua korvat hörössä vastaan. Se hörähti pehmeästi ja tunki päätään syliini. Rapsutin ponia korvan takaa ja se pärskähti iloisesti. En vaivautunut sitomaan Marttia kiinni, vaan annoin sen mutustaa heinäkasan rippeita karsinan nurkasta. Joskus olin jo unohtaa ajan kulun harjaillessani rauhallisesti Martin pyöreää selkää. Siinä olisi varmasti ihana istua ilman satulaa, joskin mikään ei vetäisi vertoja Callen selälle, joka oli kuin luotu pehmeäksi istuma-alustaksi. Sain puhdistettua Martin kaviot ilman minkäänlaisia ongelmia ja se nosti jalkansa kiltisti. Innostuipa ruuna jopa itse tarjoamaan kaviota! Varusteita laitettaessa Martti ei ollenkaan yrittänyt peruutta pois nostaessani neonoranssilla, kiiltäväpintaisella huovalla ja geeliromaanilla varustettua rusehtavaa satulaa sen selkään. Satulavyö kiristyi helposti, vaikka luulinkin aluksi Martin alkavan puremaan, vaikka se oikeasti kääntyikin vain katsomaan, mitä oikein puuhasin. Oli hassua vetää kuolaimettomat suitset Martin turvan läpi, olisikin varmasti mahtava kokemus ratsastaa hackamoreilla! Suitsien turpahihnassa oli - yllätys yllätys - neonvihreää pehmustetta. Suojat sujahtivat helposti Martin etujalkoihin ja putsitkin sain onnistuneesti laitettua.

Saimmekin Mian kanssa kävellä pitkät alkukäynnit pilkkuhevosilla odottaessamme Jennyä. Hän oli mitä ilmeisimmin unohtunut haaveilemaan johonkin, sen näki tytön ilmeestä hänen ilmestyessään vihdoin ja viimein harmaasta yksityistallista ulos. Deli katseli uteliaana ympärilleen Jennyn seisoessa punaisena tamman vieressä.
- No, tulittehan te vihdoin! Tyyne naurahti ja avasi kentän portin Jennylle.
Kun Jennykin oli saatu Delin selkään, aloitimme alkuverryttelyt. Aluksi teimme hiukan ravi-käyntisiirtymisiä ja paljon voltteja - niinkuin Tyynen kanssa yleensä tehtiinkin. Martti taipui hienosti ja totteli pienimpiäkin apujani, mikä kieli siitä, että ruuna oli äärimmäisen herkkä. Tyyne kehui meitä tasaisen pyöreistä volteista, joka sai tietenkin hymyni nousemaan korviin asti. Otimme vielä ennen hyppyjä pätkät laukkaa. Pyrin antamaan Martille mahdollisimman pienet, selkeät avut, joista se lähtikin rentoon, eteenpäinpyrkivään laukkaan. Hiukan poni kyttäili keltapuomista estettä pitkällä sivulla, mutta taputtelin sitä hiukan, joka sai ruunan onneksi taas rauhalliseksi.

- No niin, sitten aletaan hyppämään tuota lävistäjällä olevaa ristikkoa. Esteelle tullaan ravissa, sen ei pitäisi olla ongelma näille rauhallisille hevosille. Mia ja Tomppa voivat aloittaa, Tyyne opasti käveltyämme hetken pitkin ohjin. Mia pyysi hiukan laiskan oloisen knabstrupruunan raviin ja ohjasi sen oikealle reitille. Minä ja Jenny kokosimme ohjat käsiimme ja jäimme pienelle ympyrälle odottamaan. Tomppa ravasi hiukan liiankin hitaasti, joten Mia sai käyttää pohjetta ihan kunnolla. Hyppy oli kyllä hieno, joskin Tomppa ei esteen jälkeen nostanut laukkaa, vaan jatkoi ravissa.
- Muuten hyvä, mutta vauhtia saa olla lisää! Tyyne ohjeisti. - Sukka ja Martti.
Hiukan jännittyneenä ohjasin ponin pois ympyrältä ja annoin ravipohkeet. Martti ravasi allani reippain, juuri sopivan vauhdikkain askelin. Nousin kevyeeseen istuntaan pari askelta ennen ristikkoa, jota kohti Martti ravasi innokkaasti korvat hörössä. En ollut varautunut suureen hyppyyn, joten horjahdin hiukan eteenpäin ruunan hypätessä hyvällä ilmavaralla esteen yli. Sen jälkeen Martti jatkoi reippaassa laukassa eteenpäin. Taputin sitä kaulalle.
- Hyvä, muista oma istunta! Tyyne neuvoi ja päästi viimeisen ratsukon, Jennyn ja oldenburgtamma Delin esteelle.

Kun ristikkoa oli hypätty muutaman kerran, se nostettiin pystyesteeksi. Ei hirveän korkeaksi sellaiseksi, sillä lähestyminen tapahtuisi edelleen ravissa. Mia sai taas aloittaa Tompan kanssa. En hirveästi keskittynyt hänen suoritukseensa, vaan Martin rapsutteluun, joskin olisi ehkä ollut järkevää seurata, miten meitä edeltävällä ratsukolla sujui, olinhan itse seuraavana. En kuitenkaan jännittänyt enää tippaakaan suunnatessani Martin oikealle linjalle. Iso poni ravasi terhakkaasti kohti estettä, eikä välittänyt ollenkaan siitä, että punavalkoiset puomit olivat nyt pystyksi nostettuja. Tällä kertaa pysyin hyvin mukana hypyssä, enkä horjahtanut ollenkaan. Martti vain sattui nostamaan esteen jälkeen melko löllön laukan, joten minun piti hiukan käskeä ruunaa eteenpäin.
Kun pystyäkin oli hypätty tarpeeksi, siirryimme hyppäämään pitkällä sivulla sijaitsevaa sarjaa, joka hiukan kammotti minua. Ensimmäinen osa oli pieni pysty, jonka ei olisi pitänyt olla ongelma, mutta juuri sitä Martti oli kirkkaankeltaisten puomien takia aiemmin kyttäillyt. Toinen este olikin sitten vielä haastavampi, nimittäin ristikko-okseri, jollaista en koskaan ennen ollut hypännyt. Okserin ensimmäinen este oli siis ristikko ja toinen pysty. Korkeudellaan esteet eivät päätä huimanneet, mutta jännitys alkoi silti jälleen hiipiä mahanpohjaani.

- Sitten Sukka ja Martti!
Tyynen iloinen ääni jäi kaikumaan korviini, kun ohjasin Martin uralle ja nosti vasemman laukan. Ruuna ei kuumunut ollenkaan, muttei vauhtia hitaaksikaan voinut sanoa. Varmistin, että minulla oli ohjat hyvin tuntumalla ennen kuin käänsin Martin suoraan kohti ensimmäistä estettä. Sen silmät laajenivat ja se tuntui jännittyvän allani. Painoin kuitenkin pohkeet kiinni, joten Martti ei voinut muuta kuin laukata kohti ensimmäistä estettä. Hyppy oli hyvä, vaikkakin ehkä hiukan jännittynyt. Martti ehti laukata vain yhden, suurehkon laukka-askeleen, kun sen jo piti ponnistaa seuraavalle esteelle. Ristikko-okseria - jossa oli sinivalkoiset puomit - Martti ei kyttäillyt ollenkaan. Nousin hiukan enemmän irti satulasta ja annoin ponin liidellä esteen yli. Martti innostui hiukan, kun sen kaviot taas tömähtivät maahan, joten se teki jopa pienenpienen pukin! Naurahdin onnellisena ja taputin Marttia. Hieno poni!

Vastaus:

Superkiva tarina ja ihanaa kuvailua jälleen! Tosi hyvin olet myös kertonut yksityiskohtia - etenkin tarinan alusta tykkäsin eniten, sillä kuvailit siinä ihanan yksityiskohtaisesti esimerkiksi Martin varusteita :-). Kaikin puolin siis miellyttävää ja loistavasti kirjoitettua tekstiä, hyvää työtä!

Palkaksi saat tietenkin 10 tuntipistettä lisää :).

• Tyyne

Nimi: Eliza

08.09.2017 20:09
Yleistunti 6.9.

Maastoestetunnille lähtijöitä alkoi kerääntyä tallin pihaan, kuten myös Tyyne tuli auttamaan meitä, jos joku tarvitsi apua ratsaille nousemisessa. Minä en Pepsin kanssa tarvinnut apua, vaan selvisin ihan keskenäni.
Muut olivat jo ulkona, kun kuulin Mian äänen. Tyttö manasi ratsulleen, joka nyt ei ilmeisesti tahtonut tulla ulos tallista. Kuulin Mian karjaisevan hevoselle ja pian näin tutun turvan, minun Serahan se siellä, joutui töihin. Tai eihän poni nyt minun oma ollut, mutta näin kuvaannollisesti.
Sera löi taas jarrut pohjaan ja tietäessäni ponin metkut, hihkaisin Mialle, että napsauttaa ohjilla ponia lavoille. Poni alkoikin liikkua eteenpäin ja Miakin pääsi ratsautumaan ja pääsimme lähtemään, jahka Tyyne oli tarkistanut hevosten varusteet.

Tyyne johdatti meidät pellolle ja hän jäi itse pellon reunaan huutelemaan meille ohjeita. Oikeastaan juurikaan ohjeita ei edes tullut. Tallin omistaja vain sanoi, että alkuverkka itsenäisesti, ei törmäillä. Ja muuten Tyyne seisoskeli hiljaa pellon reunassa, katsoi vain työskentelyämme ja korjasi tarvittaessa esimerkiksi jonkun istuntaa.
Pellolle tultaessa olimme kävelleet jo jonkin matkaa, otin Pepsin kanssa ohjat kunnolla tuntumalle ja siirryimme raviin. Totta puhuakseni olin ajatellut Pepsin olevan vähän hidas, mutta se oli osoittautunut ihan vääräksi. Pepsi olikin reipas ja oikein mukava ratsu. Istuin hetken harjoitusravissa ja se kyllä nosti takapuoltani hieman satulasta. Tyyne neuvoi nojaamaan taakse ja olemaan ihan rento ja harjoitusravi alkoi sujua mukavammin. Aloin kuitenkin keventämään ja jotenkin se vain oli helpompaa ja mukavampaa kuin Seran kanssa, en osaa selittää sitä. Seran kanssa oli kyllä vähän ikävämpää mennä harjoitusravia, kun ponin ravi oli melko töksähtelevää.
Serasta puheen ollen, ponin liikkuvuuden kanssa tuntui olevan hieman ongelmia. Mian ääni kuului lähes taukoamatta ja Tyynekin yritti jo hätistellä ponia eteenpäin. Tuttu tunne minulle. Päätin kuitenkin jättää Seran nyt Mian huoleksi ja keskittyä omaan ratsastukseeni.
Vaihdoimme suuntaa ja aloin ratsastaa Pepsin kanssa ympyröitä sekä tehdä ympyröillä laukannostoja. Pepsi oli mukavan reipas ja hyvä ratsastaa.
Tyyne lähti johdattamaan meitä esteradalle, jossa varsinainen tehtävämme olisi, esteiden hyppääminen, of course.
Tyyne käski kaikkien pysäyttää hevoset, jotta me kuskit olisimme varmasti kartalla, mitä esteitä ja missä järjestyksessä tulisi hypätä. Ensimmäinen sai sitten aloittaa ja suureksi yllätyksekseni Mia ja Sera laukkasi hurjaa vauhtia kohti tukkia pukkien saattelemana. Suuni loksahti auki. Oliko tuo muka Sera? Sehän pyyhälsi tukkia kohti ja sen yli hirmuista vauhtia. Mihin oli mennyt se laiskamato, jääräpää poni? Tyynekin taisi yllättyä ponin vauhdista ja oli sitä mieltä, että seuraavan kerran jos ratsukko tulisi hieman hallitummin.
Omalla vuorollani ratsastin Pepsin kanssa ensin tukin ja sitten ristikon yli. Pepsi hyppäsi tasaisesti ja varmasti, tällä hevosella oli kyllä hyvä hypätä. Luullakseni se ei aiheuttaisi ongelmia maastossa, esteillä tai koulussakaan ja sen voisi antaa kokemattomallekin hyppääjälle.
Tyyne kertoi seuraavaksi tehtäväksi hypätä risueste. Silmäni laajenivat jännityksestä, en ollut koskaan aiemmin hypännyt risuestettä ja se jännitti ja ehkä jokseenkin pelottikin. Mainitsin asiasta Tyynelle.
-Tyyne, en ole koskaan hypännyt risuestettä. Jotenkin se jännittää minua ihan vietävästi.
-Eliza hei, sulla on takapuolesi alla niin varma ja hyvä ratsu, että nyt vaan luotat siihen ja annat mennä. Pepsi ei kyllä varmana kiellä, se ei ole koskaan kieltänyt ja arimmatkin ratsastajat ovat hypänneet sillä isoja esteitä. Käypä katsomassa, mitä esteen toisella puolella on.
Sehän se minua ehkä pelottikin, kun en tiennyt, mitä siellä esteen toisella puolella on. Onko siellä tasaista maata vai ehkä kenties alamäki.
Ohjasin Pepsin risuesteen toiselle puolelle, ja tasaista maatahan siellä vain oli.
-No niin, ei mitään pelottavaa esteen toisella puolella. Nyt eikun laukkaan ja yli, hops!
Olimme nenä ja turpa kohti risuestettä ja Pepsi seisoi aloillaan. Vedin syvään henkeä ja puhalsin sen hitaasti ulos. Ajattelin hiljaa mielessäni, että minä pystyn tähän. Pepsi värähti. Tein puolipidätteen ja siirsin pohjettani. Pepsi nosti hyvän, pyörivän laukan. Teimme Pepsin kanssa yhden voltin ja käänsin tamman kohti risuestettä. Lähestyimme estettä koko ajan ja minun olisi kovasti tehnyt mieli sulkea silmät tai kääntää Pepsi pois esteeltä. Mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Ajattelin vain, että pitää katsoa eteen, pitää katsoa eteen. Äkkiä kuulin Tyynen äänen.
-Eliza, hidasta käyntiin ja käännä Pepsi tännepäin.
Häkeltyneenä käänsin Pepsin Tyynen äänen suuntaan eli taaksepäin, Tyynen ääni oli kuulunut takaamme.
-Katso sinä, hyppäsit Pepsin kanssa risuesteen. Hienoa nainen, voitit pelkosi tässä asiassa.
Ai mikä voittajafiilis minuun iskikään. Hengähdin melko kuuluvasti. Niin pieni, mutta silti niin iso asia selvitetty, silmäkulmaani kohosi onnenkyynel. Hymyilin leveästi. Kaikkien piti hypätä risu vielä uudestaan ja nyt se olikin jo ihan helppoa. Tehtävämme oli vielä hypätä sarjaa, johon kuului iso tukki, hauta ja a-este. Edes hauta ei minua pelottanut ollenkaan eikä jännittänyt, vaikka olinkin nähnyt videoita, kun hevonen ei halunnut hautaa hypätä. Pepsin kanssa nämä esteet menivät hyvin, ainut paha oli ollut ihan oikeasti risu.
Hyvien suoritusten jälkeen lähdimme takaisin tallille.

Riisuin ratsultani satulan sekä suitset ja rintaremmin. Jätin Pepsin hetkeksi karsinaansa sulkien karsinan oven. Nostaessani satulaa telineelle ja niputtaessani suitsia minusta varusteet kaipasivat huoltamista. Täytyikin kysyä Tyyneltä, kuka Pepsin hoitaja mahtoi olla ja muistuttaa häntä, että voisi huoltaa Pepsin varusteet.
Otin Pepsin harjat mukaan ja lähdin tamman karsinalle. Poistin pintelit ja patjat Pepsin jaloista ja aukaisin palmikon tamman harjasta. Vedin sormet pari kertaa harjan läpi. Aloin harjata Pepsiä kovalla harjalla. Muistin tamman olevan herkkä mahastaan, joten käytin hieman mahan harjaamisen hieman enemmän voimaa, niin harjaus ei olisi hivelyä ja kutittaisi Pepsiä. Muistan joskus ajotunnilla minulla olleen kesäihottumaisen suomenhevosen, joka kutisi jos siihen vähäänkään koski edes kädellä. Pakko sitä oli kuitenkin vähän edes harjata ja ainut, millä pystyi harjaamaan, oli piikkisuka. Ei ehkä sinällään niin mukava, mutta hevonen kutisi jos sitä edes kädellä kosketti.
Pepsin siis harjasin kovalla harjalla ja vaikka käytän mahan harjaamiseen vähän enemmän voimaa, se taisi kutittaa silti Pepsiä, kun tamma steppaili paikallaan. Harjasin mahan ja muutenkin tamman reippaasti. Katsoin vielä kaviot ja käsittelin harjaa kevyesti piikkisualla. Suljin karsinan oven hetkeksi ja aloin rullata pinteleitä ja vein harjat satulahuoneeseen. Kävin hakemassa Pepsille omenan ja lohkoin sen neljään osaan. Menin vielä Pepsin karsinaan ja laskin omenalohkot tamman ruokakuppiin. Kuiskasin vielä Pepsille kiitoksen tämän päiväisestä.
-Kiitos, kun veit minut varmasti ja turvallisesti risuesteen yli, kiitos. Halasin Pepsiä, rapsutin tätä ja poistuin karsinasta sulkien karsinan oven.

Vastaus:

Todella hyvä tarina, jossa oli kuvailtu kivasti ja kerrottu kaikki tarpeellinen mukavan yksityiskohtaisesti :-). Virheitä en löytänyt ja teksti oli muutenkin selkeää. Pepsi on kyllä turvallinen ja ihana ratsu! ♥

Ja tästähän saat 10 tuntipistettä palkaksi :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

06.09.2017 09:01
Tehoestetunti 10.9.

"Martti!" Sukka hihkui riemuissaan lukiessaan oman, tämän päiväisen tehotunnin ratsunsa tuntilistasta. Martti oli siis Keijukummun uusin poni, tanskalainen ratsuponi tarkemmin sanottuna. Kieltämättä Martin kaltainen pilkkupeppu sulatti tämän ikuisen ponitytön sydämen. Tuttuun tapaan listassa luki ensimmäisenä minun ja Delin nimi.
"Pitäisköhän mun välillä mennä tehoesteillä muillakin kuin Delillä?" pohdin ääneen. Vieressäni olevat Sukka ja Mia eivät osanneet vastata.
"Hei, mä tajusin että tällä tunnilla on toinenkin pilkkupeppu! Mähän meen Tompalla", Mia hoksasi. Repesimme kaikki nauruun niin, että koko tallikäytävä raikui.

Tuttuun tapaani hain Delin tarhasta ja aloin harjaamaan tammaa tuntia varten. Sivutallissa oli hiljaista, mikä oli minusta hieman outoa. Yleensä täällä oli ainakin pari omistajaa, ehkä Ossian lepertelemässä Trollille tai Sami kiroamassa Dayta maanrakoon. Nyt täällä olimme vain minä ja Deli.
"No, ainakin saadaan olla rauhassa", tokaisin ja rapsutin hevostani hieman korvan takaa. Olin kiintynyt Deliin sen verran paljon, että tuskin pystyisin siitä koskaan luopumaan. Olihan se hieman outoa, että ponitytöllä oli omistuksessaan suuri puoliverinen, mutta jokin Delissä oli vain sulattanut sydämeni. Ainahan sitä toitotetaan, ettei ulkonäöllä ole merkitystä, vaan luonteella!
"Lupaathan sä olla siinä aina?" kuiskasin Delille, joka hörisi hiljaa. Olikohan se myöntävä vastaus?

Tulin tunnille hieman myöhässä, sillä hevoselle lepertelyyn olikin mennyt huomaamattani enemmän aikaa, kuin olisin arvannut. Muut ratsukot - eli Sukka ja Martti, sekä Mia ja Tomppa - olivat jo kiertämässä kenttää käynnissä.
"Tulithan sä viimein", Tyyne tokaisi. "Mä jo luulin, että et oo tulossa ollenkaan!"
"Sori, kesti vähän..." mutisin ja ripeästi säädin satulavyön tarpeeksi kireäksi. Jalustimet olivat jo esteille sopivalla korkeudella, joten ponnistin selkään ja ratsastin Delin uralle.
"Menkää vielä pari kierrosta rentoa käyntiä, sitten ottakaa ohjat käsiin ja alkakaa ottaa siirtymisiä raviin! Välillä voi vaikka ottaa pysähdyksen ja katsoa, saatteko hevosen suoraan pysähdyksestä raviin."

Normaaliin tapaan tietysti teimme myös paljon voltteja, saadaksemme hevoset taipuisiksi. Kunnollisten alkuverryttelyiden jälkeen alettiin hyppäämään kentän lävistäjällä olevaa ristikkoa, jonka edessä oli apupuomi.
"Lähestykää estettä ravissa, pitäkää hevoset siis kurissa!" Tyyne ohjeisti esteen vieressä seisoskellessaan. "Mia ja Tomppa voivat tulla ensin."
Tomppa ravasi rauhallisena kohti estettä ja ylitti apupuomin, jonka jälkeen ristikkokin ylittyi ongelmitta. Tyyne kehui ratsukon suoritusta ja käski seuraavan ratsukon esteelle. Tällä kertaa vuorossa olivat Sukka ja Martti. Isokokoinen poni ravasi tytön alla reippaasti, eli se ei laiskotellut, muttei myöskään kuumunut. Tasaisen esteen ylityksen jälkeen oli minun ja Delin vuoro. Ongelmia ei ilmennyt myöskään meidän suorituksemme kohdalla.

Muutaman kerran ristikkoa hypättyämme, se nostettiin pystyksi. Kovin korkea este ei ollut, koska sitä piti edelleen lähestyä ravissa. Korotettua estettä hypättiin pari kertaa, kunnes kaikilla alkoi sujua hyvin. Kaikki suorituivat tehtävästä hienosti.
"Oikein hyvä, seuraavaksi pääsette hyppäämään tuon kahden esteen sarjan", Tyyne selitti ja viittoi kohti pitkää sivua, jossa olikin pieni pystyeste ja ristikko-okseri.
"Esteiden väliin mahtuu yksi sujuva laukka-askel. Hyvä laukan rytmi on siis tärkeä!" Tyyne muistutti vielä ennen kuin päästi ensimmäisen ratsukon sarjalle. Tällä kertaa se ensimmäinen ratsukko olikin minä ja Deli. Siispä nostin Delillä laukan ja ohjasin tamman kohti kahta, melko pientä estettä. Laukka eteni hyvässä tahdissa, joten Deli mahtui hyvin esteiden väliin. Esteet ylittyivät hienolla tekniikalla.
"Hienoa! Sitten Sukka ja Martti!"

Jatkoimme sarjan hyppäämistä siihen asti, kunnes niin hevoset kuin ratsastajatkin alkoivat olemaan väsyneitä.
"Eiköhän se ollut tarpeeksi hyppäämistä tälle päivälle", Tyyne tokaisi. Ohjasimme hevoset uralle loppuraveihin, ja pian myös loppukäynteihin. Taputtelin Deliä tyytyväisenä kaulalle. Tamma hengitti syvään ja sen suu oli aivan kuolan peitossa. Ratsastustunnin lopussa, kun olimme siirtyneet kaartoon ja laskeutuneet satuloista alas, Deli päätti pyyhkäistä kuolaisen suunsa minun ratsastustakkiini.
"Deli!" sanoin naurahtaen ja työnsin hevosen päähän pois. Se katsoi minua viattomin silmin, kuin ei olisi mitään tehnytkään. Muutkin naurahtivat hassulle hevoselle.
"Miten ois, kokopäivätyö hevosten pyyhkeenä?" Mia heitti ja siitä se nauru vasta repesikin.

Vastaus:

Ihana tarina, tykkäsin kovasti! Tarina oli mielestäni mielenkiintoisesti kirjoitettu, ja sitä oli miellyttävä lukea virheettömän ja sujuvan tekstin ansiosta :). Sisällytit tähän myös mukavasti huumoria!

Palkaksi tietysti 10 tuntipistettä.

• Tyyne

Nimi: Jenny

05.09.2017 16:42
Tehoestetunti 3.9.

Neljä ratsukkoa kiersivät Keijukummun kenttää rauhallisessa käynnissä. Delin musta estesatula narahteli käynnin tahdissa, ja ruunikko oldenburginhevonen huokaili syvään laahatessaan kaviotaan uraa pitkin. Oli jälleen sunnuntai, mikä tarkoitti tehoestetuntia. Mitähän Tyyne oli tälle tunnille keksinyt?"
"Ottakaa ohjat käsiin ja alkakaa verrytellä hevosia ravissa!" Tyyne huudahti hetken kuluttua. Siispä keräsin nahkaohjat kunnolla käsiini ja pyysin Deliltä ravia. Tamma keinahti matkaa voittavaan raviin vinosti, joten keskityin ratsastamaan hevosen suoraksi. Hieman Deli kiemurteli allani, mutta verryttelyjen edetessä se alkoi kulkea paremmin. Tein paljon voltteja, jotta sain Delin taipuisaksi. Puoliverinen taipuikin oikein kivasti sisäpohkeeni ympärille.

Verryttelyä jatkettiin ravissa siihen asti, kunnes hevoset alkoivat tuntua hyviltä. Deli ainakin liikkui irtonaisesti ja kantoi itseään hyvin. Tamma liikkui pohkeen edessä, mikä oli tietysti toivottavaa. Muillakin ratsukoilla näytti ravi sujuvan, joten Tyyne käski meidän ottaa hieman laukkaa pääty-ympyröillä. Jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, molemmille ympyröille meni kaksi ratsukkoa.
"Tarkoitus on saada hevosille rytmikäs, tasainen laukka", Tyyne kertoi tehtävän idean. Jokainen ratsastaja nosti ratsullaan laukan ja pian laukkasimme ympyröillä rennosti. Deli laukkasi ehkä vähän liiankin lujaa, joten pidätin tammaa ja pyrin saamaan laukan hyvin eteneväksi, mutta kuitenkin rauhalliseksi. Kaahaamisesta ei seuraisi mitään hyvää.
"Hienoa!" Tyyne kehui, kun kaikki olivat saaneet hevoselleen hyvän laukan. "Nyt saatte ottaa pienet välikäynnit, sitten aloitetaan hyppääminen!"

Pienen käyntipätkän jälkeen aloitimme hyppäämään kentän toisella pitkällä sivulla sijaitsevaa kolmoissarjaa, joka koostui ristikosta, pystystä ja okserista.
"Yksi kerrallaan hyppäätte kolmoissarjan, tärkeää on oikea rytmi ja tasainen tempo!" Tyyne muistutti. "Äskenhän te laukkasitte hienosti ympyröillä, pyrkikää samaan nytkin.
Sukka ja Tilli saivat Tyyneltä käskyn hypätä sarjan ensimmäisinä. Rautias risteytyshevonen ampaisi laukkaan vauhdikkaasti - sen englantilaisen täysiverisen piirteet olivat tainneet tulla esiin. Seurasin kaksikon suoritusta, samoin kuin kaksi muuta tunnin ratsukkoa.
"Hienosti meni, mutta lähestyminen olisi voinut olla rauhallisempi", Tyyne antoi palautetta Sukalle, kun hän oli hypännyt kaikki kolme estettä Tillin kanssa. Sukka nyökkäsi ja näytti silminnähden onnelliselta.
"Mä selvisin", tyttö kuiskasi minulle. Hymyilin Sukalle, samalla kun Eliza oli hyppäämässä sarjaa Kerman kanssa.
"Seuraavaksi Jenny ja Deli!" Tyyne ilmoitti, kun Eliza oli suoriutunut kolmoissarjasta ehjin nahoin.

Deli nosti laukan pienestä merkistä, herkkä hevonen kun oli ja se suunnisti kohti ensimmäistä sarjan estettä reippaassa laukassa. En tiedä minne keskittymiseni oli livahtanut, mutta joka tapauksessa se herpaantui hetkeksi. Niinpä Deli pääsi sarjalle liian pitkässä muodossa. Ensimmäinen este ylittyi hyvin, mutta yhden laukan pystyeste tuli vastaan aivan liian nopeasti. Deli ei ehtinyt nostaa itseään hyppyyn, joten tamma pisti jarrut pohjaan. Heilahdin hieman satulassa, mutta en tippunut.
"Tule vaan uudestaan!" Tyyne rohkaisi. Päättäväisesti nostin uudelleen laukan ja tällä kertaa muistin jopa ratsastaakin hevostani. Nyt Deli liiteli sulavasti kaikkien sarjan esteiden yli. Kehuin tammaa parilla taputuksella.
"Hyvä, sitten uusi kierros!"

Kun olimme hypänneet kolmoissarjaa hetken aikaa, siirryimme hyppäämään okseri-trippeli-linjaa. Jopa minua - vannoutunutta esteratsastajaa - hieman kauhistutti linjalla komeileva trippeli. En ollut koskaan hypännyt kyseistä estetyyppiä Delin kanssa.
"Sukka ja Tilli voivat taas aloittaa", Tyyne sanoi hymyillen. Sukka lähti jälleen maksanvärisen ruunan kanssa esteille, ja me muut odottelimme jännittyneinä omaa vuoroamme. Tillissä selvästi oli estehevosen vikaa, sillä se ylitti esteet tyylikkäästi ja se nautti esteiden ylittämisestä.
Pian myös minä ja Deli pääsimme hyppäämään linjan. Hyvässä rytmissä tamma eteni linjan ensimmäiselle esteelle, joka oli okseri. Tasaisen varmaan tyyliinsä Deli ponnisti esteen yli ja suunnisti kohti trippeliä. Tuin tammaa pohkeella ja ohjalla, ja kun se lähti hyppyyn, myötäsin ohjasta ja nousin esteistuntaan. Kun Deli vihdoin laskeutui maahan pituusesteen jälkeen, taputin sitä kaulalle ja ratsastin muiden ratsukoiden luo.
"Huh, hengissä selvittiin!" naurahdin. Vielä pari kertaa hyppäsimme linjan ennen loppuraveihin ja -käynteihin siirtymistä.

Oli kyllä taas ollut oikein mukava estetunti, ja Deli oli ollut oma ihana itsensä!

Vastaus:

Erittäin kivalla tyylillä kirjoitettu tuntitarina! Kuvailitkin tässä oikein sujuvasti ja yksityiskohdat olivat kerrassaan ihania ♥. Virheitä en löytänyt, ja teksti oli muutenkin oikein helppolukuista sekä selkeää :-). Lempikohtani tästä tarinasta oli varmaankin loppu, sillä kuvailit tosi kivasti trippelin hyppyä!

Ja tästä palkaksi tietystikin 10 tuntipistettä :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

04.09.2017 19:08
Yleistunti 6.9.

Britti. Se tosiaankin luki nimeni perässä yleistunnin tuntilistassa. Olin pakahtua onnesta, sillä olin salaa haaveillut pääseväni hyppäämään Britillä joskus. Nyt pääsisin hyppäämään sillä, ja vielä maastossa.
"Ihanaa, mä sain Kerman!" Ulrika iloitsi seisoskellessamme tuntilistan edessä.
"Ja mä Tompan!" Lyydia hihkaisi.
Kaikki vaikuttivat olevan tyytyväisiä ratsuihinsa, joten lähdimme listan luota kukin oman ratsumme luo.

Vauhdikkaasti syöksyin sivutalliin. Tyyne oli ottanut Britin sisälle tuntia varten, joten minun ei tarvinnut hakea ruunaa tarhasta. Siispä tervehdin kauniin papurikonkimoa herraa ja avasin karsinan oven.
"Päästään kuule maastoesteille tänään!" höpötin Britille. Englannintäysiverinen katsoi minua korvat hörössä, utelias katse silmissään. Hymyillen hain ruunan harjat ja aloin sukimaan sen karvapeitettä reippain vedoin. En voisi olla tyytyväisempi päivän ratsuuni. Olin ratsastanut Britillä kerran aikaisemminkin, mutta olin silloin käynyt vain rennolla maastolenkillä. Nyt pääsisin tositoimiin herran kanssa ja vielä ylittämään esteitäkin.

Britin varustus onnistui minulta hyvin, koska Britti oli niin kiltti ja pysyi hyvin paikallaan. Kaviot se nosti kuuliaisesti eikä varusteiden laittokaan tuottanut eripuraa. Taputin ruunaa pari kertaa kevyesti kaulalle, ennen kuin hoidin vielä oman varustukseni kuntoon. Laitoin hupparini päälle mustan palaturvaliivin, koska Tyyne ei päästäisi meitä hyppäämään ilman turvaliiviä. Enkä minä tietysti halunnut riskeerata turvallisuuttani. Painoin vielä kypärän tottuneesti päähäni ja nappasin Britin ohjista kiinni. Lähdin hevosen kanssa tallipihalle odottelemaan tunnin muita ratsukoita.

Tallipihalla säädimme jalustinhihnat sopivan mittaisiksi ja kiristimme satulavyöt. Kaikki pääsivät nopeasti ratsujensa satuloihin.
"No niin, lähdetäänpäs, ettei tässä koko päivää mene", Tyyne sanoi hymyillen ja lähti johdattamaan meitä metsän siimekseen. Britti keinahti rauhalliseen, kuitenkin hyvin etenevään käyntiin. Satulat narahtelivat tunnelmallisesti edetessämme rennossa käynnissä, pitkin ohjin metsäpolulla. Britin satulassa kieltämättä tuntui, että olisi istunut pilvenpiirtäjän huipulla, mutta pikkuhiljaa hevosen korkeuteen tottui. Nautin syksyisestä, hieman koleasta ilmasta. Aurinko kuitenkin paistoi ja oli noin 15 astetta lämmintä. Kylmänpuoleinen viima kävi pohjoisesta, joten ilma tuntui kylmemmältä kuin todellisuudessa olikaan.

Pian saavuimme pellolle, jossa aloitimme alkuverryttelyn.
"Taivutelkaa hevosia, käykää kaikki askellajit läpi!" Tyyne ohjeisti. Saimme ratsastaa pellolla melko vapaasti, mutta meidän piti varoa, ettei törmäyksiä tulisi. Tein Britillä paljon siirtymisiä, jotta varmistin sen olevan hyvin avuillani. Britti toimikin erittäin kuuliaisesti ja oli alusta asti hyvin kuulolla. Ehkä pientä hitautta oli havaittavissa, mutta meno letkistyi koko ajan. Ruuna alkoi liikkua terävämmin, mutta silti mukavan rennosti. Otin Britillä hieman laukkaa, ja taivuttelin sitä ympyröillä. Laukka oli erittäin matkaa voittavaa, mutta olin tottunut suuriin askeliin Delin kanssa. Britillä tuntui kuitenkin olevan vielä sitäkin suuremmat askeleet!

Huolellisten alkuverryttelyiden jälkeen suuntasimme metsän alaosaan, jossa maastoesterata sijaitsi. Britti selvästi tiesi, minne oltiin menossa, sillä se vauhditti askeliaan ja pärskähteli innoissaan. Tyyne nauroi hassulle hevoselleen, joka kuitenkin pysyi minulla hyvin hallussa innostuneisuudestaan huolimatta.
"Ensin hypätään tuo tukkieste tuossa, ja sen jälkeen tuo punainen ristikon muotoinen minieste. Kummatkin siis yksittäisinä", Tyyne selitti.
"Kuka haluaa aloittaa?"

Mia ampaisi Seran kanssa vauhtiin, ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. Serakin näytti innostuneen maastoesteistä, sillä tamma heitti takapäätänsä ilmaan hurjan näköisesti. Päättäväinen Mia ei siitä hetkahtanut, vaan ohjasi ruunikon newforestinponin määrätietoisesti tukkiesteelle. Sera loikkasi esteen yli reilulla ilmavaralla.
"Hyvä Mia, mutta ehkä ensi kerralla vähän rauhallisemmin, jooko?" Tyyne antoi palautetta. "Vanha tallin omistaja saa sydärin tuollaisesta menosta!"
Nauroimme, sillä tiesimme varsin hyvin, ettei Tyyne mikään vanhus ollut.

Seuraavaksi esteelle lähti Lyydia Tompan kanssa. Lyydia sai hieman patistaa knabstrupinhevosruunaa liikkumaan paremmin eteen, mutta Tomppa laukkasi tasaisen varmaan tahtiinsa estettä kohti. Este ylittyi ehkä hieman tahmeasti, mutta ylittyi kuitenkin.
"Tompalla sen sijaan saisi olla enemmän vauhtia!" Tyyne tokaisi. Ratsastaja toisensa jälkeen lähti radalle, ja vihdoin myös minä pääsin Britin kanssa vauhtiin. Reippaassa laukassa se eteni ensimmäiselle esteelle ja ponnisti sen yli tottuneesti. Taputin Brittiä pikaisesti kaulalle ja ratsastin takaisin muiden luo. Tyyne kehui suoritustani ja vielä pari viimeistä ratsukkoa lähtivät ylittämään esteen.

Kun tukkiestettä ja miniestettä oli hypätty niin yksittäisinä kuin sarjassakin, siirryimme seuraavan tehtävän pariin. Hiekkasuoralla sijaitsi hieman korkeampi risueste, jota hyppäsimme yksittäisenä muutaman kerran. Britti liikkui koko ajan hyvin pohkeen edessä ja ylitti esteet tasaisen varmasti. Sen hyppytyyli oli aivan upea ja se tuntui selkäänkin asti. Olisin voinut hypätä suoralla ties kuinka kauan, mutta Tyyne käski meitä seuraamaan häntä, jotta voisimme siirtyä maastoestetunnin viimeisen tehtävän pariin. Aika oli mennyt todella nopeasti, enkä voinut uskoa, että tunti oli jo loppupuolella.
"Hyppäätte tuon ison tukkiesteen, siitä vähän matkan päässä on hauta ja viimeisenä A-este. Kolmen esteen sarja siis. Ymmärretty?" Tyyne kysyi ja me nyökyttelimme ymmärtäväisinä.

Britti lähti laukkaan heti sitä siltä pyydettyäni. Reippaassa tahdissa etenimme tukkiesteelle, joka ylittyi kevyesti. Britin tumma harja heilui laukan tahdissa edessäni, korvat olivat suunnattuina eteen ja kaviot tömisivät maahan tasaisessa tahdissa. Hauta ei pelottanut Brittiä tippaakaan, eikä A-estekään tuottanut ongelmia. Sarjan jälkeen näytin varmasti hullulta nauraessani suu leveässä hymyssä Britin satulassa. Jarrutin hevosen ravin kautta käyntiin ja heittäydyin ruunan kaulalle. Se pärisytti sieraimiaan tyytyväisenä, minun halatessa sen kaulaa.
"Britti on ihana!" huudahdin noustessani taas istumaan. Taputin Britin kaulaa, viileän syysviiman puhaltaessa maastoesteradan poikki.
"Niinhän se on", Tyyne sanoi hymyillen. "Mä tiesin, että sä tykkäisit siitä!"

Vastaus:

Kaikin puolin ihana tarina, jota oli miellyttävä lukea! Kerroit tässä mielestäni tosi kivasti sekä omista suorituksistasi, että muidenkin menosta :-). Varsinkin tarinan loppu oli mieleeni - siinä kuvailit ehkä parhaiten Brittiä ja mukana oli hyviä yksityiskohtia!

Palkaksi 10 tuntipistettä lisää :).

• Tyyne

Nimi: Sukka

04.09.2017 16:23
naperotunti <3

Vaikka sekä Calle että Tilli eivät osallistuneet tämän keskiviikon naperotunnille, olin silti päättänyt tulla avustamaan tuntilaisia ihan yleisesti - ja Tyyne oli sanonut, että aina voisin nostella kaatuneita tötteröitä takaisin ylös. Hän oli kertonut minulle tunnin aiheena olevan ympyrät, tarkemmin ne päätyihin tehtävät, joten tötsiä varmasti tarvittaisiin, jotta pienet lapset hahmottaisivat reitin paremmin. Tutkailin tuntilistaa, johon oli tällä kertaa kirjoitettu neljä nimeä - ja ponia.

Huomasin, että Akille oli laitettu Live, joten Jenny varmaankin taluttaisi häntä. Se oli sinänsä harmi, sillä pidin pojasta paljon, vaikka olihan aina hyväksi tutustua uusiin ihmisiin. Roosa, joka oli viimeksi ratsastanut muistaakseni Pepsillä, oli tällä kertaa saanut haflariruuna Aten. Ehkä hän sen selässä uskaltaisi jo ravata? Ainun, ilmeisesti Akin pikkusiskon, kohdalla luki Tomppa. Uskoin, että tyttö pitäisi ruunasta, olihan se nyt niin lempeä ja varmajalkainen. Uutena tulokkaana tunnilla oli Silja-niminen tyttö, jonka kuvittelin vaaleahiuksiseksi luonnonlapseksi, joka ei millään malttaisi luopua hameestaan. Hänelle oli laitettu Lilli, ja koska en nähnyt Lillin hoitajaa - olisikohan hänen nimensä ollut Rita - missään, päätin, että taluttaisin Lilliä. Olihan se hieman hassua, kun en yhtään ponia tuntenut, mutta tutustuisinpa samalla siihenkin!

Kun Silja juoksi innoissaan oleskeluhuoneesen, sain kokea karmaisevan totuuden. Hän ei ollut tyttömäinen, ehei, ei mikään glitterhameiden suurkuluttaja. Hänen punaiset hiuksensa oli huitaistu huolettomasti ponnarille, kun taas minä - tai oikeastaan Ulrika - olin jaksanut kerrankin panostaa hiuksiini. Ulle oli tehnyt niihin siistit hollantilaiset letit, joita en onneksi vielä ollut onnistunut sotkemaan. Silja oli pukeutunut tummanharmaisiin legginseihin ja tummansiniseen fleecepusakkaan. Jaloissa lonksuivat liian isot johdpurit ja tytön päässä keikkui ruskea turvakypärä. Fleecetakin taskusta pilkottivat punaiset näpyläsormikkaat. Aluksi hän vaikutti kuitenkin mukavalta tytöltä.
- Kuka on Lilli? Silja kysyi minulta silmät suurina. Katsoin häntä hymyillen.
- Se on sellainen... Öh, kiva poni. Mä voin auttaa sua sen kanssa, se on välillä vähän vekkuli, kerroin Siljalle, enhän minä nyt suoraan voinut sanoa Lillin olevan kulmakunnan kauhu! Huomasin Siljan vieressä seisovan pitkähkön miehen niiskuttavan jatkuvasti - hän taisi olla allerginen hevosille. Oli varmasti suuri helpotus, että minä auttaisin Siljaa.

Lilli oli onneksi jo sisällä näpräämässä heinäverkkoa, joten minun ei tarvinnut pyydystää ponia tarhasta. Tamma kurkki meitä otsaharjansa alta silmät ilkikurisesti vilkkuen.
- Onpa Lilli söpö! Silja kiljahti nähdessään villin, mutta syötävän suloisen ponin. Yritin piilotella selkäni takana Lillin hempeän vaaleanpunaista riimua ja samanväristä narua.
- Mä voin ottaa sen kiinni, hymyilin Siljalle ja pujahdin karsinaan. Lilli oli hetkessä hereillä ja valmiina pujahtamaan ovenraosta ulos, mutta asetuin päättäväisesti ponin eteen ja sain kuin sainkin riimun sen päähän ilman suurempia ongelmia. Laitoin narun niin lyhyelle kuin vain saatoin, mutta Lilli irvisti minulle silti.
- Ei mitään hätää, nyt sä voit tulla hoitamaan Lilliä, sanoin Siljalle, joka roikotti kädessään Lillin tummanpinkkiä harjakoria. Hän katsoi minua nyrpeästi.
- Kyllä mä osaan, en oo mikään pikkuvauva! hän kivahti, nappasi käteensä kovan harjan ja asteli karsinaan.

Monen mutkan kautta saimme Lillin harjattua ja puettua sille kaiken maailman varusteet, vaikka tiukkaahan se teki. Hassua, että Lillille tuli sekä häntäremmi, martingaali, suojat joka jalkaan että kumitutit ja suupieletkin piti vielä rasvata! Se oli onneksi minulle jo tuttua puuhaa, pitihän Callenkin kanssa tehdä niin, joskin ruuna ei koko ajan yrittänyt näykkiä, toisin kuin eräät...
- Nyt voidaan lähteä kentälle, kun kaikki on kerran valmiita! kuului Tyyne huuto tallin ovelta. Autoin Siljaa nostamaan ohjat kaulalta ja irrotin sitten Lillin riimusta. Napsautin saman tien narun kiinni ponin kuolainrenkaaseen ja lähdimme yhdessä taluttamaan Lilliä kohti kenttää: Silja tamman vasemmalla ja minä sen oikealla puolella.
Säädin Siljalle jalustimet sopiviksi ja neuvoin hänelle oikeaa ohjasotetta. Tyttö ei kuitenkaan oikein piitannut neuvoistani, vaan hän vaikutti aika nirppanokkaiselta. Sellaista se hoitaminenkin oli ollut...
- Hei kamoon, kyllä mä ennenkin oon ratsastanut! hän vain marisi ja tuhahteli koppavasti.

Alkukäyntien jälkeen aloimme tekemään aina porttipäätyyn suuren ympyrän. Tarkoituksena oli, että lapsi kääntäisi ponia itse, mutta taluttaja sai tarvittaessa auttaa. Lilli vaikutti innokkaalta ja hiukan jännittyneeltäkin. Miksiköhän se edes oli laitettu pikkulasten tunnille? Kunpa poni ei vain pukittaisi, sillä muuten varmaankin minä saisin syyt niskoilleni... Silja käänsi nyrpeänä Lilliä aivan liian rajuin ottein, mutta annoin Tyynen hoitaa tytön läksyttämisen puolestani. Minähän VAIN talutin... Onneksi Tyyne oli ollut mielissään auttamisestani Lillin kanssa. Silja ratsasti onneksi tarpeeksi hiljaisella pohkeella,joten spurtteja ei ollut vielä tullut. Milloin vain Lilli saattaisi kuitenkin lähteä laukkaan kuin tykin suusta... Yh, en halunnut edes ajatella mitään sellaista.

- Ja sitten ra-vi! Tyyne huudahti kentän keskeltä ja kehotin Siljaa antamaan Lillille hiukan pohkeita, niin se lähtisi raviin. Tyttö kuitenkin pamautti jalkansa ponin kylkiin niin kovaa kuin vain kykeni, joka sai tietysti ponin villiintymään ja tekemään pari mojovaa pukkia. Sain pidettyä Lillin itselläni, joten se ei sentään lähtenyt kaahottamaan ympäri kenttää. Silja oli kuitenkin jo muksahtanut maahan, muttei sentään ollut aitaan osunut.
- Sattuiko...? henkäisin ja katsoin kauhistuneena maassa makaavaa tyttöä. Hän nousi ylös ja puisteli hiekkaa housuistaan.
- Mä en enää KOSKAAN ratsasta tolla kakkasella ponilla! tyttö karjaisi koko keuhkojensa voimalla ja marssi ripeästi ulos kentän portista. Jäin hölmistyneenä seisomaan kentälle Lillin kanssa.

No, ei aina voi onnistua. Vai voiko?

Vastaus:

Taas erittäin kivasti kirjoitettu talutustarina sulta! :) Sisällytit tarinaan taas mukavasti kuvailua sekä hyviä yksityiskohtia, jotka tekivät tarinasta selkeästi eläväisemmän. Voi Siljaa, nyt ei tainnut tämän tunnin ratsu aivan miellyttää vaikka hyvin selvästi hoiditkin taluttajan hommasi ;).

Eli palkaksi saat tästä tietenkin 10 tuntipistettä lisää!

• Tyyne

Nimi: Jenny

04.09.2017 11:53
Yleistunti 30.8.

Tänään olin saanut ratsukseni Kerman. Se oli melko tuore hankinta Keijukummussa, joten kovin monet eivät olleet sillä vielä ehtineet ratsastaa. Olin innoissani, koska uusilla hevosilla ratsastaminen oli aina ihanaa. Hoidettaessa Kerma hieman sähläsi omiaan, mutta sain hevosen kuitenkin nopeasti varustettua. Ruunivoikko odotteli vierelläni kuuliaisena, kun odottelimme Tyynen käskyä lähteä kentälle. Rapustin suloista irlanninhunteria korvan takaa, sen tuijottaessa terhakasti tallikäytävälle.
"Kaikki näyttäisivät olevan valmiita, voidaankin lähteä kentälle!" Tyyne huudahti käytävältä. Kerma lähti reippaasti kävelemään vierelläni, kun hieman kannustin sitä lähtemään liikkeelle ohjista vetämällä.

Kampesin itseni Kerman satulaan ja jokainen tunnin ratsukko lähti omassa tahdissaan kävelemään uralle. Lyhyiden alkukäyntien jälkeen saimme käskyn alkaa taivuttelemaan hevosia. Hevosten täytyi liikkua kuuliaisesti ja terävästi, ne piti siis ratsastaa hyvin avuille. Keräsin ohjat käsiini ja aloin tehdä Kerman kanssa ympyröitä. Tamma oli luonnostaan taipuisa, joten se taipui voltteihin mukavan pyöreänä. Tein myös siirtymisiä, jotka onnistuivat ihan hyvin, mutta hitaampaan askellajiin Kerma ei olisi halunnut siirtyä.
"Kerma liikkuu kivasti, mutta pidätä sitä terävämmin! Nyt se hidastaa vähän viiveellä", Tyyne selitti. Siirtymiset alkoivat pikkuhiljaa sujua paremmin. Taputin Kermaa kaualle ja ravasin sillä hetken uraa pitkin, ennen kuin siirsin hevosen käyntiin.

"Elikkäs nyt tehdään pitkille sivuille avotaivutukset ja lyhyille voltit", Tyyne kertoi seuraavan tehtävän. "Ensin käynnissä, Eliza ja Ellu voivat aloittaa!"
Muut ratsukot seurasivat Elizan ja Ellun mallia ja tehtävä lähti hyvin käyntiin. Edessäni laahustava Atte ei oikein olisi jaksanut tehdä avotaivutuksia, joten meno oli melkoisen laiskan näköistä. Tuskaisen näköinen Lyydia yritti saada ruunaan vauhtia, mutta Atte oli sen verran turta pohkeelle, ettei se reagoinut mitenkään. Kerma sen sijaan liikkui käynnissäkin hyvin eteen ja avotaivutukset sujuivat hyvin. Voltteihin se taipui tavanomaiseen, pyöreään tapaansa. Kerma oli oikein ihanan oloinen kouluratsu, minkähänlainen tamma olisi esteillä? Sehän oli kenttähevonen, joten kyllä siltä varmasti löytyi taitoa myös esteradoilla.

"Sitten ravissa sama tehtävä!" Tyyne käski. Hevoset siirtyivät raviin terävästi. Jopa laiskan oloinen Atte lähti ravaamaan pirteästi. Ravissa haflinger tekikin todella upean näköiset avotaivutukset! Kermakin liikkui ilmavasti ja tunsin selkään asti, kuinka hyvin tamma liikkui allani. Kaula oli kauniisti kaarella ja Kerma näytti - ja tuntui - ihan oikealta kouluhevoselta. Hymyillen istuin hevosen satulassa, kun tehtävää jatkettiin vielä pari kierrosta.
"Pienet välikäynnit tähän väliin, sitten aletaan tekemään pohkeenväistöjä!"
Energisen oloinen Kerma siirtyi jälleen käyntiin hieman viiveellä, mutta en antanut sen haitata. Taputin tamman kaulaa, joka oli hieman hikinen. Kerma pärskähteli tyytyväisen oloisena ja venytteli kaulaansa. Pari kertaa se heilautti päätään niin, että kuola roiskui sen suusta.

Viimeinen tunnin tehtävä oli siis pohkeenväistöt. Tallinpuoleiselta lyhyeltä sivulta täytyi kääntää hevonen keskelle kenttää, ja siitä sitten väistää takaisin uralle. Pohkeenväistöt olivat tuttua kauraa niin minulle kuin Kermallekin, ensin niitä tehtiin käynnissä. Pienestä merkistä tamma tajusi, mitä sen täytyi tehdä, joten väistöt onnistuivat osaltamme hienosti. Muutaman käyntiväistön jälkeen alettiin tulemaan samaa tehtävää ravissa. Onnekseni Kermalla oli pehmeät ja tasaiset liikkeet istua, joten satulassa oli mukavaa istua. Raviväistöt sujuivat aivan yhtä hienosti kuin käyntiväistötkin, ja hetken aikaa väistöjä tehtyämme oli aika siirtää hevoset loppukäynteihin. Annoin Kermalle runsaasti taputuksia palkkioksi hyvin menneestä tunnista!

Vastaus:

Tosi ihanalla tyylillä kirjoitettu tuntitarina, jota oli erittäin miellyttävä lukea! ♥ Kuvailitkin nyt ihanasti, jotenkin juuri tällaista kuvailua vähän kaipailinkin sun edellisiin tuntitarinoihin ;). Yksityiskohdat olivat mukavan selkeitä ja teksti taitavasti kirjoitettua!

Ja palkaksihan tästä saat tietysti uudet 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Sukka

03.09.2017 18:51
naperotunti <3

Olin lupautunut taluttamaan Tilliä keskiviikkoillan naperotunnille, kun minähän sen taisin tallin hoitajatytöistä ja -pojista parhaiten tuntea. Olin ihmetellyt, miksi Tilli laitettiin pienten lasten tunnille, kun oli pienempiäkin hevosia ja poneja tarjolla. Tyyne oli hymyillyt salaperäisesti ja selittänyt, että kaikki ponit eivät luonteensa puolesta soveltuneet naperotunnille ja Tilli sattui olemaan sopivan kiltti. Olin tietysti mielissäni tehtävästä - saisinpa jotain tekemistäkin.

Kellon lähestyessä seitsemää alkoi oleskeluhuoneeseen ilmestyä iloisia lapsia vanhempineen. Tila täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun kaikki tutkailivat innoissaan tuntilistaa. Kaikilla lapsilla oli isä tai äiti - tai molemmat - mukana, joten oleskeluhuoneeseen muodostui varsin tiivis tunnelma. Korotin ääneni melun yläpuolelle.
- Hei, kenelläs oli Tilli? kysyin ja kaikkien lasten katseet kääntyivät kohti minua.
- Mulla! kuulin jonkun kiljuvan. Näin edessäni suloisen, pyöreäposkisen, pellavapäisen pikkupojan, joka viittoi hullusti käsillään. Hymyilin hänelle iloisinta hymyäni.
- Okei, mä voin tulla auttamaan sua sen kanssa. Se on aika uusi hevonen, selitin ja huomasin ilmeisesti pojan äidin näyttävän helpottuneelta. Kaikki alkoivat pikku hiljaa alkaa valumaan kohti varustehuonetta, kun ratsut olivat selvillä.
- Hähää, mäpä sainkin sen Tillin ja sä sait jonkun ikivanhan Seran! poika lällätti silmälasipäiselle, itseään ehkä vuoden nuoremmalle tytölle tallustaessamme kohti varustehuonetta. Tyttö olisi ulkonäkönsä puolesta voinut hyvin olla vaikkapa pojan sisko. Hänen vaaleat kutrinsa oli palmikoitu siisteille leteillä, siinä missä olin omat hiukseni sutaissut huolettomalle nutturalle. Kampauksestani sojotti hiuksia joka suuntaan.

- Sujuuko? kysyin Akiksi esittäytyneeltä, varsin reippaan oloiselta eskaripojalta, joka oli kadonnut pölyharja kädessään Tillin toiselle puolelle. Kuulin harjan suhinaa ruunan kylkeä vasten.
- Ihan hyvin, kuulin Akin epämääräisen mutinan. Olin itse jo aloittanut pehmeällä harjalla harjaamisen, niin hoito sujuisi nopeammin. Aki tuntui osaavan jo paljon asioita, ehkä hän oli käynyt pidempäänkin tunneilla. Tilli ei ollut moksiskaan hiukan levottomasta ilmapiiristä ja kahdesta harjaajasta, vaan ruuna riiputti päätään unisen oloisena. Toivottavasti se jaksaisi vielä lähteä töihin!
Puhdistin Tillin kavioita tummanvihreällä, harjaksettomalla kaviokoukulla samalla, kun Aki availi suitsien ristityksiä. Olin päättänyt itse ottaa kaviot, ehkä ne kumminkin olisivat olleet hiukan liian painavat pienelle pojalle. Aki tuntui suoriutuvan hyvin suitsien ristitysten avaamisesta. Tilli oli nyt ehkä hiukan enemmän hereillä, muttei se hirveän hermoheikolta vaikuttanut.

- Onko ne nyt hyvät? kysyin Tillin satulassa innokkaan oloisesti istuvalta Akilta, jonka jalustimiin olin juuri tehnyt toisen kiepin.
- Joo, nyt ne on ihan hyvät, Aki vastasi ja rapsutteli Tillin säkää sormikkaisiin verhotuilla käsillään. Hänellä oli yllään tummansininen Salama McQueen-paita ja vaaleanharmaat verkkarit. Pojan mustat, heijastinreunaiset kumisaappaat olivat hiukan liian syvällä jalustimissa, mutta se ei ollut hirveän suuri ongelma. Napsautin kirkkaansinisen riimunnarun kiinni Tillin kuolainrenkaaseen ja kehotin Akia antamaan pohkeita. Poika teki työtä käskettyä ja Tilli keinahti laiskan oloisesti liikkeelle. Napautin sitä riimunnarun päällä pepulle, jolloin ruuna sai hiukan vauhtiakin. Kentällä oli Tillin lisäksi tietenkin Sera ja lisäksi Pepsi, joka oli tamman uuden hoitajan, Hillan talutuksessa. Seran vierellä tallusteli liian isoissa pilkkukumisaappaissaan hiukan pyöreähkö, punahiuksinen nainen. Tyyne seisoi tuntilista kädessään keskellä kenttää ja sanoi Seran tarvitsevan vähän lisää vauhtia. Eihän poni mikään laiska ollut, mutta pikkulapsien kevyistä pohkeista ei hirveän kovaa lähdetty menemään. Mahdettiinko tunnilla edes ravata?

Tunnin aiheena olivat kuin olivatkin pienet ravipätkät. Jos ei halunnut Pepsin ratsastajan tavoin ravata, sai kävellä uran sisäpuolella ja harjoitella kääntämistä. Aki halusi tietysti ravata, sillä hän oli kertonut minulle haluavansa isona cowboyksi, niinpä tietenkin.
- Saatte ravata sen verran kuin haluatte, mutta mielellään korkeintaan yksi pitkä sivu kerrallaan, jotta etäisyydet eivät kärsi, jos toinen meneekin hitaammin, Tyyne opasti.
Autoin Akia siirtymään raviin pitkän sivun alussa. Aluksi hän pomppi selässä kuin peeunasäkki, mutta kun neuvoin kevennyksen alkeita, alkoi poika pysyä paremmin selässä. Olihan kevennys melko suurieleistä ja väärässä tahdissa, mutta pääasia, että se helpotti Akia pysymään Tillin hiukan isommissa liikkeissä.

- No, mitäs mieltä olit Tillistä? kysyin Akilta, kun kävelimme tunnin lopuksi ympäri kenttää pitkin ohjin. Jalkani olivat ihan maitohapoilla, mutta mieleni oli hyvä.
- Se oli tosi kiva! Aki sanoi ja taputti ruunan kaulaa. Hymyilin hänelle. Mietin, miltä minusta olisi mahtanut tuntua, jos olisin istunut Akin paikalla Tillin satulassa, kuusivuotiaana. Varmaankin aika kivalta.

Ja kai pitikin tuntui kivalta, eikö?

Vastaus:

Ihana tarina ja ihana Aki! ♥
Teksti oli jälleen kerran superkivasti kirjoitettua ja laadukasta luettavaa, hyvää työtä! Kuvailua sekä yksityiskohtia oli taas vallan riittävästi ja teksti olikin mielestäni mukavan eläväistä :).

Elikkäs näistä talutustuntitarinoistakin siis saa 10 tuntipistettä palkaksi.

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2017 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com