Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

  JOULUKALENTERI 2017  

Tuntikirja

Tänne kuuluvat tuntilaisten tekemät tarinat ja muut tuotokset ratsastustunneista! 

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Amora

13.12.2017 06:26
Peltorallia jättiläisen kanssa, yleistunti 13. joulukuuta

Katsoin pieni kauhun aiheuttama kalpeus kasvoillani suurta kimoa täysveristä, joka tapitti minua ystävällisesti tummilla silmillään. Olin selvinnyt sen kammottavan kokoisen hevosen kanssa tarhasta hakemisen ja varustamisen verran, mutta vaikein osuus oli vielä edessä. Selviäisikö sen jättiläisen selässä? Ruuna, jonka olin juuri saanut pienien vaikeuksien kautta varustettua, tapitti minua rauhallisesti tummilla silmillään. Olihan se hevonen aika upea näky, mutta kyllä se kuitenkin vähän hirvitti. Tyyne oli päättänyt antaa minulle sille yleistunnille ratsuksi toisen omista silmäteristään. Britti oli kyllä kaikkien mukaan kiltti ja helppo ratsu, mutta minua kuitenkin hirvitti ajatus sen selkään kiipeämisestä. Olihan minut kyllä jo yhden shirenkin selkään saatu, mutta se oli ollut paljon tukevammalta vaikuttava ratsu kuin siro englantilainen täysiverinen. Sille ratsastustunnille olisi saanut lähteä ilman satulaa, mutta minä päätin ihan visusti pitää satulan Britin selässä. Satulan alta pilkotti upea Ison-Britannian lippua esittävä satulahuopa, mikä ei todellakaan ollut suuri yllätys. Omistihan sen hevosen kuitenkin tallin sekopäinen brittifani Tyyne.
“Kai meiän pitää mennä”, sanoin rauhallisesti kimolle täysiveriselle, kun kello alkoi lähestyä uhkaavasti kuutta.

Pihalla olikin jo Sukka ja Outi odottamassa ratsujensa kanssa, että matka kohti pelton voisi alkaa. Nopean tuntilistan muistelun jälkeen päättelin, että meidän täytyi vielä odottaa kahta tuntilaista sekä Tyyneä, joka osasi kyllä hyvin myöhästymisen jalon taidon. Hymyilevä Sukka istui tyytyväisenä tupsujalkaisen hoitohevosensa selässä. Olisihan kyllä Calle ihan hyvin kelvannut minullekin ratsuksi, koska olin sillä nallemaisella ruunalla joskus muistaakseni jollain ratsastustunnilla mennyt. Kirjava Tomppa oli puolestaan saanut selkäänsä Outin, joka oli asettanut satulaa varsin itsevarmasti. Pian paikalle tuli vieraalta näyttävä nuori nainen ruunikon puoliverisen kanssa, jota ei myöskään ollut tainnut ennen nähdä. Viimeisenä tu tilaisista paikalle asteli myöskin minun ihmismuistini ulkopuolella ollut tyttö Roiksi tunnistamaani kimoa andalusialaista taluttaen. Saimme vielä hetken odotella, kunnes Tyyne saapui kunniakkaasti myöhässä paikalle Rutun kanssa. Tallin omistajan myöhästyminen ei ollut minulle enää mikään uusi asia.

Matkasimme rauhallisesti lumisia metsäpolkuja pitkin kohti peltoaukeaa. Britti asteli rauhallisesti eteenpäin eikä välittänyt tippaakaan edes puista välillä tipahtelevista pienistä lumikasoista. Ruuna tuntui todella varmalta ja mukavalta ratsulta, joten pystyin odottamaan ihan hyvillä mielin pellolle pääsemistä. Tuskin minä kuitenkaan olisin Rotan kanssa se pahin kaahailija. Juttua riitti kyllä ihan koko ajan eikä kenenkään tarvinnut edes epäillä, että olisimme joutuneet matkaamaan kiusallisessa hiljaisuudessa. Kun minulle tuli sopiva hetki tarkkailla muita ratsukoita, huomasin olevia ainut, joka oli päätynyt ottamaan satulaan. En kuitenkaan alkanut pitämään päätöstäni huonona.

Pellolle jokaisen tuntilaisen ratsu näyttii pääsevän nopeasti pois omasta unisesta maailmastaan. Jopa karvainen Calle näytti hyvin taidokkaasti, miten lumisella pellolla pystyi kaahailemaan. Jouduimme vähän pidättelemään ratsuja, jotta ne malttoivat alussa ravata edes vähän. Eihän nyt heti alkuun vitsinyt ottaa kovasti suunniteltua laukkakilpailua. Britti tu tui edelleen mukavalta ratsulta, vaikka vasta ravissa onnistuin huomaamaan, miten suuret sen askeleet sen oikein olivat. Tuntuivathan ne vähän oudoilta, koska yleensä ratsuni oli vähintäänkin parikymmentä senttiä ruunaa matalampi.

Asetuimme pellon reunaan valmiiksi laukkakilpailua varten. Tyyne oli vetänyt työläästi lumeen viivan, jolla meidän lähtöpaikkamme oli merkattu. Ruttu puolestaan kertoa pellon toisessa päässä maalin sijainnin. Ratsut pärskivät innoissaan ja kuopivat lunta malttamattomina. Ne olivat selvästi valmiina tiukkaan kilpailuun.
“Kling!” huusi lähtökelloksi pestaamamme Tyyne, joka osasikin toimia siinä tehtävässä yllättävän hyvin.
Se tuskin oli viimeinen kerta, kun Tyyne joutui tuuraamaan lähtökelloa. Kaikki painoivat pohkeensa tiukasti hevostensa kylkiin. Sukalla ollut Calle sekä Britti olivat ne porukan hitaasti syttyvät, kun muut ampaisivat nopeasti meidän ohi. Myös nallehevonen heräsi pian ja kiri ruunikon puoliverisen rinnalle. Rotta yritti saada kavioihinsa vauhtia pitkien ja vahvojen jalkojensa ansiosta, mutta ihan kärkeen emme siltikään päässeet. En minä kyllä halunnut edes vaatia ruunalta kovaa vauhtia, koska olihan se minulle iso enkä edes tuntenut sitä otusta vielä juuri ollenkaan. Calle päätti ottaa kaiken ilon irti. Sukka liukui satulassa vähän huonoon asentoon ja päätyi roikkumaan irkun kaulalle. Olihan se pörröinen ruuna aika huvittava kiitäessä pitkin peltoa.

Meillä oli kyllä takana oikeasti hauska ja onnistunut peltorallittelutunti. Aloin myös olla entistä varmempi, että Tyynellä oli jokin salajuoni totuttaa minut kookkaisiin ratsuihin. Ehkä minä tämän juonittelun kestän niin pitkään, kunnes julmana tunnettu tallin omistaja keksii heittää minut Herkun selkään.

Nimi: Noelle

10.12.2017 11:44
Noellen tuntipäiväkirja: Tehoestetunti 10.12.2017 - Nestori

Rakas tuntipäiväkirja, pääsin tänää mun ekalle tunnille Keijukummussa! Ja ihan lyhyellä varotusajalla vieläpä. Oon kyllä jo ilmottautunu vakiotunneille, mut mun seuraavaan tuntiin on vielä viikko. Mutta just nyt mun teki ihan hirvee mieli ratsastaa, kun Nutsilla ei vielä voi, vaikka kyllähän meki tehdään vaikka mitä kivaa päivittäin, eikä se ratsastus nyt mulle niin tärkeetä oo. No, ei mun tarvinnu kun vähä nykästä Tyynee hihasta, nii se jo otti mut tehoestetunnille mukaa tallin uusimmalla ponilla, Nestorilla, jota mä oonki salaa ihaillu... Se hyppää kans tosi hyvin, mut osaa joskus olla hankala. Mut kyl mä Nutsista pidän kii, siitäki kasvaa hyvä esteponi!

No, mutta menin siis Nestorilla. Laittaessa se oli aika kiukkunen ja se yritti näykkiä ja jotai uhkailla, mut kun sen laitto kii, nii ei siinä sen ihmeempiä ollu, vaikka sainki hampaat mun reiteen kun kiristin satulavyötä :)

Mentii sitte maneesille, jossa rakennettii esteet. Aika yksinkertanen rata: neljä estettä lävistäjällä, joita tultiin kahdeksikkona yhden askeleen väleillä. Mä olin Nestorin kanssa ihan hyvillä fiiliksillä, vaikka se kuulemma saattokin kuumua. Toisaalta nyt mentii kahdeksikolla, nii käännökset hidastais muutenki. Suoralla uralla se olis voinu olla pahempi.

Alotettiin tunti verryttelemällä itsenäisesti, vaikka kyllä Tyyne tietty välillä jotai vinkkejä anto. Nestori oli tosi kiva, ihan just mun tyylinen poni niissä verkoissa! Se ei alkuun ees mitään kaahaillu, vaikka tultiin jo kahdeksikkoo puimeina ravissa ja laukassa. Verkassa vauhtia paljon isompi ongelma oli se, että Nessu tuli sisäpohjetta vasten aika paljon kaarteissa, enkä saanu sitä taipumaan rehellisesti, kun kumminki piti myös ulko-ohja pitää napakkana, ettei se päässy juoksemaan.

Vauhtii alko löytymään sitte, ku tuli kunnon esteet peliin ja pari kertaa tultiinki melkosena kanuunana siihe sarjalle :D Onneks päästii ehjin nahoin yli, ja tultiinki sit Nestorin kaa vähä pienemmissä osissa sitä, et sekä ennen estettä, et sen jälkeen oli kontrolli. Mut ei se mitää, sit ku sai lopputunnista päättää korkeuden, nii me jäätii suosiolla siihen 70 senttiin, kun väli kuitenki lyheni kun esteet nousi, eikä olis Nessu välttämättä kovassa vauhissa tullu kovin hyvin siihe lyhyeen väliin.

Mut hengissä selvittii taas, eikä ees maneesin hiekkaa maisteltu! Ihan hyvin siis, kun en oo kuitenkaa vähään aikaan hypänny. Nessu kuitenki ihan semihankala poni noilla esteillä, vaikka hyppääki ihan tosi hyvin jos vauhti vaan on lapasessa. Enkä itekään oikei tiiä, mitä olis pystyny parantaa et oltas tultu paremmassa tahdissa, mut kaipa sen tahdin oppis löytämään pikkuhiljaa, jos pääsis menemään Nestorilla toistekki. Loppujen lopuksi iha kiva tunti, kun pääs kuitenki hyppäämää ja Nessu oli kiva poni energiasta huolimatta! Tää oli tämmönen kokeilukerta, ens tunnilla sit paremmin!

Nimi: Amora

10.12.2017 07:43
Ei niin kalainen Silli, estetunti 10. joulukuuta

Yritin kovasti pitää nuoren arabialaisen aisoissa, kun lopettelimme alkuverryttelyjä ja Tyyne alkoi selostaa päivän tehtävää. Kauniilla vaalealla harmahtavalla karvalla varustettu nuori ratsuni oli vielä kuulemma koulutukseltaan kesken ja vasta aloitteleva tuntipuksu, mutta kyllä ruuna osasi kuitenkin käyttäytyä yllättävän asiallisesti. Minulle ei nimittäin ollut mikään uusi asia, jos sen ikäinen hevonen oli vielä ihan mahdoton kakara ja jokaisen kauhu ratsastustunneilla. Neljän vanha Silli kuitenkin ainakin osasi esittää pätevää hevosta. Asetuimme toiselle pitkälle sivulle kuuntelemaan, koska keskihalkaisija oli vähän puomien valtaama. Kentälle oli asetettu neljä puomia, joiden asetelman muodosta pystyin heti päättelemään, että kyseessä oli jokin kahdeksikkotehtävä. Semmoinenhan sieltä myös paljastui, kun tunnin homma kerrottiin myös meille neljälle tuntilaiselle.

Wenni lähti ensimmäisenä laukkaamaan kahdeksikkoa hupsun ratsunsa kyydissä. Vasta silloin huomasin kunnolla, miten erikoisilta vaikuttavat valkoiset merkit tammalla oli lapojen suunnalla. Vaikken ollut vielä kauheasti ehtinyt tehdä tuttavuutta sabinon kanssa, oli ilo nähdä, miten nätisti se kulki Wennin kanssa. Höpö ylitti puomit itsevarmasti ja kuunteli ratsastajaansa kiltisti. Saattoihan tamman kuuliaisuus johtua vain Wennin taidoista, mutta epäilin kuitenkin, että myös minä selviäisin hyvin tilaston kanssa, kun joskus pääsisin kiipeämään sen selkään.

Seuraavaksi minut päästettiin Sillin kanssa tehtävän pariin. Alkuun minua vähän jännitti, koska minut oli kuitenkin laitettu nuoren ratsun selkään, joka kyllä oli alkuverryttelyissä kertonut olevansa aika selväpäinen tapaus. Siitä huolimatta vähän epäröin, miten kimo suhtautuisi puomeihin tai varsinkaan esteisiin. Ruuna pyrki hyvin ihan itse pääsemään eteenpäin, joten minulla suurin tehtävä oli tuke hevosta kaarteissa ja säilyttää hyvä rytmi. Arabi toimi nätisti pidin kovasti sen liikkeistä. Odotin jo kovasti, että pääsisimme hyppäämään sitä samaa tehtävää.

Linda sai myöskin suuren Lakun selviämään siitä tehtävästä hyvällä kunnialla. Tamma toimi varmasti eikä mustalla läsipäisellä tupsujalalla tuntunut olevan ainakaan mikään kiire yhtään mihinkään. Kun joku muu oli minun sijastani shiren selässä, huomasin, miten hitaasti ja jopa laiskasti se liikkui. Eihän tommosen körilään kyydissä olossa olisi pitänyt olla yhtään mitään pelottavaa. Sivistyneeltä näyttävä connemara suoritti tehtävää taidokkaasti, kun Outi ohjaili sitä rauhallisesti. Live oli yksi niistä tallin kauraturvista, joita olin ihastellut ihan alusta alkaen. Ruunivoikko näytti olevan juurikin sellainen tottelevainen poni, joka myöskin osasi jotain eikä sen kanssa tainnut tarvita turhia tapella. Liven selkään olisi kyllä ihan mahtava päästä joskus. Pitää varmaan toivoa, että Tyyne antaisi tamman mulle joskus ratsuksi jollekin tunnille tai neuvotella Jennyn kanssa, josko puhelias hevostyttö antaisi minulle joskus luvan kiivetä hoitoponinsa selkään.

Silli laukkasi kaarteesta itsevarmasti kohti matalaa pystyä, jolla ei ollut paljoakaan korkeutta. Huomasin hyvin, miten ruuna oikeasti yritti itsekin miellyttää eikä sen kanssa tarvinnut alkaa tappelemaan, kun arabi ponnisti pienelle pystylle. Kimo tuntui yllättävän kokeneelta esteratsulta, vaikka ei arabin ikä kyllä todellakaan antanut sitä asiaa ymmärtää. Toinen pomppu sujui myöskin hyvin ja minä ehdin hyvin tukea Silliä pohkeella kaarteissa, kun ruuna ei ihan täysiä kaahannut. Kimo ei ollut sellainen alta luisuva liukas ratsu, mikä minulle tuli arabin minusta mieleen. Ruuna ei siis ollut niin kalainen kuin sen nimi antoi ymmärtää. Silli toimi yllättävän kivasti koko tunnin ja ihan mielelläni pystyin kuvitella ratsastavani sillä uudestaankin.

Nimi: Jenny

10.12.2017 00:10
Tehokoulutunti 11.12.

Päivän ratsuni, rautias sabino tilastohevostamma Höpö, oli nimensäkin mukaisesti melkoisen hölmö tapaus. Hoidettaessa se touhotti niin, että se häiritsi hoitotoimenpiteitä. Siispä tamman valmisteleminen tunnille vei hieman tavallista enemmän aikaa. Höpön hölmöilyistä huolimatta olin täysin ihastanut tähän uuteen Keijukummun tulokkaaseen. Se heti saapumisensa jälkeen saanut hoitajakseen Amoran, joka oli jo ehtinyt erota Aten ja Chilin hoitajana. Onneksi Keijukummun periksi antamaton porukka sai tytön palaamaan tallille - emmehän me olisi ilman häntä selvinneet!

Ehkä hieman yllättävästi, ehdin Höpön kanssa tunnille ajoissa. Satuloihin pääsyn jälkeen aloitimme alkuverryttelyn, jossa hyödynsimme etuosakäännöksiä sekä pysähdyksiä. Tarkoitus oli saada hevoset hyvin kuulolle. Siinä olikin työtä ainakin aluksi, sillä Höpö kyttäili maneesin nurkkia, mutta kyllä tamma alkoi pian kuunnella minua paremmin. Höpö liikkui reippaasti eteen ja se tuntui olevan sopivan herkkä.
"Jenny, katse ylös!" kuulin Tyynen kommentoivan. Huomasinkin tuijottavani Höpön niskaa eikä istuntani muutenkaan mikään kovin nätti ollut. Täytyi näköjään keskittyä enemmän, mietin samalla kun kohensin asentoani.

Suoriuduimme hyvin etuosakäännöksistä ja pysähdyksistä, jota teimme siihen saakka, kunnes jokainen tunnin ratsu vaikutti olevan hyvin kuulolla. Sitten tehtävää muutettiin siten, että pitkillä sivuilla oli määrä tehdä sulkutaivutus ja lyhyillä sivuilla täsmällinen pysähdys. Tehtävää tehtiin ensin käynnissä, ja myöhemmin myös ravissa. Höpö oli koko ajan hyvin kuulolla, mutta etenkin ravissa se välillä sekoili askelissaan. Se ei kuitenkaan onneksi ollut niin vakavaa.
"Seuraavaksi onkin sitten vuorossa laukkatyöskentelyä!" Tyyne huudahti maneesin keskeltä.

Pitkillä sivuilla otimme siis vastalaukkaa, ja lyhyillä sivuilla mahdollisimman koottua ravia. Laukasta Höpö vasta innostuikin - hevonen viskeli päätään ja hyppeli jotenkin omituisesti. Kun alkuinnostuksesta oltiin selvitty, suoriuduimme tehtävästä hienosti. Höpö oli erittäin miellyttävä ja yritteliäs ratsu, josta pidin erittäin paljon.
"Nyt on hieno vastalaukka, hyvä Jenny!" Tyyne kehui. Osasi se Höpö olla hienokin, vaikka olikin aika hömelö. Mutta eihän se muuten olisi Höpö!
Teimme vielä tehtävää sillä tavalla, että pitkillä sivuilla tehtiin sulkutaivutukset. Sen jälkeen olikin vuorossa loppuverryttelyt ja hepoille kehut. Oli kyllä jälleen ollut todella mukava tunti, ja Höpön kanssa oltiin koettu tunnilla monia onnistumisen hetkiä!

Vastaus:

Tosi ihana tuntitarina! Kuvailit hyvin ja etenkin Höpöstä kerroit juuri tamman omia höpömäisiä piirteitä hienosti :). Teksti oli selvästi panostettua ja sitä oli helppo lukea sen sujuvuuden ansiosta.

Ja palkaksihan saat 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Sukka

08.12.2017 18:15
yleistunti 13.12

Lucian päivää ei ehkä ihan kodeissa juhlittu, joten oli helpompi paeta tallille silloin. Oleskeluhuoneessa tuntui olevan hirveän hiljaista, kun suurin osa porukasta oli edellisellä yleistunnilla.
- Amaaa! kiljuin kaverilleni huomatessani hänet sohvannurkassa. Amora oli jo kerran ehtinyt lopettaa Keijiksessä, mutta olimme onnistuneet suostuttelemaan hänet takaisin sydännyyhkyemojispämmeillä, joten nyt tyttö hoiti yksiä uusista tulokkaista, Höpö-nimistä tilastotammaa.

- Saitko sä Höppänän tunnille? utelin innoissani samalla omaa nimeäni listasta etsien.
- Mulla on Rotta! Amora irvisti selvästi jännittyneenä suurikokoisesta ratsustaan. Itsekin olin pari kertaa päässyt Tyynen suuren brittiratsun selkään kapuamaan.
- Jes! Calle the cob! Tyyne tuntuu nyt laittavan mulle näitä mun hoitsuja, innostuin huomatessani minulle laitetun Callen.
- Ja me mennään pellolle rallittelemaan! Mä en ainakaan ota satulaa! irvistin Amoralle, joka olisi selvästi ottanut mieluummin hieman pienikokoisemman ratsun.

Calle vain nuokkui tarhan kulmassa kiiruhtaessani sitä hakemaan, eikä nalleruuna ollut moksiskaan siitä, että ujutin riimun sen pehmoisen turvan läpi. Pörröinen karvamammuttini seisoi kiltisti paikallaan karsinassa, tyhjää ruokakuppiaan äänekkäästi koluten. Harjasin Callen mahdollisimman kiiltäväksi, joskin työtä ei ollut onneksi hirveästi, kiitos väistyneiden loskakelien ja ihanan puuterilumen. Kiinnitin suojat laikukkaan ratsuni pörröisiin jalkoihin ja heitin ruunalle turparemmittömät niskaan. Kerkesin vielä taiteilemaan hoitsuni otsatukkaan letin ennen lähtöä.

Matka pellolle sujui rauhallisissa merkeissä, joskin lähtö hiukan myöhästyi Tyynen jouduttua hakemaan lisää vaatetta ja termospullollisen kuumaa brittiteetä. Hän ei kuulemma halunnut muuttua lumiukoksi. Läppä lensi koko matkan ajan, eikä meille varmastikaan tullut tylsää ihanan tuntiporukan kanssa. Amora taisi olla ainut satulallinen, muut keikkuivat ratsujensa paljaissa selissä. Callen pyöreät kyljet lämmittivät jalkojani pörröinen karva pehmensi jo ennestäänkin pehmeitä askeleita. Lumi narskui kavioiden alla ja paksuhöyheniset varpuset sirkuttivat paljaiden puiden oksilla.

Pellolle päästyämme kaikki hevoset - jopa unelias Calle - tuntuivat heräävän. Outillakin alkoi jo olla kova työ yleensä niin lupsakan Tompan pidättelemisessä. Ruunan pilkkupeppu oli suittu kiiltäväksi ja Amorakin tuntui jo ihastuneen ratsunsa brittilippuhuopaan, jonka Tyyne oli Black Fridayta verukkeenaan käyttäen hankkinut Rotalle nettikaupasta. Se oli kyllä hieno! Mielestäni Virnan Svante-hevoselle sopivat ihanasti ylikimaltavat kankisuitset, vaikka ilman satulaa mentiinkin. Ellan onneksi Roin selkä oli lähes yhtä pyöreä kuin pikkuisen Kertun, vaikka kokoa olikin noin puoli metriä enemmän.

Valitettavasti meidän piti ensin hiukan lämmitellä ravaten, ennen kuin pääsimme asettumaan lumisen pellon reunaan jo aukaisemmin suunittelemaamme laukkakisaa varten. Hevoset pärskivät ja kuopivat maata innoissaan, valmiina lähtöön.
- Kling! huusi lähtökelloksi pestaamamme Tyyne ja kaikki painoivat pohkeensa hevosten kylkiin. Vaikka Callen moottori käynnistyikin hiukan hitaammin, sai se silti kurottua pian jo alkuspurtissa väsähtäneiden Svanten ja Roin rinnalle. Tomppa oli aivan kintereillämme, mutta Amora oli päättänyt ottaa hieman rauhallisemmin ei-niin-tutun ratsun kanssa. Kun joku sitten innostui pukittelemaan, seurasivat muut lauman jäsenet perässä, enkä voinut kuin nauraa roikkuessani puoliksi Callen pörröisellä kaulalla ruunan kiitäessä pitkin peltoa lumipöllyn ja mojovien pierujen saattelemana!

Vastaus:

Ihana peltorallittelutarina, tykkäsin kovasti! ♥ Kuvailit tosi kivasti ja realistisesti kaiken tarvittavan myös oikein hyvien yksityiskohtien kera. Pidin paljon myös siitä, kuinka sujuvaa ja ns. kirjamaista tarinan teksti oli - sitä todellakin oli mukava lukea! :)

Palkaksi saat tietysti 10 tuntipistettä.

• Tyyne

Nimi: Sukka

07.12.2017 15:53
yleistunti 6.12

Itsenäisyyspäivänä tallille pakeneminen ei kyllä haitannut minua yhtään, ei tarvinnut imuroida tai siivota tai osallistua ruuanlaittoon. Kotona hyvä, tallilla paras, sanonta sopi täydellisesti. Olin muutenkin innoissani saatuani tälle yleistunnille Mimmin. Lehmäponi hyöri ja pyöri innoissaan laittaessani satulaa sen selkään, mutta tamman puuhailu sai minut vain nauramaan. Huovan valitseminen oli kyllä ollut hankala operaatio - ei olisi pitänyt ostaa kahta huopaa - mutta olin lopulta päätynyt ihanan pinkkiin glitterhuopaan, joka varmasti häikäisisi kaikki kanssatuntilaiset!

Alkuverryttelyiden jälkeen aloitettiin heti ympyrätyöskentely. Meidän kanssamme samaan päätyyn oli määrätty Amora, joka keikkui Pennin leveässä selässä ja ylienergistä arabiruuna Silliä pidättelevä Outi. Mimmi liikkui sopivan reippaasti eteenpäin, mutta yritti taivuttaa kaulaansa liikaa, josta Tyynekin meille huomautti. Aloitimme pysähdyksillä, joita sai tehdä etäisyyksien mukaan. Mimmi kuunteli kyllä hyvin pohjetta, mutta pidätteelle se ei oikein antanut sijaa, joka tuotti hieman ongelmia.

Sähellettyämme vielä ravivolttien kanssa, oli aika siirtyä laukkaamaan. Mimmi pyöritteli korviaan ja se huiski hännällään minne sattui. Kun Tyyne antoi luvan laukka-avuille, oli Mimmilehmä heti säntäämässä vauhtiin. Sain ensin hiukan pidätellä sitä, että vauhti muuttui hallituksi, mutta sitten näppärä ponineiti päättikin karata ympyrältä.
- Ohjaa pohkeella, älä ohjalla! Käännä pää ulos, muttei liikaa, niin se kääntyy takaisin! Tyyne ohjeisti kentän keskeltä keskeyttäen Ellan neuvomisen tasaisesta istunnasta. Vaikka kuinka painoin pohkeet kiinni, voitti Mimmi tämän erän, koska jos olisin nyt kääntänyt sen, olisimme laukanneet toisia päin. Jouduimme siis kiertämään uran kautta. Seuraavan kerran avoimelle sivulle tultaessa olin skarppina: pidin ohjat tarpeeksi lyhyinä, raipan ulkokädessä ja pohkeet kiinni Mimmin jo pörröisiksi muuttuneissa kyljissä.
- Hyvä, nythän se tajusi että Sukalle ei ryppyillä! Tyyne virnisti kehuksi.

Olisimme saaneet tehdä loppuverryttelyt uralla, mutta joku keksi lähteä porukalla maastoon, joten niin tehtiin. Tyynekin pääsi lähtemään vielä ajoissa kello seitsemän teelle. Joku ykkösryhmäläisista oli varmasti pistänyt jo veden kiehumaan.
- Oliks Penni kiva? virnistin Amoralle, kun käyskentelimme pitkin ohjin lumisella metsäpolulla. Jos vierekkäin oli jo vähän tilaa, ei ratsastus muuttunut yhtään helpommaksi, kun Outikin ohjasi puuskuttavan Sillin viereemme.
- Tää ainakin oli ihana! Outi hymyili Naantalin aurinkona. Kumarruin vasten Mimmin lämmintä kaulaa.
- Sä oot kyllä paras.

Vastaus:

Superkiva tuntitarina taas! Kerroit kaikki tunnin tapahtumat hyvällä tyylillä ja kivojen yksityiskohtien kera, eikä kuvailuakaan tarinasta siis puuttunut :). Teksti oli sujuvaa ja taitavasti kirjoitettua.

Palkaksi saat tästä tietenkin 10 tuntipistettä! :)

• Tyyne

Nimi: Ossian

06.12.2017 21:08
A NEW LOVE – TEHOESTETUNTI 3.12.2017

Tyyne oli selvästikin tärähtänyt ja Ossian oli tehnyt väärän valinnan antaessaan naiselle vapaat kädet tuntiratsun valinnassa. Ilmaan minkäänlaista varoitusta, tallinomistaja oli laittanut tunnille ratsuksi vielä vauvahevos Karan. Ei siinä sinänsä mitään, oli Ossian ennemminkin ollut tekemisissä varsojen kanssa – tai ehkä osuvammin nuorten hevosten, olihan Karakin jo hieno, nuori hevosneiti – mutta olihan se aina erilaista. Päätään pudistaen lähti kohti yksityisten puolta.
Karsinassa Kara oli omalla tavallaan ihan hauska ja toi jotenkin mieleen Saken karsinassa pyörimisellään. Kirkkain silmin kaunotar hamusi suloisesti Ossianin sormia ja paidanhelmaa, höristen hiljaa herkkujen toivossa. Kun mitään muuta kuin rakkautta ei kuulunut, pikkuneidin mielenkiinto loppui ja se alkoi tutkia nuolemalla vesiautomaattiaan. Nauraen poika alkoi harjata uutta tuttavuuttaan kaikessa rauhassa.

Maneesiin päästessä, Ossian oli monta kertaa yllättynyt positiivisesti, kuinka ihanaksi Kara oli osoittautunut. Varustaminen oli ollut todella helppoa ja jalustimia mitatessa nuorikko seisoi nätisti paikallaan. Tosin, kun Tyyne tuli maneesiin, Kara olisi halunnut lähteä rakastamaan omistajaansa. Viimeisten säätöjen jälkeen poika nousi kevyesti tamman satulaan ja palkitsi hyvän käyttäytymisen porkkanan palalla. Nuoressa iässä hevoset oli helpointa lahjoa kiltiksi.
Vaikka Ossian oli lähiaikoina mennyt paljon ponikokoisella Trollilla, tuntui Kara melkein pienemmältä sievien askeleidensa ja kapean mallinsa takia. Innokkaasti Kara tepasteli uraa pitkin korvat höröllä katsellen muita ratsuja ja kuunnellen herkeämättä ratsastajansa ohjeita. Ossian yritti istua mahdollisimman keskellä, ettei vahingossa antaisi painollaan apuja, jotka olisivat ristiriidassa muiden apujen kanssa. Nöyrästi täysverinen pysähtyi ja kääntyi pyydettäessä.
Kun alkuverryttelyissä kaksikko oli saanut tuntumaa toisiinsa, alkoi meno oikeasti tuntuakin hyvältä. Ossian yritti ratsastaa mahdollisimman hellästi, mutta selkeästi ja päättäväisesti ja paria hämmennyksen hetkeä lukuun ottamatta meno luisti aika hyvin. Pikkuhiljaa kavalettitehtävällä Kara alkoi kuitenkin innostua. Meno oli kuitenkin lähinnä vain suloista verrattuna Peikkosen pikkurodeoihin, joten innokkaammat askeleet eivät menossa tuntuneet.
Varsinaisella estetehtävällä nuorikko vasta kuumuikin. Tyynekin sai ravata pitkin kenttää aina nostamassa ja laskemassa esteitä, kun Ossian ja Kara suorittivat linjaa matalammilla estekorkeuksilla. Innokkaan tamman hypyt olivat aluksi vähän muuta kuin sulavia, mutta rytmin tullessa myös hypyt paranivat. Rohkeudestaan huolimatta, Kara epäröi aina välillä hieman, mutta hyppäsi kuitenkin nätisti, kunhan ratsastaja muisti antaa tarpeeksi tukea. Kokemattomuus paistoi hyppytyylistä, mutta pikkutamma suoritti urhoollisesti kaikki annetut tehtävät.

– No mitäs mieltä Ossian oli Karasta, kysyi Tyyne, kun tuntilaiset olivat loppukaarrossa. Vaikka pari viikkoa takaperin moni oli päässyt tammalla menemään, uteliaita päitä kääntyi kuuntelemaan kaksikon sananvaihtoa.
– Ihana! Tosi herkkä ja kuuliainen, ei kyllä uskois että tää on näin nuori, kun on niin harvinaisen fiksu, kehui Ossian taputtaen arabia kaulalle. Ei ollenkaan hassumpi pikkutamma.

Vastaus:

Olipas ihana tuntitarina, tykkäsin kyllä paljon! ♥ Teksti oli mukavan selkeää ja selvästi huolellisesti kirjoitettua - tekstiä olikin oikein miellyttävä lukea. Kuvailit tässä tosi kivasti ja sopivan yksinkertaisesti, eikä virheitäkään tarinasta löytynyt ollenkaan!

Palkaksi saat tietysti 10 tuntipistettä :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

27.11.2017 17:50
Tehoestetunti 5.11.

Kannustin Roita yhä reippaampaan laukkaan. Orin pumpulinpehmeä askel muuttui hetki hetkeltä matkaavoittavammaksi, ja hevonen korskahteli innostuksissaan edetessään kohti vaaleanpunaista pystyestettä. Sain Roin ratsastettua hyvin esteelle kaarteesta, mutta lähestyminen oli silti ehkä vähän vino ja hyppy lähti vähän liian kaukaa. En kuitenkaan jäänyt miettimään asiaa sen enempää, vaan ratsastin hevosen kohti seuraavaa estettä.

Suoristin Roin esteen jälkeen ja kolmannelle esteelle hyppy osuikin juuri oikeaan kohtaan. Seuraavaksi oli vuorossa melko tiukka käännös punaiselle pystylle. Roi oli onneksi hyvin kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, jonka vuoksi sitä oli helppo ratsastaa. Selvisimme siis melko haastavasta kaarteesta kunnialla, jonka jälkeen matka jatkui kohti viidettä estettä. Kyseiselle esteelle tuli jälleen lähestyminen jyrkästä kaarteesta, mutta sen jälkeen saikin ratsastaa kuudennelle esteelle loivassa kaarteessa. Sinisestä pystystä olimme hypänneet yli jo radan alussa, mutta nyt pääsimme ylittämään sen uudemman kerran. Radan viimeisenä esteenä toimi samainen punainen pysty, jonka olimme ylittäneet myös radan neljäntenä esteenä.
Kokonaisuutena rata oli sujunut hyvin, pieniä virheitä lukuunottamatta. Roi oli edennyt koko ajan sopivan reippaassa, hallitussa tahdissa, niin kuin oli ollut tarkoitus. Hyppäsimme rataa tunnilla vielä muutaman kerran, ennen kuin Tyyneltä kuului käsky siirtyä loppuverryttelyihin. Annoin Roin ravata rennosti ja tietysti pyrin itsekin olemaan mahdollisimman rento. Pian siirsin hevosen käyntiin ja valutin ohjat pitkiksi. Taputtelin oria kaulalle kehuiksi päivän tunnista.
"Nähdään sitten ensi viikolla, nyt voitte ratsastaa kaartoon ja lähteä talliin", kuului Tyynen rauhallinen ääni tunnin päätteeksi.

Vastaus:

Ihanan tyylinen tuntitarina, tykkäsin kovasti! Teksti oli tosi sujuvaa sekä mukavan yksityiskohtaista - tarinaa olikin oikein miellyttävä lukea. Kuvailitkin tässä tosi hyvin ja sulavalla tyylillä :). Kirjoitusvirheitä tarinasta ei löytynyt ollenkaan!

Palkaksi saat tietysti 10 tuntipistettä :).

• Tyyne

Nimi: Lyydia

27.11.2017 13:37
Tehokoulutunti 20.11.
Aloitimme tunnin huolellisilla alkuverryttelyillä tehden voltteja ja taivutellen ratsujamme. Ellie oli hieman jännittynyt etenkin maneesin katsomopäädysä ja se tuntui säpsähtävän jokaisesta pienestä rapinasta tai kolahduksesta. Mä työskentelinkin aluksi lähinnä toisessa päädyssä ja pyrin saamaan Ellien rennoksi siellä ja jossain vaiheessa hivuttautua pikku hiljaa katsomopäätyä päin.

Verryttelyjen jälkeen aloimme tulle eräänlaista pohkeenväistötehtävää. Mä ajattelin tehtävän olevan meille haastava etenkin ravissa, koska Ellie ei vielä ihan täysin handlaa väistöjä. Käynnissä meillä ei juurikaan ollut ongelmaa eikä Ellie oikeastaan edes vilkuillut katsomopäädyssäkään ympärilleen, kun se keskittyi niin hyvin.

Ravissa etenkin "siksak"-kuvio tuotti hankaluuksia. Ellie olis mielellään ottanut käynnille, kun se ei oikein tajunnut ideaa ja sillä meni askeleet sekaisin. Toki mulla itellänikin olis vielä paljon parannettavaa ratsastuksessa, eli tietysti hankaluudet oli myös musta kiinni. Sain kuitenkin tosi paljon vinkkejä Tyyneltä mitä voin hyödyntää myös itsenäisesti ratsastaessa ja loppujen lopuksi saatiin ihan hyväkin suoritus aikaan!

Vastaus:

Tosi kiva pieni tuntikuittaus! Teksti oli oikein hyvin kirjoitettua ja mukavan selkeää. Kerroit kivasti ja yksinkertaisesti tunnin tehtävistä ja Ellien käyttäytymisestä, kuitenkin hyvillä yksityiskohdilla varustettuna :).

Palkaksi 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Jenny

26.11.2017 15:37
Yleistunti 8.11.

"Jes, mä sain Calle the cobin!" riemuitsin Sukalle, joka seisoi vieressäni myös tutkailemassa tämän päivän yleistunnin tuntilistaa. Hän ratsasti vasta seuraavassa ryhmässä ja hänen ratsukseen oli merkitty tallin hieman haasteellinen Sera-poni.
"Me mennään vissiin ilman satulaa", Sukka tuumasi. "Ihan epistä, kun sä sait Callen! Se on ihan täydellinen ilman satulaa mentäessä."
Tietysti olin tyytyväinen ratsuuni, mutta uskoin Serankin olevan ihan kiva. En tosin ymmärtänyt, miten Eliza kesti tammaa niin usein. Olin nimittäin nähnyt Seran silloin tällöin heittelevän aika mojovia pukkeja kentällä. Kai siitäkin ponista oli mahdollista löytää mukavampi puoli, mietin.
"Mä meen nyt hoitamaan Callen, nähdään!" huikkasin Sukalle. Tyttö taisi mennä vielä hetkeksi oleskeluhuoneeseen lepäämään ennen päivän koitosta, eli Seralla ratsastamista.

Calle oli luonteensa mukaisesti erittäin ihana hoidettava. Sain sen hoidettua ja varustettua ongelmitta ratsastustuntia varten, ja pian olinkin jo kentällä nousemassa kirjavan cobin satuloimattomaan selkään. Ruuna seisoi rauhallisesti paikallaan ja odotti kärsivällisesti merkkiä lähteä liikkeelle. Kun kaikki olivat onnistuneesti saaneet itsensä ratsujensa selkiin, lähdettiin rennossa käynnissä uralle.
"Tänään onkin ehkä astetta rennompi tunti", Tyyne puhui meille kentän keskellä seisoskellessaan ja seuratessaan katseellaan ratsastajia. "En usko sen haittaavan teitä ainakaan paljoa."
"Mä oisin halunnu kunnon hikistä koulutreeniä", valitin ihan vain huvikseni.
"Kyllä te silti joudutte tänään töitä tekemään, ei tämä ihan täysin höntsäilytunti ole", Tyyne sanoi kevyesti naurahtaen.

Verryttelimme hevoset rennosti ennen työskentelyn aloittamista. Lyhyillä sivuilla ratsastimme voltit ja pitkällä sivulla menimme pohkeenväistöjä. Calle väisti nätisti sisälle päin ja siitä takaisin uralle. Hevonen oli ehkä vähän laiska, mutta minun piti vain keskittyä ratsastamaan sitä kunnolla eteen. Calle alkoi sitten pikkuhiljaa liikkua reippaammin.
Tehtävä oli melko yksinkertainen, mutta se oli silti hyvää harjoitusta. Hevoset piti saada pysymään rentoina eivätkä ne saaneet jännittyä. Calle meinasi välillä olla vähäsen jäykkä, mutta tarpeeksi kauan kun tehtävää tehtiin, alkoi myös Callesta löytyä taipuisuutta. Elizallakin näytti aluksi olevan hieman ongelmia saada jäykkää Tomppaa taipumaan, mutta sekin taipui loppua kohden hienosti.
"Okei, sitten tehdään vielä samaa tehtävää ravissa!" Tyyne huudahti. Pian ratsukot siirtyivätkin rentoon, kuitenkin reippaaseen raviin. Hevoset olivat ehtineet jo taipua hyvin käynnissä, joten ravissa ne oli helpompi saada taipumaan. Calle oli edelleen hieman hidas, mutta ainakin rento se oli kuin mikä.

Jankkasimme voltteja ja pohkeenväistöjä hyvän aikaa, kunnes siirryimme suurelle kahdeksikolle. Siinä tarkoitus oli pidentää askelta lävistäjällä ja lyhyiden sivujen puolella täytyi puolestaan lyhentää askelta. Tehtävä kuulosti helpolta, mutta oli siinäkin oma haasteensa. Calle oli kuitenkin hyvin kuulolla, joten se ymmärsi melko nopeasti, milloin sen täytyi pidentää ja milloin taas lyhentää askeltaan.
Kun tehtävä alkoi sujua ravissa, alettiin tekemään tehtävää laukassa. Suunnanvaihtokohdissa tehtiin laukanvaihto, mutta muuten tehtävä pysyi samana. Calle liikkui jo paremmin eteen ja oikeastaan ruuna oli aika reipaskin. Sen tasaisissa askelissa oli suorastaan taivaallisen ihanaa istua. Laukkaaminen oli ehdottamasti lempikohtani tunnista ja olisin voinut jatkaa sitä ikuisuuksiin saakka. Aivan liian pian Tyyne kuitenkin käski meidät loppuverryttelyihin. Calle siirtyi pehmeästi raviin sitä siltä pyydettyäni.
"Hieno poika", sanoin hiljaa ja taputin ruunaa kaulalle. Teimme paljon ympyröitä vielä loppuverkoissa, jotta hevoset saatiin ratsastettua rennoiksi. Minun ratsuni oli jo hyvin rento ja ympyröillä se taipui kuuliaisesti. Olin kyllä erittäin tyytyväinen tämän päivän tuntiin, niin itseni kuin ratsunikin puolesta!

Vastaus:

Tosi kivasti kirjoitettu tuntitarina, jossa oli sujuvaa tekstiä ja hyvää kuvailua! Tarinaan sisältyi myös kivoja yksityiskohtia ja muutenkin teksti oli mielestäni oikein realistista :). Kirjoitusvirheitä en tarinasta bongannut ollenkaan, ja muutenkin teksti vaikutti olevan oikein huolellisesti kirjoitettua!

Palkaksi uudet 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Jenny

26.11.2017 14:26
Tehokoulutunti 6.11.

En tiedä oliko kovinkaan viisasta ottaa viikolle vielä kolmatta vakiotuntia, mutta joka tapauksessa minut oli lisätty vielä tehokoulutunninkin listaan vakiotuntilaiseksi. Ennen olin ollut "vain" yleistunnilla ja tehoestetunnilla vakiotuntilaisena, ja silloin tällöin olin pistäytynyt myös tehokoulutunnilla irtotuntilaisena. Tunnit olivat olleet oikein miellyttäviä ja tehtävät kiinnostavia, joten olin sitten jossain epämääräisessä mielentilassa kertoa Tyynelle halukkuudestani tulla myös tehokoulutunnille vakkariksi. Toisaalta, minähän olin muutenkin tallilla lähes joka päivä, joten en uskonut kolmannen vakiotunnin tuottavan ongelmaa.

Päivän ratsuni oli yksi hyvän ystäväni Sukan silmäteristä - nuori lehmäponi Mimmi. Vain 5-vuotias ruotsalainen ratsuponitamma oli kuulemma vähäsen arka, mutta kuitenkin perusluonteeltaan melko jekkuileva. Hoidimme suloisen ponin Sukan kanssa yhdessä ja samalla rupattelimme niitä näitä. Mimmiä ei tuntunut haittaavan ympärillään hääräävät hoitajat, oikeastaan se näytti nauttivan saadessaan tuplamäärän huomiota. Tamma oli oikein utelias ja mukavaluonteinen hoidettava.
"Ainakin tässä vaiheessa Mimmi vaikuttaa kivalta", sanoin Sukalle ilkikurisen virnistyksen kera.
"Hei, odotas vaan niin ratsastaessa se on vielä kivempi!"

Pian ratsastustunti pääsikin jo alkamaan, kun kaikki tuntilaiset olivat saaneet ratsunsa valmiiksi ja talutettua kentälle. Kenttä oli hyvässä kunnossa - vaikka lähipäivinä olikin satanut paljon, kenttä ei silti ollut epämiellyttävän mutainen. Ratsastajat heilauttivat itsensä hevosten satuloihin, tai minun tapauksesssani kyseessä oli poni. Mimmi lähti reippaassa tahdissa kipittämään uralle, minun pitäessä ohjia pitkinä. Ainakin mukavan reipas poni oli kyseessä, koska jo alkukäynneissä se liikkui hyvin eteen. Verryttelimme ratsut paljon ympyröitä ja siirtymiä tehden. Pakko sanoa, että Mimmi oli kyllä erittäin miellyttävä ratsastaa, sillä se oli sopivan herkkä ja koko ajan loistavasti kuulolla.

Kun hevoset oltiin saatu vetreiksi, alettiin tekemään pitkällä sivulla sulkutaivutusta ravissa ja lyhyillä sivuilla oli tarkoitus ratsastaa mahdollisimman pitkää ja rentoa käyntiä. Nuoreksi, ja melko osaamattomaksi poniksi Mimmi selviytyi tehtävästä hyvin. Ponin kuuliaisuudesta ja herkkyydestä oli jälleen hyötyä, sillä se kuunteli pienintäkin apuani. Myös muilla tunnin ratsukoilla tuntui menevän hyvin, koska Tyyne kehui kaikkia tasapuolisesti.
"Hienoa kaikki, seuraavaksi voitaisiin ottaa vastalaukkaharjoituksia! Pitkät sivut siis menette vastalaukkaa, ja lyhyet sivut mahdollisimman koottua ravia", Tyyne selitti seuraavan tehtävän kulun. Lindan ja Donitsin esimerkkiä seuraten aloitimme tehtävän.

Minulta ja Mimmiltä onnistui vastalaukat ja ravin kokoaminen hieman vaihtelevalla menestyksellä. Mimmi ei aina ymmärtänyt nostaa vastalaukkaa ja välillä sieltä tulikin sekalaukka. Kun tehtävää jankattiin tarpeeksi kauan, alkoi Mimmikin tajuta tehtävän idean ja tehtävän loppupuolella tamma väläyttelikin hienoja vastalaukkoja. Ravin kokoaminenkaan ei aluksi meinannut ottaa onnistuakseen, mutta sekin parani loppua kohden. Lehmäponi ansaitsi tietysti kunnon kehut hienoista suorituksistaan. Myös minä sain kehuja osakseni Tyyneltä, sillä eihän poni itsestään mitään tehnyt, täytyi sitä ratsastaakin. Olin loppujen lopuksi tyytyväinen tehtävän kulkuun, vaikkei se aluksi ollut kovin kehuttavasti mennytkään.

Lopputunnista teimme äskeistä tehtävää hieman muunnellusti. Tällä kertaa pitkillä sivuilla tehtiin sisällepäin kaartuvat kaaret vastalaukassa ja lyhyillä sivuilla tehtiin ravissa voltit. Koska Mimmi oli jo hyvässä vireessä edellisen tehtävän jäljiltä, onnistui tämä tehtävä vielä paremmin kuin edellinen. Vastalaukat tamma nosti hienosti ja ympyröillä se taipui juuri sopivasti. Tyynen sanojen mukaan aloimme jo näyttää oikein näppärältä kouluratsukolta! Siitä suurin kiitos kuului yhteistyöhaluiselle ja yritteliäälle Mimmille. Vaikkei poni kaikkea osannutkaan, yritti se silti koko tunnin ajan parhaansa ja tunti oli kokemuksena hyvin opettavainen. Nuorissa hevosissa oli aina se omanlainen haasteensa, mutta sen takia niillä ratsastaminen olikin niin kiinnostavaa. Ratsastaisin kyllä mielelläni Mimmillä uudelleenkin, jos Tyyne sen minulle tunnille sattuu laittamaan.

Vastaus:

Erittäin hyvä tuntitarina jälleen! :) Kuvailit hyvin ja kerroit mukavan selkeästi tunnin tehtävistä sekä sun ja Mimmin suorituksista :-). Kirjoitusvirheitä ei tarinasta löytynyt ollenkaan, ja muutenkin tykkäsin kovasti tekstin sujuvuudesta ja helppolukuisuudesta.

Palkaksi 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Amora

25.11.2017 19:49
Ilman pelkoa ei minua jättiläisen selkään saa, yleistunti 15. marraskuuta

Minun oli tehnyt mieli manata Tyyne maan alle, kun olin nähnyt tämän päivän yleistunnin tuntilistan. Nainen oli nimittäin varmasti ihan vain julmuuttaan valinnut minulle Lakun. En siitä tammasta paljoa tiennyt, mutta varmaa oli, että kyseessä oli yksi tallin shireistä. En ollut ratsusta mitenkään kovinkaan iloinen, koska se lähinnä pelotti minua. Asiaa ei paljoa auttanut, kun huomasin Lunan saaneen Aten sille tunnille. Olinhan minä ottanut, että muut ratsastivat tunneilla minun hoitohevosilla, mutta kyllä se tuolloin vähän raapaisi, kun omalle kohdalle oli tullut pelottava hevonen. Tyyne tiesi kyllä tasan tarkkaan, etten minä ollut hevosten tai varsinkaan isojen sellaisten ystävä. Onneksi Laku taisi sentään olla Keijukummun shireistä se pienin. Tuo yleistunti oli siis todellakin oikea koetus minulle. Onneksi minulla oli sillä tunnilla sentään Sukka seurana, joten minun ei tarvinnut ihan yksin järkyttyä.

Kun olin päässyt kiipeämään vaivalloisesti Lakun selkään, ei tamma ollut onnistunut minua vielä järkyttämään. Mustavalkoinen jättitamma vaikutti kuitennin sen verran kiltimtäja rauhalliselta, ettei se ehkä haluaisi minua tiputtaa rodeolla selästä ja litistää kavion alle. Huomasin kuitenkin, miten tärisin jännityksestä ja ehkä vähän myös siitä pelosta, mitä en kuitenkaan suostuisi myöntämään, kun lähdimme kohti maastoreittejä.
“Rentoudu nyt, sä selviit tästä kyllä”, kimon arabin selässä ollut Sukka yritti rauhoitella.
“Mutta kun”, yritin varovasti mutista vastaan.
Tiesin kyllä, ettei Sukka antaisi periksi, joten päätin olla vääntämättä asiaa sen enempää, vaikka mieli tekikin.

Kuljin Lakun kanssa aika jonon hännillä, koska vain Sukka tuli Sillin kanssa meidän perässä. Jos minut olisi päästetty pitämään ihan perää olisin varmaan kääntynyt takaisin tallin pihalle ensimmäisten sadan metrin jälkeen, vaikka tamma ei ollutkaan niin kauhea ratsu kuin olin pelännyt. Tai totta puhuen shire ei ollut ollenkaan kauhea ratsu, koska se oli todella mukava ratsastettava, vaikka mustavalkoinen kulki ehkä vähän laiskasti, mutta se ei kuitenkaan haitannut minua. Tamma oli vain pelottava ja sekin johtui yksinkertaisesti pelkästään sen rodusta. Laku oli rauhallinen ja tasainen ratsu, joka kuunteli nätisti. Kun Tyyne ilmoitti, että nyt ravataan, harkitsin melkein takaisin kääntymistä takana tulleesta Sukasta huolimatta. Tiesin kuitenkin ihan hyvin, ettei tyttö antaisi minun tehdä sitä. Päädyin siis varovasti pyytämään Lakulta ravia. Tamma totteli kiltisti ja lähti ravaamaan kuuliaisesti. En tiedä pidinkö siitä vai en. Mutta en ainakaan vihannut.

Kyllä Tyyne sai minulle myös sen todellisen kauhun aikaiseksi tuon tunnin aikana. Se hetki koitti, kun piti laukata. Sillä hetkellä harkitsin jopa ehkä liiankin vakavissani pois lähtemistä. Laukkaaminen isolla hevosella tuntui ihan liian pelottavalta, vaikka olo Lakun satulassa olikin yllättävän turvallinen.
“Rohkeesti Ama, sä pystyt kyllä”, Sukka yritti rohkaista minua hymyillen.
Otin varovasti tytön sanat kuuleviin korviini, vaikka tunsin tunsin itseni todella epävarmaksi. Tein kuitenkin työtä käskettyä. Nostin Lakun laukkaan ja nousin hatarasti seisomaan jalustimme. Jalkani tärisivät vähän jännityksestä, mutta pystyin silti pitämään tasapainon, koska tamman liikkeet olivat tasan verran tasaiset.
“Kiitos Laku”, ne sanat minun oli aivan pakko kuvata tammalle laukan jälkeen.
En voinut sanoa, etten olisi sen jälkeen pelännyt ratsastaa isoilla hevosilla, mutta tammasta oli kyllä ollut apua sen asian kanssa. Tarvitsisin varmasti vielä aika monta ratsastuskertaa niillä jättimäisillä kaviokkailla, jotta saattaisin sanoa, etten enää pelkäisi sitä.

Vastaus:

Oikein hyvä tuntitarina, jossa kerroit hyvin jännityksestäsi isoja hevosia kohtaan! Mutta tästä se totutteleminen hei alkaa, hyvin selviydyit Lakustakin ;).
Teksti oli tässäkin tarinassa tosi kivalla tyylillä ja hyvän kuvailun kera kirjoitettua. Tarinasta löytyi kuitenkin yksi huolimattomuusvirhe, mutta se ei kyllä paljoa haitannut kun siitä sai hyvin selvää :).

Palkaksi 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Jenny

25.11.2017 16:39
Tehokoulutunti 20.11.

Olin taas saanut tunnille ratsukseni hevosen, jolla en ollutkaan ennen ratsastanut. En pistänyt vastaan, koska uusilla hevosilla oli kivaa päästä ratsastamaan. Tällä kertaa tuntilistassa luki nimeni perässä Feta. Tiesin hevosen ulkonäöltä, mutta tamman luonteesta en tiennyt paljoakaan. No, tänään se selviäisi, mietin suunnistaessani kohti Fetan karsinaa.

Rodultaan Feta oli risteytyshevonen. Heti en muistanut, mitä rotuja hevosessa olikaan, mutta taisi olla jonkin sortin irlannintyöhevosen ja cobin risteytys. Ainakin hevonen oli väriltään kirjava ja rakenteeltaan hyvin cobimainen. Feta oli kyllä hoidettavuudeltaan helppo, mutta se ei oikein sanonut juuta eikä jaata minun sitä hoitaessa. Se vain seisoi paikallaan välittämättä puuhistani. Ehkä tamma kaipaisi vain hieman lisää aikaa, niin sen todellinen luonne tulisi esiin välinpitämättömän ulkokuoren alta. Yhden pikaisen hoitokerran perusteella en voinut kertoa mielipidettäni Fetasta, mutta olihan tässä vielä ratsastustunti edessä.

Tunti pidettiin jälleen maneesissa huonon sään vuoksi. Tai oikeastaan, sää oli ihan hyvä, mutta kenttä oli sen verran loskainen ettei siinä olisi kovin miellyttävää ollut ratsastaa. Niinpä tehokoulun ratsukot astelivat punaisen väriseen rakennukseen tunninpitäjän, eli Tyynen johdolla.
"Mitäs me tällä tunnilla tehdään?" kysyin Tyyneltä, joka oli varmasti keksinyt taas jotain hauskaa tai "hauskaa" meidän iloksemme.
"Pohkeenväistöjä ja voltteja!" Tyyne sanoi ehkä vähän liiankin innoissaan. Jos rehellisiä oltiin, niin lähes kaikki tunnin ratsastajat vaikuttivat melko tylsistyneiltä tunnin aiheen kuultuaan, mutta päätin silti antaa tunnille mahdollisuuden. Voisihan tunti olla ihan hauskakin... Mikäli kouluratsastus edes pystyi olemaan hauskaa. (Maasto)esteratsastusta se ei tulisi koskaan voittamaan!
"Alkuverryttelyissä voitte ihan vaan tehdä voltteja ja muutenkin taivutella hevosia. Tai no, kyllä te varmaan olette ennenkin hevosia verrytelleet!" Tyyne naurahti. Aloimme siis verrytellä hevosia, Tyynen mainitsemalla tavalla. Tarkoitus oli siis saada hevoset taipuisiksi ja hyvin avuille.

Feta vaikutti jo heti alkuun hyvin mukavalta ja eteenpäinpyrkivältä. Tamma oli siis hyvin miellyttävä ratsu, eikä minulla ollut mitään negatiivista sanottavaa siitä. Se liikkui eteenpäin vetreästi ja kevyesti, joten alkuverryttely oli tehnyt tehtävänsä. Pian pääsimme tunnin varsinaisen tehtävän pariin, eli siis pohkeenväistöihin ja voltteihin. Tai no volttejahan me olimme jo tehneet tällä tunnilla, mutta pohkeenväistöjä emme vielä. Ensin aloitimme tekemään tehtävää käynnissä.
"Jenny voi vaikka lähteä ensin tekemään tehtävää, niin voitte sitten seurata häntä", Tyyne sanoi, tietysti ensin kerrottuaan tehtävän kulun. Niinpä noudatin parhaani mukaan neuvoja, joita nainen oli juuri hetki sitten antanut.

Aloitin tehtävän ratsastamassa maneesin kulmaan ensin voltin. Feta taipui voltille hyvin, josta sitten ratsastin keskihalkaisijalle. Noin puolivälissä maneesia täytyi lähteä ratsastamaan pohkeenväistöä takaisin uralle ja kulmaan täytyi taas tehdä voltti. Voltin jälkeen ratsastin uraa pitkin pitkän sivun puoliväliin saakka, josta lähdin jälleen tekemään pohkeenväistöä kohti keskihalkaisijaa. Sitten oli vuorossa hevosen suoristus, jonka jälkeen ratsastus takaisin uralle pohkeenväistössä.
Sain Tyyneltä kehut hyvästä suorituksesta ja käännyin katsomaan muita ratsukoita, jotka olivat lähteneet perässäni suorittamaan tehtävää. Tehtävää jatkettiin vielä jonkin aikaa käynnissä, kunnes oli ravin vuoro. Feta liikkui kyllä hienosti ravissakin ja niin voltit kuin pohkeenväistötkin se suoritti ilman suurempia ongelmia.

Tunnista tuli varmasti opittua paljon, vaikka aihe olikin melko yksinkertainen. Feta oli kuitenkin ollut siinä mielessä opettava ratsu, ettei se ollut antanut mitään ilmaiseksi. Olin saanut ratsastaa koko tunnin ajan niin hyvin kuin ikinä osasin ja sitten Feta olikin liikkunut kivasti. Jos olisin yhtäänkään laiskotellut, niin Fetakin olisi varmasti tehnyt saman. Ratsastin tammalla loppukäyntejä väsyneenä, mutta positiivisella mielellä ja myös Feta tuntui olevan kaikkensa antanut. Ainakin tunti oli ollut tehokas, ja eikös se ole tehotuntien idea!

Vastaus:

Tosi hyvä tuntitarina tämäkin! Kuvailit kivasti ja selitit tehtävät oikein selkeästi, sekä Fetastakin kerroit ihanalla tyylillä :). Teksti oli sujuvaa ja kirjoitusvirheetöntä, ja sitä olikin miellyttävä lukea!

Palkaksi 10 tuntipistettä :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

25.11.2017 15:43
Tehoestetunti 19.11.

Ulkona pauhasi raivokas myrskytuuli, mutta onneksi pääsimme pitämään tämänpäiväistä tehoestetuntia Keijukummun upouuteen maneesiin. Sen tiiviit seinät sulkivat tuulen ulkopuolelleen, tehden maneesista turvallisen tuntuisen.
"On tää kyllä hieno", tokaisin tutkaillen ympäristöäni ja vakuuttuen koko ajan enemmän siitä, että maneesi oli todellakin oikea hankinta Keijukumpuun. Nyt ratsastaminen olisi mielekästä myös huonoilla keleillä.
"Pääsettekin testaamaan tätä ensimmäisten joukossa", Tyyne sanoi ylpeän oloisena ja odotti, että tunnin ratsastajat pääsivät ratsujensa satuloihin. Roi seisoi paikallaan tavalliseen, rauhalliseen tapaansa, joten pääsin sen selkään nopeasti. Tarkistin vielä kerran, että satulavyö oli tarpeeksi kireällä, ja olihan se. Jalustimetkin tuntuivat sopivilta, joten lähdin jo Roin kanssa kiertämään uraa käynnissä. Pian myös muut tuntilaiset saivat itsensä satuloihin ja lähtivät ratsuineen uralle.

Maneesin pitkille sivuille oli rakennettu molemmille kaksi pystyestettä, ja keskellä maneesia oli yksi siniharmaa okseri. Tyyne selitti päivän tehtävää samalla kun verryttelimme hevosiamme hyppäämistä varten. Sain jälleen kerran ratsastaa Roita kunnolla eteen, jotta siitä irtosi kunnolla liikettä. Muuten andalusianhevonen olisi vain laahustanut uraa pitkin, ellei sitä olisi käskenyt liikkumaan kunnolla. Taivuttelin oria volteilla ja se taipuikin oikein kivasti.
"Nyt voidaan varmaan aloittaa hyppääminen", Tyyne sanoi hetken päästä ja käski Lunan lähteä ensimmäisenä suorittamaan tehtävää.
Tyttö ratsasti kirjavan Calle the cobin kohti keltavalkoista estettä ja raskasrakenteinen irlannincob ylittikin esteen yllättävän sulavasti. Pian Lunan ja Callen perään lähti Ossian Trollin kanssa ja tasaisin välimatkoin myös muut ratsukot lähtivät suorittamaan tehtävää.
Tietysti myös minä ja Roi suoritimme tehtävää siinä missä muutkin ratsukot. Kimo ei ehkä ollut ratsastettavuudeltaan mikään paras tänään, mutta lohduttauduin faktalla, että aina ei voinut olla hyvä päivä. Kyllä ori suoritti tehtävää ihan hyvin, mutta tiesin hevosen (ja myös itseni) pystyvän parempaankin. Toiseen suuntaan Roi oli ehkä hitusen verran parempi. Esteet ylittyivät tasaiseen tahtiin, mutta pari kertaa hieman laiskan oloinen ori kolautti kavionsa puomiin epähuomiossa. Tunnista jäi silti ihan hyvä fiilis, vaikka ei se parhain tunti ollutkaan. Ensi kerralla sitten paremmin, niinhän?

Vastaus:

Oikein kivalla tyylillä kirjoitettu tuntitarina, jossa oli helppolukuista ja yksinkertaista tektiä :-). Ehkä hiukan enemmän sisältöä tarinalla olisi voinut olla esimerkiksi esteiden hyppäämisen suhteen, mutta toisaalta näin pidit tuntikuittauksen mukavan tiivistettynä ja selkeänä!

Saat palkaksi tietysti 10 tuntipistettä :).

• Tyyne

Nimi: Jenny

25.11.2017 14:01
Yleistunti 15.11.

En ollutkaan ennen ratsastanut Keijukummun Martti-ponilla, joka oli siis ylisuloinen, tiikerinkirjava ratsuponiruuna. Muistaakseni Tyyne oli joskus maininnut, että hänen mielestään poni oli aika ruma, mutta minun mielestäni Martti oli tosi söpö ja sympaattinen tapaus. Hoidettaessa ruuna seisoi nätisti paikallaan, ja oli juuri sellainen kiltti lastenponi niin kuin minä olin kuvitellutkin. Varusteetkin Martti otti päällensä ilman ongelmia. Odotin innolla maastolenkkiä, joka saisi pian alkunsa. Tyyne kierteli tallissa katsomassa, joko ratsastajat olisivat jo saaneet ratsunsa kuntoon.
"Mä ja ruma Martti ollaan ainakin valmiita", sanoin, kun olin napsauttanut kypärän leukahihnan kiinni. Tarrasin Martin nahkaisiin ohjiin valmiina lähtöön.
"Hyvä hyvä", Tyyne sanoi hymyillen. "Muutkin taitaa olla jo valmiita, joten voidaan lähteä!"

Pilkullinen Martti asteli rennosti vierelläni ja se pysähtyi nätisti pyynnöstä. Poni ei hetkahtanut satulavyön kiristyksestä eikä selkään noususta mitenkään. Se seisoi tanakasti paikallaan ja odotti käskyä lähteä käynnissä kohti metsäpolkua. Minun ja Martin takana oleva Lindakin oli jo päässyt tämänpäiväisen ratsunsa, Roin satulaan. Hymyilin tytölle ja siirsin katseeni Roihin, joka lepuutti korviaan ja näytti todella rennolta siinä seisoskellessaan. Sen pitkää harjaa ei oltu tällä kertaa palmikoitu, joten se roikkui vapaana kimon kaulaa pitkin.
"Onko kiva mennä Roilla?" kysyin Lindalta.
"Joo on, se on varmasti tosi ihana!"
Naurahdin ja painoin pohkeeni Martin kylkiin. Isokokoinen poni keinahti liikkeelle korviaan pyöritellen. Suuntasimme kulkumme metsän päätielle, jossa matka jatkui edelleen käynnissä. Iloisen oloiset ratsastajat ja hevoset nauttivat selvästi hieman kirpeästä syysilmasta, vai pitäisikö jo sanoa talvi-ilmasta. Maassa oli nimittäin märkä loskakerros, joka litisi hevosten kavioiden alla ja lämpötila oli siinä nollan tuntumassa. No, ehkä tämä oli vielä syksyä, koska tuokin vähäinen lumi ehtisi varmasti vielä sulaa pois ennen joulukuuta. Toivoin kuitenkin, ettei ihan mustaa joulua jouduttaisi kokemaan.
"No niin, siirrytäänpäs raviin!" Tyyne käski kesken mietiskelyni. Otin ohjat kunnolla tuntumalle ja maiskautuksen kera siirsin Martin raviin. Ruuna ravasi rauhallisesti ja varmajalkaisesti maastopolulla, korvat terhakasti eteenpäin suunnattuina.

Jonkin aikaa ravattuamme, siirsimme hevoset käyntiin vielä hetkeksi ennen laukkaan siirtymistä. Martti hidasti heti sitä siltä pyydettyäni. Taputin hienoa ratsuponia hieman kaulalle, kunnes pitikin jo alkaa valmistelemaan laukan nostoa. Hevoset alkoivat pärskähdellä innoissaan, kun lähestyimme hiekkasuoraa.
"Oletteko valmiita?" Tyyne kysyi, vaikka taisi jo tietää vastauksen. "Sitten laukataan!"
Hevoset syöksyivät suoraan käynnistä vauhdikkaaseen laukkaan. Rauhallisesta Martistakin löytyi vauhdikkaampi puoli ja poni viiletti harja hulmuten muiden hevosten perässä. Laukkasimme melko pitkän pätkän, jonka jälkeen hidastimme ratsumme takaisin käyntiin. Jokainen ratsastaja, kuin hevonenkin, oli hieman hengästynyt, olihan äskeinen meno ollut aika hurjaa.
"Jonkin ajan päästä laukataan vielä lisää, mutta nyt saatte levätä hetken", Tyyne selitti. Menimmekin hetken aikaa käyntiä, jonka jälkeen otimme kunnon ravipätkän. Sitten olikin jo toisen laukkapätkän vuoro, mutta se oli tällä kertaa melko paljon lyhyempi kuin ensimmäinen laukkapätkä. Meno oli silti aivan yhtä hauskaa! Reippaan laukkailun jälkeen, kun ratsukot siirtyivät raviin ja siitä hetken päästä käyntiin, voitiin jälleen kääntyä hyvillä mielin kohti metsän päätietä. Tie johdatti meidät, minnes muuallekaan kuin Keijukummun pihaan. Kun ratsut olivat saaneet kehunsa, lähdettiin viemään niitä takaisin talliin. Olipas taas kerran ollut mukava tunti, mietin taluttaessani Marttia kohti päätallia.

Vastaus:

Todella kiva, hyvin kirjoitettu maastotarina! :) Kuvailit tässä tosi hyvin ja selkeällä tyylillä, ja teksti oli muutenkin mukavan sujuvaa. Virheitä ei tarinasta tainnut löytyä ollenkaan, joten tekstiä oli oikein helppolukuista :-).

Palkaksi 10 tuntipistettä.

• Tyyne

Nimi: Eliza

19.11.2017 22:18
Tehokoulu 23.10.

Chili oli tehokoulutunnilla reipas ratsastettava. Sain tehdä kunnolla töitä, jotta Chili kokosi askelta. Ruuna ei ollut automaatti. Ja kun vauhtiakin oli reippaasti, niin ruuna täytyi saada hyvin kuulolle, ennen kuin kokoaminen onnistui lainkaan.
Tykkäsin itse seuraavasta tehtävästä. Tarkoitus oli väistää pitkältä sivulta kentän keskelle ja takaisin uralle. Vaikka olin saanut Chilin melko hyvin jo kuulolle, pysäytin ruunan ennen väistön aloittamista. Ruuna alkoi väistää hienosti, sitä en osannut odottaa. Väistön jälkeen suoristin ruunan, menimme pari askelta suoraan ja väistö takaisin uralle. En huomannut, että toinen puoli olisi ollut vaikeampi, vaan minusta Chili väisti hyvin kumpaankin suuntaan.
Jätimme väistön alussa olleen pysähdyksen pois ja Chili väisti silti hyvin. Tehtävää alettiin tehdä seuraavaksi ravissa. Myöhästyimme hieman aloituskohdasta, mutta se oli minun vikani. En ollut tottunut väistättämään ravissa, joten reagoin nyt liian hitaasti ja väistö lähti vähän eri kohdasta kuin käynnissä. Seuraavalla kerralla kuitenkin keskityin tehtävään kunnolla muistin tehdä puolipidätteen ja alkaa väistättämään. Myös ravissa väistö sujui hyvin, kuitenkin paremmin ehkä käynnissä.
Lopuksi jatkoimme koko ajan ravissa, väistöt mukaan lukien ja lyhyiden sivujen volteille tehtiin laukannosto. Chili olisi mennyt melko vauhdikasta laukkaa, mutta kun se oli vain nosto, niin ruuna laukkasi maltillisesti.
Tykkäsin Chilistä, se oli sopivan herkkä ja reipas ratsu, jolla voisin ratsastaa toisenkin kerran.

Vastaus:

Oikein mukava tuntitarina, jossa oli yksinkertaista tekstiä ja muutamia hyviä yksityiskohtia :). Pari lausetta olisivat saaneet olla hiukan pidempiä, jolloin teksti olisi ollut vielä sujuvampaa, mutta muuten tarinaa oli kyllä tosi helppo ja miellyttävä lukea!

Palkaksi saat tietysti 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Outi

14.11.2017 20:13
Tällä kertaa Tyynen raapustama huomautus “Jättäkää satulat talliin!” ei aiheuttanut aivan yhtä suurta jännityistä kuin edellinen tunti, jolla olimme menneet ilman satulaa. Olin saanut ratsukseni Tapsan, voikon torinhevosruunan, joka oli Kerman tarhakaveri ja Allun hoitohevonen. Sen enempää en oikeastaan tiennytkään ruunasta ennen tuntia. Tapsa käyttäytyi kuitenkin mallikkaasti, kun harjasin se, kiinnitin suojat sen etusiin ja pujotin suitset sen päähän. Satula sai jäädä telineelleen satulahuoneeseen odottamaan seuraava tuntia.

Märkä muta loiskui hevosten kavioiden alla, kun annoimme niiden kävellä pitkin ohjin ennen varsinaisten verryttelyjen alkua. Kentällä ei taatusti ollut yhtäkään kuivaa kohtaa, joten toivoin todella, etten joutuisi tutustumaan siihen lähemmin tunnin aikana. Ilman satulaa ensimmäiset kierrokset menivätkin hyvän asennon hakemiseen ja tasapainon löytämiseen, mutta Tapsan rauhallisiin liikkeisiin oli oikein helppo mukautua.

Tänään keskityimme tunnilla tietenkin selässä pysymisen lisäksi myös jumppailemaan hevosia mahdollisimman rennoiksi.
“Tapsaa saakin jumppailla kunnolla”, Tyyne lisäsi selitettyään tehtävän. Kun yritin kääntää ruunaa ensimmäiselle voltille, tajusin mitä nainen tarkoitti. Ruuna lähti puskemaan pohjettani vasten ja eikä taipunut rehellisesti ympyrällä. Niinpä voltti ei ollut millään mittapuulla erityisen mallikas (ellei sitten laskettu sitä, että etenimme sentään oikeaan menosuuntaan). Ongelma ulkopohkeen kanssa jatkui myös pohkeenväistösä ja jouduinkin ottamaan pitkän kouluraipan avukseni, jotta sain Tapsan kuuntelemaan apujani. Tapsa protestoi raippaa hetken aikaa huiskimalla närkästyneesti hännällään, mutta lopulta se alkoi onneksi kuuntelemaan paremmin ja pikkuhiljaa väistöistä sekä volteista tuli laadukkaampia. Kun Tapsa alkoi taipumaan paremmin, muuttui sen käynti myös pehmeämmäksi ja rennommaksi. Tehtävä siis todella toimi ainakin ruunan kanssa.

“Sitten sama tehtävä ravissa, älkää unohtako rentoutta”, Tyyne huikkasi virnistäen erityisesti Virnalle, joka osallistui tunnille upealla puoliverisellään.
“Tää on kyllä kaukana rennosta”, Virna vaikeroi yrittäessään istua Svanten lennokkaassa ja näyttävässä ravissa mahdollisimman vakaasti. Eikä ravissa istuminen Tapsankaan kanssa ollut mitään erityisen herkkua, sillä en jostain syystä saanut yhtään kiinni ruunan askelten tahdista. Tuntui jatkuvasti siltä, että isot ja hitaat liikkeet omaavaa ruunaa oli ratsastettava enemmän eteen, vaikka todellisuudessa ruuna ravasikin jo aivan tarpeeksi reippaasti. Onneksi olin saanut Tapsan kuitenkin jo hyvin avuille jo käynnissä, joten saman tehtävän jatkaminen sujui ihan kohtuullisesti myös ravissa.

Lopuksi siirryimme ratsastamaan kahdeksikkoa, jonka lävistäjällä pidensimme hevosten askelia ja kaarteissa puolestaan lyhensimme niitä. Tapan isojen ja hitaiden liikkeiden takia meno tuntui varsin tasapaksulta koko kahdeksikon ajan, enkä oikein saanut askeliin vaihtelua. Emme kuitenkaan ehtineet hinkata tehtävää kovin pitkää ravissa, vaan muutaman kierroksen jälkeen siirsimme hevoset laukkaan. Tapsan laukka tuntui pyöreältä ja melkein kuin hidastetulta - ainakin jos vertasi Kermaan. Laukassa tarkoitus oli ratsastaa laukanvaihto kahdeksikon keskikohdassa, jossa suunta vaihtui. Sain huomata, että Tapsa tarvitsi laukanvaihtoon varsin selkeät avut, eikä tasapaino saanut horjua. Muutaman kerran jouduinkin korjaamaan ristilaukan ravin kautta oikeaksi, kun laukanvaihto jäi hieman puolitiehen. Loppua kohden tämäkin tehtävä lähti kuitenkin sujumaan paremmin.

“Sitten loppuravien aika”, Tyyne ilmoitti vilkaistuaan kelloaan. Tunti oli jälleen kerran mennyt kuin siivillä ja olisin mielelläni jatkanut Tapsan kanssa työskentelyä vielä tovin kun yhteinen sävel alkoi vihdoin löytymään kunnolla. Ehkä olin vihdoin tottunut ruunan askeliin tai sitten se todellakin oli rentoutunut ainakin vähän, sillä loppuravien aikana selässä istuminen alkoi tuntua jo mukavammalta. Annoin Tapsalle enemmän ohjaa, kun ruuna venytti kaulaa eteen ja alas tyytyväisesti huokaisten.

Vastaus:

Tosi kiva tuntitarina taas! Kerroit hyvin kaiken tarpeellisen tunnista pehmeän ja sujuvan kuvailun kera, ja yksityiskohtiakin tarinaan sisältyi oikein kivasti :-). Muutama pieni huolimattomuusvirhe tekstistä löytyi, mutta muuten tarina oli kyllä erittäin huolellisesti kirjoitettua ;).

Ja palkaksi 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Outi

10.11.2017 17:37
Tehokoulu 6.11.

Astuin ensimmäistä kertaa Keijukummun yksityistallin ovesta sisään. “Iso, kimo täysverinen, jonka karsina on lähellä satulahuonetta”, mutisin puoliääneen Tyynen antamat ohjeet. Tallista Britti löytyikin nopeasti, sillä ruunaa ei voinut olla tunnistamatta. Se vastasi katseeseeni lempein silmin, kun kurkkasin sen karsinaan. Yksityistalli oli hiljainen ja unelias, vaikka päätalissa olikin tuntien aikaan yleensä täysi hälinä päällä. En voinut mitään sille, että tunsin olevani luvatta hiippailemassa muuten kovin hiljaisen tallin käytävillä.
“Terve Outi. Saitko Rotan tunnille?” Ossian tervehti reippaasti satulahuoneen ovella. Poika roikotti mukanaan Trollin suitsia ja hikisestä kypäränpainaumasta hiuksissa päättelin, että tämä oli juuri tullut ratsastamasta.
“Öh... meen Britillä”, vastasin hieman hämmentyneenä ja mietin, olinko vahingossa napannut telineestä väärän hevosen satulan.
“Sama hevonen”, Ossian virnisti ja iski silmää.
“Ai niin… En muistanut”, naurahdin hieman nolona. Ehkä vielä joskus oppisin.

Britti seisoi rauhassa paikoillaan, kun harjailin sitä. Koska kyseessä oli Tyynen oma hevonen, yritin olla aivan erityisen huolellinen. Ei sillä, ettenkö yleensä hoitaisi hevosia huolellisesti ennen tuntia, mutta tämä tuntui silti jotenkin erityisemmältä. Suuressa kimossa ruunassa riittikin puunattavaa, varsinkin, kun kurasäät olivat jälleen palanneet, eikä talvisista pakkasista ollut tietoakaan. Lopulta oli aika alkaa varustaa Brittiä. Ruuna seisoi kärsivällisesti paikallaan, kun yritin punnertaa painavahkoa satulaa sen selkään, mikä ei ollut kaikkein helpoin tehtävä, sillä korkeutta ruunalla oli kuitenkin lähes 180cm. Lopulta sain onneksi satulan kunnolla paikoilleen.
“Sori kaveri, vähän meinas loppua pituus kesken”, hymähdin ruunalle, joka tarkkaili minua rauhallisena suurilla silmillään. Satuloinnin jälkeen suitsien laittaminen sujuikin oikein näppärästi ja pian olimme valmiina lähtemään tunnille.

“Kannattaa sen Britin kanssa tehdä paljon siirtymisiä, että sitä saa terävämmäksi”, Tyyne neuvoi alkuverryttelyjen aikana. En tiedä kuvittelinko, vai seurasiko nainen tavallista tarkemmin menoani heti tunnin alusta alkaen. Tein työtä käskettyä ja keskityin erityisesti siihen, että ruuna vastasi heti apuihini. Pian Britti tuntuikin paljon kevyemmältä ja lennokkaammalta ratsastaa. Tyynekin näytti varsin tyytyväiseltä.
Alkuverryttelyjen jälkeen keskityimme tehtävään, jossa pitkillä sivuilla tehtiin ravissa sulkutaivutusta ja lyhyillä sivuilla mentiin mahdollisimman pitkää ja rentoa käyntiä. Britti taipui oikein hyvin sulkutaivutusten ajan, eikä pitkän, rennon käynnin löytäminenkään ollut ruunan kanssa hankalaa. Rentojen käyntipätkien jälkeen ravi jäi kuitenkin melko löysäksi, joten sainkin kiinnittää paljon huomiota siihen, että Britti ravasi tarpeeksi aktiivisesti samalla, kun tein sulkutaivutusta.

Seuraavaksi lähdimme tekemään vastalaukkaharjoitusta siten, että pitkät sivut mentiin vastalaukkaa ja lyhyet sivut mahdollisimman kootussa ravissa. Britti nosti oikein hyvin vastalaukan, eikä sen ylläpitämisessä ollut ongelmia. Samoin myös ravin kokoaminen lyhyillä sivuilla sujui yllättävän hyvin, sillä olin saanut Britin hyvin kuulolle ja aktiiviseksi ensimmäisen tehtävän aikana. Lopuksi harjoitusta muutettiin niin, että pitkillä sivuilla vastalaukassa ratsastettiin sisälle päin kaartuvat kaaret ja lyhyillä sivuilla ravissa voltit. Ensimmäisellä kaarteella Britti pudotti laukan raviin, kun en ratsastanut sitä tarpeeksi eteen. Tämän jälkeen kuitenkin tehtävä alkoi sujuma paremmin ja Britti toimi oikein hyvin tunnin loppuun asti.

“Mitäs tykkäsit?” Tyyne kysyi, kun kävelimme loppukäyntejä pitkin ohjin.
“Tää oli tosi kiva”, vastasin leveä hymy kasvoillani. Tuntui, että sanoin jokaisesta uudesta hevosesta aivan samalla tavalla aina tunnin jälkeen.
“Ei Tyynelle uskalla muuta vastatakaan”, Jenny virnisti ratsastaessaan ohitsemme. Mimmi-ponilla oli ollut tänään energiaa ja tytön punaisista poskista näki, että tämä oli saanut tehdä täyden työn saadakseen lehmänkirjavan ponin kuulolle ja suoriutumaan tehtävistä kunnialla.
“En kai mä niin pelottava oo?” Tyyne naurahti hieman huolestuneena pälyillen vuoron perään minua ja Jennyä.
“Et, kyllä mä ihan tosissani oon, että Britti oli aivan ihana”, vakuutin ja taputin kimon ruunan kaulaa.
“Niin Britti on! Ihana maailman paras ja komein Rotta-mussukka”, Tyyne leperteli ruunalleen ja moiskautti pusun sen poskelle. Ainakin sillä hetkellä opettajamme oli kaukana pelottavasta.

Vastaus:

Tämä oli kyllä ihana tuntitarina, tosi kivasti kuvailit lempeää Brittirottaa! ♥ Erityisesti tarinan lopusta tykkäsin kovasti, se kyllä jostain syystä pisti hymyilemään x). Mutta tosi hyvää ja virheetöntä tekstiä tässä tarinassa, teksti oli kyllä miellyttävää lukea!

Palkaksi 10 tuntipistettä lisää :).

• Tyyne

Nimi: Outi

07.11.2017 18:19
Tehoestetunti 5.11.

Olin ilmoittautunut tänään vierailijaksi tehoestetunnille. En edelleenkään tuntenut oloani erityisen kotoisaksi esteillä ja jännitinkin etukäteen sitä, miten tunti sujuisi. Kaikkein eniten pelkäsin sitä, että olisin tunnilla muiden tiellä. Olivathan kaikki muut vakituntilaisia ja hypänneet paljon enemmän kuin minä. Onneksi sentään tuntilaiset olivat tuttuja, sillä Linda oli samassa tehokouluryhmässä kanssani ja Amora samalla yleistunnilla. Ainoastaan Wenni oli uusi tuttavuus, mutta tämänkin olin nähnyt tallilla jo moneen kertaan. Olin vielä aivan omissa ajatuksissani, kun löysin tieni tuntilistalle.
“Jes!” karkasi suustani, kun näin nimen, joka luki omani vieressä.
“Kellä sä meet kun noin innostuit?” Linda tiedusteli uteliaana.
“Livellä”, vastasin hymyillen. Olin halunnutkin jossain vaiheessa päästä kokeilemaan ruunivoikkoa connemaratammaa, joten olin todellakin mielissäni. Kaiken lisäksi Live oli tunnettu erityisen taitavana hyppääjänä, joten olin entistä iloisempi siitä, että olin saanut ponitamman juuri tälle tunnille. Jännitys oli haihtunut ja jäljelle oli jäänyt vain kupliva innostus, kun suuntasin Liven karsinalle.

Eloisan ja uteliaan Liven kuntoon laitto oli sujunut hyvin, vaikka tamma olikin halunnut tutkia perinpohjaisesti niin taskuni, hiukseni kuin harjakorinsa sisällönkin.
“Onko kaikki valmiina? Lähdetäänkö kentälle?” Wenni huuteli Siinan karsinasta, kun kello alkoi lähestyä seitsemää.
“Hetki, mä laitan vielä suitset Livelle”, huikkasin nolona. Tamman kanssa touhuilu oli saanut minut unohtamaan ajankulun täysin.
“Tarvitko apua?” Amora tiedusteli viereisestä karsinasta, jossa odotteli Pennin kanssa.
“En, mä oon ihan just valmis. Anteeks, kun jouduitte odottaa”, kiinnitin vielä viimeisen remmin ja nappasin kuolaiset ratsastushanskani Liven ruokakupista, johon olin ne hätäpäissäni heittänyt.
“Mennään vaan”, lopulta ilmoitin ja Wenni lähti johtamaan joukkoa kohti kenttää, jolla edellinen ryhmä lopetteli tuntiaan. Silmäilin hieman huolestuneena esteitä, jotka olivat korkeampia kuin mihin olin yleistunnillamme tottunut ja tunsin jännityksen jälleen palaavan vatsanpohjaani.

Live tuntui varsin reippaalta ja tamma oli selvästi innostunut siitä, että kentälle oli pystytetty esteitä. Se ravasi korvat pystyssä lennokkain askelin ja odotti selvästi, että lopettaisimme turhan pyörimisen ja kävisimme asiaan. Lopulta olikin aika aloittaa hyppääminen. Lämmittelymielessä hyppäsimme pitkällä sivulla olevaa sinistä pystyestettä.
“Ensin Linda ja Roi”, Tyyne huikkasi ja pian Linda ohjasikin kimon andalusialaisen esteelle varsin rauhalliseen tahtiin.
“Sitten Wenni Siinalla”, opettajan käskyn jälkeen Wennin ohjaama musta friisiläinen tömisti reippaasti esteelle ja hyppäsi myös helpon näköisesti.
“Seuraavaksi sitten Outi ja Live”, Tyyne ilmoitti. Nostin laukan ja ohjasin innokkaan tamman kohti pystyestettä. Live lähestyi matalahkoa estettä hyvin varman oloisesti ja ponnisti kevyen pehmeästi esteen yli.
“Hyvin meni!” Tyyne kehaisi, “viimeisenä sitten Amora ja Penni!” Katselin, kuinka Amora ohjasi läsipäisen welshtamman esteelle ja ylitti sen myös keveästi. Tyttö näytti varsin tyytyväiseltä rautiaan ponitamman selässä.

Pystyn jälkeen hyppäsimme yksittäisinä myös muita kentälle pystytettyjä esteitä muutaman kerran ennen kuin pääsimme kokeilemaan esteistä muodostuvan radan hyppäämistä.
“Muistakaa kaarteessa tukea hevosta sisäpohkeella ja hyvät suoristukset ennen estettä. Ei mitään kaahailua, vaan siistit tiet”, Tyyne opasti vielä ennen kuin Linda starttasi ensimmäisenä radalla. Seurasin tarkkaan, kuinka tyttö eteni Roin kanssa hallitusti esteeltä toiselle, ja yritin painaa mieleeni esteiden järjestyksen.
Kun oma vuoroni vihdoin koitti, kehotin Liven jälleen laukkaan. Tammasta huokui itsevarmuus, kun se lähestyi ensimmäistä estettä. Oli helppo luottaa siihen, että tamma hyppäisi esteen kuin esteen yli, joten pystyin keskittymään täysin hyvien teiden ratsastamiseen. Live eteni reippaasti ja hyppäsi ilmavasti. Neljänneltä esteeltä viidennelle piti ratsastaa melko tiukka kaarre ja ensimmäisellä kerralla se menikin meiltä hieman pitkäksi, kun en uskaltanut kääntää Liveä tarpeeksi aikaisin jo esteelle. Vaikka lähestyminen olikin huono, ylitti tamma esteen tomerasti ja selvisimme radasta ilman pudotuksia, vaikka puomi kolahtikin.
“Tarkemmin se kaarre! Nyt olit vähän myöhässä”, Tyyne huomautti tiukasti, kun ohjasin Liven vielä viimeiselle esteelle ja siirsin tamman sen jälkeen ravin kautta käyntiin.

Seuraavalla kerralla osasinkin kiinnittää huomiota kaarteeseen jo tarkemmin ja saimmekin paljon paremman lähestymisen myös viidennelle esteelle.
“Paljon parempi, hyvä Outi!”, Tyynekin huomasi asian.
Kaiken kaikkiaan tunti oli sujunut paljon paremmin kuin olin ennakkoon odottanut. Siitä sainkin kiittää Liveä, joka oli pelastanut minut parista täpärästä tilanteesta, kun lähestyminen oli tullut huonosti tai ponnistuspaikka oli ollut hieman epävarma. Live ei todellakaan jättänyt ratsastajaa esteillä pulaan.
“Älä nyt kuitenkaan kaikkea kunniaa ponille anna. Kyllä säkin hyvää työtä teit”, Tyyne naurahti kuunneltuaan, kuinka vuolaasti kehuin Liveä. Itseluottamukseni esteratsastajana taisi kaivata vielä paljon työtä, mutta ainakin tämä tunti oli parantanut sitä varmasti edes vähän.

Vastaus:

Oikein hyvä tuntitarina! Kerroit kivan tiivistetysti, mutta silti sopivan pituisella tekstillä tunnin kulusta ja yksityiskohtiakin tarinasta löytyi sopivasti :-). Tekstistä ei löytynyt kirjoitusvirheitä ja muutenkin tarina oli ilmeisesti varsin huolellisesti kirjoitettu :).

Palkaksi saat 10 tuntipistettä lisää!

• Tyyne

Nimi: Outi

07.11.2017 18:10
Yleistunti 1.11.

Istahdin taukotilan pöydän ääreen ja kaivoin repustani vihreän, suurisilmäisten pöllöjen kuvilla koristetun ruutuvihkon. Kansilehteen olin raapustanut koristeellisesti TUNTIPÄIVÄKIRJA. Tänään pääsin vihdoin täyttämään siitä ensimmäisen sivun. Ennen olin pitänyt tarkasti päiväkirjaa jokaisesta ratsastustunnista, jolle olin osallistunut, mutta olin heittänyt kaikki vanhat vihkot kaatopaikalle, kun olin pakannut muuttolaatikoita. Olin ajatellut, etten enää koskaan tarvitsisi sellaisia. Nyt olin kuitenkin ostanut kirjakaupasta uuden vihkon. Sivun ylälaitaan kirjasin tunnin tiedot, kuten olin tottunut tekemään monen vuoden ajan:

Päivämäärä: 1.11.
Hevonen: Atte
Opettaja: Tyyne
Tunnin aihe: puomit (oli yksi kavalettikin)

Menin ekaa kertaa Atella. Se oli tosi kiva, vaikka ei aina ihan kunnolla kuulolla. Mentiin eka yksittäisiä puomitehtäviä. Atte oli aika innoissaan ja varsinkin kavaletin yli se otti välillä turhan isoja hyppyjä, mutta ei se haitannut. Lopuksi puomitehtävistä tehtiin kokonainen rata, jota jokainen meni pari kertaa läpi. Atte vähän kompuroi, kun se unohti keskittyä lyhyellä sivuilla olevilla maapuomeilla, mutta kyllä se siitä sitten skarppasi. Joskus vois olla kiva hypätä Atella ihan kunnolla. Tyyne käski keskittyä siihen, että pidän jalan tarpeeksi takana, vaikka jalustimet olivat vähän lyhyemmät kuin koulutunnilla. Nyt ne välillä valui liian eteen ja sen takia tasapainon kanssa tuli ongelmia. Siihen pitääkin keskittyä seuraavalla tunnilla. Tunnilla oli kans joku tosi hieno yksäri, mutta en muista sen nimeä. Olis upeaa joskus ratsastaa sellasella hevosella.

--

“Mitäs runoilet?” Amora kyseli saavuttuaan oleskeluhuoneeseen Sukka perässään.
“Mä aattelin aloittaa taas tuntipäiväkirjan kirjoittamisen”, kerroin ja näytin vihkoani kaksikolle. Vanhoja merkintöjä oli aikanaan ollut hauska lukea ja oli kai siitä ollut hyötyäkin, kun olin kirjannut ylös niitä juttuja mitä olin oppinut ja niitä, joissa minulla oli parannettavaa.
“Onpa kiva idea. Pitäsiköhän munkin kokeilla”, Sukka innostui.
“Mäkin voisin. Mitä muuten tykkäsit Atesta?” Amora kysyi uteliaana hoitohevosestaan.
“Se oli aika hauska, vaikka vähän keskittyminen välillä rakoilikin”, vastasin.
“Niihän se välillä on. Teillä näytti menevän aika hyvin.”
“Tiesitkö muuten, että melkein aloin hoitamaan Attea, kun aloitin täällä”, paljastin Amoralle, joka oli tullut tallille vasta minun jälkeeni.
“Mitä? En tiennyt”, Amora yllättyi.
“Joo, ehdin jo harkita sitä, kun Kermalla oli jo hoitaja. Sitten Tyyne onneks päättikin, että saan hoitaa Kermaa”, selitin nopeasti, miten olin päätynyt Kerman hoitajaksi.
“Onneks! Mä oon iloinen, että pääsin Aten hoitajaks”, Amora naurahti, “ei siis millään pahalla”.
“Mäkin oon iloinen, että tää meni näin. En vaihtais Kermaa mihinkään”, vastasin hymyillen.

Viimeistelin päiväkirjan sivun piirtämällä alakulmaan hymyilevän naaman, joka kuvasti sitä, miten tunti oli mennyt. Sen jälkeen heitin vihkon huolettomasti kaappiini odottamaan seuraavaa tuntia.

Vastaus:

Tosi kiva tuntitarina, jossa oli erittäin hyvä idea! :) Teksti oli oikein laadukasta ja selkeää, eikä tarinasta tainnut yhtään kirjoitusvirheitäkään löytyä. Monipuolisuutta löytyi kivasti myös tästäkin tarinasta, oli hyvä idea myös kertoa lopuksi vielä sinun, Sukan ja Amoran keskustelusta :-).

Palkaksi tietysti 10 tuntipistettä!

• Tyyne

Nimi: Outi

07.11.2017 18:06
Tehokoulu 30.10.

“Arvaa kellä se meet!” Sukka hihkaisi, ennen kuin ehdin lähellekään tuntilistaa. Yritin äkkiä päättää, pitäisikö minun olla huolissani vai innoissani Sukan ilmeestä. Ehkä listalla luki kohdallani Ossianin ponin Trollin nimi ja tyttö odotti jo kieli pitkällä kakkua, jota pääsisin leipomaan, kun putoaisin.
“Ei aavistustakaan. Onks se joku kamala?” tuhahdin, kun Sukka blokkasi reittini ilmoitustaululle, enkä saanut listasta selvää, vaikka yritinkin kuikuilla sitä tytön takaa.
“Eihän täällä oo ees kamalia hevosia”, tyttö huomautti terävästi ja se oli kyllä totta. Trolli taisi olla Keijiksen hevosista maineeltaan pahin, mutta huomattavasti kamalampiakin hevosia oli tullut vastaan muualla.
“Kerro nyt! Mulle tulee kohta kiire laittaa hevonen kuntoon”, maanittelin ja Sukan hymy vain leveni.
“Itseasiassa se on jo melkeen valmiina. Mä vähän innostuin…” tyttö lähti johdattamaan minua ilmeisestikin oleskeluhuoneen suuntaan. En tiennyt yhtään mitä odottaa.
“Sä meet TILLILLÄ!” Sukka lopulta paljasti juhlallisesti, kun pääsimme ruunan karsinalle, joka sijaitsi lähimpänä oleskeluhuonetta.
“Tillillä…. ai niin sä hoidat sitäkin?”, yritin kuumeisesti muistaa, mikä hevonen oli kyseessä.
“Tietenkin mä hoidan Tilliä, mut älä säikähdä…. Mä vähän harjoittelin letittämistä”, Sukka tunnusti kasvoillaan hieman nolo ilme. Vilkaisin karsinaan ja näin ruunan hamuavan heinänkorsia karsinanpohjalta kaikessa rauhassa. Limenvihreillä ruseteilla koristellut sykeröt eivät olleet ehkä kaikkein tasalaatuisimpia, mutta tarpeeksi näyttäviä aivan varmasti. Kun ruuna kääntyi, näin vihreällä silkkinauhalla koristetun letin Tillin hännässä.
“Ainakin ne sopii hyvin yhteen sen varusteiden kanssa”, Sukka virnisti huomattuaan epäilevän ilmeeni.

“Mitä ihmettä…” Tyyne aloitti, kun talutin Tillin kentälle tuntia varten.
“Sukka”, vastasin, eikä sen suurempia selityksiä tarvittu. Tyyne pudisti päätänsä nauraen katsellessaan rautiaan ruunan astetta juhlavampaa ulkomuotoa. Myös muut tuntilaiset hihittelivät itsekseen, kun Sukka ylpeänä napsi valokuvia hoitoponistaan, jota oli lupautunut pitämään paikoillaan sen aikaa, että sain satulavyön kiristettyä ja jalustinhihnat pidennettyä sopiviksi. Pian olinkin valmis ohjaamaan Tillin uralle alkukäyntejä varten Sukan luikkiessa kentänlaidalle katsojaksi. Alusta alkaen oli selvää, miksi Sukka - ja oikeastaan kaikki muutkin - tykkäsivät Tillistä niin kovasti. Ruuna tuntui juuri sopivan herkältä ja reippaalta ja sen pehmeisiin askeliin oli helppo mukautua. Kun ohitimme aidan vierellä nojailevan Sukan, ruuna hörähti kevyesti. Se selvästi tunnisti hoitajansa.

Kun oli aika kerätä ohjat tuntumalle ja aloittaa työskentely, ei edes Sukka häirinnyt enää Tillin keskittymistä, vaan huomasin, että ruuna kuunteli apujani erittäin hyvin ja keskittyneesti. Niinpä avot ja sulut sujuivatkin hienosti ja Tilli taipui oikein hyvin. Lyhyillä sivuilla tarkoitus oli koota käyntiä ja tehdä käynnistä ryhdikkäämpää ja niin Tilli tekikin. Kunhan vain muistin ratsastaa ruunaa kunnolla, enkä vain tyytynyt matkustamaan, vaikka Tillin selässä olisinkin mielellään vain jäänyt nauttimaan siitä, kuinka hyvin kaikki sujui.
Lopputunnista siirryimme vielä keskiympyrälle laukkatehtävää varten. Puolen ympyrän verran venytimme laukka-askelta ja vastaavasti puolen ympyrän verran myös lyhensimme askelta kokoamalla hevosta. Tilli kuunteli apujani hyvin myös tässä tehtävässä ja lopulta sainkin säädettyä ruunan askelia lähinnä pelkällä istunnalla. Kerrankin sain olla täysin tyytyväinen siihen, kuinka tunti oli sujunut.

“No mitä tykkäsit?” Sukka kuulusteli heti, kun tunti oli päättynyt.
“Tilli oli ihana!” hihkaisin ja taputin ruunan kaulaa tyytyväisenä.
“Mä tiedän. Se on paras! Mun letitytstaidoista ei voi kyllä sanoa samaa”, tyttö tuumasi ja tarkasteli Tillin harjaa. Osa vihreillä ruseteilla koristetuista sykeröistä oli tunnin aikana lähtenyt purkautumaan ja hapsotti epämääräisesti.

Vastaus:

Apua, vähänkö hauska idea! :'D Luin tarinan jopa kaksi kertaa, kun olihan tuo Sukan tempaus nyt aika huvittavaa, etenkin kun kuvailit Tillin hiukan juhlavampaa ulkonäköä noin hauskasti!
Mutta, tosi hyvää tekstiä oli tässäkin tuntitarinassa - yhtä huolimattomuusvirhettä lukuunottamatta teksti oli virheetöntä ja ihanan sujuvaa :). Kerroit kivasti kaiken tarpeellisen hyvien yksityiskohtien kera.

Palkaksi 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

05.11.2017 15:26
Yleistunti 1.11.2017

Olin saanut tunnille ratsukseni Tyynen oman hevosen, ponin, Rutun. Ruttu oli juuri ja juuri vielä poni, jos se olisi ollut vielä vaivaisen sentin korkeampi, se olisi ollut hevonen.
Ruttu käyttäytyi moitteettomasti hoitaessani oria. Puhdistaessani orin kavioita Tyyne ilmestyi karsinalle.
-Kas, olinkin laittanut puupään tunnille. Hän siis tarkoitti Ruttua.
En ymmärtänyt ollenkaan, mistä Tyyne puhui ja miksi hän kutsui ponia puupääksi.

Kentälle Tyyne oli viritellyt puomeja muutamaan eri kohtaan. Kaikki puomit mentiin ensiksi niin sanotusti yksittäin käynnissä, ravissa sekä laukassa. Ruttu kulki moitteettomasti, mutta muutaman kerran se yritti vähän oikoa ja Tyyne huomauttikin, että pitäisi mennä keskeltä puomeja. Puomeja alettiin mennä myös ravissa ja laukassa, ei enää yksittäisinä vaan ihan kaikkia. Lopuksi oli vielä pieni kavaletti, josta Ruttu innostui ja saimme sitten mennä koko puomihässääkkää laukassa. Muut ratsukot odottelivat keskellä kenttää puomien välissä kun yksi oli tehtävällä, mutta koko ajan tehtävällä oli kaksi ratsukkoa. Kun toinen oli lopettamassa, toinen aloitti.
Ruttu oli kaiken kaikkiaan mukava ratsu, vaikka olikin arabialainen. Jostakin syystä en itse noin muuten innostunut arabeista, mutta toki niillä joskus voi ratsastaa.

Vastaus:

Oikein mukava tiivistetty tuntitarina :). Teksti oli melko sujuvaa, eikä siinä ollut yhtään kirjoitusvirheitä. Kerroit kivasti kaiken tarpeellisen, mutta joihinkin kohtiin olisin kaivannut tätä lukiessani ehkä hiukan enemmän kuvailua! :)

Palkaksi 10 tuntipistettä.

• Tyyne

Nimi: Jenny

05.11.2017 15:02
Yleistunti 1.11.

Tuntui hyvin turvalliselta istua pyöreärunkoisen shirenhevostamman satulassa, sen kävellessä rauhalliseen tahtiin uralla. Pyöräytin hevosen voltille, jolle oli asetettu kolme puomia.
"Laku voisi kävellä vähän reippaammin", Tyyne ohjeisti ja napautin pohkeillani Lakun kylkiä. Nyt se käveli reippaammin ja asteli tottuneesti puomien yli.

Kentälle oli kasattu neliosainen rata, jonka viimeinen osa oli kavaletti ja muut osat rakentuivat maapuomeista. Suurin piirtein kentän keskellä oli kaksi puomia, pitkällä sivulla kolme voltilla olevaa puomia ja lyhyellä sivulla kolme suoralla linjalla olevaa puomia. Noin toisen pitkän sivun keskikohdassa sijaitsi kavaletti. Ratsastimme jokaista radan osaa yksittäisinä jokaisessa askellajissa.
Laku oli hieman laiskanpuoleinen ratsu, mutta se alkoi innostua puomitehtävistä koko ajan enemmän. Edistystä oli jo tapahtunut eikä se liikkunut enää niin hitaasti kuin alkutunnista, ja sen askelissa alkoi jo olemaan lennokkuutta.

Kun jokaista radan osaa oli ratsastettu muutama kerta yksittäisinä radan osina, alettiin tulemaan kokonaista rataa. Ensiksi askellajina toimi ravi, mutta sen jälkeen rataa mentäisiin myös laukassa. Siirsin Lakun raviin ja se lähti kohti kentän keskellä olevia puomeja korvat hörössä. Innokkaasti musta kaunotar nosti jalkojaan puomien yli ja kuunteli minua tarkkaavaisena. Ohjasin sen kohti pitkää sivua, jossa käänsin sen jälleen kerran voltille. Hieman se kolautti yhteen puomeista, mutta eihän se mikään maailmanloppu ollut.
Seuraavaksi oli vuorossa vielä lyhyellä sivulla olevat puomit ja radan päättävä kavaletti. Niissä ei ilmennyt ongelmia, joten radan päätteeksi Laku sai runsaat kehut. Tykkäsin kyllä tammasta, vaikkei se ihan minun tyyppinen hevonen ollutkaan. Se oli oikein miellyttävä ratsu, vaikka hieman laiskahko olikin, ainakin aluksi.
"Nyt mennään vielä rataa laukassa!"

Ulrikalla näytti olevan täysi työ, yrittäessään saada Chili pysymään hallitussa laukassa. Nimensä mukaisesti Chili oli hieman tulinen tapaus... Laku pysyi tavallisen rauhallisena itsenään ja laukassa suoritettu puomirata meni oikeastaan paremmin, kuin ravissa. Kehuin Lakua taas ja pian tunti alkoikin olla jo loppumaisillaan. Lakusta jäi kyllä positiivinen fiilis, tamma oli ollut tunnilla oikein yritteliäs, ja kyllähän siitä sai loppujen lopuksi ihan kivasti liikettäkin esiin.

Vastaus:

Tosi hyvä tuntitarina, jossa oli kivalla tyylillä kirjoitettua tekstiä sekä sopivasti kuvailua! Tarinaa oli mukava lukea, sillä teksti oli sujuvaa ja kirjoitusvirheetöntä :). Myös yksityiskohtia tekstistä löytyi oikein kivasti, etenkin Lakua kuvailit tosi nätein yksityiskohdin.

Ja palkaksihan saat 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Ossian

04.11.2017 21:16
HUSH – TEHOESTETUNTI 22.10.2017

Ossian nauroi ratketakseen nähdessään tuntilistan. Hän oli luvannut Tyynelle, että menisi jollain muulla kuin uljaalla Trollilla, jos joku muu ottaisi kiusankappaleen ratsukseen. Tekisi sekä ponille että ratsastajalle hyvää vaihtaa tiimiparia ainakin näin hetkeksi, jos ei sitten muuten. Ja vaikka Ossian ei aluksi ollutkaan ehkä ponista hirveän kiinnostunut, ei hän sitä enää poiskaan antaisi. Mamman rakas mussukka. Nyt sitten tuntilistassa luki Ossianin nimen kohdalla Donitsi ja myös Leevi the Viremies oli naurukuoleman partaalla. Sukka oli taas haalinut kaverikseen aikamoisen peikon.

Päätallin keskikäytävä raikui naurusta, varsinkin kolmannen karsinan kohdalla. Donitsi seisoi keskellä karsinaa ehkä jopa hieman hölmistyneen näköisenä. Tosin se oli ihan sallittua, kun orin molemmin puolin seisoi kaksi nauravaa nuorta miestä. Vaikka laittajia oli kaksi, ei touhusta meinannut tulla yhtään mitään. Leevin varpaat olivat jääneet orin tupsullisen jalan alle ja nyt karsinassa olikin kiivasta – ja nauruntäyteistä – keskustelua siitä, menikö nyt hyvät vireet pilalle.
– Nyt kyllä vireet meni, kun on varpaat muusina, täytynee mennä mirrien hoiviin tallivintille, valitti Leevi vakava ilme kasvoillaan. Parhaista yrityksistä huolimatta, Ossian ei voinut olla nauramatta. Fetan karsinassa touhuileva Wenni oli jo aikoja sitten luovuttanut yrityksistä saada pojat hiljenemään.
– Ei se nii vakavaa oo, vireet on vasta lähössä käyntiin, hihitti Ossian. Meno jatkui samanlaisena, kunnes Leevi älysi, että nyt pitää laittaa vipinää kinttuihin, ettei Ossian olisi aivan liian myöhässä tunnilla.

Kentänlaidalla oleva Tyyne näytti siltä, että katui suuresti päätöstään antaa Donitsi Ossianille ratsuksi, varsinkin kun Leevi oli lyöttäytynyt apujoukkoihin. Ossian istui satulassa samalla kun Leevi yritti epätoivoisesti korjata uhkaavasti valahtavaa palmikkoa friisiläisen harjassa. Sinänsä jo se, että Ossian istui hevosen selässä oli ihme, sillä Leevi oli välttämättä halunnut puntata hänet kyytiin, mikä oli aivan oma tarinansa…
Lopulta tunti meni aikalailla päin mäntyjä. Donitsin varmajalkaisuudesta huolimatta poika oli meinannut jo tippua kyydistä nauraessaan niin rajusti ja kentänlaidalle jäänyt Leevi huuteli omia kommenttejaan ja ohjeitaan, sekä lisäyksiä Tyynen kommentteihin. Lopputunnista Tyyneäkin nauratti enemmän kuin tarpeeksi, vaikka nainen yrittikin pitää tunnin kunnialla loppuun. Siinä vaiheessa, kun annettiin loppukäyntien pitkät ohjat, Leevi oli huutanut äänensä käheäksi, mutta silti miehenalku selitti innoissaan parantuneista vireistään, mikä sai kaikki nauramaan.

Vastaus:

Apua, ihanan hauska tarina! :'D ♥ Luin tämän varmaan neljä kertaa läpi ja joka kerralla kyllä nauratti, pystyin niin hyvin kuvittelemaan nuo tilanteet x). Mutta ihanaa kuvailua ja tosi hyvin kirjoitettua tekstiä, sekä ennen kaikkea loistava idea!

Saat palkaksi tietysti 10 tuntipistettä :-).

• Tyyne

Nimi: Eliza

04.11.2017 18:59
Naperotunti

Oleskeluhuoneessa lisäkseni oli Ossian, Jenny ja Lylly. Tyyne pyyhälsi sisään tuli hännän alla.
-Kas, teitä onkin sopivasti neljä täällä. Kohta alkaa naperotunti, tarkemmin sanottuna reilun viiden minuutin kuluttua eikä poneja ole vielä haettu sisälle. Jokainen poni tarvitsee taluttajan, joten pääsette kaikki neljä hommiin. Hopi hopi, menkää hakemaan poneja. Eliza ottaa Mimmin, Ossian Mangon, Jenny vaikka Aten ja Lylly Lillin. Nyt on kiire, vauhtia! Ensimmäiset ratsastajat ovat jo täällä.
Pomppasimme sohvalta ylös ja lähdimme kiireen vilkkaa hakemaan Tyynen mainitsemia poneja.
-Ainakin kolme teistä taisi olla ensikertalaisia, joten aloitetaan ihan alusta. Noin puoli tuntia ponien hoitamista ja puoleksi tunniksi pääsette sitten ponien selkään. Tehdään niin, että Kaisalle Mango, Iinalle Mimmi, Jennille Atte ja Sakulle Lilli. Ja kas, sieltähän meidän poniperk.. Eikun siis ihanat ponit tulevat ihanien hoitajiemme kanssa. Sieltä tuleekin ensimmäisenä Ossian Mangon kanssa, Kaisa mene Ossianin ja Mangon perässä. Sitten Eliza ja Mimmi tulee, Iina mene sinne Elizan perään. Sitten onkin Lylly Lillin kanssa, Saku sinne ja Jenny tulee vielä Aten kanssa talliin, Jenni sinne. Ossian, käypä reippaasti hakemassa Laku tänne.
Pian Ossian talutti mahtavan shiren talliin ja alkeiskurssilaisten silmät oli pudota päästä. Liekö hämmästyksestä, tai järkytyksestä. Kuulin jonkun kuiskaavan vau. Ossian oli selvästi ylpeä saadessaan tuoda Lakun tähän alkeiskurssilaisten eteen.
-No niin, tässä on meidän Laku, Laku on shire. Ette pääse vielä pitkään aikaan ratsastamaan Lakulla, sitten kun vähän kasvatte. Ossian hakikin meille jo Lakun harjat ja varusteet, niin näytän teille kaiken tarpeellisen. Saatte sitten tehdä asiat omien ratsujenne kanssa, ihanat hoitajamme auttavat teitä.
Tyyne näytti ihan ensiksi, kuinka hevonen harjataan ja sen merkityksen ja kuinka kaviot puhdistetaan. Laku seisoi nätisti tallin käytävällä. Kerran se kuitenkin kyhnytti turpaansa erään tuntilaisen takkiin ja tämä taisi säikähtää, kun kavahti taaksepäin.
Tyyne hymyili ja sanoi:
-Ei Laku mitään pahaa halua. Se katsoi, jos sinulla olisi vaikka nameja sille.
Seuraavaksi Tyyne näytti satuloinnin ja suitsimisen ja selitti asiat samalla tarkasti ja päästi sitten tuntilaiset itse opettelemaan asiat. Sitä ennen kaikille käytiin kuitenkin jo etsimässä kypärät sekä otimme ponien harjat ja menimme laittamaan poneja kuntoon.
Annoin Mimmin ratsastajan Iinan hoitaa Mimmin itse, mutta seurasin tarkasti ja autoin tarvittaessa. Mimmi olisi mielellään luikkinut karkuun, mutta rapsuttelin ponia ja pidin sen näin karsinassa. Selitin Iinalle Mimmillä olevan vetopaniikin ja siksi ponia ei saanut laittaa kiinni. Autoin selän harjaamisessa ja kavioiden puhdistamisessa sekä varustamisessa. Iina sai taluttaa Mimmin kentälle ohjista kiinni pidellen, mutta varmuuden vuoksi laitoin jo tässä vaiheessa riimunnarun kiinni kuolaimeen.

Kentällä kiristimme satulavyöt ja mitattiin jalustimet sopiviksi. Tyyne näytti Aten kanssa oikeaoppisen selkäännousun, mutta silti hän kävi punttaamassa lähes jokaisen tuntilaisen ponin selkään. Tyyne kävi vielä neuvomassa kaikille ihan henkilökohtaisesti oikean ohjasotteen ja kuinka päästään liikkeelle. Niinpä sitten kaikki ponit kävelivät kentän uraa pitkin taluttaja vierellään. Tästä alkoi taas uusien ihmisten perehdyttäminen hevosiin ja ratsastuksen maailmaan.
Ponit kävelivät hyvin verkkaisesti eteenpäin ja ne olivat selvästi kiitollisia siitä, että kerrankin sai höntsötellä eikä tarvinnut kävellä kuin viimeistä päivää.
-Seuraavaksi tehdään niin, että kaikki painavat kantapäät hyvin alas ja pitävät ne siellä koko tunnin. Aletaan pysäyttämään poneja, tehdään pysähdys jokaisen kirjaimen kohdalle. Pysähtyminen tapahtuu niin, että istutte tiiviisti satulassa ja ihan aavistuksen voi pidättää ohjasta. Taluttajat auttaa.
-Mangon kanssa hyvä pysähdys, samoin Mimmin kanssa. Lillin kanssa hieman vähemmän ohjista vetämistä ja Atella ihan hyvä pysähdys.
Tyyne ohjeisti tekemään lyhyitä ravisiirtymisiä ja lapset pomppivat ja hytkyivät ponien selässä.
-Kantapäät alas kaikki, nyrkit pystyyn. Hidaskin ravi riittää.
Tyyne huuteli näitä samoja asioita moneen kertaan, eihän sitä nyt voinut ensimmäisellä ratsastuskerralla kaikkea muistaa. Puolituntinen meni pääasiassa kävellen, mutta teimme lisää pysähdyksiä sekä raviin siirtymisiä.

Hoidimme ponit yhdessä tunnin jälkeen. Tuntilaisten äidit tulivat hakemaan lapsia ja suurin osa oli innoissaan selittämässä äidilleen, mitä tekivät. Ainut joka ei ollut kovin iloinen, oli Saku. Hän oli sitä mieltä, ettei tulisi tänne tallille enää koskaan, mutta hänen äitinsä oli asiasta toista mieltä. Katsoimme lasten perään heidän hävitessä tallista ja läksimme viemään poneja tarhaan.

Vastaus:

Kiva tarina, jossa oli myös oikein hyvä idea :-). Kerroit hyvin tarvittavat tiedot ja myös kivoja yksityiskohtia tunnista taas yksinkertaisella tyylilläsi. Mitään kirjoitusvirheitä en tekstistä tällä kertaa löytänyt, ja muutenkin tarina tuntui olevan oikein huolellisesti kirjoitettu! :)

Palkaksi 10 tuntipistettä.

• Tyyne

 

Muistithan jättää kavionjälkesi vieraskirjaan ja pyytää hoitsuksi jotakin hevosistamme? ;)

 

©2017 Virtuaalitalli Keijukumpu - suntuubi.com